Teksti: Petra Rautiainen, tohtorikoulutettava. Podcast-lukija: Sanna Rauhala
Stereotyyppinen kuva likaisista ja juopuneista saamelaisista on vahvasti esillä nykypäivän mediassa. Esimerkiksi turisteille suunnatussa Visit Finland -mainosfilmissä saamelaiset kuvattiin likaisina ja juopuneina. Saamelaisiin liittyvä uutisointi puolestaan tuntuu pyörivän ongelmakeskeisten teemojen ympärillä, kuten kiistassa ILO 169-sopimuksen ratifioinnista.
Samankaltainen saamelaiskuvaus on tuttu jo vuosikymmenten takaa: kukapa ei muistaisi Pirkka-Pekka Peteliuksen nunnukkavitsejä. Mutta mitä saamelaisista kerrottiin ja miten heistä puhuttiin 1950–1970 luvuilla? Tässä tekstissä tarkastelen vuosien 1952–1972 saamelaiskuvauksia Suomen Kuvalehdessä. Kyseinen lehti on ollut yksi Suomen suurlevikkisimmistä aikakausilehdistä, ja avaa aikakauteen mielenkiintoisen ikkunan.
Kiinnostuksen kohteena on erityisesti vuodet 1952–1972, koska tuona aikana saamenmaa liitettiin osaksi suomalaista yhteiskuntaa ja kulttuuria. Modernin tulo näkyy aineistossa selkeästi: monet artikkeleista käsittelevät sitä, kuinka saamenmaa muuttui teknologian kehityksen kautta. Eräs saamelaispoika kertoi haluavansa poronkellon lisäksi puhelimen, radion ja moottorin. Artikkelin kirjoittaja totesikin, että maailma ei ole enää aito saamelaisen maailma, koska modernisaatio oli vaikuttanut autenttiseen saamelaiskulttuuriin.
Tyypillinen saamelaiskuvaus
Pahoin poltetussa Lapissa alkoi sotien jälkeen rankka jälleenrakennuskausi. Alueeseen kiinnitettiin myös mediassa paljon huomiota. Saamelaisaiheisia artikkeleita esiintyi Suomen Kuvalehdessä vuosittain useita. Ennen sotia saamelaiset saivat elellä pohjoisessa kaikessa rauhassa, mutta jälleenrakennuskauden myötä heidät liitettiin tiukemmin kiinni länsimaiseen yhteiskuntaan. Kehityksellä oli saamelaiseen kulttuuriin myös negatiivinen vaikutus. Koulutusjärjestelmän myötä saamelaislapset vieraantuivat kulttuuristaan, oppien saamen sijaan suomen kielen.
Saamelaisten ja suomalaisten väliset kohtaamiset näkyivätkin monien artikkeleiden taustalla. Monesti juttuja sävytti vahva saamelaisten ja suomalaisten välinen vertailu. Saamelaisten elintaso toimi joissakin jutuissa peilinä, jonka kautta tuotiin esille suomalaisen elintason edistyksellisyyttä:
”Jumalan kiitos koltat eivät tiedä kuinka etelässä eletään. Siinä tapauksessa he luultavasti uskoisivat olevansa tuomitut maanpäälliseen helvettiin ja taivaan sijaitsevan saman maan eteläisemmillä leveysaseilla.”
Usein tekstin asiantuntijana ja kirjoittajana toimi pääkaupunkiseudulla asuva suomalaismies. Yksi tällainen toimittaja oli Erkki Koivusalo, jonka mielestä saamelaisten elintavat olivat puutteellisia: radio ei toiminut juuri ollenkaan ja aurinkokin oli harvinainen näky. Saamelaiset taas olivat hänen mukaansa laiskoja, sillä saamelaiset eivät ”- – ole yhtä oma-aloitteisia kuin etelän ihmiset, eivät yhtä yrittelijäitäkään.”
On muistettava, että kirjoittaja kuvasi saamelaisia omista lähtökohdistaan. Myös toisenlaisia kirjoittajia esiintyi. Lehteen kirjoittivat saamelaisten asioista ja oikeuksista muun muassa kirjailija Yrjö Kokko sekä valokuvaaja Marja Vuorelainen, jotka molemmat olivat viettäneet paljon aikaa Lapissa ja tutustuneet alueeseen ja sen kulttuuriin. Tällaisten kirjoittajien teksteissä näkyi enemmän saamelaisia positiivisesti kuvaavia elementtejä kuin muiden kirjoittajien teksteissä.
