Epäneutraali vastine epäneutraalille sukupuolikirjalle

Lokakuussa 2016 Suomen Perusta julkaisi Epäneutraalin suku­puo­li­kir­jan. Esipuheen mukaan tarkoitus on nostaa kes­kus­te­luun “perin­tei­set suku­puo­li­roo­lit” sekä miesten tasa-arvo -ongelmat. En ota kantaa teoksessa esi­tet­tyi­hin mie­li­pi­tei­siin – jokainen muo­dos­ta­koon omansa. Sen sijaan otan kantaa tekstissä esi­tet­tyi­hin perus­te­lui­hin ja taustaoletuksiin.

Kirjoittajat eivät suoraan väitä tekstinsä olevan tie­teel­lis­tä, mutta he viit­taa­vat tut­ki­muk­siin ja vetoavat tois­tu­vas­ti tie­tee­seen, tut­ki­muk­siin ja tut­ki­joi­hin. Myös kir­joit­ta­jien esit­te­lyis­sä koros­te­taan yhteyksiä tie­tee­seen. Tieteellisiä käy­tän­tö­jä on kuitenkin vain nimeksi. Esimerkiksi: joissain teks­teis­sä vedetään mutkat suoriksi viit­taus­ten suhteen, eikä tut­ki­mus­ten tai tut­ki­joi­den taustoja avata lukijalle riit­tä­väs­ti. Yleistä on myös tiet­tyi­hin tut­ki­muk­siin – tai jopa “tie­tee­seen” yhte­näi­se­nä kenttänä – nojaa­mi­nen ikään kuin ne tar­joai­si­vat kiis­tat­to­mia todis­tei­ta. Monissa teks­teis­sä on myös sisäisiä ristiriitaisuuksia.

Kirjoitan tämän kommentin nime­no­maan ant­ro­po­lo­gi­na. En ole riittävän pereh­ty­nyt bio­lo­gi­aan tai suku­puo­len­tut­ki­muk­seen, jotta voisin kom­men­toi­da tekstiä näistä näkö­kul­mis­ta. Kuitenkin, kun aiheina on sukupuoli, ”pariu­tu­mi­nen”, valta ja vaihto; ja kun esitetään väitteitä kult­tuu­ris­ta, yhteis­kun­nas­ta, ihmisen evo­luu­tios­ta ja ihmi­syy­den perim­mäi­ses­tä luon­tees­ta, ollaan aiheissa, joita ant­ro­po­lo­gias­sa on käsitelty paljon. Antropologiassa on myös pohdittu laajasti ja eri näkö­kul­mis­ta ihmi­syy­den uni­ver­saa­li­sia ja kult­tuu­ri­sia piirteitä sekä näiden suhteita.

Antropologian rik­kau­te­na on erittäin laaja etno­gra­fi­nen aineisto, empii­ri­set kuvaukset eri­lai­sis­ta yhtei­söis­tä ja siitä miten esi­mer­kik­si valta, vaihto sekä sosi­aa­li­set suhteet niissä jär­jes­täy­ty­vät. Kuten “kon­ser­va­tii­vi­ses­ta näkökulmasta maailmaa tar­kas­te­le­va tie­de­toi­mit­ta­ja” Marko Hamilo kirjassa toteaa, evo­luu­tiop­sy­ko­lo­gia on pitkälti spe­ku­la­tii­vis­ta. Tämän vuoksi ant­ro­po­lo­gian empii­ri­syys ja kent­tä­työn kautta kerätty laaja aineisto tuo tärkeän lisän kes­kus­te­luun siitä, millaisia suku­puo­li­roo­le­ja ja -käsi­tyk­siä sekä avio­liit­to­käy­tän­tö­jä maa­il­mas­ta todella löytyy.

