Tilat syntyvät sosiaalisesti – ne eivät ole valmiiksi annettuja eivätkä neutraaleja. Näin kirjoittaa sosiologi Henri Lefebvre uraauurtavassa teoksessaan The Production of Space. Hän puhuu tilan kolmiosaisesta tuottamisesta. Nämä kolme osaa ovat ensinnäkin tilaan liittyvät käytännöt esimerkiksi kodeissa, tehtaissa tai kouluissa. Toiseksi tilan tuottaminen sisältää tilan representaation: sen miten arkkitehti, insinööri tai suunnittelija mieltää tilan. Kolmanneksi se kattaa tilassa elämisen: miten tilaa käytetään ja otetaan käyttöön. Tiloihin liittyvät käytännöt ja representaatiot määrittelevät tilaan liittyviä odotuksia. Mitä tilassa tapahtuu? Miten näemme tietyn tilan?
Helsingin kuuluisa Yrjönkadun uimahalli tunnetaan alastonuimahallina. Uima-asun käyttäminen on vapaaehtoista naisten ja miesten omien naku-uintivuorojen aikana. Millaisia mielikuvia ja kokemuksia Yrjönkadun uimahallin tarkastelu herättää?
Yrjönkadun uimahalli. Kuva: Martti Tulenheimo (CC BY-NC 2.0)
Toinen tämän artikkelin kirjoittajista oli viime vuonna viimeisillään raskaana. Mahdollisuus alastonuintiin vain naisille tarkoitetussa tilassa toi paljon kaivattua rentoutusta kuormittuneelle keholle. Uimahallin tilassa naisten kehot näkyvät sellaisina kuin ovat. Niissä näkyy elämän arpia: rintojen poiston jättämiä arpia, muita leikkausarpia, raskausarpia, selluliittia ja ihokarvoja.
Tässä artikkelissa puhumme ruumiillistuneesta tilan kokemuksesta. Tarkastelemme tällaista kokemusta Yrjönkadun alastonuinnin kautta tilallisena ja aistillisena kokemuksena. Pohdimme, miten alastonuinti naisille tarkoitetussa julkisessa tilassa muuttaa katseen kohteena olemista, omaa katsettamme naisina ja alastomuuden hahmottamista.
Aloitamme tarkastelemalla katsetta, alastonta naista sekä sitä, miten alastomuus uima-altaassa muuttaa katseen luonnetta. Tästä juonnamme kysymyksen: voimmeko naisina unohtaa kehojemme “painoisuuden” ja jatkuvan katseen kohteena olemisen?
Naisen alastomuus katseen kohteena
Katse ja tila eivät ole neutraaleja. Se, miten näemme, on sosiaalisesti ja kulttuurisesti muodostunutta. Oppiessamme näkemään tulemme samalla tietoisiksi toisten katseista. Englantilainen taidekriitikko, runoilija ja maalari John Berger on tutkinut naisen alastomuutta eurooppalaisessa taiteessa. Hän esittää, että kuvien naisten alastomuus on pukeutuneen katsojan määrittelemää. Katsoja näkee naisen alastomuuden kautta ja saa päättää, missä valossa nainen nähdään. “He eivät ole alastomia siten kuin ovat, he ovat alastomia siten kuin sinä näet heidät.”
Naisen alastomuus on taiteessa nähty toisenlaisena kuin miehen alastomuus. Se on ollut suosittu aihe kautta historian. Keho on länsimaisessa taiteessa toistuva aihe, joka on nähty himoittuna objektina ja saastumisen lähteenä. Alaston nainen on olemassa katsojan fantasiaa varten: ”Olen valmis seksuaaliseen mielihyvään”. Tämä katse muuttuu peilaavaksi pinnaksi, jonka kautta alaston näkee itsensä toisen silmien kautta ja vastaa näin mieskatsojan haluun. Kuten Berger sanoo: ”Miehet katsovat naisia. Naiset katsovat itseään katsottavan. Naisen tarkkailija hänessä itsessään on mies: tarkkailtava on nainen.”
Naiset oppivat näkemään itsensä tietyillä tavoilla. Omasta alastomasta vartalosta tulee objekti, kohde tai paikka jossa oma itse subjektina sijaitsee. Katsetta seuraa asento – kenties mutrulla olevat huulet tai selkä suorana, vatsa tiukasti sisään vedettynä. Nämä jo nuorena opittavat asennot ovat käsityksiä siitä, minkälainen kehon kuuluu olla.
Kuva: Seth Doyle (CC0 1.0)
Katseen etuoikeus
Jos olemme tottuneita katsomaan kehojamme alastomien poseerausten kautta, voimmeko koskaan kokea itseämme paljaina? Mitä Yrjönkadun kaltaiset uimahallit tekevät kehoillemme annetuille merkityksille? Muuttavatko ne niitä?
Lefebvren ajatuksia mukaillen voi sanoa uimahallin tilallisen asettelun ohjaavan katsettamme ja sitä, mitä siitä ajattelemme. Pukuhuoneet altaan molemmin puolin paljastavat sekä uimarit että vaatteita vaihtavat yhtäläisesti. Kehojen piilottamisen sijaan tämä arkkitehtoninen asettelu rohkaisee vastavuoroiseen katseluun suomatta visuaalista monopolia kenellekään. Valinnanvarainen uimapuvun pukeminen sekä pöytien ja tuolien asettelu uimareiden rentoutumista ja keskusteluja varten tekee uimahallin julkisessa tilassa tapahtuvasta yksityisestä ja epäkommunikoivasta uimisesta sosiaalista.
