Hämäläiseen kahviseremoniaan kuuluu kursailu. Emäntä ilmoittaa että kahvi on kaadettu, mutta kukaan ei siirry tarjoilupöytään. Tunnelma on jännittynyt. Usean kehotuksen jälkeen emäntä sanoo, että kahvi jäähtyy. Jos tämä ei riitä, hän kohdistaa sanansa suoraan jollekulle, esittäen syyn miksi tämän tulee olla ensimmäinen: “Olet tullut kaikkein kauimpaa”. Lopulta joku vieraista uhrautuu, kommentoiden vähättelevästi: “Olen lähimpänä”, “Olen vanhin”, “Mitäpä tuon on väliä”. Sanat tekevät selväksi, ettei vieras ole ensimmäinen omasta tahdostaan.
Yhdysvaltalainen antropologi tutki kahviseremoniaa Hämeessä 1970-luvulla, ja totesi sen kyläyhteisön sosiaalisuuden perustaksi. Olipa kyse suurista tai pienistä tapahtumista, hautajaisista tai lukupiirin kokoontumisesta, seremonia oli keskiössä.
Tahtojen taistelu emännän ja vieraiden kesken heijastaa ristiriitoja erilaisten arvojen välillä. Itsenäisyys on tärkeää, niin myös yhteisöllisyys ja tasa-arvo. Emäntä on tarjoilun alkaessa valta-asemassa: hän “käskee” pöytään ja antaa omastaan. Itsenäisyyttä korostavassa yhteisössä olisi häpeällistä osoittaa alamaisuutta ryntäämällä herkkujen kimppuun. Siksi tarjoiluja kuuluu vain maistella. Kursailu kääntää asetelman päälaelleen: vieraat arvioivat emännän onnistumista. Seremoniassa vahvistetaan jokaisen arvo, ja myös yhteisön jäsenyys, sillä itseä ei korosteta suhteessa muihin.
Kahviseremonia on vuosikymmenten aikana muuttunut yhteiskunnan mukana. Eliitin tavasta on tullut tasa-arvoa korostava seremonia, joka on mahdollista toteuttaa sekä köyhissä että varakkaissa kodeissa tarjoiluja ja kattausta varioimalla.
Lukemista
- Fredric M. Roberts 1989: the Finnish Coffee Ceremony and Notions of the Self.
- Kuva: Museoviraston kuvakokoelmat. Nainen kahvipöydän ääressä vuonna 1957.
