Visuaalinen antropologia

Visuaalinen ant­ro­po­lo­gia eri­kois­tu­mi­sa­lu­ee­na sisältää paitsi etno­gra­fi­sen elo­ku­van­teon, myös ihmis­kun­nan lukuisat muut visu­aa­li­set keinot ilmaista itseään eri puolilla maailmaa. Laajimmillaan sen voi katsoa sisäl­tä­vän ilmai­su­ta­po­ja aina maa­laus­tai­tees­ta ja valo­ku­vauk­ses­ta ark­ki­teh­tuu­riin ja jopa per­for­mans­si­tai­tei­siin. Usein visu­aa­li­nen ant­ro­po­lo­gia kohtaakin taiteen ant­ro­po­lo­gian, joka tutkii saman­kal­tai­sia ilmiöitä hieman eri näkö­kul­mas­ta.

Nykypäivänä visu­aa­li­nen eri­kois­tu­mi­sa­lue esiintyy usein myös media-ant­ro­po­lo­gian yhtey­des­sä, sillä suuri osa uutisista ja meille ker­ro­tus­ta tiedosta tapahtuu kuva­pai­not­teis­ten medioiden väli­tyk­sel­lä. Suomessa esi­mer­kik­si dosentti Johanna Sumiala on tutkinut mediaa ritu­aa­lien näkö­kul­mas­ta.

Kuvat paitsi hei­jas­te­le­vat tapojamme tar­kas­tel­la maailmaa, myös muok­kaa­vat käsi­tyk­siäm­me paikoista ja ihmisistä, joita emme oma­koh­tai­ses­ti tunne. Televisiolähetysten, mainosten ja jopa eri­lais­ten avus­tus­jär­jes­tö­jen tavat kuvata eri kult­tuu­re­ja ja ihmis­ryh­miä vai­kut­ta­vat siihen, millainen kuvit­te­lem­me pai­kal­li­sen todel­li­suu­den olevan. Tämän vuoksi visu­aa­lis­ten ilmiöiden ja repre­sen­taa­tioi­den ver­tai­le­va tutkimus on hyvin ajan­koh­tai­nen aihe.

Antropologien tehtävä on vertailla, tulkita ja kysee­na­lais­taa eri­lai­sis­ta lähteistä tulevien kuvien syn­nyt­tä­miä kult­tuu­ri­si­don­nai­sia miel­leyh­ty­miä. Visuaalinen ant­ro­po­lo­gia pyrkii paitsi tul­kit­se­maan omia käsi­tyk­siäm­me ‘meistä’ ja ‘muista’, myös tuomaan esiin kuvat­tu­jen tai kuvien luojien oman äänen ja kult­tuu­ri­sen kon­teks­tin.

Liikkuva kuva osana antropologiaa

Antropologit ovat jo pitkään käyt­tä­neet visu­aa­li­sia apu­vä­li­nei­tä kent­tä­työs­sään sekä myöhemmin ana­ly­soi­ta­vaa aineistoa tut­kies­saan. Mitä enemmän tek­no­lo­gia kehittyi ja mitä kevyem­mik­si ja help­po­käyt­töi­sem­mik­si laitteet tulivat, sitä ylei­sem­mäk­si esi­mer­kik­si video­ma­te­ri­aa­lin käyttö muuttui. Valokuvia ja video­ma­te­ri­aa­lia voidaan käyttää tukena myös tut­ki­muk­sis­sa, joiden lähes­ty­mis­ta­pa ei ole ensi­si­jai­ses­ti visu­aa­li­nen.

Näitä mate­ri­aa­le­ja hyö­dyn­tä­vis­sä tut­ki­muk­sis­sa haas­teek­si voi kuitenkin muodostua se, että tutkijan tulee osata myös käyttää sujuvasti kuvien tai videon tal­len­ta­mi­seen käy­tet­tä­viä laitteita. Tämä voi olla hankalaa esi­mer­kik­si silloin, jos tutkija haluaa keskittyä osal­lis­tu­vaan havain­noin­tiin ilman teknisten ongelmien aiheut­ta­mia kes­key­tyk­siä. Joskus ant­ro­po­lo­git toteut­ta­vat­kin tut­ki­mus­ta yhteis­työs­sä kuvaajien kanssa, kuten esi­mer­kik­si Helsingin yli­opis­ton ant­ro­po­lo­gian pro­fes­so­ri­na toimiva Sarah Green tekee Crosslocations-tut­ki­mus­pro­jek­tis­saan. Kameroita on myös annettu suoraan infor­mant­tien käsiin. Tämä lähes­ty­mis­ta­pa ei kui­ten­kaan ole eet­ti­ses­ti täysin ongel­ma­ton, etenkään jos siitä saatua mate­ri­aa­lia käytetään sel­lais­ten paikkojen tut­ki­mi­seen, joihin ant­ro­po­lo­geil­la ei muuten olisi pääsyä.

