Antropologin toivo

Yle Radio 1:n Löytöretki suo­ma­lai­seen toivoon -sarjan vii­mei­ses­sä osassa toi­mit­ta­ja Satu Kivelä tapaa ant­ro­po­lo­gi Inkeri Aulan. Kuten kuun­nel­man aiem­mis­sa­kin jaksoissa, yhtei­söl­li­syys ja yhteyden koke­muk­sen tärkeys nousevat kes­kei­seen rooliin.

Aula nostaa kes­kus­te­lun toivosta glo­baa­lil­le tasolle. Hän huo­maut­taa, että niin toivo kuin epä­toi­vo­kin raken­tu­vat vuo­ro­vai­ku­tus­suh­teis­sa, ja että elämme maa­il­mas­sa jossa vai­ku­tam­me kaiken aikaa toinen toisiimme. Teoillamme on vai­ku­tuk­sia muihin myös silloin, kun emme itse näe sitä — asia joka tuo toivoa yhdelle saattaa samalla luoda epätoivoa toiselle.

Myös aiemmissa kom­men­teis­sam­me on käsitelty yksi­lö­kes­kei­sen ja mark­ki­na­ve­toi­sen kult­tuu­rin suhdetta onneen ja toivoon. Vauraassa ja hyvin­voi­vas­sa lännessä toivon käsite on pitkälti kaapattu kau­pal­lis­ten unelmien ja poliit­ti­sen reto­rii­kan käyttöön. 

Tämä ei ole ongel­mal­lis­ta ainoas­taan siksi, että toivon myyminen on useim­mi­ten silkkaa käär­me­öl­jyn kaup­paa­mis­ta. Suurempi pulma piilee siinä, että hyö­dyk­kei­den pitkät tuo­tan­to­ket­jut aiheut­ta­vat monissa tapauk­sis­sa tuskaa ja epätoivoa ihmisille, eläimille ja ympä­ris­töil­le, joiden kanssa ne ovat suoraan tai välil­li­ses­ti teke­mi­sis­sä. Ilmiö on erityisen tuttu niille ant­ro­po­lo­geil­le, jotka työs­ken­te­le­vät alku­pe­räis­kan­so­jen parissa. 

Markkinatalouden kritiikki ja vaih­toeh­toi­set, vähäi­sem­pään kulu­tuk­seen tähtäävät elä­män­ta­vat törmäävät monesti aja­tuk­seen siitä, että men­nei­syy­teen ei ole paluuta. Käsityksemme kehi­tyk­ses­tä on usein hyvin line­aa­ri­nen. Meille on tyy­pil­lis­tä ajatella, että myös kult­tuu­ri­nen kehitys etenee tiettyyn, alati parem­mak­si muut­tu­vaan suuntaan. Aikaisemmin tapah­tu­neen kehi­tyk­sen piiristä löytyvät asiat näyt­täy­ty­vät siten aut­ta­mat­ta vanhentuneina. 

Monet ant­ro­po­lo­git kri­ti­soi­vat tätä näkemystä. Heidän mukaansa esi­mer­kik­si alku­pe­räis­kan­soil­la olevaa perin­teis­tä, ‘glo­kaa­lik­si’ kutsuttua tie­to­tai­toa ei kan­nat­tai­si käsit­teel­lis­tää ‘alkeel­li­sek­si’ ja olettaa, että myöhemmin syntyneet toiminnan mallit ovat auto­maat­ti­ses­ti parempia. Tämä voi rajata ulko­puo­lel­leen paljon mah­dol­li­suuk­sia — ja toivoa. Aula sanookin toivon syntyvän niistä hetkistä, joissa ihmiset valit­se­vat jotakin muuta kuin val­lit­se­van jär­jes­tyk­sen ylläpitämisen.

Antropologia tarjoaa maa­il­mal­le sen, että voidaan yrittää ymmärtää täysin toi­sen­lai­sia tapoja havaita maailma”, sanoo Inkeri Aula, ja me toi­mi­tuk­ses­sa emme voisi olla enempää samaa mieltä. 

Yle Radio 1:n Toivon heinäkuu: Löytöretki suo­ma­lai­seen toivoon -sarja kuullaan per­jan­tai­sin kello 15.05. Neliosainen ohjel­ma­sar­ja on kuun­nel­ta­vis­sa myös Yle Areenassa. Ohjelmasarjan yhteis­työ­kump­pa­nei­na toimivat Suomen mie­len­ter­vey­den kes­kus­liit­to, AntroBlogi sekä Luonnonpäivät.fi.

  • Artikkelikuva: Yle Radio 1
  1. Hirokazu Miyazaki ja Richard Swedberg, 2016. The Economy of Hope.

Kirjoittaja

Ninnu Koskenalho on valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta, AntroBlogin toinen perustaja ja päätoimittaja. Hän toimii aktiivisesti AntroBlogia julkaisevan Allegra Lab Helsinki ry:n tiedeviestintätoiminnassa ja viettää muun aikansa pohtien avaruusmatkailua, historiaa ja ihmismielen notkeutta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Oletko käynyt joogassa? Onko lapsesi käyttänyt “inkkaripäähinettä”? Kiiluuko sympaattinen Buddha-patsas kirjahyllyssäsi? Jos vastaat myöntävästi, olet saattanut syyllistyä kulttuuriseen appropriaatioon eli kulttuurin omimiseen. Vaikka vieraiden kulttuuristen vaikutteiden omimista on tapahtunut aina, vasta viimeaikaisessa keskustelussa kiteytyy etnisten vähemmistöjen huoli omasta asemastaan. Voiko omimisen kieltää?  

Miten pelastetaan katoava kieli tai elvytetään marginaaliin ajettu kulttuuri? Kielen ja kulttuurin välinen suhde on kiistaton, mutta samaan aikaan kieliä kuolee sukupuuttoon jatkuvasti. Tämä johtuu yleensä siitä, että kieli ei siirry luontevasti vanhemmilta sukupolvilta nuoremmille poliittisista tai sosiaalisista syistä. Myös Suomessa saamelaisten kielen ja kulttuurin siirto sukupolvien välillä on ollut vaarassa. Ongelmaan on löydetty yhtenä ratkaisuna kielipesät varhaiskasvatuksen muotona.

Alussa ihmisapina oppii käyttämään työkalua aseena. Aggressiivisuuden puuskassa hän tappaa sillä kilpailevan ihmisapinaryhmän jäsenen. Muut hänen ryhmästään yhtyvät väkivaltaan. Näin kutoo Stanley Kubrick Avaruusseikkailu 2001 -elokuvan alussa ihmiskunnan kehityksen ja sodankäynnin yhteen. Onko kuvaus fiktiota? Uskomus, että vain sivistys voi kahlita sisäisen petomme, on iskostettu syvään. Filosofi Thomas Hobbesin mukaan ennen järjestäytynyttä yhteiskuntaa vallitsi kaikkien sota kaikkia vastaan. Nykyisin näkemystä perustellaan evoluutiopsykologialla: sotaisuus johtuu aggressiivisuudesta, joka on luonnonvalinnan kautta kirjattu geeneihimme.

Ovatko yhteisöllisemmissä kulttuureissa elävät ihmiset vapaampia masennuksesta? Onko masennus samanlaista kaikkialla maailmassa? Yle Radio 1:n ohjelmassa Taru Hallikainen ja Satu Kivelä pohtivat armoa, antropologi taas masennuksen kulttuurisidonnaisuutta.