Miksi meillä on juhlapäivä valehtelulle? Aprillipäivänä saa juksata, keppostella ja puijata. Toden puhumista koskevat tärkeät säännöt eivät 1. huhtikuuta päde.
Aprillipäivä jäljitetään usein 1500-luvun ranskalaiseen kalenteriuudistukseen, jossa vuoden alku siirtyi maaliskuun lopusta tammikuun alkuun. Muutos oli hidas, ja osa kansaa jatkoi uuden vuoden juhlintaa keväällä. Heitä pilkattiin liimaamalla paperikaloja selkään ja kutsumalla ‘huhtikuun kaloiksi’, poisson d’avril, sittemmin ‘aprillipäivä’.
1700-luvulla aprilli oli jo perinne. Tarinan mukaan Lorrainen herttua vaimoineen pakeni vankilasta huhtikuun 1. päivä 1634 pukeutumalla maalaisiksi ja astelemalla porteista. Paosta tehtiin hälytys, jota vartijat luulivat aprillipilaksi, ja temppu onnistui. Keskiajan Feast of Fools ‑juhlassa taas valittiin “epäjärjestyksen herra”, ja ilakointi keskittyi voimansa tunnossa olleen kirkon pilkkaamiseen jumalattoman parodian keinoin.
Pilkalla on merkitys. Aprillipäivä on kevääseen ja uusiutumiseen liittyvä juhlapäivä, joka uudistaa tutun tutun järjestyksen kääntämällä sen ylösalaisin. Tällaisia juhlia löytyy ympäri maailmaa. Niihin liittyy ritualisoitua sääntöjen rikkomista, naamiaisasuja ja kepposia. Epäjärjestyksen karnevaalissa sosiaalinen todellisuus kääntyy päälaelleen. Palvelijat määräävät ylempiään, lapset vanhempiaan. Kaaosta käsitellään komedian ja huumorin keinoin.
Sääntöjen keikauttamisella on tärkeä tehtävä. Järjestyksen palauttaminen juhlan jälkeen tuottaa voimakkaan yhteenkuuluvuuden kokemuksen. Kaaoksen torjuminen antaa selityksen kulttuurisille tavoille ja voimistaa sosiaalisten hierarkioiden jatkuvuutta. Narrauspäivänä muistamme, miksi toden puhuminen on tärkeää.