Tee työtä, josta on haittaa

Teksti: Tuomas Tammisto, VTM, tohtorikoulutettava. Podcast-lukija: Bea Bergholm

Tämän hetken suurimpia ja kuumimpia puheenaiheita Suomessa on uusnatsien pahoinpitelemän Jimi Joonas Karttusen kuolemasta seurannut rasismin ja fasismin vastainen liikehdintä. Peli poikki -mielenosoitus Helsingissä keräsi syyskuun lopulla vähintään 15 000 osallistujaa. Aiheen ympärillä käydyssä julkisessa keskustelussa Perussuomalaiset ovat saaneet osakseen kritiikkiä rasismista yleensä sekä puolueen jäsenten kytköksistä äärioikeistolaisiin liikkeisiin. Jäsenet ovat eri tavoin kiistäneet nämä yhteydet.

Tapa, jolla poliittiset toimijat ovat kiistäneet itseään kohtaan suunnatun kritiikin, muistuttaa läheisesti sitä tapaa, jolla haitallista toimintaa harjoittavat yritykset vastaavat niitä kohtaan esitettyyn kritiikkiin. Tässä kirjoituksessa pyrin osoittamaan, missä tällaista argumentointia neljän eri perussuomalaisen poliitikon puheissa tapahtuu, ja mitä se merkitsee. Myös muiden hallituspuolueiden edustajien vastaukset voidaan nähdä “poliittisesta haitasta” aiheutuneiden vaikutusten, kuten julkisen kritiikin ja kannatuksen laskun, minimoimisena.

Ärsykereaktio

Äärioikeistolainen väkivalta tuli koko kansan tietoisuuteen, kun uusnatsistisen Suomen vastarintaliikkeen (SVL) jäsenen pahoinpitelemä Jimi Karttunen kuoli, todennäköisesti pahoinpitelyssä saamiinsa vammoihin. Karttunen oli mennyt kritisoimaan Helsingin Rautatientorilla järjestettyä SVL:n mielenosoitusta, minkä seurauksena yksi ryhmän jäsenistä pahoinpiteli hänet. Koska SVL videoi tapahtuman, rehenteli pahoinpitelyllä verkkosivuillaan ja käytti sitä mahdollisten muiden arvostelijoiden pelottelemiseen, voidaan tapauksen kohdalla puhua poliittisesta väkivallasta.

Pahoinpitelystä liikkeelle lähtenyt keskustelu tavoitti nopeasti Perussuomalaiset. Helsingin Sanomat uutisoi puolueen jäsenten yhteyksistä äärioikeistolaisiin liikkeisiin, kuten Suomen Sisuun ja Soldiers of Odiniin. Ministeri Petteri Orpo kehotti Perussuomalaisia tekemään selvityksen näistä yhteyksistä. Kommentti viitannee erityisesti kansanedustaja Olli Immoseen, joka esiintyi viime vuonna otetussa valokuvassa sittemmin pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta epäillyn uusnatsin kanssa. Kuva oli otettu Eugen Schaumanin haudalla tapahtumassa, johon ottivat osaa Immonen, perussuomalaisten kunnanvaltuutettu Teemu Lahtinen sekä lukuisia SVL:n jäseniä.

Immosen yhteydet SVL:een ovat puhuttaneet aiemminkin. Hän mainosti vuoden 2014 itsenäisyyspäivänä järjestettyä 612-soihtukulkuetta, jolla SVL:n jäsenet toimivat järjestysmiehinä. Immonen on toistuvasti kiistänyt yhteytensä uusnatseihin. Silti hän jostain syystä päätyi mukaan uusnatsien perinteiselle käynnille Schaumanin haudalla (lisää voit lukea myös täältä tai täältä).

Perussuomalaisten parissa Peli poikki -mielenosoitukseen ja Petteri Orpon kommenttiin reagoitiin eri tavoin. Puolueen puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini ilmoitti, ettei selvitykselle ole tarvetta ja että puolue ei ota vastaan ohjeita muilta. Soini onkin johdonmukaisesti kiistänyt väitteet puolueen parissa esiintyvästä rasismista. Kansanedustaja Immonen totesi, että Perussuomalaiset tuomitsevat kaiken väkivallan ja vaati puolestaan Petteri Orpoa sanoutumaan irti väkivallasta. Immosen mukaan ”väkivaltainen anarkistinen ääriryhmä (…) agitoi” mielenosoituksen puolesta viitaten anarkistiseen Takku.net -sivustoon, jolla mielenosoitusta oli mainostettu.

