Teksti: Maija Lassila, VTM. Podcast-lukija: Sanna Rauhala.
Soidensuojeluohjelmaan ja Natura-verkostoon kuuluva Viiankiaapa on erityinen paikka. Pohjois-Suomen suurimpiin kuuluva märkä suo on keidas monille harvinaisille lajeille. Kasvit ja kukat menestyvät suolla monimuotoisesti, sillä ne saavat mineraalipitoisesta vedestä ja maasta paljon ravinteita. Linnuille suo on tärkeä pesimäalue koko Suomen mittakaavassa. Myös karhu, ilves ja muut eläimet liikkuvat suolla. Viiankiaapa on monilajinen ympäristö, missä paikallinen kulttuurihistoria esimerkiksi heinänteon, kalastuksen, metsästyksen, poronhoidon ja muiden toimien ja kulkemisten kautta asettuu rinnakkain suon eliöiden ja vuodenkierron kanssa.
Suon aarre
Sodankylän lähellä sijaitsevan Viiankiaapa-suon alta on löydetty Euroopan suurimmaksi arvioitu malmiesiintymä. Kuparia, nikkeliä, platinaa ja kultaa sisältävän esiintymän rajoja ei vielä tunneta. Se ulottuu ainakin läheisen Kersilön kylän seudulle ja kauemmaksikin. Anglo American –yhtiö tekee alueella malminetsintää. Koska varsinainen malminetsintälupa ja koekairaukset ovat valitusten vuoksi odottaneet, yhtiö on keskittynyt muun muassa biologisiin ja muihin geologisiin tutkimuksiin. Kaivos on Sodankylässä työpaikkojen vuoksi odotettu ja toivottu asia.
Kuva: videostill teoksesta Sakatti (2016), tekijä: Maija Lassila
Omassa tutkimuksessani tutkin, millaisia tulevaisuuden maisemia kaivoshankkeet tuovat paikallisesti, ja millaisia sosiaalisia vaikutuksia malminetsinnällä ja kaivossunnitelmilla on jo alkuvaiheessa, kun kaivoksen tulo ei vielä ole varmaa. Vietin kesän 2016 etnografisessa kenttätyössä Sodankylässä, ja Viiankiaapa oli tutkimukseni pääroolissa.
Kasvava keskiluokka kuluttaa yhä enemmän, ja siksi luonnonvarojen hyväksikäyttö kiihtyy. Alueet, jotka ennen olivat syrjäisiä maailmantalouden toiminnalle, muuttuvat nyt globaalin kapitalismin kannalta tärkeiksi alueiksi, joiden resursseista monikansalliset yhtiöt kilpailevat. Suo näyttäytyy tutkijan mielessä paikkana, missä maan päällä olevan lisäksi merkittävää on se, mitä maan alla on. Tietoisuus arvokkaista mineraaleista suon alla nostaa Viiankiaavan paikkana uudenlaiselle tasolle ja ohjaa ajattelua kohti ympäristön mahdollista täydellistä muutosta, jos kaivos rakennetaan 10-15 vuoden päästä, kuten on arvioitu.
Keskityn tässä kirjoituksessa avaamaan tapoja, joilla lähestyin itse suota, mineraalirikasta paikkaa, tutkimukseni informanttina. Lopulta kuvallisella lähestymisellä suohon oli tärkeä osa tulevaisuudeltaan epävarman paikan ymmärtämisessä.
Kulkemisia suolla ja sen lähiympäristössä
Viiankiaapa kesä-heinäkuussa on ristiriitainen kokemus. Mäkärä-, paarma-, ja hyttyspilvet ympäröivät kulkijaa heti pitkospuiden alusta lähtien. Jos pitkospuilta poikkeaa, vastassa on märkä ja hyllyvä turvepatja. Sen voi kuvitella jatkuvan loputtomiin jalkojen alla. Ei voi lähteä suoraan sinne, minne nenä näyttää, sillä kulkeminen ei ole samanlaista kuin vankalla maalla. Etelästä tulijalle suolla kulkeminen on epävarmaa ja vierasta, välillä epämukavaa. Pitkospuut kattavat suoalueesta vain murto-osan.
Ilmakkiaapa, Lappi. Kuva: HappyTellus (CC BY-NC-ND 2.0)
Kenttätyössä otin tavoitteekseni kulkea suolla ja sen lähiseudulla erilaisten ihmisten kanssa ja suurimmaksi osaksi myös kuvata nämä hetket. Kaivosyhtiön teknikot veivät katsomaan koekairauspaikkoja, missä malminäytteitä on talvella nostettu kallioperästä satojen metrien syvyydestä. Kairauksesta merkkinä ovat punapäiset puukepit ja niiden alla oleva suljettu kairanreikä. Kairauksessa menee päiviä, sillä se on hidasta työtä. Työtä tehdään vuoroissa yötä päivää. Nyt ihmisen toiminnasta muistuttivat vain nämä säännöllisen välimatkan päässä toisistaan sijaitsevat kepit erilaisissa paikoissa, märässä heinikossa tai kuivemmassa metsässä suon laidalla. Suo on mitä erilaisimpien malminetsintätutkimusten ja myös biologisten kartoitusten kohteena, joiden tehtävänä on selvittää, voisiko Natura-alueelle löytää korvaavaa aluetta muualta.
Sain tilaisuuden tarkkailla geologien tutkimustyötä, kun kuljin heidän kanssaan Viiankiaavan lähiympäristön metsissä. Geologien näkemys aikakausien pituuteen on avartava. Geologeille miljoonatkaan vuodet eivät ole pitkiä aikoja. Puhutaan tapahtumista miljardien vuosien takaa, kun sula ja osin sulfidipitoinen magma nousi maan sisästä ja muodosti arvokkaita kivilajeja Keski-Lapin niin kutsutulle vihreäkivivyöhykkeelle.
Toisen näkökulman samaan ympäristöön sain keväällä syntyneiden vasojen korvamerkinnässä. Vietin valoisan yön Viiankiaavan laidalla metsäisellä alueella ja seurasin merkintätapahtuman eri vaiheita porojen kokoamisesta vasojen laskemiseen, katseluun ja itse merkintään. Poromiehet pitivät käsissään listoja, joiden avulla vasan numero ja sille kuuluva korvamerkki laitettiin muistiin. Nämä porot kulkevat koko vuoden vapaana Viiankiaavalla ja löytävät ravintoa talvellakin puiden rungoilta tai pystyyn jääneistä korsista. ”Kun poro voi hyvin, me voimme hyvin”, poromies Olli totesi minulle.
Kuva: videostill teoksesta Sakatti (2016), tekijä: Maija Lassila
Jonain päivänä kiipesimme alueelta kotoisin olevan nuoren naisen kanssa suon tähystystorniin. Hän kertoi suon merkityksestä hänelle, lapsuudestaan viereisessä Kersilön kylässä, omasta identiteetistään ja juuristaan tässä paikassa. Hänen mummonsa oli tehnyt suolla heinää ja hänen perheensä muutkin jäsenet tunsivat suon ja reitit siellä hyvin, talvella ja kesällä.
Tapaamiset suon kanssa
Maalasin ja piirsin suolla pieniä kuvia. Vietin aina noin kolme tuntia kerrallaan ja vain katsoin maata jalkojeni juuressa, jotakin satunnaista yksityiskohtaa tai väriyhdistelmää. Tumman veden pinnalla kelluvaa suokaasua, mädäntyviä lehtiä, vaaleanpunaisia kukkia, tietämättä mitä ne olivat. Olin yksinäni hiljaisuudessa ja vain maalasin. Näiden kahdenkeskisten suon kanssa ”tapaamisteni” jälkeen oloni oli virkistynyt ja rauhallinen. Ympärillä levittäytyvä avaruus, hitaasti liikkuvat pilvet, ja lähenevä ukkonen tai paahtava keskipäivän aurinko sekä tiheä äänimaisema saivat minut tuntemaan, että jatkuvasti tapahtuu, että en sittenkään ole suolla yksin. Suosta muodostui nopeasti paikka, jonne mielelläni menin tutustuakseni siihen yhä paremmin.
