Kehitysyhteistyötä Aasiassa

Kehitysyhteistyö ja lähetystyö jakavat usein yhteisen kentän ja länsimaiselle yhteiskunnalle vieraan kulttuurin parissa työskentelyn.Työkentällä-haastattelussa pitkän linjan järjestöammattilainen, antropologi ja Suomen Lähetysseuran ulkomaantiedottaja Upu Leppänen kertoo työstään kansainvälisen kehitysyhteistyön ja lähetystyön parissa Aasiassa.

Antropologeja työs­ken­te­lee lähes kaikilla aloilla, sillä soveltava koulutus ei itsessään valmista mihinkään tiettyyn ammattiin. Tämä ei kui­ten­kaan tarkoita, ettei­vät­kö ant­ro­po­lo­git hakeu­tui­si toden­nä­köi­sem­min kohti tie­tyn­tyyp­pi­siä tehtäviä. Suomessa huo­mat­ta­va määrä ant­ro­po­lo­ge­ja työl­lis­tyy­kin tilas­to­jen mukaan kol­man­nel­le sek­to­ril­le. AntroBlogin teettämän työ­mark­ki­na­tut­ki­muk­sen mukaan noin viidennes ant­ro­po­lo­geis­ta toimii kan­sa­lais­jär­jes­töis­sä. Tutkimuksen mukaan kehi­ty­syh­teis­työ on ant­ro­po­lo­gien vii­den­nek­si suosituin toimiala yhdessä vies­tin­tä­teh­tä­vien kanssa.


Järjes­tö­kent­tä on laaja, ja pitää sisällään suuren määrän eri läh­tö­koh­dis­ta ja eri tasoilla toimivia orga­ni­saa­tioi­ta. Kansalaisjärjestö onkin kat­to­kä­si­te monen­lai­sil­le toi­mi­joil­le. Osa jär­jes­töis­tä on pieniä ja keskittää toi­min­tan­sa ensi­si­jai­ses­ti ruo­hon­juu­ri­ta­sol­le, kun taas suu­rim­pien jär­jes­tö­jen toimiala on kan­sain­vä­li­nen ja yli­ra­jai­nen. Mukaan mahtuu niin yhden asian liikkeitä kuin glo­baa­le­ja kysy­myk­siä ajavia jär­jes­tö­jä. On selvää, että näin kir­ja­val­la kentällä tarvitaan monen­lais­ta ammat­tio­saa­mis­ta.


AntroBlogi haas­tat­te­li pitkän linjan jär­jes­tö­am­mat­ti­lais­ta, ant­ro­po­lo­gi Upu Leppästä, hänen kan­sain­vä­li­ses­tä urastaan kehi­ty­syh­teis­työn parissa. Leppänen on Helsingin yli­opis­tos­ta vuonna 2008 val­tio­tie­teen mais­te­rik­si val­mis­tu­nut sosi­aa­liant­ro­po­lo­gi, jolla on yli 15 vuoden kokemus kan­sain­vä­li­ses­tä jär­jes­tö­työs­tä Aasiassa. Tällä hetkellä hän toimii Suomen Lähetysseuran ulko­maan­tie­dot­ta­ja­na Hongkongissa, missä hänen vas­tuu­aluei­taan on koti­paik­kan­sa lisäksi Taiwan ja Manner-Kiina.

Upu Leppänen kes­kus­te­lee Lähetysseuran uudesta yhteis­työ­hank­kees­ta Amity Foundationin edus­ta­jien kanssa Itä-Kiinan Ningbossa. Kuva: Jan-Eerik Leppänen

Lapsuus ulkomailla kansainvälisen uran innoittajana

Leppäsen kiin­nos­tus Aasiaa kohtaan syntyi jo varhain, sillä lap­suu­des­saan hän on asunut isänsä työn vuoksi Etelä-Koreassa ja myöhemmin teini-ikäisenä Indonesiassa. Indonesiassa asumista Leppänen kuvaa itselleen rat­kai­se­va­na koke­muk­se­na, joka synnytti hänen kiin­nos­tuk­sen­sa ensin kehi­ty­syh­teis­työ­tä ja myöhemmin ant­ro­po­lo­gi­aa kohtaan. Hän sanoo silmiensä auenneen 14-vuotiaana uudelle kult­tuu­riym­pä­ris­töl­le eri tavalla kuin lapsena Etelä-Koreassa asuessaan:


Kaikki mitä näin ei ollut posi­tii­vis­ta – äärim­mäi­nen köyhyys järkytti ja päätin, että haluan tehdä edes oman pienen osani ihmisten eli­no­lo­suh­tei­den paran­ta­mi­sek­si. Indonesiassa kuulin myös ensim­mäis­tä kertaa tie­tee­na­las­ta nimeltä ant­ro­po­lo­gia, tutkija Timo Kaartisen kautta. Päätin silloin, että haluan opiskella ant­ro­po­lo­gi­aa ja muutama vuosi myöhemmin Timosta tuli yksi opet­ta­jis­ta­ni ja sitten myös gra­duoh­jaa­ja­ni.”


