#100d3d;">Forensinen eli oikeusantropologia on tv:stäkin tuttu antropologian suuntaus, joka on keskittynyt ihmisjäänteiden ja kuolemansyyntutkintaan. Alan harjoittajat avustavat usein poliisia heidän tutkinnassaan, mutta Suomessa ala on vielä toistaiseksi melko tuntematon.
Antropologian nimi tulee muinaiskreikan sanoista anthrōpos (ihminen) ja logos (oppi), ja se tarkoittaa ihmistiedettä. Tieteenala on kuitenkin huomattavasti nimeään monisyisempi kokonaisuus. Euroopassa antropologia pitää sisällään karkeasti jaoteltuna kaksi pääsuuntausta, joista sosiaali- ja kulttuuriantropologia on keskittynyt ihmiskulttuurin ja -yhteisöjen tutkimiseen. Jos ihmisyyden käsitettä laajennetaan kattamaan koko ihmiselämän moninaisuus, huomataan nopeasti, että määritelmästä uupumaan jää jotain keskeistä: ihmisen tarkastelu biofyysisenä kokonaisuutena.
Toisena pääsuuntauksena on biologinen tai fyysinen antropologia, joka keskittyy tarkastelemaan ihmisen kehitystä historiasta nykypäivään. Biologinen antropologia pitää sisällään laajan skaalan aloja paleontologiasta ja kädellisten tutkimuksesta ihmisen perinnöllisyystieteeseen asti. Yksi biologisen antropologian keskeinen tutkimuskysymys on selvittää, mikä ihmisen käytöksessä on kulttuurista ja mikä vuorostaan biologiasta riippuvaista. Pääsuuntaukset poikkeavat toisistaan huomattavasti sekä menetelmiltään että lähestymistavaltaan, vaikka molemmat jakavat yhteisen tutkimuskohteen.
Toistaiseksi olemme AntroBlogin työelämäjutuissa keskittyneet näistä haaroista ensimmäiseen, vaikka myös fyysisen antropologian saralla tehdään soveltavaa ja käytännönläheistä tiedettä. Yksi biologisen antropologian soveltavimmista haaroista on forensinen eli oikeusantropologia, joka on keskittynyt ihmisten jäänteiden tutkimiseen. Käsittelimme aihetta edellisessä artikkelissamme, jossa haastattelimme oikeusantropologi Heli Maijasta hänen työstään. Tässä jutussa syvennymme oikeusantropologian alaan tarkemmin tarkastelemalla sen taustaa sekä alan soveltamiseen liittyviä maantieteellisiä eroja.
Erään murhan anatomia
Oikeusantropologian nimi viittaa alan soveltamiseen oikeusjärjestelmän sisällä, pääasiassa rikosteknisessä tutkinnassa, vaikka toisinaan myös lakien tutkimiseen erikoistuneita antropologeja kutsutaan tällä nimellä. Tieteenalana sen historia linkittyy biologisen antropologian lisäksi keskeisesti rikoksia yhteiskunnallisena ilmiönä tutkivaan kriminologiaan. Kriminologian tutkimus syntyi Euroopassa 1800-luvun loppupuolella. Sen menetelmiä kehittivät etenkin italialainen Cesare Lombroso ja ranskalainen Alexandre Lacassagne, joista jälkimmäistä on kutsuttu oikeusantropologian pioneeriksi.Lacassagne tuli kuuluisaksi selvitettyään Gouffén tapauksena tunnetun murhan Pariisissa vuonna 1889. Tuolloin tuntemattoman miehen jäänteet löytyivät tien varteen jätetystä juuttisäkistä Lyonin läheltä. Pitkälle hajonneen ruumiin perusteella mysteerimiehestä tiedettiin ainoastaan se, että hänellä oli tummat hiukset ja parta. Ruumiinavausta ei pystytty tekemään, sillä miehen pehmytkudos oli päässyt pahasti hajoamaan.
Murhamysteeri kiinnitti valtakunnallisen lehdistön huomion, ja aiheesta uutisoitiin laajasti. Eräs pariisilainen poliisi nimeltä Marie-François Goron uskoi ruumiin olevan Pariisissa kadonneeksi ilmoitettu Toussaint-Augustin Gouffé, tunnettu vouti ja naistenmies. Tosin Gouffélla oli punertavat hiukset ja parta, siinä missä vainajan hiusten raportoitiin olevan tummat. Tästä huolimatta Goron oli vakuuttunut, että kyseessä oli juuri Gouffé. Hän matkusti Lyoniin tapaamaan viranomaisia.Goron huomasi, että pestynä vainajan hiukset olivatkin todellisuudessa punaruskeat. Hän vaati, että ruumis tutkitaan uudestaan kolmannen tahon toimesta. Paikalle kutsuttiin Alexandre Lacassagne, joka oli tuohon aikaan harvoja luututkimuksen soveltamiseen vainajien tunnistamisessa perehtyneitä. Lacassagne selvitti luunäytteiden perusteella vainajan pituuden ja iän. Lisäksi hän pystyi kertomaan, että vainajalta puuttui viisaudenhammas, että tämä nilkutti polven epämuodostuman vuoksi, ja että tämä oli todennäköisesti kuollut kuristamalla, sillä vainajan kurkunkehrä oli murtunut.
Lacassagne vertasi löydöksiään Gouffén sotilastietoihin sekä haastatteli tämän perhettä ja hammaslääkäriä. Selvisi, että vainajan tuntomerkit täsmäsivät Gouffén kanssa. Myöhemmin poliisin onnistui ottaa Gouffén murhaajat kiinni. Tapauksesta tuli sensaatio, eikä vähiten Ranskan Sherlock Holmesiksi tituleeratun Lacassagnen vuoksi. Urallaan Lacassagne otti osaa lukuisiin rikostutkimuksiin joko tutkijana tai asiantuntijatodistajana. Tutkimustensa sivussa hän tuli kehittäneeksi myös oikeusantropologian. Monet Lacassagnen kehittämät menetelmät ovat edelleen käytössä.
Koulukuntaerot Yhdysvaltojen ja Euroopan välillä
Vaikka ranskalainen Lacassagne oli keskeinen vaikuttaja oikeusantropologian syntyyn, on alan arvostus ja soveltaminen Euroopassa vaihtelevaa. Alan kehittämisestä ovatkin vastanneet pääasiassa yhdysvaltalaiset tutkijat 1900-luvun alusta lähtien. Oikeusantropologia vakiinnutti asemansa osaksi yhdysvaltalaisen poliisin asiantuntijakuntaa jo 1940-luvulla, ja 1970-luvulla ala eriytyi biologisesta antropologiasta omaksi tutkimussuuntauksekseen.
Oikeusantropologien koulutusta tarjotaan Yhdysvalloissa ympäri maata, ja alan toimijoita varten on luotu virallinen akkreditointijärjestelmä. Yhdysvaltain oikeusjärjestelmässä kokonaisvaltaisena oikeusantropologina toimiminen edellyttää tohtorin tutkintoa. Esimerkiksi Yhdysvaltain keskusrikospoliisi FBI käyttää jatkuvasti oikeusantropologeja asiantuntijoina osana rikostutkintaansa.
Alan tutkimuksen tasosta Yhdysvalloissa kertoo eri puolille liittovaltiota perustetut kuusi body farmia eli ruumistarhaa, jotka ovat ruumiiden systemaattisen hajoamisen tarkasteluun keskittyneitä tutkimuslaitoksia. Ruumistarhat poikkeavat toisistaan sekä kooltaan että ilmastoltaan. Niiden avulla pystytään tarkastelemaan ympäristötekijöiden vaikutusta ruumiiseen hajoamisprosessin eri vaiheissa, jotta vainajia pystyttäisiin tulevaisuudessa tunnistamaan entistä paremmin ja kehittyneemmillä tekniikoilla. Tarhat toimivat ruumiinsa tieteelle testamentanneiden henkilöiden lahjoituksilla.Euroopassa tilanne ei ole samalla tavalla vakiintunutta kuin Yhdysvalloissa, ja oikeusantropologian soveltaminen vaihtelee huomattavasti maittain. Antropologit Elena Kranioti ja Robert Paine julkaisivat vuonna 2011 vertailun, jonka mukaan läheskään kaikissa Euroopan maissa ei ole mahdollista kouluttautua oikeusantropologiksi, vaikka alan merkitys kuolemansyyntutkinnassa on yleisesti tunnustettu. Usein oikeusantropologista työtä päätyvätkin tekemään muiden alojen edustajat, eikä tohtorintutkinto ole osana ammatinharjoittamisen vaatimuksia samalla tavoin kuin Yhdysvalloissa. On kuitenkin viitteitä siitä, että alan arvostus olisi myös Euroopassa kasvussa.
