Leikkauksien kautta voittoon

Yliopisto on muutoksen tilassa. Koulutusleikkaukset ja tutkintouudistukset ovat aiheuttaneet painetta yliopistoille, joka on heijastunut myös antropologian opetukseen. Suomen Antropologinen Seura järjesti avoimen keskustelutilaisuuden alan nykytilasta ja tulevaisuudesta, johon otti osaa professoreita Suomen kaikista antropologiaa oppiaineena tarjoavista yliopistoista.

Yliopistomaailma on kohdannut viime vuosina monia muutoksia. Henkilökuntaa on irti­sa­not­tu ja mää­rä­ra­ho­ja leikattu. Oppiaineet yhdis­ty­vät uusiksi koko­nai­suuk­sik­si, mikä saattaa tuntua sekavalta tai jopa uhkaa­val­ta. Näiden mul­lis­tus­ten keskellä on joskus pakko pysähtyä hen­gäh­tä­mään ja pohtimaan, mil­lai­se­na tule­vai­suus yli­opis­toil­le näyt­täy­tyy. Mitä nämä uudis­tuk­set käy­tän­nös­sä tar­koit­ta­vat? Millaisia muutoksia leik­kaus­ten seu­rauk­se­na on jo jouduttu tekemään, ja miten ne ovat vai­kut­ta­neet ant­ro­po­lo­gi­aan yli­opis­tois­sa sekä hen­ki­lös­tön että opis­ke­li­joi­den kannalta?


Suomen Antropologinen Seura yhteis­työs­sä Tampereen ant­ro­po­lo­gian oppiai­neen kanssa kutsui jou­lu­kuus­sa 2016 koolle paneelin, jonka tarkoitus oli kes­kus­tel­la ant­ro­po­lo­gian nyky­ti­las­ta sekä tule­vai­suu­den mah­dol­li­suuk­sis­ta. Otsikolla “Anthropology at Finnish uni­ver­si­ties: Hopes, fears and visions” jär­jes­tet­tyyn kes­kus­te­lu­ti­lai­suu­teen osal­lis­tui­vat Helsingin yli­opis­ton pro­fes­so­ri Sarah Green, Oulun yli­opis­ton pro­fes­so­ri Hannu Heikkinen, Itä-Suomen yli­opis­ton luen­noit­si­ja Taina Kinnunen, Jyväskylän yli­opis­ton pro­fes­so­ri Sirpa Tenhunen sekä Tampereen yli­opis­ton pro­fes­so­ri Laura Huttunen. Yhdessä paikalle kerään­ty­nei­den kuun­te­li­joi­den kanssa pane­lis­tit toivat esille näke­myk­si­ään siitä, mitä on teh­tä­vis­sä tie­tee­na­lan aseman paran­ta­mi­sek­si ja vah­vis­ta­mi­sek­si aikana, jolloin epä­var­muus tuntuu joskus mää­rit­tä­väl­tä tekijältä.

Ollako vai eikö olla – antropologian identiteettikriisi

Iso pyörä pyörii paitsi Helsingin yli­opis­tos­sa, myös muualla Suomessa — vaikkakin aina hieman eri nimellä. Suureksi kysy­myk­sek­si kes­kus­te­lus­sa nousikin se, miten oppiai­nei­den yhdis­tä­mi­nen suu­rem­mik­si koko­nai­suuk­sik­si vaikuttaa ant­ro­po­lo­gian iden­ti­teet­tiin. Syksyllä 2017 Helsingissä sosiaali- ja kult­tuu­riant­ro­po­lo­gia tulee muo­dos­ta­maan yhdessä kehi­tys­maa­tut­ki­muk­sen, poliit­ti­sen historian sekä talous- ja sosi­aa­li­his­to­rian kanssa yhteis­kun­nal­li­sen muutoksen kou­lu­tus­oh­jel­man.


Professori Green kertoo olevansa huo­les­tu­nut siitä, miten onnis­tum­me tekemään tehokasta yhteis­työ­tä muiden, suu­rem­pien oppiai­nei­den kanssa ilman, että ant­ro­po­lo­gian oma ääni hukkuu niiden alle. Mihin toi­men­pi­tei­siin tulisi ryhtyä tämän ehkäi­se­mi­sek­si? Prosessi on hyvä aloittaa heti uusien ja poten­ti­aa­lis­ten opis­ke­li­joi­den pereh­dyt­tä­mi­ses­tä.


