Hämäläinen kahviseremonia

Hämäläiseen kah­vi­se­re­mo­ni­aan kuuluu kursailu. Emäntä ilmoittaa että kahvi on kaadettu, mutta kukaan ei siirry tar­joi­lu­pöy­tään. Tunnelma on jän­nit­ty­nyt. Usean keho­tuk­sen jälkeen emäntä sanoo, että kahvi jäähtyy. Jos tämä ei riitä, hän kohdistaa sanansa suoraan jol­le­kul­le, esittäen syyn miksi tämän tulee olla ensim­mäi­nen: “Olet tullut kaikkein kauimpaa”. Lopulta joku vieraista uhrautuu, kom­men­toi­den vähät­te­le­väs­ti: “Olen lähimpänä”, “Olen vanhin”, “Mitäpä tuon on väliä”. Sanat tekevät selväksi, ettei vieras ole ensim­mäi­nen omasta tah­dos­taan.

Yhdysvaltalainen ant­ro­po­lo­gi tutki kah­vi­se­re­mo­ni­aa Hämeessä 1970-luvulla, ja totesi sen kyläyh­tei­sön sosi­aa­li­suu­den perus­tak­si. Olipa kyse suurista tai pienistä tapah­tu­mis­ta, hau­ta­jai­sis­ta tai luku­pii­rin kokoon­tu­mi­ses­ta, seremonia oli keskiössä.

Tahtojen taistelu emännän ja vieraiden kesken heijastaa ris­ti­rii­to­ja eri­lais­ten arvojen välillä. Itsenäisyys on tärkeää, niin myös yhtei­söl­li­syys ja tasa-arvo. Emäntä on tarjoilun alkaessa valta-asemassa: hän “käskee” pöytään ja antaa omastaan. Itsenäisyyttä koros­ta­vas­sa yhtei­sös­sä olisi häpeäl­lis­tä osoittaa ala­mai­suut­ta ryn­tää­mäl­lä herkkujen kimppuun. Siksi tar­joi­lu­ja kuuluu vain maistella. Kursailu kääntää asetelman pää­lael­leen: vieraat arvioivat emännän onnis­tu­mis­ta. Seremoniassa vah­vis­te­taan jokaisen arvo, ja myös yhteisön jäsenyys, sillä itseä ei korosteta suhteessa muihin.

Kahviseremonia on vuo­si­kym­men­ten aikana muuttunut yhteis­kun­nan mukana. Eliitin tavasta on tullut tasa-arvoa korostava seremonia, joka on mah­dol­lis­ta toteuttaa sekä köyhissä että varak­kais­sa kodeissa tar­joi­lu­ja ja kattausta varioi­mal­la.

  1. Fredric M. Roberts 1989: the Finnish Coffee Ceremony and Notions of the Self.
  • Kuva: Museoviraston kuva­ko­koel­mat. Nainen kah­vi­pöy­dän ääressä vuonna 1957.

Kirjoittaja

Emmi Huhtaniemi, VTM, on sosiaali- ja kulttuuriantropologi Helsingin yliopistosta. Hän tarkasteli pro gradu -työssään maya-kalenterin loppuun liittynyttä uushenkisyyttä Meksikossa rituaalin ja magian näkökulmista. Emmiä kiinnostavat erityisesti inhimillisen kokemuksen rakentuminen ja tietoisuuden antropologia.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Itsenäisyyspäivänä 6.12. tarjoamme antropologisen liveseurannan itsenäisyyspäivän juhlalähetyksestä. Liity seuraamme Twitterissä, kun teemme Linnan juhlista tutkimuskenttämme ja tarjoilemme etnografisia havaintoja tapahtumasta pitkin iltaa. Miltä Suomen kenties merkittävin valtiollinen rituaali näyttää antropologien silmin?

Suomalaiseen uskomusperinteeseen kuului ennen kuolleista tarttuvan kalman välttely. Ruumiisiin kohdistuvan inhon ja pelon taustalla voidaan nähdä suojautuminen taudinaiheuttajilta, mutta välttämissäännöt kertovat myös arvoista ja yhteisöllisestä järjestyksestä. Vainajat kun hermostuivat vähäisistäkin rikkeistä.

Kuolema ei ole yksiselitteinen biologinen fakta. Antropologinen kuolemantutkimus osoittaa kuolemaan liittyvän valtavasti sosiokulttuurista ja historiallista vaihtelua. Kuolema on myös poliittinen kysymys. 

Kuolemaa voi tarkastella filosofisena kysymyksenä tai yksilön tunne-elämän kriisinä. Kuolema ja kuolemanrituaalit ovat myös käytännön asioita - keskittyväthän useimmat suomalaisenkin yhteiskunnan kuolemaan liittyvät toimet nimenomaan vainajan ruumiiseen ja sen saattamiseen viimeiseen leposijaansa, tavalla tai toisella.