Kirjassa kes­kei­sik­si tie­tee­na­loik­si mainitaan tois­tu­vas­ti biologia ja evo­luu­tiop­sy­ko­lo­gia. Antropologia mainitaan ohimennen ja sil­loin­kin epä­tar­kas­ti – todetaan että ant­ro­po­lo­git eivät ole löytäneet vii­da­kois­ta heimoa, “jonka suku­puo­li­roo­lit ovat kään­tei­set tai ole­mat­to­mat”. Samalla jätetään mai­nit­se­mat­ta, mitä ant­ro­po­lo­git ovat löytäneet, eli juurikin laajan kirjon erilaisia rooleja ja käsi­tyk­siä suku­puo­les­ta ja sek­su­aa­li­suu­des­ta. Palaan näihin myöhemmin.

Totuus ja tieto

Seuraavaksi kom­men­toin joitakin tekstissä esi­tet­ty­jä väitteitä, kes­kit­tyen niiden perus­te­lui­hin ja tekstistä nouseviin taus­tao­le­tuk­siin. Tämän kir­joi­tuk­sen puit­teis­sa on mah­do­ton­ta tarttua kaikkiin tekstien väit­tei­siin, joten nostan esiin joitakin esi­merk­ke­jä. Useissa kirjan teks­teis­sä toistuu ristiveto yksi­löl­li­sen ja his­to­rial­li­sen tai kult­tuu­ri­sen vaihtelun sekä ole­tet­tu­jen pysyvien tosi­asioi­den välillä. Kirjoittajat joutuvat myön­tä­mään vaihtelun empii­ri­se­nä faktana. Samalla he pyrkivät argu­men­toi­maan nojautuen pysyviin suku­puo­li­siin omi­nai­suuk­siin, eivätkä kykene sovit­ta­maan näitä yhteen ilman ristiriitaisuuksia.

Kirjoittajat syyttävät myös muita, lähinnä femi­nis­te­jä tai nais­tut­ki­joi­ta, siitä että nämä ovat ideo­lo­gi­ses­ti suun­tau­tu­nei­ta. He esi­mer­kik­si väittävät, että käsi­tyk­set naisten huo­nom­mas­ta yhteis­kun­nal­li­ses­ta asemasta perus­tu­vat vain näiden ideo­lo­gi­siin väitteisiin.

Tämä avaa joitakin kysy­myk­siä. Jos oletamme, että femi­nis­teil­lä on ideo­lo­gi­nen ja siten epätosi läh­tö­koh­ta, mistä tiedämme, että epä­neut­raa­lin suku­puo­li­kir­jan kir­joit­ta­jil­la on hal­lus­saan totuus? Kirjoittajat vetoavat talon­poi­kais­jär­keen ja omiin havain­toi­hin­sa, ajoittain luon­non­tie­tei­siin tai tilas­toi­hin, mutta miksi nämä ovat heidän käsissään enemmän totta kuin feministien?

Samoin voimme kysyä, mihin he perus­ta­vat väit­teen­sä siitä, että naisten asema on hyvin­voin­ti­val­tios­sa parempi kuin muualla. Tai väitteen siitä, että 1800-luvun ja 1900-luvun alku­puo­lis­kon por­va­ril­li­nen avio­liit­to oli se konteksti, jossa suku­puo­li­roo­lit ja näille perustuva työnjako ja vaih­to­suh­teet ilmenivät parhaassa muodossa. Kirjoittajat toki antavat ymmärtää, että heillä on hal­lus­saan oikea tieto ja kyky arvioida lähteitä, mutta aidosti tie­tee­seen ja tut­ki­muk­seen nojaa­vas­sa tekstissä tämän väit­tä­mi­nen ei riitä. Väitteet on osoi­tet­ta­va todeksi esit­te­le­mäl­lä lähteet ja perus­te­lut niin, että lukija vakuuttuu, riip­pu­mat­ta siitä kuinka pereh­ty­nyt aiheeseen hän on. Muuten neut­raa­li­kaan lukija ei pysty tekstin perus­teel­la päät­te­le­mään, onko käsillä oleva teksti yhtään vähemmän ideo­lo­gis­ta kuin, väit­tei­den mukaan, femi­nis­tien ja nais­tut­ki­joi­den tekstit — joita niitäkään ei esitellä riittävän laajasti, jotta lukija pystyisi tätä arvioimaan.

