Suomalainen kehaisee toisen asua. ”Ai tääkö”, toinen vastaa, “tää nyt on tällanen vanha riepu”. Suomalainen ei ole vaatimaton, vaan yrittää suojata itseään kateusmagiaan perustuvalta epäonnelta.
Suomalaisessa kansanuskossa onnea oli olemassa tietty vakiomäärä. Onnea ei tullut mistään lisää, sen paikka vain vaihtui. Onni yhdellä oli siis konkreettisesti toiselta pois. Onnen lisäämiseksi oli harjoitettava pilaustaikuutta, jonka tarkoitus oli tärvellä toisen onni ja siirtää se itselle. Pilausta käytettiin kaikkeen, aina naimaonnesta peltojen kuntoon. Kuolemaan liittyvä magia ja paheellisena pidetyt asiat näyttelivät taikuudessa tärkeää roolia.
Kateus oli vaarallinen tunne, sillä se sai aikaan pahana silmänä toteutuvaa magiaa. Onnettomuuden sattuessa – kun lehmä kuoli, sato epäonnistui tai lapsi sairastui – syy oli todennäköisesti naapurin paha silmä. Pilaustaikuuden yleisyyden vuoksi teko oli kaiken lisäksi luultavasti tahallinen. Tämä kylvi vihamielisyyttä ja epäluuloa ihmisten välille.
Onni saattoi siirtyä vahingossakin. Paha silmä oli joskus synnynnäinen ominaisuus, jonka merkkejä oli mm. kierosilmäisyys. Luonnostaan pahasilmäiset ihmiset pilasivat toisten onnen tahattomasti. He olivat usein tietoisia ‘lahjastaan’ ja ilmaisivat hyviä aikeita välttelemällä muiden omaisuuden katsomista, jotta kateus ja paha silmä eivät heräisi.
Kateuteen liittyi läheisesti kehuminen, joka toi kehujen kohteelle välitöntä epäonnea. Tältä suojauduttiin vähättelemällä kehujen kohdetta äkkiä. Kehuissa piilevän kateuden ja pahan silmän sai ikään kuin hämättyä tiehensä, kun nopeasti haukkui omaisuutensa arvottomaksi roinaksi. Suomalaisella vähättelyllä on siis syvällinen tarkoitus!
Lukemista
- Risto Pulkkinen. Suomalainen kansanusko – samaaneista saunatonttuihin. 2014.
