Oikeuslääketieteellinen antropologia

Oikeuslääketieteellinen eli foren­si­nen ant­ro­po­lo­gi on ensi­si­jai­ses­ti ihmisten ja eläinten luita tutkivan osteo­lo­gian asian­tun­ti­ja. Menehtyneen luita tut­ki­mal­la hän pystyy mää­rit­tä­mään kuoliniän ja suku­puo­len lisäksi kuolemaan joh­ta­nei­ta syitä tai siihen liittyviä olo­suh­tei­ta. Onko rei­si­luus­sa oleva ruhje ante-, peri– vai post-mortem? Luiden asian­tun­ti­ja näkee luussa paran­tu­mi­sen merkkejä – ruhje on siis ante-mortem, ennen kuolemaa syntynyt. Sen sijaan otsa­loh­kos­sa on halkeama, joka luo­ki­tel­laan peri-mor­te­mik­si. Tämä ruhje on tapah­tu­nut kuoleman hetkellä ja siten ollut toden­nä­köi­nen kuolinsyy.

Oikeuslääketieteellinen ant­ro­po­lo­gia on bio­lo­gi­sen ant­ro­po­lo­gian alalaji, joka soveltaa bio­lo­gi­sen ant­ro­po­lo­gian tun­te­mus­ta oikeu­del­li­seen pro­ses­siin. Alan asian­tun­ti­ja keskittyy meneh­ty­nei­den yksi­löi­den tun­nis­ta­mi­seen ja toimii usein yhteis­työs­sä viran­omais­ten kanssa. Rikosoikeudellinen tutkinta voi siten hyötyä suuresti oikeus­lää­ke­tie­teel­li­sen ant­ro­po­lo­gin osaa­mi­ses­ta.

Joukkohauta Perussa, Putis-nimisessä kylässä. Oikeuslääketieteellisen ant­ro­po­lo­gian ryhmä on merkinnyt numeroin haudasta löytyneet jäänteet ja niiden alku­pe­räi­set paikat jouk­ko­hau­das­sa ennen kuin ne luet­te­loi­daan ja jao­tel­laan laa­ti­koi­hin. (Kesäkuu 2014, Laura Calderón Westö.)

Siinä missä arkeologi tutkii menneitä yhteisöjä ja kult­tuu­re­ja, foren­si­nen ant­ro­po­lo­gi tutkii nykyisiä olemassa olevia. Arkeologia tie­tee­na­la­na on kuitenkin mer­kit­tä­vä tässä asiayh­tey­des­sä sen käyt­tä­mien mene­tel­mien takia: arkeo­lo­gi­nen osaaminen kai­vauk­sis­sa on mit­taa­mat­to­man tärkeää, jotta tut­kit­ta­va aineisto saadaan mah­dol­li­sim­man ehjänä kai­vaus­pai­kal­ta labo­ra­to­rioon. Arkeologi voi myös auttaa tun­nis­ta­maan esi­mer­kik­si salatun jouk­ko­hau­dan tarkan paikan tut­ki­mal­la muutoksia maastossa ja kas­vil­li­suu­des­sa.

Asiantuntijoina foren­si­sia ant­ro­po­lo­ge­ja pyydetään auttamaan esi­mer­kik­si rikoksen sel­vit­tä­mi­ses­sä tai onnet­to­muu­den uhrien tun­nis­ta­mi­ses­sa. Forensinen ant­ro­po­lo­gi onkin usein tärkeä tekijä moni­mut­kais­ten ja laajojen tapah­tu­mien sel­vit­tä­mi­ses­sä. 1900- ja 2000-luvut ovat vali­tet­ta­vas­ti tar­jon­neet runsaasti tapauksia, joissa lukuisia uhreja on pitänyt tunnistaa ja tapah­tu­mien kulkua selvittää: Muun muassa Etelä-Amerikan soti­las­dik­ta­tuu­rit ja Afrikan mantereen veriset sodat jättivät jälkeensä satoja tuhansia kuolleita, kadon­nei­ta ja trau­ma­ti­soi­tu­nei­ta. Espanjan sisäl­lis­so­dan aikaisia jouk­ko­hau­to­ja­kin on alettu tutkia vasta viime vuo­si­kym­me­nel­lä.

Mitä forensinen antropologi tekee?

