Viihdyttäjästä valtionjohtajaksi

Teksti: Ninnu Koskenalho, VTMPodcast-lukija: Sanna Rauhala.

USA on valinnut uuden joh­ta­jan­sa. Donald Trumpin nousu raken­nusa­lal­la mil­jar­dio­mai­suu­ten­sa luoneesta lii­ke­mie­hes­tä erääksi maailman vai­ku­tus­val­tai­sim­mis­ta joh­ta­jis­ta on ehtinyt herättää val­ta­vas­ti epäuskoa ja toivoa, kat­so­jas­ta riippuen. Historialliseksi nimi­tet­tyä vaa­li­tu­los­ta tullaan ana­ly­soi­maan vielä pitkään. Tässä ensi­näl­kään katsaus vaaleja edel­tä­nee­seen ant­ro­po­lo­gi­seen kes­kus­te­luun aiheesta. 

Trumpin suosiota on selitetty ennen kaikkea USA:n talouden kriisillä ja muu­ka­lais­pe­lon ruok­ki­mal­la rasis­mil­la. Ilmiö tuppaa hen­ki­löi­ty­mään kou­lut­ta­mat­to­miin, vähä­va­rai­siin val­koi­siin miehiin, joiden työl­lis­ty­mi­sen ja hen­ki­lö­koh­tai­sen talouden kur­jis­tu­mi­nen ole­tet­ta­vas­ti selittyy — ainakin heidän kes­kuu­des­saan — kasvaneen maa­han­muu­ton tuot­ta­mal­la ylen­mää­räi­sel­lä kil­pai­lul­la vähe­ne­vis­tä työ­pai­kois­ta. Tämä ei kui­ten­kaan ole koko totuus. Trumpin äänes­tä­jis­sä on myös naisia, vähem­mis­töi­hin kuuluvia ja korkeasti kou­lu­tet­tu­ja. Eliittiin kuuluvan mul­ti­mil­jo­nää­rin ei ensi­nä­ke­mäl­tä kuvit­te­li­si voittavan kansaa puo­lel­leen — mutta Trump teki juuri niin.

588px-mckinley_prosperity

Kuva: Northwestern Litho. Co, Milwaukee, Wikimedia Commons.

Antropologi Jennifer Curtis Edinburghin yli­opis­tos­ta nosti Allegra Labissa esiin Britannian keväisen EU-irtaan­tu­mis­pää­tök­sen eli Brexitin ja Trumpin suosioon joh­ta­nei­den kehi­tys­kul­ku­jen yhte­ne­väi­syy­det. USA:ta ja Britanniaa koettelee sekä talou­del­li­sen eriar­vioi­suu­den voimakas kasvu että etnisen kir­ja­vuu­den lisään­ty­mi­ses­tä seuraavat sosi­aa­li­set haasteet. Taloudellinen turva on pelkkä haave alati kas­va­val­le määrälle ihmisiä. Ihonvärinsä ja syn­ty­pe­rän­sä puolesta etuoi­keu­tet­tu­jen väes­tö­no­sien edut ovat yhä useammin vaa­ka­lau­dal­la. Tämä on näkynyt jo pitkään kasvussa olleena rasis­ti­se­na reto­riik­ka­na ja rasis­ti­ses­ti moti­voi­tu­nee­na väki­val­ta­na molem­mis­sa val­tiois­sa.

Brexitin yhtey­des­sä käytiin aka­tee­mis­ta kes­kus­te­lua siitä, oliko irtaan­tu­mi­seen johtaneen kehi­tys­ku­lun syynä muu­ka­lais­pel­ko. Monissa kes­kus­te­luis­sa esi­tet­tiin, että köyhät valkoiset kokevat talou­del­li­sia vai­keuk­si­aan vähä­tel­tä­vän ja jopa pil­kat­ta­van jul­ki­ses­sa kes­kus­te­lus­sa, joka nostaa väril­lis­ten kokemaa rodul­lis­tet­tua syrjintää esiin. Median saatetaan kokea pitävän vähem­mis­tö­jen oikeuksia tär­keäm­pi­nä kuin “kan­ta­väes­tön” vai­keuk­sia. Curtisin mukaan tällainen sosio­eko­no­mi­seen luokkaan pohjaava analyysi olettaa, että pääoman vapau­tu­mi­nen ja työvoiman vapaampi liike esi­mer­kik­si maa­han­muu­ton muodossa vie työ­väen­luo­kal­ta sen totutun aseman. Lisäksi eliitti pahentaa tilan­net­ta käyt­tä­mäl­lä “polii­ti­ses­ti kor­rek­te­ja” tapoja tuomita työ­väen­luo­kan tyy­ty­mät­tö­myys ja väheksyä sitä.

