Siirry suoraan sisältöön

Oman onnensa seppä

Yle Radio 1:n Löytöretki suomalaiseen toivoon -sarjan ensimmäisessä osassa toimittaja Satu Kivelä jututtaa muusikko Jarkko Martikaista toivosta, taiteesta ja hyvästä elämästä. Eräs kiinnostava juonne keskustelussa koskee toivon ja onnen suhdetta sekä “jokainen on oman onnensa seppä” -ajatusta. Martikainen kritisoi mentaliteettia, jossa toivon menetyksen voi kuitata sanomalla, että jokaisella on valta muuttaa elämänsä sellaiseksi kuin haluaa. Julkaisemme neliosaisen sarjan jaksoihin perjantaisin kommentteja, joista ensimmäinen koskee tätä ajatusta.

Neoliberaalissa ihmiskäsityksessä individualismi ja usko yksilön potentiaaliin korostuu äärimmilleen. Yksilö nähdään kohtalonsa aktiivisena luojana, ja vaikeudet omista huonoista valinnoista ja asenteesta johtuvina. Positiivisella voittajan asenteella uskotaan olevan suora yhteys menestykseen. Toivoa onnesta on aina. Hyvä esimerkki tästä on keskustelu, jossa työttömyys ja sitä seuraava köyhyys vieritetään yksilön oletetun laiskuuden ja saamattomuuden syyksi – huolimatta siitä, että työpaikkoja on tarjolla merkittävästi vähemmän kuin työnhakijoita.

Vaikka toivon, hyvän elämän ja onnellisuuden osatekijät vaihtelevat kulttuureittain, ihmiset kaikkialla tasapainoilevat välittömän ja pitkäaikaisen onnen välillä. Kiinnostavasti juuri työ näyttäytyy monissa etnografisissa esimerkeissä osa-alueena, jolla lyhyen ja pitkän tähtäimen onnellisuus kohtaavat.

Martikainen uskoo taiteen tuovan ihmisille toivoa. Kuten hän toteaa, köyhän voi kuitenkin olla vaikea tai mahdoton harrastaa taiteita. Toivo ei ole näin olekaan demokraattista, vaan riippuu osin yksilön sosioekonomisesta asemasta. “Hyväosaisuus” määrittyy sen mukaan, mitä yhteiskunnassa arvostetaan ja mistä ihmisiä palkitaan. Se ei välttämättä ole linjassa esimerkiksi työn mielekkyyden tai tärkeyden kanssa, saati heijastele omien lahjojen käyttöön ottamisen astetta. Äärimmäisen lahjakas taiteilija saattaa elää köyhyysrajan alapuolella, ja hoiva-alan ammattilaisten työn tärkeys ei välttämättä näy palkkana saati arvostuksena.

“Oman onnensa seppä” -ajattelulla on erityisen suuri tenho silloin, kun omassa elämässä menee hyvin. On mukava ajatella, että hyvä tilanne on omien valintojen ansiota. Menestys voi kuitenkin olla myös etuoikeuksien ja onnellisten sattumien kasauma, johon yksilöllä on ollut vain vähän vaikutusta. Tarinat omista onnistumisista eivät kelpaa todistusaineistoksi, joka on kopioitavissa muiden elämäntilanteisiin – vaikka meille onkin tyypillistä uskoa niin. Kun hyväosaiselle riittää vähäisempi pyrkimys kohti samaa päämäärää, voi heikommassa asemassa olevan olla vaikea ylläpitää toivoa.

Toivoa kuitenkin saa kaupasta, jos on varaa maksaa. Onnellisuuden teollisuus on valjastanut unelmat tehokkaasti kaupalliseen käyttöön. Se myy tuotteita ja palveluita, joiden avulla voi tarttua toivon härkää sarvista. Onnellisuuden tavoitteluun keskittyneessä kulttuurisessa ilmapiirissä onni ei olekaan yksityinen kokemus vaan julkinen performanssi. Sosiaalisen median teknologiat auttavat mittaamaan menestystä ja jakamaan oman elämän tilastoja muiden ihailtavaksi yhä näkyvämmin.

Onnellisuutta pidetään arvoista korkeimpana varsin harvoissa kulttuureissa. Silti se edustaa kaikkialla maailmassa yhteiskunnan keskeisten arvojen toteutumista ihmisen elämässä. Sosiaalinen viitekehys määrittelee kulttuurisidonnaisen “hyvän elämän”, joka meille tarkoittaa ennen kaikkea onnellista elämää. Toivo hyvästä elämästä liittyy maailman mittakaavassa kuitenkin ennen kaikkea sosiaalisiin suhteisiin ja omaan rooliin yhteisössä. Onnellisuuden etnografian valossa näyttääkin siltä, että pitkän tähtäimen onnea ei taota yksin.


Yle Radio 1:n Toivon heinäkuu: Löytöretki suomalaiseen toivoon -sarja kuullaan perjantaisin kello 15.05. Neliosainen ohjelmasarja on kuunneltavissa myös Yle Areenassa. Ohjelmasarjan yhteistyökumppaneina toimivat Suomen mielenterveyden keskusliitto, AntroBlogi sekä Luonnonpäivät.fi.

Lisälukemista:

Iza Kavedzija ja Harry Walker (toim.). Values of Happiness. Toward an anthropology of purpose in life. 2016.

Artikkelikuva: Yle Radio 1.

Jaa tämä artikkeli:
nv-author-image

Ninnu Koskenalho

Ninnu Koskenalho on tiedeviestintään erikoistunut antropologi ja AntroBlogin toinen perustaja. Hän toimi julkaisun päätoimittajana yhdessä Suvi Jaakkolan kanssa vuoteen 2023 saakka ja työskentelee tällä hetkellä freelance-kirjoittajana. Generalistina Ninnua kiinnostaa vähän kaikki - muun muassa ihmismielen narratiivisuus, psykologinen antropologia, rakkaus, mystikot ja uskonnot, tekoäly ja peliteknologia, sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuus ja radikaalit, yllättävät näkökulmat.Katso kirjoittajan artikkelit

3 kommenttia artikkeliin “Oman onnensa seppä”

  1. Nykyisin eivät kaikki vanhat sananparret pidä enää paikkaansa. Esimerkiksi tuo “Jokainen on oman onnensa seppä”.
    Ei ole. Koiviston konklaavi (>Google ym. kiistattomat lähteet) pankkien pelastamiseksi tuhosi n.60000
    täysin syytöntä yritystä. 16000 putipuhtaaksi ryöstettyä yrittäjää päätti päivänsä. Taitavat sepäntaidot
    eivät auttaneet, kun toteutettiin ylimmältä taholta organisoitua väkivaltakoneistoa.
    Kuitenkin, eräs sananparsi kyllä toteutui: “Pääsi kuin koira veräjästä”. Ei edes anteeksi ehtinyt pyytää.
    Jäljellä oleva “fakta” toivottavasti on vielä voimassa. Nimittäin : Murha ei vanhene”. 25 vuotta on kyllä-
    kin jo kulunut.
    Suomi 100 vuotta

  2. Päätöstä odotellessa:

    Äskeiseen voisi vielä lisätä pari paikkansapitämätöntä: “Paistaa se päivä risukasaankin”, sekä : “Aika
    parantaa haavat”. Eivät ole jatkuvassa kyykytyksessä päässeet parantumaan. Päivänpaisteesta puhumattakaan.-

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *