Huora, äiti vai kansalainen?

Teksti: Suvi Lensu, FM. Podcast-lukija: Sanna Rauhala.

Voidaanko sek­si­työs­tä tehdä maa­il­man­laa­jui­sia yleis­tyk­siä? Miten sitä koskevat lait mää­ri­tel­lään, ja voidaanko niistä tehdä yleis­maa­il­mal­li­sia? Kun asian­tun­ti­jat, akti­vis­tit, polii­ti­kot ja ihmi­soi­keus­jär­jes­töt kes­kus­te­le­vat ja päättävät sek­si­työ­tä kos­ke­vis­ta laeista, on sek­si­työn­te­ki­jöi­den oma ääni usein kateissa. Silti mää­ri­tel­mäl­lä siitä, kuka on sek­si­kau­pan uhri ja kuka omaeh­toi­nen sek­si­työ­läi­nen, on kau­as­kan­toi­set seu­rauk­set sek­si­työn­te­ki­jöi­den oikeuksiin. 

Toukokuussa 2016 ihmi­soi­keus­jär­jes­tö Amnesty International julkaisi viral­li­sen kantansa sek­si­työ­tä koskevaan lain­sää­dän­töön. Seksityöntekijöiden oikeuk­sien tur­vaa­mi­sek­si Amnesty ehdottaa seksityön dekri­mi­na­li­soin­tia. Sillä ”tar­koi­te­taan sellaisen lain­sää­dän­nön pur­ka­mis­ta, joka tekee aikuisten välisestä, suos­tu­muk­seen perus­tu­vas­ta kau­pal­li­ses­ta seksistä rikollista”. 

Amnestyn mukaan seksityön kri­mi­na­li­soin­ti ajaa ammattia har­joit­ta­vat vaille lain­suo­jaa ja ylläpitää sek­si­työ­hön liittyvää sosi­aa­lis­ta stigmaa. Ihmisoikeusjärjestön kanta herätti voi­ma­kas­ta kri­tiik­kiä eri­tyi­ses­ti maissa, joissa seksin ostaminen on kri­mi­na­li­soi­tu. Ruotsissa, Norjassa, Islannissa ja vii­mei­sim­mäk­si myös Ranskassa val­tioi­den kanta on, että seksin oston kiel­tä­mi­nen on tehokkain tapa vähentää pros­ti­tuu­tion kysyntää ja näin ollen kitkeä siihen lin­kit­ty­vää ihmis­kaup­paa. Suomessa rikoslaki ei suo­ra­nai­ses­ti kiellä seksin ostamista, mutta kes­kus­te­lua sen mah­dol­li­ses­ta kri­mi­na­li­soin­nis­ta on käyty kiivaasti. 

Ääniä etelästä

Yllättäen vahva sek­si­työn­te­ki­jöi­den ääni nousee pohjoisen sijaan glo­baa­lis­ta etelästä. Erityisesti Latinalaisen Amerikan maissa sek­si­työn­te­ki­jöi­den oikeuksia puoltavat liikkeet ovat nostaneet päätään viime vuo­si­kym­me­nen aikana.

Yksi näistä maista on Argentiina, jonka pää­kau­pun­gis­sa Buenos Airesissa vietin neljä kuukautta syksyllä 2014 tutkien pai­kal­lis­ten sek­si­työn­te­ki­jöi­den poliit­tis­ta ja sosi­aa­lis­ta asemaa. Neljä vuotta aiemmin Argentiina oli hyväk­sy­nyt lain ihmis­kau­pan tor­ju­mi­sek­si sillä seu­rauk­sel­la, että sen vai­ku­tuk­set rajoit­ti­vat myös omaeh­tois­ten ja täysi-ikäisten sek­si­työ­tä amma­tik­seen har­joit­ta­vien oikeuksia. 

Buenos Airesissa osal­lis­tuin sek­si­työn­te­ki­jöi­den yhdis­tyk­sen tapaa­mi­siin ja Argentiinan kongres­sin val­ta­kun­nal­li­siin kokouk­siin, joissa sek­si­työ­tä koskevaa lakia käsi­tel­tiin. Haastattelin sek­si­työn­te­ki­jöi­tä ja kahta kent­tä­tut­ki­mus­ta tehnyttä kult­tuu­riant­ro­po­lo­gia. Tässä tekstissä en kes­kus­te­le pros­ti­tuu­tios­ta. Käytän termiä seksityö, sillä tut­ki­muk­se­ni pohjautuu kes­kus­te­lui­hin jär­jes­täy­ty­nei­den, omaeh­tois­ten ja täysi-ikäisten sek­si­työ­läis­ten kanssa.