Ensimmäisessä luvussa “miesten tasa-arvo­ky­sy­myk­siin kes­kit­ty­nyt yhteis­kun­ta­tie­tei­li­jä” Henry Laasanen kir­joit­taa miehistä ja tasa-arvosta. Laasasen mukaan suurimmat miehiä kohtaavat tasa-arvon ongelmat ovat ase­vel­vol­li­suus sekä tasa-arvo­po­li­tiik­ka itsessään. Tekstissä on vahva oletus miesten ja naisten perim­mäi­ses­tä eri­lai­suu­des­ta ja Laasanen tuntuu pitävän luon­nol­li­se­na sitä, että näiden kahden erillisen ja erilaisen ryhmän edut ja siten pyr­ki­myk­set ovat vastakkaisia.

Laasanen aloittaa totea­mal­la, että tasa-arvo on epä­mää­räi­nen käsite. Tämä on totta. Monet keskeiset käsitteet ovat. Silloin ei kui­ten­kaan riitä, että listataan syitä sille, miksi käsite ei ole selkeä ja miten sitä voidaan käyttää ris­ti­rii­tai­ses­ti. Tieteellisessä tekstissä tämän jälkeen joko esitetään tarkempi ja rajatumpi mää­ri­tel­mä, jolla käsitettä ko. tekstissä käytetään, tai sitten käsite hylätään ja tarjotaan tilalle uusia tapoja käsitellä aihetta. Se että epä­sel­väl­lä käsit­teel­lä voidaan oikeuttaa monia eri asioita on aivan totta – kuten tässäkin tekstissä tehdään.

Laasasen teksti tarjoaa useita esi­merk­ke­jä ris­ti­rii­tai­suuk­sis­ta objek­tii­vi­sen totuuden, sub­jek­tii­vis­ten näke­mys­ten sekä his­to­rial­li­sen muutoksen ja oletetun luon­nol­li­sen pysy­vyy­den käsit­te­lys­sä. Sivulla 8 Laasanen toteaa: “Ei ole olemassa tie­teel­li­ses­ti tutkittua listaa, josta olisi mah­dol­lis­ta tarkistaa miesten tasa-arvo-ongelmat ja nimetä niistä vaka­vim­mat.” Tästä saa kuvan, että tällainen lista pitäisi saada aikai­sek­si. Sivulla 19 Laasanen kuitenkin sanoo, että “[m]iesten mer­kit­tä­vim­mis­tä tasa-arvo-ongel­mis­ta ei ole mah­dol­lis­ta laatia objek­tii­vis­ta listaa, koska tasa-arvo-ongelmien arvot­ta­mi­nen on sub­jek­tii­vi­nen asia.”

Poika voi toki leikkiä hameilla ja huu­li­pu­nal­la suo­ja­tus­sa päi­vä­ko­tiym­pä­ris­tös­sä, mutta oikeassa elämässä naisen rooli ei ole rea­lis­ti­nen vaih­toeh­to miehelle. Sukupuolineutraali kasvatus saattaa teoriassa olla tasa-arvoista kas­va­tus­ta, mutta se voi samalla olla huonoa kas­va­tus­ta, koska se perustuu vir­heel­li­sel­le ole­tuk­sel­le roolien valin­nan­va­pau­des­ta oikeassa maa­il­mas­sa” (s. 10).

Tämä on esimerkki siitä, kuinka muutoksen ja pysy­vyy­den suhdetta ei pystytä kirjan teks­teis­sä sovit­ta­maan yhteen. Millä perus­teel­la roolit voivat muuttua päi­vä­ko­dis­sa mutta eivät “oikeassa maa­il­mas­sa”? Mikä on tämä oikea maailma? Onko kyseessä aikuisten maailma, julkinen piiri vai mikä? Millä perus­teel­la päiväkoti muodostaa tästä erillisen sfäärin? Tekstissä vedotaan epä­sys­te­maat­ti­ses­ti välillä bio­lo­gi­aan ja välillä muu­tok­seen. Näiden välinen suhde jää epäselväksi.