Maalauksia Viiankiaapa-suolta kesältä 2016, kuva: Maija Lassila
Lopulta oli tärkeää, että itse suo tallentuisi myös videolle. Emme kuitenkaan halunneet kuvata maisemaa perinteisellä tavalla, vaan keskityimme kuvaamaan aivan maan ja turpeen tuntumassa tai suon päällä olevan veden alla. Kun myöhemmin illalla kävimme läpi kuvaamaamme materiaalia, löytyi taas aivan uusi ymmärrys. Kamera oli tallentanut veden alla hitaasti pyörteileviä turvehiukkasia tai pieniä eliöitä omiksi eläviksi universumeikseen. Kuvaamamme suon mikroskooppinen vedenalainen maailma rinnastuu ajatuksissani suon päällä oleviin tapahtumiin, suureen kuvioon, jossa ihmisten odotuksilla, tulevaisuudella ja maapallolla on kaikella osansa.
Kenttätyön kannalta oli tärkeää, että suo näyttäytyi monenlaisessa valossa, suhteessa eri ihmisiin ja myös ilman muita ihmisiä. Videokuvaaminen, nauhoittaminen ja maalaaminen olivat tapoja, joilla suon tapahtumat ja elämältään tiheä maisema tallentuivat muistiin. Audiovisuaalisten ja kuvataiteellisten lähestymisten kautta ajatteluun ja ymmärrykseen tuli oma ulottuvuutensa. Kuvallinen ajattelu ja paikan katsominen kenttätyössä kuvien kautta avasi erilaisia yhteyksiä kuin tekstiin perustuva aineiston hankinta. Kun pohdin, miten kuvaisin paikkaa ja millaisia asioita paikassa katson, tulin samalla kohdanneeksi omat oletukseni ja alitajuiset ajatuspolkuni paikan ymmärtämisen suhteen.
Kuva: Theophilos Papadopoulos (CC BY-NC-ND 2.0)
Lue lisää visuaalisesta etnografiasta ja kuvallisen ajattelun ja tieteen suhteesta
Karen O’Rourke 2013. Walking and Mapping: Artists as Cartographers. Cambridge, Massachusetts: The MIT Press. Kirja nykytaiteilijoiden tavoista käyttää kävelyä ja karttojen tekemistä tiedon ja taiteen luomisen tapoina.
Contemporary Art and Anthropology 2005. Toimittaneet Arn Schneider ja Christopher Wright. Berg Publishers. Kirjassa käsitellään nykytaiteen esittämistapojen ja antropologisen tutkimuksen risteyskohtia sekä etnografisen tutkimuksen vaihtoehtoisia tapoja.
Schneider ja Wright ovat toimittaneet myös kirjan Between Art and Anthropology. Contemporary Ethnographic Practice. 2010. Berg Publishers. Siinä käsitellään tutkijoiden ja taiteilijoiden samankaltaisuuksia antropologian kenttätyön käsitteen kautta.
Experimental Film and Anthropology. 2014. Bloomsbury. Toimittaneet Arnd Scheinder ja Caterina Pasqualino. Kirjassa esimerkkejä kokeellisen elokuvan ja antropologian aloilta.
Tutkimusyhteenliittymä Forensic Architecture Lontoon Goldsmithin yliopistossa ottaa lähtökohdakseen arkkitehtuurin ja rakennetun ympäristön maailman konfliktien ja humanitaaristen kriisien tutkimuksessa ja ihmisoikeusloukkausten esiintuomisessa. FA analysoi ja luo todistusaineistoa eri puolilla maailmaa tapahtuvien konfliktien syistä ja vastuullisista tilallisen analyysin sekä tuottamiensa 3D-mallinnosten ja interaktiivisten karttojen kautta. Tiimiin kuuluu eri alojen tutkijoita, arkkitehteja, suunnittelijoita ja elokuvantekijöitä.
Art Lab Gnesta Tukholman lähellä on kehittänyt projektin Swamp Storytelling. Siinä eri alojen tutkijat ja taiteilijat tutkivat ympäristöä ja keskustelevat ympäristöongelmista luodakseen uusia verkostoja, tutkimus-ja tiedontuottamistapoja.
Artikkelikuva: Hirvisuo. Kuva: Juho Holmi (CC BY-ND 2.0)