Lyhyesti: foren­si­nen ant­ro­po­lo­gi tunnistaa jouk­ko­hau­to­jen uhreja tut­ki­mal­la jäänteitä, joita ovat luut, vaa­te­kap­pa­leet ja muut haudasta löytyvät esineet. Prosessi voi pitää sisällään paljon muutakin, kuten Perussa kent­tä­töis­sä ollessani opin – foren­si­nen ant­ro­po­lo­gi uudel­leen­ra­ken­taa kuolemaan johtaneen tapah­tu­ma­ket­jun ja kar­toit­taa uhrin elämää osana yhteisöä. Perun foren­si­sen ant­ro­po­lo­gian keskuksen ant­ro­po­lo­git tekevät töitä sel­vit­tääk­seen ihmisten koh­ta­loi­ta ja näin tarjota uhrien omaisille jon­kin­lai­sen vas­tauk­sen kysy­myk­seen “Missä hän on?”.

La Hoyada – Ayacuchon maakunta, Huamanga. Kuvan ala­reu­nas­sa näkyvä tor­ni­mai­nen raken­nel­ma on polt­to­uu­ni ja sen ympärillä näkyvä kehikko muodostaa jouk­ko­hau­dan, josta 109 uhrin jäänteet on löydetty. Näistä vain muutama on tun­nis­tet­tu ja palau­tet­tu omaisille hau­dat­ta­vak­si. (Huhtikuu 2014, Laura Calderón Westö.)

Kun jouk­ko­hau­ta löytyy, usein on jotain ennak­ko­tie­toa siitä, keitä haudassa lepää. Perheenjäseniään aktii­vi­ses­ti etsivät seuraavat hautojen kai­vauk­sia toivoen näkevänsä tutun puseron tai korun, yksi­tyis­koh­dan, joka toisi vas­tauk­sen ja päättäisi epä­tie­toi­suu­den. Perun maa­seu­dul­la Ayacuchossa koh­taa­ma­ni ihmiset olivat monesti sil­min­nä­ki­jöi­nä rak­kai­den­sa katoa­mis­het­kel­lä, ja he usein lähtivät etsimään kadon­nei­ta. Joskus omaiset jopa löysivät oikeille jäljille, seu­ra­si­vat vihjeitä ja mat­kus­ti­vat pitkiäkin matkoja toivon perässä. Jotkut pääsivät etsin­nöis­sään pidem­mäl­le, mutta harva enää löysi rak­kai­taan. Suurin osa joutui luo­vut­ta­maan jälkien kadotessa.

Kaikki tieto on arvokasta, kun satojen ihmisten jouk­ko­hau­taa sel­vi­te­tään: Missä ja kenen seurassa henkilöt on viimeksi nähty? Mitkä ovat olleet kaap­pauk­seen liittyvät liikkeet? Mitä kadon­neil­la oli päällään? Minkä näköisiä kadonneet henkilöt olivat, oliko jol­la­kul­la esi­mer­kik­si murtunut nenä, iso leuka tai ontuiko joku? Mitä he kantoivat mukanaan, mitä koruja heillä saattoi olla? Tupakoivatko he? Onko heille tehty leik­kauk­sia, oliko kadon­neil­la muita vammoja tai ruhjeita ennen katoa­mis­het­keä? Kaikesta tästä tiedosta foren­si­nen ant­ro­po­lo­gi rakentaa kehikon tun­nis­ta­mat­to­mien ympärille. Kaikki luut luet­te­loi­daan ja kuvataan. Niissä olevat ruhjeet ja vammat luo­ki­tel­laan kate­go­rioi­hin anti-mortem, peri-mortem tai post-mortem. Vaatekappaleista yritetään saada DNA-näyte, jota voidaan verrata per­heen­jä­sen­ten DNA:han siinä toivossa, että ne vas­tai­si­vat toisiaan.

Perun foren­si­sen ant­ro­po­lo­gian keskuksen tilat Limassa. (Maaliskuu 2014, Laura Calderón Westö.)

Uhrit kertovat tarinan laajemmasta yhteiskunnallisesta ilmiöstä

Vuosikymmeniä maan alla olleet vaatteet hajoavat riippuen mate­ri­aa­lis­ta sekä muista ilmastoon ja maaperään liit­ty­vis­tä seikoista. Ne antavat kuitenkin tärkeitä tietoja uhrista, kuten vihjeen uhrin koosta, suku­puo­les­ta, asuin­pai­kas­ta, elin­ta­sos­ta ja mah­dol­li­ses­ta työstä, mutta ne voivat myös kertoa tärkeitä asioita uhrin vii­mei­sis­tä koke­muk­sis­ta. Perussa kaap­paa­jat har­ras­ti­vat mm. uhrien vaat­tei­den vaihtoa, mikä selitti, miksi eräästä haudasta löy­det­tiin mies­puo­li­sia luu­ran­ko­ja puettuna naisten perin­nea­sui­hin. Tämä oli tapa nöy­ryyt­tää ja alistaa, mutta myös tapa sekoittaa etsintöjä ja ylläpitää epä­tie­toi­suu­den ilma­pii­riä – vaate ei ker­to­nut­kaan haudassa olevista uhreista, vaan viittasi muihin mah­dol­li­siin uhreihin.

Löydökset kertovat väki­val­lan piir­tees­tä ja ovat osa suurempaa väki­val­lan poli­tiik­kaa Perussa. Näin ollen foren­si­nen ant­ro­po­lo­gi voi paneutua koko­nais­val­tai­sem­min tut­ki­muk­seen – hän ei vain tunnista ihmisiä luista, vaan hän tukeutuu yhtei­söi­hin, joihin uhri kuului. Hän pyrkii ymmär­tä­mään ja sel­vit­tä­mään kunkin uhrin kohtalon suhteessa laa­jem­paan kon­teks­tiin, Perussa vuosina 1980 – 2000 har­joi­tet­tuun poliit­ti­seen väki­val­taan.

Kuva: Pixabay​.com, CC0 Public Domain

Kokonaisvaltainen katsaus sekä yksi­löl­li­siin koh­ta­loi­hin että laa­jem­piin krii­sei­hin ja väki­val­lan malleihin tarjoaa läh­tö­koh­dan foren­si­sen ant­ro­po­lo­gin työlle surevan yhteisön kes­kuu­des­sa. Käsitellessään uhrien jäänteitä ja palaut­taes­saan tun­nis­tet­tu­ja omaisille foren­si­nen ant­ro­po­lo­gi näkee läheltä omaisten surun ja mene­tyk­sen sekä mene­tyk­sen vai­ku­tuk­set myös yhtei­söis­sä. Rakentaessaan yhdessä muiden asian­tun­ti­joi­den kanssa tapah­tu­mien kehi­tys­kul­kua ja sel­vit­täes­sään kuolemiin joh­ta­nei­ta syitä foren­si­nen ant­ro­po­lo­gi kerää ymmär­rys­tä kult­tuu­ri­sis­ta, poliit­ti­sis­ta, uskon­nol­li­sis­ta ja etnisistä seikoista, jotka ympä­röi­vät tapah­tu­mia.

Kaikki tämä on hyö­dyl­lis­tä esi­mer­kik­si totuus- ja sovin­non­te­ko­ko­mis­sioi­den vii­te­ke­hyk­ses­sä, jossa pyritään totuuden ker­to­mi­sen lisäksi luomaan puitteet yhteisön uudel­leen­ra­ken­ta­mi­sel­le ja rauhalle. Forensisen ant­ro­po­lo­gin työ on näissä olo­suh­teis­sa vält­tä­mä­tön, sillä sureva omainen haluaa vain tietää, mitä on tapah­tu­nut ja missä kadonnut on, jotta hän voisi palata arkeen ja käsitellä menetystä.

Tehtävä ei ole helppo ja vain murto-osa kadon­neis­ta on pystytty tun­nis­ta­maan ja palaut­ta­maan omaisille, vaikka tapah­tu­mis­ta on jo vuo­si­kym­me­niä. Aika ei ole omaisten puolella, ja moni on jo meneh­ty­nyt odot­taes­saan vas­tauk­sia. Kymmenet tuhannet tun­te­mat­to­mat kohtalot ja tuhannet mer­kit­se­mät­tö­mät jouk­ko­hau­dat var­jos­ta­vat edelleen peru­lais­ten –ja monien muiden yhteis­kun­tien – arkea.

  • Teksti: Laura Calderón Westö, VTM
  • Artikkelikuva: Incase (Flickr​.com, CC BY 2.0)
  • Hayner, Priscilla 2011 [2001]. Unspeakable Truths: Transitional Justice and the Challenge of Truth Commissions. New York: Routledge.
  • Sanford, Victoria 2003. Buried Secrets: Truth and Human Rights in Guatemala. Palgrave MacMillan.
  • Perun foren­si­sen ant­ro­po­lo­gian keskus EPAF

Aiheesta lisää AntroBlogissa

Kirjoittaja

Laura Calderón Westö (VTM) on yksi soveltavan antropologian verkoston perustajista. Opinnoissaan Laura keskittyi sosiaaliseen muistamiseen ja yhteiskunnalliseen uudelleenrakentamiseen sekä poliittisen väkivallan ilmiöön ruohonjuuritasolla. Lauraa kiehtoo kokemuksellisuuden, arjen tarinallistamisen sekä organisaatiotutkimuksen tematiikka.

OSALLISTU KESKUSTELUUN