Kohtaamisen arvo kulttuurivaihdossa

Teksti: Kaisa Vainio, FM. Podcast-lukija: Sanna Rauhala.

Sanotaan, että kulttuurinen kuilu Suomen ja Venäjän välillä on yksi maailman suurimpia. Tämä näkyy esimerkiksi kielimuurina, lainsäädönnössä, elintasossa ja ennakkoluuloissa. Venäjä ja venäläinen kulttuuri ovat keskimäärin suomalaisille hyvin vieraita. Juuri tämän takia Suomen ja Venäjän välisillä kulttuurivaihtohankkeilla on suuri painoarvo.

Olivat [komilainen kansantanssiryhmä] kotiseutujuhlassa, yleisönä satoja ihmisiä. Osa varmasti oli yllättynytkin. Tavallisilla pudasjärvisillä, meillähän on tietynlainen ajatus, jos puhutaan Venäjästä ja venäläisistä. Ehkä se juontuu sota-ajalta ja kun tuossa oli tiukka raja. Sitä monet ajatteli, että siellä on kaikki samannäkösiä, kaikki elää samanlaisessa poksissa ja laulaa samalla tavalla. Minä uskon, että se on ollut nämä komijoukkueet ketkä on käyneet, ovat varmasti avanneet sitä näkemystä. ––– Ainakin ennakkoluuloja se on pystynyt poistamaan. Itellekin se teki sellaisen vaikutuksen. Minäkin olen sota–ajan sukupolven lapsi. (Eräs haastateltavista kuvaa kokemustaan kulttuurivaihdon vaikutuksesta.)

Ö-kirjain on kominkielen symboli. Kuva: Kaisa Vainio

Kulttuurivaihdossa vieras kulttuuri tulee lähelle. Kulttuurivaihto esimerkiksi taiteen kautta on positiivinen tapa tehdä ennestään tuntematonta kulttuuria tutuksi. Kulttuurivaihto on tärkeä osa kansainvälistä politiikkaa – kulttuurin kautta pyritään luomaan kulttuuris-taloudellisia suhteita, tukemaan venäläistä kansalaisyhteiskuntaa sekä edistämään vuoropuhelua ja ymmärrystä kansojen välillä.

Kulttuurivaihdon käytäntö näkyy aivan muualla: se on toreilla, vanhainkodeissa ja kouluissa. Se on kohtaamista lasten, nuorten, opettajien, taiteilijoiden ja virkamiesten välillä. Se on vapaaehtoistyötä, kokemusten ja osaamisen jakamista.

Tutkin pro gradu -työssäni Pudasjärven kaupungin ja Venäjän Komin tasavallan pitkään kestänyttä kulttuurivaihtosuhdetta vuosina 2012-2013. Olin mukana tutkijana – osallistuvana havainnoijana ja avustajana hankeneuvotteluissa ja kahdessa kulttuurivaihtohankkeessa Pudasjärvellä. Nämä olivat komilaisen lasten käsityökoulun oppilaiden ja opettajien työpajat sekä nuorten kansantanssi-ja lauluryhmän esiintymismatka. Samana vuonna Pudasjärvellä vieraili myös useita virkamies- ja yritysdelegaatioita Komin tasavallasta. Lisäksi haastattelin hankkeen osallistujia ja matkustin Komin tasavaltaan päästäkseni perille siellä tehtävästä paikallisesta kulttuurityöstä. Jaoin saman kokemuksen kulttuurivaihdosta haastateltavieni kanssa, ja sitä kautta pyrin ymmärtämään ilmiötä myös sisältä käsin. Millainen näkemys kulttuurivaihdosta on sen paikallisilla tekijöillä ja osallistujilla: oppilailla, opettajilla, suunnittelijoilla ja paikallisilla virkamiehillä?

Suomalais-ugrilainen perinne yhdistää

Pudasjärven ja Komin kulttuurivaihtosuhteessa teemaksi on nostettu perinne. Kyse on suomalais-ugrilaiseksi mielletystä perinteestä, joka yhdistää Komin tasavallan kansalaisia ja suomalaisia. Se näkyy molemmilla alueilla eri tavoin, mutta toimii symbolisena siltana muutoin syvän rajan yli.

Kyllä mulle ainakin oli rikkaus se, että jollakin tavallahan sen suomalais-ugrilaisuuden kokee osaksi itseä. ––– Ja aika pian tuli niiden komilaisten kanssa sellainen tunne, että ollaan niin kuin yhtä kansaa. [nauraa] On se aika paljon, kun ajattelee kansainvälistymistä. Ja hirveästi karisee ennakkoluuloja. Samoja ihmisiä ollaan. (Toinen pudasjärvinen osallistuja.)

