Poro syntipukkina

Teksti ja kuvat: Tapio Nykänen, YTT. Podcast-lukija: Bruno Gronow. 

Suomalaisessa mediassa on syksyllä 2016 käsitelty kriit­ti­seen sävyyn tun­tu­ria­luei­den poron­hoi­toa. Poroihmisiä on syytetty luonnon moni­muo­toi­suu­den tuhoa­mi­ses­ta, eroosion aiheut­ta­mi­ses­ta ja har­vi­nais­ten kasvien hävittämisestä1. Ongelmien syynä jutuissa on pidetty lähinnä yli­lai­dun­nus­ta, siis liian suurta poro­mää­rää käy­tet­tä­vis­sä olevaan tilaan nähden. Osassa kir­joi­tuk­sis­ta yli­lai­dun­nuk­sen syynä on puo­les­taan pidetty poron­hoi­ta­jien ja nime­no­maan tun­tu­ria­luei­den saa­me­lais­ten poron­hoi­ta­jien ahneutta.

Joukko suo­ma­lai­sia laitumia tutkivia ekologeja julkaisi Helsingin Sanomissa 29.9. vas­ta­kir­joi­tuk­sen, jossa he toteavat, että eri­tyi­ses­ti jäkäliköt (joita pitäisi käyttää tal­vi­lai­tu­mi­na) ovat Suomessa todella kuluneet enemmän kuin naa­pu­ri­mais­sa. Pääsyynä he pitävät kuitenkin puut­teel­li­sia mah­dol­li­suuk­sia lai­dun­kier­toon, ei poro­mää­rää sinänsä. Porotiheydet esi­mer­kik­si Enontekiöllä ovat suurin piirtein saman­lai­sia kuin rajan toisella puolella Norjassa. Laidunkiertoon liittyvät han­ka­luu­det puo­les­taan kyt­key­ty­vät suo­ma­lai­seen jär­jes­tel­mään, jossa poron­hoi­toa­lue on jaettu alu­eel­li­ses­ti melko pieniin poron­hoi­to­yk­sik­köi­hin (palis­kun­tiin), sekä poron­hoi­to­la­kiin, joissa kir­joit­ta­jat näkevät kehit­tä­mi­sen varaa. Eroosiota poro ei tekstin mukaan juuri aiheuta. Sen sijaan poroja tarvitaan lie­ven­tä­mään ilmas­ton­muu­tok­sen vai­ku­tuk­sia tun­tu­rei­den kasvistoon2.

Vastakirjoituksen laa­ti­jois­ta eri­kois­tut­ki­ja Jouko Kumpula ja pro­fes­so­ri Lauri Oksanen tar­ken­si­vat jär­jes­tel­mään liittyviä ongelmia Lapin Kansan haas­tat­te­lus­sa 4.10. Oksasen mukaan palis­kun­tia 1900-luvun alussa perus­tet­taes­sa ei kiin­ni­tet­ty tarpeeksi huomiota lai­dun­kier­ron mah­dol­li­suu­teen. Ongelmaa on sittemmin pahen­ta­nut se, että kil­pai­le­va maan­käyt­tö on pirstonut laitumia. Poronhoitolakia Oksanen kehotti muu­tet­ta­van siten, että palis­kun­nil­la olisi laillisia keinoja rangaista yksit­täi­siä poron­hoi­ta­jia, jotka eivät noudata mää­räyk­siä esi­mer­kik­si poro­lu­vuis­ta. Kumpula huomautti haas­tat­te­lus­sa, että myös liian suuret poro­mää­rät ovat joillakin alueilla laidunten kulumisen syynä.

