Tee työtä, josta on haittaa

Teksti: Tuomas Tammisto, VTM, toh­to­ri­kou­lu­tet­ta­va. Podcast-lukija: Bea Bergholm

Tämän hetken suurimpia ja kuumimpia puhee­nai­hei­ta Suomessa on uus­nat­sien pahoin­pi­te­le­män Jimi Joonas Karttusen kuo­le­mas­ta seurannut rasismin ja fasismin vastainen lii­keh­din­tä. Peli poikki -mie­le­no­soi­tus Helsingissä keräsi syyskuun lopulla vähintään 15 000 osal­lis­tu­jaa. Aiheen ympärillä käydyssä jul­ki­ses­sa kes­kus­te­lus­sa Perussuomalaiset ovat saaneet osakseen kri­tiik­kiä rasis­mis­ta yleensä sekä puolueen jäsenten kyt­kök­sis­tä äärioi­keis­to­lai­siin liik­kei­siin. Jäsenet ovat eri tavoin kiis­tä­neet nämä yhteydet.

Tapa, jolla poliit­ti­set toimijat ovat kiis­tä­neet itseään kohtaan suunnatun kritiikin, muis­tut­taa lähei­ses­ti sitä tapaa, jolla hai­tal­lis­ta toimintaa har­joit­ta­vat yritykset vastaavat niitä kohtaan esi­tet­tyyn kri­tiik­kiin. Tässä kir­joi­tuk­ses­sa pyrin osoit­ta­maan, missä tällaista argu­men­toin­tia neljän eri perus­suo­ma­lai­sen polii­ti­kon puheissa tapahtuu, ja mitä se merkitsee. Myös muiden hal­li­tus­puo­luei­den edus­ta­jien vas­tauk­set voidaan nähdä “poliit­ti­ses­ta haitasta” aiheu­tu­nei­den vai­ku­tus­ten, kuten julkisen kritiikin ja kan­na­tuk­sen laskun, mini­moi­mi­se­na.

img_4263

Peli poikki -mie­le­no­soit­ta­jia Senaatintorilla. Kuva: Tuomas Tammisto

Ärsykereaktio

Äärioikeistolainen väkivalta tuli koko kansan tie­toi­suu­teen, kun uus­nat­sis­ti­sen Suomen vas­ta­rin­ta­liik­keen (SVL) jäsenen pahoin­pi­te­le­mä Jimi Karttunen kuoli, toden­nä­köi­ses­ti pahoin­pi­te­lys­sä saamiinsa vammoihin. Karttunen oli mennyt kri­ti­soi­maan Helsingin Rautatientorilla jär­jes­tet­tyä SVL:n mie­le­no­soi­tus­ta, minkä seu­rauk­se­na yksi ryhmän jäsenistä pahoin­pi­te­li hänet. Koska SVL videoi tapah­tu­man, rehenteli pahoin­pi­te­lyl­lä verk­ko­si­vuil­laan ja käytti sitä mah­dol­lis­ten muiden arvos­te­li­joi­den pelot­te­le­mi­seen, voidaan tapauksen kohdalla puhua poliit­ti­ses­ta väki­val­las­ta.

Pahoinpitelystä liik­keel­le lähtenyt kes­kus­te­lu tavoitti nopeasti Perussuomalaiset. Helsingin Sanomat uutisoi puolueen jäsenten yhteyk­sis­tä äärioi­keis­to­lai­siin liik­kei­siin, kuten Suomen Sisuun ja Soldiers of Odiniin. Ministeri Petteri Orpo kehotti Perussuomalaisia tekemään sel­vi­tyk­sen näistä yhteyk­sis­tä. Kommentti viitannee eri­tyi­ses­ti kan­san­edus­ta­ja Olli Immoseen, joka esiintyi viime vuonna otetussa valo­ku­vas­sa sittemmin pahoin­pi­te­lys­tä ja kuo­le­man­tuot­ta­muk­ses­ta epäillyn uusnatsin kanssa. Kuva oli otettu Eugen Schaumanin haudalla tapah­tu­mas­sa, johon ottivat osaa Immonen, perus­suo­ma­lais­ten kun­nan­val­tuu­tet­tu Teemu Lahtinen sekä lukuisia SVL:n jäseniä.

Immosen yhteydet SVL:een ovat puhut­ta­neet aiem­min­kin. Hän mainosti vuoden 2014 itse­näi­syys­päi­vä­nä jär­jes­tet­tyä 612-soih­tu­kul­kuet­ta, jolla SVL:n jäsenet toimivat jär­jes­tys­mie­hi­nä. Immonen on tois­tu­vas­ti kiistänyt yhtey­ten­sä uus­nat­sei­hin. Silti hän jostain syystä päätyi mukaan uus­nat­sien perin­tei­sel­le käynnille Schaumanin haudalla (lisää voit lukea myös täältä tai täältä).

Perussuomalaisten parissa Peli poikki -mie­le­no­soi­tuk­seen ja Petteri Orpon kom­ment­tiin rea­goi­tiin eri tavoin. Puolueen puheen­joh­ta­ja, ulko­mi­nis­te­ri Timo Soini ilmoitti, ettei sel­vi­tyk­sel­le ole tarvetta ja että puolue ei ota vastaan ohjeita muilta. Soini onkin joh­don­mu­kai­ses­ti kiistänyt väitteet puolueen parissa esiin­ty­väs­tä rasis­mis­ta. Kansanedustaja Immonen totesi, että Perussuomalaiset tuo­mit­se­vat kaiken väki­val­lan ja vaati puo­les­taan Petteri Orpoa sanou­tu­maan irti väki­val­las­ta. Immosen mukaan “väki­val­tai­nen anar­kis­ti­nen ääriryhmä (…) agitoi” mie­le­no­soi­tuk­sen puolesta viitaten anar­kis­ti­seen Takku​.net -sivustoon, jolla mie­le­no­soi­tus­ta oli mai­nos­tet­tu.

img_4236

Perussuomalaiset nuoret osal­lis­tui­vat mie­le­no­soi­tuk­seen super­san­ka­reik­si pukeu­tu­nei­na. Kuva: Tuomas Tammisto

Samoilla linjoilla oli Suomen Sisun vara­pu­heen­joh­ta­ja, Perussuomalaisten puheen­joh­ta­ja­ki­saan liittynyt Riku Nevanpää. Hänen mukaansa Peli poikki -mie­le­no­soi­tus oli “ult­ra­ra­sis­ti­nen” ja “ääri­vä­ki­val­taan yllyttävä”. Nevanpää piti mie­le­no­soi­tuk­sen uuti­soi­mis­ta tarkemmin mää­rit­te­le­mät­tö­män “rus­keis­ton” sala­juo­ne­na. Perussuomalaisten nuorten puheen­joh­ta­ja Sebastian Tynkkynen osal­lis­tui mie­le­no­soi­tuk­seen Batmaniksi pukeu­tu­nee­na ja jakoi tove­rien­sa kanssa mie­le­no­soi­tuk­sen teeman mukai­ses­ti pillejä osaa­not­ta­jil­le. Tynkkynen iloitsi myöhemmin sosi­aa­li­ses­sa mediassa siitä, kuinka mie­le­no­soit­ta­jat puhal­si­vat Perussuomalaisten nuorten logoilla varus­tet­tui­hin pilleihin, ja kertoi puolueen olevan “samalla puoluella” mie­le­no­soi­tuk­sen kanssa. Nuorisojärjestön tun­nuk­sil­la varus­tet­tu­jen pillien jakaminen herätti pahen­nus­ta, sillä Jimi Karttusen omaisten toiveesta oli sovittu, ettei marssilla käytetä poliit­ti­sia tunnuksia.

Haittateollisuus ja sen kriitikot

Perussuomalaisten ja muiden hal­li­tus­puo­luei­den edus­ta­jien vas­tauk­set olivat keskenään hyvin erilaisia. Niiden taustalla olevien syiden sel­vit­tä­mi­ses­sä on apua tut­ki­muk­ses­ta, joka on pereh­ty­nyt ns. hait­ta­teol­li­suu­den yhteis­kun­nal­li­seen tomintaan. Tupakka- ja kai­vos­teol­li­suut­ta tutkineet ant­ro­po­lo­git Peter Benson ja Stuart Kirsch ovat kiin­nit­tä­neet huomiota tapaan jolla yritykset, joiden toiminta aiheuttaa mer­kit­tä­vää haittaa ympä­ris­töl­le ja ihmisille, reagoivat toi­min­taan­sa koh­dis­tet­tuun kri­tiik­kiin. Benson ja Kirsch ovat todenneet, että teol­li­suu­de­na­las­ta riip­pu­mat­ta yritysten vas­tauk­set ovat keskenään hyvin saman­kal­tai­sia. Ne nou­dat­ta­vat kaavaa, joka voidaan karkeasti ottaen jakaa kolmeen vai­hee­seen.

