Värit eri kulttuureissa

Värit luo­ki­tel­laan ja niistä puhutaan eri kult­tuu­reis­sa hyvin eri tavoin. Ennen 1500-lukua englannin kielessä ei ollut termiä orans­sil­le värille. Oranssi (orange) saapui kieleen vasta Aasiasta tuotujen appel­sii­ni­pui­den ja niiden hedelmien myötä.

Perulaisella candoshi-kansalla ei ole sanaa “väri”. Heillä on vain yksi termi kaikille väreille spekt­ril­lä vihreästä purp­pu­raan saakka — paitsi tum­man­vih­reäl­le, jonka sana tar­koit­taa “raakaa hedelmää”. Sana “musta” tar­koit­taa “tervan kaltaista”, “keltainen” on tietyn keltaisen linnun nimi ja “punainen” tar­koit­taa “kypsää hedelmää”.

Värin nimeä­mi­nen voi riippua myös kon­teks­tis­ta. Kun can­dos­hien väri­kä­si­tyk­siä tutkiva ant­ro­po­lo­gi kysyi “millainen” oli punainen esine, vastaus oli “kuin kypsä hedelmä”. Lattialle jou­tues­saan sama esine oli kuitenkin “kuin veri”. Candoshien vastaus kel­tao­rans­sin värin luon­tees­ta taas oli pohdinta siitä, oliko se enemmän kuin inkivääri vai kuin kalan mäti.

Kaikki ihmiset kuvai­le­vat näke­mään­sä sanal­li­ses­ti, mutta nähdyn luo­kit­te­lul­le on eri perus­tei­ta — vaikkapa tekstuuri tai koko. Malesian jahait luo­kit­te­le­vat saman­lai­sik­si sinisen ja punaisen, koska “kuten avio­puo­li­sot, ne kuuluvat yhteen”. Värien perus­teel­la luo­kit­te­lu on tärkeää eri­tyi­ses­ti tuo­tan­to­ta­lou­teen kes­kit­ty­vis­sä yhteis­kun­nis­sa, joissa kahden esineen ainoa ero saattaa olla väri — valit­sen­ko mustat vai valkoiset lenkkarit?


Lähde: Sapiens 

Kuva: Ben Mortimer, CC BY 2.0

Kirjoittaja

Ninnu Koskenalho on valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta, AntroBlogin toinen perustaja ja päätoimittaja. Hän toimii aktiivisesti AntroBlogia julkaisevan Allegra Lab Helsinki ry:n tiedeviestintätoiminnassa ja viettää muun aikansa pohtien avaruusmatkailua, historiaa ja ihmismielen notkeutta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Miten pelastetaan katoava kieli tai elvytetään marginaaliin ajettu kulttuuri? Kielen ja kulttuurin välinen suhde on kiistaton, mutta samaan aikaan kieliä kuolee sukupuuttoon jatkuvasti. Tämä johtuu yleensä siitä, että kieli ei siirry luontevasti vanhemmilta sukupolvilta nuoremmille poliittisista tai sosiaalisista syistä. Myös Suomessa saamelaisten kielen ja kulttuurin siirto sukupolvien välillä on ollut vaarassa. Ongelmaan on löydetty yhtenä ratkaisuna kielipesät varhaiskasvatuksen muotona.

Aamulehden ilmoitus luopua sukupuolittuneiden ammattinimikkeiden käytöstä on herättänyt kiivasta keskustelua, josta on kirjoitettu suurimmissa medioissa monista näkökulmista. Helsingin Sanomien tekemän kyselyn mukaan lievä enemmistö noin 5000 vastaajasta kannatti sukupuolittuneiden termien hylkäämistä ja “uusien keksimistä”. Todellisuudessa kielessämme on jo olemassa vakiintunut, sukupuolineutraalimpi termi monille mies-päätteisille tai naisiin viittaaville nimikkeille. Uusien termien keksiminen ei monesti ole lainkaan tarpeen: lehtimies on toimittaja, lentoemäntä stuertti ja lakimies juristi. Kyse on sanavalinnoista, ei väkinäisestä kielen uudistamisesta.

Antropologit ovat tieteenalan syntyajoista lähtien olleet kiinnostuneita tutkimaan muutosta: miten ihmiset elävät, mistä tulemme ja mihin suuntaan olemme menossa. Ilmastonmuutos on tullut pysyvästi osaksi sanastoamme ja maailmankuvaamme. Se on suurin ihmiskunnan tähän mennessä kohtaama muutos, jonka tuomat sosiaaliset ilmiöt ovat antropologeille hyvin kiinnostavia.