Tee työtä, josta on haittaa

Teksti: Tuomas Tammisto, VTM, toh­to­ri­kou­lu­tet­ta­va. Podcast-lukija: Bea Bergholm

Tämän hetken suurimpia ja kuumimpia puhee­nai­hei­ta Suomessa on uus­nat­sien pahoin­pi­te­le­män Jimi Joonas Karttusen kuo­le­mas­ta seurannut rasismin ja fasismin vastainen lii­keh­din­tä. Peli poikki ‑mie­le­no­soi­tus Helsingissä keräsi syyskuun lopulla vähintään 15 000 osal­lis­tu­jaa. Aiheen ympärillä käydyssä jul­ki­ses­sa kes­kus­te­lus­sa Perussuomalaiset ovat saaneet osakseen kri­tiik­kiä rasis­mis­ta yleensä sekä puolueen jäsenten kyt­kök­sis­tä äärioi­keis­to­lai­siin liik­kei­siin. Jäsenet ovat eri tavoin kiis­tä­neet nämä yhteydet. 

Tapa, jolla poliit­ti­set toimijat ovat kiis­tä­neet itseään kohtaan suunnatun kritiikin, muis­tut­taa lähei­ses­ti sitä tapaa, jolla hai­tal­lis­ta toimintaa har­joit­ta­vat yritykset vastaavat niitä kohtaan esi­tet­tyyn kri­tiik­kiin. Tässä kir­joi­tuk­ses­sa pyrin osoit­ta­maan, missä tällaista argu­men­toin­tia neljän eri perus­suo­ma­lai­sen polii­ti­kon puheissa tapahtuu, ja mitä se merkitsee. Myös muiden hal­li­tus­puo­luei­den edus­ta­jien vas­tauk­set voidaan nähdä “poliit­ti­ses­ta haitasta” aiheu­tu­nei­den vai­ku­tus­ten, kuten julkisen kritiikin ja kan­na­tuk­sen laskun, minimoimisena. 

img_4263

Peli poikki ‑mie­le­no­soit­ta­jia Senaatintorilla. Kuva: Tuomas Tammisto

Ärsykereaktio

Äärioikeistolainen väkivalta tuli koko kansan tie­toi­suu­teen, kun uus­nat­sis­ti­sen Suomen vas­ta­rin­ta­liik­keen (SVL) jäsenen pahoin­pi­te­le­mä Jimi Karttunen kuoli, toden­nä­köi­ses­ti pahoin­pi­te­lys­sä saamiinsa vammoihin. Karttunen oli mennyt kri­ti­soi­maan Helsingin Rautatientorilla jär­jes­tet­tyä SVL:n mie­le­no­soi­tus­ta, minkä seu­rauk­se­na yksi ryhmän jäsenistä pahoin­pi­te­li hänet. Koska SVL videoi tapah­tu­man, rehenteli pahoin­pi­te­lyl­lä verk­ko­si­vuil­laan ja käytti sitä mah­dol­lis­ten muiden arvos­te­li­joi­den pelot­te­le­mi­seen, voidaan tapauksen kohdalla puhua poliit­ti­ses­ta väkivallasta. 

Pahoinpitelystä liik­keel­le lähtenyt kes­kus­te­lu tavoitti nopeasti Perussuomalaiset. Helsingin Sanomat uutisoi puolueen jäsenten yhteyk­sis­tä äärioi­keis­to­lai­siin liik­kei­siin, kuten Suomen Sisuun ja Soldiers of Odiniin. Ministeri Petteri Orpo kehotti Perussuomalaisia tekemään sel­vi­tyk­sen näistä yhteyk­sis­tä. Kommentti viitannee eri­tyi­ses­ti kan­san­edus­ta­ja Olli Immoseen, joka esiintyi viime vuonna otetussa valo­ku­vas­sa sittemmin pahoin­pi­te­lys­tä ja kuo­le­man­tuot­ta­muk­ses­ta epäillyn uusnatsin kanssa. Kuva oli otettu Eugen Schaumanin haudalla tapah­tu­mas­sa, johon ottivat osaa Immonen, perus­suo­ma­lais­ten kun­nan­val­tuu­tet­tu Teemu Lahtinen sekä lukuisia SVL:n jäseniä. 

Immosen yhteydet SVL:een ovat puhut­ta­neet aiem­min­kin. Hän mainosti vuoden 2014 itse­näi­syys­päi­vä­nä jär­jes­tet­tyä 612-soih­tu­kul­kuet­ta, jolla SVL:n jäsenet toimivat jär­jes­tys­mie­hi­nä. Immonen on tois­tu­vas­ti kiistänyt yhtey­ten­sä uus­nat­sei­hin. Silti hän jostain syystä päätyi mukaan uus­nat­sien perin­tei­sel­le käynnille Schaumanin haudalla (lisää voit lukea myös täältä tai täältä).

Perussuomalaisten parissa Peli poikki ‑mie­le­no­soi­tuk­seen ja Petteri Orpon kom­ment­tiin rea­goi­tiin eri tavoin. Puolueen puheen­joh­ta­ja, ulko­mi­nis­te­ri Timo Soini ilmoitti, ettei sel­vi­tyk­sel­le ole tarvetta ja että puolue ei ota vastaan ohjeita muilta. Soini onkin joh­don­mu­kai­ses­ti kiistänyt väitteet puolueen parissa esiin­ty­väs­tä rasis­mis­ta. Kansanedustaja Immonen totesi, että Perussuomalaiset tuo­mit­se­vat kaiken väki­val­lan ja vaati puo­les­taan Petteri Orpoa sanou­tu­maan irti väki­val­las­ta. Immosen mukaan “väki­val­tai­nen anar­kis­ti­nen ääriryhmä (…) agitoi” mie­le­no­soi­tuk­sen puolesta viitaten anar­kis­ti­seen Takku​.net ‑sivustoon, jolla mie­le­no­soi­tus­ta oli mainostettu. 

img_4236

Perussuomalaiset nuoret osal­lis­tui­vat mie­le­no­soi­tuk­seen super­san­ka­reik­si pukeu­tu­nei­na. Kuva: Tuomas Tammisto

Samoilla linjoilla oli Suomen Sisun vara­pu­heen­joh­ta­ja, Perussuomalaisten puheen­joh­ta­ja­ki­saan liittynyt Riku Nevanpää. Hänen mukaansa Peli poikki ‑mie­le­no­soi­tus oli “ult­ra­ra­sis­ti­nen” ja “ääri­vä­ki­val­taan yllyttävä”. Nevanpää piti mie­le­no­soi­tuk­sen uuti­soi­mis­ta tarkemmin mää­rit­te­le­mät­tö­män “rus­keis­ton” sala­juo­ne­na. Perussuomalaisten nuorten puheen­joh­ta­ja Sebastian Tynkkynen osal­lis­tui mie­le­no­soi­tuk­seen Batmaniksi pukeu­tu­nee­na ja jakoi tove­rien­sa kanssa mie­le­no­soi­tuk­sen teeman mukai­ses­ti pillejä osaa­not­ta­jil­le. Tynkkynen iloitsi myöhemmin sosi­aa­li­ses­sa mediassa siitä, kuinka mie­le­no­soit­ta­jat puhal­si­vat Perussuomalaisten nuorten logoilla varus­tet­tui­hin pilleihin, ja kertoi puolueen olevan “samalla puoluella” mie­le­no­soi­tuk­sen kanssa. Nuorisojärjestön tun­nuk­sil­la varus­tet­tu­jen pillien jakaminen herätti pahen­nus­ta, sillä Jimi Karttusen omaisten toiveesta oli sovittu, ettei marssilla käytetä poliit­ti­sia tunnuksia. 

Haittateollisuus ja sen kriitikot

Perussuomalaisten ja muiden hal­li­tus­puo­luei­den edus­ta­jien vas­tauk­set olivat keskenään hyvin erilaisia. Niiden taustalla olevien syiden sel­vit­tä­mi­ses­sä on apua tut­ki­muk­ses­ta, joka on pereh­ty­nyt ns. hait­ta­teol­li­suu­den yhteis­kun­nal­li­seen tomintaan. Tupakka- ja kai­vos­teol­li­suut­ta tutkineet ant­ro­po­lo­git Peter Benson ja Stuart Kirsch ovat kiin­nit­tä­neet huomiota tapaan jolla yritykset, joiden toiminta aiheuttaa mer­kit­tä­vää haittaa ympä­ris­töl­le ja ihmisille, reagoivat toi­min­taan­sa koh­dis­tet­tuun kri­tiik­kiin. Benson ja Kirsch ovat todenneet, että teol­li­suu­de­na­las­ta riip­pu­mat­ta yritysten vas­tauk­set ovat keskenään hyvin saman­kal­tai­sia. Ne nou­dat­ta­vat kaavaa, joka voidaan karkeasti ottaen jakaa kolmeen vaiheeseen.

Ensimmäisessä vaiheessa yritys yksin­ker­tai­ses­ti sivuuttaa aiheut­ta­man­sa ongelman tai jopa kiistää sen ole­mas­sao­lon. Esimerkiksi tupak­ka­teol­li­suus kiisti pitkään, että tupa­koin­ti aiheuttaa syöpää. Leimallista tälle vaiheelle ei ole vain ongelman kiis­tä­mi­nen, vaan myös pyrkimys lisätä ongelman syitä koskevaa epä­var­muut­ta esi­mer­kik­si väit­tä­mäl­lä sitä jonkin muun tekijän aiheuttamaksi.

Toinen vaihe alkaa, kun ongelman tai aiheu­te­tun haitan ole­mas­sao­loa ei enää voida uskot­ta­vas­ti kiistää. Bensonin ja Kirschin mukaan tälle vaiheelle tyy­pil­lis­tä on ongelman rajal­li­nen myön­tä­mi­nen sekä näen­näi­set tai sym­bo­li­set tavat puuttua siihen. Tästä hyvänä esi­merk­ki­nä voidaan pitää vähä­ni­ko­tii­nis­ten savuk­kei­den tuomista mark­ki­noil­le. Tarkoituksena oli lähinnä lievittää kulut­ta­jien pelkoa, ei var­si­nai­ses­ti puuttua tupa­koin­nin terveysvaikutuksiin.

smoke_now_die_later_by_roberlan-d7mhgal

Kuva: roberlan, devian​tart​.com (CC BY 3.0)

Kun aiheu­tet­tu­jen haittojen huomiotta jät­tä­mi­nen muuttuu talou­del­li­ses­ti ja yhteis­kun­nal­li­ses­ti liian vaikeaksi — esi­mer­kik­si kun lain­sää­dän­nön kiris­tyk­set uhkaavat yritysten toimintaa — alkaa kolmas vaihe. Yritykset pyrkivät nyt aktii­vi­seen vuo­ro­vai­ku­tuk­seen krii­ti­koi­den kanssa ja ottavat osaa ongelman rat­kai­suun täh­tää­vien keinojen kehit­tä­mi­seen. Tähän kuuluu usein aktii­vi­nen pyrkimys vaikuttaa sää­det­tä­viin lakeihin, ja krii­ti­koi­den käyttämän kielen hal­tuun­ot­to kes­kus­te­lun suunnan ja sisällön muut­ta­mi­sek­si. Esimerkiksi kai­vos­teol­li­suus on ruvennut puhumaan kes­tä­väs­tä kai­vos­toi­min­nas­ta, mikä on uusiu­tu­mat­to­mien luon­non­va­ro­jen käytöstä puhut­taes­sa käsit­teel­li­nen mah­dot­to­muus. Tällä tavoin haittaa aiheut­ta­vat yritykset ja teol­li­suu­de­na­lat pyrkivät esit­tä­mään itsensä rat­kai­suun tar­vit­ta­vi­na kump­pa­nei­na ongelmien aiheut­ta­jien sijaan.