Ensimmäisessä vaiheessa yritys yksin­ker­tai­ses­ti sivuuttaa aiheut­ta­man­sa ongelman tai jopa kiistää sen ole­mas­sao­lon. Esimerkiksi tupak­ka­teol­li­suus kiisti pitkään, että tupa­koin­ti aiheuttaa syöpää. Leimallista tälle vaiheelle ei ole vain ongelman kiis­tä­mi­nen, vaan myös pyrkimys lisätä ongelman syitä koskevaa epä­var­muut­ta esi­mer­kik­si väit­tä­mäl­lä sitä jonkin muun tekijän aiheut­ta­mak­si.

Toinen vaihe alkaa, kun ongelman tai aiheu­te­tun haitan ole­mas­sao­loa ei enää voida uskot­ta­vas­ti kiistää. Bensonin ja Kirschin mukaan tälle vaiheelle tyy­pil­lis­tä on ongelman rajal­li­nen myön­tä­mi­nen sekä näen­näi­set tai sym­bo­li­set tavat puuttua siihen. Tästä hyvänä esi­merk­ki­nä voidaan pitää vähä­ni­ko­tii­nis­ten savuk­kei­den tuomista mark­ki­noil­le. Tarkoituksena oli lähinnä lievittää kulut­ta­jien pelkoa, ei var­si­nai­ses­ti puuttua tupa­koin­nin ter­veys­vai­ku­tuk­siin.

smoke_now_die_later_by_roberlan-d7mhgal

Kuva: roberlan, devian​tart​.com (CC BY 3.0)

Kun aiheu­tet­tu­jen haittojen huomiotta jät­tä­mi­nen muuttuu talou­del­li­ses­ti ja yhteis­kun­nal­li­ses­ti liian vaikeaksi — esi­mer­kik­si kun lain­sää­dän­nön kiris­tyk­set uhkaavat yritysten toimintaa — alkaa kolmas vaihe. Yritykset pyrkivät nyt aktii­vi­seen vuo­ro­vai­ku­tuk­seen krii­ti­koi­den kanssa ja ottavat osaa ongelman rat­kai­suun täh­tää­vien keinojen kehit­tä­mi­seen. Tähän kuuluu usein aktii­vi­nen pyrkimys vaikuttaa sää­det­tä­viin lakeihin, ja krii­ti­koi­den käyttämän kielen hal­tuun­ot­to kes­kus­te­lun suunnan ja sisällön muut­ta­mi­sek­si. Esimerkiksi kai­vos­teol­li­suus on ruvennut puhumaan kes­tä­väs­tä kai­vos­toi­min­nas­ta, mikä on uusiu­tu­mat­to­mien luon­non­va­ro­jen käytöstä puhut­taes­sa käsit­teel­li­nen mah­dot­to­muus. Tällä tavoin haittaa aiheut­ta­vat yritykset ja teol­li­suu­de­na­lat pyrkivät esit­tä­mään itsensä rat­kai­suun tar­vit­ta­vi­na kump­pa­nei­na ongelmien aiheut­ta­jien sijaan.

Perussuomalaiset tarkoitusperät

Bensonin ja Kirschin kuvaus on malli ja siten yksin­ker­tais­tus, eivätkä he väitä, että todel­li­set tapaukset nou­dat­ta­vat juuri tätä kaavaa. Mallin tarkoitus on auttaa tun­nis­ta­maan keinoja, joita yritykset käyttävät, ja osoittaa millä tavoin yritysten toiminta muuttuu niitä kohtaan esitetyn kritiikin myötä. Malli tarjoaa myös välineitä tar­kas­tel­la tapoja, joilla poliit­ti­set toimijat reagoivat heitä kohtaan esi­tet­tyyn kri­tiik­kiin.

Timo Soinin vas­tauk­set ver­tau­tu­vat selkeästi mallin ensim­mäi­seen vai­hee­seen. Soini yksin­ker­tai­ses­ti kiistää väitteet rasis­mis­ta Perussuomalaisissa. Taitavana popu­lis­ti­na Soini on pitänyt oman jul­ki­suus­ku­van­sa puhtaana, ja pyrkii samais­ta­maan puolueen itseensä sekä omaan jul­ki­suus­ku­vaan­sa. Ulkoministerin tehtävän myötä Soini on samalla ottanut etäi­syyt­tä kotimaan poli­tii­kaan ja jättänyt esi­mer­kik­si puolueen jäsenten toimien sel­vit­te­lyn edus­kun­ta­ryh­män puheen­joh­ta­jan Sampo Terhon hoi­det­ta­vak­si. Keskusta ja Kokoomus eivät puo­les­taan ole halunneet vaarantaa hal­li­tusyh­teis­työ­tä liian kärk­kääl­lä kri­tii­kil­lä, minkä Soini tietää.

7591717702_02fab1372a_o

Kuva: out­tacon­text, Flicker​.com (CC BY 2.0)

Riku Nevanpään ja Olli Immosen vas­tauk­set ovat niin ikään syytökset kiistäviä. Ne eroavat Sonin vas­tauk­ses­ta siten, että molemmat pyrkivät ottamaan krii­ti­koi­den käyttämiä käsit­tei­tä haltuun ja muut­ta­maan niiden mer­ki­tys­tä. Tätä on esi­mer­kik­si rasismin vastaisen, rau­han­omai­sen mie­le­no­soi­tuk­sen kut­su­mi­nen “ultra-rasis­ti­sek­si ja ääri-väki­val­tai­sek­si”. Samaa keinoa käytti muu­ka­lais­vas­tai­nen Suomi ensin! -ryhmä, kut­su­mal­la Peli poikki -mie­le­no­soi­tus­ta “suo­ma­lai­siin koh­dis­tu­vak­si rasis­mik­si”. Näillä vas­tauk­sil­la pyrittiin sekä muut­ta­maan kes­kus­te­lun asetelmaa että levit­tä­mään epä­var­muut­ta siitä, mitä rasismi yli­pää­tään on. Soinia ärhäk­kääm­män vas­tauk­sen taustalla lienee se, että Immonen on hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti ollut kritiikin kohteena ja Suomen Sisua pidetään ääri­jär­jes­tö­nä.

Sebastian Tynkkysen vastaus taas oli käsit­tei­den hal­tuun­o­ton puolella. Tynkkynen tove­rei­neen pyrki ottamaan osaa mie­le­no­soi­tuk­seen ja osoit­ta­maan, että myös Perussuomalaiset nuoret vas­tus­ta­vat rasismia ja väki­val­taa. Heidän pyr­ki­myk­se­nään oli hie­no­va­rai­ses­ti muuttaa rasismin vastaisen mie­le­no­soi­tuk­sen sisältöä. Julistaesaan vas­tus­ta­van­sa kaikkea väki­val­taa he pyrkivät viemään huomiota siltä, että kyseessä oli ennen kaikkea äärioi­keis­ton väki­val­taa vas­tus­ta­va mie­le­no­soi­tus. Ottamalla osaa rasismin vas­tai­seen mie­le­no­soi­tuk­seen Tynkkynen ja kumppanit myönsivät rasismin ole­mas­sao­lon, mutta pyrkivät esit­tä­mään Perussuomalaiset rasismin vas­tai­se­na toimijana.

Yllä kuvatut vas­tauk­set eivät vertaudu Bensonin ja Kirschin mallin kol­man­teen vai­hee­seen, jossa myön­ne­tään ongelma ja otetaan aktii­vi­ses­ti osaa sen rat­kai­se­mi­seen. Sen sijaan Kokoomuksen ja Keskustan minis­te­rien kommentit muis­tut­ta­vat näitä. Pääministeri Sipilä ja val­tio­va­rain­mi­nis­te­ri Orpo ottivat tahoil­laan osaa mie­le­no­soi­tuk­siin. Orpo kehotti Perussuomalaisia sel­vit­tä­mään jäsen­ten­sä kytkökset äärioi­keis­toon. Molempia vas­tauk­sia ohjannee aito huoli äärioi­keis­ton aiheut­ta­mas­ta väki­val­las­ta ja pyrkimys ratkaista ongelma. Toisaalta nämä toimet eivät huomioi sitä, että Keskusta ja Kokoomus eivät ole vaatineet hal­li­tus­kump­pa­ni­aan puut­tu­maan puo­lu­ees­sa esiin­ty­vään rasismiin. Lisäksi ne ohittavat sen, että hal­li­tuk­sen tiukkaa tur­va­paik­ka­po­li­tiik­kaa voidaan perus­tel­lus­ti pitää hyvin ongel­mal­li­se­na ja syrjivänä, eli raken­teel­li­se­na rasismina.

Propaganda ja uuskieli

Olen pyrkinyt ymmär­tä­mään hal­li­tus­puo­luei­den edus­ta­jien eri tyyppisiä reak­tioi­ta rasismin vas­tai­seen mie­le­no­soi­tuk­seen ver­taa­mal­la niitä Bensonin ja Kirschin kehit­tä­mään malliin. Malli auttaa pohtimaan reak­tioi­den taustalla olevia tar­koi­tus­pe­riä. En väitä, että Bensonin ja Kirschin yritysten toimintaa kuvaavaa kriit­tis­tä mallia voisi tai kan­nat­tai­si soveltaa suoralta kädeltä kaikkeen poliit­ti­seen toi­min­taan. Malli kuitenkin auttaa tun­nis­ta­maan toi­min­ta­mal­le­ja, joilla julkisen kritiikin kohteeksi joutuneet toimijat — yritykset tai polii­ti­kot — pyrkivät mini­moi­maan heille aiheu­tu­van vahingon. Näiden toi­min­ta­mal­lien ja niiden taustalla olevien pyr­ki­mys­ten ymmär­tä­mi­nen toi­vot­ta­vas­ti auttaa tar­kas­te­le­maan mer­kit­tä­vää yhteis­kun­nal­lis­ta valtaa käyttäviä toi­mi­joi­ta kriit­ti­ses­ti, olipa kyse polii­ti­kois­ta tai yri­tys­maa­il­man edus­ta­jis­ta.

Erityisesti Olli Immosen ja Riku Nevamäen vas­tauk­set tuntuvat eri­koi­sil­ta. Miksi kukaan tosissaan väittäisi rau­han­omais­ta, rau­hal­li­ses­ti sujunutta mie­le­no­soi­tus­ta “ääri­va­ki­val­tai­sek­si”? Eikö ole selvää, että väite on yksin­ker­tai­ses­ti väärä? On vaikea uskoa, että edes Immonen ja Nevamäki itse uskovat väit­tei­tään — saati kuvit­te­le­vat jonkun muun vakuut­tu­van niistä. Antropologi Robert Foster on todennut, että orwel­li­lai­sen uuskielen, jossa väki­val­lat­to­muus on yht’äkkiä ääri­vä­ki­val­taa ja sota rauhaa, voima ei ole sen vakuut­ta­vuu­des­sa. George Orwellin romaa­nis­sa Vuonna 1984 fik­tii­vi­sen tota­li­ta­ris­ti­sen hal­li­tuk­sen tar­koi­tuk­se­na oli uuskielen avulla tuhota käsitteet, joilla ihmiset olisivat kyenneet kriit­ti­seen ajat­te­luun ja vaih­toeh­to­jen poh­ti­mi­seen.

Räikeän ris­ti­rii­tai­nen uuskieli kui­ten­kaan harvoin vakuuttaa ketään. Sen voima piilee siinä, että kes­kus­te­lu täytetään hälyllä ja älyt­tö­mil­lä väit­teil­lä, joihin krii­ti­koi­den on älyt­tö­myy­des­tä huo­li­mat­ta puu­tut­ta­va. Kun kes­kus­te­lu jää jumiin itses­tään­sel­vyyk­sien selit­te­lyyn, kuten siihen että rau­hal­li­ses­ti sujunut mie­le­no­soi­tus ei ole väki­val­tai­nen, ei jouduta puhumaan polii­tik­ko­jen kyt­kök­sis­tä väki­val­tai­seen äärioi­keis­toon tai tavoista puuttua arki­päi­vän rasismiin.

Orwellillaisen uuskielen kanssa teke­mi­sis­sä ollessa onkin valittava tarkasti, mihin väit­tei­siin puututaan ja min­kä­lai­sil­le tem­pauk­sil­le annetaan näky­vyyt­tä. Näiden valin­to­jen kautta luodaan suunta sille, kenen ehdoilla kes­kus­te­lua käydään. Yllä esi­tet­ty­jen, kes­kus­te­lua väärään suuntaan ohjaavien temppujen tun­te­mi­nen auttaa pysymään poissa turhista väit­te­lyis­tä, ja ohjaa kes­kus­te­lua raken­ta­vaan suuntaan.


Lue lisää

Benson, Peter & Stuart Kirsch 2010. Capitalism and the Politics of Resignation. Current Anthropology 51:4, 459 – 486.

Benson, Peter 2012. Tobacco Capitalism: Growers, Migrant Workers, and the Changing Face of a Global Industry. Princeton: Princeton University Press.

Foster, Robert 2010. Corporate oxymorons and the anth­ro­po­lo­gy of cor­po­ra­tions. Dialectical Anthropology 34:1, 95 – 102.

Kirsch, Stuart 2014. Mining Capitalism: The Relationship between Corporations and Their Critics. Berkeley: University of California Press.

Artikkelikuva: Jason Ilagan, Flickr​.com (CC BY 2.0)

Verkkotaitto: Saara Toukolehto

Kirjoittaja

Tuomas Tammisto on sosiaali- ja kulttuuriantropologi, joka väitteli Helsingin yliopistolla helmikuussa 2018 laajamittaisten öljypalmu- ja hakkuuprojektien poliittisista vaikutuksista ja paikallisen maankäytön muutoksesta Papua-Uuden-Guinean maaseudulla. Väitöskirja luettavissa osoitteessa: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/231102

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Kommentit

  • T. Kekkonen 10.10.2016 klo 09:36

    hal­li­tuk­sen tiukkaa tur­va­paik­ka­po­li­tiik­kaa voidaan perus­tel­lus­ti pitää hyvin ongel­mal­li­se­na ja syrjivänä, eli raken­teel­li­se­na rasismina.”

    Voisitko avata tätä?

    Vastaa
  • Tuomas Tammisto 10.10.2016 klo 09:46

    Kiitos kom­men­tis­ta: tarkoitin lauseella sitä, että hal­li­tuk­sen syr­ji­väl­lä poli­tii­kal­la viime aikoina tehtyjä lin­jauk­sia, jotka asettavat — tai toteu­tues­saan aset­tai­si­vat — ihmiset lain edessä eri asemaan. Näitä ovat muun muuassa tur­va­pai­kan­ha­ki­joi­den oikeus­a­vun saamisen hei­ken­tä­mis­tä tai kaikkien maa­han­muut­ta­jien työt­tö­myys­tur­van alen­ta­mis­ta koskevat esitykset. Saku Timonen on kir­joit­ta­nut perus­teel­li­sem­min aiheesta.

    Vastaa

Lue myös nämä:

Vuoden 1918 sotaa on tulkittu aikalaisten toimesta eri tavoin niin sodan aikana kuin sen jälkeenkin. Myös sodanjälkeinen historiantutkimus on tuottanut erilaisia tulkintoja. Tätä moninaisuutta selittää se, että Suomessa sodittiin samanaikaisesti monesta eri syystä: työväenluokan vapauttamiseksi kapitalismin kahleista, valtiollisen itsenäisyyden turvaamiseksi ja kotimaisia kapinallisia vastaan. Lisäksi vuoden 1918 sota oli osa ensimmäistä maailmansotaa. Miten sodan kokeneet ihmiset ovat ilmaisseet ja tulkinneet kokemuksiaan? Missä määrin kokemusten sisällöt muotoutuvat ja muuntuvat niissä prosesseissa, joissa henkilökohtaisesti koettu tapahtuma välitetään muille kerronnan avulla? Toisin sanoen, miten kokemuksia käsitellään – ilmaistaan ja tulkitaan – kun henkilökohtainen ja yksilöllinen tieto, tunne ja tulkinta asetetaan kulttuuriseen ja sosiaaliseen kontekstiin ja välitetään tietylle kohderyhmälle sanojen voimalla?