Ihmisen kuolemanjälkeinen elämä

Forensinen eli oikeusantropologia on tv:stäkin tuttu antropologian suuntaus, joka on keskittynyt ihmisjäänteiden ja kuolemansyyntutkintaan. Alan harjoittajat avustavat usein poliisia heidän tutkinnassaan, mutta Suomessa ala on vielä toistaiseksi melko tuntematon.

Antropologian nimi tulee mui­nais­krei­kan sanoista anthrōpos (ihminen) ja logos (oppi), ja se tar­koit­taa ihmis­tie­det­tä. Tieteenala on kuitenkin huo­mat­ta­vas­ti nimeään moni­syi­sem­pi koko­nai­suus. Euroopassa ant­ro­po­lo­gia pitää sisällään karkeasti jao­tel­tu­na kaksi pää­suun­taus­ta, joista sosiaali- ja kult­tuu­riant­ro­po­lo­gia on kes­kit­ty­nyt ihmis­kult­tuu­rin ja ‑yhtei­sö­jen tut­ki­mi­seen. Jos ihmi­syy­den käsitettä laa­jen­ne­taan kattamaan koko ihmi­se­lä­män moni­nai­suus, huomataan nopeasti, että mää­ri­tel­mäs­tä uupumaan jää jotain keskeistä: ihmisen tar­kas­te­lu bio­fyy­si­se­nä koko­nai­suu­te­na.


Toisena pää­suun­tauk­se­na on bio­lo­gi­nen tai fyysinen ant­ro­po­lo­gia, joka keskittyy tar­kas­te­le­maan ihmisen kehitystä his­to­rias­ta nyky­päi­vään. Biologinen ant­ro­po­lo­gia pitää sisällään laajan skaalan aloja paleon­to­lo­gias­ta ja kädel­lis­ten tut­ki­muk­ses­ta ihmisen perin­nöl­li­syys­tie­tee­seen asti. Yksi bio­lo­gi­sen ant­ro­po­lo­gian keskeinen tut­ki­mus­ky­sy­mys on selvittää, mikä ihmisen käy­tök­ses­sä on kult­tuu­ris­ta ja mikä vuo­ros­taan bio­lo­gias­ta riip­pu­vais­ta. Pääsuuntaukset poik­kea­vat toi­sis­taan huo­mat­ta­vas­ti sekä mene­tel­mil­tään että lähes­ty­mis­ta­val­taan, vaikka molemmat jakavat yhteisen tut­ki­mus­koh­teen.


Tois­tai­sek­si olemme AntroBlogin työ­elä­mä­ju­tuis­sa kes­kit­ty­neet näistä haaroista ensim­mäi­seen, vaikka myös fyysisen ant­ro­po­lo­gian saralla tehdään sovel­ta­vaa ja käy­tän­nön­lä­heis­tä tiedettä. Yksi bio­lo­gi­sen ant­ro­po­lo­gian sovel­ta­vim­mis­ta haaroista on foren­si­nen eli oikeus­ant­ro­po­lo­gia, joka on kes­kit­ty­nyt ihmisten jään­tei­den tut­ki­mi­seen. Käsittelimme aihetta edel­li­ses­sä artik­ke­lis­sam­me, jossa haas­tat­te­lim­me oikeus­ant­ro­po­lo­gi Heli Maijasta hänen työstään. Tässä jutussa syven­nym­me oikeus­ant­ro­po­lo­gian alaan tarkemmin tar­kas­te­le­mal­la sen taustaa sekä alan sovel­ta­mi­seen liittyviä maan­tie­teel­li­siä eroja.

Erään murhan anatomia

Oikeusantropologian nimi viittaa alan sovel­ta­mi­seen oikeus­jär­jes­tel­män sisällä, pää­asias­sa rikos­tek­ni­ses­sä tut­kin­nas­sa, vaikka toisinaan myös lakien tut­ki­mi­seen eri­kois­tu­nei­ta ant­ro­po­lo­ge­ja kutsutaan tällä nimellä. Tieteenalana sen historia linkittyy bio­lo­gi­sen ant­ro­po­lo­gian lisäksi kes­kei­ses­ti rikoksia yhteis­kun­nal­li­se­na ilmiönä tutkivaan kri­mi­no­lo­gi­aan. Kriminologian tutkimus syntyi Euroopassa 1800-luvun lop­pu­puo­lel­la. Sen mene­tel­miä kehit­ti­vät etenkin ita­lia­lai­nen Cesare Lombroso ja rans­ka­lai­nen Alexandre Lacassagne, joista jäl­kim­mäis­tä on kutsuttu oikeus­ant­ro­po­lo­gian pioneeriksi.

