Poliittinen antropologia on tarkastelee yhteiskunnallisia valtasuhteita osana sosiaalista kanssakäymistä. Alan tutkimuskohteena ovat niin vallankäyttäjät kuin vallankäytön kohteet sekä epäviralliset politiikanteon muodot virallisten poliittisten instituutioiden rinnalla.
Politiikka ja valta kulkevat käsitteinä käsi kädessä, eikä niitä ole mahdollista tarkastella erillään toisistaan. Poliittisella antropologialla tarkoitetaankin yhteiskunnallisten valtasuhteiden tutkimista antropologisesta näkökulmasta. Tämä tarkoittaa, ettei valtaa tutkita pelkästään poliittisten instituutioiden yhteydessä, vaan valtasuhteet nähdään kiinteänä osana kaikkea sosiaalista kanssakäymistä. Tämä pätee sekä yksityisiin että yksilön ja yhteiskunnan välisiin suhteisiin.Poliittisella antropologialla on yhtymäkohtia politiikan tutkimuksen alojen kanssa, sillä kaikki tarkastelevat esimerkiksi hallintojärjestelmiä, poliittista johtajuutta ja yhteiskunnallista eriarvoisuutta. Keskeisenä erona politiikan tutkijoihin on se, että antropologit pyrkivät haastamaan vakiintunutta käsitystämme siitä, mitä politiikka käsitteenä pitää sisällään. Tästä johtuen poliittinen antropologia on keskittynyt tarkastelemaan myös epävirallisempia ja usein kulttuurisidonnaisia politiikanteon muotoja, kuten esimerkiksi heimopäällikköjärjestelmiä.
Valtasuhteiden yhteiskunnallisesta läpitunkevuudesta johtuen politiikka on läsnä lähes kaikessa antropologisessa tutkimuksessa. Tarkasteltaessa esimerkiksi uskontoa, sukulaisuutta, ympäristökysymyksiä tai taloutta on aina esitettävä kysymys siitä, kenellä on valta päättää yhteisistä asioista ja minkä ryhmien ääni ei kenties pääse kuuluviin. Niinpä poliittisen antropologian tutkimus ulottuu usein myös muiden antropologian erikoisalojen sisälle ja limittyy niiden kanssa.
Kuva: Irene Scott/AusAID (CC BY 2.0) Owariki-saaren kyläpäällikkö Jeffa
Poliittisten suhteiden ja sukulaisuuden liitto
Poliittisen antropologian juuret ovat sukulaisuuden ja sosiaalisten organisaatioiden tutkimuksessa 1800- ja 1900-lukujen taitteessa, jolloin ensimmäistä kertaa todettiin yhteys sukulaisuuden ja poliittisten järjestelmien välillä. Tuolloin huomattiin, että monet ei-länsimaiset yhteiskunnat olivat järjestäytyneet sukulaisuuden periaatteiden mukaan.
Mielenkiinto sukulaisuutta kohtaan jatkui 1940-luvulle asti, jolloin antropologit kiinnostuivat poliittisten järjestelmien keskinäisestä vertailusta ja luokittelusta tuolloin suositun rakennefunktionalistisen tutkimussuuntauksen innoittamina. Suuntausta edustivat kuuluisat antropologit E.E. Evans-Pritchard, Meyer Fortes ja A.R. Radcliffe-Brown, jotka tutkivat pääasiassa Afrikan ja Australian kansoja. Heidän olettamanaan oli, että kaikki yhteiskunnat ovat selvärajaisia kokonaisuuksia, joiden keskeisenä pyrkimyksenä on ylläpitää yhteiskunnan sisäistä tasapainoa ja sosiaalista järjestystä. Tämän ajan tutkijoiden tärkein havainto oli se, että yhteiskunnalla voi olla poliittinen järjestelmä ilman valtiota.
Samaan aikaan ranskalaisen antropologian tunnettu nimi Claude Lévi-Strauss ja hänen edustamansa strukturalistinen koulukunta tarkastelivat sukulaisuuden ja yhteiskuntarakenteiden suhdetta Etelä-Amerikassa. Lévi-Straussin keskeinen havainto oli, että sukulaisuutta käytetään poliittisten liittolaissuhteiden solmimiseen yhteisön ulkopuolelle avioliiton kautta.