Perussuomalaiset tarkoitusperät

Bensonin ja Kirschin kuvaus on malli ja siten yksin­ker­tais­tus, eivätkä he väitä, että todel­li­set tapaukset nou­dat­ta­vat juuri tätä kaavaa. Mallin tarkoitus on auttaa tun­nis­ta­maan keinoja, joita yritykset käyttävät, ja osoittaa millä tavoin yritysten toiminta muuttuu niitä kohtaan esitetyn kritiikin myötä. Malli tarjoaa myös välineitä tar­kas­tel­la tapoja, joilla poliit­ti­set toimijat reagoivat heitä kohtaan esi­tet­tyyn kritiikkiin. 

Timo Soinin vas­tauk­set ver­tau­tu­vat selkeästi mallin ensim­mäi­seen vai­hee­seen. Soini yksin­ker­tai­ses­ti kiistää väitteet rasis­mis­ta Perussuomalaisissa. Taitavana popu­lis­ti­na Soini on pitänyt oman jul­ki­suus­ku­van­sa puhtaana, ja pyrkii samais­ta­maan puolueen itseensä sekä omaan jul­ki­suus­ku­vaan­sa. Ulkoministerin tehtävän myötä Soini on samalla ottanut etäi­syyt­tä kotimaan poli­tii­kaan ja jättänyt esi­mer­kik­si puolueen jäsenten toimien sel­vit­te­lyn edus­kun­ta­ryh­män puheen­joh­ta­jan Sampo Terhon hoi­det­ta­vak­si. Keskusta ja Kokoomus eivät puo­les­taan ole halunneet vaarantaa hal­li­tusyh­teis­työ­tä liian kärk­kääl­lä kri­tii­kil­lä, minkä Soini tietää.

7591717702_02fab1372a_o

Kuva: out­tacon­text, Flicker​.com (CC BY 2.0)

Riku Nevanpään ja Olli Immosen vas­tauk­set ovat niin ikään syytökset kiistäviä. Ne eroavat Sonin vas­tauk­ses­ta siten, että molemmat pyrkivät ottamaan krii­ti­koi­den käyttämiä käsit­tei­tä haltuun ja muut­ta­maan niiden mer­ki­tys­tä. Tätä on esi­mer­kik­si rasismin vastaisen, rau­han­omai­sen mie­le­no­soi­tuk­sen kut­su­mi­nen “ultra-rasis­ti­sek­si ja ääri-väki­val­tai­sek­si”. Samaa keinoa käytti muu­ka­lais­vas­tai­nen Suomi ensin! ‑ryhmä, kut­su­mal­la Peli poikki ‑mie­le­no­soi­tus­ta “suo­ma­lai­siin koh­dis­tu­vak­si rasis­mik­si”. Näillä vas­tauk­sil­la pyrittiin sekä muut­ta­maan kes­kus­te­lun asetelmaa että levit­tä­mään epä­var­muut­ta siitä, mitä rasismi yli­pää­tään on. Soinia ärhäk­kääm­män vas­tauk­sen taustalla lienee se, että Immonen on hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti ollut kritiikin kohteena ja Suomen Sisua pidetään äärijärjestönä.

Sebastian Tynkkysen vastaus taas oli käsit­tei­den hal­tuun­o­ton puolella. Tynkkynen tove­rei­neen pyrki ottamaan osaa mie­le­no­soi­tuk­seen ja osoit­ta­maan, että myös Perussuomalaiset nuoret vas­tus­ta­vat rasismia ja väki­val­taa. Heidän pyr­ki­myk­se­nään oli hie­no­va­rai­ses­ti muuttaa rasismin vastaisen mie­le­no­soi­tuk­sen sisältöä. Julistaesaan vas­tus­ta­van­sa kaikkea väki­val­taa he pyrkivät viemään huomiota siltä, että kyseessä oli ennen kaikkea äärioi­keis­ton väki­val­taa vas­tus­ta­va mie­le­no­soi­tus. Ottamalla osaa rasismin vas­tai­seen mie­le­no­soi­tuk­seen Tynkkynen ja kumppanit myönsivät rasismin ole­mas­sao­lon, mutta pyrkivät esit­tä­mään Perussuomalaiset rasismin vas­tai­se­na toimijana.

