Trump: Ei voi olla totta! 1/​2

Teksti: Miia Halme-Tuomisaari, VTT, dosentti. Podcast-lukija: Bea Bergholm.

Tämä on kak­sio­sai­sen artik­ke­lin ensim­mäi­nen osa. Toinen osa löytyy täältä.

Mehän tiedämme tuloksen!’ Ryntään puhe­li­mel­le­ni ja alan googlata. Aamupöpperöinen perhe katsoo kysyvästi. Yhdysvaltain vaa­li­tu­los. Se on selvinnyt kuudelta aamulla Suomen aikaa.

Tuijotan ruutua epä­us­koi­se­na. Clinton 204, Trump 247. Osavaltio toisensa perään on mennyt Trumpille – myös Yhdysvaltain luo­teis­kul­mas­sa, minkä kaikki olettivat olevan Clintonin. Sivun alareuna vahvistaa karun toden­nä­köi­syy­den: Trump voittaa 95 prosentin var­muu­del­la.

Varoittivathan gallupit meitä tästä – eikä kerta ole ensim­mäi­nen, kun Yhdysvaltain vaa­li­tu­los horjuttaa uskoa ihmis­kun­taan. Silti lop­pu­tu­los tuntuu liian sur­rea­lis­ti­sel­ta, epä­to­den­nä­köi­sel­tä, pelot­ta­val­ta.

Tuo valkoisen miehen arro­gans­sin ruu­mil­lis­tu­ma, tuo sek­sis­ti­nen imbesilli, sotahullu narsisti, pato­lo­gi­nen valeh­te­li­ja — uusi pre­si­dent­ti maailman vai­ku­tus­val­tai­sim­paan valtioon?!!

Brexitin jälkeen vuosi 2016 tuntui jo pai­na­jai­sel­ta. Voisimmeko tässä kohtaa vain yhdessä tees­ken­nel­lä, ettei tätä kaikkea koskaan tapah­tu­nut?

Kuva: Flickr-käyttäjä jirotrom, CC BY-ND-NC 2.0

Donald Trumpin vaa­li­voit­to vuoden 2016 Yhdysvaltain pre­si­den­tin­vaa­leis­sa jäänee his­to­ri­aan mer­kit­tä­vä­nä suku­pol­vi­ko­ke­muk­se­na. ’Missä olit, kun kuulit, että Kennedyä oli ammuttu, että Prinsessa Diana oli kuollut, että WTC-torneihin oli hyökätty’? Kaikki kysy­myk­siä, joihin tiettyjen ikä­luok­kien edus­ta­jil­la on auto­maat­ti­nen vastaus. Samoin lienee tule­vai­suu­des­sa Brexitin ja Trumpin vaa­li­voi­ton suhteen.

Tutkijat ovat sanoneet paljon tavasta, jolla tietyt mer­ki­tyk­sel­li­set koke­muk­set yhdis­tä­vät meitä ajasta ja paikasta riip­pu­mat­ta. Tai täs­mäl­li­sem­min yhdis­tä­vät meitä, jotka jaamme tietyn saman kuvi­tel­lun todel­li­suu­den, kutsutaan sitä sitten ideo­lo­giak­si tai kult­tuu­ri­pii­rik­si.

Yhdysvaltain vaa­li­tu­lok­sen kohdalla kol­lek­tii­vi­sen tun­ne­reak­tion voi­mak­kuut­ta vahvistaa kiistatta pettymys ja pelko. Pettymys siihen, että hiljainen enemmistö on katsonut läpi sormiensa hänen ala-arvoista käyt­täy­ty­mis­tään. Että he sittenkin ovat halunneet valita joh­ta­jak­seen valkoisen miehen ennemmin kuin (valkoisen) naisen – miehen, jolla on ilmiselvä oikeus olla sekä seksisti, rasisti että ego­maa­nik­ko, ja hän on silti sovelias maailman vai­ku­tus­val­tai­sim­man valtion pää­mie­hek­si.

Pelkoja ei liene tarpeen eritellä – Trumpin let­kau­tuk­set mas­sa­kar­ko­tuk­sis­ta ja ydinaseen käytöstä selit­tä­vät itse itsensä.

Vaalituloksesta on kir­joi­tet­tu niin paljon tai­dok­kai­ta ana­lyy­se­jä, että mer­ki­tyk­sel­lis­ten lisä-äänien tar­joa­mi­nen tuntuu haas­ta­val­ta. Ja kuitenkin ant­ro­po­lo­gi­ses­ti asiaa voidaan tar­kas­tel­la toisin, tietenkin. Tässä viittaan tapaan, jolla ana­ly­soim­me vaa­li­tu­lok­sen herät­tä­miä reak­tioi­ta. Ennen kaikkea viittaan joh­to­pää­tök­siin, joita voisimme — ja meidän kenties tulisi — tästä vetää: demo­kra­tias­ta hal­lin­ta­jär­jes­tel­mä­nä sekä ’ihmis­kun­nan hie­noim­pa­na hal­lin­nol­li­se­na saa­vu­tuk­se­na’.

Sosiaalinen media ankkuroi pohdinnan oivasti. Tänä aamuna feedit olivat enna­koi­ta­vas­ti täynnä kau­his­tu­nut­ta epäuskoa, kir­ve­le­vää pet­ty­mys­tä, tyr­mis­tys­tä, suo­ra­nais­ta kauhua. Näitä seurasi muu­ta­mas­sa tunnissa häkel­lyt­tä­vä ana­lyy­si­pu­heen­vuo­ro­jen virta, jossa vaa­li­tu­los­ta on pyritty ymmär­tä­mään eri näkö­kan­noil­ta. Maaseutujen kou­lut­ta­mat­to­mien väes­tö­no­sien vie­raan­tu­mi­nen kou­lu­te­tuis­ta kau­pun­ki­lai­sis­ta sekä kau­pun­ki­lais­ten tule­vai­suu­den­vi­siois­ta toistuu sään­nön­mu­kai­ses­ti.

donal-trump-meme-let-the-memes-begin-e1443378288596

Samalla reaktiot ovat jo nyt saaneet humo­ris­ti­sia piirteitä – uutinen Kanadan maa­han­muut­to­vi­ras­ton sivujen kaa­tu­mi­ses­ta on näistä ensim­mäi­siä. Somessa kiertävät myös videot hash­ta­gil­la #DrunkDonaldTrump sekä meemit ja gifit hänen voittonsa aiheut­ta­mis­ta reak­tiois­ta – joita molempia jaoin myös itse. 

Humoristiset sävyt ovat tärkeitä, sillä ne kertovat erään hal­lin­nol­lis­ta jatkumoa tukevan elementin akti­voi­tu­mi­ses­ta. ’Presidenttimme saattaa olla hullu ja narri – mutta hän on silti meidän pre­si­dent­tim­me.’ Mitä kulta-aikoja poliit­ti­sel­le satii­ril­le tulevat vuodet lupaa­vat­kaan! Kuka vielä luuli, ettei George W:n aika­kaut­ta voisi ylittää!

Toisin sanoen huumori, nauru kyynelten läpi, kertoo aske­lees­ta joka seuraa alun tyr­mis­tys­tä. Vaalitulos tullaan hyväk­sy­mään ilman mer­kit­tä­viä haasteita. Vaalit olivat kiistatta rehdit. Ne täyttivät kaikki demo­kraat­ti­sen hal­lin­ta­jär­jes­tel­män tär­keim­mät piirteet: avoimen mah­dol­li­suu­den hakeutua ehdok­kaak­si, julkisen kam­pan­join­nin, kansan tahdon ilmaisun vaa­li­päi­vä­nä äänes­ty­suur­nil­la.

Olkoonkin, että kansa oli tässä kohtaa legen­daa­ri­sen jakau­tu­nut. Tästäkin huo­li­mat­ta meidän roolimme on hyväksyä ja kun­nioit­taa demo­kraat­ti­sen prosessin tulosta.

Onko asia lopulta näin? Kuinka pitkälle kol­lek­tii­vi­sen uskol­li­suu­tem­me tällaisia mie­li­val­tai­suuk­sia tuot­ta­viin jär­jes­tel­miin täytyy ulottua – missä kohtaa olisi tarpeen vetää joh­to­pää­tök­set, viheltää peli poikki ja irtaantua massoista, oli niiden tahto mikä tahansa? Näistä poh­din­nois­ta jatkamme huomenna!

Lue artik­ke­lin seuraava osa tästä. 


ArtikkelikuvaJosh Parris, CC BY 2.0

Kirjoittaja

Miia Halme-Tuomisaari on sosiaali- ja kulttuuriantropologian dosentti Helsingin ja Jyväskylän yliopistoissa ja kansainvälisen oikeuden dosentti Turun yliopistossa. Hän on parhaillaan yliopistotutkijana Helsingin yliopiston tutkijakollegiumissa, jossa hän kirjoittaa kirjaa YK:n ihmisoikeusvalvonnasta. Lisäksi hän on toinen antropologiaan keskittyneen kansainvälisen Allegra Lab -verkkojulkaisun perustajista sekä Euroopan antropologisen seuran EASAn hallituksen jäsen.

Lue myös nämä:

Trauma on psykiatrinen diagnoosi ja mielen häiriötila, joka on tullut laajalle yleisölle tutuksi suuronnettomuuksien ja terrori-iskujen jälkihoidon seurauksena. Ajan saatossa trauma terminä on laajentunut puhekieleen, jossa se on saanut uusia merkityksiä. Samalla käsitteen merkitys on hämärtynyt tavalla, joka kääntyy toisinaan itseään vastaan.

Lopettaako Libanonin "lokakuun vallankumous" sisällissodan, joka loppui 30 vuotta sitten? Lokakuussa 2019 kansa lähti Libanonissa kaduille vaatimaan loppua korruptiolle, sosiaalista oikeudenmukaisuutta sekä uusia vaaleja. Ennen kaikkea vallankumoukselliset vaativat maan uskonkuntien väliselle vallanjaolle perustuvan järjestelmän kaatamista.