Ekologien puheiden valossa Suomen alueen poron­hoi­don ongelmat näyttävät pikem­min­kin raken­teel­li­sil­ta kuin poron­hoi­ta­jien ahneu­des­ta joh­tu­vil­ta. Pohdin tässä kir­joi­tuk­ses­sa sitä, miksi poron­hoi­ta­jia syyttävä yli­lai­dun­nus-nar­ra­tii­vi kuitenkin on ollut varsinkin tun­tu­ria­luei­den poron­hoi­toa käsit­te­le­väs­sä media-aineis­tos­sa hal­lit­se­vas­sa roolissa. Tekstin tarkoitus on nostaa esiin näkö­kul­mia ja ehdottaa ete­ne­mis­suun­tia. Lähtökohtana kir­joi­tuk­sel­le ovat syksyn 2016 leh­ti­ju­tut.

Romanttinen luonto

Yksi syy poron­hoi­don kiel­tei­seen julkiseen käsit­te­lyyn on se, että elin­kei­noon todella liittyy ongelmia, vaikka niiden luon­tees­ta ei val­lit­se­kaan yksi­mie­li­syyt­tä. Talvilaidunten jäkäliköt ovat kuluneita, mikä lisää tarvetta porojen ruo­kin­nal­le. Lisäruokinta voidaan nähdä tai olla näkemättä peri­aat­teel­li­se­na pulmana, mutta joka tapauk­ses­sa se lisää kus­tan­nuk­sia. Jäkälikköjen kulumista voidaan pitää ongelmana myös luonnon moni­muo­toi­suu­den kaven­tu­mi­sen kautta, vaikka eko­lo­gi­ses­sa tut­ki­muk­ses­sa ei ollakaan yksi­mie­li­siä siitä, kuinka vakavasta asiasta on kyse. Jäkäliköt toipuvat aikanaan suu­res­ta­kin lai­dun­pai­nees­ta. Lisäksi jäkä­lik­kö­jen kulumista, ja siitä seuraavaa kas­vil­li­suu­den muutosta etenkin muilla alueilla kuin luon­tai­sil­la tal­vi­lai­tu­mil­la eli sisämaan kankailla, voidaan tar­kas­tel­la myös eko­sys­tee­mien muu­tok­se­na, johon poliit­ti­set rajat usein vai­kut­ta­vat.

Kuva: Tapio Nykänen

Kuva: Tapio Nykänen

Ongelmia poron­hoi­dol­le ovat viime vuosina aiheut­ta­neet myös kil­pai­le­va maan­käyt­tö, kuten matkailu, kai­vos­hank­keet, met­sä­ta­lous ja voi­ma­lai­tok­set, jotka lisäävät laidunten ahtautta paikoin dra­maat­ti­ses­ti. Lisäksi joissain palis­kun­nis­sa on ollut sisäisiä kiistoja, jotka ovat vai­keut­ta­neet poro­mää­rien sääntelyä. Kaikista näistä ongel­mis­ta on mah­dol­lis­ta kuitenkin puhua rat­kai­su­kes­kei­ses­ti, eikä poron­hoi­don kiel­tei­nen julkisuus selity siten vain niillä. Luon kat­sauk­sia seu­raa­vak­si siihen, mitä muita seikkoja asiaan voi liittyä.

Ensinnäkin on huo­mat­ta­va, että se, mitä pidämme säi­lyt­tä­mi­sen arvoisena luontona, on riip­pu­vais­ta kult­tuu­ris­tam­me. Vaalittavaa luontoa voivat olla niin kos­ke­mat­to­mak­si mielletty metsä kuin vaikkapa maa­ta­lous­ym­pä­ris­tö. Sosiologi Raymond Williams kuvailee, miten pen­sa­sai­dat ovat Englannissa muut­tu­neet ”luonnoksi”, jota halutaan säilyttää. Hieman samaan tapaan Suomessa maa­ta­lou­den jättämiä jälkiä siedetään ja arvos­te­taan: käytöstä pois­tu­nei­ta niittyjä pyritään pitämään auki niit­to­tal­koil­la ja lampaiden avulla. Myös poron­hoi­toa­lu­een ympäristö on muo­vau­tu­nut sel­lai­sek­si kuin se on osin juuri poron lai­dun­nuk­sen vai­ku­tuk­ses­ta. Pohjoisen luontoa ei kui­ten­kaan yleensä nähdä kult­tuu­ri­mai­se­ma­na tai kult­tuu­ri­luon­to­na samassa mielessä kuin maa­ta­lous­ym­pä­ris­tö­jä. Tämä liittynee osittain siihen, että emme osaa kovin hyvin lukea poron­hoi­don vai­ku­tus­ta luontoon, lukuun ottamatta kenties jäkä­lik­kö­jen kulumista. Toisaalta Lapin luontoa ei myöskään usein katsota kult­tuu­ri­mai­se­ma­na. Sen sijaan katsetta ohjaa län­si­mai­seen kult­tuu­ri­seen kuvastoon kuuluva roman­ti­soi­tu näkemys tyhjästä ja ”kos­ke­mat­to­mas­ta” erämaasta.