Eksoottinen ja outo saamelainen
Saamelaiset nähtiin selkeästi erilaisena heimona kuin suomalaiset. Tästä kertoo osuvasti erään kirjoittajan muistutus siitä, että saamelaiset olivat osa Suomen kansaa. Saamelaisen kulttuurin tutkija Karl Nickul totesi, että suomalaisten ei pitäisi:
”- – ´töllistellä´ saamelaisia enempää kuin muitakaan. Sellainen töllisteleminen on tietenkin epähienoa, vaikka onhan hyvin inhimillistä pysähtyä outoa ihmettelemään, ja kieltämättä saamelaiset tavallisesta kansalaisista ovat oudompia kuin esim. hämäläiset.”
Vaikka Nickulin mainitsema kummastelu olikin tyypillistä, lähestymistavoissa on havaittavissa selviä eroja: näkökulma oli joko eksoottisen positiivinen tai negatiivisen kummasteleva. Eksoottiset jutut olivat lähinnä kepeitä kuvauksia saamelaisten elintavoista, kun taas negatiiviset jutut keskittyivät yhteiskunnallisiin ongelmiin, kuten terveydenhuoltoon. Vaikka negatiivissävytteisiä juttujen määrä ei ollut merkittävästi suurempi, niiden sisältö ja sävy oli usein asiapitoisempi.
Suomen Kuvalehdessä julkaistiin joitakin mainoksia, joissa esiintyi saamelaisia. Niissä käytettiin lähes poikkeuksetta tehokeinona saamelaisten eksoottista kulttuuria. Esimerkiksi Pauligin kahvimainoksessa kaunis Paulig-tyttö lähti maakuntaretkelle, kohdaten pääosin vaikutusvaltaisia ihmisiä. Lapissa hän kohtasi jängällä vanhan saamelaismiehen, jonka ainoa koti oli kota ja lämmikkeenä mikäs mukaan kuin Pauligin kahvi.
Myös mainoksissa kansojen väliset eroavaisuudet pääsivät esille. Kyseisessä Pauligin mainoksessa sekä Paula-tytöllä että saamelaismiehellä oli kansansa tyypillinen puku yllään. Paula-tytön kahvikupit olivat puhtaat ja valkoiset, kun taas saamelaisen nokinen pannu ja puinen kuksa olivat kaikkea muuta kuin puhdasta, modernia ja sivistynyttä. Tällaisten vastakohtien kuvaaminen on erittäin tyypillistä kolonialistisissa teksteissä.
Kaksi erilaista saamen maata
Kun puhutaan saamelaisista, tullaan usein puhuneeksi ikään kuin yhdestä saamelaisryhmästä. Todellisuudessa Suomessa asuu useampia saamelaisryhmiä: pohjoissaamelaiset, inarinsaamelaiset ja kolttasaamelaiset. Kolttien asuinalue oli ennen sotia Petsamon alue. Kun Petsamo jäi rauhanehdoissa Neuvostoliitolle, koltat majoitettiin Suomen puolelle Itä-Lappiin.
Suomen Kuvalehden aineisto tuo ilmi, kuinka eri saamelaisryhmistä puhuttiin eri tavalla. Selvin ero näkyi kolttien ja muiden saamelaisten välillä. Esimerkiksi kirjoittaja Erkki Koivusalo kuvaili kuinka Suomessa on nykyään kahdenlaista Lappia:
”On uudenaikaista vaurasta, kaunista turisti-Lappia, missä ovat hyvät liikenneyhteydet ja erinomaiset hotellit joiden perusteella tuhannet ja taas tuhannet turistit muodostavat itselleen kuvan maamme jylhästä pohjoisosasta. Mutta paljon puheenaihetta antanut Sevettijärvi – kolttien nykyinen sijoituspaikka – on toista Lappia, sitä, joka alkaa teiden loputtua ja jonka köyhän ja kovan elämän vain harvat tuntevat.”
Lappi jo tuolloin suosittu turistikohde, jonka hiljaisuuteen kaupunkilaiset saattoivat lähteä rentoutumaan lomillaan. Ehkäpä tunnetuin Lapissa lomaileva henkilö oli tasavallan presidentti Urho Kaleva Kekkonen. Kekkonen poseerasi kuuluisilla hiihtoretkillään usein Suomen Kuvalehdessä. Kuviin pääsi myös paikallisia asukkaita. Hiihtoretkillä tutuiksi tulleita saamelaisia saattoi nähdä myös tulevan vuoden itsenäisyyspäivän juhlissa, jossa heidän värikkäitä kansallispukujaan ihmeteltiin vuolaasti.
Myös Kekkonen tuntui löytävän tiensä tuonne Koivusalon kuvailemaan kauniiseen turisti-Lappiin. Lentokone vei Rovaniemelle asti ja bussi Inariin, mutta sen jälkeen matka taittui suksin. Alue muuttui heti karuksi. Pakkanen oli lujempaa kuin Inarissa, eikä teistä ollut tietoakaan. Kirjoittaja kertoi selvinneensä Inarin jälkeisen matkasta ainoastaan rommin avulla. Kolttien asuinalue ja koltat näyttäytyvät heti kielteisemmässä sävyssä verrattuna kauniiseen turisti-Lappiin, joka on suomalaisille helpommin saavutettavissa ja käytettävissä.
Muuttuva saamelaiskuvaus
Vaikka saamelaisuuden kuvasto saattaa äkkiseltään näyttäytyä samankaltaiselta vuosikymmenestä toiseen, tutkimusaineistoni on osoittanut saamelaisuuden kuvausten olleen muuttuvia ja monipuolisia.
Saamelaiskuvausten sävy on ollut riippuvainen siitä, millaisten teemojen kautta saamelaiset tuotiin esille. Erityisen mielenkiintoista ja uutta on, että pohjoissaamelaisista kertovat artikkelit sidottiin elinkeinoelämään ja turismiin. Molemmat aiheet nähtiin suomalaisten keskuudessa positiivisina tai eksoottisina. Kolttasaamelaisista kertovat artikkelit taas sidottiin yhteiskunnallisiin ja sosiaalisiin ongelmiin.
Muuttuva ja kehittyvä Lapin alue vaikutti niin ikään saamelaiskuvaukseen. Hyvin usein saamelaisia kuvattiin lähes poikkeuksetta lapinpuku päällä. 1960-luvulle tultaessa kuvauksessa tapahtui muutos, ja esimerkiksi yliopistossa opiskelevia saamelaisnuorukaisia kuvattiin jängällä nahkatakit ja farkut jalassa. Koulussa opiskellut pikkupoika tahtoi porokellon sijaan radion.
Muuttuva saamelaiskulttuuri herätti myös keskustelua aidosta saamelaisuudesta. Karl Nickul, totesi, että ”- -myös saamelaisuus voi olla aitoa silloinkin kun se ei ole vanhastavaa.” Tästä huolimatta jotain vanhaa ja tunnistettavaa tuli säilyttää uuteen saamelaiskuvastoon, ja se jokin oli usein juurikin Lapin maisemat.
Luettavaa:
Benedict Anderson. Kuvitellut yhteisöt: Nationalismin alkuperän ja leviämisen tarkastelua. Sivilisaatiohistoria-sarja. Tampere: Vastapaino.
Pauliina Feodoroff. ”Olemme teidän hyvän ja pahantahtoisuutenne varassa.” Image.fi
Rauna Kuokkanen. Saamelaiset ja kolonialismin vaikutukset nykypäivänä (PDF)
Veli-Pekka Lehtola. Saamelaiset – historia, yhteiskunta, taide. Jyväskylä: Gummerus kirjapaino. Kustannus-Puntsi.
Linda Tuhiwai Smith. Decolonizing Methodologies. Research and Indigenous Peoples. London: Zed Books
Lainaukset:
Suomen Kuvalehti 1953/ No7, s.17
Suomen Kuvalehti 1953/ No7, s.15
Suomen Kuvalehti 1951/ NO27, s.24
Artikkelikuva: Wilhelm Petersin postikorttikuva Lappeleir (n. 1900-1904). Lähde: Nasjonalbiblioteket / National Library of Norway (muokattu)
”Ennen sotia saamelaiset saivat elellä pohjoisessa kaikessa rauhassa, mutta jälleenrakennuskauden myötä heidät liitettiin tiukemmin kiinni länsimaiseen yhteiskuntaan.”
Mutta eikö tässäkin kirjoituksessa toisteta koloniaalista katsetta? Toistetaan eksoottista kuvaa ”kaikessa rauhassa” elelevistä saamelaisista. Lisäksi saamelaiset esitetään objekteina. Eikö ole myös niin, että saamelaiset osaltaan aktiivisesti liittyivät länsimaiseen yhteiskuntaan – siis subjektina?