Kuva: Jordan Whitfield (CC0)
Hanna Hannus kirjoittaa pro gradu -tutkielmassaan Tila, aika ja alastomuus Yrjönkadun uimahallissa, että uimahallia suunniteltaessa yksi alkuperäisistä päämääristä oli rakentaa interaktiivinen ja yhteisöllinen tila, johon uimarit tulevat rentoutumaan. Alun perin elokuvateatteriksi tarkoitettu rakennus muuttui aikansa kuuluisan olympiauimahyppääjä Toivo Aron vaatimuksesta ja suosituksesta uimahalliksi. Uimahallin piirustukset ajalta ennen rakentamisen aloittamista vuonna 1926 heijastavat paikan suunniteltua tarkoitusta. Se ei ollut pelkästään innokkaita uimareita varten, vaan suosittuna vapaa-ajan tilana toivotti myös yleisön tervetulleeksi. Yläkerroksen istumajärjestely muistuttaa tästä – se suuntaa katseen alas uima-altaaseen.
Tämä ylemmän kerroksen tila, jossa saattoi verkkaisesti istuskella katselemassa alhaalla uivia, oli Hannuksen mukaan 1970-luvulle saakka varattu miehille. Yrjönkadun uimahallissa naisilla oli aiemmin oma uima-allas ja kolmesti viikossa aamuvuoro isommassa miesten altaassa. Kontrastit naisten ja miesten altaiden välillä heijastavat käsityksiä naisten roolista urheilussa 1900-luvun alussa. Naisten allas oli puolet pienempi ja myös matalampi. Se muistutti intiimiydessään enemmän koristeellista ja esteettisesti miellyttävää kylpyä, josta naiset ottivat itselleen tilaa aikansa kaupungissa ja hakivat solidaarisuutta.
Tilaa ja katsetta muokkaamassa
Nykyään naisten allas ei ole yleisessä käytössä. Pääaltaalle astuessaan kävijä tulee tietoiseksi miehisen läsnäolon historiallisesta hallitsevuudesta. Tulijaa tervehtii kuva lihaksikkaista miehistä sukeltamassa altaaseen. Tämä kuva esittää meille terveen kehon, joka ui nimenomaan urheilullisessa mielessä. Kuva myös muistuttaa kävijää uimahallin alkuperäisestä tarkoituksesta: kuten Hannus asian ilmaisee, saada aikaan ”terve sielu terveessä ruumiissa”. Rakennuksen komeus – korkeat kaarevat katot, pitkät pylväät ja yleinen tilavuuden tuntu – on tyypillistä uimaurheilukeskuksille. Nämä tilat edustavat sitkeää voimakkuutta. Varautumaton kävijä saattaa naisille varattuina päivinä yllättyä nähdessään vessojen ja suihkujen pisuaarit.Miehen katse on läsnä tilan suunnittelun ja esillä olevien kuvien kautta. Nämä pitävät sisällään sosiaalisesti rakentuneita käsityksiä ja merkityksiä. Tästä huolimatta altaan rytmi ja sen luoma moniaistinen kokemus ottaa vallan: toistuvat vedot vettä vasten, veden tunne iholla, hengityksen pulputus veden alla kaikkien muiden äänien ollessa vaiennettuja, veden keveys ja jokaisesta vedosta kumpuava tyydytys niiden iskeytyessä veden pintaan.
Naisten uinnille varatut päivät ja niihin liittyvä paljaana oleminen tekevät omituisesta tuttua ja yksityisestä julkista. Aistillinen uinnin kokemus tekee katseen tyhjäksi. Samalla veden äänet, kosketus ja hajut muokkaavat ympäröiviä tiloja ja kehoja uudelleen kokemuksiksi, jotka tunnetaan katseen ulottumattomissa. Kehot eivät siis ole alasti vaan muuttuvat paljaiksi, vaikkakin vain hetkeksi.
Alastomuus otetaan ikään kuin pois näyttämöltä tässä lyhyessä hetkessä. Uimahalli sallii meidän unohtaa katseemme. Paljaana oleminen tekee siis mahdolliseksi omalta katseeltamme pakenemisen. Vesi kietoutuu ihon ympärille ja tuntuu painottomalta tunkeutuessaan kehon jokaiseen koloon. Kokemus on keholle niin vapauttava siksi, että mikään ei enää suojaa sitä eikä mikään pidä sitä paikallaan. Alasti uimisen aiheuttama euforia, jonka suurin osa meistä yhdistää kesämökkeilyyn, on syy siihen että osa uimareista valitsee hallin turvallisessa ympäristössä uimapuvuttomuuden.
Venus. Kuva: Sami Howzit (CC BY 2.0)
Tilat eivät ole merkityksiltään staattisia eivätkä pysyviä. Ne muuttuvat, ja niin muuttuu myös kokemuksemme niistä. Tiloihin sisältyy historiallisia narratiiveja samalla tavalla kuin kehoihin, mutta tilat myös vapauttavat itsensä niistä. Se, miten otamme tilat haltuun, millaisina ne kuvittelemme ja minkälaisia merkityksiä niihin liitämme, ei aina ole yhdenmukaista. Yrjönkadun uimahallissa naiset päättävät itse kuinka heidän kehonsa nähdään. He päättävät itse, ovatko paljaana vai alasti.
Kuva: Jeremy Bishop (CC0)
Toimitus
- Podcast-lukija: Bruno Gronow
- Verkkotaitto: Aino Pohjola
- Artikkelikuva: James Marcom (CC0)
Lukemista
- Berger, John (1972) Ways of Seeing BBC/Penguin, London
- Hannus, Hanna (2014) “Mens sana in corpore sano: Tila, aika ja alastomuus Yrjönkadun uimahallissa”
- Lefebvre, H. (1991) The Production of Space, Oxford: Blackwell.