Leppänen kertoo tien­neen­sä jo varhain halua­van­sa suun­tau­tua kehi­ty­syh­teis­työ­teh­tä­viin sekä kan­sain­vä­li­sel­le uralle Aasian ja Suomen välillä. Antropologian opinnot mah­dol­lis­ti­vat sekä alalle että Leppäselle lähei­sel­le maan­tie­teel­li­sel­le alueelle suun­tau­tu­mi­sen. Hän eri­kois­tui opin­to­jen­sa aikana sino­lo­gi­aan eli Kiinan tut­ki­muk­seen, ja suoritti opin­toi­hin liittyvän kent­tä­työ­jak­son Lounais-Kiinassa. Leppänen pitää opintojen kautta saamiaan val­miuk­sia etno­gra­fi­sen tut­ki­muk­sen tekoon kor­vaa­mat­to­man tärkeinä.

Kuva: Fikri Rasyid/​Unsplash (CC0)

Kehitysyhteistyöprojekteja Aasiassa

Valmistuttuaan yli­opis­tos­ta Leppänen siirtyi nopeasti toi­vo­mal­leen kentälle yhdessä lää­ke­tie­teel­li­seen ant­ro­po­lo­gi­aan eri­kois­tu­neen tut­ki­ja­mie­hen­sä kanssa. Pari asui ensin Lounais-Kiinassa, mutta Suomen ulko­mi­nis­te­riön rahoit­ta­ma kehi­ty­syh­teis­työ­han­ke vei heidät pian Kambodžaan ja sittemmin Hongkongiin. Leppänen on työs­ken­nel­lyt eri teh­tä­vis­sä Suomen Lähetysseuralle vuodesta 2008 lähtien, josta viimeiset kolme ja puoli vuotta nykyi­ses­sä työssään tie­dot­ta­ja­na. Lähetysseuran 250:stä työn­te­ki­jäs­tä ant­ro­po­lo­ge­ja on Leppäsen mukaan neljä.


Työtään Leppänen kuvaa moni­puo­li­sek­si ja kiin­nos­ta­vak­si. Hän vastaa Lähetysseuran Kiinan työalueen tie­do­tuk­sen suun­nit­te­lus­ta ja toteu­tuk­ses­ta. Lisäksi hän kir­joit­taa tie­dot­tei­ta ja artik­ke­lei­ta Lähetysseuran jul­kai­sui­hin, verk­ko­si­vuil­le ja sosi­aa­li­seen mediaan. Työ pitää sisällään myös jonkin verran mat­kus­tus­ta sekä paljon yhteis­työ­tä kol­le­goi­den, pai­kal­lis­ten kump­pa­nei­den ja Suomen seu­ra­kun­tien välillä.


Vaih­te­le­vuut­ta työhön tuovat har­joit­te­li­joi­den ja vapaa­eh­tois­työn­te­ki­jöi­den työ­noh­jaus ja erilaiset hal­lin­nol­li­set tehtävät. Tällä hetkellä Leppästä työl­lis­tää eri­tyi­ses­ti kuva­pank­ki, joka on yhteinen projekti Suomen evankelis-lute­ri­lai­sen kirkon kanssa, ja Lähetysseuran tulevaan hank­kee­seen liittyvä jut­tu­ko­ko­nai­suus, jonka tiimoilta hän pääsi Itä-Kiinaan tutus­tu­maan kuurojen lasten kouluun. Hanke on osa Kiinan, Suomen ja Etiopian kuurojen lasten koulujen yhteis­työ­pro­jek­tia.


Työssäni saan hyödyntää ant­ro­po­lo­gis­ta kou­lu­tus­ta, Aasian asian­tun­te­mus­ta ja luovaa osaamista – tämä koko­nai­suus onkin juuri sitä mitä haluan tehdä.”

Kuva: Abigail Keenan/​Unsplash (CC0)

Moderni lähetystyö

Antropologian, kehi­ty­syh­teis­työn ja lähe­tys­työn historiat lin­kit­ty­vät tiiviisti yhteen. Alat ovat kolo­nia­lis­min ajoista asti jakaneet saman kentän, ja työs­ken­nel­leet yhteis­työs­sä ensin siir­to­maa­hal­lin­to­jen ja myöhemmin itse­näis­ten val­tioi­den kanssa. Aloja yhdistää perin­tei­ses­ti myös län­si­mai­sel­le yhteis­kun­nal­le vieraan kult­tuu­rin parissa työs­ken­te­ly. Upu Leppäsen työssä nämä kolme alaa yhdis­ty­vät, sillä kris­til­li­sel­le jär­jes­töl­le työs­ken­te­le­vä Leppänen on itsekin Lähetysseuran ulko­maan­työn­te­ki­jä­nä viral­li­sel­ta tit­te­lil­tään lähe­tys­työn­te­ki­jä.


