Poliittinen antropologia

Politiikka ja valta kulkevat käsit­tei­nä käsi kädessä, eikä niitä ole mah­dol­lis­ta tar­kas­tel­la erillään toi­sis­taan. Poliittisella ant­ro­po­lo­gial­la tar­koi­te­taan­kin yhteis­kun­nal­lis­ten val­ta­suh­tei­den tut­ki­mis­ta ant­ro­po­lo­gi­ses­ta näkö­kul­mas­ta. Tämä tar­koit­taa, ettei valtaa tutkita pel­käs­tään poliit­tis­ten ins­ti­tuu­tioi­den yhtey­des­sä, vaan val­ta­suh­teet nähdään kiinteänä osana kaikkea sosi­aa­lis­ta kans­sa­käy­mis­tä. Tämä pätee sekä yksi­tyi­siin että yksilön ja yhteis­kun­nan välisiin suh­tei­siin.

Poliittisella ant­ro­po­lo­gial­la on yhty­mä­koh­tia poli­tii­kan tut­ki­muk­sen alojen kanssa, sillä kaikki tar­kas­te­le­vat esi­mer­kik­si hal­lin­to­jär­jes­tel­miä, poliit­tis­ta joh­ta­juut­ta ja yhteis­kun­nal­lis­ta eriar­voi­suut­ta. Keskeisenä erona poli­tii­kan tut­ki­joi­hin on se, että ant­ro­po­lo­git pyrkivät haas­ta­maan vakiin­tu­nut­ta käsi­tys­täm­me siitä, mitä poli­tiik­ka käsit­tee­nä pitää sisällään. Tästä johtuen poliit­ti­nen ant­ro­po­lo­gia on kes­kit­ty­nyt tar­kas­te­le­maan myös epä­vi­ral­li­sem­pia ja usein kult­tuu­ri­si­don­nai­sia poli­tii­kan­teon muotoja, kuten esi­mer­kik­si hei­mo­pääl­lik­kö­jär­jes­tel­miä.

Valtasuhteiden yhteis­kun­nal­li­ses­ta läpi­tun­ke­vuu­des­ta johtuen poli­tiik­ka on läsnä lähes kaikessa ant­ro­po­lo­gi­ses­sa tut­ki­muk­ses­sa. Tarkasteltaessa esi­mer­kik­si uskontoa, suku­lai­suut­ta, ympä­ris­tö­ky­sy­myk­siä tai taloutta on aina esi­tet­tä­vä kysymys siitä, kenellä on valta päättää yhtei­sis­tä asioista ja minkä ryhmien ääni ei kenties pääse kuuluviin. Niinpä poliit­ti­sen ant­ro­po­lo­gian tutkimus ulottuu usein myös muiden ant­ro­po­lo­gian eri­koi­sa­lo­jen sisälle ja limittyy niiden kanssa.

Kuva: Irene Scott/​AusAID (CC BY 2.0) Owariki-saaren kylä­pääl­lik­kö Jeffa

Poliittisten suhteiden ja sukulaisuuden liitto

Poliittisen ant­ro­po­lo­gian juuret ovat suku­lai­suu­den ja sosi­aa­lis­ten orga­ni­saa­tioi­den tut­ki­muk­ses­sa 1800- ja 1900-lukujen tait­tees­sa, jolloin ensim­mäis­tä kertaa todettiin yhteys suku­lai­suu­den ja poliit­tis­ten jär­jes­tel­mien välillä. Tuolloin huo­mat­tiin, että monet ei-län­si­mai­set yhteis­kun­nat olivat jär­jes­täy­ty­neet suku­lai­suu­den peri­aat­tei­den mukaan.

Mielenkiinto suku­lai­suut­ta kohtaan jatkui 1940-luvulle asti, jolloin ant­ro­po­lo­git kiin­nos­tui­vat poliit­tis­ten jär­jes­tel­mien kes­ki­näi­ses­tä ver­tai­lus­ta ja luo­kit­te­lus­ta tuolloin suositun raken­ne­funk­tio­na­lis­ti­sen tut­ki­mus­suun­tauk­sen innoit­ta­mi­na. Suuntausta edustivat kuuluisat ant­ro­po­lo­git E.E. Evans-PritchardMeyer Fortes ja A.R. Radcliffe-Brown, jotka tutkivat pää­asias­sa Afrikan ja Australian kansoja. Heidän olet­ta­ma­naan oli, että kaikki yhteis­kun­nat ovat sel­vä­ra­jai­sia koko­nai­suuk­sia, joiden kes­kei­se­nä pyr­ki­myk­se­nä on ylläpitää yhteis­kun­nan sisäistä tasa­pai­noa ja sosi­aa­lis­ta jär­jes­tys­tä. Tämän ajan tut­ki­joi­den tärkein havainto oli se, että yhteis­kun­nal­la voi olla poliit­ti­nen jär­jes­tel­mä ilman valtiota.

Samaan aikaan rans­ka­lai­sen ant­ro­po­lo­gian tunnettu nimi Claude Lévi-Strauss ja hänen edus­ta­man­sa struk­tu­ra­lis­ti­nen kou­lu­kun­ta tar­kas­te­li­vat suku­lai­suu­den ja yhteis­kun­ta­ra­ken­tei­den suhdetta Etelä-Amerikassa. Lévi-Straussin keskeinen havainto oli, että suku­lai­suut­ta käytetään poliit­tis­ten liit­to­lais­suh­tei­den sol­mi­mi­seen yhteisön ulko­puo­lel­le avio­lii­ton kautta.

Kuva: Dietmar Temps (CC BY-NC-SA 2.0) Samburuiden hää­se­re­mo­nia Keniassa

Heimoista valtioon ja sen yli

Valtasuhteet ovat olleet ant­ro­po­lo­gi­sen tut­ki­muk­sen keskiössä aina. Toden teolla ala alkoi irtautua omaksi koko­nai­suu­dek­seen 1960-luvulla, kun sen kenttä laajeni ei-län­si­mais­ten yhteis­kun­tien tut­ki­muk­ses­ta käsit­tä­mään kan­sal­lis­val­tioi­den ja kan­sa­lais­ten välisiä suhteita etenkin kolo­nia­lis­min yhtey­des­sä. Rakennefunktionalismi sai osakseen paljon kri­tiik­kiä, sillä se jätti huo­mioi­mat­ta tut­ki­mien­sa yhteis­kun­tien his­to­rial­li­sen ulot­tu­vuu­den: perin­tei­set yhteis­kun­nat eivät olleet yhtä muut­tu­mat­to­mia tai eris­täy­ty­nei­tä kuin niiden oltiin oletettu olevan, vaan ne muo­vau­tui­vat jat­ku­vas­ti suhteessa siir­to­maa­val­taan.

Poliittisen ant­ro­po­lo­gian tutkimat aiheet alkoivat etääntyä kauemmas toi­sis­taan. Max Gluckmanin johtama Manchesterin kou­lu­kun­ta eri­kois­tui konflik­tien ja lakien tut­ki­muk­seen ant­ro­po­lo­gi­ses­ta näkö­kul­mas­ta. Lisäksi ant­ro­po­lo­git kiin­nos­tui­vat tutkimaan byro­kra­tian ja mark­ki­noi­den kaltaisia moni­mut­kai­sia koko­nai­suuk­sia, jolloin pai­kal­li­syh­tei­sö­jen koke­muk­set laa­je­ni­vat osaksi kan­sal­li­sia tai kan­sain­vä­li­siä jär­jes­tel­miä. Valtioiden ja val­tiol­lis­ten ins­ti­tuu­tioi­den tar­kas­te­lu johti myös siihen, että ant­ro­po­lo­git alkoivat kääntää kat­set­taan entistä enemmän kohti län­si­mais­ta yhteis­kun­taa.