Antropologiassa on tar­kas­tel­tu paljon myös yhteis­kun­tien murroksia sekä kult­tuu­ris­ta muutosta ja jat­ku­vuut­ta, niin kolo­ni­saa­tion kuin myöhemmän glo­ba­li­saa­tion puit­teis­sa. Kysymykset muu­tok­ses­ta ja jat­ku­vuu­des­ta ovat moni­mut­kai­sia. Yhteiskuntien tar­kas­te­lun kannalta ne ovat tärkeitä eri­tyi­ses­ti nyky­ti­lan­tees­sa, jossa kaikki yhteisöt ovat enemmän tai vähemmän osana glo­baa­le­ja verkostoja.

Vaihto ja talous

Laasanen sekä muut kir­joit­ta­jat, kuten “tra­di­tio­na­lis­ti­nen esseisti” Timo Hännikäinen, käyttävät paljon myös talou­des­ta otettuja käsit­tei­tä ja toi­min­to­ja. Puhutaan “uhri­pää­omas­ta”, ”pariu­tu­mis­mark­ki­nois­ta”, “resurs­sien jaka­mi­ses­ta” sekä “nol­la­sum­ma­pe­lis­tä”. Sivulla 62 Hännikäinen käsit­te­lee miehen ja naisen suhdetta vaihtona: “Kun mies tarjoaa vai­mol­leen esi­mer­kik­si suojelua ja elatusta, hän saa vas­ti­neek­si kodin­hoi­toa, kan­nus­tus­ta ja sään­nöl­lis­tä suku­puo­lie­lä­mää. Molemmat kun­nioit­ta­vat toisiaan tällaisen sopi­muk­sen osapuolina.”

Näitä ajatuksia on kiin­nos­ta­vaa tar­kas­tel­la ant­ro­po­lo­gi­sen talouden ja vaihdon tut­ki­muk­sen näkö­kul­mas­ta. Epäneutraalin suku­puo­li­kir­jan teks­teis­tä nousee esiin ajatus ratio­naa­li­sia valintoja tekevästä, omaa etuaan mak­si­moi­vas­ta suku­puo­li­te­tus­ta yksilöstä, joka kohtaa vaih­to­ti­lan­tees­sa toisen vastaavan.

Tällaisesta omaa hyötyään mak­si­moi­vas­ta yksilöstä käytetään nimitystä homo eco­no­micus, talou­del­li­nen ihminen. Rationaalisuudesta ja hyödystä on yli sadan vuoden ant­ro­po­lo­gi­sen talou­den­tut­ki­muk­sen aikana käyty monia kes­kus­te­lu­ja. Rationaalisen valinnan osoit­ta­mi­nen vaihdon moti­voi­jak­si on ollut hankalaa. Jos pyrimme näkemään vaihdon hyötyyn perus­tu­va­na, on hyödyn käsite avattava niin laajaksi, että se voi tar­koit­taa mitä tahansa rahal­li­ses­ta hyödystä sosiaaliseen.

Nykyään onkin tyy­pil­li­sem­pää puhua arvosta, jolloin otetaan huomioon laajemmin vaihtoon osal­lis­tu­vien sille antamat, vaih­te­le­vat ja yksi­löl­li­set, mer­ki­tyk­set. Arvo tarjoaa moniu­lot­tei­sem­man tavan käsitellä vaihtoa kuin hyödyn käsite.

Epäneutraalissa suku­puo­li­kir­jas­sa kes­ki­ty­tään kuitenkin enemmän hyötyyn. Kirjassa oletetaan, että se, mikä on kullekin yksilölle hyö­dyl­lis­tä ja mitä tämä voi vaihdossa tarjota, rakentuu suku­puo­len mukaan. Vaihto, vas­ta­vuo­roi­suus sekä lahjojen, hyö­dyk­kei­den ja resurs­sien kierto ovat ant­ro­po­lo­gias­sa edelleen tärkeitä aiheita, joita tut­ki­musa­la tar­kas­te­lee eri­lais­ten sosi­aa­lis­ten suhteiden kon­teks­tis­sa. Avioliitot tarjoavat paljon kiin­nos­ta­via esi­merk­ke­jä vaihdosta, vas­ta­vuo­roi­suu­des­ta sekä arvon­muo­dos­tuk­ses­ta. Jälleen kerran se, mitä resurs­se­ja siir­re­tään miltäkin ryhmältä toiselle vaihtelee, eikä hyödyn käsite riitä selit­tä­mään tätä toimintaa.

Epäneutraalissa suku­puo­li­kir­jas­sa kes­ki­ty­tään nime­no­maan ”pari­suh­de­mark­ki­noil­la” resurs­seis­ta kil­pai­le­viin yksi­löi­hin. Kirjassaan Debt: the first 5000 years ant­ro­po­lo­gi David Graeber tuo esiin, että rahasta ja vaihdosta puhut­taes­sa oletukset raken­tu­vat usein aja­tuk­sel­le var­hai­ses­ta vaihdosta, jossa yksilöt vaihtavat resurs­se­ja tar­pei­den­sa ja tilai­suuk­sien­sa mukaan. Graeber huo­maut­taa, että tämä on erikoinen oletus. Tarkastellessa talouden ja vaihdon jär­jes­täy­ty­mis­tä mark­ki­na­ta­lou­den ulko­puo­lel­la olevissa yhtei­söis­sä (“lah­ja­ta­louk­sis­sa”) vaihto jär­jes­täy­tyy sosi­aa­lis­ten peri­aat­tei­den mukaan, eikä yksi­tyi­so­mis­tus näyttäydy ohjaavana peri­aat­tee­na. Lahjataloudet pai­not­ta­vat jakamista ja ihmisten sitomista yhteen, lahjojen ja niiden luomien vas­ta­vuo­roi­suu­den siteiden kautta.

Esimerkiksi met­säs­tä­jä-keräilijä -yhtei­söil­lä on useita tapoja tasata resurs­sien jakau­tu­mis­ta. Esimerkkinä tästä käytännöt, joiden mukaan met­säs­tä­jä ei koskaan syö omaa saa­lis­taan vaan antaa sen aina pois. Antropologi Susan McKinnon huo­maut­taa myös, että sekä etno­gra­fi­sen että arkeo­lo­gi­sen tut­ki­muk­sen mukaan naisten työllä on eri­lai­sis­sa toi­meen­tu­lon muodoissa huo­mat­ta­van tärkeä rooli ravin­non­tuo­tan­non kannalta. Suurimman osan his­to­ri­aan­sa ihmiset ovat hank­ki­neet ravin­ton­sa keräillen ja met­säs­täen. Vaikka miesten suo­rit­ta­ma metsästys on usein noussut sym­bo­li­ses­ti mer­ki­tyk­sel­li­sem­mäk­si, naisten suo­rit­ta­ma keräily on tyy­pil­li­ses­ti tuottanut reilusti suuremman osan ravinnosta.

Ainoa epä­neut­raa­lis­sa suku­puo­li­kir­jas­sa mainittu laajempi sosi­aa­li­nen yksikkö on perhe, jonka nämä yksilöt muo­dos­ta­vat ja mah­dol­lis­ta­vat vaih­dol­laan. Tarjoan seu­raa­vak­si lyhyen kat­sauk­sen ant­ro­po­lo­gi­seen tietoon suku­puo­les­ta ja perheestä.

Perhe, avioliitto ja sukupuoliroolit

Kirjassa toistuu ajatus siitä, että avio­liit­to on miehen ja naisen välinen asia, jonka tarkoitus on tuottaa lapsia. Perheellä tar­koi­te­taan ydin­per­het­tä. Kuten vaihto, suku­lai­suus on yksi ant­ro­po­lo­gian keskeisiä tut­ki­musai­hei­ta. Sukulaisuutta käsi­tel­täes­sä tar­kas­tel­laan kuitenkin paljon laajempia koko­nai­suuk­sia ja jär­jes­tel­miä kuin yksi­löi­den pariu­tu­mis­ta ja lisään­ty­mis­tä. Aivan kuten hyödyn mak­si­moin­ti ei riitä selit­tä­mään kaikkea talou­del­lis­ta toimintaa ja erilaisia talous­jär­jes­tel­miä, ydinperhe ei selitä avioi­tu­mis­ta, uusien suku­pol­vien tuot­ta­mis­ta tai yhteis­kun­nan raken­tei­den ylläpitoa.

