Maailman synty

Kansalliseepoksemme, suomalaisen luomismyytin kertovan Kalevalan päivää vietetään joka vuosi 28. helmikuuta. Mitä luomismyytit ovat, ja kuinka erikoinen Kalevala niiden joukossa on?

Myytti on kertomus ihmiskunnan alkuaikojen tapahtumista, joissa jumalolentojen teot nähdään esikuvina ja esimerkkeinä siitä, miten elämä tulee järjestää. Niiden sankarit voivat olla myös ihmisiä, hirviöitä, eläimiä tai luonnonilmiöitä. Myytit eivät aina kiinnity uskonnolliseen maailmankuvaan, vaikka näin yleisesti kuvitellaan.

Myytit rakentavat yhteyttä menneisyyden tapahtumiin, jotka ovat sosiaalisen ryhmän yhtenäisyyden kannalta tärkeitä. Yhteinen myyttinen historia sitoo yhteisön jäseniä toisiinsa. Myyttien tehtävä on selittää esimerkiksi olemassaolon merkitykseen liittyviä kulttuurisia kysymyksiä.

Ilmatar. Kuva: Robert Wilhelm Ekmani, 1860.

Kalevalan mukaan aikojen alussa oli vain vettä ja ilmaa, eikä maailma ollut vielä muotoutunut. Ainoa olento oli Ilmatar, joka uiskenteli alkumeressä. Maailman ensimmäinen lintu, sotka, teki pesän Ilmattaren polvelle ja muni seitsemän munaa, joista maailma rakentui.

Linnun munasta syntyvä maailma on tyypillinen piirre suomalais-ugrilaisten kansojen luomiskertomuksille. Tarinoista löytyy alkumeri, josta vesilintu etsii pesäpaikkaa: munien hautominen ja vieriminen mereen, sekä auringon ja kuun synty munien osista, aivan kuten Kalevalassa.

Millaisia muita luomismyyttejä maailmassa on?

Muna, muta ja meri

Alkumuna löytyy teemana myös Kiinasta. Kauan sitten, kun maa ja taivas olivat vielä yhtä, koko maailmankaikkeus sisältyi munanmuotoiseen pilveen. Tässä kuohuvassa alkumateriaalissa uinui jättiläinen Pan Gu, joka nukkui 18 000 vuotta munan sisällä. Kun hän heräsi ja venytteli, muna rikkoutui ja maailmankaikkeuden osaset vapautuivat. Kevyemmät ja puhtaammat elementit leijuivat muodostamaan taivaan, ja raskaampi, epäpuhtaampi materiaali vajosi alaspäin, tehden maan.

Pan Gu oli huolissaan siitä, että taivas ja maa saattaisivat sekoittua toisiinsa uudelleen. Hän piteli niitä erillään toiset 18 000 vuotta, kunnes ne pysyivät pitämättäkin, jolloin Pan Gu kuoli. Hänen kehonsa muuttui maailman ilmiöiksi: hänen verestään tulivat joet, silmistään kuu ja aurinko ja niin edelleen.

Myös alkumeri on läsnä monissa luomiskertomuksissa. Cherokee-kansan mytologiassa maailma oli aluksi pelkkää vettä ja pimeyttä, ja kaikki eläimet elivät taivaankannen yläpuolella olevassa maailmassa nimeltä Galúnlati. Sen ylikansoittuessa eläinten oli muutettava alas maailmaan. Ne löysivät meren pohjasta mutaa, joka paisui ja paisui, kunnes siitä tuli maapallona tunnettu saari. Tämä saari on neljästä kulmastaan kiinni taivaalta roikkuvissa köysissä, jotka vielä jonakin päivänä katkeavat ja maa putoaa takaisin mereen.Hawaijilla maan ajatellaan syntyneen meressä olleesta limasta maan kuumentuessa ensi kertaa, hetkellä jona taivas velloi ja aurinko oli pimeä. Luolien syvin pimeys, mies, ja kuuttoman yön pimeys, nainen, synnyttivät meren yksinkertaiset elämänmuodot, kuten korallista rakentuvat saaret. Kaikille meren eliöille ja kasveille syntyi maalla oleva vastapari: merilevän vastapariksi ruoho, vedenalaisen manauea-sammaleen parina manauea-tarokasvi maalla ja niin edelleen.

