Sinun tekstisi ei ole sinun

Tekstit ja kir­joit­ta­mi­nen ovat olen­nai­nen osa niin ant­ro­po­lo­gien kuin monien muidenkin työtä. Tässä artik­ke­lis­sa mietin kir­joit­ta­mi­seen liittyviä käsi­tyk­siä ja esitän, että vaikka tekstit usein saattavat näyt­täy­tyä yksit­täi­sen ihmisen tuot­ta­mi­na eril­li­si­nä koko­nai­suuk­si­na, niitä kan­nat­tai­si lähestyä yhteis­työn kohteina ja pro­ses­sei­na. On sinänsä kiin­nos­ta­vaa, että siinä missä ant­ro­po­lo­git yleensä koros­ta­vat toiminnan sosi­aa­li­sia ja kult­tuu­ri­sia taustoja ja tekstien moni­ää­ni­syyt­tä, olemme kenties kuitenkin itsekin tottuneet ajat­te­le­maan kir­joit­ta­mis­ta yksilösuorituksena. 

Olen ollut mukana AntroBlogin toi­min­nas­sa viime syksystä lähtien. Toimin yhtenä toi­mi­tuk­sen senio­reis­ta, nimik­keel­lä tie­teel­li­nen arvioit­si­ja. Tehtäväni on lukea ja kom­men­toi­da tekstejä ennen niiden jul­kai­se­mis­ta. Kirjoittaessani itse AntroBlogiin saan vas­taa­vas­ti kom­ment­te­ja muilta. Nämä koke­muk­set ovat ennestään vah­vis­ta­neet mie­les­sä­ni palaut­teen tärkeyttä. Vaikka yksit­täi­nen kir­joit­ta­ja tekee suurimman työn, tekstit val­mis­tu­vat yhteistyössä. 

Olen viimeisen parin­kym­me­nen vuoden aikana työs­ken­nel­lyt paljon eri­lais­ten tekstien — sekä omien että muiden — parissa. Olen opis­kel­lut Helsingin yli­opis­tos­sa 1998 – 2011, suo­rit­taen ensin maisterin tutkinnon sil­loi­ses­sa kult­tuu­riant­ro­po­lo­gian oppiai­nees­sa ja lopulta väitellyt sosiaali- ja kult­tuu­riant­ro­po­lo­gias­ta. Olen opettanut Helsingissä sekä avoimessa yli­opis­tos­sa että sul­je­tul­la puolella 2008 – 2016 useita kursseja vuodessa, ja sinä aikana lukenut ja antanut palau­tet­ta sadoista opis­ke­li­joi­den tuot­ta­mis­ta teks­teis­tä. Työkseni teen tut­ki­mus­ta. Kirjoitan itse muun muassa stand-up komiikkaa sekä erilaisia tekstejä kolum­neis­ta ver­tai­sar­vioi­tui­hin tie­teel­li­siin jul­kai­sui­hin. Tutkijana myös teen ver­tai­sar­vioin­tia. Lisäksi olen tehnyt käännöksiä. 

Kirjoittamaan oppiminen

En ole koskaan var­si­nai­ses­ti opis­kel­lut kir­joit­ta­mis­ta. Olen saanut ohjausta ja har­jaan­nus­ta aikoinaan äidin­kie­len tunneilla. Opintojen aikana kir­joit­ta­mis­ta on kom­men­toi­tu eri­lais­ten kurssien ja semi­naa­rien yhtey­des­sä. Joku ’tie­teel­li­sen kir­joit­ta­mi­sen kurssi’ tuli suo­ri­tet­tua perus­tut­kin­non alku­hä­mä­ris­sä, taisin tehdä sen tent­ti­mäl­lä. Pidän kir­joit­ta­mi­ses­ta, mutta se on samalla usein tus­kal­lis­ta. Deadlinea vastaan yötä myöten kir­joit­ta­mi­nen oli tuttua eri­tyi­ses­ti opis­ke­luai­koi­na: nykyään koetan kir­joit­taa neljä kertaa 25 minuuttia päivässä käyt­tä­mäl­lä pomodoro-tek­niik­kaa, jossa työs­ken­nel­lään kes­kit­ty­nees­ti tietty aika (esi­mer­kik­si 25 minuuttia) ja sitten pidetään lyhyempi tauko. Helpommat ja vai­keam­mat kaudet vaihtelevat.