kuva3

Kuva: Tapio Nykänen

Kaikki poron­hoi­don kriitikot eivät tie­ten­kään vetoa kos­ke­mat­to­muu­teen tai roman­ti­soi­tui­hin arvoihin. Erityisesti tutkijat puhuvat mie­luum­min luon­non­ti­las­ta ja sen järk­ky­mi­ses­tä. Luonnontilan käsit­teel­lä puo­les­taan voidaan viitata hyvin eri­lai­siin asioihin, kuten tiettyjen kasvien häi­riöt­tö­mäl­tä näyt­tä­vään esiin­ty­mi­seen tai sel­lais­ten luon­non­lai­dun­ten koko­nai­suu­teen, jotka turvaavat poroille riittävän ravin­non­saan­nin kaikkina vuo­de­nai­koi­na. Useimmiten kri­tii­kis­sä myön­ne­tään, että kult­tuu­ril­la, ihmisillä ja talou­del­li­sil­la seikoilla on arvoa niilläkin, mutta ihmisten roolin katsotaan yli­ko­ros­tu­neen luon­non­ti­lan kus­tan­nuk­sel­la, mikä uhkaa myös kult­tuu­ria ja talou­del­lis­ta kan­nat­ta­vuut­ta. Tavallista on katsoa asiaa tällöin jonkin ajal­li­ses­ti tai pai­kal­li­ses­ti rajatun luon­non­ti­lan käsitteen kautta. Jos luon­non­ti­lan käsit­tee­seen kytketään ilmas­ton­muu­tos ja sen toden­nä­köi­set vai­ku­tuk­set Lapin luontoon tai jos luonnon muut­tu­vai­suut­ta koros­te­taan, asia muuttuu taval­li­ses­ti moni­mut­kai­sem­mak­si.

On toden­nä­köis­tä, että sekä roman­ti­soi­vaan puhe­ta­paan että luon­non­tie­teel­li­seen asen­noi­tu­mi­seen liittyy ylei­sem­pää ympä­ris­tö­huol­ta. Monet ovat tietoisia siitä, että ihmiset ympäri maapallon jättävät ympä­ris­töön­sä jälkiä, jotka kaven­ta­vat luonnon moni­muo­toi­suut­ta ja vai­keut­ta­vat omia elin­mah­dol­li­suuk­siam­me tule­vai­suu­des­sa. Huoli pur­kau­tu­nee helpommin kon­kreet­ti­ses­ti osoi­tet­tua ja hal­lit­ta­vis­sa olevaksi koettua vas­tus­ta­jaa kuin vaikkapa kas­vo­ton­ta ilmas­ton­muu­tos­ta vastaan. Samaan ase­tel­maan voi liittyä pettymys siitä, että alku­pe­räis­kan­sat, joiden piti edustaa kestävää ja autent­tis­ta luon­to­suh­det­ta, osoit­tau­tu­vat kyke­ne­vik­si jättämään ympä­ris­töön­sä jälkiä. Nämä jäljet saattavat edelleen olla kau­pun­kei­hin tai vaikkapa viljelyyn ver­rat­tu­na hyvin rajattuja, mutta jos odotukset ovat olleet epä­rea­lis­ti­sia, voi pettymys tuntua suurelta. Kokijasta voi tuntua, että vii­mei­nen­kin kestävän luon­to­suh­teen rakenne on mur­tu­mas­sa, mikä toimii ikään kuin symbolina koko län­si­mai­sen elä­män­ta­van kes­tä­mät­tö­myy­del­le. Rappiota voi sym­bo­loi­da jopa porojen ruo­kin­taan tar­koi­tet­tu hei­nä­paa­li, jonka jään­nök­set häi­rit­se­vät kesäistä kulkijaa3.

Suomalainen tunturi suomalaisille

Yksi käsi­tyk­siä ja puhe­ta­po­ja muokkaava tekijä on Lapin merkitys Suomen kan­sal­lis­val­tion kon­teks­tis­sa. Tämä ulot­tu­vuus on koros­tu­nut eri­tyi­ses­ti kes­kus­te­lus­sa Käsivarren Lapissa sijait­se­van Mallan luon­non­puis­ton lai­dun­käy­tös­tä. Mallan maaperä on kalk­ki­pi­tois­ta ja ylläpitää suo­ma­lai­sit­tain har­vi­nais­ta kasvistoa. Samoja kasveja kasvaa enemmälti esi­mer­kik­si Ruotsin ja Norjan Kölivuoristossa, mutta Suomessa niiden arvo on yleensä liitetty siihen, että muualla maassa kasveja ei tavata. Malla on tärkeä siis nimen­omai­ses­ti suo­ma­lai­se­na tun­tu­ria­lu­ee­na.

Tämä teema on näkynyt myös syksyn 2016 kir­joi­tuk­sis­sa. Malla kuvataan uha­na­lai­se­na kan­sal­li­se­na kuk­ka­puis­to­na, jota termiitin tavoin kaiken edestään syövät porot uhkaavat. Symboliikka kiteytyy Suomessa (mutta ei esi­mer­kik­si Norjassa, Ruotsissa ja Itä-Grönlannissa) har­vi­nai­seen jää­lei­nik­kiin, jossa tuntuvat tii­vis­ty­vän sekä suo­ma­lai­sen ympä­ris­tön kuluminen että luonnon koko­nais­val­tai­nen mur­tu­mi­nen ihmisen ahneuden edessä. Kauniissa pienessä kasvissa kiteytyy kamppailu siitä, mil­lai­se­na tunturit pitää säilyttää, ja kuka niiden käytöstä saa päättää. Jääleinikistä tulee toimija, jolla on oma ääni, ja joka tahtoo asettaa kon­kreet­ti­sia rajoja sille, miten ihmiset saavat alueella toimia. Jääleinikki toisin sanoen tekee poli­tiik­kaa hieman samaan tapaan kuin myrskyt tai muut luon­no­nil­miöt, jotka vai­kut­ta­vat lain­sää­dän­töön tai julkiseen debattiin.

Mallan luon­non­puis­toon liit­ty­väs­sä kiistassa on toki useita muitakin ulot­tu­vuuk­sia, joita ei syksyllä 2016 kir­joi­tuk­sis­sa juuri tuotu esille. Puisto on ollut tärkeä kesä­lai­dun Suomen puolelle jääneille saa­me­lais­po­ron­hoi­ta­jil­le sen jälkeen, kun val­tioi­den rajat vuosina 1852 ja 1889 sul­jet­tiin porojen muut­to­liik­keel­tä. Toisaalta Mallassa näkyvät kon­kreet­ti­ses­ti Käsivarren palis­kun­nan sisäiset kiistat, kun palis­kun­nan yhtey­des­tä irtau­tu­neen perheen porot ovat kes­kit­ty­neet lai­dun­ta­maan ympäri vuoden lähellä Kilpisjärveä ja siis myös Mallassa. Lisäksi Mallalla on suurta hen­ki­lö­koh­tais­ta mer­ki­tys­tä monille poroih­mi­sil­le, joiden sukujen yli­muis­tois­ta kesä­lai­dun­maa­ta puiston alue on, mutta myös bio­lo­geil­le, joilla saattaa olla alueella vuo­si­kym­men­ten tut­ki­mus­his­to­ria. Kaikki tekijät muo­dos­ta­vat vyyhdin, jonka avaa­mi­seen on ollut vaikea löytää ratkaisua.