Pohjoismaissa oikeusantropologian käyttö on toistaiseksi ollut vähäistä. Alan toimenkuvan mukaisista työtehtävistä ovat vastanneet pääasiassa arkeologit, oikeuslääkärit tai anatomit. Yksi alan kansainvälisesti tunnetuimmista tekijöistä onkin suomalainen oikeushammaslääkäri Helena Ranta. Suomessa oikeusantropologiaa ei voi tällä hetkellä opiskella itsenäisenä kokonaisuutena yhdessäkään yliopistossa. Antropologian koulutus on keskittynyt pääasiassa sosiaali- ja kulttuuriantropologian opetukseen. Suomen yliopistoista Oulussa ja Helsingissä on tällä hetkellä tarjolla biologisen antropologian kursseja.
Mihin oikeusantropologeja tarvitaan?
Rikospaikkatutkimus on aina monitieteistä, ja edellyttää laaja-alaista tietotaitoa. Etenkin Euroopassa käytännöt oikeusantropologian hyödyntämisestä rikostutkinnassa vaihtelevat. Usein heidän työtään tekevät lähialojen edustajat, joiden ammattitaidon avulla pystytään myös tekemään arvioita vainajan kuolinsyystä tai -ajasta. Tästä huolimatta oikeusantropologiselle erikoisosaamiselle on rikostutkimuksessa tarvetta etenkin silloin, kun patologi ei syystä tai toisesta pysty tekemään vainajalle ruumiinavausta.
Luihin erikoistuneet osteoarkeologit ovat keskittyneet tarkastelemaan sekä ihmisten että eläinten luita historiallisessa kontekstissa, siinä missä oikeusantropologit ovat luunäytteiden lisäksi erikoistuneet pehmytkudoksen tutkimiseen. Oikeusantropologinen koulutus tarjoaakin kuolemansyyntutkintaan lukuisia työkaluja. Niihin sisältyy jäännösten tutkimisen lisäksi biologisten profiilien luominen vainajista, sekä löydösten systemaattinen analysointi ja dokumentaatio. Oikeusantropologit on koulutettu tarvittaessa todistamaan asiantuntijoina oikeudessa. Ammattietiikkaan kuuluu myös vainajan kunnioittava kohtelu.
Olivat kyseessä sitten historialliset tai nykyaikaiset jäännökset, oikeusantropologia tarjoaa inhimillisen näkökulman makaaberilta tuntuvaan aiheeseen ja avaa ikkunan kuolleiden elämään. Pyrkiessään selvittämään keitä vainajat olivat, mitä he tekivät ja miksi he kuolivat, antropologi tulee samalla kertoneeksi heidän tarinansa.
Toimitus
- Podcast-lukija: Sanna Rauhala
- Verkkotaitto: Niina Ahola
- Artikkelikuva: Jesse Orrico/Unsplash (CC0)
Lukemista
- Bill Bass ja Jon Jefferson 2004: Death’s Acre: Inside the Legendary Forensic Lab the Body Farm Where the Dead Do Tell Tales. Berkley.
- E. Kranioti ja R. Paine 2010: Forensic Anthropology in Europe: An Assessment of Current Status and Application. Journal of Anthropological Sciences 89.
- Kympin sarja: Kieli ja kuolema
- Sapiens: The Mystery of the Corpse in the Burlap Sack