Ajatus Suomen ja Komin kansojen välisestä yhteydestä perustuu teoriaan suomalais-ugrilaisesta kieliperheestä. Kielet ovat kuitenkin varsin erilaisia: komin ja suomen puhujat eivät esimerkiksi ymmärrä toisiaan. Ajatus yhteisestä historiasta ja perinteestä on niin ikään teoreettinen. Sille ei ole olemassa tieteellisiä todisteita.

Joitakin symbolisia yhtäläisyyksiä mytologiassa on. Ne perustuvat kielisukulaisuuteen, muinaisiin myytteihin ja taiteelliseen muotokieleen. Komilainen ja suomalainen perinne nostetaan esiin historiallisena, maantieteelliseen alueeseen liittyvänä kaikkien yhteisenä kulttuuriperintönä.

Kuva: jaymantri.com

Gradussa käsittelen perinteen eri elementtejä symbolisen antropologian teorian mukaan vuorovaikutuksen välineinä. Perinne-elementit ovat esimerkiksi käsityö- ja taide-esineitä, lauluja, tansseja tai kansanpukuja. Ne ovat myös arkikokemukseen liittyviä, kuten omakieliset sanat (yhteisten sanojen etsiminen) sekä luontosuhde (hiihto, metsästys ja kalastus). Symbolinen antropologia korostaa näiden elementtien merkitystä myös sosiaalisen prosessin tekijöinä. Esitykset, festivaalit, työpajat tai yhteiset luonto- tai museoretket yhdistävät eri kulttuureista tulevia osallistujia perinteeseen liittyvän yhteisen tekemisen avulla.

Tutkimuskentällä huomasin, että etenkin nuorille osallistujille oli tärkeää oman perinteen ja kulttuurin näyttäminen, sekä kiinnostus toisen kulttuurin perinnettä kohtaan. Monet hankkeisiin osallistuneista lapsista ja nuorista jakoivat jo valmiiksi kiinnostuksen taiteeseen, joten tutun aiheen kautta tapahtuva lähestyminen ja yhteistyö oli luontevaa. Nuorille oli rohkaisevaa huomata kiinnostus heitä ja heidän kulttuuriaan kohtaan.

Komin lasten taidenäyttely lähetettiin Pudasjärvelle. Kuva: Kaisa Vainio

Delegaatiovierailut ovat hallinnon sektorin tapa tehdä kulttuurivaihtoa. Delegaatioiden jäsenet ovat yleensä kunnanjohtajia, virkamiehiä ja liike-elämän edustajia. Delegaatiovierailu on kulttuurimatka, jossa tutustutaan toisen osapuolen ihmisiin ja elinympäristöön, lujitetaan yhteistyösuhdetta, omaksutaan vaikutteita ja mietitään uusia yhteistyön muotoja. Delegaatiovierailut alkoivat opettajien ja suunnittelijoiden välisestä yhteistyöstä, mutta kulttuurisuhde laajeni jo hyvin varhaisessa vaiheessa hallinnon sektorille.

Kotiseutu ja kansainvälisyys

Kulttuurivaihto saa osallistujat pohtimaan suhdettaan perinteeseen ja kotiseutuun. Kulttuuriperintö nähdään nuorten kotiseutu- tai kulttuuri-identiteettiä rakentavana tekijänä.  Vaihdon molempia osapuolia yhdistää huoli nuorten poismuutosta ja paikkakuntien tyhjenemisestä. Ajatus ”juurtumisesta” ja juurien puutteesta näyttäytyy yksilöön liittyvänä tragediana, identiteettikehityksen vajaatilana.

Monilla suomalaisilla on ennakkoluuloja venäläisiä kohtaan. Venäläisvihamielisyys on historiallinen taakka, jonka stereotypiat elävät voimakkaina etenkin vanhemman sukupolven parissa. Eräs opettaja kuvasi kulttuurivaihdon merkitystä nimenomaan henkisen ilmapiirin avartajana.

Tämä on sellaisia kaupunkeja, joissa on vähiten vaihtunut väki. Tänne on tullut hyvin vähän muualta ihmisiä, lukuun ottamatta viimeistä viittä vuotta [jolloin vastaanottokeskus perustettiin]. Pudasjärvellä ollaan oltu hyvin paljon omissa oloissaan. Että tulee sitä näkyä ja ajatusta siitä, että meitä on muuallakin meitä ihmisiä, samanlaista ja erilaista kulttuuria. Se avartaa paikkakunnan henkistä ilmapiiriä, että saadaan monenlaista erilaista tapahtumaa. Se on yks asia, mikä tässä on hyvin tärkeä, nimenomaan tännepäin, tänne meille. (Pudasjärvinen opettaja)

Samalla kun puheissa painotetaan ”juurtumista”, nuoria kannustetaan kansainvälistymiseen ja monikulttuurisuuteen. Arvot eivät näytä olevan ristiriidassa keskenään, päinvastoin. Kansainvälistymisen ajatellaan tuovan uusia ideoita, elinvoimaa ja kehitystä – niin yksilöllisesti, ammatillisesti kuin paikallistalouden näkökulmasta.

