Kehitysyhteistyö ja lähetystyö jakavat usein yhteisen kentän ja länsimaiselle yhteiskunnalle vieraan kulttuurin parissa työskentelyn.Työkentällä-haastattelussa pitkän linjan järjestöammattilainen, antropologi ja Suomen Lähetysseuran ulkomaantiedottaja Upu Leppänen kertoo työstään kansainvälisen kehitysyhteistyön ja lähetystyön parissa Aasiassa.
Antropologeja työskentelee lähes kaikilla aloilla, sillä soveltava koulutus ei itsessään valmista mihinkään tiettyyn ammattiin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö antropologit hakeutuisi todennäköisemmin kohti tietyntyyppisiä tehtäviä. Suomessa huomattava määrä antropologeja työllistyykin tilastojen mukaan kolmannelle sektorille. AntroBlogin teettämän työmarkkinatutkimuksen mukaan noin viidennes antropologeista toimii kansalaisjärjestöissä. Tutkimuksen mukaan kehitysyhteistyö on antropologien viidenneksi suosituin toimiala yhdessä viestintätehtävien kanssa.
Järjestökenttä on laaja, ja pitää sisällään suuren määrän eri lähtökohdista ja eri tasoilla toimivia organisaatioita. Kansalaisjärjestö onkin kattokäsite monenlaisille toimijoille. Osa järjestöistä on pieniä ja keskittää toimintansa ensisijaisesti ruohonjuuritasolle, kun taas suurimpien järjestöjen toimiala on kansainvälinen ja ylirajainen. Mukaan mahtuu niin yhden asian liikkeitä kuin globaaleja kysymyksiä ajavia järjestöjä. On selvää, että näin kirjavalla kentällä tarvitaan monenlaista ammattiosaamista.
AntroBlogi haastatteli pitkän linjan järjestöammattilaista, antropologi Upu Leppästä, hänen kansainvälisestä urastaan kehitysyhteistyön parissa. Leppänen on Helsingin yliopistosta vuonna 2008 valtiotieteen maisteriksi valmistunut sosiaaliantropologi, jolla on yli 15 vuoden kokemus kansainvälisestä järjestötyöstä Aasiassa. Tällä hetkellä hän toimii Suomen Lähetysseuran ulkomaantiedottajana Hongkongissa, missä hänen vastuualueitaan on kotipaikkansa lisäksi Taiwan ja Manner-Kiina.
Lapsuus ulkomailla kansainvälisen uran innoittajana
Leppäsen kiinnostus Aasiaa kohtaan syntyi jo varhain, sillä lapsuudessaan hän on asunut isänsä työn vuoksi Etelä-Koreassa ja myöhemmin teini-ikäisenä Indonesiassa. Indonesiassa asumista Leppänen kuvaa itselleen ratkaisevana kokemuksena, joka synnytti hänen kiinnostuksensa ensin kehitysyhteistyötä ja myöhemmin antropologiaa kohtaan. Hän sanoo silmiensä auenneen 14-vuotiaana uudelle kulttuuriympäristölle eri tavalla kuin lapsena Etelä-Koreassa asuessaan:
”Kaikki mitä näin ei ollut positiivista – äärimmäinen köyhyys järkytti ja päätin, että haluan tehdä edes oman pienen osani ihmisten elinolosuhteiden parantamiseksi. Indonesiassa kuulin myös ensimmäistä kertaa tieteenalasta nimeltä antropologia, tutkija Timo Kaartisen kautta. Päätin silloin, että haluan opiskella antropologiaa ja muutama vuosi myöhemmin Timosta tuli yksi opettajistani ja sitten myös graduohjaajani.”
Leppänen kertoo tienneensä jo varhain haluavansa suuntautua kehitysyhteistyötehtäviin sekä kansainväliselle uralle Aasian ja Suomen välillä. Antropologian opinnot mahdollistivat sekä alalle että Leppäselle läheiselle maantieteelliselle alueelle suuntautumisen. Hän erikoistui opintojensa aikana sinologiaan eli Kiinan tutkimukseen, ja suoritti opintoihin liittyvän kenttätyöjakson Lounais-Kiinassa. Leppänen pitää opintojen kautta saamiaan valmiuksia etnografisen tutkimuksen tekoon korvaamattoman tärkeinä.