Visuaalinen ant­ro­po­lo­gia on myös matalan kynnyksen keino tutustua ant­ro­po­lo­gi­aan laa­jem­pa­na tut­ki­musa­la­na. Etnografisen filmin kautta esi­mer­kik­si kent­tä­työn havain­nol­lis­ta­mi­nen on tehokas tapa muun muassa kou­lu­ym­pä­ris­tös­sä. Erityisesti vanhempia elokuvia kat­sot­taes­sa on kuitenkin hyvä pitää kiinni kriit­ti­ses­tä ajat­te­lus­ta. Ei ole ennen­kuu­lu­ma­ton­ta, että tilan­tei­ta lavas­te­taan tai kuvia rajataan näyt­tä­mään vain tietty osa koko­nai­suu­des­ta. Tämä onkin osa sitä, mikä tekee visu­aa­li­ses­ta ant­ro­po­lo­gias­ta mie­len­kiin­toi­sen tut­ki­musai­heen. Miksi juuri tätä aihetta on päätetty korostaa? Mitä se kertoo itse kuvan ottajasta tai filmin tekijästä?

Esimerkiksi Jean Rouch, joka nähdään laajalti yhtenä visu­aa­li­sen ant­ro­po­lo­gian oppi-isistä, sai osakseen kri­tiik­kiä todel­li­suu­den vää­ris­te­lys­tä muun muassa Nigerin tasa­val­las­sa kuvaa­mis­taan elo­ku­vis­ta. Tämä ei kui­ten­kaan ollut mää­rit­tä­vä tekijä hänen urallaan eikä vähen­tä­nyt hänen arvos­tus­taan elo­ku­van­te­ki­jä­nä ja ant­ro­po­lo­gi­na. Rouch teki myös tietoista etno­fik­tio­ta käyttäen yhdessä tie­teel­li­sen ja etno­gra­fi­sen lähes­ty­mis­ta­van kanssa tai­teel­li­sem­paa nar­ra­tii­via. Myös uraa­uur­ta­va Nanook of the North (1922), tekijänsä Robert Flahertyn mukaan perin­teis­tä inuiit­tie­lä­mää kuvannut doku­men­taa­ri, jätti tar­koi­tuk­sel­la pois niin kut­sut­tu­ja moderneja ele­ment­te­jä pai­kal­lis­ten elämästä ja eteni paikoin käsi­kir­joi­te­tus­ti.

Onko etno­gra­fi­sen elokuvan ja visu­aa­li­sen ant­ro­po­lo­gian välillä siis eroja? Tästä on olemassa eriäviä mie­li­pi­tei­tä. Usein elokuva tai doku­ment­ti luo­ki­tel­laan etno­gra­fi­sek­si, jos se kuvaa ei-län­si­mai­sia yhteis­kun­tia tai yhteisöjä tut­ki­val­la ja opet­ta­vai­sel­la otteella. Tämä ei kui­ten­kaan vält­tä­mät­tä tarkoita, että elokuvan tekijä olisi kou­lu­tuk­sel­taan ant­ro­po­lo­gi, jolloin kaikki alueeseen eri­kois­tu­neet eivät laske teosta oman alansa edus­ta­jak­si.

Dokumentintekijä, joka kuvaa itselleen vierasta ja kaukaista yhteisöä filmin keinoin, saattaa tehdä sen oman sub­jek­tii­vi­sen linssinsä läpi. Antropologia pyrkii tul­kit­se­maan ja kuvaamaan asioita läsnäolon, osal­lis­tu­van tut­ki­muk­sen ja pai­kal­lis­nä­kö­kul­man kautta. Pelkkä paikalle saa­pu­mi­nen ja kameran pys­tyt­tä­mi­nen ei riitä siihen, että syntyvää teosta voi­tai­siin kutsua visu­aa­li­sek­si ant­ro­po­lo­giak­si. Tarkoituksellisesti shok­kiar­voon ja vierauden koros­ta­mi­seen pyrkivät elokuvat ovat hyvä esimerkki siitä, mitä tie­tee­na­la pyrkii vält­tä­mään.

