Ihmisyyden juurilla

Helsingin yliopistolla työskentelevä Sonja Koski on Suomen ainoa tutkija, jonka alaa on evoluutioantropologia. Työkentällä-haastattelussa Koski kertoo työstään kädellistutkimuksen parissa ja urapolustaan biotieteilijästä antropologiksi.

Ylimielisyydessään ihminen näkee itsensä lois­ta­va­na luo­muk­se­na, juma­luu­des­ta seu­raa­va­na. Nöyrempää, ja uskoak­se­ni toden­mu­kai­sem­paa, on nähdä ihminen eläin­kun­nas­ta syn­ty­nee­nä.”

Näin lausui evo­luu­tio­teo­rian isäksikin kutsuttu Charles Darwin jo 1800-luvun alku­puo­lel­la. Ajatus siitä, että ihminen jakaa evo­lu­tii­vi­set juurensa apinoiden kanssa, herättää edelleen fos­sii­leis­ta ja muista fyy­si­sis­tä todis­teis­ta huo­li­mat­ta vas­tus­tus­ta ja skep­ti­syyt­tä.


Mitä viitteitä ihmisen ja apinan yhtei­ses­tä men­nei­syy­des­tä voimme löytää? Olemmeko uniikkeja ritu­aa­leis­sam­me, käyt­täy­ty­mis­mal­leis­sam­me ja kom­mu­ni­kaa­tio­ta­vois­sam­me? Näitä ja muita ihmisten juuriin pureu­tu­via kysy­myk­siä tutkii evo­luu­tio­ant­ro­po­lo­gia.


Biologinen ant­ro­po­lo­gia jää Suomessa usein sosiaali- ja kult­tuu­riant­ro­po­lo­gian varjoon, vaikka nämä kaksi tut­ki­mus­haa­raa edustavat Euroopassa ant­ro­po­lo­gian tut­ki­musa­lan suurimpia pää­suun­tauk­sia. AntroBlogin työ­elä­mä­toi­mi­tus on käsi­tel­lyt bio­lo­gis­ta ant­ro­po­lo­gi­aa aiemmin foren­si­sen eli oikeus­ant­ro­po­lo­gian kautta. Ihmisen tutkimus bio­fyy­si­se­nä koko­nai­suu­te­na ei kui­ten­kaan rajoitu fyysisten jään­tei­den tar­kas­te­luun.

Evoluutioteorian kehit­tä­nyt Charles Darwin. Kuva: J. Cameron/​Wikimedia Commons (CC0)

Työelä­mä­toi­mi­tus haas­tat­te­li Helsingin yli­opis­tol­la työs­ken­te­le­vää Sonja Koskea. Hän on tällä hetkellä Suomen ainoa tutkija, joka tar­kas­te­lee kädel­lis­tut­ki­mus­ta evo­luu­tio­ant­ro­po­lo­gian näkö­kul­mas­ta.

Matkalla menneisyyteen

Antropologinen tutkimus tuo monille mieleen kaukaiset maat, kult­tuu­rien vertailun ja ihmi­syy­den valtavan kirjon tar­kas­te­le­mi­sen. Miten kaikki tämä yhdistyy kädel­lis­ten tut­ki­muk­seen, ja miten Koski itse kiin­nos­tui ant­ro­po­lo­gi­ses­ta tut­ki­musot­tees­ta? Voimmeko oppia jotain itses­täm­me tar­kas­te­le­mal­la sitä, miten apinat käyt­täy­ty­vät ja yllä­pi­tä­vät kes­ki­näi­siä suh­tei­taan? Koski myöntää, ettei itsekään ollut aluksi aivan vakuut­tu­nut valit­se­mas­taan tiestä.


Antropologia tuli kuvaan siinä vaiheessa, kun tutustuin Englannissa kädel­lis­tut­ki­muk­sen moti­voin­tiin ihmisen evo­luu­tion kautta. Totta puhuen aluksi kapinoin sitä vastaan: mie­les­tä­ni kädel­li­set olivat aivan mainioita tut­ki­mus­koh­tei­ta ihan biologis-psy­ko­lo­gi­sel­ta kantilta, ja koin että bio­lo­gi­nen ant­ro­po­lo­gia olettaa tut­ki­muk­sen moti­vaa­tion tulevan nime­no­maan ihmisen ja muiden apinoiden ver­tai­lus­ta. Mutta opis­kel­tua­ni itse ihmisen evo­luu­tion saloja, olin täysin myyty. Kyllä, apinat ovat edelleen kiin­toi­sia ihan itsessään, mutta miten valtavan avartavaa on linkittää niiden käyt­täy­ty­mis­tä ihmisen 6 miljoonan vuoden matkaan!”, Koski kertoo innos­tu­nee­na.

Kuva: Chromatograph/​Unsplash (CC0)

Psykologisten meka­nis­mien tun­te­mi­nen on Kosken mukaan erityisen tärkeää silloin, kun evo­lu­tii­vi­ses­ta näkö­kul­mas­ta tutkitaan tunteita ja sosi­aa­lis­ta vuo­ro­vai­ku­tus­ta. Kosken työ keskittyi pitkään pää­asias­sa per­soo­nal­li­suus­tut­ki­muk­seen sim­pans­sien ja kyn­sia­pi­noi­hin kuuluvien mar­mo­set­tien parissa, ja hän jatkaa saman aiheen tut­ki­mus­ta edelleen. Nykyään hänen pää­pro­jek­tin­sa käsit­te­lee kuitenkin inter­sub­jek­tii­vi­suut­ta ja empatiaa. Tämä nousee esiin, kun kysymme esi­merk­kiä hänelle erityisen tärkeästä tut­ki­mus­koh­tees­ta.


Tällä hetkellä rakas esimerkki on empatian evoluutio, koska se kysy­myk­se­nä istuu tukevasti monen tie­tee­na­lan tonteilla. Mekanismeja ymmär­tääk­se­ni minun täytyy tuntea empatian psy­ko­lo­gi­aa. Sen ilme­ne­mis­tä tut­kiak­se­ni hyödynnän käyt­täy­ty­mis­bio­lo­gi­sia mene­tel­miä ja asetan tut­ki­muk­se­ni tutkimani api­na­la­jin bio­lo­gi­siin reu­naeh­toi­hin. Samalla kaiken taus­ta­ku­va, tut­ki­muk­se­ni oikeutus, tulee pyr­ki­myk­ses­tä ymmärtää ihmisen ainut­laa­tui­sen moni­muo­tois­ta ja herkkää empatiaa ja alt­ruis­mia.”

Erään antropologin evoluutio

Kuten jo aiemmin todettiin, Kosken tie kohti ant­ro­po­lo­gis­ta tut­ki­muso­tet­ta ei ollut aina itses­tään­sel­vyys. Hän aloitti kou­lut­tau­tu­mi­sen Helsingin yli­opis­ton bio­tie­tei­den lai­tok­sel­la.


Opiskelin 90-luvulla, jolloin oli vielä mah­dol­li­suuk­sia haahuilla kai­ken­lais­ten kiin­toi­sien kurssien perässä ilman, että kukaan painosti val­mis­tu­maan ’mie­luum­min eilen’. Niinpä luin ensin mie­les­tä­ni järkevän paketin eläin­fy­sio­lo­gian pää­ai­neo­pis­ke­li­ja­na ja tein sivuai­neet gene­tii­kas­ta ja mole­kyy­li­bio­lo­gias­ta”, Koski kertoo. “Ekologian kurssit olivat kuitenkin haus­kim­pia, ja seurasin nenääni niihin ajatellen, että aina ne voi jonnekin survoa sitten lopuksi.”


Opin­to­jen­sa edis­tyes­sä Koski päätti hakeutua Erasmus-vaihtoon Leideniin, Hollantiin. Päällimmäisenä syynä oli pai­kal­li­sen yli­opis­ton tarjoama käyt­täy­ty­mis­bio­lo­gian suuntaus, joka puuttui Helsingistä kokonaan. Vaihto-opiskelun aikana hän tutustui ensim­mäis­tä kertaa pri­ma­to­lo­gi­seen, eli kädel­li­siä tutkivaan, kir­jal­li­suu­teen. Samalla hän myös tapasi tulevan väi­tös­kir­jaoh­jaa­jan­sa. Ala teki Koskeen niin läh­te­mät­tö­män vai­ku­tuk­sen, että hän päätti suorittaa opintonsa Suomessa nopeasti loppuun ja palata takaisin Hollannin Utrechtiin tekemään graduaan — ja myöhemmin myös väi­tös­kir­jaan­sa.

Kylpevä japa­nin­ma­ka­ki. Kuva: Steven Diaz/​Unsplash (CC0)

Väitöskirja-aikani oli inten­sii­vi­nen sukellus maailman pri­ma­to­lo­gi­seen tut­ki­muk­seen ja sitä tekevien ihmisten ver­kos­toon. Silloin vii­meis­tään ymmärsin, että pri­ma­to­lo­gi istuu aina tie­tei­den­vä­li­sel­lä pallilla, ja aina on jossain määrin riit­tä­mä­tön olo, kun pyrkii ymmär­tä­mään niin monesta asiasta kaiken mah­dol­li­sen”, Koski kuvailee summaten aja­tuk­sel­laan monille ute­liail­le tut­ki­joil­le tutun dilemman.


Koski jatkaa väi­tös­kir­ja­tut­ki­muk­sen­sa vii­toit­ta­mal­la tiellä myös nykyi­sis­sä tut­ki­mus­pro­jek­teis­saan. Hänen pro gradu ‑työnsä indo­ne­sia­lais­ten surili-apinoiden (Presbytis thomasi) kom­mu­ni­kaa­tios­ta oli vielä vahvasti käyt­täy­ty­mi­se­ko­lo­gi­nen. Väitöskirjavaiheessa Koski alkoi kuitenkin tutustua enemmän tut­ki­muk­sen sosio-eko­lo­gi­siin puoliin ja perehtyi tämän myötä myös ver­tai­le­vaan psy­ko­lo­gi­aan.


Simpansseja ymmär­tääk­seen on hah­mo­tet­ta­va niiden älyk­kyyt­tä ja tunne-elämää. Tutkin sim­pans­sien konflik­tin­rat­kai­sua, ystä­vyys­suh­tei­ta, tunteiden ja kognition vuo­ro­vai­ku­tus­ta ja myöhemmin yksi­löl­li­syyt­tä”, hän kertoo.

Kädellistutkijana työkentällä

Vaikka Koski on työs­ken­nel­lyt tutkijana väi­tös­kir­jao­pin­nois­taan saakka, kuvailee hän aiempaa työ­ko­ke­mus­taan kir­ja­vak­si. Hänen ansio­luet­te­los­taan löytyy työ­teh­tä­viä asia­kas­pal­ve­lu­töis­tä aina urbaa­ni­met­sien kar­toi­tuk­seen ja myyrien pyy­dys­tä­mi­seen.


Rahoi­tuk­sen tut­ki­muk­sel­leen Koski on hankkinut useim­mi­ten itse ulko­puo­li­sil­ta tahoilta. Hänen tämän­het­ki­nen rahoi­tuk­sen­sa, EU:n myöntämä Marie Sklodowska-Curien apuraha, maksetaan kuitenkin palkkana Helsingin yli­opis­ton työ­suh­teen kautta. Opettaminen on ollut aina läsnä hänen työssään, sil­loin­kin, kun se ei ole kuulunut Kosken viral­li­seen toi­men­ku­vaan.


Varsi­nai­ses­sa ope­tus­työs­sä hän toimi useampien vuosien ajan sekä Zurichin yli­opis­tos­sa että Cambridgessa, missä opetus kuului pien­ryh­mä­tuu­to­roin­tien ja semi­naa­rien ohella tut­ki­ja­toh­to­rin vel­vol­li­suuk­siin. Muulloin Koski kertoo pää­ty­neen­sä kurssien pariin vaikkapa vain kiin­nos­ta­van kurssi-idean takia. Haastatteluhetkellä, eli keväällä 2017, hän vetää myös Helsingin yli­opis­tos­sa kurssia “The Primate Roots of Humans” (Ihmisten kädel­lis­juu­ret).

Marmosetti. Kuva: Paulo Infante/​Unsplash (CC0)

Entä mil­lai­sis­sa teh­tä­vis­sä bio­lo­gi­set ant­ro­po­lo­git voivat työs­ken­nel­lä tut­ki­mus­maa­il­man ulko­puo­lel­la? Koski myöntää, että hänen oma uransa on aina ollut vahvasti aka­tee­mi­nen. Hän kuitenkin kertoo tun­te­van­sa erään sim­pans­sien käyt­täy­ty­mi­seen eri­kois­tu­neen ihmisen, joka työs­ken­te­li väi­tös­kir­jan­sa jälkeen yhteis­työs­sä poliisin kanssa. Hänen työn­ku­va­naan oli ana­ly­soi­da ris­ki­ti­lan­tei­ta, joissa väki­jou­kon aggres­sii­vi­suus on vaarassa eska­loi­tua. Kädellisten tut­ki­mi­nen avaa polkuja myös omien käyt­täy­ty­mis­mal­liem­me ymmär­tä­mi­seen.


Yleisesti olisi hyvä, jos ymmär­täi­sim­me olevamme myös bio­lo­gi­sia orga­nis­me­ja, jotka eivät ole vapaita luonnon riip­pu­vuus­suh­teis­ta, saati niiden ylä­puo­lel­la. Voisimme myös muistaa olevamme lajina erityisen mahtavia yhteis­työs­sä ja avun­an­nos­sa, ja nime­no­maan se piirre on muovannut meistä ihmisen. Haluaisin nähdä yhteis­kun­nan, joka arvostaa yhteis­työ­tä ja palkitsee sitä kil­pai­lul­li­suu­den sijaan”, Koski poh­dis­ke­lee kysymystä siitä, miten bio­lo­gi­sen ant­ro­po­lo­gian voi parhaiten yhdistää työ­elä­mään ja ehkä jopa yhteis­kun­nal­li­seen vai­ku­tus­työ­hön.

Terveiset tulevaisuuden tutkijoille

Mikä on bio­lo­gi­sen ja eri­tyi­ses­ti evo­lu­tii­vi­sen ant­ro­po­lo­gian merkitys yhteis­kun­nal­le? Evoluutiossa ei vai­kut­tai­si olevan kyse vain vahvojen sel­viy­ty­mi­ses­tä, kuten yksin­ker­tais­tet­tu darwi­nis­ti­nen periaate kuuluu, vaan ihmisen historian ja kehi­tyk­sen tut­ki­mi­nen vaatii myös psy­ko­lo­gis­ta, yhteis­kun­ta­tie­teel­lis­tä ja huma­nis­tis­ta otetta. Koski uskoo tämän olevan yksi alan vah­vuuk­sis­ta myös tule­vai­suu­des­sa. “Mikä voi olla tär­keäm­pää kuin ymmärtää ihmi­syy­tem­me juuria?”, hän kysyy.


Evolu­tii­vi­nen ant­ro­po­lo­gia on saanut vahvan jalan­si­jan eri­tyi­ses­ti Yhdysvalloissa, missä se Kosken mukaan onkin pakol­li­nen osa useimpia ant­ro­po­lo­gian opintoja. Suomessa Koski on ainoa laatuaan. Tutkimuksen vahvasti moni­tie­tei­nen luonne saat­taa­kin tuntua alaa har­kit­se­vis­ta haas­ta­val­ta.


Koski kuitenkin rohkaisee kiin­nos­tu­nei­ta tart­tu­maan rohkeasti toimeen. “Jos bio­lo­gi­sek­si ant­ro­po­lo­gik­si halajat, niin hanki perus­tie­dot sekä bio­lo­gias­ta että ant­ro­po­lo­gias­ta, ja lähde maa­il­mal­le! Verkostoidu, haistele tuulia ja mieti, kiin­nos­ta­vat­ko sinua fossiilit, nykyih­mi­set, vai apinat, ja kokeile rohkeasti erilaisia pro­jek­te­ja.”


Hän lisää lopuksi vielä erikseen toi­vo­van­sa, että alan näkyvyys Suomessa kasvaisi ja vihjaa, ettei pistäisi itsekään pahakseen innok­kai­ta jatko-opis­ke­li­joi­ta pro­jek­tin­sa parissa. Mitä useampi nuori tutkija innostuu evo­lu­tii­vi­ses­ta ant­ro­po­lo­gias­ta, sitä tun­ne­tum­mak­si ala kasvaa myös koti­maas­sa. Kuka tietää — ehkä seuraavat ihmi­syy­den juurille sukel­ta­vat huip­pu­tut­ki­jat etsivät par­hail­laan omaa suun­taan­sa Suomen yli­opis­tois­sa.

Kuva: Andre Mouton/​Unsplash (CC0)

Kirjoittaja

Sanna Rauhala on sosiaali- ja kulttuuriantropologian maisteri Helsingin yliopistosta. Työkseen hän kehittää ihmislähtöisiä ratkaisuja antropologista osaamistaan hyödyntäen CGI Nextin palkkalistoilla. AntroBlogissa Sanna toimii AV-tuotantopäällikkönä, ideoi monimediaista sisältöä, esiintyy videokasvona YouTuben puolella ja on jonkinlainen toimituksen yleishärvääjä. Hän kirjoitti pro gradunsa hoivarobotiikasta vanhainkotiympäristöissä, ja hänen muita tutkimusmielenkiintojaan ovat tekoäly, ihmislähtöinen suunnittelu, pelit ja peliyhteisöt sekä koko laaja maailmankaikkeus - aina kaukaisia galakseja myöten.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Aktivisti ja yrittäjä, vuorovaikutus- ja mindfulness-kouluttaja, antropologi ja ihmislähtöinen tekijä. Elina Kauppila on kirjoittanut kasvatusoppaita kiireisille, vetänyt vuorovaikutuskursseja vanhemmille ja toimii vapaa-ajallaan ilmastotoimia vaativan Elokapina-liikkeen joukoissa. Työkentällä-haastattelussa hän kertoo urastaan hyvinvointialalla.

Työkentällä-haastattelussa kuulemme tällä kertaa Aalto-yliopiston markkinoinnin vierailijaprofessori Eric Arnouldia. Arnouldin tie Suomeen käy monen eurooppalaisen ja yhdysvaltalaisen yliopiston kautta. Hänellä on myös pitkä työhistoria kehitysantropologina Länsi-Afrikassa.

Suomen luontokeskus Haltian johtaja Tom Selänniemi tunnetaan turismin tutkijana, Aurinkomatkojen entisenä toimitusjohtajana ja kestävän matkailun asiantuntijana. Työkentällä-haastattelussa hän kertoo, miksi matkailu on niin koukuttavaa, miten tutkimuksesta tulee bisnestä ja kuinka matkailu muuttuu luonnonsuojeluksi.