Mitä lähe­tys­työ käy­tän­nös­sä tar­koit­taa tänä päivänä? Leppänen korostaa, että moderni lähe­tys­työ ei ole kään­nyt­tä­mis­tä, vaan Lähetysseuran työ perustuu ennen kaikkea pai­kal­lis­ten kirkkojen ja jär­jes­tö­jen kump­pa­nuu­teen. Kumppanuuden taustalla taas on usein pitkä yhteistyö ja vuo­si­kym­me­nien aikana raken­net­tu luottamus tahojen välillä. Esimerkiksi Suomen Lähetysseura on perus­tet­tu jo vuonna 1859, ja sillä on kir­kol­li­sia hankkeita ympäri maailmaa.

Kuva: Ben White/​Unsplash (CC0)

Lähetysseuran ulko­maan­työn­te­ki­jät toimivat Leppäsen mukaan ensi­si­jai­ses­ti pai­kal­li­sen kumppanin työyh­tei­söis­sä, kou­lu­tus­taus­tan­sa mukai­sis­sa teh­tä­vis­sä. Alalla on ant­ro­po­lo­gien lisäksi esi­mer­kik­si teologeja, lää­kä­rei­tä, opettajia ja ekonomeja. Kehitysyhteistyö on keskeinen osa Lähetysseuran työtä, teologian ja dia­ko­nia­työn rinnalla.


Keskeisin ero tun­nuk­sel­lis­ten lähe­tys­jär­jes­tö­jen ja ei-uskon­nol­lis­ten kehi­ty­syh­teis­työ­jär­jes­tö­jen välillä on tietysti se, että ensim­mäi­sen toimintaa ohjaavat uskon­nol­li­set arvot. Toisaalta Leppänen muis­tut­taa, että myös muiden kan­sa­lais­jär­jes­tö­jen toiminta on arvo­läh­töis­tä. Moni tun­nuk­se­ton kehi­ty­syh­teis­työ­jär­jes­tö pohjaa toi­min­tan­sa esi­mer­kik­si kan­sain­vä­li­siin ihmi­soi­keus­so­pi­muk­siin perus­tu­val­le käsi­tyk­sel­le huma­ni­taa­ri­suu­des­ta tai tasa-arvosta, jotka ovat käsit­tei­nä moni­tul­kin­tai­sia.


Leppänen sanoo arvos­ta­van­sa sitä, että lähe­tys­työs­sä käydään uskon­to­dia­lo­gia ja kes­kus­tel­laan aktii­vi­ses­ti toiminnan taustalla vai­kut­ta­vis­ta arvoista. Ja vaikka kris­til­li­nen arvo­maa­il­ma on hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti Leppäselle tärkeä, pitää hän kaikkea kehi­ty­syh­teis­työ­tä arvok­kaa­na. Omista läh­tö­koh­dis­taan hän voisi hyvin nähdä itsensä työs­ken­te­le­vän myös tun­nuk­set­to­mis­sa kan­sa­lais­jär­jes­töis­sä.

Antropologina järjestökentällä

Leppänen sanoo työnsä kiin­nos­ta­van häntä edelleen myös ant­ro­po­lo­gi­ses­sa mielessä. Erityisesti hän on kiin­nos­tu­nut työssään Kiinan raja­seu­duis­ta ja kult­tuu­rien vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­ta. Ainoa jär­jes­tö­työn var­jo­puo­li ant­ro­po­lo­gi­ses­ti tar­kas­tel­tu­na on, ettei hän ehdi syventyä vain yhteen teemaan, vaikka samalla juuri työn moni­puo­li­suus kiehtoo Leppästä. Hän uskoo, että työ Kiinassa olisi haastavaa ilman ant­ro­po­lo­gis­ta kou­lu­tus­taus­taa ja kent­tä­työ­ko­ke­mus­ta.


Antropologeilla on syväl­li­nen ymmärrys yhteis­kun­taa, kan­sain­vä­li­syyt­tä ja kult­tuu­rien tut­ki­mus­ta kohtaan. Järjestöalalla arvos­te­taan sekä etno­gra­fis­ta tut­ki­mus­osaa­mis­ta että kie­li­tai­toa. Pidän aivan olen­nai­se­na sitä, että ulko­maan­tie­dot­ta­ja perehtyy syväl­li­ses­ti pai­kal­li­seen yhteis­kun­taan ja kult­tuu­riin. Kaikki kertynyt kokemus ja esi­mer­kik­si man­da­rii­ni­kii­nan osaaminen on hyödyksi työssäni. Työalueeni kiin­nos­taa minua edelleen myös ant­ro­po­lo­gi­na, ei vain tie­dot­ta­ja­na.”


