Kulttuuritulkeista kansalaisjärjestöihin

Teksti: Eemi Nordström. Podcast-lukija: Sanna Rauhala.

Koska ant­ro­po­lo­gien tut­ki­mus­koh­teet ovat perin­tei­ses­ti sijain­neet ”kaukana kotoa”, on alan edustajia ymmär­ret­tä­väs­ti päätynyt työs­ken­te­le­mään myös niin sanotussa glo­baa­lis­sa etelässä kehi­ty­syh­teis­työn parissa. Antropologialla onkin yhtey­ten­sä kehi­tys­maa­tut­ki­muk­sen tie­tee­na­laan, ja AntroBlogissa olemme aiheen tiimoilta käsi­tel­leet muun muassa kehi­ty­syh­teis­työn muuttuvaa käsitettä sekä haas­ta­tel­leet suo­ma­lai­sen kehi­tys­maa­tut­ki­muk­sen pioneeria, pro­fes­so­ri Marja-Liisa Swantzia. Työelämätoimituksen tämän­ker­tais­ta kehi­ty­syh­teis­työn teemaa varten haas­tat­te­lim­me ant­ro­po­lo­gi Upu Leppästä Suomen Lähetysseurasta, ja tässä tekstissä teemme lyhyen kat­sauk­sen ant­ro­po­lo­gien ja kehi­tys­toi­mi­joi­den yhteis­työ­tä koskevaan kes­kus­te­luun haas­tei­neen ja mahdollisuuksineen.

Kehitysyhteistyössä ant­ro­po­lo­git joutuvat jat­ku­vas­ti painimaan sel­lais­ten kysy­mys­ten kanssa kuten, kuinka varmistaa, ettei tut­ki­mus­tie­toa käytetä tut­kit­ta­vaa yhteisöä vastaan, ja kuinka paljon kehi­ty­sor­ga­ni­saat­to­rei­den mene­tel­miin voi ottaa kantaa. Kehitysyhteistyön alkuai­koi­na ant­ro­po­lo­ge­ja vär­vät­tiin yleensä mukaan vasta kun kehi­tys­pro­jek­ti ei toi­mi­nut­kaan niin kuin piti.

640px-guinea_pigs_at_market_in_ecuador

Marsuja ecua­do­ri­lai­sel­la torilla. Kuva: Chris Feser (CC BY 2.0)

Eräs tunnettu tapaus on Maailmanpankin rahoit­ta­ma ja Ecuadorin maa­ta­lous­mi­nis­te­riön toi­meen­pa­ne­ma projekti 1980-luvun alussa, jonka tar­koi­tuk­se­na oli tehostaa marsujen kas­va­tus­ta ihmis­ra­vin­nok­si Ecuadorin ylän­kö­alueil­la antamalla pai­kal­li­sil­le kas­va­tuk­seen tar­koi­tet­tu­ja mar­su­häk­ke­jä ja laa­du­kas­ta eläin­re­hua. Pitkällä aika­vä­lil­lä tämän aja­tel­tiin paran­ta­van pai­kal­lis­ten pro­teii­nin­saan­tia sekä antavan varsinkin naisille lisä­tu­lo­ja marsujen myymisestä.

Ylängön asukkaat eivät kui­ten­kaan osoit­ta­neet kiin­nos­tus­ta häkki-inno­vaa­tioon, joten minis­te­riö lähetti Eduardo Archettin johtaman ant­ro­po­lo­gi­sen tut­ki­mus­ryh­män kar­toit­ta­maan ”projektin epä­on­nis­tu­mi­seen joh­ta­nei­ta kult­tuu­ril­li­sia syitä”. Kenttätyön aikana tut­ki­joil­le selvisi, että marsuilla oli runsaasti ritu­aa­li­sia ja sym­bo­li­sia mer­ki­tyk­siä Ecuadorin ylän­kö­alu­een asuk­kai­den kes­kuu­des­sa, ja jyr­si­jöi­den lihaa syötiin lähinnä juh­la­ti­lai­suuk­sis­sa. Pääasiallisina pro­teii­nin­läh­tei­nä toi­mi­vat­kin val­kuai­sai­ne­pi­toi­set kasvikset sekä sianliha. Marsuhäkkien menekki oli siis heikkoa, koska niille ei ollut tarvetta: pro­jek­ti­koor­di­naa­tios­ta oli kokonaan jäänyt puut­tu­maan kes­kus­te­lu itse pai­kal­li­syh­tei­sö­jen kanssa.

