Oman onnensa seppä

Yle Radio 1:n Löytöretki suo­ma­lai­seen toivoon -sarjan ensim­mäi­ses­sä osassa toi­mit­ta­ja Satu Kivelä jututtaa muusikko Jarkko Martikaista toivosta, taiteesta ja hyvästä elämästä. Eräs kiin­nos­ta­va juonne kes­kus­te­lus­sa koskee toivon ja onnen suhdetta sekä “jokainen on oman onnensa seppä” -ajatusta. Martikainen kritisoi men­ta­li­teet­tia, jossa toivon mene­tyk­sen voi kuitata sanomalla, että jokai­sel­la on valta muuttaa elämänsä sel­lai­sek­si kuin haluaa. Julkaisemme nelio­sai­sen sarjan jaksoihin per­jan­tai­sin kom­ment­te­ja, joista ensim­mäi­nen koskee tätä ajatusta.

Neoliberaalissa ihmis­kä­si­tyk­ses­sä indi­vi­dua­lis­mi ja usko yksilön poten­ti­aa­liin korostuu äärim­mil­leen. Yksilö nähdään koh­ta­lon­sa aktii­vi­se­na luojana, ja vaikeudet omista huonoista valin­nois­ta ja asen­tees­ta johtuvina. Positiivisella voittajan asen­teel­la uskotaan olevan suora yhteys menes­tyk­seen. Toivoa onnesta on aina. Hyvä esimerkki tästä on kes­kus­te­lu, jossa työt­tö­myys ja sitä seuraava köyhyys vie­ri­te­tään yksilön oletetun lais­kuu­den ja saa­mat­to­muu­den syyksi — huo­li­mat­ta siitä, että työ­paik­ko­ja on tarjolla mer­kit­tä­väs­ti vähemmän kuin työnhakijoita. 

Vaikka toivon, hyvän elämän ja onnel­li­suu­den osa­te­ki­jät vaih­te­le­vat kult­tuu­reit­tain, ihmiset kaik­kial­la tasa­pai­noi­le­vat välit­tö­män ja pit­kä­ai­kai­sen onnen välillä. Kiinnostavasti juuri työ näyt­täy­tyy monissa etno­gra­fi­sis­sa esi­mer­keis­sä osa-alueena, jolla lyhyen ja pitkän tähtäimen onnel­li­suus kohtaavat. 

Martikainen uskoo taiteen tuovan ihmisille toivoa. Kuten hän toteaa, köyhän voi kuitenkin olla vaikea tai mahdoton harrastaa taiteita. Toivo ei ole näin olekaan demo­kraat­tis­ta, vaan riippuu osin yksilön sosio­eko­no­mi­ses­ta asemasta. “Hyväosaisuus” määrittyy sen mukaan, mitä yhteis­kun­nas­sa arvos­te­taan ja mistä ihmisiä palkitaan. Se ei vält­tä­mät­tä ole linjassa esi­mer­kik­si työn mie­lek­kyy­den tai tärkeyden kanssa, saati hei­jas­te­le omien lahjojen käyttöön ottamisen astetta. Äärimmäisen lahjakas tai­tei­li­ja saattaa elää köy­hyys­ra­jan ala­puo­lel­la, ja hoiva-alan ammat­ti­lais­ten työn tärkeys ei vält­tä­mät­tä näy palkkana saati arvostuksena. 

Oman onnensa seppä” -ajat­te­lul­la on erityisen suuri tenho silloin, kun omassa elämässä menee hyvin. On mukava ajatella, että hyvä tilanne on omien valin­to­jen ansiota. Menestys voi kuitenkin olla myös etuoi­keuk­sien ja onnel­lis­ten sattumien kasauma, johon yksilöllä on ollut vain vähän vai­ku­tus­ta. Tarinat omista onnis­tu­mi­sis­ta eivät kelpaa todis­tusai­neis­tok­si, joka on kopioi­ta­vis­sa muiden elä­män­ti­lan­tei­siin — vaikka meille onkin tyy­pil­lis­tä uskoa niin. Kun hyvä­osai­sel­le riittää vähäi­sem­pi pyrkimys kohti samaa päämäärää, voi hei­kom­mas­sa asemassa olevan olla vaikea ylläpitää toivoa. 

Toivoa kuitenkin saa kaupasta, jos on varaa maksaa. Onnellisuuden teol­li­suus on val­jas­ta­nut unelmat tehok­kaas­ti kau­pal­li­seen käyttöön. Se myy tuotteita ja pal­ve­lui­ta, joiden avulla voi tarttua toivon härkää sarvista. Onnellisuuden tavoit­te­luun kes­kit­ty­nees­sä kult­tuu­ri­ses­sa ilma­pii­ris­sä onni ei olekaan yksi­tyi­nen kokemus vaan julkinen per­for­mans­si. Sosiaalisen median tek­no­lo­giat auttavat mit­taa­maan menes­tys­tä ja jakamaan oman elämän tilastoja muiden ihail­ta­vak­si yhä näkyvämmin. 

Onnellisuutta pidetään arvoista kor­keim­pa­na varsin harvoissa kult­tuu­reis­sa. Silti se edustaa kaik­kial­la maa­il­mas­sa yhteis­kun­nan kes­keis­ten arvojen toteu­tu­mis­ta ihmisen elämässä. Sosiaalinen vii­te­ke­hys mää­rit­te­lee kult­tuu­ri­si­don­nai­sen “hyvän elämän”, joka meille tar­koit­taa ennen kaikkea onnel­lis­ta elämää. Toivo hyvästä elämästä liittyy maailman mit­ta­kaa­vas­sa kuitenkin ennen kaikkea sosi­aa­li­siin suh­tei­siin ja omaan rooliin yhtei­sös­sä. Onnellisuuden etno­gra­fian valossa näyt­tää­kin siltä, että pitkän tähtäimen onnea ei taota yksin. 


Yle Radio 1:n Toivon heinäkuu: Löytöretki suo­ma­lai­seen toivoon -sarja kuullaan per­jan­tai­sin kello 15.05. Neliosainen ohjel­ma­sar­ja on kuun­nel­ta­vis­sa myös Yle Areenassa. Ohjelmasarjan yhteis­työ­kump­pa­nei­na toimivat Suomen mie­len­ter­vey­den kes­kus­liit­to, AntroBlogi sekä Luonnonpäivät.fi.

Lisälukemista:

Iza Kavedzija ja Harry Walker (toim.). Values of Happiness. Toward an anth­ro­po­lo­gy of purpose in life. 2016.

Artikkelikuva: Yle Radio 1.

Kirjoittaja

Ninnu Koskenalho on valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta, AntroBlogin toinen perustaja ja päätoimittaja. Hän toimii aktiivisesti AntroBlogia julkaisevan Allegra Lab Helsinki ry:n tiedeviestintätoiminnassa ja viettää muun aikansa pohtien avaruusmatkailua, historiaa ja ihmismielen notkeutta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Kommentit

  • Olavi Kaisla 9.7.2017 klo 11:58

    Nykyisin eivät kaikki vanhat sanan­par­ret pidä enää paik­kaan­sa. Esimerkiksi tuo “Jokainen on oman onnensa seppä”.
    Ei ole. Koiviston konklaavi (>Google ym. kiis­tat­to­mat lähteet) pankkien pelas­ta­mi­sek­si tuhosi n.60000
    täysin syytöntä yritystä. 16000 puti­puh­taak­si ryös­tet­tyä yrittäjää päätti päivänsä. Taitavat sepäntaidot
    eivät auttaneet, kun toteu­tet­tiin ylimmältä taholta orga­ni­soi­tua väkivaltakoneistoa.
    Kuitenkin, eräs sanan­par­si kyllä toteutui: “Pääsi kuin koira veräjästä”. Ei edes anteeksi ehtinyt pyytää.
    Jäljellä oleva “fakta” toi­vot­ta­vas­ti on vielä voimassa. Nimittäin : Murha ei vanhene”. 25 vuotta on kyllä-
    kin jo kulunut.
    Suomi 100 vuotta

    Vastaa
  • Olavi Kaisla 9.7.2017 klo 13:56

    Päätöstä odo­tel­les­sa:

    Äskeiseen voisi vielä lisätä pari paik­kan­sa­pi­tä­mä­tön­tä: “Paistaa se päivä risu­ka­saan­kin”, sekä : “Aika
    parantaa haavat”. Eivät ole jat­ku­vas­sa kyy­ky­tyk­ses­sä päässeet paran­tu­maan. Päivänpaisteesta puhumattakaan.-

    Vastaa
  • O 9.7.2017 klo 14:41

    Jatkoakaan ei näy

    Vastaa

Lue myös nämä:

Murheellisten laulujen maan vuodelta 1982 piti olla pohjanoteeraus. Matti Syrjän mukaan suositun biisin “tarkoitus oli tehdä satiiri melankolisesta suomalaisesta iskelmästä, jossa todellakin menee kauhean huonosti." Pilkkatarkoituksestaan huolimatta suomalaisen kurjuuden kliseinen kuvaus upposi kansaan kuin kuuma veitsi voihin. “Syyttömänä syntymisestä” on laulettu viime vuosikymmenet etkoilla, jatkoilla, Toyotan takapenkillä ja kotisohvalla - mielellään kotimaisella juomalla höystettynä. Turmiolan Tommi, kirves ja hanki ovat pitäneet paikkansa Suomi-kuvassa. Murheellisten laulujen maa on todempaa kuin tosi.

Kun toimittaja Satu Kivelä tapaa antropologi Inkeri Aulan, keskustelu toivosta kohoaa globaalille tasolle. Aula huomauttaa, että niin toivo kuin epätoivokin rakentuvat vuorovaikutussuhteissa, ja että elämme maailmassa jossa vaikutamme kaiken aikaa toinen toisiimme. Teoillamme on vaikutuksia muihin myös silloin, kun emme itse näe sitä - asia joka tuo toivoa yhdelle saattaa samalla luoda epätoivoa toiselle.

Ovatko yhteisöllisemmissä kulttuureissa elävät ihmiset vapaampia masennuksesta? Onko masennus samanlaista kaikkialla maailmassa? Yle Radio 1:n ohjelmassa Taru Hallikainen ja Satu Kivelä pohtivat armoa, antropologi taas masennuksen kulttuurisidonnaisuutta.

Tom of Finland -elokuva herättää keskustelua myös Suomen ulkopuolella. Miltä elokuva ja sen vastaanotto näyttävät Ruotsista käsin? Ruotsalainen homomedia haluaa olla näkyvästi osallisena elokuvan keskeisen homohahmon ”tuottajana”, Touko Laaksosen taiteen suojelijana ja tunnetuksi tekijänä. Sodan ja homofobian korostaminen Laaksosen taiteen ja elokuvan kehyksenä on kiinnostavaa.