Kuva: Tapio Nykänen

Kuva: Tapio Nykänen

”Kansalliseen huoleen” liittyy myös se, että poron­hoi­don voidaan kokea kon­kreet­ti­ses­ti vai­kut­ta­van kaikkiin suo­ma­lai­siin. Porot lai­dun­ta­vat eri­tyi­ses­ti poh­joi­sis­sa palis­kun­nis­sa pääosin valtion omis­ta­mil­la mailla, joiden on leh­ti­kir­joi­tuk­sis­sa esitetty kuuluvan kaikille. Asiaan on vedottu myös saa­me­lai­sa­luei­den kohdalla huo­li­mat­ta siitä, että maiden hal­lin­taan liittyvät kysy­myk­set ovat tois­tai­sek­si osin avoimia. Muun muassa perus­tus­la­ki ja poron­hoi­to­la­ki turvaavat saa­me­lais­ten oikeuden har­joit­taa kult­tuu­riin­sa olen­nai­ses­ti kuuluvia elin­kei­no­ja saa­me­lai­sa­lueil­la, mutta käy­tän­nös­sä valtio on usein pidät­tä­nyt itsellään oikeuden tehdä elin­kei­noi­hin ja luon­non­käyt­töön liittyviä päätöksiä riip­pu­mat­ta saa­me­lais­ten kannoista. Tämä asen­noi­tu­mi­nen näyttäisi ohjaavan edelleen myös julkista kes­kus­te­lua. Lisäksi poroe­lin­kei­noa tuetaan vero­va­roin (monien muiden elin­kei­no­jen tapaan). Julkisessa puheessa on näin ollen mah­dol­lis­ta esittää, että poron­hoi­to kuluttaa yhteistä omai­suut­ta ongel­mal­li­sel­la tavalla. Taloudellisen niuk­kuu­den aikana tällainen argu­men­toin­ti vetoaa yleisöön. Verovarojen väärään käyttöön vedottiin syksyllä 2016 eri­tyi­ses­ti leh­ti­jut­tu­jen kom­ment­ti­pals­toil­la.

Yleiseen suh­tau­tu­mi­seen poron­hoi­toon vai­kut­ta­nee myös se, että harva elin­kei­non ulko­puo­li­nen var­sin­kaan Etelä-Suomessa tuntee poroe­lä­mää kovin hyvin. Tuntemattomaan voidaan liittää roman­ti­soi­via mutta myös kiel­tei­siä ja epä­luu­loi­sia mie­li­ku­via helpommin kuin tuttuun ja lähellä olevaan. Poronhoidon arki saattaa jäädä etäiseksi myös pai­kal­li­sil­le ihmisille, jotka eivät ole kyt­key­ty­neet elin­kei­noon. Poronhoitajat ja eri­tyi­ses­ti saa­me­lai­set poron­hoi­ta­jat saattavat jul­ki­ses­sa tilassa esiintyä edelleen toi­seu­tet­tui­na, vierasta, outoa ja tun­te­ma­ton­ta edus­ta­vi­na.