Antro­po­lo­gia tarjoaa työkaluja kult­tuu­rie­ro­jen käsit­te­lyn lisäksi myös rela­ti­vis­ti­seen ajat­te­luun. Sen sijaan, että Leppänen olettaisi asioiden toimivan tietyn kaavan mukaan, hän pyrkii katsomaan asioita eri näkö­kul­mis­ta. Hänen mukaansa kan­sain­vä­li­ses­sä ympä­ris­tös­sä toimiessa on tärkeää muistaa, ettei oma tai vaikkapa suo­ma­lai­nen toi­min­ta­mal­li ole aina auto­maat­ti­ses­ti se oikea.

Kuva: Thong Vo/​Unsplash (CC0)

Monikulttuurisessa ympä­ris­tös­sä haasteena on vää­ri­nym­mär­ryk­sen mah­dol­li­suus. Esimerkiksi tietyistä asioista ei kult­tuu­ris­ta riippuen ole sove­lias­ta puhua suoraan, ja sen tie­dos­ta­mi­nen on tärkeää. Leppänen muis­tut­taa, että myös kom­mu­ni­kaa­tio­ta­vat ovat aina kult­tuu­ri­läh­töi­siä ja vaativat opettelua. Toisaalta vie­rai­siin kult­tuu­rei­hin pereh­ty­mi­nen opettaa paljon myös omasta kult­tuu­ris­ta. Leppänen katsoo kan­sain­vä­li­sen taustan ja ant­ro­po­lo­gi­sen näkö­kul­man auttavan häntä myös suo­ma­lai­sen työ­kult­tuu­rin ymmär­tä­mi­ses­sä.


Kehi­ty­syh­teis­työn monia­lai­sel­la ja ‑kult­tuu­ri­sel­la kentällä työs­ken­nel­les­sä huomaa nopeasti, ettei yksit­täi­sel­lä hen­ki­löl­lä ole mah­dol­li­suut­ta omaksua kaikkea alalla vaa­dit­ta­vaa tietoa. Antropologin koulutus tarjoaa laajan skaalan työkaluja, jotka mah­dol­lis­ta­vat sekä eri­lai­siin työ­teh­tä­viin tart­tu­mi­sen help­pou­den että kult­tuu­ri­sen­si­tii­vi­sen tavan tehdä yhteis­työ­tä vieraista kult­tuu­reis­ta ja aloilta tulevien ihmisten kanssa.


Kuten Upu Leppänen toteaa, eri näkö­kul­mien välinen kes­kus­te­lu tarjoaa usein yksit­täi­sis­tä kult­tuu­ri­sis­ta läh­tö­koh­dis­ta syn­ty­nei­tä rat­kai­su­mal­le­ja paremman lop­pu­tu­lok­sen. Antropologille täl­lai­ses­sa ympä­ris­tös­sä navi­goi­mi­nen on paitsi luontevaa, myös amma­til­li­ses­ti kiin­nos­ta­vaa.

[rns_​reactions]

Kirjoittaja

Niina Ahola on antropologi ja valtiotieteiden maisteri Helsingin yliopistosta. Hän toimii AntroBlogin työelämäosion toisena toimituspäällikkönä. Niinaa kiinnostavat erityisesti psykologian ja lääketieteen rajapinnassa tapahtuva antropologinen tutkimus sekä Itä-Afrikka. Gradussaan hän tarkasteli sotatraumaa Ugandassa.

Lue myös nämä:

Suomea edustaa joukko huippuluokan viranomaisia ympäri maailmaa. Yksi heistä on Olli Ruohomäki. Niin tutkijana, kehityshankekoordinaattorina kuin rauhanvälittäjänä toiminut Ruohomäki kertoo työkentällä-haastattelussa, miten hienolta tuntuu todistaa, kun maa valitsee sodan sijaan rauhan.

Aktivisti ja yrittäjä, vuorovaikutus- ja mindfulness-kouluttaja, antropologi ja ihmislähtöinen tekijä. Elina Kauppila on kirjoittanut kasvatusoppaita kiireisille, vetänyt vuorovaikutuskursseja vanhemmille ja toimii vapaa-ajallaan ilmastotoimia vaativan Elokapina-liikkeen joukoissa. Työkentällä-haastattelussa hän kertoo urastaan hyvinvointialalla.