Hämäläinen kahviseremonia

Hämäläiseen kah­vi­se­re­mo­ni­aan kuuluu kursailu. Emäntä ilmoittaa että kahvi on kaadettu, mutta kukaan ei siirry tar­joi­lu­pöy­tään. Tunnelma on jän­nit­ty­nyt. Usean keho­tuk­sen jälkeen emäntä sanoo, että kahvi jäähtyy. Jos tämä ei riitä, hän kohdistaa sanansa suoraan jol­le­kul­le, esittäen syyn miksi tämän tulee olla ensim­mäi­nen: “Olet tullut kaikkein kauimpaa”. Lopulta joku vieraista uhrautuu, kom­men­toi­den vähät­te­le­väs­ti: “Olen lähimpänä”, “Olen vanhin”, “Mitäpä tuon on väliä”. Sanat tekevät selväksi, ettei vieras ole ensim­mäi­nen omasta tah­dos­taan.

Yhdysvaltalainen ant­ro­po­lo­gi tutki kah­vi­se­re­mo­ni­aa Hämeessä 1970-luvulla, ja totesi sen kyläyh­tei­sön sosi­aa­li­suu­den perus­tak­si. Olipa kyse suurista tai pienistä tapah­tu­mis­ta, hau­ta­jai­sis­ta tai luku­pii­rin kokoon­tu­mi­ses­ta, seremonia oli keskiössä.

Tahtojen taistelu emännän ja vieraiden kesken heijastaa ris­ti­rii­to­ja eri­lais­ten arvojen välillä. Itsenäisyys on tärkeää, niin myös yhtei­söl­li­syys ja tasa-arvo. Emäntä on tarjoilun alkaessa valta-asemassa: hän “käskee” pöytään ja antaa omastaan. Itsenäisyyttä koros­ta­vas­sa yhtei­sös­sä olisi häpeäl­lis­tä osoittaa ala­mai­suut­ta ryn­tää­mäl­lä herkkujen kimppuun. Siksi tar­joi­lu­ja kuuluu vain maistella. Kursailu kääntää asetelman pää­lael­leen: vieraat arvioivat emännän onnis­tu­mis­ta. Seremoniassa vah­vis­te­taan jokaisen arvo, ja myös yhteisön jäsenyys, sillä itseä ei korosteta suhteessa muihin.

Kahviseremonia on vuo­si­kym­men­ten aikana muuttunut yhteis­kun­nan mukana. Eliitin tavasta on tullut tasa-arvoa korostava seremonia, joka on mah­dol­lis­ta toteuttaa sekä köyhissä että varak­kais­sa kodeissa tar­joi­lu­ja ja kattausta varioi­mal­la.

  1. Fredric M. Roberts 1989: the Finnish Coffee Ceremony and Notions of the Self.
  • Kuva: Museoviraston kuva­ko­koel­mat. Nainen kah­vi­pöy­dän ääressä vuonna 1957.

Kirjoittaja

Emmi Huhtaniemi, VTM, on sosiaali- ja kulttuuriantropologi Helsingin yliopistosta. Hän tarkasteli pro gradu -työssään maya-kalenterin loppuun liittynyttä uushenkisyyttä Meksikossa rituaalin ja magian näkökulmista. Emmiä kiinnostavat erityisesti inhimillisen kokemuksen rakentuminen ja tietoisuuden antropologia.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Espanjalaisessa ruokakulttuurissa itse ruoka ei aina ole tärkein asia. Erityisesti ravintolalounaalla oleellista on paikan mukavuus, sillä siellä tulee parhaassa tapauksessa vietettyä useampia tunteja. Lounas ei ole ohi syömisen loppuessa, vaan silloin alkaa sobremesa. Kirjaimellisesti termi tarkoittaa ”pöydässä”. Se viittaa aikaan, joka vietetään syömisen jälkeen jutellen ja rentoutuen.

Toimittaja Satu Kivelän Havaintoja ihmisestä – sarjassa käsiteltiin tällä kertaa pahuutta. Mitä pahuus on, ja onko ihminen luonnostaan hyvä vai paha? Kivelän haastatteleman psykiatrian ylilääkäri Hannu Lauerman mukaan pahuus on pohjimmiltaan muiden ihmisten oikeuksien loukkaamista. Tiedeyhteisössä on pitkään käyty debattia ihmislajin luontaisesta väkivaltaisuudesta.

Jokaisen lapsen elämässä tulee vastaan aika, jolloin on opittava vessatavoille. Meillä tämä tarkoittaa vaipoista potalle siirtymistä. Eri puolilla maailmaa tämäkin rituaalinen elämänvaihe järjestyy monin eri tavoin. Afrikan Norsunluurannikolla elävän beng-kansan lasten “pottatreeni” aloitetaan mahdollisimman varhain, vain muutaman päivän ikäisenä, antamalla vauvalle suolen tyhjentävä peräruiske kahdesti päivässä.