Maailman synty

Teksti: Ninnu Koskenalho, VTM ja Saara Toukolehto, VTM.

Kansalliseepoksemme, suo­ma­lai­sen luo­mis­myy­tin kertovan Kalevalan päivää vietetään joka vuosi 28. hel­mi­kuu­ta. Mitä luo­mis­myy­tit ovat, ja kuinka erikoinen Kalevala niiden joukossa on? 

Myytti on kertomus ihmis­kun­nan alkuai­ko­jen tapah­tu­mis­ta, joissa juma­lo­len­to­jen teot nähdään esikuvina ja esi­merk­kei­nä siitä, miten elämä tulee järjestää. Niiden sankarit voivat olla myös ihmisiä, hirviöitä, eläimiä tai luon­no­nil­miöi­tä. Myytit eivät aina kiinnity uskon­nol­li­seen maa­il­man­ku­vaan, vaikka näin yleisesti kuvitellaan. 

Myytit raken­ta­vat yhteyttä men­nei­syy­den tapah­tu­miin, jotka ovat sosi­aa­li­sen ryhmän yhte­näi­syy­den kannalta tärkeitä. Yhteinen myyttinen historia sitoo yhteisön jäseniä toisiinsa. Myyttien tehtävä on selittää esi­mer­kik­si ole­mas­sao­lon mer­ki­tyk­seen liittyviä kult­tuu­ri­sia kysymyksiä. 

Ilmatar

Kuva: Ilmatar. Robert Wilhelm Ekmani, 1860.

Kalevalan mukaan aikojen alussa oli vain vettä ja ilmaa, eikä maailma ollut vielä muo­tou­tu­nut. Ainoa olento oli Ilmatar, joka uis­ken­te­li alku­me­res­sä. Maailman ensim­mäi­nen lintu, sotka, teki pesän Ilmattaren polvelle ja muni seitsemän munaa, joista maailma rakentui. 

Linnun munasta syntyvä maailma on tyy­pil­li­nen piirre suomalais-ugri­lais­ten kansojen luo­mis­ker­to­muk­sil­le. Tarinoista löytyy alkumeri, josta vesilintu etsii pesä­paik­kaa: munien hau­to­mi­nen ja vie­ri­mi­nen mereen, sekä auringon ja kuun synty munien osista, aivan kuten Kalevalassa. 

Millaisia muita luo­mis­myyt­te­jä maa­il­mas­sa on? 

Muna, muta ja meri

Alkumuna löytyy teemana myös Kiinasta. Kauan sitten, kun maa ja taivas olivat vielä yhtä, koko maa­il­man­kaik­keus sisältyi munan­muo­toi­seen pilveen. Tässä kuo­hu­vas­sa alku­ma­te­ri­aa­lis­sa uinui jät­ti­läi­nen Pan Gu, joka nukkui 18 000 vuotta munan sisällä. Kun hän heräsi ja venytteli, muna rikkoutui ja maa­il­man­kaik­keu­den osaset vapau­tui­vat. Kevyemmät ja puh­taam­mat elementit leijuivat muo­dos­ta­maan taivaan, ja raskaampi, epä­puh­taam­pi mate­ri­aa­li vajosi alaspäin, tehden maan. 

Pan Gu oli huo­lis­saan siitä, että taivas ja maa saat­tai­si­vat sekoittua toisiinsa uudelleen. Hän piteli niitä erillään toiset 18 000 vuotta, kunnes ne pysyivät pitä­mät­tä­kin, jolloin Pan Gu kuoli. Hänen kehonsa muuttui maailman ilmiöiksi: hänen verestään tulivat joet, sil­mis­tään kuu ja aurinko ja niin edelleen. 

Myös alkumeri on läsnä monissa luo­mis­ker­to­muk­sis­sa. Cherokee-kansan myto­lo­gias­sa maailma oli aluksi pelkkää vettä ja pimeyttä, ja kaikki eläimet elivät tai­vaan­kan­nen ylä­puo­lel­la olevassa maa­il­mas­sa nimeltä Galúnlati. Sen yli­kan­soit­tues­sa eläinten oli muu­tet­ta­va alas maailmaan. Ne löysivät meren pohjasta mutaa, joka paisui ja paisui, kunnes siitä tuli maa­pal­lo­na tunnettu saari. Tämä saari on neljästä kul­mas­taan kiinni taivaalta roik­ku­vis­sa köysissä, jotka vielä jonakin päivänä katkeavat ja maa putoaa takaisin mereen. 

waves-555394_960_720

Hawaijilla maan aja­tel­laan syntyneen meressä olleesta limasta maan kuu­men­tues­sa ensi kertaa, hetkellä jona taivas velloi ja aurinko oli pimeä. Luolien syvin pimeys, mies, ja kuuttoman yön pimeys, nainen, syn­nyt­ti­vät meren yksin­ker­tai­set elä­män­muo­dot, kuten koral­lis­ta raken­tu­vat saaret. Kaikille meren eliöille ja kasveille syntyi maalla oleva vastapari: merilevän vas­ta­pa­rik­si ruoho, vede­na­lai­sen manauea-sammaleen parina manauea-tarokasvi maalla ja niin edelleen.

Guinean Kono-kansa aloitti alkumeren sijaan alku­mu­das­ta. Heidän kos­mo­lo­gias­saan alussa ei ollut mitään muuta kuin Kuolema vai­moi­neen ja tyt­tä­ri­neen. Kuolema loi per­heel­leen kodiksi valtavan muta­lam­mi­kon, jossa nämä elivät, kunnes toinen jumala nimeltä Alatangana muutti mudan kiin­teäk­si maaksi ja loi kasvit ja eläimet. Kuoleman tytär ja Alatangana saivat lapsia, joista maailman kansat sikisivät. Vain Kuolema osasi tuoda maailmaan valon, ja siitä vas­ti­neek­si hän pidätti oikeuden korjata Alatanganan lapset hoiviinsa koska tahansa.

Zimbabwelaisen Wakaranga-heimon mukaan jumala loi alussa miehen nimeltä Kuu. Hän lähetti Kuun asumaan meren pohjaan, mutta tämä halusi asua maalla vaikka jumala varoit­te­li, että elämä maalla tulisi olemaan hankalaa. Maan elot­to­muus teki Kuun pian niin onnet­to­mak­si, että hän purskahti itkuun. Jumalan kävi Kuuta sääliksi, joten hän lähetti tälle seuraksi vaimon nimeltä Aamutähti. Aamutähti toi taivaasta mukanaan tulen. Hän teki tulen keskelle Kuun mökkiä, ja yhteisen yön seu­rauk­se­na Aamutähti tuli raskaaksi. Pian hän synnytti ruohon, puut ja muut kasvit, muuttaen maan vehreäksi ja elä­väi­sek­si. Puut kasvoivat tai­vai­siin asti ja maassa satoi ensim­mäi­sen kerran. Kuu ja Aamutähti elivät pitkään onnel­li­si­na paratiisissaan. 

Tyhjyys ja ikuinen totuus 

Afrikasta löytyy myös Mossi-kansan luo­mis­ker­to­mus, jossa alussa oli ainoas­taan Ikuisen totuuden val­ta­kun­ta. Sitä hallitsi joukko nimeltä Naba Zid-Wendé, joka loi maan ja yön ja päivän. Maa oli aluksi tulen peittämä, mutta Naba Zid-Wendét puhal­si­vat tuleen kunnes se jäähtyi. He mää­rä­si­vät tulen asumaan maan sisässä, jotta maan pinta olisi tur­val­li­nen kulkea. Ensimmäinen luotu eläin oli kame­leont­ti, jonka tehtävä oli kokeilla maan­kuo­ren kes­tä­vyyt­tä. Sen jälkeen luotiin käärmeet kokei­le­maan oliko maan pinta kyllin viileä. Naba Zid-Wendé loivat ihmiset mustiksi, sillä musta on voimakas väri: Ja erot­taak­seen ihmiset aurin­gos­ta, joka on punainen ja kuusta, joka on valkoinen. 

Kuva: William Blake, 1794.

Kuva: William Blake, 1794.

