Lisää antropologiaa!

Teksti: Miia Halme-Tuomisaari, dosentti.

Täysin odot­ta­mat­ta hiih­to­lo­ma­viik­ko osoit­tau­tui käsit­tä­mät­tö­mäk­si ant­ro­po­lo­gi­sek­si ilot­te­luk­si: hämä­läi­nen kah­vi­se­re­mo­nia tavoitti Facebookissa usko­mat­to­mat 150 000 henkeä! Samalla AntroBlogin FB-tyk­käys­ten määrä kasvoi räjäh­dys­mäi­ses­ti. Myös jokainen sivuston uusi postaus on tavoit­ta­nut aivan uuden­lai­sen näky­vyy­den.

Kiistatta kyseessä on tie­tyn­lai­nen ant­ro­po­lo­gi­nen ja AntroBloginen läpimurto, joka on nos­ta­mas­sa tie­tee­na­laa uudella tavalla suuren yleisön tie­toi­suu­teen.

Keskustelua siivitti myös Suomen Kuvalehden artikkeli, jossa käsi­tel­tiin ant­ro­po­lo­gian opiskelun ‘hyö­dyl­li­syyt­tä’ sekä työl­lis­ty­mis­mah­dol­li­suuk­sia. Myös tämä artikkeli on tavoit­ta­nut AntroBloginkin kautta ilah­dut­ta­van laajan yleisön, sekä kir­voit­ta­nut pitkän kom­ment­ti­ket­jun.

Asiasta on sanottu jo paljon, mutta lisään kes­kus­te­luun pari ajatusta.

Ensinnä on eris­kum­mal­lis­ta, että kes­kus­te­lu kou­lu­tusa­lo­jen ‘hyö­dyl­li­syy­des­tä’ käy jälleen niin vilkkaana — vaikka tämä toki onkin yhte­ne­väis­tä hal­li­tuk­sen kou­lu­tus­po­liit­tis­ten lin­jaus­ten kanssa. Fakta joka tapauk­ses­sa on, että kou­lu­tuk­sen sovel­tu­vuus työ­teh­tä­viin on usein pitkälti mie­li­ku­va­ky­sy­mys. Nykyään esi­mer­kik­si ekonomit työs­ken­te­le­vät kon­teks­teis­sa, jotka sisäl­tä­vät moni­kult­tuu­ri­suu­teen liittyviä kysy­myk­siä. Syystä voi kysyä, val­mis­taa­ko kaup­pa­tie­tei­den maisterin koulutus tähän esi­mer­kik­si ant­ro­po­lo­gi­aa paremmin.

Toiseksi kes­kus­te­lus­sa pitäisi muistaa erotella kou­lu­tuk­sen tarjoama sisäl­löl­li­nen asian­tun­te­mus sekä käy­tän­nös­sä tar­vit­ta­vat työ­elä­mä­tai­dot. Osaa näistä taidoista kor­kea­kou­lu­tus tarjoaa häm­mäs­tyt­tä­vän­kin hyvin — esi­merk­kei­nä laajojen aineis­to­jen tehokas käsittely sekä työ­teh­tä­vien prio­ri­soin­ti. Nämä taidot hioo eri­tyi­ses­ti gradun kir­joit­ta­mi­nen, joka vaa­ti­vuu­del­taan nostaa myös opis­ke­li­jan ana­lyyt­ti­set taidot omalle tasolleen.

Näitä taitoja ei usein muisteta nostaa framille, kun puhutaan kor­kea­kou­lu­tuk­sen annista työ­elä­mäl­le. Tässä katseen voi osin kääntää yli­opis­toi­hin itseensä — kissan hännän voisi nostaa tehok­kaam­min pystyyn!

Toisaalta on fakta, että opis­ke­li­joi­den asettamat toiveet kou­lu­tuk­sel­le — polii­ti­kois­ta puhu­mat­ta­kaan — ovat osin epä­rea­lis­ti­sia sekä sivu­po­luil­le johtavia. Tetynlaiset työ­elä­mä­tai­dot oppii nimittäin nime­no­maan työ­elä­mäs­sä. Tämän voin sanoa myös omasta koke­muk­ses­ta­ni.

Ennen tut­ki­ja­nu­raa­ni työs­ken­te­lin yli­opis­ton ulko­puo­lel­la lukui­sis­sa eri työ­teh­tä­vis­sä. Ironista kyllä, nämä — usein sisäl­löl­li­ses­ti ant­ro­po­lo­gias­ta irrallaan olevat työ­teh­tä­vät — opettivat keskeisiä työ­elä­mä­tai­to­ja myös tut­ki­ja­nu­raa ajatellen: opin kuinka kir­joit­taa yleisö huo­mioi­den, työs­ken­nel­lä sovit­tu­jen aika­tau­lu­jen kanssa, ottaa haltuun uusia tehtävä- ja aineis­to­ko­ko­nai­suuk­sia. Tiedän varmasti, että olen tämän ei-yli­opis­tol­li­sen työ­ko­ke­muk­sen ansiosta myös parempi omassa yli­opis­tol­li­ses­sa amma­tis­sa­ni!

Tällä kaikella haluan sanoa: yli­opis­tot eivät ole ammat­ti­kou­lu­ja ja hyvä näin! Tämän vuoksi ne eivät myöskään valmista tiet­tyi­hin ennalta mää­ri­tet­tyi­hin ammat­tei­hin — eikä niiden kuulukaan. Myöskään yli­opis­ton hen­ki­lö­kun­ta tai tutkijat eivät ole parhaita työ­elä­mä­val­men­ta­jia yli­opis­to­jen ulko­puo­li­seen työ­elä­mään — onhan heidän oma (vii­me­ai­kai­nen) työ­elä­mä­tun­te­muk­sen­sa nime­no­maan yli­opis­to­jen sisältä. Näin totean myös omalla koh­dal­la­ni.

Yliopistohenkilökunnasta on kuitenkin usein hyötyä toisessa suhteessa: he voivat kannustaa aktii­vis­ten, eri opis­ke­li­ja­pol­vet yhdis­tä­vien ver­kos­to­jen sekä men­to­ri­suh­tei­den syn­ty­mis­tä. Näiden ver­kos­to­jen kautta myös yli­opis­ton ulko­puo­li­nen tie­to­tai­to tavoittaa opis­ke­li­jat ja ede­saut­taa heidän muo­dos­tu­mas­sa olevia ura­pol­ku­jaan. Ja tule­vai­suu­des­sa sama toistuu seu­raa­vien suku­pol­vien kohdalla.

Kuten Suomen Kuvalehden artik­ke­lis­sa todettiin, juuri tätä kaikkea ant­ro­po­lo­gian saralla on hyvää vauhtia muo­dos­tu­mas­sa juuri nyt. AntroBlogi on yksi seuraus täl­lai­ses­ta uudesta tie­tee­na­lan sisäi­ses­tä soli­daa­ri­suu­des­ta ja ver­kos­toi­tu­mi­ses­ta — ja sivuston kohisten kasvava näkyvyys on osoitus siitä, että tie­tee­na­la kiin­nos­taa.

Yhteenvedoksi todet­ta­koot, että ant­ro­po­lo­gia — kuten oikeas­taan mikä tahansa muukin yli­opis­tol­li­nen oppiaine — soveltuu luke­mat­to­miin ei-yli­opis­tol­li­siin työ­teh­tä­viin. Tärkeää on laajentaa yhteistä käsi­tys­täm­me siitä, mikä opintojen sisäl­lös­sä on ‘hyö­dyl­lis­tä’ ja miksi.

comparing-1623784_1920

Kun ant­ro­po­lo­gi toimii kau­pun­ki­suun­nit­te­li­ja­na, toi­mit­ta­ja­na tai jär­jes­tö­työn­te­ki­jä­nä, hän ei ymmär­ret­tä­väs­ti sovella Levi-Straussin erot­te­lu­ja raa’an ja kypsän välillä. Tämä ei kui­ten­kaan tarkoita, etteikö Levi-Straussin teo­rioi­den oppi­mi­sel­la olisi ollut mer­ki­tys­tä — tai etteikö ant­ro­po­lo­gi­nen ajattelu vai­kut­tai­si sekä eri­näi­siin työ­teh­tä­viin että yksilön tapaan olla aktii­vi­nen ja tie­dos­ta­va kan­sa­lai­nen.

Lopulta ant­ro­po­lo­gian ydin — muutamaa tuttua sanontaa lai­na­tak­se­ni — on kyvyssä nähdä ‘eksoot­ti­nen arki­päi­väi­ses­sä’. Antropologi osaa hahmottaa vaih­toeh­to­ja näen­näi­sil­le itses­tään­sel­vyyk­sil­le. Ja edes­men­neen ame­rik­ka­lai­sen ant­ro­po­lo­gin Ruth Benedictin sanoin tämän seu­rauk­se­na tehdään maa­il­mas­ta entistä tur­val­li­sem­pi paikka inhi­mil­li­sen elämän moni­muo­toi­suu­del­le.

Kun katsomme eri­tyi­ses­ti maailman nopeasti kiris­ty­vää poliit­tis­ta ilma­pii­riä, on vaikea kuvitella, mikä oikeas­taan voisi olla hyö­dyl­li­sem­pää tahi tär­keäm­pää.

balls-1786430_1280

Kirjoittaja

Miia Halme-Tuomisaari on sosiaali- ja kulttuuriantropologian dosentti Helsingin ja Jyväskylän yliopistoissa ja kansainvälisen oikeuden dosentti Turun yliopistossa. Hän on parhaillaan yliopistotutkijana Helsingin yliopiston tutkijakollegiumissa, jossa hän kirjoittaa kirjaa YK:n ihmisoikeusvalvonnasta. Lisäksi hän on toinen antropologiaan keskittyneen kansainvälisen Allegra Lab -verkkojulkaisun perustajista sekä Euroopan antropologisen seuran EASAn hallituksen jäsen.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Kommentit

  • Eva 14.3.2017 klo 00:08

    Antropologilla on kyky ana­ly­soi­da myös omaa kult­tuu­ri­aan — meillä Suomessa, osoittaa liian nopean raken­ne­muu­tok­sen koke­neil­le, ja muillekin, ainut­laa­tui­suu­tem­me maa­il­mas­sa. Monikulttuurisuuden kohtaa sujuvasti se, jolla on oma, vahva kult­tuu­ri­nen iden­ti­teet­ti. Ehkä se auttaisi meidät myös ulos ainai­ses­ta “Suomi-kuvan raken­ta­mi­ses­ta” ulko­mail­la. Suomalainen kulttuuri ei okeasti kiinnosta ketään, mikäli emme itse ole tietoisia ja ylpeitä siitä. “Suutarin lapsilla ei ole kenkiä.”

    Vastaa

Lue myös nämä:

Flintin kaupungissa, Michiganissa vuonna 2014 alkaneen vesikriisin seurauksena kymmenet tuhannet ihmiset sairastuivat lyijymyrkytykseen ja koko kaupungin luottamus viranomaisiin rapautui. Flintin kriisi on nykypäivän esimerkki siitä, mitä voi tapahtua kun valtio nostaa taloudelliset intressit ihmisten hyvinvoinnin edelle ja toimii demokraattisen päätöksenteon vastaisesti. Vaikka paikalliset onnistuivat omalla aktiivisuudellaan saamaan viranomaiset vastuuseen teoistaan, ei kriisi ole vielä ohi.

Suomea edustaa joukko huippuluokan viranomaisia ympäri maailmaa. Yksi heistä on Olli Ruohomäki. Niin tutkijana, kehityshankekoordinaattorina kuin rauhanvälittäjänä toiminut Ruohomäki kertoo työkentällä-haastattelussa, miten hienolta tuntuu todistaa, kun maa valitsee sodan sijaan rauhan.