Siirry suoraan sisältöön

Huora, äiti vai kansalainen?

Voidaanko seksityöstä tehdä maailmanlaajuisia yleistyksiä? Miten sitä koskevat lait määritellään, ja voidaanko niistä tehdä yleismaailmallisia? Kun asiantuntijat, aktivistit, poliitikot ja ihmisoikeusjärjestöt keskustelevat ja päättävät seksityötä koskevista laeista, on seksityöntekijöiden oma ääni usein kateissa. Silti määritelmällä siitä, kuka on seksikaupan uhri ja kuka omaehtoinen seksityöläinen, on kauaskantoiset seuraukset seksityöntekijöiden oikeuksiin.

Toukokuussa 2016 ihmisoikeusjärjestö Amnesty International julkaisi virallisen kantansa seksityötä koskevaan lainsäädäntöön. Seksityöntekijöiden oikeuksien turvaamiseksi Amnesty ehdottaa seksityön dekriminalisointia. Sillä ”tarkoitetaan sellaisen lainsäädännön purkamista, joka tekee aikuisten välisestä, suostumukseen perustuvasta kaupallisesta seksistä rikollista”.

Amnestyn mukaan seksityön kriminalisointi ajaa ammattia harjoittavat vaille lainsuojaa ja ylläpitää seksityöhön liittyvää sosiaalista stigmaa. Ihmisoikeusjärjestön kanta herätti voimakasta kritiikkiä erityisesti maissa, joissa seksin ostaminen on kriminalisoitu. Ruotsissa, Norjassa, Islannissa ja viimeisimmäksi myös Ranskassa valtioiden kanta on, että seksin oston kieltäminen on tehokkain tapa vähentää prostituution kysyntää ja näin ollen kitkeä siihen linkittyvää ihmiskauppaa. Suomessa rikoslaki ei suoranaisesti kiellä seksin ostamista, mutta keskustelua sen mahdollisesta kriminalisoinnista on käyty kiivaasti.

Ääniä etelästä

Yllättäen vahva seksityöntekijöiden ääni nousee pohjoisen sijaan globaalista etelästä. Erityisesti Latinalaisen Amerikan maissa seksityöntekijöiden oikeuksia puoltavat liikkeet ovat nostaneet päätään viime vuosikymmenen aikana.

Yksi näistä maista on Argentiina, jonka pääkaupungissa Buenos Airesissa vietin neljä kuukautta syksyllä 2014 tutkien paikallisten seksityöntekijöiden poliittista ja sosiaalista asemaa. Neljä vuotta aiemmin Argentiina oli hyväksynyt lain ihmiskaupan torjumiseksi sillä seurauksella, että sen vaikutukset rajoittivat myös omaehtoisten ja täysi-ikäisten seksityötä ammatikseen harjoittavien oikeuksia.Buenos Airesissa osallistuin seksityöntekijöiden yhdistyksen tapaamisiin ja Argentiinan kongressin valtakunnallisiin kokouksiin, joissa seksityötä koskevaa lakia käsiteltiin. Haastattelin seksityöntekijöitä ja kahta kenttätutkimusta tehnyttä kulttuuriantropologia. Tässä tekstissä en keskustele prostituutiosta. Käytän termiä seksityö, sillä tutkimukseni pohjautuu keskusteluihin järjestäytyneiden, omaehtoisten ja täysi-ikäisten seksityöläisten kanssa.

Antropologisen tutkimuksen johdosta henkilökohtainen käsitykseni seksityöstä ja poliittinen kantani sitä koskevaa lakia kohtaan muuttui. Tässä artikkelissa en pyri argumentoimaan, mikä laki olisi tehokkain torjumaan ihmiskauppaa ja säätelemään laillista seksityötä. Sen sijaan toivon, että kenttätutkimukseni voi auttaa ymmärtämään, miksi seksityöläisten äänten kuuleminen ja sisällyttäminen on niin tärkeää poliittisessa päätöksenteossa ja kuinka antropologinen tutkimus antaa tilaa seksityötä tekeville.

Ammarin perintö

Voimakas tupakansavu Argentiinan kongressitalon käytävillä johdattaa minut Claudia Carusson toimiston ovelle, jossa lukee isolla “Jefatura de Gabinete de Ministros”. Astun hämärään huoneeseen, jonka keskellä joukko naisia keskustelee kiivaasti savukkeet suussa. Ikkunasta häämöttää Buenos Airesin kantakaupunki. Tunnistan nahkaisessa nojatuolissa istuvan Georgina Orellanon.

Matriarkaaliselta valtaistuimeltaan Georgina nyökkää minulle hyväksyvästi. Georginan vahvasti meikatut kasvot ovat tuttu näky Argentiinan mediassa. Hän on Ammar-nimisen järjestön karismaattinen puheenjohtaja ja seksityöntekijä. Ammar on lyhenne sanoista La Asociación de Mujeres Meretrices de Argentina, Argentiinan naispuolisten seksityöntekijöiden ammattiyhdistys.

Vuonna 1994 perustettu Ammar on noussut viime vuosien aikana useasti julkisuuteen. Vuonna 2013 yhdistys esitti lakiuudistuksen Regulación del Trabajo Sexual Autónomo (lainsäädäntö autonomiseen seksityön harjoittamiseen) Argentiinan hallitukselle. Vaikka seksin myyminen ja ostaminen on Argentiinassa laillista, seksityöntekijät ovat täysin vailla oikeuksia.

Argentiina on harvinainen valtio Latinalaisessa Amerikassa. Maassa toimii Suomen kaltainen sosiaaliturvajärjestelmä, obra social. Mutta koska Argentiinan valtio ei virallisesti tunnista Ammaria, yhdistyksen jäsenet jäävät sosiaaliturvan ulkopuolelle. Kun seksityöntekijä ei voi maksaa veroa tuloistaan, ei hänelle kerry myöskään eläkettä, eikä hän ole oikeutettu äitiyspäivärahaan tai työttömyysturvaan.Sosiaalisten oikeuksien turvaamisen lisäksi Ammar haluaa määritellä uudelleen, kuka on ihmiskaupan uhri ja kuka seksityöntekijä. Tällä hetkellä Argentiinan laki määrittelee ihmiskaupan uhrin niin suurpiirteisesti, että myös omaehtoinen, täysi-ikäinen seksityöntekijä voidaan lukea seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Käytännössä tämä tarkoittaa poliisin ja valtion harjoittamaa institutionaalista väkivaltaa seksityöntekijöitä kohtaan. Poliisi on mielivaltaisesti pidättänyt uhriksi epäiltyjä seksityöntekijöitä, takavarikoinut heidän omaisuuttaan, pidättänyt heiltä ansaitut tulot ja ratsannut heidän asuntojaan.

Georginan lisäksi Carusson toimistossa istuu kolme Ammariin kuuluvaa seksityöntekijää. Välillä huoneeseen ilmaantuu kongressin edustajia, kaikki Carussoa lukuun ottamatta miehiä. Mutta tällä kertaa vain naisilla on puheenvuoro.

Olen tavannut ministeriössä istuvan Carusson edeltävänä päivänä Argentiinan kongressin valtakunnallisessa kokouksessa, jonka aiheena oli aiemmin mainittu lakiesitys. Tänään tunnelma on vapautuneempi. Keskustelu liukuu sujuvasti politiikan ja naisten henkilökohtaisten asioiden välillä. Aluksi puidaan eilistä kokousta, sitten puhutaan perjantai-illan työvuorosta, yhteiskunnan luokkaeroista, lapsista, feminismistä ja seksistä. Joku muistuttaa seuraavalla viikolla pidettävästä mielenosoituksesta. Pitkän poliittisen uran tehnyt Carusso muistelee, miten mielenosoituksia järjestettiin 70-luvun Argentiinassa. Vaikka mielenilmauksia voidaan vapaasti esittää, ovat vuosikymmeniä kestäneen diktatuurin jäljet yhä vahvasti läsnä.

Kuva: Waiting for Customers. Tomas Castelazo/Wikimedia Commons, CC BY-SA 3.0

Poliisia kritisoidaan. Sen itsevalta on yksi diktatuurin likaisimmista perinnöistä. Siksi pelkkä kongressissa istuminen ei riitä. Tangon maassa asioista on pidettävä meteliä. Ja sitä Ammar on tehnyt. Yhdistys on organisoinut lukuisia kekseliäitä mielenosoituksia, maalannut graffiteja San Telmon kaupunginosassa ja jakanut muuten täysin olematonta seksivalistusta Argentiinassa. Meteli on kuultu ja nähty. Siksi Georgina on vakituinen kasvo Argentiinan televisiossa ja lehdistössä – kertomassa aina uudelleen, miksi seksityöläisten oikeudet ovat tärkeitä.

Kun keskustelu siirtyy takaisin lakiesityksen pariin, rohkenen kysyä Georginalta mitä mieltä hän on Ruotsin mallin mukaisesta rikoslaista, joka kriminalisoi seksin ostamisen. Toisiko tämä turvaa seksityöntekijöille maassa, jossa naisen asema on yleisesti ottaen huono? Georgina pudistaa päätään. Hän ei halua rangaista asiakkaitaan. Sen sijaan hän uskoo Ruotsin kaltaisen lain ajavan seksikauppaa entistä enemmän maan alle. Jo nyt seksin mainostaminen ja myyminen julkisilla paikoilla on kielletty. Lopuksi Georgina toteaa:

“Keskiluokkaiset naiset haluavat kieltää meiltä oikeuden harjoittaa työtämme julkisesti. Samalla tavoin he ovat laillista aborttia vastaan, mutta silti matkustavat ulkomaille tekemään abortteja, koska heillä on rahaa. He eivät kestä sitä, että heidän miehensä ostavat meiltä, alaluokan naisilta, seksiä.”