Lacassagne tuli kuu­lui­sak­si sel­vi­tet­ty­ään Gouffén tapauk­se­na tunnetun murhan Pariisissa vuonna 1889. Tuolloin tun­te­mat­to­man miehen jäänteet löytyivät tien varteen jätetystä juut­ti­sä­kis­tä Lyonin läheltä. Pitkälle hajonneen ruumiin perus­teel­la mys­tee­ri­mie­hes­tä tie­det­tiin ainoas­taan se, että hänellä oli tummat hiukset ja parta. Ruumiinavausta ei pystytty tekemään, sillä miehen peh­myt­ku­dos oli päässyt pahasti hajoamaan.


Murha­mys­tee­ri kiinnitti val­ta­kun­nal­li­sen lehdistön huomion, ja aiheesta uuti­soi­tiin laajasti. Eräs parii­si­lai­nen poliisi nimeltä Marie-François Goron uskoi ruumiin olevan Pariisissa kadon­neek­si ilmoi­tet­tu Toussaint-Augustin Gouffé, tunnettu vouti ja nais­ten­mies. Tosin Gouffélla oli puner­ta­vat hiukset ja parta, siinä missä vainajan hiusten rapor­toi­tiin olevan tummat. Tästä huo­li­mat­ta Goron oli vakuut­tu­nut, että kyseessä oli juuri Gouffé. Hän matkusti Lyoniin tapaamaan viranomaisia.

Kuva: Wikimedia Commons (CC0)

Goron huomasi, että pestynä vainajan hiukset olivatkin todel­li­suu­des­sa puna­rus­keat. Hän vaati, että ruumis tutkitaan uudestaan kolmannen tahon toimesta. Paikalle kut­sut­tiin Alexandre Lacassagne, joka oli tuohon aikaan harvoja luu­tut­ki­muk­sen sovel­ta­mi­seen vainajien tun­nis­ta­mi­ses­sa pereh­ty­nei­tä. Lacassagne selvitti luu­näyt­tei­den perus­teel­la vainajan pituuden ja iän. Lisäksi hän pystyi kertomaan, että vai­na­jal­ta puuttui vii­sau­den­ham­mas, että tämä nilkutti polven epä­muo­dos­tu­man vuoksi, ja että tämä oli toden­nä­köi­ses­ti kuollut kuris­ta­mal­la, sillä vainajan kur­kun­keh­rä oli murtunut.


Lacassagne vertasi löy­dök­si­ään Gouffén soti­las­tie­toi­hin sekä haas­tat­te­li tämän perhettä ja ham­mas­lää­kä­riä. Selvisi, että vainajan tun­to­mer­kit täs­mä­si­vät Gouffén kanssa. Myöhemmin poliisin onnistui ottaa Gouffén murhaajat kiinni. Tapauksesta tuli sensaatio, eikä vähiten Ranskan Sherlock Holmesiksi titu­lee­ra­tun Lacassagnen vuoksi. Urallaan Lacassagne otti osaa lukuisiin rikos­tut­ki­muk­siin joko tutkijana tai asian­tun­ti­ja­to­dis­ta­ja­na. Tutkimustensa sivussa hän tuli kehit­tä­neek­si myös oikeus­ant­ro­po­lo­gian. Monet Lacassagnen kehit­tä­mät mene­tel­mät ovat edelleen käytössä.

Koulukuntaerot Yhdysvaltojen ja Euroopan välillä

Vaikka rans­ka­lai­nen Lacassagne oli keskeinen vai­kut­ta­ja oikeus­ant­ro­po­lo­gian syntyyn, on alan arvostus ja sovel­ta­mi­nen Euroopassa vaih­te­le­vaa. Alan kehit­tä­mi­ses­tä ovatkin vas­tan­neet pää­asias­sa yhdys­val­ta­lai­set tutkijat 1900-luvun alusta lähtien. Oikeusantropologia vakiin­nut­ti asemansa osaksi yhdys­val­ta­lai­sen poliisin asian­tun­ti­ja­kun­taa jo 1940-luvulla, ja 1970-luvulla ala eriytyi bio­lo­gi­ses­ta ant­ro­po­lo­gias­ta omaksi tut­ki­mus­suun­tauk­sek­seen.


Oikeus­ant­ro­po­lo­gien kou­lu­tus­ta tarjotaan Yhdysvalloissa ympäri maata, ja alan toi­mi­joi­ta varten on luotu viral­li­nen akkre­di­toin­ti­jär­jes­tel­mä. Yhdysvaltain oikeus­jär­jes­tel­mäs­sä koko­nais­val­tai­se­na oikeus­ant­ro­po­lo­gi­na toi­mi­mi­nen edel­lyt­tää tohtorin tutkintoa. Esimerkiksi Yhdysvaltain kes­kus­ri­kos­po­lii­si FBI käyttää jat­ku­vas­ti oikeus­ant­ro­po­lo­ge­ja asian­tun­ti­joi­na osana rikostutkintaansa.

Alan tut­ki­muk­sen tasosta Yhdysvalloissa kertoo eri puolille liit­to­val­tio­ta perus­te­tut kuusi body farmia eli ruu­mis­tar­haa, jotka ovat ruumiiden sys­te­maat­ti­sen hajoa­mi­sen tar­kas­te­luun kes­kit­ty­nei­tä tut­ki­mus­lai­tok­sia. Ruumistarhat poik­kea­vat toi­sis­taan sekä kooltaan että ilmas­tol­taan. Niiden avulla pystytään tar­kas­te­le­maan ympä­ris­tö­te­ki­jöi­den vai­ku­tus­ta ruu­mii­seen hajoa­mis­pro­ses­sin eri vaiheissa, jotta vainajia pys­tyt­täi­siin tule­vai­suu­des­sa tun­nis­ta­maan entistä paremmin ja kehit­ty­neem­mil­lä tek­nii­koil­la. Tarhat toimivat ruumiinsa tieteelle tes­ta­men­tan­nei­den hen­ki­löi­den lahjoituksilla.

Kuva: Wikimedia Commons (CC0)

Euroopassa tilanne ei ole samalla tavalla vakiin­tu­nut­ta kuin Yhdysvalloissa, ja oikeus­ant­ro­po­lo­gian sovel­ta­mi­nen vaihtelee huo­mat­ta­vas­ti maittain. Antropologit Elena Kranioti ja Robert Paine jul­kai­si­vat vuonna 2011 vertailun, jonka mukaan läheskään kaikissa Euroopan maissa ei ole mah­dol­lis­ta kou­lut­tau­tua oikeus­ant­ro­po­lo­gik­si, vaikka alan merkitys kuo­le­man­syyn­tut­kin­nas­sa on yleisesti tun­nus­tet­tu. Usein oikeus­ant­ro­po­lo­gis­ta työtä pää­ty­vät­kin tekemään muiden alojen edustajat, eikä toh­to­rin­tut­kin­to ole osana amma­tin­har­joit­ta­mi­sen vaa­ti­muk­sia samalla tavoin kuin Yhdysvalloissa. On kuitenkin viitteitä siitä, että alan arvostus olisi myös Euroopassa kasvussa.


Pohjois­mais­sa oikeus­ant­ro­po­lo­gian käyttö on tois­tai­sek­si ollut vähäistä. Alan toi­men­ku­van mukai­sis­ta työ­teh­tä­vis­tä ovat vas­tan­neet pää­asias­sa arkeo­lo­git, oikeus­lää­kä­rit tai anatomit. Yksi alan kan­sain­vä­li­ses­ti tun­ne­tuim­mis­ta teki­jöis­tä onkin suo­ma­lai­nen oikeus­ham­mas­lää­kä­ri Helena Ranta. Suomessa oikeus­ant­ro­po­lo­gi­aa ei voi tällä hetkellä opiskella itse­näi­se­nä koko­nai­suu­te­na yhdes­sä­kään yli­opis­tos­sa. Antropologian koulutus on kes­kit­ty­nyt pää­asias­sa sosiaali- ja kult­tuu­riant­ro­po­lo­gian ope­tuk­seen. Suomen yli­opis­tois­ta Oulussa ja Helsingissä on tällä hetkellä tarjolla bio­lo­gi­sen ant­ro­po­lo­gian kursseja.