Kohta saamelaisista erillisenä kansana suomalaisista jää epäselväksi. Lainauksessa saamelaiset nähdään yhtenä Suomen heimoista hämäläisten rinnalla, mutta tekstissä todetaan, että ”saamelaiset nähtiin selkeästi erilaisena heimona kuin suomalaiset”. Suomalaisista kokonaisuutenahan ei lainauksessa puhuta mitään. Siis nähtiinkö saamelaiset omana kansana vai yhtenä Suomen heimoista?
Hei CSV!
”Eikö ole myös niin, että saamelaiset osaltaan aktiivisesti liittyivät länsimaiseen yhteiskuntaan — siis subjektina?”
Tämä on erittäin hyvä ja tärkeä huomio! Koloniallisissa teksteissä on tyypillistä nähdä vastapuoli toiminnan kohteena, eikä aktiivisena toimijana. Lauseet, kuten ”saamelainen kulttuuri oli vähällä kadota kokonaan”, tai ”saamen kieli on vaarassa kuolla” toistavat asenteellaan tällaista uhrinäkökulmaa – ja myös koloniallista katsetta.
Saamelainen kulttuurintutkija Rauna Kuokkanen on pohtinut eurosentristä ajatusmallia paitsi kouluopetuksessa, myös tutkimusten teossa. Kuokkasen mukaan esimerkiksi yliopistomaailma pitää yllä kolonialismin ajan käsitystä alkuperäiskansoista ”toisina” ja ennemminkin tutkimusobjekteina ja tutkijoiden raaka-aineina kuin aktiivisina toimijoina. (Lisää aiheesta mm.
Toinen huomiosi koskee sitä ristiriitaisuutta, joka nousee esille Suomen Kuvalehden teksteissä. Olivatko saamelaiset osa suomalaisia ja näin ollen esimerkiksi rinnastettuna hämäläisiin, vaiko ihan erillistä kansaa?
Tämä on itseasiassa tutkimuksellisesti mielenkiintoinen teema. Aineistossani tulee ilmi molemmat näkökulmat. Saamelaisiin suhtauduttiin kummastellen, mutta toisaalta heitä pidettiin suomalaisina. Suomalaisuutta itsessään ei tarkemmin määritelty esimerkiksi niissä teksteissä, joissa saamelaiset todettiin kuuluvan osaksi Suomen kansaa. Kiinnostavaa toisaalta on, että suomalaisuutta kyllä pohdittiin muutamissa SK:n artikkeleissa, jotka toisaalta olivat irrallaan näistä saamelaisuuden kuvauksista.
Petra Rautiainen
Itselleni saamelaisuus ei ole mitenkään outoa kun asun Oulussa jossa sekoittuu suomalainen ja pohjoinen pakanallinen kulttuuri. Opiskelin Torniossa jossa minulla oll kaksi saamelaistaustaista opettajaa.
Minusta etelä tuntuu helvetiltä jos vertaa Helsinkiä pohjanmaahan tai lappiin. Asuin muutaman vuoden Helsingissä enkä kaipaa sitä pätkääkään. Ihmiset juoksevat uran perässä kyllä täälläkin mutta etelässä materiaalikeskeisyys korostuu. Poikkeuksena olen huomannut että Sipoon alkuperäiset saaristolaiset ovat lähempänä luontoa ja maanläheisempiä.
Saamelaiset elävät lähempänä luontoa.
Median luoma harha etelän citypelleistä maaseudulla tekemässä töitä on joillekin ehkä viihdettä mutta itse pidän sitä hälytysmerkkinä suomen rappiotilasta jossa vain kaupungit ovat tärkeitä. On olemassa oikea suomi ja median luoma kuva maaseudusta. Myös lande vastaan city ohjelmat ovat naurettavia kun maaseutua on koko maan pinta-alasta 95 prosenttia. Tosin 75 prosenttia väestöstä jostain syystä joutuu asumaan kaupungeissa. Työn ja palveluiden takia.
Lappalaiset ovat osa maaseutua ja pohjolaa. En oikein ymmärrä miten saamelaisten pitäisi olla kokonaan osa länsimaista yhteiskuntaa. Ehkä poikkeuksena kulttuurillinen sulautuminen saame räppijutuissa.