Kehitysyhteistyöprojekteja Aasiassa
Valmistuttuaan yliopistosta Leppänen siirtyi nopeasti toivomalleen kentälle yhdessä lääketieteelliseen antropologiaan erikoistuneen tutkijamiehensä kanssa. Pari asui ensin Lounais-Kiinassa, mutta Suomen ulkoministeriön rahoittama kehitysyhteistyöhanke vei heidät pian Kambodžaan ja sittemmin Hongkongiin. Leppänen on työskennellyt eri tehtävissä Suomen Lähetysseuralle vuodesta 2008 lähtien, josta viimeiset kolme ja puoli vuotta nykyisessä työssään tiedottajana. Lähetysseuran 250:stä työntekijästä antropologeja on Leppäsen mukaan neljä.
Työtään Leppänen kuvaa monipuoliseksi ja kiinnostavaksi. Hän vastaa Lähetysseuran Kiinan työalueen tiedotuksen suunnittelusta ja toteutuksesta. Lisäksi hän kirjoittaa tiedotteita ja artikkeleita Lähetysseuran julkaisuihin, verkkosivuille ja sosiaaliseen mediaan. Työ pitää sisällään myös jonkin verran matkustusta sekä paljon yhteistyötä kollegoiden, paikallisten kumppaneiden ja Suomen seurakuntien välillä.
Vaihtelevuutta työhön tuovat harjoittelijoiden ja vapaaehtoistyöntekijöiden työnohjaus ja erilaiset hallinnolliset tehtävät. Tällä hetkellä Leppästä työllistää erityisesti kuvapankki, joka on yhteinen projekti Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kanssa, ja Lähetysseuran tulevaan hankkeeseen liittyvä juttukokonaisuus, jonka tiimoilta hän pääsi Itä-Kiinaan tutustumaan kuurojen lasten kouluun. Hanke on osa Kiinan, Suomen ja Etiopian kuurojen lasten koulujen yhteistyöprojektia.
”Työssäni saan hyödyntää antropologista koulutusta, Aasian asiantuntemusta ja luovaa osaamista – tämä kokonaisuus onkin juuri sitä mitä haluan tehdä.”
Moderni lähetystyö
Antropologian, kehitysyhteistyön ja lähetystyön historiat linkittyvät tiiviisti yhteen. Alat ovat kolonialismin ajoista asti jakaneet saman kentän, ja työskennelleet yhteistyössä ensin siirtomaahallintojen ja myöhemmin itsenäisten valtioiden kanssa. Aloja yhdistää perinteisesti myös länsimaiselle yhteiskunnalle vieraan kulttuurin parissa työskentely. Upu Leppäsen työssä nämä kolme alaa yhdistyvät, sillä kristilliselle järjestölle työskentelevä Leppänen on itsekin Lähetysseuran ulkomaantyöntekijänä viralliselta titteliltään lähetystyöntekijä.
Mitä lähetystyö käytännössä tarkoittaa tänä päivänä? Leppänen korostaa, että moderni lähetystyö ei ole käännyttämistä, vaan Lähetysseuran työ perustuu ennen kaikkea paikallisten kirkkojen ja järjestöjen kumppanuuteen. Kumppanuuden taustalla taas on usein pitkä yhteistyö ja vuosikymmenien aikana rakennettu luottamus tahojen välillä. Esimerkiksi Suomen Lähetysseura on perustettu jo vuonna 1859, ja sillä on kirkollisia hankkeita ympäri maailmaa.Lähetysseuran ulkomaantyöntekijät toimivat Leppäsen mukaan ensisijaisesti paikallisen kumppanin työyhteisöissä, koulutustaustansa mukaisissa tehtävissä. Alalla on antropologien lisäksi esimerkiksi teologeja, lääkäreitä, opettajia ja ekonomeja. Kehitysyhteistyö on keskeinen osa Lähetysseuran työtä, teologian ja diakoniatyön rinnalla.
Keskeisin ero tunnuksellisten lähetysjärjestöjen ja ei-uskonnollisten kehitysyhteistyöjärjestöjen välillä on tietysti se, että ensimmäisen toimintaa ohjaavat uskonnolliset arvot. Toisaalta Leppänen muistuttaa, että myös muiden kansalaisjärjestöjen toiminta on arvolähtöistä. Moni tunnukseton kehitysyhteistyöjärjestö pohjaa toimintansa esimerkiksi kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin perustuvalle käsitykselle humanitaarisuudesta tai tasa-arvosta, jotka ovat käsitteinä monitulkintaisia.
Leppänen sanoo arvostavansa sitä, että lähetystyössä käydään uskontodialogia ja keskustellaan aktiivisesti toiminnan taustalla vaikuttavista arvoista. Ja vaikka kristillinen arvomaailma on henkilökohtaisesti Leppäselle tärkeä, pitää hän kaikkea kehitysyhteistyötä arvokkaana. Omista lähtökohdistaan hän voisi hyvin nähdä itsensä työskentelevän myös tunnuksettomissa kansalaisjärjestöissä.
Antropologina järjestökentällä
Leppänen sanoo työnsä kiinnostavan häntä edelleen myös antropologisessa mielessä. Erityisesti hän on kiinnostunut työssään Kiinan rajaseuduista ja kulttuurien vuorovaikutuksesta. Ainoa järjestötyön varjopuoli antropologisesti tarkasteltuna on, ettei hän ehdi syventyä vain yhteen teemaan, vaikka samalla juuri työn monipuolisuus kiehtoo Leppästä. Hän uskoo, että työ Kiinassa olisi haastavaa ilman antropologista koulutustaustaa ja kenttätyökokemusta.
”Antropologeilla on syvällinen ymmärrys yhteiskuntaa, kansainvälisyyttä ja kulttuurien tutkimusta kohtaan. Järjestöalalla arvostetaan sekä etnografista tutkimusosaamista että kielitaitoa. Pidän aivan olennaisena sitä, että ulkomaantiedottaja perehtyy syvällisesti paikalliseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Kaikki kertynyt kokemus ja esimerkiksi mandariinikiinan osaaminen on hyödyksi työssäni. Työalueeni kiinnostaa minua edelleen myös antropologina, ei vain tiedottajana.”
Antropologia tarjoaa työkaluja kulttuurierojen käsittelyn lisäksi myös relativistiseen ajatteluun. Sen sijaan, että Leppänen olettaisi asioiden toimivan tietyn kaavan mukaan, hän pyrkii katsomaan asioita eri näkökulmista. Hänen mukaansa kansainvälisessä ympäristössä toimiessa on tärkeää muistaa, ettei oma tai vaikkapa suomalainen toimintamalli ole aina automaattisesti se oikea.Monikulttuurisessa ympäristössä haasteena on väärinymmärryksen mahdollisuus. Esimerkiksi tietyistä asioista ei kulttuurista riippuen ole soveliasta puhua suoraan, ja sen tiedostaminen on tärkeää. Leppänen muistuttaa, että myös kommunikaatiotavat ovat aina kulttuurilähtöisiä ja vaativat opettelua. Toisaalta vieraisiin kulttuureihin perehtyminen opettaa paljon myös omasta kulttuurista. Leppänen katsoo kansainvälisen taustan ja antropologisen näkökulman auttavan häntä myös suomalaisen työkulttuurin ymmärtämisessä.
Kehitysyhteistyön monialaisella ja -kulttuurisella kentällä työskennellessä huomaa nopeasti, ettei yksittäisellä henkilöllä ole mahdollisuutta omaksua kaikkea alalla vaadittavaa tietoa. Antropologin koulutus tarjoaa laajan skaalan työkaluja, jotka mahdollistavat sekä erilaisiin työtehtäviin tarttumisen helppouden että kulttuurisensitiivisen tavan tehdä yhteistyötä vieraista kulttuureista ja aloilta tulevien ihmisten kanssa.
Kuten Upu Leppänen toteaa, eri näkökulmien välinen keskustelu tarjoaa usein yksittäisistä kulttuurisista lähtökohdista syntyneitä ratkaisumalleja paremman lopputuloksen. Antropologille tällaisessa ympäristössä navigoiminen on paitsi luontevaa, myös ammatillisesti kiinnostavaa.
Toimitus
- Podcast-lukija: Sanna Rauhala
- Artikkelikuva: United Nations Photo/Flickr (CC BY-NC-ND 2.0)