Kielitieteellinen antropologia tutkii ihmisyhteisöjen tapoja kommunikoida kielen välityksellä. Sen erottaa muista kieltä tutkivista tieteenaloista kielten tarkasteleminen ensisijaisesti osana niiden sosiaalista ja kulttuurista kontekstia. Kielen ja maailman välisen suhteen pohtiminen on yksi alan keskeisistä kysymyksistä.
Kielitieteellinen antropologia syntyi Yhdysvalloissa, yhtenä laajan antropologisen tieteenalan neljästä suuntauksesta. Muut kolme tieteenalaa ovat kulttuuriantropologia, biologinen antropologia sekä arkeologia. Yhdessä näiden ajateltiin tuovan kattavaa tietoa ihmisestä.
Yksi syy kielitieteellisen eli lingvistisen antropologian kehitykseen juuri USA:ssa oli sen maantieteellinen ja etnografinen konteksti. Yhdysvalloissa esiintyi suuri määrä alkuperäiskansojen kieliä, jotka poikkesivat sekä toisistaan että eurooppalaisista valtakielistä. Maantieteellisesti sijainti mahdollisti tutkijoille myös lyhyet kenttävierailut tutkimusalueilla aineiston keräämiseksi. Lisäksi alueella oli paljon arkeologista aineistoa, joten oli luontevaa, että sama tieteenala ja joskus myös samat tutkijat tarkastelivat sekä elävää nykypäivän kulttuuria että menneisyydestä kertovaa aineistoa.
Ajateltiin myös, että nämä kielet ja kulttuurit olivat katoamassa, ja ne piti sitä ennen dokumentoida. Suurista muutoksista ja edelleen jatkuvista konflikteista huolimatta vääjäämättömänä nähty katoaminen ei kuitenkaan ole toteutunut pelätyssä mittakaavassa.Pelastusantropologinen lähtökohta selittää osaltaan myös antropologisen kielentutkimuksen eri vaiheita. Aluksi kieliä tarkasteltiin toisistaan erillisinä, sisäisesti yhtenäisinä kokonaisjärjestelminä. Ajateltiin, että koska kielen natiivipuhuja hallitsee kielen ja kykenee tuottamaan loputtoman määrän kieliopillisesti oikeita lauseita, kielen oppimista ja tutkimista varten riittää yksikin tällainen puhuja. Puhuttiin ’pieni valkoinen huone’ -etnografiasta – tutkija saattoi vetäytyä kammioonsa kielenpuhujan ja nauhurin kanssa. Myöhemmin aiheiden keskiöön nousi kielenkäytön vaihtelu eri tilanteissa, ja alettiin tutkia pikemminkin puhetta toimintana kuin kieltä abstraktina kokonaisuutena. Tarkasteltiin erilaisia genrejä, tyylilajeja, kuten juoruilu, poliittinen puhe tai rituaaliset laulut.
Sosiolingvistinen antropologia käsittelee sitä, miten erilaiset yhteiskunnalliset ryhmät käyttävät kieltä eri tavoin. Puheessa voi kuulua sukupuoli, luokka tai etnisyys. Nykytutkimus tarkastelee kielen käyttöä maailmassa ja maailmasta: kuinka puhe luo erilaisia kulttuurisia konteksteja ja voi myös muuttaa niitä. Antropologit tarkastelevat muun muassa kielenoppimista ja sosialisaatiota, monikielisyyttä ja vaihtelua eri kielten tai puhetapojen välillä.
Eräs tärkeä aihe nykyään on kieli-ideologia: kulttuuriset käsitykset siitä, miten kieltä tulisi käyttää ja mitä sillä voidaan tehdä eri tilanteissa. Näitä aiheita ovat tutkineet esimerkiksi Jane Hill, Paul Kroskrity ja Bambi Schieffelin.
Sanakirjoilla on ollut suuri merkitys kielen tutkimukselle ja kielen kehitykselle. Kuva: Caleb Roenigk (Flickr.com, CC BY 2.0)
Kieli ja kulttuuri, kielet ja kulttuurit
Kieltä on tutkittu laajasti eri näkökulmista myös antropologian ulkopuolella. Antropologinen lingvistiikka painottaa ihmisten kommunikoinnin laajuutta ja rikkautta sosiaalisissa konteksteissa sekä kielen suhdetta muihin kulttuurin osa-alueisiin. Universaalia ja partikulaaria voi hahmottaa ajattelemalla kielen ja kulttuurin suhdetta.Joskus antropologiassa puhutaan kulttuurista yksikössä. Tällä tarkoitetaan kulttuurisuutta yleisinhimillisenä ominaisuutena, joka yhdistää ihmisiä toisiinsa ja erottaa meidät (muista) eläimistä. Vaikka kulttuurit monikossa eroaisivat toisistaan, ei voida sanoa, että jollakin ryhmällä on enemmän tai vähemmän kulttuuria.
Vastaavasti ihmiskielessä on tiettyjä universaaleja ominaisuuksia. Antropologi Charles Hockettin mukaan näitä kaikista kielistä löytyviä ominaisuuksia on 16. Tärkeitä inhimilliselle ajattelulle ja luovuudelle ovat esimerkiksi se, että kieli mahdollistaa valehtelun, kuvittelun ja reflektion. Kieli on myös joustavaa ja muuttuvaa. Vaikka voidaan sanoa, että jotkut kielet ovat helpompia oppia tai jollain tavalla yksinkertaisempia kuin toiset, kaikki kielet ovat symbolisesti monimutkaisia. Kielen ajateltu helppous ei korreloi sen kanssa, ovatko kulttuurin muut osa-alueet verrattain yksinkertaisia.
Egyptiläisiä hieroglyfejä. Kuva: Steven Straiton (Flickr.com, CC BY 2.0)
Antropologit ovat pohtineet myös, mikä tietyn kielen ja kulttuurin välinen suhde on. Kuuluisin tähän kysymykseen liittyvistä teorioista on Sapirin–Whorfin hypoteesi, jonka mukaan kieli ohjaa ajattelua. Hypoteesin mukaan kieli tarjoaa meille rakenteet ja sanaston, jonka mukaan havainnoimme ja kuvailemme maailmaa. Maailma siis mukautuu kieleen eikä päinvastoin. Näkemyksestä kiistellään edelleen.
Joka tapauksessa kysymykset havaitsemisen, ajattelun ja ilmaisun suhteesta saatavilla oleviin semioottisiin järjestelmiin ovat kiinnostavia. Äidinkielen nähdään olevan monin tavoin tärkeä osa minuutta, sosiaalista identiteettiä ja kognitiivisia taitoja.
Suomessa kieltä tarkastelevia tieteenaloja ovat antropologian sijaan pikemminkin yleinen kielitiede ja folkloristiikka. Antropologi Timo Kaartinen on tarkastellut jonkin verran kieltä. Itse sovellan lingvistisiä merkitysteorioita suomalaista stand-up komiikkaa käsittelevässä tutkimuksessani.
Miksi kieli on tärkeä tutkimuskohde? Kieli sekä heijastaa että luo maailmaa. Se ei ole neutraali maailmaa objektiivisesti kuvaava koodi, vaan kieleen liittyy paljon erilaisia arvoja. Ei ole samantekevää, miten asioista puhumme tai miten arvotamme erilaisia puhujia, puhetapoja ja -tilanteita.
Tekijät
- Teksti: Marianna Keisalo, VTT
- Artikkelikuva: Jason Leung/Unsplash (CC0)
Luettavaa
- Laura Ahearn: Living Language: An Introduction to Linguistic Anthropology. Wiley Blackwell 2011
- Alessandro Duranti: Linguistic Anthropology. Cambridge University Press 1997
- William Foley: Anthropological Linguistics: An Introduction. Wiley Blackwell 1997