Aikaa on kuitenkin kulunut, ja vas­taa­vis­ta pro­jek­teis­ta on yhä enemmän otettu opiksi suh­tau­tu­mal­la pai­kal­lis­kon­teks­tiin vaka­vam­min esi­mer­kik­si kent­tä­työn mer­ki­tys­tä koros­ta­mal­la. Maailmanpankkikin ehti kasvattaa työl­lis­tä­mien­sä ant­ro­po­lo­gien ja sosio­lo­gien määrää vuosien 1974 ja 1995 välillä yhdestä yli 50:een. Silti alkuai­ko­jen han­ka­luu­det nostavat silloin tällöin päätään, sillä laa­dul­li­sen tut­ki­muk­sen sovit­ta­mi­nen pääosin mää­räl­li­seen aineis­toon nojaavien kehi­tys­toi­mi­joi­den suun­ni­tel­miin on yhä ongelmallista.

world-bank

Maailmanpankin päämaja Washington D.C:ssä. Kuva: Anders Sandberg (CC BY 2.0)

Kehitysmaatutkija Robert Chambers onkin luetellut neljä pää­asial­lis­ta haastetta, jotka yhteis­kun­ta­tie­tei­li­jät kohtaavat kehi­tys­pro­jek­teis­sa: nämä ovat (1.) yhteis­kun­nal­lis­ten ulot­tu­vuuk­sien käsit­te­lyyn suh­tau­tu­mi­nen tois­si­jai­se­na, (2.) alempien tulo­luok­kien haas­teel­li­sem­pi lähes­tyt­tä­vyys, (3.) yhteis­kun­ta­tie­teel­lis­ten mene­tel­mien tuo­tan­to­te­hok­kuu­den kri­ti­soin­ti ja (4.) ulko­puo­li­sil­le toi­mi­joil­le kes­kit­ty­nyt valta tiedon han­kin­nas­sa, hal­lus­sa­pi­dos­sa ja analysoinnissa.

Antropologien kasvanut kysyntä kehi­ty­syh­teis­työs­sä yhdessä näiden neljän kiis­ta­koh­teen kanssa on aiheut­ta­nut kär­käs­tä­kin kes­kus­te­lua myös tie­tee­na­lan sisällä. Kehitysantropologiseen kes­kus­te­luun onkin muo­dos­tu­nut kaksi kiis­te­le­vää kou­lu­kun­taa, joiden väliset erot näyttävät olevan – ironista kyllä – pääosin kulttuuripohjaisia.

Ensimmäinen on kehi­tyk­sen käsitettä ja kehi­ty­syh­teis­työ­tä tutkiva kou­lu­kun­ta, joka tunnetaan englan­nik­si nimellä anth­ro­po­lo­gy of deve­lop­ment. Toinen taas on kehi­ty­syh­teis­työs­sä itsessään toimivien ant­ro­po­lo­gien deve­lop­ment anth­ro­po­lo­gy. Nimien yhte­ne­väi­syys kertoo jo itsessään jok­seen­kin kei­no­te­koi­ses­ta kah­tia­jaos­ta, mutta karkeasti ilmais­tu­na edellinen ryhmä profiloi itseään aka­tee­mi­ses­ti suun­tau­tu­va­na. He kri­ti­soi­vat kehi­ty­syh­teis­työs­sä toimivia kol­le­goi­taan löyhästä teo­ria­poh­jas­ta, tut­ki­muse­tiik­kan­sa väi­te­tys­tä neu­vo­tel­ta­vuu­des­ta sekä kehi­tys­jär­jes­tel­män osana toi­mi­mi­ses­ta ilman, että siinä piileviä val­ta­ra­ken­tei­ta tar­kas­tel­tai­siin kriittisesti.

