Yhdysvaltain presidentivaalin tulos on ratkennut. Donald Trump on valittu maan 45. presidentiksi. Katsantokannasta riippuen vaalin lopputulos on saanut aikaan epäuskoisia ja toiveikkaita reaktioita. Tarjoamme antropologisen analyysin altavastaajasta yllätysvoittajaksi kivunneen Trumpin vaalivoittoon.
USA on valinnut uuden johtajansa. Donald Trumpin nousu rakennusalalla miljardiomaisuutensa luoneesta liikemiehestä erääksi maailman vaikutusvaltaisimmista johtajista on ehtinyt herättää valtavasti epäuskoa ja toivoa, katsojasta riippuen. Historialliseksi nimitettyä vaalitulosta tullaan analysoimaan vielä pitkään. Tässä ensinälkään katsaus vaaleja edeltäneeseen antropologiseen keskusteluun aiheesta.
Trumpin suosiota on selitetty ennen kaikkea USA:n talouden kriisillä ja muukalaispelon ruokkimalla rasismilla. Ilmiö tuppaa henkilöitymään kouluttamattomiin, vähävaraisiin valkoisiin miehiin, joiden työllistymisen ja henkilökohtaisen talouden kurjistuminen oletettavasti selittyy – ainakin heidän keskuudessaan – kasvaneen maahanmuuton tuottamalla ylenmääräisellä kilpailulla vähenevistä työpaikoista. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus. Trumpin äänestäjissä on myös naisia, vähemmistöihin kuuluvia ja korkeasti koulutettuja. Eliittiin kuuluvan multimiljonäärin ei ensinäkemältä kuvittelisi voittavan kansaa puolelleen – mutta Trump teki juuri niin.
Antropologi Jennifer Curtis Edinburghin yliopistosta nosti Allegra Labissa esiin Britannian keväisen EU-irtaantumispäätöksen eli Brexitin ja Trumpin suosioon johtaneiden kehityskulkujen yhteneväisyydet. USA:ta ja Britanniaa koettelee sekä taloudellisen eriarvioisuuden voimakas kasvu että etnisen kirjavuuden lisääntymisestä seuraavat sosiaaliset haasteet.
Taloudellinen turva on pelkkä haave alati kasvavalle määrälle ihmisiä. Ihonvärinsä ja syntyperänsä puolesta etuoikeutettujen väestönosien edut ovat yhä useammin vaakalaudalla. Tämä on näkynyt jo pitkään kasvussa olleena rasistisena retoriikkana ja rasistisesti motivoituneena väkivaltana molemmissa valtioissa.
Brexitin yhteydessä käytiin akateemista keskustelua siitä, oliko irtaantumiseen johtaneen kehityskulun syynä muukalaispelko. Monissa keskusteluissa esitettiin, että köyhät valkoiset kokevat taloudellisia vaikeuksiaan vähäteltävän ja jopa pilkattavan julkisessa keskustelussa, joka nostaa värillisten kokemaa rodullistettua syrjintää esiin. Median saatetaan kokea pitävän vähemmistöjen oikeuksia tärkeämpinä kuin “kantaväestön” vaikeuksia.
Curtisin mukaan tällainen sosioekonomiseen luokkaan pohjaava analyysi olettaa, että pääoman vapautuminen ja työvoiman vapaampi liike esimerkiksi maahanmuuton muodossa vie työväenluokalta sen totutun aseman. Lisäksi eliitti pahentaa tilannetta käyttämällä “poliitisesti korrekteja” tapoja tuomita työväenluokan tyytymättömyys ja väheksyä sitä.
Poliittinen korrektius – tai sen puute – on kiistatta ollut näkyvä tekijä Trumpin kampanjassa. Trumpin poliittinen retoriikka menee pidemmälle kuin tavanomainen kansallismielinen puhe, joka on USA:n politiikassa läsnä hyvin voimallisella tavalla. Vastakkainasettelua aktiivisesti tavoitteleva puhe “meidän ja muiden” eroista perustuu siihen, että kansallisvaltion kokoisen ryhmäidentiteetin luomiseksi ja kasassa pitämiseksi on tärkeää rajata ulkopuoliset selvästi ulkopuolelle – ja pitää heidät siellä.
Trumpin retoriikka menee tästä vielä pidemmälle. Hän etenee itsevarmasti ja pelottomasti syvälle poliittisen epäkorrektiuden alueelle puhuessaan naisista, muslimeista ja meksikolaisista hätkähdyttävään sävyyn – tai ilahduttavaan, riippuen kuulijasta. Yhteiskunnan heikko-osaisten lisäksi osansa Trumpin dramaattisesta ja näyttävästä mustamaalauksesta saa myös vallassa oleva eliitti. Edes puoluetoverit eivät säästy hänen retorisilta hyökkäyksiltään.