Rakenteet ja mittakaavat

Viimeinen mutta ei toden­nä­köi­ses­ti vähäisin tekijä poron­hoi­don nega­tii­vi­seen julkiseen käsit­te­lyyn syksyllä 2016 lienee ollut yksin­ker­tai­ses­ti se, että moni­mut­kai­nen tilanne onnis­tut­tiin esit­tä­mään riittävän uskot­ta­vas­ti kär­jis­ty­nees­sä ja yksin­ker­tais­te­tus­sa valossa. Ei ole tavatonta, että vaikeat ja epäselvät raken­teel­li­set ongelmat pyritään rat­kai­se­maan etsimällä yksi selkeä syn­ti­puk­ki ja pois­ta­mal­la sen aiheut­ta­ma häiriö. Tässä tapauk­ses­sa huomio kiin­nit­tyi poron vai­ku­tuk­seen jäkälään ja jää­lei­nik­kiin. Asetelmasta pois­tet­tiin tilanteen his­to­rial­li­set ja poliit­ti­set syyt sekä rat­kai­su­jen inhi­mil­li­set, kult­tuu­ri­set ja talou­del­li­set vai­ku­tuk­set. Myös osa eko­lo­gi­sis­ta pro­ses­seis­ta häi­vy­tet­tiin. Poron lai­dun­nuk­sel­la on monien har­vi­nais­ten kasvien esiin­ty­mi­seen toden­nä­köi­ses­ti myön­tei­siä vai­ku­tuk­sia, mitä jutuissa ei tuotu esille.

kuva2

Kuva: Tapio Nykänen

Luonnonkäytön hallinnan yleinen ongelma on se, miten eri­lais­ten tilal­lis­ten ja ajal­lis­ten skaalojen vai­ku­tuk­set pystytään ottamaan pää­tök­sis­sä huomioon. Esimerkiksi ilmas­ton­muu­tos on globaali prosessi, joka vaikuttaa pai­kal­li­ses­ti. Poromääriä sää­te­le­mäl­lä voidaan vaikuttaa sekä myön­tei­sek­si että kiel­tei­sek­si koetuilla tavoilla niin pai­kal­li­sym­pä­ris­töön kuin ilmas­ton­muu­tok­seen, mutta molempiin vain rajoi­te­tus­ti. Kokonaisuuteen vai­kut­ta­vat eri tasojen poliit­ti­set päätökset, globaali teol­li­suus, muu pai­kal­li­nen maan­käyt­tö ja eri tahojen kult­tuu­ri­set toi­min­ta­mal­lit. Ongelmat eivät pelkisty yhteen tai kahteen suu­ree­seen vaan niissä on useita ulot­tu­vuuk­sia. Erilaisten skaalojen sovit­ta­mi­sen han­ka­luut­ta pää­tök­sen­teon näkö­kul­mas­ta on tar­kas­tel­tu myös moni­tie­tei­ses­sä lai­dun­tut­ki­muk­ses­sa. Asia on kuitenkin edelleen epäselvä ja vaatisi lisää empii­ris­tä tut­ki­mus­ta maa­il­mas­sa, jossa sekä pienet kult­tuu­rit että pai­kal­li­set ympä­ris­töt ovat monin paikoin uha­na­lai­sia, ja joka lisäksi on koko ajan enemmän ja enemmän kes­ki­näis­riip­pu­vai­nen.

  1. esim. Lapin Kansa 31.8., 3.9., 6.9., 13.9., 8.10.; Helsingin Sanomat 19.9., 25.9., 28.9.
  2. Porolaidunnus ehkäisee pensaiden ja puiden levit­täy­ty­mis­tä tun­tu­reil­le. Tämä sekä suojelee nykyistä kasvustoa että osaltaan hidastaa tundra-alueiden läm­pe­ne­mis­tä. Matalakasvuinen tundra säilyy keväällä pitempään lumi­peit­tei­se­nä ja heijastaa aurin­gon­va­los­ta suuremman osan takaisin ava­ruu­teen.
  3. Helsingin Sanomat 5.11.2016

Lukemista

Haila, Yrjö & Lähde, Ville (toim.) 2003. Luonnon poli­tiik­ka. Vastapaino: Tampere.

Helander-Renvall, Elina (2016) Sámi society matters. Lapland University Press: Rovaniemi.

Jokinen, Mikko (toim.) 2005: Poronhoidon ja suojelun vai­ku­tuk­set Mallan luon­non­puis­tos­sa. www​.metla​.fi/​j​u​l​k​a​i​s​u​t​/​m​t​/​2​0​0​5​/​m​t​-​9​4​1​.​pdf.