Greenin mukaan digi­taa­li­nen näkyvyys ja sen nos­ta­mi­nen ovat avai­na­se­mas­sa. Yliopistojen tulisi panostaa siihen, että haku­moot­to­rin käytöllä esille nousevat välit­tö­mäs­ti tulokset, joissa kerrotaan mitä ant­ro­po­lo­gia on ja ketkä sitä tekevät. Mitä sel­keäm­män kuvan alalle hakeu­tu­mis­ta har­kit­se­vat opis­ke­li­jat saavat heti alusta alkaen, sitä toden­nä­köi­sem­min oppiaine pysyy heidän muis­tis­saan myös eri­kois­tu­mis­vai­hees­sa.


Jyväskylän yli­opis­tos­sa on jo pyritty nostamaan uusien opis­ke­li­joi­den mie­len­kiin­toa työ­elä­mä­ta­ri­noi­den myötä. Professori Tenhunen kertoo, että yli­opis­ton inter­net­si­vuil­le lisätty alum­ni­toi­min­nan sivu on lisännyt haki­joi­den määrää ja poikinut posi­tii­vis­ta palau­tet­ta. Sivuilla entiset opis­ke­li­jat kertovat työl­lis­ty­mi­ses­tään, ja listalta löytyykin esi­merk­ke­jä aina asia­kas­koor­di­naat­to­ris­ta lähe­tys­tö­neu­vok­seen. Esimerkeillä pyritään murtamaan myyttiä siitä, että ant­ro­po­lo­gi­aa opis­ke­le­mal­la työl­lis­ty­mi­nen olisi vaikeaa tai kapea-alaista, ja nostamaan samalla oppiai­neen imagoa opis­ke­li­joi­den silmissä.

Kuva: Patrick Tomasso/​Unsplash (CC0)

Muutosten ja leik­kaus­ten tuomat haasteet vai­kut­ta­vat opetuksen ja opis­ke­li­joi­den lisäksi myös hen­ki­lö­kun­nan tut­ki­mus­työ­hön. Jatkuvasti kasvava pape­ri­työn ja byro­kra­tian määrä vie aikaa tut­ki­joil­ta, kun tuki­hen­ki­lö­kun­taa irti­sa­no­taan tai heidän työ­ai­ko­jaan supis­te­taan. Heikkinen Oulun yli­opis­tos­ta mainitsee yhdeksi suu­rim­mis­ta haas­teis­ta sen, miten vaikeaa on löytää aikaa tehdä kan­sain­vä­li­ses­ti tun­nus­tet­tua tut­ki­mus­työ­tä, kun suuri osa ajasta kuluu jo pel­käs­tään apu­ra­ha­ha­ke­muk­siin.


Miten estää hen­ki­lö­kun­nan tur­hau­tu­mi­nen ja lop­puun­pa­la­mi­nen tilan­tees­sa, jossa opis­ke­li­joi­ta on jo valmiiksi paljon resurs­sei­hin nähden?


Kaikki pane­lis­tit ovat yhtä mieltä siitä, että yli­opis­to­jen välistä yhteis­työ­tä on lisättävä. Harva on aktii­vi­ses­ti selvillä siitä, mitä opintoja muualla Suomessa tarjotaan tai mitkä ovat kul­loin­kin tär­keim­piä pai­kal­li­sia tut­ki­musa­luei­ta. Green huo­maut­taa, että esi­mer­kik­si Iso-Britanniassa on saa­vu­tet­tu selkeitä tuloksia siten, että eri yli­opis­to­jen laitosten johtajat (Heads of Department) pitävät yllä jatkuvaa kom­mu­ni­koin­tia ja vankkaa yhteis­työ­tä.


Saman­kal­tais­ta toimintaa voisi edistää myös Suomessa — mutta miten?


Esiin nousevat muun muassa jaetut, sisäiset blo­gia­lus­tat, yhteiset paneelit kon­fe­rens­seis­sa sekä mah­dol­li­set inter­net­poh­jai­set eri­kois­tu­mis­kurs­sit, joista myös opis­ke­li­jat hyö­tyi­si­vät. Suomalaisten yli­opis­to­jen lisäksi myös poh­jois­mai­nen yhteistyö on vielä lap­sen­ken­gis­sään. Lisäämällä kans­sa­käy­mis­tä ja tehos­ta­mal­la tie­don­ja­koa var­mis­tet­tai­siin se, etteivät hyvät ideat jäisi hau­da­tuk­si vain yhteen Suomen kolkkaan.