Antropologian siir­tyes­sä tutkimaan moderneja vallan muotoja sai ala uusia teo­reet­ti­sia vai­kut­tei­ta muista yhteis­kun­ta­tie­teis­tä. Etenkin rans­ka­lai­sen filosofi Michel Foucaultinval­ta­kä­si­tys muokkasi myös ant­ro­po­lo­gien käsitystä vallan luon­tees­ta. Hänen aja­tuk­sen­sa ovat vai­kut­ta­neet etenkin siihen, miten hah­mo­tam­me tiedon ja vallan suhdetta yhteis­kun­nas­sa. Lisäksi Foucaultin teo­rioi­den ansiosta val­tioi­den val­lan­käyt­töä kan­sa­lai­si­aan kohtaan alettiin tar­kas­tel­la kult­tuu­ri­se­na ilmiönä, mikä heijastui 1980-luvulla ant­ro­po­lo­gi­seen tut­ki­muk­seen.

Kuva: Rowan El Shimi (CC BY-NC-SA 2.0) Arabikevään mie­le­no­soi­tus Egyptissä hel­mi­kuus­sa 2011

Globalisaation seu­rauk­se­na 1980- ja 1990-lukujen tait­tees­ta lähtien poliit­ti­ses­sa ant­ro­po­lo­gias­sa alettiin tutkia yli­ra­jai­siin muut­to­liik­kei­siin liittyviä kysy­myk­siä kuten iden­ti­teet­tiä, etni­syyt­tä ja natio­na­lis­mia, sekä erilaisia pai­kal­li­sia ja maa­il­man­laa­jui­sia kan­san­liik­kei­tä. Lisäksi poli­tii­kan kan­sain­vä­li­siä raken­tei­ta alettiin tar­kas­tel­la aiempaa laajemmin ant­ro­po­lo­gien huomion kiin­nit­tyes­sä entistä enemmän EU:n tai YK:n kal­tai­siin yli­kan­sal­li­siin toi­mi­joi­hin ja niiden orga­ni­saa­tio­kult­tuu­rei­hin.

Kiinnostus val­ta­ky­sy­mys­ten moni­puo­lis­ta tar­kas­te­lua kohtaan niin glo­baa­lis­sa etelässä kuin poh­joi­ses­sa on jatkunut alan sisällä läpi 2000-luvun. Tutkimuskohteiden pirs­ta­loi­tu­mi­sen seu­rauk­se­na poliit­ti­sen ant­ro­po­lo­gian eri­koi­sa­las­ta onkin itsestään tullut kat­to­kä­si­te, jonka alle on mah­dol­lis­ta niputtaa keskenään hyvinkin erilaista ja eri tasoille ulottuvaa tut­ki­mus­ta.

Poliittinen antropologia Suomessa

Koska poliit­ti­nen ant­ro­po­lo­gia ei ole alana sel­vä­ra­jai­nen, tutkitaan sen tar­joa­mis­ta läh­tö­koh­dis­ta monen­lai­sia kysy­myk­siä. Ehkäpä kan­sain­vä­li­ses­ti tunnetuin suo­ma­lai­nen poliit­ti­nen ant­ro­po­lo­gi on Stanfordin yli­opis­ton pro­fes­so­ri Liisa Malkki, joka on tullut tun­ne­tuk­si yli­ra­jais­ta maa­han­muut­toa, pako­lais­ky­sy­myk­siä, etni­syyt­tä ja niihin kyt­key­ty­vää poliit­tis­ta pää­tök­sen­te­koa käsit­te­le­väs­tä tut­ki­muk­ses­taan Itä-Afrikassa. Uusimmassa tut­ki­muk­ses­saan hän tar­kas­te­lee huma­ni­taa­ris­ta avus­tus­työ­tä Suomessa.

Myös Jyväskylän yli­opis­ton pro­fes­so­ri Sirpa Tenhunen on tehnyt mer­kit­tä­vää poliit­ti­sen ant­ro­po­lo­gian tut­ki­mus­ta naisten toi­mi­juu­des­ta ja suku­puo­li­po­lii­ti­kas­ta Intiassa. Hän on urallaan tar­kas­tel­lut esi­mer­kik­si taloutta, kas­ti­jär­jes­tel­mää sekä pai­kal­lis­ten ja glo­baa­lien ver­kos­to­jen yhteen­kie­tou­tu­mis­ta. Lisäksi Tenhunen on tutkinut mobii­li­tek­no­lo­gi­aa sosi­aa­li­sen muutoksen välineenä Intian maa­seu­dul­la.

Kuva: World Bank (CC BY-NC-ND 2.0) Naiset opet­te­le­vat käyt­tä­mään ompe­lu­ko­net­ta Intiassa

Suomessa vuo­ros­taan laajalle yleisölle tutumpi on ant­ro­po­lo­gi ja tutkija Susanne Dahlgren, joka on eri­kois­tu­nut lain, suku­puo­len ja ter­ro­ris­min tut­ki­muk­seen Jemenissä ja isla­mi­lai­ses­sa maa­il­mas­sa laajemmin. Hän on ottanut osaa julkiseen kes­kus­te­luun maa­han­muu­tos­ta ja sen vai­ku­tuk­sis­ta Suomessa. Lisäksi Timo Kallinen on tehnyt poliit­ti­sen ant­ro­po­lo­gian tut­ki­mus­ta Länsi-Afrikassa. Hänen AntroBlogi-kir­joi­tuk­si­aan on luet­ta­vis­sa täällä.

Elämää valtasuhteiden keskellä

Elämme alati muut­tu­vas­sa maa­il­mas­sa, jossa poli­tiik­kaa on mah­do­ton­ta olla huo­mioi­mat­ta. Paikallisella tasolla se vaikuttaa yhtä­läi­ses­ti meidän kaikkien arkeen lakeineen ja jän­nit­tei­neen, mutta myös kan­sal­li­ses­ti ja glo­baa­lis­ti val­tioi­den välisessä kans­sa­käy­mi­ses­sä, josta saamme päi­vit­täin lukea uutisista. Näiden eri tasojen sisäisten ja kes­ki­näis­ten val­ta­suh­tei­den hah­mot­ta­mi­nen on tärkeää, jotta voimme paremmin ymmärtää omaa asemaamme sekä sen suomia mah­dol­li­suuk­sia ja rajoit­tei­ta yhteis­kun­nas­sam­me.

Poliittinen ant­ro­po­lo­gia tarjoaa näkö­kul­man uutis­vir­ran ja viral­lis­ten totuuk­sien yli, sillä se on kes­kit­ty­nyt tutkimaan paitsi val­lan­käyt­tä­jiä myös val­lan­käy­tön kohteita, jolloin ala usein tarjoaa kat­sauk­sen yhteis­kun­nan mar­gi­naa­lis­sa olevien elämään. Kuten on muunkin ant­ro­po­lo­gi­sen tut­ki­muk­sen kohdalla, tar­kas­te­le­mal­la poliit­ti­sen val­lan­käy­tön muotoja oman kult­tuu­ri­pii­rim­me ulko­puo­lel­la tulemme samalla ymmär­tä­neek­si myös omaa yhteis­kun­taam­me ja sen arvoja paremmin. Toisinaan tämä moniu­lot­tei­nen tutkimus saattaa auttaa meitä enna­koi­maan mihin suuntaan ympäröivä maa­il­mam­me on muut­tu­mas­sa.

  • David Nugent ja Joan Vincent. A Companion to the Anthropology of Politics. 2004.
  • Meyer Fortes ja E.E. Evans-Pritchard. African Political Systems. 1940.
  • Michel Foucault. Parhaat. 2014.
  • Liisa Malkki. The Need to Help: Domestic arts of inter­na­tio­nal huma­ni­ta­ria­nism. 2015.
  • Sirpa Tenhunen. Means of Awakening: Gender, Politics and Practice in Rural India. 2008.
  • Susanne Dahlgren. Contesting Realities: The Public Sphere and Morality in Southern Yemen. 2010.
  • Timo Kallinen. Divine Rulers in a Secular State. 2016.

Aiheesta lisää AntroBlogissa

Kirjoittaja

Niina Ahola on antropologian maisteriopiskelija Helsingin yliopistossa ja toimii AntroBlogin työelämäosion toisena toimituspäällikkönä. Niinaa kiinnostaa erityisesti psykologian ja lääketieteen antropologinen tutkimus. Tällä hetkellä hän kirjoittaa graduaan, joka käsittelee sodan jälkeistä kotiutumista ja mielenterveysongelmia Pohjois-Ugandassa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN