Matkalla uudessa maassa joutuu usein miettimään, kuuluuko juomarahaa antaa ja minkä verran. Mitä tippaaminen edustaa?
Tippi ei ole maksu, sillä se annetaan jo maksetun tuotteen tai palvelun päälle. Se ei ole lahjus, koska sillä ei haeta lisäpalveluita. Se ei ole hyväntekeväisyyttä eikä myöskään varsinaisesti lahja. Jos tippiä kuuluisi jättää, sen puute kertoo asiakkaan sivistymättömyydestä ja voi loukata palvelun tarjoajaa. Tippi väärässä paikassa taas aiheuttaa sosiaalisesti epämukavia tilanteita. Rahan antaminen poliisille on lahjus, paitsi jos konstaapeli itse pyytää sitä, jolloin kyse on korruptiosta. Tipin antaminen deitille onnistuneiden treffien jälkeen taas ei luultavasti ole hyvä idea. Tippi ei ole pelkkää rahaa: se on sosiaalista valuuttaa.
Japanissa tipin anto on loukkaus. Työntekoon liittyy japanilaisessa kulttuurissa paljon arvokkuutta. Ihmisen oletetaan tekevän työnsä mahdollisimman hyvin, ja jokainen työsuoritus on itsessään arvokas. Tipin jättäminen vähentää tätä arvoa. Se häpäisee työntekijän vihjaamalla, että työn arvokkuus ei riitä hänelle.
Juomaraha on brittiläisen aristokratian tapa 1700-luvulta – siis peräisin luokkayhteiskunnasta. Se onkin usein käänteisesti sidottu arvoon ja luokkaan. Korkeimmat tipit löytyvät ammateista, joissa palkka ja arvostus on matalin. Esimerkiksi strippari saattaa elää pelkillä tipeillä.
Pohjoismaissa tipataan maailman vähiten. Hyvinvointivaltio saattaa osaltaan selittää tätä: työstä on tarkoitus saada riittävästi rahaa elämiseen. Tipin ei ajatella olevan välttämätön osa toimeentuloa. Sen antaminen saattaakin tehdä piilotettuja tuloeroja ikävällä tavalla näkyviksi.