Kaikkein eniten olen oppinut kir­joit­ta­mi­ses­ta kom­men­toi­mal­la toisten tekstejä. Tämä on opettanut hah­mot­ta­maan tekstiä eri näkö­kul­mis­ta, pukemaan paran­nusi­deat kon­kreet­ti­sik­si ehdo­tuk­sik­si sekä ottamaan palau­tet­ta vastaan. 

Kirjoittaminen miel­le­tään usein yksilön vastuulla olevaksi toi­min­nak­si, joka yhdistyy vahvasti kir­joit­ta­jan taitoihin ja jopa älyyn. Antropologi Joel Robbins on kir­joit­ta­nut siitä, kuinka oletukset puheesta ja kie­len­käy­tös­tä vaih­te­le­vat his­to­rial­li­ses­ti ja kult­tuu­ri­ses­ti. Modernin yksilön kohdalla aja­tel­laan usein, että kielen tehtävä on kuvata ja heijastaa tämän sisäistä tilaa. Kulttuurinen mallimme ilmai­sus­ta on yksilö, jolla on mie­les­sään abstrak­te­ja ideoita ja aikeita, jotka hän pukee kie­lel­li­siin muotoihin. Nämä yksi­löl­li­set intentiot ja mer­ki­tyk­set arvo­te­taan kie­lel­lis­tä muotoa kor­keam­mal­le. Muoto näyt­täy­tyy tyhjänä kuorena, jonka tehtävä on toimia mer­ki­tys­ten välineenä. Epäilenkin, että monien mie­li­ku­vis­sa hyvä kir­joit­ta­ja tuottaa helposti ja nopeasti valmista tekstiä, joka heijastaa kir­joit­ta­jan ajattelua eikä kaipaa useita muokkaus- ja uudelleenkirjoituskierroksia.

Vaikka lopul­li­nen vastuu kuuluukin sille, jonka nimi paperissa on, kir­joit­ta­mi­nen on par­haim­mil­laan moni­vai­hei­nen prosessi. Itse huomaan myös ajat­te­le­va­ni tekstin kautta. Usein kun aloitan tekstin työs­tä­mi­sen, se lähtee vähän eri suuntaan kuin olen ajatellut. Tekstiä työs­täes­sä­ni seurailen näitä suuntia — toiset päätyvät umpi­ku­jaan, mutta jotkut tuottavat uusia oival­luk­sia. Kirjoitan yleensä lyhim­mis­tä­kin teks­teis­tä monta versiota ja lop­pu­tu­los on yleensä jotain muuta kuin alku­pe­räi­nen idea. Eri vaiheissa muilta saatu palaute on olen­nai­sen tärkeä osa prosessia. 

En osaa sanoa, olisiko yliopisto-opin­toi­hin tarpeen lisätä kir­joit­ta­mi­sen opet­ta­mis­ta. Olen itse koettanut käyttää ope­tuk­ses­sa­ni myös ver­tai­sar­vioin­tia, jossa opis­ke­li­jat arvioivat toistensa töitä sekä ohjata ihmisiä lukemaan kurs­si­teks­te­jä myös kir­jal­li­si­na tuotoksina.

Vertaisarviointi kurs­seil­la saattaa herättää huolta. Oman tekstin näyt­tä­mi­nen muille jännittää ja toisten töiden arvioi­mi­nen tuntuu kiusal­li­sel­ta. Kyseessä on kuitenkin kaikilla tasoilla hyö­dyl­li­nen taito, sillä lukies­saan toisten juttuja oppii paljon. Ohjeet ja arvioin­nin peri­aat­teet kon­kre­ti­soi­tu­vat esi­merk­kien kautta, ja samalla oppii lukemaan omia tekstejä eri silmin. Antropologian opin­nois­sa ver­tai­sar­vioin­tia tehdään vii­meis­tään kan­di­se­mi­naa­ris­sa, jossa luetaan ja kom­men­toi­daan toisten töitä. 

Kirjoittaminen on tiet­tyi­hin kult­tuu­ri­siin odo­tuk­siin sidottu opittu taito, joka paranee har­joit­te­le­mal­la. Tekstien kom­men­toi­mi­nen ja palaut­teen antaminen auttaa kehit­ty­mään kir­joit­ta­ja­na ja kehit­tä­mään tekstiä vas­taa­maan paremmin tar­koi­tus­taan. Palautetta saadessa ja antaessa myös luottamus on tärkeää. Tämäkin tapahtuu sosi­aa­li­ses­sa kon­teks­tis­sa ja ihan­teel­li­ses­ti yhteisen päämäärän edistämiseksi. 

Teksti, prosessi ja kommunikaatio

Antropologian joh­dan­to­teok­ses­saan ant­ro­po­lo­gi Carol Delaney pohtii, kuinka puhuminen on läh­tö­koh­tai­ses­ti sosi­aa­lis­ta, kun taas lukeminen ja kir­joit­ta­mi­nen ovat usein yksi­näi­siä toi­min­to­ja. Tekstien luomiseen ja käyttöön liittyy kuitenkin paljon his­to­rial­lis­ta ja kult­tuu­ris­ta vaihtelua. Teksti voi olla olemassa nime­no­maan suullista esit­tä­mis­tä varten, tai sitä ei ehkä ole edes tarkoitus lukea: teksti voidaan piilottaa katseilta esi­mer­kik­si amulettiin. 

Lukeminen ja kir­joit­ta­mi­nen tapah­tu­vat aina jossakin kon­teks­tis­sa. Kyseessä on tiet­tyi­hin näkö­kul­miin sidottu kes­kus­te­lu ja kom­mu­ni­kaa­tio: tekstit ovat puheen­vuo­ro­ja pikem­min­kin kuin itse­näi­siä ja erillisiä teoksia. Tekstit hei­jas­ta­vat teki­jään­sä, hänen (tai heidän) sosi­aa­lis­ta ole­mus­taan ja aikansa kir­jal­li­sia käy­tän­tö­jä. Teksti on aina suunnattu jol­le­kul­le. Suuntaus voi olla epä­mää­räi­nen, mutta kaikki kir­joit­ta­jan valinnat rajaavat vas­taa­not­ta­jien joukkoa jollakin tavoin. Tulkintakontekstit vaih­te­le­vat ja muuttuvat, eikä teksti senkään takia ole lopul­li­sen pysyvä teos — vaikka kir­joit­ta­ji­na ja kom­men­taat­to­rei­na meillä on mielessä kuva ole­te­tus­ta lukijasta, jonka kautta kuvit­te­lem­me tie­tyn­lai­sen tul­kin­ta­ke­hyk­sen ja suun­taam­me tekstiä. 

Oletettu lukija onkin tärkeä niin kir­joit­taes­sa kuin tekstiä kom­men­toi­des­sa. Huomaan itse tois­ta­va­ni monen­lais­ten tekstien kanssa samoja peri­aat­tei­ta: selkeys, punainen lanka ja rele­vans­si. Ilmaiseeko kir­joit­ta­ja aja­tuk­sen­sa selkeästi? Kulkeeko tarina alusta loppuun? Onko esiin otetut asiat käsitelty riittävän hyvin ja onko niiden mukanaolo perus­tel­tua? Näitä mää­rit­tä­vät vielä tekstin lajiin liittyvät tar­koi­tuk­set ja odotukset sekä kir­joit­ta­jan omat päämäärät.

On kiin­nos­ta­vaa, että mitä pidem­mäl­le tutkija urallaan etenee, sitä enemmän hänen teks­te­jään toden­nä­köi­ses­ti kom­men­toi­daan jo ennen julkaisua. Vaikka mie­li­ku­vis­sa tutkija ehkä puurtaa yksin, työtä tehdään lopulta tiiviissä suhteessa tie­deyh­tei­söön. Esimerkiksi jul­kais­ta­vat artik­ke­lit ovat yleensä monen sil­mä­pa­rin läpi­käy­miä. Niihin kohdistuu yhdestä kolmeen ver­tai­sar­vio­ta ja lisäksi niitä lukevat editori, kie­len­huol­to sekä kollegat. Ideoita esi­tel­lään myös kon­fe­rens­seis­sa ja semi­naa­reis­sa. Useissa yli­opis­tois­sa on myös erilaisia vähemmän viral­li­sia piirejä, ja ainakin itselläni on tapana vaihtaa tekstejä tiettyjen kol­le­goi­den kanssa. Kommentoimme kaikkea tii­vis­tel­mis­tä työhakemuksiin. 

AntroBlogissa kir­joi­tet­tiin juuri opis­ke­li­ja­pa­nee­lis­ta ant­ro­po­lo­gi­päi­vil­lä ja todettiin, että tiedettä tehdään yhteis­työs­sä ja kes­ke­ne­räi­syy­den näyt­tä­mi­nen on usein prosessin kannalta hyvä asia. Itse aikoinaan tykkäsin myös väi­tös­kir­jaa tehdessä mennä semi­naa­riin aika kes­ke­ne­räi­sel­lä tekstillä – koska silloin olin valmis kuun­te­le­maan kommentteja. 

Professori Jukka Siikala huomautti aikoinaan, ettei semi­naa­rie­si­tel­mäs­sä ole kyse suuresta per­for­mans­sis­ta vaan mopon kor­jaa­mi­ses­ta. Jokainen tuo paikalle vuo­rol­laan moponsa tai sen osia ja yhdessä mietitään, miten sen saisi kulkemaan. Samalla on muis­tet­ta­va myös ottaa huomioon, millä tavoin seminaari tai vastaava palvelee parhaiten tar­koi­tus­taan. Tekstin ei tarvitse olla valmis, mutta tekstistä vastuun ottavan henkilön olisi hyvä olla perillä siitä, missä vaiheessa hän on ja millaisia kysy­myk­siä toisille esittää. 

Yhdessä eteenpäin

Tekstien tuot­ta­mi­nen kuuluu oleel­li­ses­ti ant­ro­po­lo­gin työhön. Kirjoittaminen on tärkeä osa opintoja ja toden­nä­köi­ses­ti osa monen yli­opis­tos­ta val­mis­tu­van tulevia työ­teh­tä­viä. Kyky vas­taa­not­taa infor­maa­tio­ta, suodattaa siitä olen­nai­nen, yhdistää eri seikkoja ja näkö­kul­mia ja tuottaa tästä jollekin taholle ohjattu viesti joko kir­jal­li­ses­sa tai suul­li­ses­sa muodossa yhdistää kurs­sies­sei­tä, AntroBlogin tekstejä sekä ver­tai­sar­vioi­tu­ja tie­teel­li­siä artikkeleita.

AntroBlogin artik­ke­lei­den lukeminen ja työs­tä­mi­nen on minulle äärim­mäi­sen pal­kit­se­vaa ja opet­ta­vais­ta. AntroBlogin keskeisin yleisö koostuu ehkä muista kuin ant­ro­po­lo­geis­ta, mutta näen sekä sivuston että oman osuuteni siinä osana ant­ro­po­lo­gis­ta tie­deyh­tei­söä. On mie­len­kiin­tois­ta seurata läheltä yksit­täis­ten tekstien tietä jul­kai­su­kun­toon ja nähdä se laaja kirjo aiheita, joita suo­ma­lai­set ant­ro­po­lo­git tarkastelevat. 

Digitaalisen jul­kai­se­mi­sen nopeus ja jous­ta­vuus muis­tut­taa myös siitä, että tavallaan idean tai edes tekstin val­mis­tu­mi­nen on sekin harhaa. Pidetty esitelmä tai julkaistu teksti on yksi puheen­vuo­ro kes­kus­te­lus­sa, välie­tap­pi jat­ku­vas­sa prosessissa. 