Kuinka selvitä muutosten tuomista haasteista?

Myös pro­fes­so­ri Heikkinen jakaa Greenin huo­le­nai­heen ant­ro­po­lo­gian iden­ti­tee­tin säi­ly­mi­ses­tä. Jatkuvat orga­ni­saa­tio­muu­tok­set tuottavat häm­men­nys­tä ja pään­vai­vaa paitsi hen­ki­lö­kun­nal­le myös opis­ke­li­joil­le. Oulun yli­opis­ton suun­ni­tel­mat yhdistää eri aineo­pin­to­ja ovat muut­tu­neet useampia kertoja. Miten tahansa suun­ni­tel­mat tule­vat­kin toteu­tu­maan, tulee raja ant­ro­po­lo­gian ja muiden oppiai­nei­den välillä säilyttää. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö kursseja voisi toteuttaa moni­tie­teel­li­ses­ti ja yhteis­työs­sä muiden kanssa, vaan sitä, että kysy­mys­ten lähes­ty­mis­ta­vois­sa pidetään yllä ant­ro­po­lo­gi­sia mene­tel­miä.


Lukuisten oppiai­nei­den yhdis­tä­mi­nen saman ohjelman alle on ollut haas­teel­lis­ta myös Itä-Suomen yli­opis­tol­le, kertoo puo­les­taan Taina Kinnunen. Heillä ant­ro­po­lo­gia on osa kult­tuu­rin­tut­ki­muk­sen kou­lu­tus­oh­jel­maa, jonka eri­kois­tu­mis­aloi­hin kuuluvat muun muassa tai­teen­so­sio­lo­gia, suku­puo­len­tut­ki­mus ja media­kult­tuu­ri. Myös Kinnusen mukaan moni­tie­tei­syys on voimaa, mutta ilman riittävää panos­tus­ta se voi johtaa koko­nai­suuk­siin, jotka ovat pahim­mas­sa tapauk­ses­sa sekavia sekä luen­noit­si­joil­le että opis­ke­li­joil­le.


Kysymykset siitä, miten opis­ke­li­jat saa­tai­siin sitou­tu­maan ja iden­ti­fioi­tu­maan tut­ki­musa­laan, ovat vahvana myös kes­kus­te­lua seuraavan yleisön mielessä. Tampereen yli­opis­ton opis­ke­li­jae­dus­ta­ja jakaa koke­muk­sen­sa siitä, miten ant­ro­po­lo­gis­ta ryh­mäi­den­ti­teet­tiä on ollut vaikeaa löytää, kun ihmisiä ja kursseja on vain vähän. Vaikka yritystä hen­ki­lö­kun­nan ja tarjonnan kas­vat­ta­mi­seen on, eivät resurssit silti tunnu riittävän. Jos opis­ke­li­joi­den sitou­tu­mi­sen taso on yhtey­des­sä siihen, kuinka paljon resurs­se­ja kullakin yli­opis­tol­la on käy­tet­tä­vis­sään, aiheut­taa­ko se auto­maat­ti­ses­ti suuria eroja eri paik­ka­kun­nil­la opis­ke­le­vien välille? Entä mitä tapahtuu, jos leik­kauk­sil­le ei näy loppua? Haasteet eivät ole vain mate­ri­aa­li­sia, vaan vai­kut­ta­vat koko ant­ro­po­lo­giyh­tei­söön ja sen yllä­pi­tä­mi­seen.

Keskustelutilaisuudessa yleisö vasem­mal­la ja pane­lis­tit oikealla. Kuva: Suvi Jaakkola ©

Professori Huttunen Tampereen yli­opis­tos­ta on huo­lis­saan siitä, että vaikka kurssit ovat opis­ke­li­joi­den kes­kuu­des­sa suo­sit­tu­ja, vain harva kui­ten­kaan eri­kois­tuu val­mis­tu­maan juuri ant­ro­po­lo­gias­ta. Johtuuko tämä ole­te­tuis­ta työl­li­syys­nä­ky­mis­tä, vai onko mukana suurempia taus­ta­te­ki­jöi­tä?