Samoilla linjoilla oli Suomen Sisun varapuheenjohtaja, Perussuomalaisten puheenjohtajakisaan liittynyt Riku Nevanpää. Hänen mukaansa Peli poikki -mielenosoitus oli ”ultrarasistinen” ja ”ääriväkivaltaan yllyttävä”. Nevanpää piti mielenosoituksen uutisoimista tarkemmin määrittelemättömän ”ruskeiston” salajuonena. Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen osallistui mielenosoitukseen Batmaniksi pukeutuneena ja jakoi toveriensa kanssa mielenosoituksen teeman mukaisesti pillejä osaanottajille. Tynkkynen iloitsi myöhemmin sosiaalisessa mediassa siitä, kuinka mielenosoittajat puhalsivat Perussuomalaisten nuorten logoilla varustettuihin pilleihin, ja kertoi puolueen olevan ”samalla puoluella” mielenosoituksen kanssa. Nuorisojärjestön tunnuksilla varustettujen pillien jakaminen herätti pahennusta, sillä Jimi Karttusen omaisten toiveesta oli sovittu, ettei marssilla käytetä poliittisia tunnuksia.

Haittateollisuus ja sen kriitikot

Perussuomalaisten ja muiden hallituspuolueiden edustajien vastaukset olivat keskenään hyvin erilaisia. Niiden taustalla olevien syiden selvittämisessä on apua tutkimuksesta, joka on perehtynyt ns. haittateollisuuden yhteiskunnalliseen tomintaan. Tupakka- ja kaivosteollisuutta tutkineet antropologit Peter Benson ja Stuart Kirsch ovat kiinnittäneet huomiota tapaan jolla yritykset, joiden toiminta aiheuttaa merkittävää haittaa ympäristölle ja ihmisille, reagoivat toimintaansa kohdistettuun kritiikkiin. Benson ja Kirsch ovat todenneet, että teollisuudenalasta riippumatta yritysten vastaukset ovat keskenään hyvin samankaltaisia. Ne noudattavat kaavaa, joka voidaan karkeasti ottaen jakaa kolmeen vaiheeseen.

Ensimmäisessä vaiheessa yritys yksinkertaisesti sivuuttaa aiheuttamansa ongelman tai jopa kiistää sen olemassaolon. Esimerkiksi tupakkateollisuus kiisti pitkään, että tupakointi aiheuttaa syöpää. Leimallista tälle vaiheelle ei ole vain ongelman kiistäminen, vaan myös pyrkimys lisätä ongelman syitä koskevaa epävarmuutta esimerkiksi väittämällä sitä jonkin muun tekijän aiheuttamaksi.

Toinen vaihe alkaa, kun ongelman tai aiheutetun haitan olemassaoloa ei enää voida uskottavasti kiistää. Bensonin ja Kirschin mukaan tälle vaiheelle tyypillistä on ongelman rajallinen myöntäminen sekä näennäiset tai symboliset tavat puuttua siihen. Tästä hyvänä esimerkkinä voidaan pitää vähänikotiinisten savukkeiden tuomista markkinoille. Tarkoituksena oli lähinnä lievittää kuluttajien pelkoa, ei varsinaisesti puuttua tupakoinnin terveysvaikutuksiin.

Kun aiheutettujen haittojen huomiotta jättäminen muuttuu taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti liian vaikeaksi – esimerkiksi kun lainsäädännön kiristykset uhkaavat yritysten toimintaa – alkaa kolmas vaihe. Yritykset pyrkivät nyt aktiiviseen vuorovaikutukseen kriitikoiden kanssa ja ottavat osaa ongelman ratkaisuun tähtäävien keinojen kehittämiseen. Tähän kuuluu usein aktiivinen pyrkimys vaikuttaa säädettäviin lakeihin, ja kriitikoiden käyttämän kielen haltuunotto keskustelun suunnan ja sisällön muuttamiseksi. Esimerkiksi kaivosteollisuus on ruvennut puhumaan kestävästä kaivostoiminnasta, mikä on uusiutumattomien luonnonvarojen käytöstä puhuttaessa käsitteellinen mahdottomuus. Tällä tavoin haittaa aiheuttavat yritykset ja teollisuudenalat pyrkivät esittämään itsensä ratkaisuun tarvittavina kumppaneina ongelmien aiheuttajien sijaan.

Perussuomalaiset tarkoitusperät

Bensonin ja Kirschin kuvaus on malli ja siten yksinkertaistus, eivätkä he väitä, että todelliset tapaukset noudattavat juuri tätä kaavaa. Mallin tarkoitus on auttaa tunnistamaan keinoja, joita yritykset käyttävät, ja osoittaa millä tavoin yritysten toiminta muuttuu niitä kohtaan esitetyn kritiikin myötä. Malli tarjoaa myös välineitä tarkastella tapoja, joilla poliittiset toimijat reagoivat heitä kohtaan esitettyyn kritiikkiin.

Timo Soinin vastaukset vertautuvat selkeästi mallin ensimmäiseen vaiheeseen. Soini yksinkertaisesti kiistää väitteet rasismista Perussuomalaisissa. Taitavana populistina Soini on pitänyt oman julkisuuskuvansa puhtaana, ja pyrkii samaistamaan puolueen itseensä sekä omaan julkisuuskuvaansa. Ulkoministerin tehtävän myötä Soini on samalla ottanut etäisyyttä kotimaan politiikaan ja jättänyt esimerkiksi puolueen jäsenten toimien selvittelyn eduskuntaryhmän puheenjohtajan Sampo Terhon hoidettavaksi. Keskusta ja Kokoomus eivät puolestaan ole halunneet vaarantaa hallitusyhteistyötä liian kärkkäällä kritiikillä, minkä Soini tietää.

Riku Nevanpään ja Olli Immosen vastaukset ovat niin ikään syytökset kiistäviä. Ne eroavat Sonin vastauksesta siten, että molemmat pyrkivät ottamaan kriitikoiden käyttämiä käsitteitä haltuun ja muuttamaan niiden merkitystä. Tätä on esimerkiksi rasismin vastaisen, rauhanomaisen mielenosoituksen kutsuminen ”ultra-rasistiseksi ja ääri-väkivaltaiseksi”. Samaa keinoa käytti muukalaisvastainen Suomi ensin! -ryhmä, kutsumalla Peli poikki -mielenosoitusta “suomalaisiin kohdistuvaksi rasismiksi”. Näillä vastauksilla pyrittiin sekä muuttamaan keskustelun asetelmaa että levittämään epävarmuutta siitä, mitä rasismi ylipäätään on. Soinia ärhäkkäämmän vastauksen taustalla lienee se, että Immonen on henkilökohtaisesti ollut kritiikin kohteena ja Suomen Sisua pidetään äärijärjestönä.

Sebastian Tynkkysen vastaus taas oli käsitteiden haltuunoton puolella. Tynkkynen tovereineen pyrki ottamaan osaa mielenosoitukseen ja osoittamaan, että myös Perussuomalaiset nuoret vastustavat rasismia ja väkivaltaa. Heidän pyrkimyksenään oli hienovaraisesti muuttaa rasismin vastaisen mielenosoituksen sisältöä. Julistaesaan vastustavansa kaikkea väkivaltaa he pyrkivät viemään huomiota siltä, että kyseessä oli ennen kaikkea äärioikeiston väkivaltaa vastustava mielenosoitus. Ottamalla osaa rasismin vastaiseen mielenosoitukseen Tynkkynen ja kumppanit myönsivät rasismin olemassaolon, mutta pyrkivät esittämään Perussuomalaiset rasismin vastaisena toimijana.

Yllä kuvatut vastaukset eivät vertaudu Bensonin ja Kirschin mallin kolmanteen vaiheeseen, jossa myönnetään ongelma ja otetaan aktiivisesti osaa sen ratkaisemiseen. Sen sijaan Kokoomuksen ja Keskustan ministerien kommentit muistuttavat näitä. Pääministeri Sipilä ja valtiovarainministeri Orpo ottivat tahoillaan osaa mielenosoituksiin. Orpo kehotti Perussuomalaisia selvittämään jäsentensä kytkökset äärioikeistoon. Molempia vastauksia ohjannee aito huoli äärioikeiston aiheuttamasta väkivallasta ja pyrkimys ratkaista ongelma. Toisaalta nämä toimet eivät huomioi sitä, että Keskusta ja Kokoomus eivät ole vaatineet hallituskumppaniaan puuttumaan puolueessa esiintyvään rasismiin. Lisäksi ne ohittavat sen,  että hallituksen tiukkaa turvapaikkapolitiikkaa voidaan perustellusti pitää hyvin ongelmallisena ja syrjivänä, eli rakenteellisena rasismina.