Sukulaisuus ja pol­veu­tu­mi­nen voidaan ymmärtää monin eri tavoin. Sukupuoliroolit, käsi­tyk­set perheestä ja avio­liit­toi­hin kuuluvat käytännöt vaih­te­le­vat suuresti. Niiden ymmär­tä­mi­nen vaatii laajemman kon­teks­tin tarkastelemista.

Artikkelissaan Is there a Family Jane Collier, Michelle Rosaldo ja Sylvia Yanagisako kysee­na­lais­ta­vat perheen uni­ver­saa­liu­den. He huo­maut­ta­vat, että joissakin yhtei­söis­sä van­hem­pien, lasten ja sisa­rus­ten väliset kyllä tun­nis­te­taan tärkeiksi, mutta näiden suhteiden perus­teel­la ei muo­dos­te­ta erillistä sosi­aa­lis­ta yksikköä nimeltä ”perhe”. Laajempi yksikkö, jonka sisällä on sisarus-, van­hem­muus-, sekä avio­suh­tei­ta, voi olla laajempi sukuryhmä tai vaikkapa talo, jonka kaikki asukkaat eivät vält­tä­mät­tä ole verisukulaisia.

Antropologiassa tunnetaan laaja kirjo erilaisia avio­liit­to­käy­tän­tö­jä, joissa on vaih­te­le­va määrä miehiä ja naisia. Käytännön asu­mis­jär­jes­te­lyt voivat jakaa ihmiset ydin­per­heit­täin, laa­jem­pien suku­ryh­mien mukaan — tai esi­mer­kik­si niin, että naiset ja lapset asuvat yhdessä ja miehet keskenään, kylän jakau­tues­sa näin eril­li­siin elin­pii­rei­hin. Oletukset siitä, millainen sosi­aa­li­nen suhde liittyy tiettyyn suku­lai­suus­suh­tee­seen vaih­te­le­vat myös. Enot ja tädit, isät ja äidit voivat vaih­te­le­vas­ti olla ankaria auk­to­ri­teet­ti­hah­mo­ja tai helliä hoivaajia, riippuen laa­jem­mas­ta suku­lai­suus- ja yhteis­kun­ta­jär­jes­tyk­ses­tä. Myös avio­liit­to­ja saman suku­puo­len sisällä tunnetaan, kuten myös nk. kolmansia — tai useampia — suku­puo­lia. Lisäksi mai­nit­ta­koon, että avio­lii­ton pur­ka­mi­nen on mah­dol­lis­ta jok­seen­kin kaikissa tun­ne­tuis­sa yhteiskunnissa.

Käsitykset suku­puo­li­roo­leis­ta vaih­te­le­vat nekin paljon. Sukupuolen sosi­aa­li­nen merkitys voi liittyä sek­su­aa­li­suu­teen tai olla siitä täysin erillinen. On myös esitetty, että sukupuoli ei kaikissa kult­tuu­reis­sa ole tärkein sosi­aa­lis­ta asemaa ja olemusta mää­rit­tä­vä tekijä, vaan sen merkitys riippuu täysin tilan­tees­ta. Sen sijaan esi­mer­kik­si suh­teel­li­nen ikä voi olla suku­puol­ta tärkeämpi.

vyro2

Lopuksi

Antropologia tarjoaa suuren määrän sekä empii­ris­tä aineistoa että teo­reet­ti­sia näkö­kul­mia tar­kas­tel­la syvemmin ja laajemmin Epäneutraalissa suku­puo­li­kir­jas­sa esiin nos­tet­tu­ja teemoja parin­muo­dos­tuk­ses­ta, vaihdosta, perheestä ja yhteis­kun­nal­li­ses­ta tasa-arvosta sekä näiden pysy­vyy­des­tä ja muu­tok­ses­ta. Jo tutus­tu­mi­nen mihin tahansa ant­ro­po­lo­gian joh­dan­to­teok­seen antaa käsi­tyk­sen laajasta vaih­te­lus­ta, näiden aiheiden tut­ki­muk­ses­ta sekä tietoa lisäkirjallisuudesta.

