Sápmi Saami 100

Suomen tasa­val­lan juhliessa paik­kaan­sa itse­näis­ten val­tioi­den joukossa saa­me­lai­set etsivät yhä omaa paik­kaan­sa. — 

Ensimmäinen saa­me­lais­ten kokous jär­jes­tet­tiin 6. hel­mi­kuu­ta 1917 Norjan Trondheimissa. Sen kutsui koolle saa­me­lai­nen Brurskanken-nai­syh­dis­tys, ja paikalla oli pohjois- ja ete­lä­saa­me­lai­sia Ruotsista ja Norjasta.

Naisjärjestön tunnetuin aktiivi oli Elsa Laula (1877 – 1931). Avajaispuheessaan hän totesi: ”Emme ole koskaan ymmär­tä­neet toimia yhdessä yhtenä kansana. Tänään yritämme ensi kertaa sitoa […] saa­me­lai­set toisiinsa.”

Myöhemmin tämä päivä vali­koi­tui saa­me­lais­ten kan­sal­lis­päi­väk­si. Tänä vuonna tulee siis täyteen sata vuotta saa­me­lais­ta yhteis­poh­jois­mais­ta yhteis­työ­tä ja poliit­tis­ta akti­vis­mia.

httpsuohpanterror.com (2)

Elsa Laula (1877 – 1931). Kuva: Suohpanterror

Saamelaisten kan­sal­lis­tun­teen herää­mi­nen linkittyi ajan yleiseen henkeen kaik­kial­la Euroopassa. Tuolloin tärkeinä ajan­koh­tai­si­na pää­mää­ri­nä pidettiin saa­me­lais­ten kou­lu­tuk­sel­li­sen tilanteen paran­ta­mis­ta ja maahan liit­ty­vien oikeus­ky­sy­mys­ten pikaista rat­kai­se­mis­ta. Sata vuotta myöhemmin samat asiat ovat edelleen ajan­koh­tai­sia.

Suomen saa­me­lai­set alkoivat jär­jes­täy­tyä vasta myöhemmin. Suomalaisista aka­tee­mi­sis­ta miehistä koostuva Lapin sivis­tys­seu­ra perus­tet­tiin vuonna 1932. Seuran tarkoitus oli auttaa ”lap­pa­lai­sia” perus­ta­maan itselleen jär­jes­tö­jä. Myös Suomessa fen­no­maa­ni­nen liike tarvitsi toisia, joita vasten peilata omaa iden­ti­teet­tiä, ja niin saa­me­lai­sia ”autettiin” suo­ma­lai­sik­si muun muassa kirkon ja kou­lu­tuk­sen avulla.

Koska Lapin sivis­tys­seu­ran pää­kiin­nos­tus oli saa­men­kie­lien säi­lyt­tä­mi­ses­sä, alkoi se julkaista saa­men­kie­lis­tä Sabmelaš-lehteä sekä toimittaa saa­men­kie­li­siä aapisia ja erilaisia saa­me­lai­sis­ta kertovia jul­kai­su­ja. Nämä ”saa­me­nys­tä­vät” (lapi­nys­tä­vät) edistivät saa­me­lais­ten asioita kehit­tä­mäl­lä saa­me­lais­ten elinoloja, saamen kielten tilan­net­ta sekä elin­kei­no­ja.

Vasta toisen maa­il­man­so­dan jäl­kei­ses­sä evakossa vuonna 1945 Alavieskassa syntyi saa­me­lais­ten oma järjestö, lyhy­ti­käi­nen, Samii Litto. Lapin sivis­tys­seu­ran ja Samii Litton yhteistyö sai vuonna 1949 aikaan Saamelaisasiain komitean, jossa alettiin pohjustaa saamen kie­li­la­kia (astui voimaan vuonna 1991), saa­me­lais­val­tuus­kun­taa (1973) ja saa­me­lais­ten kieli- ja kult­tuu­ri­au­to­no­mi­aa vaalivia Saamelaiskäräjiä (1995).

Vuodesta 1953 toiminut, ruo­hon­juu­ri­ta­sol­ta alkunsa saanut Pohjoismainen saa­me­lais­neu­vos­to – Kuolan alueen saa­me­lais­ten tultua mukaan nimeksi muu­tet­tiin Saamelaisneuvosto – lujitti Suomen saa­me­lais­ten tietoa muiden maiden saa­me­lais­ten tilan­tees­ta. Suomessa saamen lippu sai viral­li­sen lipu­tus­päi­vän vuonna 2004.

Saamelaisten oikeuk­sien ete­ne­mi­nen Suomessa on esitetty kan­sain­vä­li­se­nä mene­tys­ta­ri­na­na, jolla Suomen edustajat ovat mie­lel­lään ylpeil­leet maa­il­mal­la. Kaikki eivät kui­ten­kaan jaa tätä näkemystä.

On varmasti totta, että aka­tee­mis­ten valis­tu­nei­den suo­ma­lais­ten apu oli saa­me­lais­ten yhdis­ty­mi­sen alku­vai­hees­sa tarpeen. Suomen lapin­ky­lät ovat perin­tei­ses­ti toimineet hiukan alueesta riippuen toistensa kanssa yhteis­työs­sä, mutta kielistä, kult­tuu­reis­ta ja elin­kei­nois­ta riippuen myös eril­li­si­nä yksik­köi­nä. Sukuyhteisön merkitys luon­tai­se­lin­kei­no­jen har­joit­ta­jil­le on ollut hen­kiin­jää­mi­sen edellytys. Yhteisen suvut ylittävän saa­me­lai­sen hengen nos­ta­tuk­seen Suomessa tar­vit­tiin niin suo­ma­lais­ta kuin naa­pu­ri­mai­den saa­me­lais­ten tukea.

Yksi tär­keim­mis­tä kim­mok­keis­ta saa­me­lai­sia yhdis­tä­vän poli­tii­kan synnylle oli voimakas assi­mi­laa­tio­po­li­tiik­ka Suomen valtion taholta. Varsinkin kou­lu­lai­tos riisti lapsilta kielen yrit­täes­sään auttaa saa­me­lai­sia saa­vut­ta­maan samat mah­dol­li­suu­det kuin muut kan­sa­lai­set. Saamelaisliike oli vastaus assi­mi­laa­tioon.

Samalla kun saa­me­lais­lii­ke voimistui, voimistui joidenkin saa­me­lais­su­ku­jen asema, mutta samalla myös pienentyi se alue, jolla saa­me­lai­set saivat kutsua itseään alku­pe­räis­kan­sak­si. Poronhoitoalue ulottuu Suomessa lähes Kuusamoon asti, mutta saa­me­lais­ten koti­seu­tua­lue rajattiin kulkemaan Kittilän poh­jois­puo­lel­le.

Myös ajatus siitä, kuka saamen ”sukuun” kuuluu, kaventui lyhyessä ajassa. Suomen puolella oli vuosina 1949 – 1951 laadittu ehdotus, jonka mukaan ”saa­me­lai­se­na pidetään henkilöä, jonka van­hem­pien tai toisen heistä kotikieli on ollut saame ja joka itsekin puhuu tätä kieltä ainakin tyy­dyt­tä­väs­ti, ellei ole lapsi tai kuuro”. Pohjoismainen saa­me­lais­neu­vos­to laajensi mää­ri­tel­män toisessa kon­fe­rens­sis­sa vuonna 1956 kou­lu­lai­tok­sen aiheut­ta­man rajun kie­lias­si­mi­laa­tion kor­jaa­mi­sek­si niin, että otettiin huomioon, jos yksikin iso­van­hem­mis­ta oli puhunut saamea.

Suomen saa­me­lai­s­asioi­den komitea muutti vuonna 1973 ”kotikieli”-määritelmän kuitenkin ”ensim­mäi­se­nä puhutuksi kieleksi”. Tämän taustalla oli Lapin sivis­tys­seu­ran kiin­nos­tus nime­no­maan kieliin ja sen rajal­li­sel­la alueella (ja kapa­si­tee­til­la) tee­tät­tä­mä tutkimus saamen kielien puhujista. Niin moni­kie­li­sis­sä yhtei­söis­sä kuin Suomen saa­me­lai­set esi­mer­kik­si Inarissa elivät, ei isoäidin ensim­mäi­sen puhuttu kieli ollut lap­sen­lap­sil­le enää tiedossa. Samaten saa­me­lais­ten koti­seu­tua­lu­een ulko­puo­lel­la asuvat, itseään nyky­ään­kin lap­pa­lai­sik­si kutsuvat henkilöt (joiden äidin­kie­let kuten kemin­saa­me oli jo 1900-alussa kult­tuu­ri­sen kolo­ni­saa­tion avulla kadotettu) jäivät täysin vaille huomiota.

Tämä saa­me­lais­ten määrän ”katoa­mi­nen” on ollut myös yksi oiva keino lisätä valtion valtaa saa­me­lai­s­asiois­sa.

Suomi alkoi Pohjoismaisen neuvoston hengessä 1950-luvulla vaatia, että saamen kansojen pitää puhua vallalle yhdellä äänellä. Näin syntynyt saa­me­lais­val­tuus­kun­ta (myöhemmin saa­me­lais­kä­rä­jät) oli vastaus yhte­näi­syy­den vaa­ti­muk­siin. Suomen perus­tus­la­kiin kir­jat­tiin saa­me­lai­sil­le kieli- ja kult­tuu­ri­au­to­no­mia, joka tar­koit­taa itse­mää­rää­mi­soi­keut­ta näissä asioissa.

Kuten Yhdistyneiden kan­sa­kun­tien ihmi­soi­keus­ko­mi­tea on linjannut, luon­tai­se­lin­kei­not ovat keskeinen osa kult­tuu­ria. Saamelaiskäräjien talou­del­li­nen resur­soin­ti on kuitenkin ollut alusta alkaen riit­tä­mä­tön kor­ja­tak­seen tuhot, joita kult­tuu­ri­nen kolo­ni­saa­tio ja val­tioi­den rajojen pys­tyt­tä­mi­nen keskelle saa­me­lais­ten asu­tusa­luei­ta on aiheut­ta­nut.

Saamelaisten oikeuk­sien kehitys Suomessa on saanut vai­kut­tei­ta saa­me­lais­ten ”auttajien” ajat­te­lus­ta. Siihen on liittynyt paljon hyvän­tah­tois­ta huolta, joka on kuitenkin osoit­tau­tu­nut hai­tal­li­sek­si saa­me­lais­ten oman poli­tii­kan kehit­tä­mi­sel­le: Kun saa­me­lai­set nähtiin luon­non­lap­si­na, joilla ei ollut kummempaa suhdetta maahan ja veteen, voitiin perus­tel­la maiden siir­tä­mi­nen valtion maiksi. Kun koros­tet­tiin aitoa kult­tuu­ria ja haluttiin sitä säilyttää, vietiin mah­dol­li­suus kult­tuu­rin oma­val­tai­seen kehi­tyk­seen. Kun yri­tet­tiin pelastaa saamen kielet, jätettiin huomiotta ne syyt, joiden takia monet olivat kielensä menet­tä­neet.

Tämä kaikki heijastuu tänään siihen, että saa­me­lai­sa­lu­eel­la ja sen ulko­puo­lel­la asuu ihmisiä, joiden mah­dol­li­suus osal­lis­tua yhteisiin vaa­ti­muk­siin esi­mer­kik­si maa­oi­keuk­sis­ta, ovat rajatut. Se heijastuu myös siihen, että saa­me­lais­ten välillä tai saa­me­lai­syh­tei­sön sisällä on vakavia jän­nit­tei­tä. Kaikki tämä taas mah­dol­lis­taa myös sen, että kun vuonna 2017 juhlimme sata­vuo­tias­ta Suomea ja saa­me­lais­ten sata­vuo­tis­ta poliit­tis­ta jär­jes­täy­ty­mis­tä, saa­me­lai­sen kult­tuu­rin tär­keim­mät kysy­myk­set liittyen maa- ja vesioi­keuk­siin ovat edelleen rat­kai­se­mat­ta ja saa­men­kiel­ten puhujien määrä on huo­les­tut­ta­vas­ti vähe­ne­mäs­sä.


Juttu on julkaistu yhteis­työs­sä Voima-lehden kanssa.

Lisää aiheesta AntroBlogissa:

Tapio Nykänen: Poro syn­ti­puk­ki­na

Petra Rautiainen: Köyhät, kurjat ja eksoot­ti­set

Saara Toukolehto ja Tapio Kumpula: Saamelaisuudesta, iden­ti­tee­tis­tä ja vähem­mis­tö­jen oikeuk­sis­ta

Artikkelikuva ja muut kuvat: http://​suoh​pan​ter​ror​.com. Kuvat julkaistu omistajan luvalla.
Podcast-lukija: Bruno Gronow

Save

Save

Save

Save

Save

Kirjoittaja

Reetta Toivanen on dosentti Helsingin yliopiston kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien tutkimuksen Erik Castrén -instituutissa ja vt. yliopistonlehtori sosiaali- ja kulttuuriantropologian oppiaineessa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Kirgisiassa järjestettiin syyskuussa viikon mittainen urheilu- ja kulttuuritapahtuma World Nomad Games, joka tunnetaan “nomadien olympialaisina”. Kunnianhimoisen projektin avulla rakennetaan niin alueen turismia kuin nomadikulttuuria ja -identiteettiä. Matkustimme kisoihin ottamaan selvää, mistä tässä kotimaan mediassa tuskin lainkaan huomiota saaneessa suurtapahtumassa on kyse.