Antropologisen tut­ki­muk­sen johdosta hen­ki­lö­koh­tai­nen käsi­tyk­se­ni sek­si­työs­tä ja poliit­ti­nen kantani sitä koskevaa lakia kohtaan muuttui. Tässä artik­ke­lis­sa en pyri argu­men­toi­maan, mikä laki olisi tehokkain torjumaan ihmis­kaup­paa ja sää­te­le­mään laillista sek­si­työ­tä. Sen sijaan toivon, että kent­tä­tut­ki­muk­se­ni voi auttaa ymmär­tä­mään, miksi sek­si­työ­läis­ten äänten kuu­le­mi­nen ja sisäl­lyt­tä­mi­nen on niin tärkeää poliit­ti­ses­sa pää­tök­sen­teos­sa ja kuinka ant­ro­po­lo­gi­nen tutkimus antaa tilaa sek­si­työ­tä tekeville.

Ammarin perintö

Voimakas tupa­kan­sa­vu Argentiinan kongres­si­ta­lon käy­tä­vil­lä johdattaa minut Claudia Carusson toimiston ovelle, jossa lukee isolla “Jefatura de Gabinete de Ministros”. Astun hämärään huo­nee­seen, jonka keskellä joukko naisia kes­kus­te­lee kiivaasti savukkeet suussa. Ikkunasta häämöttää Buenos Airesin kan­ta­kau­pun­ki. Tunnistan nah­kai­ses­sa noja­tuo­lis­sa istuvan Georgina Orellanon.

Matriarkaaliselta val­tais­tui­mel­taan Georgina nyökkää minulle hyväk­sy­väs­ti. Georginan vahvasti meikatut kasvot ovat tuttu näky Argentiinan mediassa. Hän on Ammar-nimisen järjestön karis­maat­ti­nen puheen­joh­ta­ja ja sek­si­työn­te­ki­jä. Ammar on lyhenne sanoista La Asociación de Mujeres Meretrices de Argentina, Argentiinan nais­puo­lis­ten sek­si­työn­te­ki­jöi­den ammattiyhdistys.

Vuonna 1994 perus­tet­tu Ammar on noussut viime vuosien aikana useasti jul­ki­suu­teen. Vuonna 2013 yhdistys esitti laki­uu­dis­tuk­sen Regulación del Trabajo Sexual Autónomo (lain­sää­dän­tö auto­no­mi­seen seksityön har­joit­ta­mi­seen) Argentiinan hal­li­tuk­sel­le. Vaikka seksin myyminen ja ostaminen on Argentiinassa laillista, sek­si­työn­te­ki­jät ovat täysin vailla oikeuksia. 

Argentiina on har­vi­nai­nen valtio Latinalaisessa Amerikassa. Maassa toimii Suomen kaltainen sosi­aa­li­tur­va­jär­jes­tel­mä, obra social. Mutta koska Argentiinan valtio ei viral­li­ses­ti tunnista Ammaria, yhdis­tyk­sen jäsenet jäävät sosi­aa­li­tur­van ulko­puo­lel­le. Kun sek­si­työn­te­ki­jä ei voi maksaa veroa tulois­taan, ei hänelle kerry myöskään eläkettä, eikä hän ole oikeu­tet­tu äitiys­päi­vä­ra­haan tai työttömyysturvaan. 

Waiting_for_customers

Kuva: Tomas Castelazo, Wikimedia Commons. CC BY-SA 3.0

Sosiaalisten oikeuk­sien tur­vaa­mi­sen lisäksi Ammar haluaa mää­ri­tel­lä uudelleen, kuka on ihmis­kau­pan uhri ja kuka sek­si­työn­te­ki­jä. Tällä hetkellä Argentiinan laki mää­rit­te­lee ihmis­kau­pan uhrin niin suur­piir­tei­ses­ti, että myös omaeh­toi­nen, täysi-ikäinen sek­si­työn­te­ki­jä voidaan lukea sek­su­aa­li­sen hyväk­si­käy­tön uhriksi. Käytännössä tämä tar­koit­taa poliisin ja valtion har­joit­ta­maa ins­ti­tu­tio­naa­lis­ta väki­val­taa sek­si­työn­te­ki­jöi­tä kohtaan. Poliisi on mie­li­val­tai­ses­ti pidät­tä­nyt uhriksi epäiltyjä sek­si­työn­te­ki­jöi­tä, taka­va­ri­koi­nut heidän omai­suut­taan, pidät­tä­nyt heiltä ansaitut tulot ja ratsannut heidän asuntojaan.

Georginan lisäksi Carusson toi­mis­tos­sa istuu kolme Ammariin kuuluvaa sek­si­työn­te­ki­jää. Välillä huo­nee­seen ilmaantuu kongres­sin edustajia, kaikki Carussoa lukuun ottamatta miehiä. Mutta tällä kertaa vain naisilla on puheenvuoro. 

Olen tavannut minis­te­riös­sä istuvan Carusson edel­tä­vä­nä päivänä Argentiinan kongres­sin val­ta­kun­nal­li­ses­sa kokouk­ses­sa, jonka aiheena oli aiemmin mainittu lakie­si­tys. Tänään tunnelma on vapau­tu­neem­pi. Keskustelu liukuu sujuvasti poli­tii­kan ja naisten hen­ki­lö­koh­tais­ten asioiden välillä. Aluksi puidaan eilistä kokousta, sitten puhutaan perjantai-illan työ­vuo­ros­ta, yhteis­kun­nan luok­kae­rois­ta, lapsista, femi­nis­mis­tä ja seksistä. Joku muis­tut­taa seu­raa­val­la viikolla pidet­tä­väs­tä mie­le­no­soi­tuk­ses­ta. Pitkän poliit­ti­sen uran tehnyt Carusso muistelee, miten mie­le­no­soi­tuk­sia jär­jes­tet­tiin 70-luvun Argentiinassa. Vaikka mie­le­nil­mauk­sia voidaan vapaasti esittää, ovat vuo­si­kym­me­niä kestäneen dik­ta­tuu­rin jäljet yhä vahvasti läsnä. 

Poliisia kri­ti­soi­daan. Sen itsevalta on yksi dik­ta­tuu­rin likai­sim­mis­ta perin­nöis­tä. Siksi pelkkä kongres­sis­sa istuminen ei riitä. Tangon maassa asioista on pidettävä meteliä. Ja sitä Ammar on tehnyt. Yhdistys on orga­ni­soi­nut lukuisia kek­se­liäi­tä mie­le­no­soi­tuk­sia, maalannut graf­fi­te­ja San Telmon kau­pun­gin­osas­sa ja jakanut muuten täysin ole­ma­ton­ta sek­si­va­lis­tus­ta Argentiinassa. Meteli on kuultu ja nähty. Siksi Georgina on vaki­tui­nen kasvo Argentiinan tele­vi­sios­sa ja leh­dis­tös­sä – ker­to­mas­sa aina uudelleen, miksi sek­si­työ­läis­ten oikeudet ovat tärkeitä.

Kun kes­kus­te­lu siirtyy takaisin lakie­si­tyk­sen pariin, rohkenen kysyä Georginalta mitä mieltä hän on Ruotsin mallin mukai­ses­ta rikos­lais­ta, joka kri­mi­na­li­soi seksin ostamisen. Toisiko tämä turvaa sek­si­työn­te­ki­jöil­le maassa, jossa naisen asema on yleisesti ottaen huono? Georgina pudistaa päätään. Hän ei halua rangaista asiak­kai­taan. Sen sijaan hän uskoo Ruotsin kaltaisen lain ajavan sek­si­kaup­paa entistä enemmän maan alle. Jo nyt seksin mai­nos­ta­mi­nen ja myyminen jul­ki­sil­la paikoilla on kielletty. Lopuksi Georgina toteaa:

Keskiluokkaiset naiset haluavat kieltää meiltä oikeuden har­joit­taa työtämme jul­ki­ses­ti. Samalla tavoin he ovat laillista aborttia vastaan, mutta silti mat­kus­ta­vat ulko­mail­le tekemään abortteja, koska heillä on rahaa. He eivät kestä sitä, että heidän miehensä ostavat meiltä, alaluokan naisilta, seksiä.” 

Vaikka Georginan toteamus on kär­jis­tet­ty, se kuvaa pola­ri­soi­tu­nut­ta ilma­pii­riä hyvin. Konflikti ihmis­kau­pan vas­tais­ten akti­vis­tien ja Ammarin välillä on tuleh­tu­nut. Ensimmäinen ryhmä mää­rit­te­lee seksin myynnin ja oston aina väki­val­ta­na naista kohtaan ja ajaa Ruotsin lain kaltaista mallia Argentiinaan. Ihmiskauppaa ja sek­si­työ­tä koskevaa lakia tutkinut ant­ro­po­lo­gi Cecilia Varela huomauttaa: 

Seksikauppaa koskevat lait päätetään sul­jet­tu­jen ovien takana. Mukana pää­tök­sen­teos­sa ovat kan­sain­vä­lis­ten orga­ni­saa­tioi­den lisäksi polii­ti­kot ja ihmis­kaup­paa vastaan tais­te­le­vat järjestöt. Silti sek­si­työn­te­ki­jät, joita lait ja sen mää­ri­tel­mät kos­ket­ta­vat, suljetaan ovien ulkopuolelle.”

Äiti vai ilotyttö?

Yhteiskunnassa sek­si­työ­läi­set nähdään useasti vain yhden roolin alla: pros­ti­tuoi­tu, huora, ilotyttö. Etnografista tut­ki­mus­ta tehnyt Santiago Morcillo kertoo, kuinka vahvana kah­tia­ja­kau­tu­nut “huora-madonna -asetelma” yhä argen­tii­na­lai­ses­sa yhteis­kun­nas­sa elää. Naisen moni­muo­toi­sel­le sek­su­aa­li­suu­del­le ei ole tilaa. “Hän on joko huora tai äiti”, sanoo Morcillo. 

1024px-Prostitute_tj

Kuva: Tomas Castelazo, Wikimedia Commons. CC BY-SA 3.0

Seksityöläiset omaksuvat yhteis­kun­nas­sa yleensä kak­sois­roo­lin, sillä kato­li­ses­sa valtiossa kau­pal­li­nen seksi on suuressa ris­ti­rii­das­sa äidin ei-sek­su­aa­li­sen roolin kanssa. Silti yli 90 % Argentiinan sek­si­työ­läi­sis­tä on naisia ja suuri osa heistä yksinhuoltajaäitejä. 

Ammarin tavassa toimia on mie­len­kiin­tois­ta, miten se pelaa pat­riar­kaa­li­suu­den omilla peli­sään­nöil­lä. Järjestö perään­kuu­lut­taa äidin ja sek­si­työn­te­ki­jän yhteistä roolia. Slogan “86 % sek­si­työ­läi­sis­tä on yksin­huol­ta­ja­äi­te­jä” nähdään useissa flye­reis­sä sekä Buenos Airesin katu­ku­vas­sa. Ammar on maalannut Banksy-henkisiä graf­fi­te­ja kadun­kul­miin. Seinällä viet­te­le­väs­ti posee­raa­vaa nainen kurot­tau­tuu kulman taakse, jossa hänen kätensä pitävät las­ten­rat­tais­ta kiinni. 

Henkilökohtaisessa haas­tat­te­lus­sa Georgina kertoo herän­neen­sä omien oikeuk­sien­sa puut­tu­mi­seen vasta raskaaksi tul­les­saan. Säästöt eivät riit­tä­neet ras­kausa­jan yli, ja vielä vähemmän lapsen elät­tä­mi­seen. Nyt jo 5-vuotias poika leikkii onnel­li­se­na vie­res­säm­me. Ammattiliiton tapaan Ammar yrittää tukea jäseniään raskauden, sairauden tai eläkeiän aikana. Mutta koska Argentiinan valtio ei tunnusta Ammaria viral­li­se­na ammat­ti­liit­to­na, mah­dol­li­suus verojen keruuseen ja sitä kautta kat­ta­vam­paan tuki­jär­jes­tel­mään on mahdoton. 

Missä menee raja?

Naisen var­ta­los­ta puhutaan usein poliit­ti­se­na tais­te­lu­kent­tä­nä. Kuka mää­rit­te­lee, miten naisen vartaloa käytetään? Saako sitä ostaa tai myydä? Missä menee väki­val­lan raja? 

Näiden kysy­mys­ten äärellä ant­ro­po­lo­gi­nen tutkimus auttaa ymmär­tä­mään sek­su­aa­li­suu­den moni­muo­toi­suut­ta ja koke­muk­sia, jotka ovat vieraita — ei ainoas­taan minulle tutkijana, mutta myös poliit­ti­sil­le päät­tä­jil­le. Antropologinen lähes­ty­mis­ta­pa antaa toi­mi­jal­le itselleen mah­dol­li­suu­den mää­ri­tel­lä seksin, sek­su­aa­li­suu­den ja sen rajat. 

Yksi sek­su­aa­li­suu­teen ja väki­val­taan liittyvä mää­ri­tel­mä toistui tut­ki­muk­se­ni aikana usein. Sukupuolittunut väkivalta esiintyi niin Ammarin kuin ihmis­kau­pan vas­tais­ten jär­jes­tö­jen puheissa. Jälkimmäisen ryhmää edustavan kan­sa­lais­jär­jes­tön, La Casa del Encuentron, näkemys suku­puo­lit­tu­nees­ta väki­val­las­ta oli seuraava: 

Sukupuolittunut väkivalta näkyy kaik­kial­la Argentiinassa. Se näkyy naisen vartalon esi­neel­lis­tä­mi­se­nä sekä naisiin koh­dis­tu­va­na väki­val­ta­na, nais­mur­hi­na. Ihmiskauppa on suku­puo­lit­tu­neen väki­val­lan pahin muoto ja kaikki seksityö on osa sitä.”

Ammariin kuuluvat sek­si­työn­te­ki­jät kokivat tulleensa syy­te­tyk­si suku­puo­lit­tu­neen väki­val­lan vah­vis­ta­mi­ses­ta argen­tii­na­lai­ses­sa yhteis­kun­nas­sa. Georginan näkemys suku­puo­lit­tu­nees­ta väki­val­las­ta erosi edellisestä: 

Minulle suku­puo­lit­tu­neel­la väki­val­lal­la ei ole mitään tekemistä työni kanssa. Minulle se merkitsee haa­voit­tu­vai­suut­ta. Kaikki me naiset olemme sen uhreja, mutta me työ­väen­luok­kaan kuuluvat naiset kärsimme siitä eniten. Asemamme on yleisesti huono, mutta muissa töissä työ­olo­suh­teet on sentään turvattu ja säädetty lakiin. On suurta teko­py­hyyt­tä, että meitä kutsutaan suku­puo­lit­tu­neen väki­val­lan uhreiksi ja samalla ne [järjestöt ja akti­vis­tit] ovat niitä, jotka haluavat kieltää meiltä nime­no­maan ne oikeudet, jotka tur­vai­si­vat työ­olo­suh­teem­me. Seksityön kri­mi­na­li­soin­ti — se on minulle väki­val­taa. Minulle se on poliisi, joka jahtaa meitä kaduilla, joka taka­va­ri­koi meidän puhelimet ja ratsaa asuntomme… kaikki se on väkivaltaa.”

Georginan ja muiden Ammariin kuuluvien sek­si­työn­te­ki­jöi­den mää­ri­tel­mät osoit­ta­vat, että hyvin latau­tu­nei­ta käsit­tei­tä, kuten suku­puo­lit­tu­nut väkivalta tai uhrius, ei voida yleistää.

Sex_Worker_Rights_-_London_SlutWalk_2011

Kuva: msmor­ning­ton, Wikimedia Commons. CC BY 2.0

Tämä on tärkeää, koska juuri näiden käsit­tei­den ja mää­ri­tel­mien pohjalta myös lakeja säädetään. Jos sek­si­työn­te­ki­jä mää­ri­tel­lään aina ihmis­kau­pan tai suku­puo­lit­tu­neen väki­val­lan uhriksi, häneltä riis­te­tään oma ääni ja oikeus mää­ri­tel­lä oman var­ta­lon­sa rajat. Antropologinen tutkimus auttaa käsit­tei­den uudelleen mää­rit­te­le­mi­ses­sä toimijan näkökulmasta. 

Palaan vielä lopuksi Amnestyn kantaan sek­si­työs­tä. Amnesty uskoo sek­si­työ­läis­ten oikeuk­sien parempaan toteu­tu­mi­seen seksityön dekri­mi­na­li­soin­nin kautta. Kannanotto itsessään on edis­ty­sas­kel sek­si­työn­te­ki­jöi­den ihmi­soi­keuk­sien takaamiseksi. 

Silti tämä yhtälö ei toteudu Argentiinassa. Koska lakia mää­rit­tä­vät päätökset tehdään sul­jet­tu­jen ovien takana, sek­si­työn­te­ki­jöi­den ääni näkyy ja kuuluu vain kaduilla. Tutkimukseni aikana ihmet­te­lin usein, keitä niin kutsutut “asian­tun­ti­jat” ovat? Eivätkö he ole juuri niitä, joita laki koskettaa? 

On itsestään selvää, että ihmis­kaup­paa ja sek­su­aa­lis­ta hyväk­si­käyt­töä vastaan on tais­tel­ta­va. Sen lisäksi on perään­kuu­lu­tet­ta­va sek­si­työn­te­ki­jöi­den oikeuksia. Kun lakeja tule­vai­suu­des­sa säädetään Suomessa, toivon, että pohjoisen naiset huutavat yhtä suureen ääneen kuin etelässä. Toivon, että tällä kertaa heitä kuullaan myös sul­jet­tu­jen ovien takana.


Lue lisää:

Doezema, Jo (2001). Ouch!: Western Feminists’ ‘Wounded Attachment’ to the ‘Third World Prostitute’. Feminist Review, 1 April 2001, Issue 67, pp.16 – 38.

Guy, Donna. J. (1991). Sex and Danger in Buenos Aires – Prostitution, Nation and Citizenship in Argentina, United States of America: University of Nebraska Press.

Hardy, Kate (2010). Incorporating Sex Workers into the Argentine Labor Movement, International Labor and Working-Class History, 77, pp 89 – 108, Cambridge Journals, doi: 10.1017/S0147547909990263.

The Guardian: Argentina’s pros­ti­tu­tes – mothers first, sex workers second

Amnesty: Valtioiden suo­jel­ta­va sek­si­työn­te­ki­jöi­den ihmisoikeuksia

Aiheesta AntroBlogissa:

Vaihtokauppaseksi laajentaa näkemystä seksin ja rahan suhteesta

Artikkelikuva: K.E. Hellman

Kirjoittaja

Suvi Lensu on Latinalaista Amerikkaa ja kehitysmaantiedettä tutkinut filosofian maisteri. Hänen kiinnostuksen kohteisiin kuuluvat erityisesti sukupuolentutkimus Etelä-Amerikassa ja siihen liittyvä seksuaali- ja identiteettipolitiikka.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Koro on erityisesti Kiinassa tunnettu psyykkinen häiriötila. Siitä kärsivällä henkilöllä on kammottava, irrationaalinen pelko: hän kokee sukupuolielintensä kutistuvan, imeytyvän kehoon ja katoavan kokonaan.

Tyttöjen sukuelimien silpominen on syvään juurtunut kulttuurinen käytäntö, joka kytkeytyy naiseuteen ja ihmisyyteen ja yhteiskunnan sukupuoli- ja valtajärjestelmään. Perinne ei ole sidottu mihinkään tiettyyn uskontoon: sitä esiintyy esimerkiksi sekä islamin- että kristinuskoisten parissa. Se on riitti, jonka avulla luodaan yksilöitä, yhteisöjä ja yhteisön identiteettiä. Riitin välityksellä ryhmä toistuvasti uudistaa käsityksen itsestään ja yhteenkuuluvuudestaan. Perinnettä vastustetaan sen ympäri maailmaa sen raakuuden vuoksi.

Huoleton sosiaalinen alastomuus ei ole vain suomalaisen saunakulttuurin yksinoikeus. Myös Hawaijin alkuperäisessä kulttuurissa kokonaiset perheet kylpivät ja uivat yhdessä montakin kertaa päivässä, ja sosiaalisella alastomuudella oli myös yhteiskunnallisia ja seremoniallisia merkityksiä.