Poliittinen kor­rek­tius — tai sen puute — on kiistatta ollut näkyvä tekijä Trumpin kam­pan­jas­sa. Trumpin poliit­ti­nen reto­riik­ka menee pidem­mäl­le kuin tavan­omai­nen kan­sal­lis­mie­li­nen puhe, joka on USA:n poli­tii­kas­sa läsnä hyvin voi­mal­li­sel­la tavalla. Vastakkainasettelua aktii­vi­ses­ti tavoit­te­le­va puhe “meidän ja muiden” eroista perustuu siihen, että kan­sal­lis­val­tion kokoisen ryh­mäi­den­ti­tee­tin luo­mi­sek­si ja kasassa pitä­mi­sek­si on tärkeää rajata ulko­puo­li­set selvästi ulko­puo­lel­le — ja pitää heidät siellä. Trumpin reto­riik­ka menee tästä vielä pidem­mäl­le. Hän etenee itse­var­mas­ti ja pelot­to­mas­ti syvälle poliit­ti­sen epä­kor­rek­tiu­den alueelle puhues­saan naisista, mus­li­meis­ta ja mek­si­ko­lai­sis­ta hät­käh­dyt­tä­vään sävyyn — tai ilah­dut­ta­vaan, riippuen kuu­li­jas­ta. Yhteiskunnan heikko-osaisten lisäksi osansa Trumpin dra­maat­ti­ses­ta ja näyt­tä­väs­tä mus­ta­maa­lauk­ses­ta saa myös vallassa oleva eliitti. Edes puo­lue­to­ve­rit eivät säästy hänen reto­ri­sil­ta hyök­käyk­sil­tään.

Poliittisen epäkorrektiuden voima

Poliittisen kor­rek­tiu­den vaatimus län­ti­sis­sä yhteis­kun­nis­sa on kasvanut jat­ku­vas­ti. Se herättää osassa ihmisiä voi­ma­kas­ta ärsytystä. On vaikea ymmärtää, miksi niin moni aiemmin ihan taval­li­nen sana, jota käyttäjä ei ole vält­tä­mät­tä lainkaan tar­koit­ta­nut tahi ymmär­tä­nyt syr­ji­väk­si tai rasis­ti­sek­si, on yhtäkkiä kielletty. Puhutaan ableis­mis­ta ja apo­lo­gis­mis­ta, cis-sek­su­aa­leis­ta taval­lis­ten ihmisten sijaan, autistia ei saisi käyttää hauk­ku­ma­sa­na­na eikä kans­sa­kes­kus­te­li­jan suku­puol­ta olettaa. Verkossa jaet­ta­vien artik­ke­lei­den alussa ja sosi­aa­li­sen median kes­kus­te­lu­ket­juis­sa on trigger war­nin­ge­ja, varoi­tuk­sia tekstin sisäl­tä­mis­tä aiheista, jotka saattavat olla trau­maat­ti­sia osalle luki­jois­ta. Niiden tarkoitus hal­lit­se­mat­to­mas­sa infor­maa­tion virrassa on suojella lukijoita teemoilta, jotka saattavat olla vakavan trauman syitä. Trigger warningit koetaan kuitenkin usein vaa­ti­muk­se­na silk­ki­han­sik­kais­ta ja turhana hyy­sää­mi­se­nä.