Yllä kuvatut vas­tauk­set eivät vertaudu Bensonin ja Kirschin mallin kol­man­teen vai­hee­seen, jossa myön­ne­tään ongelma ja otetaan aktii­vi­ses­ti osaa sen rat­kai­se­mi­seen. Sen sijaan Kokoomuksen ja Keskustan minis­te­rien kommentit muis­tut­ta­vat näitä. Pääministeri Sipilä ja val­tio­va­rain­mi­nis­te­ri Orpo ottivat tahoil­laan osaa mie­le­no­soi­tuk­siin. Orpo kehotti Perussuomalaisia sel­vit­tä­mään jäsen­ten­sä kytkökset äärioi­keis­toon. Molempia vas­tauk­sia ohjannee aito huoli äärioi­keis­ton aiheut­ta­mas­ta väki­val­las­ta ja pyrkimys ratkaista ongelma. Toisaalta nämä toimet eivät huomioi sitä, että Keskusta ja Kokoomus eivät ole vaatineet hal­li­tus­kump­pa­ni­aan puut­tu­maan puo­lu­ees­sa esiin­ty­vään rasismiin. Lisäksi ne ohittavat sen, että hal­li­tuk­sen tiukkaa tur­va­paik­ka­po­li­tiik­kaa voidaan perus­tel­lus­ti pitää hyvin ongel­mal­li­se­na ja syrjivänä, eli raken­teel­li­se­na rasismina.

Propaganda ja uuskieli

Olen pyrkinyt ymmär­tä­mään hal­li­tus­puo­luei­den edus­ta­jien eri tyyppisiä reak­tioi­ta rasismin vas­tai­seen mie­le­no­soi­tuk­seen ver­taa­mal­la niitä Bensonin ja Kirschin kehit­tä­mään malliin. Malli auttaa pohtimaan reak­tioi­den taustalla olevia tar­koi­tus­pe­riä. En väitä, että Bensonin ja Kirschin yritysten toimintaa kuvaavaa kriit­tis­tä mallia voisi tai kan­nat­tai­si soveltaa suoralta kädeltä kaikkeen poliit­ti­seen toi­min­taan. Malli kuitenkin auttaa tun­nis­ta­maan toi­min­ta­mal­le­ja, joilla julkisen kritiikin kohteeksi joutuneet toimijat — yritykset tai polii­ti­kot — pyrkivät mini­moi­maan heille aiheu­tu­van vahingon. Näiden toi­min­ta­mal­lien ja niiden taustalla olevien pyr­ki­mys­ten ymmär­tä­mi­nen toi­vot­ta­vas­ti auttaa tar­kas­te­le­maan mer­kit­tä­vää yhteis­kun­nal­lis­ta valtaa käyttäviä toi­mi­joi­ta kriit­ti­ses­ti, olipa kyse polii­ti­kois­ta tai yri­tys­maa­il­man edustajista.

Erityisesti Olli Immosen ja Riku Nevamäen vas­tauk­set tuntuvat eri­koi­sil­ta. Miksi kukaan tosissaan väittäisi rau­han­omais­ta, rau­hal­li­ses­ti sujunutta mie­le­no­soi­tus­ta “ääri­va­ki­val­tai­sek­si”? Eikö ole selvää, että väite on yksin­ker­tai­ses­ti väärä? On vaikea uskoa, että edes Immonen ja Nevamäki itse uskovat väit­tei­tään — saati kuvit­te­le­vat jonkun muun vakuut­tu­van niistä. Antropologi Robert Foster on todennut, että orwel­li­lai­sen uuskielen, jossa väki­val­lat­to­muus on yht’äkkiä ääri­vä­ki­val­taa ja sota rauhaa, voima ei ole sen vakuut­ta­vuu­des­sa. George Orwellin romaa­nis­sa Vuonna 1984 fik­tii­vi­sen tota­li­ta­ris­ti­sen hal­li­tuk­sen tar­koi­tuk­se­na oli uuskielen avulla tuhota käsitteet, joilla ihmiset olisivat kyenneet kriit­ti­seen ajat­te­luun ja vaih­toeh­to­jen pohtimiseen. 

