Lapsilla on usein mie­li­ku­vi­tusys­tä­viä, mutta näkymätön kaveri aikui­sel­la herättää lähi­pii­ris­sä huolta. Jotkut kuitenkin pyrkivät siihen tie­toi­ses­ti. Tulpavelhot ovat ihmisiä, jotka kertovat onnis­tu­neen­sa luomaan mielensä sisään itse­näi­sen, per­soo­nal­li­sen olennon nimeltä tulpa.

Tulpan raken­ta­mi­nen vaatii pit­käl­lis­tä ja kes­kit­ty­nyt­tä mie­li­ku­va­har­joit­te­lua. Sen tuloksena muo­dos­tu­va tulpa havaitaan ais­ti­har­hoi­na: ääninä, fyysisinä tun­te­muk­si­na, näkyinä ja jopa tuoksuina. Tulpat pystyvät puhumaan ja vies­ti­mään myös muilla tavoin — vaikkapa silit­tä­mään kan­ta­jaan­sa. Ne ovat usein erilaisia fan­ta­siao­len­to­ja, mutta voivat olla myös ihmis­hah­moi­sia.

Tulpat saapuivat länteen vuonna 1929, kun bel­gia­lais-rans­ka­lai­nen Alexandra David-Néel julkaisi kirjan nimeltä Magic and Mystery in Tibet. Hän oli seik­kail­lut tuolloin vielä ulko­puo­li­sil­ta sul­je­tus­sa Tiibetissä, jossa hän raportoi oppi­neen­sa tulpien raken­ta­mi­sen salatun taidon. David-Néel kirjoitti luoneensa tulpan josta tuli niin itse­näi­nen, että hänen oli lopulta tuhottava se.

Tulpavelhoja on eri­tyi­ses­ti USA:ssa ja Venäjällä. Heidän mukaansa tulpat ovat men­taa­li­sia raken­tei­ta, jotka ovat itse­näis­ty­neet ja kehit­tä­neet oman tahdon. Tulpat koetaan niin vahvasti omina per­soo­ni­naan, että tul­pa­vel­ho tuntee vuo­ro­vai­kut­ta­van­sa erillisen olennon kanssa. Tulpa voi tarjota kes­kus­te­lua­pua ja rat­kai­su­ja ongelmiin — tai olla eri mieltä.

Ilmiötä tutkineen ant­ro­po­lo­gin mukaan tul­pa­vel­hot ovat hyvin älykkäitä ja empaat­ti­sia, yksi­näi­siä ja sosi­aa­li­ses­ta ahdis­tuk­ses­ta kärsiviä nuoria. Tulpista näyttää olevan heille apua elämän haas­tei­den koh­taa­mi­ses­sa. Velhot kertovat itse­var­muu­ten­sa kohoneen ja sosi­aa­li­sen elämänsä muut­tu­neen mer­kit­tä­väs­ti parem­mak­si har­joi­tus­ten seu­rauk­se­na.