Komilainen Pihlajan helmet –tanssiryhmä esiintyy. Kuva: Kaisa Vainio

Monikulttuurisuutta pidetään molemmilla alueella tärkeänä arvona. Kyse ei enää ole vain suomalaisten ja venäläisten tai komien välisestä suvaitsevaisuudesta, vaan kulttuurisen moninaisuuden ymmärtämisestä monietnisessä yhteiskunnassa. Venäjällä, myös Komin tasavallassa, asuu noin 120 eri kansallisuutta. Pudasjärven etninen kirjo on puolestaan kasvanut vuonna 2008 perustetun turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksen myötä. Vuoden 2013 hankkeissa Komista saapunut laulu- ja tanssiryhmä osallistui työpajoihin yhdessä Pudasjärven monikulttuurisen väestön kanssa. Moni komilainen tapasi Pudasjärvellä tummaihoisen ihmisen ensi kertaa. Tutustuminen alkoi esimerkiksi linnunpöntön rakentamisella.

Mikä on kulttuurivaihdon arvo?

Aineistoa tutkiessani huomasin, että kulttuurivaihtoon liitetään hyvin erityyppisiä merkityksiä. Osa niistä on yleisiä, esimerkiksi poliittisia, osa yleistä hyvää tai hyötyä korostavia ja osa henkilökohtaisesti merkityksellisiä kokemuksia. Antropologisesta näkökulmasta koko kulttuurivaihto on itsessään eräänlainen rituaali. Kun kulttuurisuhde ja sen toiminta jatkuu, siitä muodostuu uusi perinne. Se ei ole enää historiallisten mielikuvien toistoa, vaan luo uutta tulevaisuutta, merkityksiä ja jaettuja kokemuksia.

Kun poliitikot tai virkamiehet puhuvat kulttuurivaihdosta, ovat tavoitteet väistämättä politisoituneita. Ne ovat toisinaan myös hyvin kaukana kulttuurivaihdon ruohonjuuritasosta. On tärkeää, että vaihtokumppanit ovat selvillä toistensa tavoitteista ja arvoista kulttuurivaihdon suhteen.  Kulttuurisista arvoista lähtevää vuoropuhelua ja vastavuoroisuutta pidetään molemmilla puolilla kaikkein tärkeimpänä.

Eläinaiheisia savihahmoja. Kuva: Kaisa Vainio

Pudasjärven toimijoiden ajattelussa korostui hyöty: taloudellisen yhteistyön kehitys, innovaatiot, alueellinen elinvoimaisuus, suvaitsevaisuuden edistäminen, kasvatukselliset seikat ja oppiminen. Pudasjärvellä eri toimijaryhmien käsitykset ja tavoitteet näyttävät hajaantuvan, mikä luo jännitettä. Kulttuurivaihdosta puhuminen paljasti toimijaryhmien erilaiset arvopohjat.

Komilaiset yhteistyökumpanit puhuvat mieluummin yhteistyön arvoista kuin hyödystä. He korostavat kansainvälisyyttä, perinnetyötä, identiteettityötä ja suomalais-ugrilaisuutta. Komissa toimijaryhmät tekevät yhteistyötä keskenään ja yhteiseltä arvopohjalta. Se korostaa lasten ja nuorten kulttuurikasvatusta ja luo positiivisia mielikuvia Suomesta muillakin osa-alueilla.

Komilainen Pihlajan helmet –tanssiryhmä esiintyy. Kuva: Kaisa Vainio

Kulttuurivaihdolla Komissa on jo itsessään paljon merkitystä ilman, että sille tarvitsee asettaa erityisiä tavoitteita. Sen merkitys on symbolinen ja poliittinen. Se alleviivaa kansallista suvereniteettia luoda itse suhteita ulkomaailmaan, ja toimia tasaveroisena kumppanina kansallisvaltiossa elävän kansan kanssa. Ruohonjuuritason toiminta on osa ‘kansallisen uudelleensyntymisen’ strategiaa, jossa tuetaan kulttuurisen identiteetin kehitystä.