Osa ihmisistä tuntee, että kaikkea julkista kes­kus­te­lua ollaan rajaa­mas­sa hajut­to­mal­le ja maut­to­mal­le poliit­ti­sen kor­rek­tiu­den alueelle. Siellä on vaikeampi ottaa asioista selvää, koska asiat sanotaan moni­mut­kai­sem­min. Kommunikaatio vaatii enemmän ajattelua, poh­ja­työ­tä ja sellaista asioiden laajaa tun­te­mis­ta, mikä saattaa tuntua liian suurelta vaa­ti­muk­sel­ta. Sosiaalinen luok­kae­rot­te­lu nostaa päätään, kun poliit­ti­sen kor­rek­tiu­den kasvavat vaa­ti­muk­set näyt­täy­ty­vät eliitin tapana rajata osa väestöä hyväk­sy­tyn julkisen kes­kus­te­lun ulko­puo­lel­le. Kuten eräässä Trumpin kan­nat­ta­jien t‑paidassa lukee: “If you’re afraid to offend, you cannot be honest” (jos pelkkäät louk­kaa­va­si, et voi olla rehel­li­nen). Lainaus on mukaelma Thomas Painelta, joka oli eräs Yhdysvaltojen perus­ta­jis­ta, ja sel­lai­se­na voimakas kan­sal­li­sen iden­ti­tee­tin symboli. Tässä ase­tel­mas­sa Hillary Clintonista tuli syr­ji­väk­si koetun, eli­tis­ti­sen kor­rek­tiu­den symboli. Monet hänen vah­vuu­ten­sa, kuten laaja ja vai­ku­tus­val­tai­nen tuki­ja­kun­ta vakiin­tu­neen val­tae­lii­tin joukoissa ja men­nei­syys Valkoisessa talossa, kään­tyi­vät häntä vastaan.

Antropologian pro­fes­so­ri Tanya Luhrmann Stanfordin yli­opis­tos­ta teo­re­ti­soi Trumpin suosiota ant­ro­po­lo­gi Mary Douglasin klassisen tut­ki­muk­sen valossa. Euroopassa on häm­mäs­tel­ty loput­to­miin sitä, miten Trump voi olla niin suosittu huo­li­mat­ta niistä usko­mat­to­mis­ta sam­ma­kois­ta, joita hän suustaan päästelee. Luhrmann esittää, että Trump ei ole suosittu poliit­ti­ses­ta epä­kor­rek­tiu­des­taan huo­li­mat­ta vaan nime­no­maan sen vuoksi.

Douglas havainnoi aikanaan, että uskon­nok­si kut­su­mam­me jär­jes­tel­mät ovat yleensä täynnä sääntöjä, joiden seu­raa­mi­sen oletetaan tarjoavan suojaa ja turvaa. Sääntöjen kiel­tä­mis­sä asioissa on usein voimakas tabuas­pek­ti. Douglasin kuuluisa oivallus oli, että lika on oikeas­taan vain ainetta väärässä paikassa. Keitto on ruokaa pysyes­sään lau­ta­sel­la, mutta muuttuu liaksi tip­pues­saan kau­luk­sel­le. Väärässä paikassa ole­mi­sel­laan lika rikkoo asioiden rajoja, joiden tehtävä on mää­ri­tel­lä maailma sel­lai­se­na, kuin uskomme että sen tulisi olla. Tämän logiikan mukaan säännöt ovat keinoja luoda maailmaan jär­jes­tys­tä. Jos toimii mää­rä­tyl­lä, oikealla tavalla, maailma vastaa niin kuin sen pitäisi.320h

Tämä ei tie­ten­kään käy­tän­nös­sä toimi. Maailman arvaa­mat­to­muut­ta ei voi kont­rol­loi­da toi­mi­mal­la oikealla, mää­rä­tyl­lä tavalla. Tästä seuraa, että epä­jär­jes­tys on vaa­ral­lis­ta, ja vaa­ral­li­suu­des­saan hyvin voi­ma­kas­ta. Kun yri­tyk­sem­me luoda oikeu­den­mu­kais­ta jär­jes­tys­tä epä­on­nis­tu­vat, voidaan sääntöjä rikkovat vaa­ral­li­set tekijät ymmärtää voimina, jotka pystyvät rese­toi­maan koko jär­jes­tel­män. Trump rikkoo hät­käh­dyt­tä­väl­lä poliit­ti­sel­la epä­kor­rek­tiu­del­laan monia tämän hetken tärkeänä pidettyjä sääntöjä ja tabuja, ja saa voimansa osittain ehkä juuri tästä rajan­ylit­tä­mi­ses­tä.