Yksi mah­dol­li­nen syy tälle on se, että ant­ro­po­lo­gial­le tun­nuk­sen­omai­nen etno­gra­fia nähdään vai­val­loi­se­na tut­ki­mus­me­to­di­na, joka etään­nyt­tää niitä opis­ke­li­joi­ta, jotka tavoit­te­le­vat nopeaa val­mis­tu­mis­ta. Toiset oppiai­neet saattavat tarjota helpompia ja suo­ra­vii­vai­sem­pia tut­ki­mus­ta­po­ja. Tämä ei kui­ten­kaan ole koko totuus. Työllistymiskysymystä poh­dit­taes­sa on nos­tet­ta­va esiin se, että etno­gra­fi­sen tut­ki­muk­sen kysyntä eri teh­tä­vis­sä on jat­ku­vas­sa nousussa. Näennäinen vai­val­loi­suus johtaa tuloksiin, joita pelkät las­ken­nal­li­set mene­tel­mät eivät riitä kuvaamaan.


Etnografia ei kui­ten­kaan ole ainoa asia, joka erottaa ant­ro­po­lo­gian muista oppiai­neis­ta, muis­tut­taa Green. Aivan yhtä tärkeää, ellei tär­keäm­pää, on se, miten oppia katsomaan maailmaa ja ajat­te­le­maan eri tavalla. Haasteeksi muodostuu, miten tämän ajat­te­lu­ta­van hyö­dyl­li­syys saadaan puettua sanoiksi ja seli­tet­tyä siten, että myös tut­ki­musa­laan pereh­ty­mät­tö­mät ymmär­tä­vät sen tuoman edun.


Vaikka useiden eri oppiai­nei­den yhdis­ty­mi­nen on haaste sekä iden­ti­tee­tin säi­lyt­tä­mi­sen että meto­do­lo­gis­ten syiden kannalta, tuo yhteistyö ja moni­tie­teel­li­syys mukanaan myös mah­dol­li­suuk­sia. Soveltavan ant­ro­po­lo­gian kysyntä on kasvussa, eikä yli­opis­to­jen yhteis­työ­tä kau­pal­lis­ten tahojen kanssa tut­ki­mus­pro­jek­tien merkeissä nähdä auto­maat­ti­ses­ti tut­ki­museet­ti­sel­tä kannalta epäi­lyt­tä­vä­nä. Tutkimuspiirin laa­je­ne­mi­nen luo tule­vai­suu­den ant­ro­po­lo­geil­le uusia mah­dol­li­suuk­sia myös yri­tys­ken­täl­lä.

Kohti kirkasta tulevaisuutta

Kaikista uhka­ku­vis­ta ja haas­teis­ta huo­li­mat­ta ant­ro­po­lo­gian tähti ei ole las­ke­mas­sa. Itä-Suomen yli­opis­tos­sa se on sivuai­neis­ta suo­si­tuim­pia, eivätkä kaikki halukkaat mahdu tarjolla oleville kurs­seil­le mukaan. Etnografisen metodin ja alan taitajien suosion jatkuva kasvu työ­elä­mäs­sä johtaa toi­vot­ta­vas­ti jo pian siihen, että perus­tel­tu huoli opintojen jäl­kei­ses­tä työl­lis­ty­mi­ses­tä lakkaa olemasta mää­rit­tä­vä piirre alalle hakeu­tu­mi­ses­ta päät­täes­sä.


Suosion nousu näkyy kon­kreet­ti­ses­ti myös Jyväskylän yli­opis­tos­sa, missä etno­lo­gian oppiai­neen ja haku­koh­teen nimi muuttuu keväällä 2017 etno­lo­giak­si ja ant­ro­po­lo­giak­si. Antropologian selkeä esiin­tuon­ti nimel­li­ses­ti on merkki muu­tok­ses­ta, jonka myös laitosten johtajat ovat havain­neet.


Saman­lais­ta kehitystä on havaittu muun muassa Amsterdamin Vrije Universiteitissa, jossa oppiai­neen nimi on vaihdettu ja fokusoitu kult­tuu­riant­ro­po­lo­gias­ta ja ei-län­si­mais­ten yhteis­kun­tien sosio­lo­gias­ta sosiaali- ja kult­tuu­riant­ro­po­lo­giak­si. Sovelletun ant­ro­po­lo­gian, kuten esi­mer­kik­si design-ant­ro­po­lo­gian lisää­mi­nen on ollut Jyväskylässä vahvasti esillä, ja kes­kus­te­lua on käyty tie­toi­ses­ti juuri yhteis­kun­nal­li­ses­ti työl­lis­tä­väm­mäs­tä suunnasta.

Kuva: Samuel Zeller/​Unsplash (CC0)

Yliopistojen eri­kois­tu­mi­nen ja tut­ki­musa­lu­eet saattavat poiketa toi­sis­taan paljonkin. Tulevaisuutta ja vai­kut­ta­mis­mah­dol­li­suuk­sia pohtiessa on yhteis­työn vah­vis­ta­mi­nen siis ensiar­voi­sen tärkeää. Aktiivisella kom­mu­ni­koin­nil­la ja näky­vyy­den kas­vat­ta­mi­sel­la luodaan vankka pohja, jonka päälle rakentaa ant­ro­po­lo­gis­ta iden­ti­teet­tiä paitsi tut­ki­muk­ses­sa, myös heti opintojen alusta lähtien.


Vahvempi yhteistyö vastaa osaltaan myös Taina Kinnusen esit­tä­mään kysy­myk­seen: miten pysyä paremmin perillä siitä, miten ja missä ant­ro­po­lo­ge­ja tarvitaan? Varmistamalla, että eri laitokset ovat tietoisia toistensa vah­vuuk­sis­ta, on rea­goi­mi­nen yhteis­kun­nal­li­siin kysy­myk­siin ja ajan­koh­tai­siin tapah­tu­miin helpompaa. Juuri nyt pinnalla ovat eri­tyi­ses­ti maa­han­muut­to sekä raja­ky­sy­myk­set. Miten ant­ro­po­lo­gian tuomaa osaamista ja pers­pek­tii­viä voi­tai­siin käyttää entistä vahvemmin hyödyksi päivän polt­ta­vis­sa aiheissa?


Yhdestä asiasta kaikkien osal­lis­tu­jien on helppoa olla samaa mieltä: tie­tee­na­lal­la on paljon annet­ta­vaa. Samalla kun oppiai­nei­den rajoja jär­jes­tel­lään uusiksi yli­opis­to­jen sisällä, myös globaalit rajat muuttavat muotoaan ja liik­ku­vuus kasvaa. Maailma ei pysähdy. Jos ant­ro­po­lo­gian nyky­päi­vän sovel­luk­siin ja näky­vyy­den kas­vat­ta­mi­seen suh­tau­dut­tai­siin yhtä suurella into­hi­mol­la kuin näiden muutosten tut­ki­mi­seen, saattaisi orastava iden­ti­teet­ti­krii­si­kin olla pian vain kaukainen muisto.

Kirjoittaja

Sanna Rauhala on sosiaali- ja kulttuuriantropologian maisteri Helsingin yliopistosta. Työkseen hän kehittää ihmislähtöisiä ratkaisuja antropologista osaamistaan hyödyntäen CGI Nextin palkkalistoilla. AntroBlogissa Sanna toimii AV-tuotantopäällikkönä, ideoi monimediaista sisältöä, esiintyy videokasvona YouTuben puolella ja on jonkinlainen toimituksen yleishärvääjä. Hän kirjoitti pro gradunsa hoivarobotiikasta vanhainkotiympäristöissä, ja hänen muita tutkimusmielenkiintojaan ovat tekoäly, ihmislähtöinen suunnittelu, pelit ja peliyhteisöt sekä koko laaja maailmankaikkeus - aina kaukaisia galakseja myöten.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Aktivisti ja yrittäjä, vuorovaikutus- ja mindfulness-kouluttaja, antropologi ja ihmislähtöinen tekijä. Elina Kauppila on kirjoittanut kasvatusoppaita kiireisille, vetänyt vuorovaikutuskursseja vanhemmille ja toimii vapaa-ajallaan ilmastotoimia vaativan Elokapina-liikkeen joukoissa. Työkentällä-haastattelussa hän kertoo urastaan hyvinvointialalla.

Havainnot maapallon resurssien rajallisuudesta sekä epätasaisesta jakautumisesta haastavat talouskasvupakkoa, mikä kannustaa miettimään talousajattelua uudestaan. Vaikka joidenkin kasvukriitikoiden mukaan talouden pohdinta kuuluu kaikille, kaikkien kokemuksen huomioiminen ei ole itsestäänselvyys. Tulokulmia-kolumnissa tutkija Eeva Houtbeckers kertoo, mitä annettavaa antropologialla on kasvutalouden jälkeiselle ajalle.

Kuka on vastuussa, jos tekoäly tekee virheen? Voiko kone oppia moraalia, jos moraali saattaa vaatia myös inhimillisiä uhrauksia? AlterNATIIVIn seitsemännessä jaksossa keskustellaan väitöstutkija ja tekoälyasiantuntija Juho Vaisteen kanssa tekoälyn eettisistä haasteista.