Teksti: Petra Rautiainen, toh­to­ri­kou­lu­tet­ta­va. Podcast-lukija: Sanna Rauhala

Stereotyyppinen kuva likai­sis­ta ja juo­pu­neis­ta saa­me­lai­sis­ta on vahvasti esillä nyky­päi­vän mediassa. Esimerkiksi turis­teil­le suun­na­tus­sa Visit Finland ‑mai­nos­fil­mis­sä saa­me­lai­set kuvattiin likaisina ja juo­pu­nei­na. Saamelaisiin liittyvä uuti­soin­ti puo­les­taan tuntuu pyörivän ongel­ma­kes­keis­ten teemojen ympärillä, kuten kiistassa ILO 169-sopi­muk­sen rati­fioin­nis­ta.

Samankaltainen saa­me­lais­ku­vaus on tuttu jo vuo­si­kym­men­ten takaa: kukapa ei muistaisi Pirkka-Pekka Peteliuksen nun­nuk­ka­vit­se­jä. Mutta mitä saa­me­lai­sis­ta ker­rot­tiin ja miten heistä puhuttiin 1950–1970 luvuilla? Tässä tekstissä tar­kas­te­len vuosien 1952–1972 saa­me­lais­ku­vauk­sia Suomen Kuvalehdessä. Kyseinen lehti on ollut yksi Suomen suur­le­vik­ki­sim­mis­tä aika­kausi­leh­dis­tä, ja avaa aika­kau­teen mie­len­kiin­toi­sen ikkunan.

Kiinnostuksen kohteena on eri­tyi­ses­ti vuodet 1952–1972, koska tuona aikana saamenmaa lii­tet­tiin osaksi suo­ma­lais­ta yhteis­kun­taa ja kult­tuu­ria. Modernin tulo näkyy aineis­tos­sa selkeästi: monet artik­ke­leis­ta käsit­te­le­vät sitä, kuinka saamenmaa muuttui tek­no­lo­gian kehi­tyk­sen kautta. Eräs saa­me­lais­poi­ka kertoi halua­van­sa poron­kel­lon lisäksi puhelimen, radion ja moottorin. Artikkelin kir­joit­ta­ja totesikin, että maailma ei ole enää aito saa­me­lai­sen maailma, koska moder­ni­saa­tio oli vai­kut­ta­nut autent­ti­seen saa­me­lais­kult­tuu­riin.

Tyypillinen saamelaiskuvaus  

Pahoin pol­te­tus­sa Lapissa alkoi sotien jälkeen rankka jäl­leen­ra­ken­nus­kausi. Alueeseen kiin­ni­tet­tiin myös mediassa paljon huomiota. Saamelaisaiheisia artik­ke­lei­ta esiintyi Suomen Kuvalehdessä vuo­sit­tain useita. Ennen sotia saa­me­lai­set saivat elellä poh­joi­ses­sa kaikessa rauhassa, mutta jäl­leen­ra­ken­nus­kau­den myötä heidät lii­tet­tiin tiukemmin kiinni län­si­mai­seen yhteis­kun­taan. Kehityksellä oli saa­me­lai­seen kult­tuu­riin myös nega­tii­vi­nen vaikutus. Koulutusjärjestelmän myötä saa­me­lais­lap­set vie­raan­tui­vat kult­tuu­ris­taan, oppien saamen sijaan suomen kielen.

Turisteja vie­rai­le­mas­sa troms­sa­lai­ses­sa saa­me­lais­lei­ris­sä 1930-luvulla. Lähde: Nasjonalbiblioteket /​National Library of Norway (muokattu)

Saamelaisten ja suo­ma­lais­ten väliset koh­taa­mi­set näkyi­vät­kin monien artik­ke­lei­den taustalla. Monesti juttuja sävytti vahva saa­me­lais­ten ja suo­ma­lais­ten välinen vertailu. Saamelaisten elintaso toimi joissakin jutuissa peilinä, jonka kautta tuotiin esille suo­ma­lai­sen elintason edis­tyk­sel­li­syyt­tä:

”Jumalan kiitos koltat eivät tiedä kuinka etelässä eletään. Siinä tapauk­ses­sa he luul­ta­vas­ti uskoi­si­vat olevansa tuomitut maan­pääl­li­seen hel­vet­tiin ja taivaan sijait­se­van saman maan ete­läi­sem­mil­lä leveys­a­seil­la.”