Amerikkalaisten kris­tit­ty­jen uskon­nol­lis­ta koke­muk­sel­li­suut­ta tutkinut Luhrmann kir­joit­taa, että Trumpin suosiolla saattaa olla tekemistä myös uskon­nol­li­sen mie­li­ku­vi­tuk­sen kanssa. Samat omi­nai­suu­det, jotka tekevät Trumpista joillekin täysin epäin­hi­mil­li­sen hirviön, tekevät hänestä kan­nat­ta­jil­leen yli-inhi­mil­li­sen. Halukkuus ja valmius heittää kaikki kun­nioi­tus ja poliit­ti­nen kor­rek­tius yli laidan eta­bloi­tu­nei­den poliit­tis­ten neu­vo­nan­ta­jien keho­tuk­sis­ta huo­li­mat­ta, on systeemin rik­ko­mis­ta monilla eri tasoilla yhtä aikaa.

Viihteellä voittoon

Mutta miksi Trump on alunperin päässyt asemaan, jossa hän on voinut rikkoa systeemin? Antropologit Kira Hall, Donna Meryl Goldstein ja Matthew Bruce Ingram esittävät, että Yhdysvalloissa jo pidempään jatkunut ja paljon tutkittu julk­kis­kult­tuu­rin ja poli­tii­kan toisiinsa sekoit­tu­mi­nen saa­vut­ta­vat Donald Trumpissa erään­lai­sen kul­mi­naa­tio­pis­teen. Myöhäiskapitalismin on sanottu suosivan muotoa enemmän kuin sisältöä, ja Trump vie tämän ajatuksen poli­tii­kan saralla aivan uusiin ulot­tu­vuuk­siin. Hän ei ole ensim­mäi­nen julkkis josta on tullut polii­tik­ko — pre­si­dent­ti Ronald Reagan tuli tun­ne­tuk­si näyt­te­li­jä­nä, samoin kuin Kalifornian entinen kuver­nöö­ri Arnold Schwarzenegger.

8161162853_9bdcf91b1b_z

Kuva: Flickr-käyttäjä Inforgmation of New Orleans, CC BY 2.0

Trump on ame­rik­ka­lai­sil­le tuttu paitsi jul­ki­suu­des­ta naut­ti­va­na mul­ti­mil­jo­nää­ri­nä, myös omasta tosi-tv ‑sar­jas­taan. The Apprentice ‑ohjel­mas­sa Trump esiintyi häi­käi­le­mät­tö­mä­nä bis­nes­men­to­ri­na, joka muun muassa läksytti oppi­poi­ki­naan toimivia yrittäjiä hal­vek­su­vin sanan­kään­tein viihteen nimissä. Tämä viih­teel­li­nen hahmo oli ame­rik­ka­lai­sel­le yleisölle siis jo tuttu, ja tie­tyn­lai­nen töykeä ja röyhkeä käytös oli muo­dos­tu­nut sen myötä osaksi Trumpin julkista, viih­dear­vol­taan tunnettua hahmoa. Tämän seu­rauk­se­na hänen julkkis-polii­ti­kon roolinsa on ollut monilta osin jous­ta­vam­pi kuin muiden ehdok­kai­den tapauk­ses­sa. Puhe, jota muilta ehdok­kail­ta luul­ta­vas­ti ei hyväk­syt­täi­si, menee Trumpin tapauk­ses­sa läpi viihteenä — ehkä äärim­mäi­sen maut­to­ma­na sel­lai­se­na, mutta viihteenä yhtä kaikki.