Guinean Kono-kansa aloitti alkumeren sijaan alkumudasta. Heidän kosmologiassaan alussa ei ollut mitään muuta kuin Kuolema vaimoineen ja tyttärineen. Kuolema loi perheelleen kodiksi valtavan mutalammikon, jossa nämä elivät, kunnes toinen jumala nimeltä Alatangana muutti mudan kiinteäksi maaksi ja loi kasvit ja eläimet. Kuoleman tytär ja Alatangana saivat lapsia, joista maailman kansat sikisivät. Vain Kuolema osasi tuoda maailmaan valon, ja siitä vastineeksi hän pidätti oikeuden korjata Alatanganan lapset hoiviinsa koska tahansa.

Zimbabwelaisen Wakaranga-heimon mukaan jumala loi alussa miehen nimeltä Kuu. Hän lähetti Kuun asumaan meren pohjaan, mutta tämä halusi asua maalla vaikka jumala varoitteli, että elämä maalla tulisi olemaan hankalaa. Maan elottomuus teki Kuun pian niin onnettomaksi, että hän purskahti itkuun. Jumalan kävi Kuuta sääliksi, joten hän lähetti tälle seuraksi vaimon nimeltä Aamutähti. Aamutähti toi taivaasta mukanaan tulen. Hän teki tulen keskelle Kuun mökkiä, ja yhteisen yön seurauksena Aamutähti tuli raskaaksi. Pian hän synnytti ruohon, puut ja muut kasvit, muuttaen maan vehreäksi ja eläväiseksi. Puut kasvoivat taivaisiin asti ja maassa satoi ensimmäisen kerran. Kuu ja Aamutähti elivät pitkään onnellisina paratiisissaan.

Tyhjyys ja ikuinen totuus

Afrikasta löytyy myös Mossi-kansan luomiskertomus, jossa alussa oli ainoastaan Ikuisen totuuden valtakunta. Sitä hallitsi joukko nimeltä Naba Zid-Wendé, joka loi maan ja yön ja päivän. Maa oli aluksi tulen peittämä, mutta Naba Zid-Wendét puhalsivat tuleen kunnes se jäähtyi. He määräsivät tulen asumaan maan sisässä, jotta maan pinta olisi turvallinen kulkea. Ensimmäinen luotu eläin oli kameleontti, jonka tehtävä oli kokeilla maankuoren kestävyyttä. Sen jälkeen luotiin käärmeet kokeilemaan oliko maan pinta kyllin viileä. Naba Zid-Wendé loivat ihmiset mustiksi, sillä musta on voimakas väri: Ja erottaakseen ihmiset auringosta, joka on punainen ja kuusta, joka on valkoinen.

 Kuva: William Blake, 1794.

Hopi-intiaanien mytologiassa alussa oli ääretön tyhjyys, ja siellä vain luoja nimeltä Taiowa. Aikaa, muotoa ja elämää ei ollut olemassa kuin Taiowan mielessä. Ääretön luoja loi äärellisen toimijan nimeltä Sotuknang, joka keräsi äärettömyydestä materiaalia, ja loi niistä yhdeksän maailmaa vesineen ja tuulineen. Kun peruselementit olivat valmiina, Sotuknang sai tehtäväksi luoda elämää. Tätä varten hän loi ensin Hämähäkkinaisen, jolle antoi elämän luomisen voiman. Tämä loi syljestä ja maasta kaksi olentoa, joiden tehtävä oli mennä maailman napoihin ja pitää maailma pyörimässä. Hämähäkkinainen loi kaiken elävän maailmaan. Viimeiseksi tulivat ihmiset, jotka hän teki valkoisen, keltaisen, punaisen ja mustan maan sekä syljen sekoituksesta.

Kreikkalainen luomiskertomus on täynnä väkeä. Ensimmäinen hahmo on Kaaos, josta syntyi Gaia eli maa. Seuraavaksi syntyivät Tartaros — paikka, johon kuolleet sielut tuomittiin — ja Eros eli rakkaus. Myös Erebos eli pimeys ja Nyx eli yö syntyivät alussa, ja heidän rakastelunsa hedelmänä syntyivät Aether eli ilma ja Hemera, päivä. Gaia synnytti Uranuksen, tähtitaivaan sekä vuoristot ja meren nimeltä Pontos. Sitten Gaia makasi lapsensa Uranuksen kanssa ja synnytti Okeanoksen, maailmaa ympäröivän meren. Gaia ja Uranus saivat 12 lasta, titaanit, joita kaikkia Uranus inhosi. Nuorin titaaneista leikkasi isältään sukupuolielimet irti ja paiskasi ne meren, ja meren vaahdosta syntyi rakkauden jumalatar Afrodite.

Wichita-intiaanien luomismyytin mukaan alussa ei ollut aurinkoa, tähtiä tai mitään muutakaan nykyisin tunnistettavissa olevaa asiaa. Pitkään ainoa ihminen oli Mies-joka-ei-koskaan-ollut-Maan-päällä. Hän loi kaiken. Luodessaan maapallon hän loi maan ja veden, mutta ne eivät olleet toisistaan erillään ja kaikkialla oli yhä pimeää. Hän loi miehen nimeltä Mies-jolla-oli-Voima-Kantaa-Valoa ja naisen, jota kutsutaan nimellä Kirkas-Hohtava-Nainen. He näkivät unessa kaikki asiat, joita he tarvitsisivat, ja aamulla heidän herätessä unet olivat käyneet toteen. Kirkas-Hohtava-Nainen sai maissintähkän ja tiesi, että se tulisi olemaan tulevaisuuden sukupolvien ruokaa.Intian ikivanhoissa Upanishad-kirjoituksissa alussa ei ollut kertakaikkiaan mitään. Tämä Ei-mikään toivoi itselleen itseyttä ja loi itselleen mielen. Sen liikkeistä syntyi vesi, ja veden vaahdosta maa. Ei-mikään kävi lepoon maan päälle, ja sen valosta syntyi tuli. Lopuksi se jakoi itsensä kolmeen osaan: tuleen, aurinkoon ja ilmaan. Alussa maailma oli siis vain sen oma olemus, joka sitten otti ihmisen muodon. Ihmiseksi tultuaan se oli kuitenkin yksinäinen, joten se halkaisi itsensä kahtia. Näistä täydellisesti toisiinsa sopivista osista tuli mies ja vaimo, ja heidän liitostaan maailman ihmiset.

Naista alkoi kuitenkin pian askarruttaa se, että hän oli paritellut miehen kanssa, jonka osa hän oli vielä hetkeä aiemmin ollut. Nainen halusi piiloutua, jotta parittelua ei tapahtuisi uudelleen. Hän muutti itsensä lehmäksi, mutta miespä muutti itsensä häräksi ja paritteli lehmän kanssa — ja niin saivat alkunsa lehmät. Nainen yritti uudestaan muuttamalla itsensä tammaksi — mutta mies muuttui oriksi, ja taas uusi eläinlaji sai alkunsa. Näin syntyivät kaikki maailman eläimet.

Myyttejä jokaiselle kansalle

Ylläoleva on tietenkin vain pienen pieni otos kaikista maailman luomiskertomuksista. Folkloristit, kielitieteiljät, antropologit ja kulttuurintutkijat ovat yrittäneet luokitella luomismyyttejä monin eri tavoin. Myyttejä on yhtä paljon kuin kansojakin, ja monet niistä ovat aikojen saatossa ehtineet jo kadota, unohtua ja muuttua.

Kaikista luomiskertomuksista löytyy selitys maailmankaikkeuden luomiselle, nykyisin asuttamamme maailman synnylle ja ihmisten alkuperälle. Ajatus siitä, että tietyn tyyppiset luomismyytit tuottaisivat tietynlaista kulttuuris-psykologista rakennetta, on kiinnostanut monia.

Luomismyytit saattavat myös selittää ja oikeuttaa yhteiskuntajärjestystä. Toisinaan niistä käy ilmi ihmisen ylivalta eläimiin nähden ja toisinaan sukupuolten välinen työnjako, tai kuten intialaisen myytin tapauksessa, miehen ylivalta naiseen. Kollektiivisten, kansallisten tai etnisten identiteettien määrittelijänä myyteillä on valtaa, ja niitä on käytetty ja käytetään myös poliittisesti. Kalevalalla on ollut merkittävä rooli suomalaisen identiteetin ja itsenäisyyden muotoutumisessa.

Toimitus

• Podcast-lukija: Bruno Gronow
• Verkkotaitto: Ninnu Koskenalho
• Artikkelikuva: Waiting for the World (CC BY 2.0)

Lukemista

• Anna-Leena Siikala: Itämerensuomalaisten mytologia. 2012.
• Urpo Vento: The Role of the Kalevala in Finnish Culture and Politics
• University of Georgia: Creation Stories from around the World
• Väestötiede-blogi: Pohjois-Eurooppalaiset myytit
• Vainio, Kaisa (2016): ”Suomalais-ugrilaisilla juurilla” — Pudasjärven kaupungin ja Venäjän Komin tasavallan välisen kulttuurivaihtosuhteen sisältö ja tavoitteet. Pro gradu –työ. Oulun yliopisto: Kulttuuriantropologian oppiaine.