Afrikkalaiset miesäidit

Nopeasti ajatellen voisi luulla, että “äiti” on itses­tään­sel­vä ja bio­lo­gi­aan pohjaava rooli: äiti on se, joka synnyttää lapsen. Mutta hetkinen — adop­tio­äi­ti on niin ikään äiti. Niin on myös nais­pa­ris­ta se, joka ei kanna ja synnytä yhteistä lasta. Erilaisia äidin mää­ri­tel­miä löytyykin maa­il­mal­ta suuri kirjo.

Alaskan Yup’ik-eski­moi­den parissa lapselle annetaan edes­men­neen iso­van­hem­man tai samaa suku­pol­vea olleen suku­lai­sen nimi. Nimen mukana periy­ty­vät myös nimen edellisen kantajan ihmis­suh­teet. Tyttölapsi onkin siten van­hem­mil­leen ‘äiti’ ja puhut­te­lee näitä vas­taa­vas­ti ‘lapsinaan’.

Hawaijilla sana ‘äiti’ ei tarkoita ainoas­taan syn­nyt­tä­jää, vaan kaikkia samaan suku­pol­veen kuuluvia suku­lais­nai­sia. Äidin siskot eli mei­kä­läi­sit­täin tädit ovat myös äitejä. Joissain kult­tuu­reis­sa äidin siskot ovat äitejä, mutta isän siskot eivät. Äidinäidin sis­kon­tyt­tä­ret ovat siis myös äitejä. 

Kiinassa oli Ming- ja Ching-dynas­tioi­den aikaan vallalla jär­jes­tel­mä, jossa äitiys liittyi aviol­li­seen asemaan ja hie­rar­ki­aan. Ajan kir­joi­tuk­sis­ta löydetään kahdeksan erilaista äitiä. Näitä ovat muun muassa adop­tio­äi­ti, isän laillinen vaimo sekä isän jal­ka­vai­mo, joka on hoitanut lasta syn­nyt­tä­jän kuoleman jälkeen. Lapsen syn­nyt­tä­nyt­tä naista, joka meillä yleensä on ensi­si­jai­nen äiti, ei laskettu kah­dek­saan äiti­ka­te­go­ri­aan mukaan lainkaan. 

Antropologien omahaksi kut­su­mas­sa moni­mut­kai­ses­sa suku­lais­jär­jes­tel­mäs­sä äidiksi ymmär­re­tään sekä syn­nyt­tä­jä että tämän siskot, vel­jen­tyt­tä­ret ja vel­jen­poi­kien tyttäret. Afrikassa ja Polynesiassa tunnetaan lisäksi yhteis­kun­tia joissa äidin veljet eli mei­kä­läi­sit­täin enot ovat “mie­säi­te­jä”. Äitejä on joka lähtöön!

Lähde: Susan McKinnon: On Kinship and Marriage. A Critique of the Genetic and Gender Calculus of Evolutionary Psychology. 2009.

Kirjoittaja

Ninnu Koskenalho on AntroBlogin toinen päätoimittaja ja perustaja, ja valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta. Ninnu työskentelee Helsingin yliopistolla Crosslocations-tutkimushankkeen projektikoordinaattorina sekä tiedeviestinnän konsulttitehtävissä, ja pohtii mieluusti avaruusmatkailua ja ihmismielen notkeutta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Covid-19 -pandemia on varjostanut odottavien äitien raskausaikaa ja perheen ensimmäistä vauvavuotta. Sekä pelko viruksen vaikutuksesta äidin ja vauvan terveyteen että koronarajoitukset ovat eristäneet monen äidin sosiaalisista kontakteista ja tehneet odotuksesta yksinäistä. Perheen perustamiseen liittyvien riittien puuttuminen on jättänyt useat vanhemmat tyhjän päälle ja lisännyt omillaan pärjäämisen painetta.

Steinerpedagogiset varhaiskasvattajat kokevat lasten muuttuneen viime vuosikymmenten aikana. Yhä useammat lapset “tietävät kaikesta kaiken ja puhuvat kuin pienet aikuiset” mutta eivät liity leikkiin, eivät selviä vastoinkäymisistä, eivätkä osaa käyttää käsiään. Näin käy, kun yhteiskunta keskittyy älyyn, tietoon ja tuottavuuteen.

Lisääntymisen perusteet ovat biologiset, mutta se on läpikotaisin kulttuurin muovaama tapahtuma, joka on ihmisyhteisöjen jatkuvuuden kannalta välttämättömyys. Lisääntymiseen liittyy hyvin erilaisia uskomuksia, perinteitä ja käytäntöjä ympäri maailman ja eri aikoina. Lisääntymisen antropologinen tutkimus tarjoaa sukelluksen siihen liittyvien tapahtumien, kuten synnytyksen, sosiokulttuurisiin merkityksiin.