fool-140229_1280Poliittisen kor­rek­tiu­den rik­ko­mi­sen teema näkyy Hallin, Goldsteinin ja Ingramin mukaan erin­omai­ses­ti myös Trumpin ele­kie­les­sä. Presidenttiehdokkaat saavat kou­lu­tus­ta niin sanotun prag­maat­ti­sen elekielen käyttöön. Se tar­koit­taa puheen tehos­ta­mis­ta kehon­kie­lel­lä ja eleillä, jotka koros­ta­vat puheen teo­reet­ti­sia ja sym­bo­li­sia aspekteja — siis esi­mer­kik­si käsien mää­rä­tie­toi­sia hei­lau­tuk­sia tukemaan voi­mak­kai­ta kantoja ja ryt­mit­tä­mään tärkeiden, lis­ta­muo­dos­sa esi­tet­tä­vien asioiden perille menoa. Trump tekee ele­kie­lel­lään jotain aivan muuta. Hän käyttää kuvai­le­via eleitä: matkii, imitoi ja pilkkaa poliit­ti­sia vas­tus­ta­ji­aan. Eleet ovat osa komedista esiin­ty­mis­kiel­tä, joka saa lisää viih­dear­voa siksi, että se poikkeaa niin täy­del­li­ses­ti totutusta ja odo­te­tus­ta. Poliittisesti korrektin puheen sijasta mennään toiseen ääri­lai­taan, tekemällä poliit­ti­sen puheen kohteista kehol­lis­tet­tu­ja, viih­dyt­tä­viä, kari­ka­tyy­ri­mai­sia ja ste­reo­tyyp­pi­siä hahmoja.

Trumpin nousun tär­keim­piä syitä onkin kenties ollut juuri hänen rajoja rikkova, poli­tii­kan kon­ven­tioi­ta hor­jut­ta­va viih­dyt­tä­vyy­ten­sä. Politiikan ulko­puo­li­se­na, show­bis­nek­ses­tä tuttuna toimijana Trump koetaan ainut­laa­tui­sek­si. Olipa hänen tuot­ta­man­sa viihde vas­ten­mie­lis­tä tai vetoavaa, joka tapauk­ses­sa se on kou­kut­ta­vaa ja kiin­nos­taa ihmisiä. Ottamalla poliit­ti­sel­le kentälle täysin epä­nor­ma­tii­vi­sen viih­dyt­tä­jän ja jopa klovnin roolin, Trump lunastaa itselleen luvan rikkoa tabuja ilman seu­raa­muk­sia. Viihdyttäjillä on ollut erityinen vastuu ja etuoikeus sosi­aa­li­ses­ti mer­kit­tä­vien tabujen ylit­tä­ji­nä kautta ihmis­kun­nan historian.

Viihdekulttuurin ja show­bis­nek­sen kehtona USA on juuri se paikka maa­il­mas­sa, jossa epä­kor­rek­ti viih­dyt­tä­jä nousee maailman mer­kit­tä­vim­pien vai­kut­ta­jien joukkoon.

concerts-1150042_960_720


Lähteitä ja lukemista

Brexit, Trump and Public Anthropology. Jennifer Curtis. Allegra Lab.

Donald Trump and Empire: An Assessment. Zero Anthropology. 

The hands of Donald Trump: Entertainment, gesture, spectacle. Kira Hall, Donna Meryl Goldstein ja Matthew Bruce Ingram. Hau: Journal of Ethnographic Theory.

The Paradox of Donald Trump’s Appeal. Tanya Luhrmann. Sapiens.

Trump’s Tactics and Republican Speechlessness. Richard Handler. Sapiens.

Artikkelikuva: “Presidents”, Marcanio Photography, CC BY-NC 2.0

Kirjoittaja

Ninnu Koskenalho on AntroBlogin toinen päätoimittaja ja perustaja, ja valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta. Ninnu työskentelee Helsingin yliopistolla Crosslocations-tutkimushankkeen projektikoordinaattorina sekä tiedeviestinnän konsulttitehtävissä, ja pohtii mieluusti avaruusmatkailua ja ihmismielen notkeutta.

Lue myös nämä:

Lavatanssit ovat tulleet parin kolmen vuosikymmenen aikana unohdukseen vaipuvasta kansanperinteestä osaksi kansallista kulttuuriperintöämme. Vanhojen ihmisten nuoruudenmuistelut kertovat eloisasta lavatanssikulttuurista. Muisteluissa nuorten tanssijoiden kokemuksista kerrotaan läheltä liikettä, aisteja ja tunteita.

Lopettaako Libanonin "lokakuun vallankumous" sisällissodan, joka loppui 30 vuotta sitten? Lokakuussa 2019 kansa lähti Libanonissa kaduille vaatimaan loppua korruptiolle, sosiaalista oikeudenmukaisuutta sekä uusia vaaleja. Ennen kaikkea vallankumoukselliset vaativat maan uskonkuntien väliselle vallanjaolle perustuvan järjestelmän kaatamista.