Räikeän ris­ti­rii­tai­nen uuskieli kui­ten­kaan harvoin vakuuttaa ketään. Sen voima piilee siinä, että kes­kus­te­lu täytetään hälyllä ja älyt­tö­mil­lä väit­teil­lä, joihin krii­ti­koi­den on älyt­tö­myy­des­tä huo­li­mat­ta puu­tut­ta­va. Kun kes­kus­te­lu jää jumiin itses­tään­sel­vyyk­sien selit­te­lyyn, kuten siihen että rau­hal­li­ses­ti sujunut mie­le­no­soi­tus ei ole väki­val­tai­nen, ei jouduta puhumaan polii­tik­ko­jen kyt­kök­sis­tä väki­val­tai­seen äärioi­keis­toon tai tavoista puuttua arki­päi­vän rasismiin.

Orwellillaisen uuskielen kanssa teke­mi­sis­sä ollessa onkin valittava tarkasti, mihin väit­tei­siin puututaan ja min­kä­lai­sil­le tem­pauk­sil­le annetaan näky­vyyt­tä. Näiden valin­to­jen kautta luodaan suunta sille, kenen ehdoilla kes­kus­te­lua käydään. Yllä esi­tet­ty­jen, kes­kus­te­lua väärään suuntaan ohjaavien temppujen tun­te­mi­nen auttaa pysymään poissa turhista väit­te­lyis­tä, ja ohjaa kes­kus­te­lua raken­ta­vaan suuntaan.


Lue lisää

Benson, Peter & Stuart Kirsch 2010. Capitalism and the Politics of Resignation. Current Anthropology 51:4, 459 – 486.

Benson, Peter 2012. Tobacco Capitalism: Growers, Migrant Workers, and the Changing Face of a Global Industry. Princeton: Princeton University Press.

Foster, Robert 2010. Corporate oxymorons and the anth­ro­po­lo­gy of cor­po­ra­tions. Dialectical Anthropology 34:1, 95 – 102.

Kirsch, Stuart 2014. Mining Capitalism: The Relationship between Corporations and Their Critics. Berkeley: University of California Press.

Artikkelikuva: Jason Ilagan, Flickr​.com (CC BY 2.0)

Verkkotaitto: Saara Toukolehto

Kirjoittaja

Tuomas Tammisto on sosiaali- ja kulttuuriantropologi, joka väitteli Helsingin yliopistolla helmikuussa 2018 laajamittaisten öljypalmu- ja hakkuuprojektien poliittisista vaikutuksista ja paikallisen maankäytön muutoksesta Papua-Uuden-Guinean maaseudulla. Väitöskirja luettavissa osoitteessa: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/231102

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Kommentit

  • T. Kekkonen 10.10.2016 klo 09:36

    hal­li­tuk­sen tiukkaa tur­va­paik­ka­po­li­tiik­kaa voidaan perus­tel­lus­ti pitää hyvin ongel­mal­li­se­na ja syrjivänä, eli raken­teel­li­se­na rasismina.”

    Voisitko avata tätä?

    Vastaa
  • Tuomas Tammisto 10.10.2016 klo 09:46

    Kiitos kom­men­tis­ta: tarkoitin lauseella sitä, että hal­li­tuk­sen syr­ji­väl­lä poli­tii­kal­la viime aikoina tehtyjä lin­jauk­sia, jotka asettavat — tai toteu­tues­saan aset­tai­si­vat — ihmiset lain edessä eri asemaan. Näitä ovat muun muuassa tur­va­pai­kan­ha­ki­joi­den oikeus­a­vun saamisen hei­ken­tä­mis­tä tai kaikkien maa­han­muut­ta­jien työt­tö­myys­tur­van alen­ta­mis­ta koskevat esitykset. Saku Timonen on kir­joit­ta­nut perus­teel­li­sem­min aiheesta.

    Vastaa

Lue myös nämä: