Nollywood: glamouria ja mustaa magiaa

Teksti: Emmi Holm, VTMPodcast-lukija: Bea Bergholm.

Nigeria on noin 182 mil­joo­nal­la asuk­kaal­laan Afrikan väki­rik­kain maa — joka viides afrik­ka­lai­nen on nige­ria­lai­nen. Onkin luontevaa, että Nigeria on vii­meis­ten vuosien aikana noussut afrik­ka­lai­sek­si talous- ja viih­de­mah­dik­si. Tästä huo­li­mat­ta lännessä, ja osittain myös muualla Afrikassa, mielikuva Nigeriasta on nega­tii­vi­nen: on maa­il­man­luo­kan kor­rup­tio­ta, ter­ro­ris­mia, kid­nap­pauk­sia ja öljy­vuo­to­ja. Toisaalta uutisissa on näkynyt juttuja, joissa Afrikan suurinta taloutta esi­tel­lään maailman nopeiten kasvavana mark­ki­na­na samp­pan­jal­le ja yksityislentokoneille. 

Juuri nämä ris­ti­rii­dat kiin­nos­ti­vat minua, kun päätin lähteä syksyllä 2013 tekemään kent­tä­työ­tä graduani varten Lagosiin, Nigerian suu­rim­paan kau­pun­kiin. Tutkin eri­tyi­ses­ti pai­kal­lis­ta elo­ku­va­teol­li­suut­ta Nollywoodia: miten se toimii ja min­kä­lai­sia tarinoita ja ihanteita se tuottaa. Sattuman kautta päädyin asumaan pai­kal­li­seen varak­kaa­seen per­hee­seen, minkä ansiosta pääsin tutus­tu­maan myös varak­kai­den nige­ria­lais­ten nuorten aikuisten elä­män­tyy­liin. Nämä usein ulko­mail­la kou­lu­tuk­sen­sa saaneet nuoret ovat palanneet takaisin Lagosiin raken­ta­maan isän­maa­taan sekä rikas­tu­maan. Ystävieni elämät kie­tou­tui­vat mie­len­kiin­toi­sel­la tavalla Nollywood-elokuvien tarinoihin.

Kuvakaappaus Nollywoodin Eleregbe-elokuvasta

Nollywood 

Nollywood syntyi 1990-luvun alku­puo­lel­la Lagosissa. Elokuvat sekä niiden ympärillä pyörivä täh­ti­kult­tuu­ri ovat vii­meis­ten vuosien aikana levinneet kulo­val­kean tavoin Afrikassa sekä afrik­ka­lai­sen diasporan myötä ympäri maailmaa. Nigeria on nous­sut­kin ripeästi maailman toiseksi tuot­te­liaim­mak­si elo­ku­va­teol­li­suus­maak­si 800‑1500 elokuvan vuo­si­vauh­dil­la, heti Intian Bollywoodin jälkeen. Hollywoodin kolmas sija saattaa olla monelle yllätys.

Nollywoodilla on oma sym­paat­ti­nen syn­ty­ta­ri­nan­sa, joka voisi jo itsessään olla elokuva. Vuonna 1992 eräs kauppias toi tyhjiä video­ka­set­te­ja Taiwanista Lagosiin. Myynnin vauh­dit­ta­mi­sek­si kauppias päätti nau­hoit­taa kase­teil­le kehit­te­le­män­sä elokuvan nimeltä Living in Bondage (1992). Elokuva kertoo miehestä, joka saa valtaa ja rik­kauk­sia uhraa­mal­la vaimonsa rahan­te­ko­ri­tu­aa­lis­sa. Vaimo kuitenkin palaa kum­mit­te­le­maan mie­hel­leen, mikä lopulta johtaa miehen vara­rik­koon ja saa hänet hulluuden partaalle. 