Propaganda ja uuskieli

Olen pyrkinyt ymmärtämään hallituspuolueiden edustajien eri tyyppisiä reaktioita rasismin vastaiseen mielenosoitukseen vertaamalla niitä Bensonin ja Kirschin kehittämään malliin. Malli auttaa pohtimaan reaktioiden taustalla olevia tarkoitusperiä. En väitä, että Bensonin ja Kirschin yritysten toimintaa kuvaavaa kriittistä mallia voisi tai kannattaisi soveltaa suoralta kädeltä kaikkeen poliittiseen toimintaan. Malli kuitenkin auttaa tunnistamaan toimintamalleja, joilla julkisen kritiikin kohteeksi joutuneet toimijat — yritykset tai poliitikot — pyrkivät minimoimaan heille aiheutuvan vahingon. Näiden toimintamallien ja niiden taustalla olevien pyrkimysten ymmärtäminen toivottavasti auttaa tarkastelemaan merkittävää yhteiskunnallista valtaa käyttäviä toimijoita kriittisesti, olipa kyse poliitikoista tai yritysmaailman edustajista.

Erityisesti Olli Immosen ja Riku Nevamäen vastaukset tuntuvat erikoisilta. Miksi kukaan tosissaan väittäisi rauhanomaista, rauhallisesti sujunutta mielenosoitusta ”äärivakivaltaiseksi”? Eikö ole selvää, että väite on yksinkertaisesti väärä? On vaikea uskoa, että edes Immonen ja Nevamäki itse uskovat väitteitään – saati kuvittelevat jonkun muun vakuuttuvan niistä. Antropologi Robert Foster on todennut, että orwellilaisen uuskielen, jossa väkivallattomuus on yht’äkkiä ääriväkivaltaa ja sota rauhaa, voima ei ole sen vakuuttavuudessa. George Orwellin romaanissa Vuonna 1984 fiktiivisen totalitaristisen hallituksen tarkoituksena oli uuskielen avulla tuhota käsitteet, joilla ihmiset olisivat kyenneet kriittiseen ajatteluun ja vaihtoehtojen pohtimiseen.

Räikeän ristiriitainen uuskieli kuitenkaan harvoin vakuuttaa ketään. Sen voima piilee siinä, että keskustelu täytetään hälyllä ja älyttömillä väitteillä, joihin kriitikoiden on älyttömyydestä huolimatta puututtava. Kun keskustelu jää jumiin itsestäänselvyyksien selittelyyn, kuten siihen että rauhallisesti sujunut mielenosoitus ei ole väkivaltainen, ei jouduta puhumaan poliitikkojen kytköksistä väkivaltaiseen äärioikeistoon tai tavoista puuttua arkipäivän rasismiin.

Orwellillaisen uuskielen kanssa tekemisissä ollessa onkin valittava tarkasti, mihin väitteisiin puututaan ja minkälaisille tempauksille annetaan näkyvyyttä. Näiden valintojen kautta luodaan suunta sille, kenen ehdoilla keskustelua käydään. Yllä esitettyjen, keskustelua väärään suuntaan ohjaavien temppujen tunteminen auttaa pysymään poissa turhista väittelyistä, ja ohjaa keskustelua rakentavaan suuntaan.

Lue lisää

Benson, Peter & Stuart Kirsch 2010. Capitalism and the Politics of Resignation. Current Anthropology 51:4, 459–486.

Benson, Peter 2012. Tobacco Capitalism: Growers, Migrant Workers, and the Changing Face of a Global Industry. Princeton: Princeton University Press.

Foster, Robert 2010. Corporate oxymorons and the anthropology of corporations. Dialectical Anthropology 34:1, 95–102.

Kirsch, Stuart 2014. Mining Capitalism: The Relationship between Corporations and Their Critics. Berkeley: University of California Press.

Artikkelikuva: Jason Ilagan, Flickr.com (CC BY 2.0)

Verkkotaitto: Saara Toukolehto