Mihin oikeusantropologeja tarvitaan?

Rikospaikkatutkimus on aina moni­tie­teis­tä, ja edel­lyt­tää laaja-alaista tie­to­tai­toa. Etenkin Euroopassa käytännöt oikeus­ant­ro­po­lo­gian hyö­dyn­tä­mi­ses­tä rikos­tut­kin­nas­sa vaih­te­le­vat. Usein heidän työtään tekevät lähia­lo­jen edustajat, joiden ammat­ti­tai­don avulla pystytään myös tekemään arvioita vainajan kuo­lin­syys­tä tai ‑ajasta. Tästä huo­li­mat­ta oikeus­ant­ro­po­lo­gi­sel­le eri­kois­osaa­mi­sel­le on rikos­tut­ki­muk­ses­sa tarvetta etenkin silloin, kun patologi ei syystä tai toisesta pysty tekemään vai­na­jal­le ruu­mii­na­vaus­ta.


Luihin eri­kois­tu­neet osteoar­keo­lo­git ovat kes­kit­ty­neet tar­kas­te­le­maan sekä ihmisten että eläinten luita his­to­rial­li­ses­sa kon­teks­tis­sa, siinä missä oikeus­ant­ro­po­lo­git ovat luu­näyt­tei­den lisäksi eri­kois­tu­neet peh­myt­ku­dok­sen tut­ki­mi­seen. Oikeusantropologinen koulutus tar­jo­aa­kin kuo­le­man­syyn­tut­kin­taan lukuisia työkaluja. Niihin sisältyy jään­nös­ten tut­ki­mi­sen lisäksi bio­lo­gis­ten pro­fii­lien luominen vai­na­jis­ta, sekä löydösten sys­te­maat­ti­nen ana­ly­soin­ti ja doku­men­taa­tio. Oikeusantropologit on kou­lu­tet­tu tar­vit­taes­sa todis­ta­maan asian­tun­ti­joi­na oikeu­des­sa. Ammattietiikkaan kuuluu myös vainajan kun­nioit­ta­va kohtelu.


Olivat kyseessä sitten his­to­rial­li­set tai nyky­ai­kai­set jään­nök­set, oikeus­ant­ro­po­lo­gia tarjoaa inhi­mil­li­sen näkö­kul­man makaa­be­ril­ta tuntuvaan aiheeseen ja avaa ikkunan kuol­lei­den elämään. Pyrkiessään sel­vit­tä­mään keitä vainajat olivat, mitä he tekivät ja miksi he kuolivat, ant­ro­po­lo­gi tulee samalla ker­to­neek­si heidän tarinansa.

Kuva: Samuel Zeller/​Unsplash (CC0)
  1. Bill Bass ja Jon Jefferson 2004: Death’s Acre: Inside the Legendary Forensic Lab the Body Farm Where the Dead Do Tell Tales. Berkley.
  2. E. Kranioti ja R. Paine 2010: Forensic Anthropology in Europe: An Assessment of Current Status and Application. Journal of Anthropological Sciences 89.
  3. Kympin sarja: Kieli ja kuolema
  4. Sapiens: The Mystery of the Corpse in the Burlap Sack

[rns_​reactions]

Kirjoittaja

Niina Ahola (VTM) on terveyden ja hyvinvoinnin tutkimukseen perehtynyt antropologi. Hän on AntroBlogin työelämäosion perustaja ja entinen toimituskoordinaattori. Niinaa kiinnostavat seksuaaliterveyskysymykset, terveydenhoitoon liittyvät salaliittoteoriat ja epävarmuuden tutkimus itäisessä Afrikassa.

Lue myös nämä:

Kokemukset terveydestä ja sairaudesta eivät ole kaikkialla samankaltaisia. Työkentällä-haastattelussa pitkän uran tehnyt lääkäri ja antropologi Marja-Liisa Honkasalo kertoo, miksi lääketiede tarjosi hänelle liian kapean näkökulman ihmiselämään.

Tieto Kamloops Indian Residential Schoolin alueelta Brittiläisessä Kolumbiassa löytyneistä 215 lapsen jäänteistä on järkyttänyt ympäri maailmaa. Lasten henkilöllisyydestä, kuolinsyistä tai ‑ajankohdista ei ole vielä tietoa, mutta heidän oletetaan menehtyneen vuonna 1969 sulkeutuneessa koulussa.