Laasasta mukaillen totean, että suku­puo­li­ky­sy­mys­ten, biologian, femi­nis­min, mie­sak­ti­vis­min sekä kult­tuu­ri­sen ja sosi­aa­li­sen muutoksen käsittely on teoriassa ja käy­tän­nös­sä aivan mah­dol­lis­ta. Projekti kuitenkin ylittäisi luul­ta­vas­ti useimpien Epäneutraalin suku­puo­li­kir­jan kir­joit­ta­jien kog­ni­tii­vi­set kyvyt sekä ideo­lo­gi­sen jous­ta­vuu­den rajat.

  • Podcast-lukija: Sanna Rauhala
  • Verkkotaitto: Ninnu Koskenalho
  • Artikkelikuva: Gratisography
  1. Jane Collier, Michelle Rosaldo ja Sylvia Yanagisako: “Is There a Family” kirjassa The Gender/​Sexuality Reader. Routledge 1997.
  2. Thomas Eriksen: Toista maata. Gaudeamus. 3. Painos 2013
  3. David Graeber: Debt: The First 5000 Years
  4. Susan McKinnon: On Kinship and Marriage: A Critique of the Genetic and Gender Calculus of Evolutionary Psychology. Kirjassa Cultural Anthropology Vol. 4 Engagements. Sage 2009.
  5. Peter Metcalf: Anthropology: The Basics. Taylor and Francis 2005.
  6. Oyeronke Oyewumi: “The Invention of Women” kirjassa Anthropology in Theory: Issues in Epistemology. Blackwell Publishing. 2006.
  7. Emily Schultz & Robert Lavenda: Cultural Anthropology: A Perspective on the Human Condition. 8. Painos 2011

Kirjoittaja

Marianna Keisalo on Helsingin yliopistosta 2011 väitellyt antropologi, joka on tutkimuksessaan keskittynyt huumoriin ja erilaisten performanssien semioottiseen antropologiaan, ja sitä myötä ajautunut openmic -koomikoksi. Hän on toiminut yliopistonlehtorina Helsingin yliopistossa ja tuntiopettajana avoimessa yliopistossa. Syyskuussa 2016 hän siirtyi Århusin yliopistoon post doc -tutkijaksi “Digressions: A cross-disciplinary study of the indirectness of the human imagination” -projektiin. Lue lisää Mariannan tutkimusblogista: https://humoranthropology.wordpress.com/

Lue myös nämä:

Ennakkoluulot Lähi-idästä tulevia (nuoria) miehiä kohtaan voivat olla joskus suuria. Kenttätyöt suomalaisena naisena arabimiesten parissa haastavat tutkijan pohtimaan omaa paikkaansa kulttuurissa sekä tutkijana että ystävänä. Olen tarkastellut muslimitaustaisten miesten asettumista Suomeen sekä osana suomalaista perhettä että “vapailla markkinoilla”, yksin tulleina ja täällä elävinä. Miten toimia naisena arabien parissa tehdyssä kenttätyössä ja millaisia käsityksiä sukupuolten suhteista maahanmuuttajien ja suomalaisten parissa elää?

Prinsessa Dianan viimeiseksi jääneestä automatkasta Pariisissa tuli tänä vuonna kuluneeksi 20 vuotta. Vuosipäivän myötä mediassa on muisteltu Dianan elämää. Antropologisesti mielenkiintoisin seikka ovat kuitenkin Dianan kuoleman kulttuuriset seuraukset, jotka saattoivat vaikuttaa elämäämme enemmän kuin tiedostamme.

Koro on erityisesti Kiinassa tunnettu psyykkinen häiriötila. Siitä kärsivällä henkilöllä on kammottava, irrationaalinen pelko: hän kokee sukupuolielintensä kutistuvan, imeytyvän kehoon ja katoavan kokonaan.