Teksti: Henri Onodera, VTT. Podcast-lukija: Bruno Gronow
Suomessa yhä useammat nuoret lykkäävät avioitumista pitkälle yli 30 vuoden ikään. Nykyään puhutaankin ”uudesta aikuisuudesta” ilmiönä. Nuoret haluavat opiskella, luoda uraa, matkustella, käydä ulkona kavereiden kanssa, nauttia elämästä ja lykätä aloilleen asettumista ja perheen perustamista kaikkine vastuineen ja asuntolainoineen. Sinkut pakkautuvat kaupunkikeskuksiin, maaseudulla avioidutaan aikaisemmin. Samaan aikaan television tosi-tv-formaatit pönkittävät sinkkulaivoineen, hottiksineen ja Bachelor-Suomineen hyvin yksilökeskeistä kuvaa parinvalintaan liittyvistä kysymyksistä.
Pitkittyneen nuoruuden ilmiö on globaali. Monille se ei ole elämäntapavalinta, etenkään globaalissa etelässä. Tässä yhteydessä puhutaankin ”odottavasta aikuisuudesta” ja “odottavuudesta”, jossa nuorten siirtymät koulusta työelämään ja myöhemmin avioliittoon ovat pitkittyneet tällä vuosituhannella. Usein avioitumisen esteenä ovat siihen liittyvät taloudelliset vaatimukset, joita nykyoloissa on vaikea täyttää. Asia koskee etenkin nuoria miehiä. Tässä artikkelissa pohdin sinkkuutta ja avioitumisen kysymyksiä nyky-Egyptissä.
Avioitumisen taloudelliset puitteet
Sinkkuus ja avioituminen ovat keskeisiä puheenaiheita ja toisiinsa kietoutuneita asioita egyptiläisnuorten elämässä. Esiaviollisia suhteita ei periaatteessa hyväksytä. Vaikka niitäkin voi tapahtua, nuorten seurustelun oletetaan johtavan kihlautumiseen ja avioliittoon. Avioliitto merkitsee usein muuttamista pois vanhempien välittömästä vaikutuspiiristä, itsenäistymistä ja aloilleen asettumista sekä yhteiskunnallisten normien sallimaa seksuaalisuutta.
Egyptissä käytetään avioitumiseen huomattavia summia rahaa, enemmän kuin monissa muissa Lähi-idän maissa. Nuorenparin odotetaan muuttavan valmiiseen kotiin. Avioitumiseen liittyvät kulut neuvotellaan perheiden kesken, käytännössä vanhempien miesten välillä. Silti sulhasen odotetaan hankkivan omistusasunto uusine kalusteineen. Hänen odotetaan myös maksavan morsiusrahan (mahr) sekä kullasta valmistetut morsiuskorut (shabka). Morsiamelle jää kolmas- tai neljäsosa kuluista. Tähän sisältyy kodin käyttötavarat kuten astiat, liinavaatteet, pyyhkeet ja muut kapiot sekä hääjuhlakulujen kattaminen yhdessä sulhasen kanssa.
Vuoden 2011 kansannousun pyörteissä Egyptin talous on ollut vaikeuksissa. Korkean inflaation ja turistikadon lisäksi rajut talousuudistukset – kuten arvonlisävero ja tukiaisten purkaminen – ovat nostaneet peruselintarvikkeiden ja palveluiden hintoja entisestään. Virallisten lukujen mukaan nuorisotyöttömyys liikkuu 30 prosentissa, ja kasvavalle osalle nuoria miehiä avioliittokuluihin säästäminen on vaikeaa tai mahdotonta.
Samalla perheiden kyky säästää on yleisesti heikentynyt. Lasten saattaminen avioon on egyptiläisperheiden suurimpia taloudellisia ponnistuksia. Säännöllisiä tuloja nauttivat vanhemmat saattavat osallistua vuosikausia säästörinkeihin (gam’iyat) kulujen kattamiseksi. Monet nuoret, varsinkin miehet, haaveilevat ulkomaille muuttamisesta työn perässä. Valtaosalle se on mahdotonta, ja maalta muutetaan kaupunkeihin paremman elämän mahdollisuuksien perässä. Monet päätyvät kuitenkin elämään kädestä suuhun.
”Aina kun pohdin näitä raha-asioita, olen henkisesti ihan poikki”, puhahtaa Osama, 36. Parantaakseen työmahdollisuuksiaan hän muutti pääkaupunkiin ja aloitti opinnot Kairon yliopistossa. Hän työskentelee arkipäivisin kaupan myyjänä kustantaakseen elämisensä ja opiskelunsa. Hänellä on ikävä kotikylänsä kavereita, perhettä ja sukulaisia sekä maaseudun rauhaa Niilin suistoalueella. Mutta siellä hänelle ei yksinkertaisesti ole töitä.
Osaman näköalat avioitumiseen ovat hyvin kapeat. Hän tienaa tuhat Egyptin puntaa kuukaudessa. Syksyllä 2016 tavatessamme se vastasi noin sataa euroa, eikä hänellä ollut mahdollisuutta säästää tulevaisuutta varten. Hän vuokraa huonetta kimppakämpästä 400 punnalla kuukaudessa. Loput rahat menevät elämiseen: ruokaan, tupakkaan, kirjoihin ja kännykkälaskuun. Egyptin keskuspankin kellutettua punnan marraskuussa 2016 Osamalle jää vuokran jälkeen nykykurssin mukaan noin euro päivässä. Punnan arvon romahdus on myös nostanut maahantuotujen tavaroiden, kuten kodinkoneiden ja shabka-koruihin tarvittavan kullan, hintoja roimasti viimeisen puolen vuoden aikana. Toisin kuin monilla muilla, Osaman vanhemmilla ei ole mahdollisuutta auttaa häntä taloudellisesti.
”Täällä nuorten suurin ongelma on, että he haluavat naimisiin”, hän ironisoi tilannettaan. Hänen avioliittohaaveidensa ja tosiasiallisten mahdollisuuksiensa välinen ristiriita on asia, joka vaivaa häntä päivittäin. Hän pyrkii olemaan ajattelematta sitä liikaa. Toisaalta yliopistokoulutus voi parhaimmillaan auttaa häntä avioliittomarkkinoilla. Perheet edellyttävät usein, että kosijalla on työn ja asunnon lisäksi tutkinto, vaikka sillä ei työmarkkinoilla mitään tekisikään.
Naiset haastamassa perinteitä
Egyptissä on hiljattain noussut kriittistä keskustelua suhteettoman suurista avioliittokuluista. Eturivissä ovat olleet nuoret naiset, joiden online-kampanjointi on saanut näkyvyyttä myös lehtien palstoilla ja television ajankohtaisohjelmissa. He kieltäytyvät vastaanottamasta morsiuslahjaksi annettavia shabka-koruja. Eräät hylkäävät ne kokonaan, toiset ilmoittavat tyytyvänsä ”yhtä kauniiseen” hopeaan. Toiset taas ilmoittavat, että korurahat tulisi käyttää häämatkaan ulkomailla.
Taustalla on huoli siitä, että nuorten haaveet avioliitosta kariutuvat perheidenvälisiin neuvotteluihin: tarkemmin sanoen siihen, ettei miehillä ole nykyoloissa kaikkiin kuluihin varaa. Tämänkaltainen avioitumisperinteiden kritiikki myös kyseenalaistaa vanhempien odotukset parisuhteen materiaalisista puitteista. Samalla se ottaa kantaa miesvaltaisiin, avioliittokuluista käytäviin neuvotteluihin, joiden lopputulokseen nuorella parilla on yleensä vain rajatut mahdollisuudet vaikuttaa.
Morsiuskoruvaatimusten lisäksi arvostelun kohteiksi ovat joutuneet myös kodin sisustukseen liittyvät tavarat. Niihin kuuluu esimerkiksi olohuoneen vitriinikaappi (al-niish) johon aviopari kerää näytille suuren määrän posliiniesineitä, ruokailu- ja kahviastioita joille on kuitenkin harvemmin käyttöä. Modernin keskiluokkaisuuden symboli ei ole nykynuorison makuun, vaikka heidän vanhempansa sitä vaatisivatkin.
”En halua mitään niistä”, toteaa Kairon yliopistosta valmistunut ’Mona’, 28. Hänen mielestä shabka-korut ovat turha kulu, ja al-niish on ruma ja epäkäytännöllinen. Hän tyytyisi pelkkään sormukseen. Avioitumisen materiaaliset muotovaatimukset ja perhe-elämän ulkoiset puitteet eivät merkitse hänelle yhtä paljon kuin se, että liitolla on hyvät mahdollisuudet onnistua. Monalle on tärkeämpää löytää oikeanlainen kumppani. Ihannetapauksessa miehen tulisi olla koulutettu ja hyvästä, kunniallisesta perheestä. Hänen tulisi olla myös uskonnollinen. Ei fundamentalisti, mutta sellainen joka rukoilee päivittäin ja harjoittaa ajoittain hyväntekeväisyyttä. Ihannekumppanin tulisi myös käyttäytyä kunnioittavasti ja suvaitsevaisesti muita kohtaan, ja hänellä tulisi olla tulevaisuuden varalle päämääriä ja kunnianhimoa.
Perhe odottaa sitä, että Mona menisi pian naimisiin. Hänellä on työ ja ikääkin sen verran, että sosiaaliset paineet avioitumiseen kasaantuvat vähitellen. Mona haluaisi tutustua sulhaseensa kuitenkin itse, esimerkiksi töissä tai vapaa-ajalla kavereiden kautta. Hän vastustaa niin sanottuja salonkijärjestelyjä (salunat). Niissä sukulaiset, usein naispuoliset lähisukulaiset, kartoittavat mielestään sopivia sulhasehdokkaita ja järjestävät nuorten ensitapaamisen valvotuissa puitteissa joko kotona tai esimerkiksi ravintolassa.
Mona on havainnut, että salunat-järjestelyt johtavat usein onnettomiin liittoihin ja avioeroon. Niiden miestarjontakaan ei ole häntä vakuuttanut: vastaan on tullut niitä, jotka eivät tiedä mitä haluavat elämältään ja ulkoistavat tämän tärkeän tehtävän sukulaisilleen; tai niitä, joilla on ehkä ollut esiaviollisia suhteita ja jotka eivät yleisesti luota naisiin, haluten sukulaistensa etsivän siveellisen ja kunniallisen vaimon. Monan mielestä asetelma on täysin epäreilu naisia kohtaan.
Kohti onnen turvasatamaa?
Viimeisten vuosikymmenien aikana keskimääräinen avioitumisikä on Egyptissä noussut tasaisesti. Pienestä, vuoden 2011 kansannousun jälkeisestä notkahduksesta huolimatta miehet avioituvat keskimäärin 28-vuotiaina, naiset viisi vuotta aiemmin. Kuten Suomessa, tilastoja värittää se että kaupungeissa avioidutaan myöhemmin kuin maaseudulla. Nuoret kohtaavat 30 ikävuotta lähestyessään kasvavaa sosiaalista painetta mennä naimisiin.
”80 prosenttia asioista, joista keskustelen äitini kanssa, liittyvät avioitumiseeni”, arvioi Aleksandriassa äitinsä luona asuva ’Muhammad’, 27. Hän vitsailee, että hänen avioitumisestaan on muodostunut ”kansallinen projekti”. Muhammadin siskot, sukulaiset ja työkaverit painostavat häntä ottamaan seuraavan askeleen elämässä.
Moniin ikäisiinsä verrattuna Muhammadilla on hyvät edellytykset mennä naimisiin. Hänellä on yliopistokoulutus ja säännöllinen työ. Hän on saanut perintöä sen verran, että omistusasunnon hankkiminen ei ole este. Mutta sopivaa kumppania ei ole löytynyt, eikä hän aktiivisesti sellaista haekaan.
Muhammadin mielestä valtaosa nuorista puskee elämässä eteenpäin – peruskoulusta lukioon, yliopistosta työelämään, sitten avioliittoon – mutta harva kyseenalaistaa siirtymien mielekkyyttä tai vääjäämättömyyttä. Hän rinnastaa asian silkkiperhoseen elinkaareen: ”Kysyykö se miksi sen pitää siirtyä vaiheesta toiseen? Tai mitä se siitä hyötyy?” Hän tietää olevansa näillä kysymyksillään monella tapaa etuoikeutettu. Kaikilla ei ole yksinkertaisesti varaa pysähtyä niiden äärelle.