Hopi-inti­aa­nien myto­lo­gias­sa alussa oli ääretön tyhjyys, ja siellä vain luoja nimeltä Taiowa. Aikaa, muotoa ja elämää ei ollut olemassa kuin Taiowan mielessä. Ääretön luoja loi äärel­li­sen toimijan nimeltä Sotuknang, joka keräsi ääret­tö­myy­des­tä mate­ri­aa­lia, ja loi niistä yhdeksän maailmaa vesineen ja tuulineen. Kun perus­e­le­men­tit olivat valmiina, Sotuknang sai teh­tä­väk­si luoda elämää. Tätä varten hän loi ensin Hämähäkkinaisen, jolle antoi elämän luomisen voiman. Tämä loi syljestä ja maasta kaksi olentoa, joiden tehtävä oli mennä maailman napoihin ja pitää maailma pyö­ri­mäs­sä. Hämähäkkinainen loi kaiken elävän maailmaan. Viimeiseksi tulivat ihmiset, jotka hän teki valkoisen, keltaisen, punaisen ja mustan maan sekä syljen sekoituksesta.

Kreikkalainen luo­mis­ker­to­mus on täynnä väkeä. Ensimmäinen hahmo on Kaaos, josta syntyi Gaia eli maa. Seuraavaksi syntyivät Tartaros — paikka, johon kuolleet sielut tuo­mit­tiin — ja Eros eli rakkaus. Myös Erebos eli pimeys ja Nyx eli yö syntyivät alussa, ja heidän rakas­te­lun­sa hedelmänä syntyivät Aether eli ilma ja Hemera, päivä. Gaia synnytti Uranuksen, täh­ti­tai­vaan sekä vuoristot ja meren nimeltä Pontos. Sitten Gaia makasi lapsensa Uranuksen kanssa ja synnytti Okeanoksen, maailmaa ympä­röi­vän meren. Gaia ja Uranus saivat 12 lasta, titaanit, joita kaikkia Uranus inhosi. Nuorin titaa­neis­ta leikkasi isältään suku­puo­lie­li­met irti ja paiskasi ne meren, ja meren vaahdosta syntyi rakkauden jumalatar Afrodite. 

Wichita-inti­aa­nien luo­mis­myy­tin mukaan alussa ei ollut aurinkoa, tähtiä tai mitään muutakaan nykyisin tun­nis­tet­ta­vis­sa olevaa asiaa. Pitkään ainoa ihminen oli Mies-joka-ei-koskaan-ollut-Maan-päällä. Hän loi kaiken. Luodessaan maapallon hän loi maan ja veden, mutta ne eivät olleet toi­sis­taan erillään ja kaik­kial­la oli yhä pimeää. Hän loi miehen nimeltä Mies-jolla-oli-Voima-Kantaa-Valoa ja naisen, jota kutsutaan nimellä Kirkas-Hohtava-Nainen. He näkivät unessa kaikki asiat, joita he tar­vit­si­si­vat, ja aamulla heidän herätessä unet olivat käyneet toteen. Kirkas-Hohtava-Nainen sai mais­sin­täh­kän ja tiesi, että se tulisi olemaan tule­vai­suu­den suku­pol­vien ruokaa. 

Picture_by_Hubble_Space_Telescope_crop

Intian iki­van­hois­sa Upanishad-kir­joi­tuk­sis­sa alussa ei ollut ker­ta­kaik­ki­aan mitään. Tämä Ei-mikään toivoi itselleen itseyttä ja loi itselleen mielen. Sen liik­keis­tä syntyi vesi, ja veden vaahdosta maa. Ei-mikään kävi lepoon maan päälle, ja sen valosta syntyi tuli. Lopuksi se jakoi itsensä kolmeen osaan: tuleen, aurinkoon ja ilmaan. Alussa maailma oli siis vain sen oma olemus, joka sitten otti ihmisen muodon. Ihmiseksi tultuaan se oli kuitenkin yksi­näi­nen, joten se halkaisi itsensä kahtia. Näistä täy­del­li­ses­ti toisiinsa sopivista osista tuli mies ja vaimo, ja heidän lii­tos­taan maailman ihmiset. 
Naista alkoi kuitenkin pian askar­rut­taa se, että hän oli pari­tel­lut miehen kanssa, jonka osa hän oli vielä hetkeä aiemmin ollut. Nainen halusi piiloutua, jotta parit­te­lua ei tapah­tui­si uudelleen. Hän muutti itsensä lehmäksi, mutta miespä muutti itsensä häräksi ja paritteli lehmän kanssa — ja niin saivat alkunsa lehmät. Nainen yritti uudestaan muut­ta­mal­la itsensä tammaksi — mutta mies muuttui oriksi, ja taas uusi eläinlaji sai alkunsa. Näin syntyivät kaikki maailman eläimet.

Myyttejä jokaiselle kansalle

Ylläoleva on tietenkin vain pienen pieni otos kaikista maailman luo­mis­ker­to­muk­sis­ta. Folkloristit, kie­li­tie­teil­jät, ant­ro­po­lo­git ja kult­tuu­rin­tut­ki­jat ovat yrit­tä­neet luo­ki­tel­la luo­mis­myyt­te­jä monin eri tavoin. Myyttejä on yhtä paljon kuin kan­so­ja­kin, ja monet niistä ovat aikojen saatossa ehtineet jo kadota, unohtua ja muuttua. 

Kaikista luo­mis­ker­to­muk­sis­ta löytyy selitys maa­il­man­kaik­keu­den luo­mi­sel­le, nykyisin asut­ta­mam­me maailman synnylle ja ihmisten alku­pe­räl­le. Ajatus siitä, että tietyn tyyppiset luo­mis­myy­tit tuot­tai­si­vat tie­tyn­lais­ta kult­tuu­ris-psy­ko­lo­gis­ta raken­net­ta, on kiin­nos­ta­nut monia. 

Luomismyytit saattavat myös selittää ja oikeuttaa yhteis­kun­ta­jär­jes­tys­tä. Toisinaan niistä käy ilmi ihmisen ylivalta eläimiin nähden ja toisinaan suku­puol­ten välinen työnjako, tai kuten intia­lai­sen myytin tapauk­ses­sa, miehen ylivalta naiseen. Kollektiivisten, kan­sal­lis­ten tai etnisten iden­ti­teet­tien mää­rit­te­li­jä­nä myyteillä on valtaa, ja niitä on käytetty ja käytetään myös poliit­ti­ses­ti. Kalevalalla on ollut mer­kit­tä­vä rooli suo­ma­lai­sen iden­ti­tee­tin ja itse­näi­syy­den muotoutumisessa.


Lue lisää

Anna-Leena Siikala: Itämerensuomalaisten mytologia. 2012.

Urpo Vento: The Role of the Kalevala in Finnish Culture and Politics

University of Georgia: Creation Stories from around the World

Väestötiede-blogi: Pohjois-Eurooppalaiset myytit

Vainio, Kaisa (2016): ”Suomalais-ugri­lai­sil­la juurilla” — Pudasjärven kaupungin ja Venäjän Komin tasa­val­lan välisen kult­tuu­ri­vaih­to­suh­teen sisältö ja tavoit­teet. Pro gradu –työ. Oulun yliopisto: Kulttuuriantropologian oppiaine.

Artikkelikuva: Waiting for the WordCC BY 2.0

Kirjoittajat

Ninnu Koskenalho on valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta, AntroBlogin toinen perustaja ja päätoimittaja. Hän toimii aktiivisesti AntroBlogia julkaisevan Allegra Lab Helsinki ry:n tiedeviestintätoiminnassa ja viettää muun aikansa pohtien avaruusmatkailua, historiaa ja ihmismielen notkeutta.


Saara Toukolehto on valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta ja AntroBlogin toimituspäällikkö. Saaran antropologisia kiinnostuksen kohteita ovat mm. maahanmuuton, arvojen, moraalin ja ”hyvän elämän” -käsitteen tutkimus integraatiopolitiikan viitekehyksessä.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Perhekonstellaatio on saksalainen vaihtoehtoterapia, joka yhdistää zulujen kosmologian ja esi-isien kunnioituksen länsimaiseen psykologiaan. Menetelmä tutkii suvussa kulkevia traumoja, salaisuuksia ja konflikteja. Sen mukaan yksilön ongelmat ovat heijastusta suvun kätketyistä taakoista. Saksassa holokaustin uhrien ja sotarikollisten jälkeläiset käyttävät perhekonstellaatiota.