Muita esi­merk­ke­jä klas­si­sis­ta etno­gra­fi­sis­ta elo­ku­vis­ta ovat John Marshallin N!ai, the Story of a !Kung woman (1980) ja Gary Kildean ja Jerry Leachin Trobriand Cricket (1975). Uudempiin alan edus­ta­jiin kuuluvat muun muassa David MacDouggallin Gandhi’s Children (2008) ja Robert Lemelsonin Shadows and Illuminations (2010).

Ihminen kameran takana

Harkitusti esi­te­tyil­lä kuvilla pyritään raken­ta­maan tie­tyn­lais­ta todel­li­suut­ta. Visuaalinen ant­ro­po­lo­gia pyrkii tul­kit­se­maan näitä todel­li­suu­den kuvauksia esi­mer­kik­si tois­tu­vien kaavojen ja sym­bo­lii­kan kautta. Vaikka klassiset esimerkit kes­kit­ty­vät elokuviin, valo­ku­viin ja esit­tä­vään tai­tee­seen, on sosi­aa­li­nen media muokannut myös tämän eri­koi­sa­lan mah­dol­li­suuk­sia.

Mitä selfiet kertovat meistä? Miten pyrimme esit­tä­mään itsemme maa­il­mal­le välit­tö­mäs­ti laajalle leviävien visu­aa­lis­ten medioiden kautta, miten nämä kuvat tulkitaan eri puolilla maailmaa?

Kun kuvan kohde on yhtä kuin kuvaaja, eikä kameran takana ole toista osapuolta, on todel­li­suu­den rajaus lähtöisin kuvaa­jas­ta itsestään. Snapchat, Instagram ja muut kuva­pai­not­tei­set mediat tuntuvat usein vah­vis­ta­van vanhaa sanan­las­kua: “Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa”. Jos emme tunne lähet­tä­jän kult­tuu­ris­ta kon­teks­tia, voivat nämä sanat kuitenkin muuttua val­ta­vak­si peliksi rik­ki­näis­tä puhelinta.

Kattavaa yleis­kat­saus­ta ja johdantoa visu­aa­li­seen ant­ro­po­lo­gi­aan etsivän kannattaa tutustua Jari Kupiaisen ja Liisa Häkkisen vasta ilmes­ty­nee­seen teokseen Kuvatut kult­tuu­rit: Johdatus visu­aa­li­seen ant­ro­po­lo­gi­aan (2017).

  • Teksti: Sanna Rauhala, VTK
  • Verkkotaitto: Saara Toukolehto
  • Kuvitus: Pixabay​.com, CC by Public Domain
  • Grimshaw, Anna & Ravetz, Amanda (2005). Visualizing Anthropology. Bristol, UK.
  • Hockings, Paul (toim.) (2009). Principles of Visual Anthropology. Kolmas painos. De Gruyter Mouton.
  • Kupiainen, Jari & Häkkinen, Liisa (2017): Kuvatut kult­tuu­rit: Johdatus visu­aa­li­seen ant­ro­po­lo­gi­aan. Suomalaisen kir­jal­li­suu­den seura.
  • MacDouggall, David (2005): The Corporeal Image: Film, Ethnography, and the Senses. Princeton University Press.
  • Stoller, Paul (1992). The Cinematic Griot: The Ethnography of Jean Rouch. University of Chicago Press.
  • Sumiala, Johanna (2010): Median rituaalit: Johdatus media-ant­ro­po­lo­gi­aan. Vastapaino.

Aiheesta lisää AntroBlogissa

Kirjoittaja

Sanna Rauhala on sosiaali- ja kulttuuriantropologian maisteri Helsingin yliopistosta. Työkseen hän kehittää ihmislähtöisiä ratkaisuja antropologista osaamistaan hyödyntäen CGI Nextin palkkalistoilla. AntroBlogissa Sanna toimii AV-tuotantopäällikkönä, ideoi monimediaista sisältöä, esiintyy videokasvona YouTuben puolella ja on jonkinlainen toimituksen yleishärvääjä. Hän kirjoitti pro gradunsa hoivarobotiikasta vanhainkotiympäristöissä, ja hänen muita tutkimusmielenkiintojaan ovat tekoäly, ihmislähtöinen suunnittelu, pelit ja peliyhteisöt sekä koko laaja maailmankaikkeus - aina kaukaisia galakseja myöten.

OSALLISTU KESKUSTELUUN