  • Podcast-lukija: Bea Bergholm
  1. Antropologisen kau­no­kir­jal­li­suu­den monet kasvot
  2. Tiedosta tari­nan­ker­ron­taan
  3. Carol Delaney: The Investigation of Culture
  4. Natural Histories of Discourse, toim. Greg Urban ja Michael Silverstein. 1996.
  5. Robbins, J. 2012. Transcendence and the Anthropology of Christianity: Language, Change, and Individualism. Journal of the Finnish Anthropological Society. Vol 37, 2/​2012: 5 – 23.
  6. Gradutakuu: Pomodoro-tek­nii­kal­la tehok­kuut­ta ja ajanhallintaa 
  7. Kokonaisvaltainen kir­joit­ta­mi­nen: teoriaa tomaatista

Kirjoittaja

Marianna Keisalo on Helsingin yliopistosta 2011 väitellyt antropologi, joka on tutkimuksessaan keskittynyt huumoriin ja erilaisten performanssien semioottiseen antropologiaan, ja sitä myötä ajautunut openmic -koomikoksi. Hän on toiminut yliopistonlehtorina Helsingin yliopistossa ja tuntiopettajana avoimessa yliopistossa. Syyskuussa 2016 hän siirtyi Århusin yliopistoon post doc -tutkijaksi “Digressions: A cross-disciplinary study of the indirectness of the human imagination” -projektiin. Lue lisää Mariannan tutkimusblogista: https://humoranthropology.wordpress.com/

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Kommentit

  • hansu 17.6.2017 klo 12:11

    (Vaikka lopul­li­nen vastuu kuuluukin sille, jonka nimi paperissa on, kir­joit­ta­mi­nen on par­haim­mil­laan moni­vai­hei­nen prosessi.)
    Itse päädyn jotenkin miet­ti­mään et mitä se vastuu on? On lukijalla/​tulkitsijallakin vastuuta jos ymmärtää viestin väärin.
    Kaksimieliset heitot ovat siitä hyvä esimerkki vält­tä­mät­tä lausuja/​kirjoittaja ole edes heti tar­koit­ta­nut niin, mutta silloin pitäisi tuntea lausuja, kuin myös lukija/​yleisö. Kielellinen ymmärrys kun voi muuttua jo naa­pu­ris­sa. Historian kautta tul­kin­nas­sa jää myös osittain kysy­mys­merk­ke­jä, kun miettii että voittaja kir­joit­taa aina historian ja se on lähes aina miesten näkövinkkelistä.

    Vastaa

Lue myös nämä:

Tieteelliset konferenssit näyttäytyvät opiskelijoille usein etäisenä ammattilaisten areenana. Keskusteluun ei uskalla osallistua, koska kokemus puuttuu. Mistä antropologin uraa aloittelevat opiskelijat voisivat saada itseluottamusta argumentaatioon ja mahdollisuuden näyttää omaa osaamistaan? Toukokuussa Antropologipäivillä järjestettiin konferenssin historian ensimmäinen opiskelijapaneeli.

Central European University on Budapestissa sijaitseva yksityinen, amerikkalainen yliopisto, jonka toiminta on uhattuna. Maaliskuun 2017 lopussa Unkarin hallitus jätti parlamentille lakiehdotuksen, jossa muokataan maassa toimivien ulkomaisten yliopistojen pelisääntöjä. Huomattavana erona edelliseen lainsäädäntöön Unkarissa toimivilla ulkomaalaisilla yliopistoilla tulee olla fyysinen kampus ja opetusta myös alkuperäismaassa. Lisäksi alkuperäismaan hallituksen ja Unkarin hallituksen tulee solmia keskenään sopimus kyseisen yliopiston toiminnasta.

Kahden vuoden välein järjestettävä kaksipäiväinen antropologian konferenssi ‘Antropologipäivät’ pidetään tänä vuonna Jyväskylässä 22.-23. toukokuuta. Tapahtuman organisoimisesta vastaavat Suomen Antropologisen Seuran kanssa Jyväskylän yliopiston Historian ja etnologian laitoksen antropologit. Konferenssissa tutkimustaan esittelevien panelistien joukossa on antropologeja ja tutkijoita lähialoilta. Myös AntroBlogi on läsnä tapahtumassa!

Venäjällä opinnäytetyön voi myös ostaa. Internetistä löytyy loputtomasti sivuja, joilla mainostetaan mahdollisuutta tilata opinnäytetyö. Hinnatkaan eivät päätä huimaa: opiskelijoiden vuosittain kirjoittamat kurssityöt irtoavat 20 eurolla. Vaikka kandeista ja graduista joutuu pulittamaan enemmän, kyseessä eivät ole mitkään varakkaille opiskelijoille suunnatut eliittimarkkinat.