Usein tekstin asian­tun­ti­ja­na ja kir­joit­ta­ja­na toimi pää­kau­pun­ki­seu­dul­la asuva suo­ma­lais­mies. Yksi tällainen toi­mit­ta­ja oli Erkki Koivusalo, jonka mielestä saa­me­lais­ten elintavat olivat puut­teel­li­sia: radio ei toiminut juuri ollenkaan ja aurin­ko­kin oli har­vi­nai­nen näky. Saamelaiset taas olivat hänen mukaansa laiskoja, sillä saa­me­lai­set eivät “- — ole yhtä oma-aloit­tei­sia kuin etelän ihmiset, eivät yhtä yrit­te­li­jäi­tä­kään.”

On muis­tet­ta­va, että kir­joit­ta­ja kuvasi saa­me­lai­sia omista läh­tö­koh­dis­taan. Myös toi­sen­lai­sia kir­joit­ta­jia esiintyi. Lehteen kir­joit­ti­vat saa­me­lais­ten asioista ja oikeuk­sis­ta muun muassa kir­jai­li­ja Yrjö Kokko sekä valo­ku­vaa­ja Marja Vuorelainen, jotka molemmat olivat viet­tä­neet paljon aikaa Lapissa ja tutus­tu­neet alueeseen ja sen kult­tuu­riin. Tällaisten kir­joit­ta­jien teks­teis­sä näkyi enemmän saa­me­lai­sia posi­tii­vi­ses­ti kuvaavia ele­ment­te­jä kuin muiden kir­joit­ta­jien teks­teis­sä.

Eksoottinen ja outo saamelainen

Saamelaiset nähtiin selkeästi eri­lai­se­na heimona kuin suo­ma­lai­set. Tästä kertoo osuvasti erään kir­joit­ta­jan muistutus siitä, että saa­me­lai­set olivat osa Suomen kansaa. Saamelaisen kult­tuu­rin tutkija Karl Nickul totesi, että suo­ma­lais­ten ei pitäisi:

“- — ´töl­lis­tel­lä´ saa­me­lai­sia enempää kuin muitakaan. Sellainen töl­lis­te­le­mi­nen on tietenkin epähienoa, vaikka onhan hyvin inhi­mil­lis­tä pysähtyä outoa ihmet­te­le­mään, ja kiel­tä­mät­tä saa­me­lai­set taval­li­ses­ta kan­sa­lai­sis­ta ovat oudompia kuin esim. hämä­läi­set.”

Vaikka Nickulin mai­nit­se­ma kum­mas­te­lu olikin tyy­pil­lis­tä, lähes­ty­mis­ta­vois­sa on havait­ta­vis­sa selviä eroja: näkökulma oli joko eksoot­ti­sen posi­tii­vi­nen tai nega­tii­vi­sen kum­mas­te­le­va. Eksoottiset jutut olivat lähinnä kepeitä kuvauksia saa­me­lais­ten elin­ta­vois­ta, kun taas nega­tii­vi­set jutut kes­kit­tyi­vät yhteis­kun­nal­li­siin ongelmiin, kuten ter­vey­den­huol­toon. Vaikka nega­tii­vis­sä­vyt­tei­siä juttujen määrä ei ollut mer­kit­tä­väs­ti suurempi, niiden sisältö ja sävy oli usein asia­pi­toi­sem­pi. 

Lähde: Pixabay​.com

Suomen Kuvalehdessä jul­kais­tiin joitakin mainoksia, joissa esiintyi saa­me­lai­sia. Niissä käy­tet­tiin lähes poik­keuk­set­ta teho­kei­no­na saa­me­lais­ten eksoot­tis­ta kult­tuu­ria. Esimerkiksi Pauligin kah­vi­mai­nok­ses­sa kaunis Paulig-tyttö lähti maa­kun­ta­ret­kel­le, kohdaten pääosin vai­ku­tus­val­tai­sia ihmisiä. Lapissa hän kohtasi jängällä vanhan saa­me­lais­mie­hen, jonka ainoa koti oli kota ja läm­mik­kee­nä mikäs mukaan kuin Pauligin kahvi. 

Myös mai­nok­sis­sa kansojen väliset eroa­vai­suu­det pääsivät esille. Kyseisessä Pauligin mai­nok­ses­sa sekä Paula-tytöllä että saa­me­lais­mie­hel­lä oli kansansa tyy­pil­li­nen puku yllään. Paula-tytön kah­vi­ku­pit olivat puhtaat ja valkoiset, kun taas saa­me­lai­sen nokinen pannu ja puinen kuksa olivat kaikkea muuta kuin puhdasta, modernia ja sivis­ty­nyt­tä. Tällaisten vas­ta­koh­tien kuvaa­mi­nen on erittäin tyy­pil­lis­tä kolo­nia­lis­ti­sis­sa teks­teis­sä.

Kaksi erilaista saamen maata

Kun puhutaan saa­me­lai­sis­ta, tullaan usein puhu­neek­si ikään kuin yhdestä saa­me­lais­ryh­mäs­tä. Todellisuudessa Suomessa asuu useampia saa­me­lais­ryh­miä: poh­jois­saa­me­lai­set, ina­rin­saa­me­lai­set ja kolt­ta­saa­me­lai­set. Kolttien asuinalue oli ennen sotia Petsamon alue. Kun Petsamo jäi rau­ha­neh­dois­sa Neuvostoliitolle, koltat majoi­tet­tiin Suomen puolelle Itä-Lappiin.

Suomen Kuvalehden aineisto tuo ilmi, kuinka eri saa­me­lais­ryh­mis­tä puhuttiin eri tavalla. Selvin ero näkyi kolttien ja muiden saa­me­lais­ten välillä. Esimerkiksi kir­joit­ta­ja Erkki Koivusalo kuvaili kuinka Suomessa on nykyään kah­den­lais­ta Lappia:

“On uuden­ai­kais­ta vaurasta, kaunista turisti-Lappia, missä ovat hyvät lii­ken­neyh­tey­det ja erin­omai­set hotellit joiden perus­teel­la tuhannet ja taas tuhannet turistit muo­dos­ta­vat itselleen kuvan maamme jylhästä poh­jois­osas­ta. Mutta paljon puhee­nai­het­ta antanut Sevettijärvi – kolttien nykyinen sijoi­tus­paik­ka – on toista Lappia, sitä, joka alkaa teiden loputtua ja jonka köyhän ja kovan elämän vain harvat tuntevat.”

Kekkonen hiih­tä­mäs­sä 1959. Lähde: Wikimedia Commons

Lappi jo tuolloin suosittu turis­ti­koh­de, jonka hil­jai­suu­teen kau­pun­ki­lai­set saat­toi­vat lähteä ren­tou­tu­maan lomillaan. Ehkäpä tunnetuin Lapissa lomaileva henkilö oli tasa­val­lan pre­si­dent­ti Urho Kaleva Kekkonen. Kekkonen poseerasi kuu­lui­sil­la hiih­to­ret­kil­lään usein Suomen Kuvalehdessä. Kuviin pääsi myös pai­kal­li­sia asukkaita. Hiihtoretkillä tutuiksi tulleita saa­me­lai­sia saattoi nähdä myös tulevan vuoden itse­näi­syys­päi­vän juhlissa, jossa heidän värik­käi­tä kan­sal­lis­pu­ku­jaan ihme­tel­tiin vuolaasti.

Myös Kekkonen tuntui löytävän tiensä tuonne Koivusalon kuvai­le­maan kau­nii­seen turisti-Lappiin. Lentokone vei Rovaniemelle asti ja bussi Inariin, mutta sen jälkeen matka taittui suksin. Alue muuttui heti karuksi. Pakkanen oli lujempaa kuin Inarissa, eikä teistä ollut tie­toa­kaan. Kirjoittaja kertoi sel­vin­neen­sä Inarin jälkeisen matkasta ainoas­taan rommin avulla. Kolttien asuinalue ja koltat näyt­täy­ty­vät heti kiel­tei­sem­mäs­sä sävyssä ver­rat­tu­na kau­nii­seen turisti-Lappiin, joka on suo­ma­lai­sil­le helpommin saa­vu­tet­ta­vis­sa ja käy­tet­tä­vis­sä.

Muuttuva saamelaiskuvaus  

Vaikka saa­me­lai­suu­den kuvasto saattaa äkki­sel­tään näyt­täy­tyä saman­kal­tai­sel­ta vuo­si­kym­me­nes­tä toiseen, tut­ki­musai­neis­to­ni on osoit­ta­nut saa­me­lai­suu­den kuvausten olleen muuttuvia ja moni­puo­li­sia.

Saamelaiskuvausten sävy on ollut riip­pu­vai­nen siitä, mil­lais­ten teemojen kautta saa­me­lai­set tuotiin esille. Erityisen mie­len­kiin­tois­ta ja uutta on, että poh­jois­saa­me­lai­sis­ta kertovat artik­ke­lit sidottiin elin­kei­noe­lä­mään ja turismiin. Molemmat aiheet nähtiin suo­ma­lais­ten kes­kuu­des­sa posi­tii­vi­si­na tai eksoot­ti­si­na. Kolttasaamelaisista kertovat artik­ke­lit taas sidottiin yhteis­kun­nal­li­siin ja sosi­aa­li­siin ongelmiin. 

Muuttuva ja kehittyvä Lapin alue vaikutti niin ikään saa­me­lais­ku­vauk­seen. Hyvin usein saa­me­lai­sia kuvattiin lähes poik­keuk­set­ta lapinpuku päällä. 1960-luvulle tultaessa kuvauk­ses­sa tapahtui muutos, ja esi­mer­kik­si yli­opis­tos­sa opis­ke­le­via saa­me­lais­nuo­ru­kai­sia kuvattiin jängällä nah­ka­ta­kit ja farkut jalassa. Koulussa opis­kel­lut pik­ku­poi­ka tahtoi poro­kel­lon sijaan radion.

Muuttuva saa­me­lais­kult­tuu­ri herätti myös kes­kus­te­lua aidosta saa­me­lai­suu­des­ta. Karl Nickul, totesi, että “- ‑myös saa­me­lai­suus voi olla aitoa sil­loin­kin kun se ei ole van­has­ta­vaa.” Tästä huo­li­mat­ta jotain vanhaa ja tun­nis­tet­ta­vaa tuli säilyttää uuteen saa­me­lais­ku­vas­toon, ja se jokin oli usein juurikin Lapin maisemat.

Katukyltti Enontekiöllä. Lähde: Wikimedia Commons (CC BY-SA 4.0)

Luettavaa:

Benedict Anderson. Kuvitellut yhteisöt: Nationalismin alkuperän ja leviä­mi­sen tar­kas­te­lua. Sivilisaatiohistoria-sarja. Tampere: Vastapaino.

Pauliina Feodoroff. “Olemme teidän hyvän ja pahan­tah­toi­suu­ten­ne varassa.” Image​.fi

Rauna Kuokkanen. Saamelaiset ja kolo­nia­lis­min vai­ku­tuk­set nyky­päi­vä­nä (PDF)

Veli-Pekka Lehtola. Saamelaiset – historia, yhteis­kun­ta, taide. Jyväskylä: Gummerus kir­ja­pai­no. Kustannus-Puntsi.

Linda Tuhiwai Smith. Decolonizing Methodologies. Research and Indigenous Peoples. London: Zed Books

Lainaukset:

Suomen Kuvalehti 1953/​No7, s.17

Suomen Kuvalehti 1953/​No7, s.15

Suomen Kuvalehti 1951/​NO27, s.24

Artikkelikuva: Wilhelm Petersin pos­ti­kort­ti­ku­va Lappeleir (n. 1900 – 1904). Lähde: Nasjonalbiblioteket /​National Library of Norway (muokattu)