Vaikka Georginan toteamus on kärjistetty, se kuvaa polarisoitunutta ilmapiiriä hyvin. Konflikti ihmiskaupan vastaisten aktivistien ja Ammarin välillä on tulehtunut. Ensimmäinen ryhmä määrittelee seksin myynnin ja oston aina väkivaltana naista kohtaan ja ajaa Ruotsin lain kaltaista mallia Argentiinaan. Ihmiskauppaa ja seksityötä koskevaa lakia tutkinut antropologi Cecilia Varela huomauttaa:

“Seksikauppaa koskevat lait päätetään suljettujen ovien takana. Mukana päätöksenteossa ovat kansainvälisten organisaatioiden lisäksi poliitikot ja ihmiskauppaa vastaan taistelevat järjestöt. Silti seksityöntekijät, joita lait ja sen määritelmät koskettavat, suljetaan ovien ulkopuolelle.”

Äiti vai ilotyttö?

Yhteiskunnassa seksityöläiset nähdään useasti vain yhden roolin alla: prostituoitu, huora, ilotyttö. Etnografista tutkimusta tehnyt Santiago Morcillo kertoo, kuinka vahvana kahtiajakautunut “huora-madonna -asetelma” yhä argentiinalaisessa yhteiskunnassa elää. Naisen monimuotoiselle seksuaalisuudelle ei ole tilaa. “Hän on joko huora tai äiti”, sanoo Morcillo.

Seksityöläiset omaksuvat yhteiskunnassa yleensä kaksoisroolin, sillä katolisessa valtiossa kaupallinen seksi on suuressa ristiriidassa äidin ei-seksuaalisen roolin kanssa. Silti yli 90 % Argentiinan seksityöläisistä on naisia ja suuri osa heistä yksinhuoltajaäitejä.

Ammarin tavassa toimia on mielenkiintoista, miten se pelaa patriarkaalisuuden omilla pelisäännöillä. Järjestö peräänkuuluttaa äidin ja seksityöntekijän yhteistä roolia. Slogan “86 % seksityöläisistä on yksinhuoltajaäitejä” nähdään useissa flyereissä sekä Buenos Airesin katukuvassa. Ammar on maalannut Banksy-henkisiä graffiteja kadunkulmiin. Seinällä viettelevästi poseeraavaa nainen kurottautuu kulman taakse, jossa hänen kätensä pitävät lastenrattaista kiinni.

Henkilökohtaisessa haastattelussa Georgina kertoo heränneensä omien oikeuksiensa puuttumiseen vasta raskaaksi tullessaan. Säästöt eivät riittäneet raskausajan yli, ja vielä vähemmän lapsen elättämiseen. Nyt jo 5-vuotias poika leikkii onnellisena vieressämme. Ammattiliiton tapaan Ammar yrittää tukea jäseniään raskauden, sairauden tai eläkeiän aikana. Mutta koska Argentiinan valtio ei tunnusta Ammaria virallisena ammattiliittona, mahdollisuus verojen keruuseen ja sitä kautta kattavampaan tukijärjestelmään on mahdoton.

Kuva: Tomas Castelazo/Wikimedia Commons, CC BY-SA 3.0

Missä menee raja?

Naisen vartalosta puhutaan usein poliittisena taistelukenttänä. Kuka määrittelee, miten naisen vartaloa käytetään? Saako sitä ostaa tai myydä? Missä menee väkivallan raja?

Näiden kysymysten äärellä antropologinen tutkimus auttaa ymmärtämään seksuaalisuuden monimuotoisuutta ja kokemuksia, jotka ovat vieraita – ei ainoastaan minulle tutkijana, mutta myös poliittisille päättäjille. Antropologinen lähestymistapa antaa toimijalle itselleen mahdollisuuden määritellä seksin, seksuaalisuuden ja sen rajat.

Yksi seksuaalisuuteen ja väkivaltaan liittyvä määritelmä toistui tutkimukseni aikana usein. Sukupuolittunut väkivalta esiintyi niin Ammarin kuin ihmiskaupan vastaisten järjestöjen puheissa. Jälkimmäisen ryhmää edustavan kansalaisjärjestön, La Casa del Encuentron, näkemys sukupuolittuneesta väkivallasta oli seuraava:

“Sukupuolittunut väkivalta näkyy kaikkialla Argentiinassa. Se näkyy naisen vartalon esineellistämisenä sekä naisiin kohdistuvana väkivaltana, naismurhina. Ihmiskauppa on sukupuolittuneen väkivallan pahin muoto ja kaikki seksityö on osa sitä.”

Ammariin kuuluvat seksityöntekijät kokivat tulleensa syytetyksi sukupuolittuneen väkivallan vahvistamisesta argentiinalaisessa yhteiskunnassa. Georginan näkemys sukupuolittuneesta väkivallasta erosi edellisestä:

“Minulle sukupuolittuneella väkivallalla ei ole mitään tekemistä työni kanssa. Minulle se merkitsee haavoittuvaisuutta. Kaikki me naiset olemme sen uhreja, mutta me työväenluokkaan kuuluvat naiset kärsimme siitä eniten. Asemamme on yleisesti huono, mutta muissa töissä työolosuhteet on sentään turvattu ja säädetty lakiin. On suurta tekopyhyyttä, että meitä kutsutaan sukupuolittuneen väkivallan uhreiksi ja samalla ne [järjestöt ja aktivistit] ovat niitä, jotka haluavat kieltää meiltä nimenomaan ne oikeudet, jotka turvaisivat työolosuhteemme. Seksityön kriminalisointi – se on minulle väkivaltaa. Minulle se on poliisi, joka jahtaa meitä kaduilla, joka takavarikoi meidän puhelimet ja ratsaa asuntomme… kaikki se on väkivaltaa.”

Georginan ja muiden Ammariin kuuluvien seksityöntekijöiden määritelmät osoittavat, että hyvin latautuneita käsitteitä, kuten sukupuolittunut väkivalta tai uhrius, ei voida yleistää.

Seksityöntekijöiden oikeuksia vaadittiin Lontoon Slut Walkilla 2011. Kuva: Wikimedia Commons, CC BY 2.0

Tämä on tärkeää, koska juuri näiden käsitteiden ja määritelmien pohjalta myös lakeja säädetään. Jos seksityöntekijä määritellään aina ihmiskaupan tai sukupuolittuneen väkivallan uhriksi, häneltä riistetään oma ääni ja oikeus määritellä oman vartalonsa rajat. Antropologinen tutkimus auttaa käsitteiden uudelleen määrittelemisessä toimijan näkökulmasta.

Palaan vielä lopuksi Amnestyn kantaan seksityöstä. Amnesty uskoo seksityöläisten oikeuksien parempaan toteutumiseen seksityön dekriminalisoinnin kautta. Kannanotto itsessään on edistysaskel seksityöntekijöiden ihmisoikeuksien takaamiseksi.

Silti tämä yhtälö ei toteudu Argentiinassa. Koska lakia määrittävät päätökset tehdään suljettujen ovien takana, seksityöntekijöiden ääni näkyy ja kuuluu vain kaduilla. Tutkimukseni aikana ihmettelin usein, keitä niin kutsutut “asiantuntijat” ovat? Eivätkö he ole juuri niitä, joita laki koskettaa?

On itsestään selvää, että ihmiskauppaa ja seksuaalista hyväksikäyttöä vastaan on taisteltava. Sen lisäksi on peräänkuulutettava seksityöntekijöiden oikeuksia. Kun lakeja tulevaisuudessa säädetään Suomessa, toivon, että pohjoisen naiset huutavat yhtä suureen ääneen kuin etelässä. Toivon, että tällä kertaa heitä kuullaan myös suljettujen ovien takana.

Toimitus

  • Podcast-lukija: Sanna Rauhala
  • Verkkotaitto: Ninnu Koskenalho
  • Artikkelikuva: K.E.Hellman

Lukemista

  1. Doezema, Jo (2001). Ouch!: Western Feminists’ ‘Wounded Attachment’ to the ‘Third World Prostitute’. Feminist Review, 1 April 2001, Issue 67, pp.16-38.
  2. Guy, Donna. J. (1991). Sex and Danger in Buenos Aires – Prostitution, Nation and Citizenship in Argentina, United States of America.
  3. Hardy, Kate (2010). Incorporating Sex Workers into the Argentine Labor Movement, International Labor and Working-Class History, 77, pp 89-108, Cambridge Journals, doi: 10.1017/S0147547909990263.
  4. The Guardian: Argentina’s prostitutes – mothers first, sex workers second
  5. Amnesty: Valtioiden suojeltava seksityöntekijöiden ihmisoikeuksia
Jaa tämä artikkeli:
nv-author-image

Suvi Lensu

Suvi Lensu on tohtorikoulutettava Edinburghin yliopistossa ja tutkijana ANTHUSIA-nimisessä antropologisessa tutkimusprojektissa. Hänen kiinnostuksen kohteisiin kuuluvat erityisesti sukupuolentutkimus Etelä-Amerikassa ja Itä-Afrikassa sekä siihen liittyvä seksuaali- ja identiteettipolitiikka.Katso kirjoittajan artikkelit

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *