Afrikkalaiset miesäidit

Nopeasti ajatellen voisi luulla, että “äiti” on itses­tään­sel­vä ja bio­lo­gi­aan pohjaava rooli: äiti on se, joka synnyttää lapsen. Mutta hetkinen — adop­tio­äi­ti on niin ikään äiti. Niin on myös nais­pa­ris­ta se, joka ei kanna ja synnytä yhteistä lasta. Erilaisia äidin mää­ri­tel­miä löytyykin maa­il­mal­ta suuri kirjo.

Alaskan Yup’ik-eskimoiden parissa lapselle annetaan edes­men­neen iso­van­hem­man tai samaa suku­pol­vea olleen suku­lai­sen nimi. Nimen mukana periy­ty­vät myös nimen edellisen kantajan ihmis­suh­teet. Tyttölapsi onkin siten van­hem­mil­leen ‘äiti’ ja puhut­te­lee näitä vas­taa­vas­ti ‘lapsinaan’.

Hawaijilla sana ‘äiti’ ei tarkoita ainoas­taan syn­nyt­tä­jää, vaan kaikkia samaan suku­pol­veen kuuluvia suku­lais­nai­sia. Äidin siskot eli mei­kä­läi­sit­täin tädit ovat myös äitejä. Joissain kult­tuu­reis­sa äidin siskot ovat äitejä, mutta isän siskot eivät. Äidinäidin sis­kon­tyt­tä­ret ovat siis myös äitejä. 

Kiinassa oli Ming- ja Ching-dynas­tioi­den aikaan vallalla jär­jes­tel­mä, jossa äitiys liittyi aviol­li­seen asemaan ja hie­rar­ki­aan. Ajan kir­joi­tuk­sis­ta löydetään kahdeksan erilaista äitiä. Näitä ovat muun muassa adop­tio­äi­ti, isän laillinen vaimo sekä isän jal­ka­vai­mo, joka on hoitanut lasta syn­nyt­tä­jän kuoleman jälkeen. Lapsen syn­nyt­tä­nyt­tä naista, joka meillä yleensä on ensi­si­jai­nen äiti, ei laskettu kah­dek­saan äiti­ka­te­go­ri­aan mukaan lainkaan. 

Antropologien omahaksi kut­su­mas­sa moni­mut­kai­ses­sa suku­lais­jär­jes­tel­mäs­sä äidiksi ymmär­re­tään sekä syn­nyt­tä­jä että tämän siskot, vel­jen­tyt­tä­ret ja vel­jen­poi­kien tyttäret. Afrikassa ja Polynesiassa tunnetaan lisäksi yhteis­kun­tia joissa äidin veljet eli mei­kä­läi­sit­täin enot ovat “mie­säi­te­jä”. Äitejä on joka lähtöön!

Lähde: Susan McKinnon: On Kinship and Marriage. A Critique of the Genetic and Gender Calculus of Evolutionary Psychology. 2009.

Kirjoittaja

Ninnu Koskenalho on valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta, AntroBlogin toinen perustaja ja päätoimittaja. Hän toimii aktiivisesti AntroBlogia julkaisevan Allegra Lab Helsinki ry:n tiedeviestintätoiminnassa ja viettää muun aikansa pohtien avaruusmatkailua, historiaa ja ihmismielen notkeutta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Perjantaina 6.10. saa ensi-iltansa kotimainen elokuva Yösyöttö. Se kertoo miehestä, joka jää kaksin vastasyntyneen kanssa ja joutuu opettelemaan elämää lapsen ehdoilla. Elokuva on lajityypiltään komedia - mitä muutakaan se voisi olla? Vaikka suomalaisessa vanhemmuuskulttuurissa isän rooli on vahvistumassa, on eräs mielikuva miesten vanhemmuudesta edelleen voimissaan: mies ja vauva on toivoton ja hullunkurinen yhdistelmä. Juuri tälle tematiikalle Yösyöttö naureskelee.

Isomahainen, tummaihoinen tyttö selaimeni mainospalstalla tuijottaa kaukaisuuteen. ”12-vuotiaan äitiysvaatteet by Paola Suhonen", sanoo mainoksen teksti. Kyseessä on Planin kehitysyhteistyökampanja lapsiäitiyden vähentämiseksi. Kampanjavideo kertoo, että seitsemän miljoonaa lasta kehitysmaissa tulee vuosittain äidiksi. Tilastotietojen miljoonat lapsiäidit konkretisoidaan kuvaamalla nuoria ruskeita tyttöjä vauvojen kanssa. Kehitysmaakonteksti tuodaan esiin rodullistamisella. Tyttöjen ihonväri pyrkii kertomaan, että kyseessä on kehitysmaa, jossa lapset tulevat raskaaksi. Kuten useissa kehitysyhteistyömainoksissa, ihonväri on riittävä viesti.

Jos biologiset vanhemmat eivät jostain syystä kykene huolehtimaan lapsestaan tai  menehtyvät, lapsen saattaa kasvattaa adoptiovanhempi. Adoptiota tapahtuu myös muista syistä. Polynesialaisissa yhteiskunnissa, kuten Havaijilla, tunnetaan lahjaan pohjaava adoptio.