Järvinen, Antero, Heikkilä, Tuomas & Lahti, Seppo (toim.) 2014. Tieteen ja taiteen tunturit. Gaudeamus: Helsinki.

Keskitalo, E.C.H., Horstkotte, T., Kivinen, S. et al. Ambio (2016) 45: 742. doi:10.1007/s13280-015‑0757‑2

Oksanen, Lauri & Olofsson, Johan (2005) Poron kesä­lai­dun­nuk­sen vaikutus har­vi­nai­siin tun­tu­ri­kas­vei­hin: kas­vie­ko­lo­gi­nen pers­pek­tii­vi Mallan porot­to­muu­den jat­ku­mi­seen. Teoksessa Mikko Jokinen (toim.) 2005: Poronhoidon ja suojelun vai­ku­tuk­set Mallan luon­non­puis­tos­sa. www​.metla​.fi/​j​u​l​k​a​i​s​u​t​/​m​t​/​2​0​0​5​/​m​t​-​9​4​1​.​pdf. 139 – 156

Nykänen, Tapio (2016) Historiallisen kult­tuu­ri­mai­se­man poliit­ti­suus. Teoksessa Tapio Nykänen & Leena Valkeapää (toim.) Kilpisjärven poliit­ti­nen luonto. Matkoja Käsivarren kult­tuu­ri­mai­se­mas­sa. SKS: Helsinki. 9 – 40

Nykänen, Tapio & Valkeapää, Leena (toim.) 2016. Kilpisjärven poliit­ti­nen luonto. Matkoja Käsivarren kult­tuu­ri­mai­se­mas­sa. SKS: Helsinki.

Tuomi, Maria & Ravolainen, Virve (2016) Poro Pohjois-Fennoskandian tun­tu­ri­lai­tu­mil­la. Teoksessa Tapio Nykänen & Leena Valkeapää (toim.) Kilpisjärven poliit­ti­nen luonto. Matkoja Käsivarren kult­tuu­ri­mai­se­mas­sa. SKS: Helsinki. 98 – 159

Valkeapää, Leena (2011) Luonnossa. Vuoropuhelua Nils-Aslak Valkeapään tuotannon kanssa. Maahenki: Helsinki.

Williams, Raymond (2003) Luontokäsitykset. Teoksessa Yrjö Haila & Ville Lähde (toim.) Luonnon poli­tiik­ka. Vastapaino: Tampere. 37 – 66

Kirjoittaja

Tapio Nykänen on Lapin yliopistossa työskentelevä yhteiskuntatieteiden tohtori, politiikan tutkija ja sosiologi. Hän on tutkinut saamelaisuuteen, poroelämään, maahanmuuttoon, poliittiseen retoriikkaan sekä uskonnon ja politiikan suhteisiin liittyviä kysymyksiä.

Lue myös nämä:

Lopettaako Libanonin "lokakuun vallankumous" sisällissodan, joka loppui 30 vuotta sitten? Lokakuussa 2019 kansa lähti Libanonissa kaduille vaatimaan loppua korruptiolle, sosiaalista oikeudenmukaisuutta sekä uusia vaaleja. Ennen kaikkea vallankumoukselliset vaativat maan uskonkuntien väliselle vallanjaolle perustuvan järjestelmän kaatamista.

Flintin kaupungissa, Michiganissa vuonna 2014 alkaneen vesikriisin seurauksena kymmenet tuhannet ihmiset sairastuivat lyijymyrkytykseen ja koko kaupungin luottamus viranomaisiin rapautui. Flintin kriisi on nykypäivän esimerkki siitä, mitä voi tapahtua kun valtio nostaa taloudelliset intressit ihmisten hyvinvoinnin edelle ja toimii demokraattisen päätöksenteon vastaisesti. Vaikka paikalliset onnistuivat omalla aktiivisuudellaan saamaan viranomaiset vastuuseen teoistaan, ei kriisi ole vielä ohi.