Suomessa poliittiset strategiat liittyvät aluetasolla taloudellisten ja kulttuuristen suhteiden luomiseen ja valtiollisella tasolla hyvien poliittisten suhteiden ylläpitoon. Ruohonjuuritason yhteistyön merkitystä ei ole poliittisissa tavoitteissa paljoakaan avattu, ja sen merkitykset tuntuvat usein poliittisessa keskustelussa unohtuvan.

Tärkeintä on kohtaaminen

Eri toimijaryhmät jakavat erilaisia kokemuksia kulttuurivaihdossa ja asettavat sille myös erilaisia merkityksiä. Samanmielisimpiä keskenään olivat suunnittelijat ja opettajat, jotka painottavat kasvatuksellisia näkökulmia. Osallistujista opettajat ja oppilaat jakoivat myös samanlaisen ajatusmaailman kulttuurisen kohtaamisen ja uuden oppimisen merkityksestä.

Lapset seuraavat tarkasti kun Valeri Toropov näyttää miten syntyy lintupilli. Kuva: Kaisa Vainio

Poliitikkojen ja virkamiesten kesken näkemyserot ovat suurimpia. Tällä sektorilla kulttuurivaihto käsitetään joko itseisarvona, kansainvälisten suhteiden luomisena, elinkeinoelämän yhteistyön veturina, innovaatiopankkina tai lasten ja nuorten kulttuurista identiteettiä ja hyvinvointia tukevana toimintana. Kaikki ryhmät painottavat kumppanin aitoa kohtaamista.

Jos et itse anna itsestäsi mitään, et mitään saakaan. Jos oot kylmän viiliä ettei kosketa, vaan keskittyy bisneksiin. Vaan pitäisi lähteä suhteiden luomisesta ja opetella tuntemaan ihmiset. Sillä tavalla pääsee paljon pitemmälle. Kyllä se metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan, ja on se hirveen paljon persoonasta kiinni. (Pudasjärvinen virkamies)

Arkeologiset esineet korujen esikuvina. Kuva: Kaisa Vainio

Kasvatuksen sektorilla yhteistyössä painotetaan yhdessä tekemistä, muun muassa työpajojen avulla. Niissä tärkeää on tekninen uuden oppiminen, mutta myös tutustuminen yhdessä tekemisen kautta. Yhdessä tekeminen herätti kiinnostuksen toisen kulttuurin ihmisiä kohtaan. Nuorille samanikäisten tapaaminen ja yhdessä tekeminen on selvästi mieluisin kokemus, ja jos se puuttui, sitä jäätiin kaipaamaan. Vaikka kielimuuri oli jyrkkä, se ei tarkoittanut, ettei yhteistä kieltä olisi ollut: hyvin nopeasti ilmeet, eleet ja nimenomaan symbolinen taiteen, osaamisen, tervehdysten, valokuvien ja yhteisen kokemuksen jakaminen muodostui yhteiseksi kieleksi. Opettajat rinnastavat kohtaamisen kulttuurikasvatukseen:

Se, että toiminnan ja tekemisen kautta kohdataan, silloin siinä ei edes ajatella, mistä ollaan ja puhutaanko yhteistä kieltä. Pikku-oppilaat, ei niillä tahdo kiinnostaa kuunnella niitä esitelmiä. Ihan sen konkretian kautta se jää mieleen. Että ne saattaa sitten muistella pitemminkin sitä kukkopilliä, ja mistä ne olivat ne ihmiset. Ehkä joku jyvänen jää mieleen. Jää semmoinen positiivinen asia ja itsetehty esine. Siinä tulee kaikki, se käsillä tekeminen, kuuleminen, aistiminen, visuaalinen, auditiivinen, ne kaikki asiat, ja se kulttuuri tulee kaikilla aisteilla ja kanavilla lapsen kohdattavaksi. (Pudasjärvinen luokanopettaja)

Onnistuneen kulttuurivaihtohankkeen reseptinä voi pitää aitoa kohtaamista ja vuorovaikutusta osapuolten välillä. Kulttuurivaihdolle voi asettaa monenlaisia tavoitteita, mutta siltä näyttää olevan turha odottaa nopeita tuloksia. Suhteet syntyvät hitaasti, ja ne voivat kuivua kokoon nopeastikin. Arvokas huomio on se, että kulttuurisuhteen olemassaolo voi jo itsessään olla merkityksellinen asia.

Lähde

Vainio, Kaisa (2016): ”Suomalais-ugrilaisilla juurilla” – Pudasjärven kaupungin ja Venäjän Komin tasavallan välisen kulttuurivaihtosuhteen sisältö ja tavoitteet. Pro gradu –työ. Oulun yliopisto: Kulttuuriantropologian oppiaine.

Artikkelikuva: Nukkeja festivaalimarkkinoilla. Kaisa Vainio.