Muhammad ei juuri nauti flirttailusta kaduilla tai somessa. Hän ei myöskään pidä sukupuolittuneista odotuksista, joiden mukaan miehet haluavat naimisiin tyydyttääkseen biologiset tarpeensa. Hän myöntää olevansa romanttinen ihminen, jolla on emotionaaliset tarpeet ja joka haluaa rakastaa ja olla rakastettu. Hän on rakastunut kerran elämässään: ennen vuoden 2011 kansannousua, kun hän oli vielä yliopistossa. Parin avioliittohaaveet kariutuivat tytön perheen vastustukseen. Muhammadin perhetausta on vahvasti vasemmistolainen, ja tytön isä oli paikallispomo silloisen presidentti Hosni Mubarakin valtapuolueessa. Vaikka Muhammadilla kesti pitkään päästä ensirakkautensa yli, hän on toiveikas ja uskoo rakastuvansa vielä joskus uudestaan.
Lopuksi
Vuoden 2011 kansannousun jälkeisessä Egyptissä nuorten tulevaisuudennäkymät ovat edelleen epävarmalla pohjalla. Poliittinen liikehdintä nuorten parissa on vähentynyt huomattavasti sotilashallinnon ja poliittisia oikeuksia rajoittavien lakiuudistusten myötä. Yhteiskunnallisten asioiden sijasta oman elämän kannalta tärkeät asiat kuten koulutus, työ tai avioliiton järjestäminen näyttäytyvät nuorille keskeisempinä asioina. Tai ainakin niihin voi yrittää vaikuttaa.
Välähdykset Osaman, Monan ja Muhammadin elämästä ja mietteistä kertovat siitä, että avioliiton lykkäämiseen on Egyptissä usein monia, päällekkäisiä syitä. Niille, jotka jakavat Osaman näköalattomuuden ja ”odottavan aikuisuuden”, avioliitto näyttäytyy taloudellisine reunaehtoineen alati kauemmas karkaavana haaveena. Jokainen askel elämässä eteenpäin on työn ja ponnistusten takana. Tässä mielessä hyväosaisemmat Mona ja Muhammad odottavat löytävänsä itselle sopivan kumppanin, ja keskittyvät samalla työntekoon. Voikin ajatella, että ”uuden aikuisuuden” kysymykset ovat heille konkreettisempia kuin monille ikätovereilleen. Kyse ei ole kuitenkaan halusta elää ”vapaata sinkkuelämää” vaan siitä, ettei sopivaa kumppania ole vielä löytynyt.
Toisaalta avioliitto ei nykyoloissa edusta kaikille seesteistä turvasatamaa. Poliittisen murroksen ja taloudellisten paineiden keskellä perheenperustaminen, ja esimerkiksi lasten kasvatus ja koulutukseen tarvittavat menot, voivat olla raskas taakka kannettavaksi. Vaikka nuorilla olisikin edellytykset mennä naimisiin, he rakentavat tulevaisuuttaan perheen odotusten, tulevaisuuden haaveiden ja vallitsevien siveysnormien keskellä. Nuorten elämässä romanttiset käsitykset rakkaudesta, urahaaveet, kumppanin sopivuus, ja perheen perustamisen mielekkyys avaavat ajankohtaisia näkökulmia vanhempien vaalimiin odotuksiin avioliittoinstituutiosta. Neuvotteluja ei käydä ainoastaan kumppaniehdokkaiden perheiden kesken mutta myös sukupolvien välillä.
Lukemista
Dahlgren, Susanne (toim) 2016. Teheranin kodeissa, Kairon kaduilla: Nuorten elämää islamin maissa. Helsinki: Otava.
Honwana, Alcinda. 2012. Time of Youth: Work, social change and politics in Africa. Boulder, CO.: Kumarian Press.
Onodera, Henri. 2016. On waithood and social change in Egypt. Afrikan Sarvi 1/2016.
Singerman, Diane (2007). The Economic Imperatives of Marriage: Emerging Practices and Identities among Youth in the Middle East. Middle East Youth Initiative Working Paper 6. Washington, DC: Wolfensohn Center for Development & Dubai School of Government.
Artikkelikuva: Asim Bharwani: opiskelijoita Kairossa. (CC BY-NC-ND 2.0)