Poliittisen epäkorrektiuden voima
Poliittisen korrektiuden vaatimus läntisissä yhteiskunnissa on kasvanut jatkuvasti. Se herättää osassa ihmisiä voimakasta ärsytystä. On vaikea ymmärtää, miksi niin moni aiemmin ihan tavallinen sana, jota käyttäjä ei ole välttämättä lainkaan tarkoittanut tahi ymmärtänyt syrjiväksi tai rasistiseksi, on yhtäkkiä kielletty. Puhutaan ableismista ja apologismista, cis-seksuaaleista tavallisten ihmisten sijaan, autistia ei saisi käyttää haukkumasanana eikä kanssakeskustelijan sukupuolta olettaa.
Verkossa jaettavien artikkeleiden alussa ja sosiaalisen median keskusteluketjuissa on trigger warningeja, varoituksia tekstin sisältämistä aiheista, jotka saattavat olla traumaattisia osalle lukijoista. Niiden tarkoitus hallitsemattomassa informaation virrassa on suojella lukijoita teemoilta, jotka saattavat olla vakavan trauman syitä. Trigger warningit koetaan kuitenkin usein vaatimuksena silkkihansikkaista ja turhana hyysäämisenä.
Osa ihmisistä tuntee, että kaikkea julkista keskustelua ollaan rajaamassa hajuttomalle ja mauttomalle poliittisen korrektiuden alueelle. Siellä on vaikeampi ottaa asioista selvää, koska asiat sanotaan monimutkaisemmin. Kommunikaatio vaatii enemmän ajattelua, pohjatyötä ja sellaista asioiden laajaa tuntemista, mikä saattaa tuntua liian suurelta vaatimukselta.
Sosiaalinen luokkaerottelu nostaa päätään, kun poliittisen korrektiuden kasvavat vaatimukset näyttäytyvät eliitin tapana rajata osa väestöä hyväksytyn julkisen keskustelun ulkopuolelle. Kuten eräässä Trumpin kannattajien t-paidassa lukee: “If you’re afraid to offend, you cannot be honest” (jos pelkkäät loukkaavasi, et voi olla rehellinen). Lainaus on mukaelma Thomas Painelta, joka oli eräs Yhdysvaltojen perustajista, ja sellaisena voimakas kansallisen identiteetin symboli.
Tässä asetelmassa Hillary Clintonista tuli syrjiväksi koetun, elitistisen korrektiuden symboli. Monet hänen vahvuutensa, kuten laaja ja vaikutusvaltainen tukijakunta vakiintuneen valtaeliitin joukoissa ja menneisyys Valkoisessa talossa, kääntyivät häntä vastaan.
Antropologian professori Tanya Luhrmann Stanfordin yliopistosta teoretisoi Trumpin suosiota antropologi Mary Douglasin klassisen tutkimuksen valossa. Euroopassa on hämmästelty loputtomiin sitä, miten Trump voi olla niin suosittu huolimatta niistä uskomattomista sammakoista, joita hän suustaan päästelee. Luhrmann esittää, että Trump ei ole suosittu poliittisesta epäkorrektiudestaan huolimatta vaan nimenomaan sen vuoksi.
Douglas havainnoi aikanaan, että uskonnoksi kutsumamme järjestelmät ovat yleensä täynnä sääntöjä, joiden seuraamisen oletetaan tarjoavan suojaa ja turvaa. Sääntöjen kieltämissä asioissa on usein voimakas tabuaspekti. Douglasin kuuluisa oivallus oli, että lika on oikeastaan vain ainetta väärässä paikassa. Keitto on ruokaa pysyessään lautasella, mutta muuttuu liaksi tippuessaan kaulukselle.
Väärässä paikassa olemisellaan lika rikkoo asioiden rajoja, joiden tehtävä on määritellä maailma sellaisena, kuin uskomme että sen tulisi olla. Tämän logiikan mukaan säännöt ovat keinoja luoda maailmaan järjestystä. Jos toimii määrätyllä, oikealla tavalla, maailma vastaa niin kuin sen pitäisi.
Tämä ei tietenkään käytännössä toimi. Maailman arvaamattomuutta ei voi kontrolloida toimimalla oikealla, määrätyllä tavalla. Tästä seuraa, että epäjärjestys on vaarallista, ja vaarallisuudessaan hyvin voimakasta. Kun yrityksemme luoda oikeudenmukaista järjestystä epäonnistuvat, voidaan sääntöjä rikkovat vaaralliset tekijät ymmärtää voimina, jotka pystyvät resetoimaan koko järjestelmän. Trump rikkoo hätkähdyttävällä poliittisella epäkorrektiudellaan monia tämän hetken tärkeänä pidettyjä sääntöjä ja tabuja, ja saa voimansa osittain ehkä juuri tästä rajanylittämisestä.
Amerikkalaisten kristittyjen uskonnollista kokemuksellisuutta tutkinut Luhrmann kirjoittaa, että Trumpin suosiolla saattaa olla tekemistä myös uskonnollisen mielikuvituksen kanssa. Samat ominaisuudet, jotka tekevät Trumpista joillekin täysin epäinhimillisen hirviön, tekevät hänestä kannattajilleen yli-inhimillisen. Halukkuus ja valmius heittää kaikki kunnioitus ja poliittinen korrektius yli laidan etabloituneiden poliittisten neuvonantajien kehotuksista huolimatta, on systeemin rikkomista monilla eri tasoilla yhtä aikaa.
Viihteellä voittoon
Mutta miksi Trump on alunperin päässyt asemaan, jossa hän on voinut rikkoa systeemin? Antropologit Kira Hall, Donna Meryl Goldstein ja Matthew Bruce Ingram esittävät, että Yhdysvalloissa jo pidempään jatkunut ja paljon tutkittu julkkiskulttuurin ja politiikan toisiinsa sekoittuminen saavuttavat Donald Trumpissa eräänlaisen kulminaatiopisteen.
Myöhäiskapitalismin on sanottu suosivan muotoa enemmän kuin sisältöä, ja Trump vie tämän ajatuksen politiikan saralla aivan uusiin ulottuvuuksiin. Hän ei ole ensimmäinen julkkis josta on tullut poliitikko – presidentti Ronald Reagan tuli tunnetuksi näyttelijänä, samoin kuin Kalifornian entinen kuvernööri Arnold Schwarzenegger.
Trump on amerikkalaisille tuttu paitsi julkisuudesta nauttivana multimiljonäärinä, myös omasta tosi-tv-sarjastaan. The Apprentice -ohjelmassa Trump esiintyi häikäilemättömänä bisnesmentorina, joka muun muassa läksytti oppipoikinaan toimivia yrittäjiä halveksuvin sanankääntein viihteen nimissä. Tämä viihteellinen hahmo oli amerikkalaiselle yleisölle siis jo tuttu, ja tietynlainen töykeä ja röyhkeä käytös oli muodostunut sen myötä osaksi Trumpin julkista, viihdearvoltaan tunnettua hahmoa.
Tämän seurauksena hänen julkkis-poliitikon roolinsa on ollut monilta osin joustavampi kuin muiden ehdokkaiden tapauksessa. Puhe, jota muilta ehdokkailta luultavasti ei hyväksyttäisi, menee Trumpin tapauksessa läpi viihteenä – ehkä äärimmäisen mauttomana sellaisena, mutta viihteenä yhtä kaikki.
Poliittisen korrektiuden rikkomisen teema näkyy Hallin, Goldsteinin ja Ingramin mukaan erinomaisesti myös Trumpin elekielessä. Presidenttiehdokkaat saavat koulutusta niin sanotun pragmaattisen elekielen käyttöön. Se tarkoittaa puheen tehostamista kehonkielellä ja eleillä, jotka korostavat puheen teoreettisia ja symbolisia aspekteja – siis esimerkiksi käsien määrätietoisia heilautuksia tukemaan voimakkaita kantoja ja rytmittämään tärkeiden, listamuodossa esitettävien asioiden perille menoa.
Trump tekee elekielellään jotain aivan muuta. Hän käyttää kuvailevia eleitä: matkii, imitoi ja pilkkaa poliittisia vastustajiaan. Eleet ovat osa komedista esiintymiskieltä, joka saa lisää viihdearvoa siksi, että se poikkeaa niin täydellisesti totutusta ja odotetusta. Poliittisesti korrektin puheen sijasta mennään toiseen äärilaitaan, tekemällä poliittisen puheen kohteista kehollistettuja, viihdyttäviä, karikatyyrimaisia ja stereotyyppisiä hahmoja.
Trumpin nousun tärkeimpiä syitä onkin kenties ollut juuri hänen rajoja rikkova, politiikan konventioita horjuttava viihdyttävyytensä. Politiikan ulkopuolisena, showbisneksestä tuttuna toimijana Trump koetaan ainutlaatuiseksi. Olipa hänen tuottamansa viihde vastenmielistä tai vetoavaa, joka tapauksessa se on koukuttavaa ja kiinnostaa ihmisiä.
Ottamalla poliittiselle kentälle täysin epänormatiivisen viihdyttäjän ja jopa klovnin roolin, Trump lunastaa itselleen luvan rikkoa tabuja ilman seuraamuksia. Viihdyttäjillä on ollut erityinen vastuu ja etuoikeus sosiaalisesti merkittävien tabujen ylittäjinä kautta ihmiskunnan historian. Viihdekulttuurin ja showbisneksen kehtona USA on juuri se paikka maailmassa, jossa epäkorrekti viihdyttäjä nousee maailman merkittävimpien vaikuttajien joukkoon.
Toimitus
- Podcast-lukija: Sanna Rauhala
- Verkkotaitto: Niina Ahola
- Kuvituskuvat: Unsplash (CC0)
- Artikkelikuva: Jon Tyson/Unsplash (CC0)
Lukemista
- Brexit, Trump and Public Anthropology. Jennifer Curtis. Allegra Lab.
- Donald Trump and Empire: An Assessment. Zero Anthropology.
- The hands of Donald Trump: Entertainment, gesture, spectacle. Kira Hall, Donna Meryl Goldstein ja Matthew Bruce Ingram. Hau: Journal of Ethnographic Theory.
- The Paradox of Donald Trump’s Appeal. Tanya Luhrmann. Sapiens.
- Trump’s Tactics and Republican Speechlessness. Richard Handler. Sapiens.