Hurjista juo­nen­kään­teis­tä huo­li­mat­ta tarina päättyy hyvin, sillä lopuksi mies tulee uskoon ja pelastuu kado­tuk­sel­ta. Elokuva on sittemmin myynyt noin 750 000 kap­pa­let­ta ja noussut kult­ti­mai­nee­seen. Perinteisten Nollywood-elokuvien tarinat eivät ole pal­joa­kaan muut­tu­neet ensim­mäi­sis­tä elo­ku­vis­ta: uskon, rakkauden, noituuden sekä rikas­tu­mi­sen teemat ovat edelleen hyvin suosittuja. 

Elokuvamyyjiä Lagosin Idumota Marketissa. Kuva: Emmi Holm.

Nollywoodin tuo­tan­to­mal­li perustuu nopeu­del­le, pienille bud­je­teil­le ja epä­vi­ral­li­sil­le tuo­tan­to­ka­na­vil­le. Elokuviin eri­kois­tu­neet tori­myy­jät rahoit­ta­vat pääosan suoraan video­le­vi­tyk­seen teh­tä­vis­tä elo­ku­vis­ta. Elokuvat kuvataan usein noin kuu­kau­des­sa, jonka jälkeen ne päätyvät maan toreille myy­tä­vik­si. Elokuvalla on noin kaksi viikkoa aikaa rahastaa itsensä takaisin ennen kuin piraat­ti­ver­siot löytävät tiensä mark­ki­noil­le ja kopioiden teke­mi­ses­tä muodostuu elokuvien laatua hei­ken­tä­vä noidankehä. 

Nollywoodin tuo­tan­to­mal­li tekee elo­ku­va­teol­li­suu­des­ta täysin oman­lai­sen­sa. Tämä on myös monelle ohjaa­jal­le ylpey­de­nai­he. Elokuvat ovat usein täysin oma­kus­tan­tei­sia ilman val­tioi­den ja eri­tyi­ses­ti län­si­mai­den tukia. Omakustanteisuus yhdis­tet­ty­nä äärim­mäi­sen nopeaan tuo­tan­to­tah­tiin johtaa vali­tet­ta­vas­ti usein varsin heikkoon visu­aa­li­seen ilmeeseen. 

Ohjaaja Charles Igwe myöntää audio­vi­su­aa­lis­ten tehos­tei­den olevan ”väärällä tavalla hir­vit­tä­viä” ja näyt­te­li­jä­suo­ri­tus­ten puut­teel­li­sia. Toisaalta moni kokee näyt­te­li­jöi­den yli­näyt­te­le­mi­sen selit­ty­vän nige­ria­lais­ten ekspres­sii­vi­sel­lä tavalla olla ja elää. Myös ohjaaja Zeb Ejiro kertoo Nollywood Babylon -doku­men­tis­sa (2008) elo­ku­va­teol­li­suu­des­sa olevan kyse rahan­teos­ta, ei taiteen teke­mi­ses­tä. Tärkeintä on kuitenkin nige­ria­lai­sis­ta kan­san­ta­ri­nois­ta ammen­ta­vat juonenkäänteet. 

Stereotypioita ja rikkauksia

Renunciation: Say no to campus cults -elokuvan kuvaukset. Kuva: Emmi Holm.

Nollywood on saanut osakseen myös paljon kri­tiik­kiä. Teollisuutta on syytetty muun muassa afrik­ka­lais­ten ste­reo­ty­pioi­den vah­vis­ta­mi­ses­ta, innok­kaas­ta noituuden kuvaa­mi­ses­ta ja ennen kaikkea elokuvien äärim­mäi­sen huonosta laadusta. Useimmiten kri­ti­soi­jat ovat muiden maiden elokuva-alan ammat­ti­lai­sia, mutta myös Nigerian valtio on kri­ti­soi­nut ja paikoin jopa sen­su­roi­nut elokuvia pri­mi­tii­vi­sek­si lei­maan­tu­mi­sen pelossa. 

Monissa muissa Afrikan maissa nige­ria­lai­sia saatetaan pitää mustan magian osaajina juuri Nollywood-elokuvien esit­te­le­mien tari­noi­den ja hen­ki­lö­ku­vien takia. Esimerkiksi asuessani naa­pu­ri­maas­sa Beninissä kerroin usein kadulla jut­te­le­maan tuleville miehille olevani kihloissa nige­ria­lai­sen kanssa. Tämä ei ollut totta, mutta miehet useim­mi­ten kaik­ko­si­vat tiehensä saman tien. 

Rikastuminen on perin­tei­ses­ti ollut erittäin suuressa keskiössä Nollywood-elo­ku­vis­sa. Elokuvien mukaan rik­kauk­sien saa­vut­ta­mi­seen on yleensä kaksi keinoa: noituus eli musta magia tai uskoon tuleminen. Noituuteen tur­vau­du­taan usein äärim­mäi­ses­sä epä­toi­vos­sa ja sen nähdään edustavan van­han­ai­kais­ta, taka­pa­juis­ta keinoa selviytyä. Uskoon tuleminen sen sijaan on vaikeampi, mutta kes­tä­väm­pi ja parempi tapa saada elämä oikeille raiteille. Kirkko ja usko luovat toivoa tulevaisuuteen. 

Juuri rikas­tu­mi­sen nar­ra­tii­vi yhdistää elo­ku­vis­sa modernin sekä perin­tei­sen elä­män­ta­van. Perinteisiä elä­män­ta­po­ja ei kui­ten­kaan näytetä ainoas­taan nega­tii­vi­ses­sa valossa: osittain Nollywood nime­no­maan vaalii nige­ria­lai­sia traditioita. 

Näyttelijä val­mis­tau­tuu Separate Lives -tele­vi­sio­sar­jan kuvauk­sis­sa. Kuva: Emmi Holm.

Toivo

Uskon suhde rik­kauk­sien saa­vut­ta­mi­seen on läsnä joka­päi­väi­ses­sä elämässä. Menee Lagosissa mihin tahansa kirkkoon, oli se sitten rikkaiden tai köyhien, kato­li­lai­nen tai hel­lun­tai­lai­nen, puhutaan saar­nois­sa maan­pääl­lis­ten rik­kauk­sien saa­vut­ta­mi­ses­ta. Moni tuttavani rukoili juma­lal­taan lisää meriittiä ja rahaa, ja uskoikin vahvasti rukouk­sien­sa toteu­tu­van. Myös papit yllä­pi­tä­vät mie­li­ku­vaa uskon ja rikas­tu­mi­sen yhtey­des­tä omalla levei­le­väl­lä elä­män­tyy­lil­lään. Eräs huhu esi­mer­kik­si väittää nige­ria­lais­ten pappien omistavan eniten yksi­tyi­siä len­to­ko­nei­ta koko maassa.

Noin puolet nige­ria­lai­sis­ta määrittää itsensä kris­ti­tyk­si. Protestanttiset kirkot ja herä­tys­liik­keet ovat kasvaneet hurjasti 1990-luvulta lähtien. Omiin tut­ta­vii­ni lukeutui hel­lun­tai­lai­sia, angli­kaa­ne­ja ja kato­li­lai­sia. Paikallinen perheeni oli muslimi. Kaikkia yhdisti se, että usko oli joka­päi­väi­ses­sä elämässä mukana, kirkossa käytiin vii­koit­tain ja jokainen koh­taa­mi­nen päättyi “god bless”-toivotukseen. Monet sanoi­vat­kin nige­ria­lais­ten olevan maailman usko­vai­sin kansa, ja osittain sen takia myös maailman onnellisin. 

Nigerialaiset raken­ta­vat mie­lei­si­ään elä­män­ta­ri­noi­ta toivon ympärille. Tämä on ymmär­ret­tä­vää maassa, jossa kaikki län­si­mais­sa pysyviksi mielletyt asiat valtion raken­teis­ta yksi­löi­den elin­kei­noi­hin ovat häilyviä ja epä­var­mo­ja. Nollywood on todel­li­nen unel­ma­teh­das, joka tarjoaa ymmär­ret­tä­viä tarinoita pai­kal­li­siin perin­tei­siin ja glo­baa­liin tule­vai­suu­teen tukeutuen. Nollywood näyttää miten elämästä selvitään, miten kuka tahansa voi rikastua, rakastua tai jopa tuhoutua, sosi­aa­li­sis­ta läh­tö­koh­dis­ta huolimatta. 