Kuva: Dietmar Temps (CC BY-NC-SA 2.0) Samburuiden hääseremonia Keniassa
Heimoista valtioon ja sen yli
Valtasuhteet ovat olleet antropologisen tutkimuksen keskiössä aina. Toden teolla ala alkoi irtautua omaksi kokonaisuudekseen 1960-luvulla, kun sen kenttä laajeni ei-länsimaisten yhteiskuntien tutkimuksesta käsittämään kansallisvaltioiden ja kansalaisten välisiä suhteita etenkin kolonialismin yhteydessä. Rakennefunktionalismi sai osakseen paljon kritiikkiä, sillä se jätti huomioimatta tutkimiensa yhteiskuntien historiallisen ulottuvuuden: perinteiset yhteiskunnat eivät olleet yhtä muuttumattomia tai eristäytyneitä kuin niiden oltiin oletettu olevan, vaan ne muovautuivat jatkuvasti suhteessa siirtomaavaltaan.
Poliittisen antropologian tutkimat aiheet alkoivat etääntyä kauemmas toisistaan. Max Gluckmanin johtama Manchesterin koulukunta erikoistui konfliktien ja lakien tutkimukseen antropologisesta näkökulmasta. Lisäksi antropologit kiinnostuivat tutkimaan byrokratian ja markkinoiden kaltaisia monimutkaisia kokonaisuuksia, jolloin paikallisyhteisöjen kokemukset laajenivat osaksi kansallisia tai kansainvälisiä järjestelmiä. Valtioiden ja valtiollisten instituutioiden tarkastelu johti myös siihen, että antropologit alkoivat kääntää katsettaan entistä enemmän kohti länsimaista yhteiskuntaa.
Antropologian siirtyessä tutkimaan moderneja vallan muotoja sai ala uusia teoreettisia vaikutteita muista yhteiskuntatieteistä. Etenkin ranskalaisen filosofi Michel Foucaultinvaltakäsitys muokkasi myös antropologien käsitystä vallan luonteesta. Hänen ajatuksensa ovat vaikuttaneet etenkin siihen, miten hahmotamme tiedon ja vallan suhdetta yhteiskunnassa. Lisäksi Foucaultin teorioiden ansiosta valtioiden vallankäyttöä kansalaisiaan kohtaan alettiin tarkastella kulttuurisena ilmiönä, mikä heijastui 1980-luvulla antropologiseen tutkimukseen.
Kuva: Rowan El Shimi (CC BY-NC-SA 2.0) Arabikevään mielenosoitus Egyptissä helmikuussa 2011
Globalisaation seurauksena 1980- ja 1990-lukujen taitteesta lähtien poliittisessa antropologiassa alettiin tutkia ylirajaisiin muuttoliikkeisiin liittyviä kysymyksiä kuten identiteettiä, etnisyyttä ja nationalismia, sekä erilaisia paikallisia ja maailmanlaajuisia kansanliikkeitä. Lisäksi politiikan kansainvälisiä rakenteita alettiin tarkastella aiempaa laajemmin antropologien huomion kiinnittyessä entistä enemmän EU:n tai YK:n kaltaisiin ylikansallisiin toimijoihin ja niiden organisaatiokulttuureihin.
Kiinnostus valtakysymysten monipuolista tarkastelua kohtaan niin globaalissa etelässä kuin pohjoisessa on jatkunut alan sisällä läpi 2000-luvun. Tutkimuskohteiden pirstaloitumisen seurauksena poliittisen antropologian erikoisalasta onkin itsestään tullut kattokäsite, jonka alle on mahdollista niputtaa keskenään hyvinkin erilaista ja eri tasoille ulottuvaa tutkimusta.
Poliittinen antropologia Suomessa
Koska poliittinen antropologia ei ole alana selvärajainen, tutkitaan sen tarjoamista lähtökohdista monenlaisia kysymyksiä. Ehkäpä kansainvälisesti tunnetuin suomalainen poliittinen antropologi on Stanfordin yliopiston professori Liisa Malkki, joka on tullut tunnetuksi ylirajaista maahanmuuttoa, pakolaiskysymyksiä, etnisyyttä ja niihin kytkeytyvää poliittista päätöksentekoa käsittelevästä tutkimuksestaan Itä-Afrikassa. Uusimmassa tutkimuksessaan hän tarkastelee humanitaarista avustustyötä Suomessa.
Myös Jyväskylän yliopiston professori Sirpa Tenhunen on tehnyt merkittävää poliittisen antropologian tutkimusta naisten toimijuudesta ja sukupuolipoliitikasta Intiassa. Hän on urallaan tarkastellut esimerkiksi taloutta, kastijärjestelmää sekä paikallisten ja globaalien verkostojen yhteenkietoutumista. Lisäksi Tenhunen on tutkinut mobiiliteknologiaa sosiaalisen muutoksen välineenä Intian maaseudulla.
Kuva: World Bank (CC BY-NC-ND 2.0) Naiset opettelevat käyttämään ompelukonetta Intiassa
Suomessa vuorostaan laajalle yleisölle tutumpi on antropologi ja tutkija Susanne Dahlgren, joka on erikoistunut lain, sukupuolen ja terrorismin tutkimukseen Jemenissä ja islamilaisessa maailmassa laajemmin. Hän on ottanut osaa julkiseen keskusteluun maahanmuutosta ja sen vaikutuksista Suomessa. Lisäksi Timo Kallinen on tehnyt poliittisen antropologian tutkimusta Länsi-Afrikassa. Hänen AntroBlogi-kirjoituksiaan on luettavissa täällä.
Elämää valtasuhteiden keskellä
Elämme alati muuttuvassa maailmassa, jossa politiikkaa on mahdotonta olla huomioimatta. Paikallisella tasolla se vaikuttaa yhtäläisesti meidän kaikkien arkeen lakeineen ja jännitteineen, mutta myös kansallisesti ja globaalisti valtioiden välisessä kanssakäymisessä, josta saamme päivittäin lukea uutisista. Näiden eri tasojen sisäisten ja keskinäisten valtasuhteiden hahmottaminen on tärkeää, jotta voimme paremmin ymmärtää omaa asemaamme sekä sen suomia mahdollisuuksia ja rajoitteita yhteiskunnassamme.
Poliittinen antropologia tarjoaa näkökulman uutisvirran ja virallisten totuuksien yli, sillä se on keskittynyt tutkimaan paitsi vallankäyttäjiä myös vallankäytön kohteita, jolloin ala usein tarjoaa katsauksen yhteiskunnan marginaalissa olevien elämään. Kuten on muunkin antropologisen tutkimuksen kohdalla, tarkastelemalla poliittisen vallankäytön muotoja oman kulttuuripiirimme ulkopuolella tulemme samalla ymmärtäneeksi myös omaa yhteiskuntaamme ja sen arvoja paremmin. Toisinaan tämä moniulotteinen tutkimus saattaa auttaa meitä ennakoimaan mihin suuntaan ympäröivä maailmamme on muuttumassa.
Tekijät
- Teksti ja verkkotaitto: Niina Ahola, VTK
- Artikkelikuva: European Parliament (CC BY-NC-ND 2.0)
Luettavaa
- David Nugent ja Joan Vincent. A Companion to the Anthropology of Politics. 2004.
- Meyer Fortes ja E.E. Evans-Pritchard. African Political Systems. 1940.
- Michel Foucault. Parhaat. 2014.
- Liisa Malkki. The Need to Help: Domestic arts of international humanitarianism. 2015.
- Sirpa Tenhunen. Means of Awakening: Gender, Politics and Practice in Rural India. 2008.
- Susanne Dahlgren. Contesting Realities: The Public Sphere and Morality in Southern Yemen. 2010.
- Timo Kallinen. Divine Rulers in a Secular State. 2016.