Jälkimmäinen kou­lu­kun­ta puo­les­taan korostaa tekevänsä posi­tii­vis­ta muutosta pai­kal­li­syh­tei­söis­sä arvos­tel­len kehi­tyk­sen tut­ki­joi­ta eli­tis­ti­ses­tä suh­tau­tu­mi­ses­ta ja tut­ki­mus­tie­don pitä­mi­ses­tä yli­opis­to­maa­il­man sisällä. Etnografinen kenttätyö on tässä yksi kes­kei­sim­piä kiis­ta­ka­pu­loi­ta, sillä aka­tee­mi­ses­sa tut­ki­muk­ses­sa vaa­dit­ta­va, vähintään useita kuukausia kestävä kenttätyö ei ole useim­mis­sa kehi­tys­pro­jek­teis­sa mah­dol­lis­ta. Vastaavasti kehi­ty­syh­teis­työn toi­mi­mi­nen tiukoissa aika­ra­jois­sa voi lisätä häti­köi­ty­jen joh­to­pää­tös­ten riskiä.

Toisaalta tut­ki­muk­sen käsit­teel­lä tar­koi­te­taan eri asioita eri toi­mi­joi­den kes­kuu­des­sa: tut­ki­joi­den ja kan­sa­lais­jär­jes­tö­jen yhteis­työs­tä luennoiva Duncan Green esi­mer­kik­si kuvailee kehi­tys­pro­jek­teis­sa tavoi­tel­ta­vaa tietoa erään­lai­sek­si todis­tei­siin poh­jau­tu­vak­si ker­to­muk­sek­si, jonka ympärille projektia raken­ne­taan. Tällaisessa kon­teks­tis­sa aka­tee­mi­nen ”tietoa tiedon vuoksi” -lähes­ty­mis­ta­pa voi kehi­tys­toi­mi­joi­den mielestä keskittyä liikaa yksi­tyis­koh­tiin koko­nais­ku­van sijasta.

Oli kanta mikä hyvänsä, ant­ro­po­lo­gien on mah­do­ton­ta eris­täy­tyä pois kehi­tys­kes­kus­te­lus­ta, sillä tut­ki­muk­sia voidaan joka tapauk­ses­sa käyttää kehi­tys­pro­jek­tien aineis­to­na. Tämä tar­koit­taa sitä, että tutkijan on tie­dos­tet­ta­va mah­dol­li­nen vai­ku­tuk­sen­sa tut­kit­ta­vaan yhteisöön entistä laa­jem­mis­sa mit­ta­kaa­vois­sa. Toisaalta kes­kus­te­luun vaikuttaa olen­nai­ses­ti myös kehi­tys­toi­mi­joi­den suh­tau­tu­mi­nen ant­ro­po­lo­gei­hin yksi­no­maan kult­tuu­ri­kon­sult­tei­na, aivan kuten Ecuadorin mar­su­pro­jek­tis­sa. Tällainen toi­min­ta­ta­pa, jossa suun­ni­tel­mat tehdään etukäteen valmiissa ryhmissä, ja vasta sitten asetetaan tut­ki­joi­den arvioi­ta­vak­si herättää ymmär­ret­tä­väs­ti molem­min­puo­lis­ta turhautumista.

img_3704helmiraisanen

Kuva: Helmi Räisänen

Ihanteellinen läh­tö­koh­ta olisikin ottaa etno­gra­fi­nen kenttätyö mukaan jo suun­nit­te­lu­vai­hees­sa, mikä ede­saut­tai­si kes­kus­te­lua tut­ki­joi­den, koor­di­naat­to­rei­den sekä ennen kaikkea pai­kal­li­syh­tei­sö­jen välillä.

Siinä missä ant­ro­po­lo­git ovat pal­jas­ta­neet pro­jek­ti­koor­di­naat­to­reil­ta huo­maa­mat­ta jääneitä kult­tuu­ri­si­don­nai­sia raken­tei­ta pai­kal­lis­ta­sol­la, voisi ant­ro­po­lo­geil­la olla nyt aika suunnata kat­set­taan yhä enemmän kan­sain­vä­lis­ten kehi­tys­toi­mi­joi­hin itsessään poten­ti­aa­li­si­na tut­ki­mus­koh­tei­na. Paikallistasolla toimivien tut­ki­joi­den on puo­les­taan muis­tet­ta­va, että tut­ki­muk­sen helpompi saatavuus ja lähes­tyt­tä­vyys on jo itsessään vaikutuskeino.


Lähteet

Archetti, Eduardo P. 1987. An Anthropological Perspective on Cultural Change and Development: A case study from the highlands of Ecuador. Teoksessa P. Geschière & Bernard Schlemmer (toim.). Terrains et pers­pec­ti­ves. Pariisi: Orstom

Chambers, Robert 1991. Shortcut and Participatory Methods for Gaining Social Information for Projects. Teoksessa M. M. Cernea (toim.). Putting People First: Sociological variables in rural deve­lop­ment. 2nd edition. New York: Oxford University Press for the World Bank.

Green, Duncan 19.10.2016. Academics and NGOs can work together in part­ners­hip but must do so earlier and with genuine knowledge exchange. London School of Economics Impact Blog

O’Driscoll, Emma 2009. Applying the ʻUncom­for­table Science’: The role of anth­ro­po­lo­gy in deve­lop­ment. Durham Anthropology Journal (PDF)

Paiement, Jason Jacques 2007. Anthropology and Development. NAPA Bulletin 27

Artikkelikuva: Émile Friant: La Discussion politique (1889)

Kirjoittaja

Eemi Nordström on kandidaatintutkielmaansa viimeistelevä sosiaali- ja kulttuuriantropologian opiskelija Helsingin yliopistolta ja Väki-lehden toinen päätoimittaja vuonna 2016. Häntä kiehtovat muiden muassa historiallisten tapahtumien poliittinen haltuunotto, eläinten luokittelu eri kulttuureissa, Keski-Amerikka ja avaruusantropologia.

Lue myös nämä:

Soveltavan Antropologian Verkosto järjesti lokakuussa työelämätapahtuman yhteiskuntatieteilijöille. Exploration '17 oli osanottajat osallistava kokoontuminen preppipuheineen ja työpajoineen. Verkoston tarkoituksena on saattaa yhteen antropologian opiskelijat, jo työllistyneet alan edustajat ja ihmistieteistä muutoin kiinnostuneet.

Dokumentit ovat väylä uusiin näkökulmiin tutuista ja vähemmän tutuista asioista. Viime vuosina on yleistynyt etnografinen, havainnollistava kuvaus, jolla halutaan tuoda esiin kuvattavien ihmisten maailmankuvaa. Voiko antropologian opinnoista olla hyötyä dokumenttien teossa? Mitä eroa on antropologisen kenttätyön ja dokumentin teolla? Näihin kysymyksiin lähdimme hakemaan vastauksia palkitulta dokumentaristi Mirja Metsolalta.

Etnografinen tutkimustoimisto Kenno myy etnografiaan perustuvaa asiakasymmärrystä yrityksille ja organisaatioille. Kaupan on siis menetelmä, jonka jokainen antropologi opettelee opintojensa aikana. Kenno pyrkii tutkimustulosten perusteella avittamaan niin tuotteiden, palveluiden kuin alueiden kehitystä. Lopullisena päämääränä on tarjota ihmisille parempia arkikokemuksia.