Nollywood luomassa uutta kansallista narratiivia

Hieman alle 30-vuotias Nollywood osaa myös uudistaa itseään. 2000-luvun lop­pu­puo­lel­la on julkaistu erittäin laa­duk­kai­ta ja jopa pal­kit­tu­ja elokuvia. Elokuvien kor­keam­pien bud­jet­tien ja paremman laadun myötä jotkut elokuvat ovat päässeet myös teat­te­ri­le­vi­tyk­seen. Keskiluokan ja rikkaan väestön suosimat elo­ku­va­teat­te­rit ovat pitkään kes­kit­ty­neet ainoas­taan län­si­maa­lai­siin elokuviin, joten tämä on pai­kal­li­sel­le elo­ku­va­teol­li­suu­del­le saavutus. 

Lisäksi erilaiset gaalat sekä nige­ria­lai­sen ja afrik­ka­lai­sen elokuvan fes­ti­vaa­lit ovat nostaneet Nollywood-elokuvien salon­ki­kel­poi­suut­ta. Nollywood-tähdet ovat tun­net­tu­ja lähes joka puolella Afrikkaa ja todis­ta­vat omilla elä­män­tyy­leil­lään elokuvan kan­nat­ta­van rahal­li­ses­ti. Hiljattain myös Nigerian valtio on kertonut tar­joa­van­sa rahaa elo­ku­va­työ­läis­ten kou­lu­tuk­seen ja lainoja elokuvien teke­mi­seen. Monet alalla työs­ken­te­le­vät ovat kuitenkin ihme­tel­leet, mihin rahat ovat todel­li­suu­des­sa kadonneet. 

Monet nige­ria­lai­sis­ta tut­ta­vis­ta­ni eivät myönnä kat­so­van­sa Nollywood-elokuvia aktii­vi­ses­ti. Varakkaat nuoret aikuiset suosivat Hollywood-elokuvia, mutta kysyes­sä­ni heidän nige­ria­lai­sia lem­pi­näyt­te­li­jöi­tään tai -elo­ku­vi­aan, monella on vastaus valmiina. Sen sijaan vanhempi nige­ria­lai­nen “äitini” katsoi Nollywood-elokuvia jat­ku­vas­ti. Saippuasarjamaiset elokuvat saat­ta­vat­kin puhutella enemmän naisia, tai ainakin he myöntävät kat­so­van­sa niitä. Yhä laa­duk­kaam­pien ja moni­sä­vyi­sem­pien elokuvien myötä Nollywood saattaa kuitenkin val­loit­taa uusia katsojia suku­puo­les­ta ja sosi­aa­li­luo­kas­ta huolimatta. 

Nollywood on viime vuosina kasvanut noin viiden miljardin dollarin kokoi­sek­si elo­ku­va­teol­li­suu­dek­si. Summa olisi huo­mat­ta­vas­ti suurempi, ellei pira­tis­mil­la olisi edelleen niin suurta jalan­si­jaa elokuvien levi­tyk­ses­sä. Monelle Nollywood on nige­ria­lai­sen kult­tuu­rin säi­ly­mi­sen elinehto. Se on vastaus ame­rik­ka­lai­sel­le kulttuuri-impe­ria­lis­mil­le, ja siksi sen aja­tel­laan tavoit­ta­van niin laajan kat­so­ja­kun­nan ympäri maailmaa. 

Separate Lives -tele­vi­sio­sar­jan kuvaukset. Kuva: Emmi Holm.

Kovastakin kri­tii­kis­tä huo­li­mat­ta Nollywood on muu­ta­mas­sa vuo­si­kym­me­nes­sä val­loit­ta­nut Afrikan. iROKOtv, ”Afrikan Netflix”, levittää laa­duk­kaam­pia elokuvia maailman eri kolkkiin. Nigeriassa syntyneet trendit kult­tuu­rin ja muodin saralla ovat levinneet pitkälti elo­ku­va­teol­li­suu­den sii­vit­tä­mä­nä ympäri maanosaa. 

Jotkut ovat jopa puhuneet Afrikan nige­ri­saa­tios­ta. Esimerkiksi muiden Afrikan maiden pää­mie­hien on nähty pukeu­tu­van nige­ria­lais­tyy­li­siin vaat­tei­siin. Onkin mie­len­kiin­tois­ta, että samalla kun puhutaan maailman ame­rik­ka­lais­tu­mi­ses­ta sekä glo­ba­li­saa­tios­ta, val­loit­taa palloa saman­ai­kai­ses­ti myös aivan toi­sen­lai­nen kulttuuri. 


Luettavaa

Emmi Holm: Dreaming of Naija: Filmmaking and Everyday Hustle in Lagos, Nigeria (2014) 

Katsottavaa

Ben Addelman & Samir Mallal: Nollywood Babylon (2008)

Jamie Meltzer: Welcome to Nollywood (2007)

Nollywood-elokuvia laidasta laitaan: RealNollyTV

Artikkelikuva: Emmi Holm

Verkkotaitto: Niina Ahola

Kirjoittaja

Emmi Holm on valtiotieteiden maisteri, pääaineena sosiaali- ja kulttuuriantropologia. Gradussaan hän käsitteli Nigerian elokuvateollisuutta ja globalisaatiota. Nykyisin Emmi työskentelee ihmistieteiden yhteiskunnallisen vaikuttavuuden ja kaupallisten ratkaisujen parissa Helsingin yliopistossa. Robotiikka, sosiaalinen media ja Länsi-Afrikka ovat lähellä hänen sydäntään.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Dokumentit ovat väylä uusiin näkökulmiin tutuista ja vähemmän tutuista asioista. Viime vuosina on yleistynyt etnografinen, havainnollistava kuvaus, jolla halutaan tuoda esiin kuvattavien ihmisten maailmankuvaa. Voiko antropologian opinnoista olla hyötyä dokumenttien teossa? Mitä eroa on antropologisen kenttätyön ja dokumentin teolla? Näihin kysymyksiin lähdimme hakemaan vastauksia palkitulta dokumentaristi Mirja Metsolalta.

Hiljattain uutisoitiin tapauksesta, jossa erään vartiointiliikkeen esimiestehtävissä toiminut henkilö erotettiin työtehtävistään rasistisen Facebook-kirjoittelun vuoksi. Tapaus kertoo sosiaalisen median voimasta, sillä miehen kirjoitteluun kiinnitettiin huomiota alun perin eräällä keskustelupalstalla. Samalla tapaus on kuvaava esimerkki siitä, kuinka sosiaalinen media on tehnyt  yksityisen ja julkisen käsitteistä aiempaa hämärämpiä ja ongelmallisempia.

Perjantaina 6.10. saa ensi-iltansa kotimainen elokuva Yösyöttö. Se kertoo miehestä, joka jää kaksin vastasyntyneen kanssa ja joutuu opettelemaan elämää lapsen ehdoilla. Elokuva on lajityypiltään komedia - mitä muutakaan se voisi olla? Vaikka suomalaisessa vanhemmuuskulttuurissa isän rooli on vahvistumassa, on eräs mielikuva miesten vanhemmuudesta edelleen voimissaan: mies ja vauva on toivoton ja hullunkurinen yhdistelmä. Juuri tälle tematiikalle Yösyöttö naureskelee.

Prinsessa Dianan viimeiseksi jääneestä automatkasta Pariisissa tuli tänä vuonna kuluneeksi 20 vuotta. Vuosipäivän myötä mediassa on muisteltu Dianan elämää. Antropologisesti mielenkiintoisin seikka ovat kuitenkin Dianan kuoleman kulttuuriset seuraukset, jotka saattoivat vaikuttaa elämäämme enemmän kuin tiedostamme.