Siirry suoraan sisältöön

Mistä kyytä syytetään?

Kyy on lukuisista yrityksistä huolimatta edelleen vailla suojelua. Suhteemme tähän käärmeeseen on poikkeuksellisen vihamielinen eurooppalaisella mittapuulla, eikä valtaosa suomalaisista edes kannata sen rauhoittamista. Sahalaitakuvioinen sihisijä on saanut osakseen runsaasti perusteetonta pelonlietsontaa, mikä kertoo paljon käsityksistämme ihmisen paikasta muuhun ympäristöön nähden. 

Vuoden 2017 toukokuussa kansanedustaja Mikko Kärnä kirjoitti Twitter-tilillään seuraavaa: ”On yleinen harhaluulo, että kyy olisi rauhoitettu. Ei ole. Pihapiiriin tulleen häirikkökäärmeen saa siis vapaasti ottaa pois päiviltä.” Mukaan oli liitetty kuva joukosta käärmeitä tekstillä: ”Myrkyllinen. Ei rauhoitettu”.

Se, että kansanedustajan asemassa oleva henkilö ilmaisee olevansa vapaan tappamisen kannalla, voi vaikuttaa hieman huolestuttavalta. Lain kannalta Kärnä on kuitenkin oikeassa. Jollei vasta hiljattain Suomesta löydettyä hietasisiliskoa oteta lukuun, on kyy ainoa rauhoitetun statusta vailla oleva matelijamme. Suomalaisen kyysuhteen voisikin sanoa olevan ainutlaatuinen, sillä laji on rauhoitettu kaikissa muissa Länsi-Euroopan maissa.

Euroopan luonnonsuojelusopimus, johon Suomi liittyi vuonna 1986, edellyttää kaikkien luonnonvaraisten matelijoiden ja sammakkoeläinten rauhoittamista. Suomi teki sopimukseen liittyessään kuitenkin poikkeuksen kyyn osalta, ilmeisesti ministeritasolle yltäneen kyykammon vuoksi. Luonnonsuojelusopimuksen mukaista lakiehdotusta maa- ja metsätalousministeri Taisto Tähkämaalle 1980-luvun alussa esitellyt Antti Haapanen kertoo Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä ministerin tokaisseen hänelle: ”Minua oikein puistattaa ajatuskin kyyn rauhoittamisesta. Eikös se jätetä pois tältä listalta?”

Ministerin puistatuksen jälkiväristykset ovat kantaneet kauas, sillä kolmeen vuosikymmeneen ei mitään muutosta kyyn asemaan ole tapahtunut. Viimeksi kyytä yritettiin saattaa suojelun piiriin vuoden 2015 kansalaisaloitteella, joka ei kuitenkaan saanut taakseen tarvittavaa kannattajamäärää. TSN:n Helsingin Sanomille teettämän gallupin luvutkaan eivät kyytä imartele: vuonna 2012 vain noin viidesosa suomalaisista kannatti kyyn rauhoittamista, joskin asiasta epävarmoja oli suunnilleen saman verran. Onko meillä siis edes halua, saati tarvetta, rauhanomaiseen kanssaeloon ainoan myrkyllisen matelijamme kanssa?

Konfliktin osapuolet

Kyyn näennäinen uhka on kulttuurisesti luotua, sillä se ei koskaan tarkoituksellisesti hyökkää ihmisen kimppuun. Voimakkaana symbolina käärmeisiin liittyy runsaasti ennakko-oletuksia, jotka ovat kulttuurissamme monesti tarinoiden, mytologian ja populaarikulttuurin värittämiä. Myrkyllisten eläinten liittäminen yliluonnollisiin voimiin on yleistä ympäri maailman, ja ainoana myrkkyhampaat omaavana käärmeenämme kyyn aggressiivisuutta päädytään usein liioittelemaan surutta.

Kyiden aktiivisena puolestapuhujana tunnettu luontotutkija ja valokuvaaja Urpo Koponen on monissa haastatteluissa harmitellut kyihin liittyvää pelonlietsontaa, jota saatetaan kohdata jo nuorella iällä opettajien asenteissa. Kyy ei ole aggressiivinen eikä tarkoituksellisesti häiriköi ketään, vaan pyrkii pääosin pakenemaan paikalta suuremman olennon kohdatessaan. Pureminen onkin kyyn vihoviimeinen puolustautumiskeino, ja viimeksi siihen on kuollut ihminen vuonna 1998. Tilastollisesti esimerkiksi ampiainen, koira, puutiainen ja varsinkin hirvi ovatkin huomattavasti vaarallisempia.

Kyysuhteellamme on paljon yhteistä esimerkiksi susiin ja karhuihin kohdistuvan pelon kanssa. Suhteellisen harva suomalainen on kuitenkaan kohdannut sutta tai karhua luonnossa, joten suurpetoviha jää väistämättä etäiseksi ilmiöksi valtaosalle väestöä. Sen sijaan kyitä voi tavata myös suurimpien kaupunkiemme sisällä, joskus yllättävistäkin paikoista. Viime vuosikymmeninä kyykannat ovat romahtaneet vauhdilla, minkä vuoksi esimerkiksi avohakkuiden, rakennustöiden ja liikenteen myötä ahtaalle ajetut kyyt päätyvät usein ihmisasutuksen piiriin. Lajia uhkaa sukupuutto jo joillakin Iso-Britannian alueilla, ja saman pelätään tapahtuvan Suomessakin mikäli suojelutoimia ei saada täytäntöön.

Kuva: Metalmike/Wikimedia Commons, muokattu (CC BY-SA 3.0)

Rikollinen luonto

Antropologisesta näkökulmasta katsottuna kyyn tapaus on malliesimerkki niin sanotuista ihmis-villieläinkonflikteista. Länsimaissa kyseiseen ilmiöön liittyy klassinen ajatus luonnon ja kulttuurin kahtiajaosta, jossa edellinen koetaan uhkana jälkimmäisen menestymiselle esimerkiksi haitallisten eläinten muodossa. Jaottelemme eläimet helposti erilaisiin luokkiin, jotka perustuvat niiden käytännön suhteeseen ja arvoon meitä ihmisiä kohtaan. Hierarkian huipulla ovat meille läheiset hyöty- ja lemmikkieläimet, pohjalla niin sanotut tuhoeläimet ja epävarmassa välimaastossa vaikkapa koe- ja turkiseläimet.

Kun eläinkunnan edustajat seisovat ihmistoiminnan tiellä, niitä käsitellään tuho- tai haittaeläiminä. Antropologi John Knightin mukaan tällaiseen suhteeseen liittyy ajatus eläimistä ihmisen kilpailijana, saalistajana tai jopa molempina. Suomessa esimerkiksi hylkeet ja hauet saavat osakseen vihaa, koska niiden koetaan kilpailevan samoista kaloista kalastajien kanssa. Susi- ja karhupelkoa puolestaan lietsotaan maalailemalla uhkakuvia niiden vaarallisuudesta lapsia kohtaan. Susien lailla kyyn tappamista pyritään joskus perustelemaan lemmikkieläinten, erityisesti koirien, suojelemisella, tehden myös ihmisille läheisistä eläimistä konfliktien osapuolen.

Tällaisten eläinten toimintaa moralisoidaan kuvailemalla niitä antisosiaaliseen tai jopa rikolliseen käyttäytymiseen viittaavin termein, esimerkiksi ”ahneina”, ”ryöstäjinä” tai ”tappajina”. Näin myös myrkyllisyytensä vuoksi muista luontokappaleistamme erottuvaan ”häirikkökäärmeeseen” suhtaudutaan ikään kuin se olisi ihmiselle suoranainen uhka. Koemme, että ihmisellä on oikeus vapaaseen ja turvalliseen liikkumiseen luonnossa ilman häiriötekijöitä, mutta eräänlaisena luonnon “pimeän puolen” edustajana näyttäytyvä käärme on tämän käsityksen tiellä: pihapiirissä tai metsäpolulla kohdatun kyyn pelkääminen pakottaa meitä varovaisuuteen, muuttaen näin totuttuja käyttäytymismallejamme. Tämä tekee siitä eräänlaisen rikokseen syyllistyvän haittaeläimen, jonka tappamiselle valtio antaa hiljaisen hyväksyntänsä vaikkei minkäänlaista uhkaa olisikaan. Se on kirjaimellisesti lainsuojaton, alati altis kuolemantuomiolle.

Kuva: Thomas Brown (CC BY 2.0)

Miksi kyy tulisi rauhoittaa?

Mikä siis neuvoksi? Rauhanomainen kanssaelo ihmisen ja kyyn välillä vaatii kyyn hyväksymistä neutraalina toimijana, eikä ihmiselle vihamielisenä olentona. Kyyn lainsuojaton asema on tässä ilmeisenä esteenä, sillä tämänhetkisen lainsäädännön sallima vapaa kyyntappo ei helpota näiden eläinten maineen puhdistusyrityksiä. Väistämätön seuraus tästä on myös ollut kyiksi luultujen rantakäärmeiden päätyminen tulilinjalle. TSN:n galllupista ilmi käyvä huomattava epävarmuus saattaakin olla kyyn kannalta ratkaiseva tekijä. Kyyn aseman poikkeuksellisuus heijastuu esimerkiksi siinä, että monet niin kansalaisten kuin päättäjien keskuudessa olettavat sen jo olevan rauhoitettu muiden matelijoidemme lailla. Mikäli kyyn lainsuojattomuudesta ei kerran tiedetä, kuinka sitä voitaisiin lähteä muuttamaan?

Erikoista kyllä, Haapasen lakiesitys ei alun alkujaankaan tähdännyt kyyn täyteen rauhoittamiseen, kuten eivät vuoden 2010 lakiehdotus tai viimeisin kansalaisaloitekaan. Sen sijaan ne pyrkivät kaikki kyyn rauhoittamiseen muualla kuin pihapiirissä, jossa kyyn surmaaminen olisi ollut sallittua muiden keinojen pettäessä. Eduskunnassa kyylle ei kuitenkaan ole haluttu antaa mahdollisuutta edes tähän, vaan tappo-oikeus on jäänyt koskemaan kaikkia vastaan tulleita kyykäärmeitä.  

Ruohonjuuritasolla rauhanomaisempiin lähestymistapoihin voi valmistautua esimerkiksi harjoittelemalla kyyn muualle siirtämistä, mikäli käärmeitä päätyy pihapiiriin usein. Käärmeensiirtotoimia tarjoavat henkilöt toimivat tällä hetkellä enimmäkseen vapaaehtoispohjalta, mutta kyyn rauhoittaminen voisi mahdollisesti luoda siitä oman ammattinsakin. Koirien kannalta taas kyynmetsästystä kestävämpi ratkaisu olisi toimintamallien ottaminen muista maista, joissa myrkkykäärmeitä tavataan. Esimerkiksi Yhdysvaltojen käärmerikkaammilla alueilla on varsin yleistä kouluttaa koiria erikseen välttämään näköpiiriin tulleita kiemurtelijoita.

Kyyn rauhoittaminen olisi loppujen lopuksi myös meidän etumme, sillä käärmesuhteen nykytilanne saattaa pitkällä aikavälillä koitua kestämättömäksi ihmiselle itselleenkin. Kansanuskon mukaan kyy oli kaikesta ristiriitaisuudestaan huolimatta ihmiselle välttämätön. Käärmeen sanottiin saavan myrkkynsä maan haitallisista voimista, ja imemällä ne itseensä se teki maasta ihmiselle turvallisen elää. Mielenkiintoisesti kyyllä onkin hiljattain arveltu olevan huomattavaa merkitystä puutiaisten ja muiden myyriä isäntäeläimenään käyttävien, ihmisellekin vaarallisten loisten leviämisen ehkäisijänä.

Kuva: Zdeněk Fric/Wikimedia Commons (CC BY-SA 3.0)

Korjaus 31.3. 2020: Tekstissä nimitettiin aiemmin virheellisesti kyytä kotoperäiseksi matelijaksi. Viittaus on poistettu.

Toimitus

  • Verkkotaitto: Eemi Nordström
  • Artikkelikuva: Kyitä tšekkiläisessä tietosanakirjassa, 1900-luvun alku

Lukemista

Kyyn suojeluhanke Suomessa: verkkosivut ja Facebook 

Luonto-Suomen kyyilta (5.7.2017).  Yle Radio Suomi

Rodger McPhail 2011.  The Private Life of Adders. Ludlow: Merlin Unwin Books

Suomen herpetologinen yhdistys ry.

Antti Haapanen.  Postia: Lainsuojaton kyy. Helsingin Sanomien Kuukausiliite 6/2002

Jouni K. Kemppainen.  Käärmeiden paratiisi. Helsingin Sanomien Kuukausiliite 5/2002

Elisa Aaltola (toim.) 2013.  Johdatus eläinfilosofiaan. Helsinki: Gaudeamus

Mary Douglas 2000 [1966].  Puhtaus ja vaara – ritualistisen rajanvedon analyysi. Suomentaneet Virpi Blom ja Kaarina Hazard. Tampere: Vastapaino

John Knight (toim.) 2000.  Natural Enemies: People-wildlife conflicts in anthropological perspective. Lontoo: Routledge

Heikki Lehikoinen 2009.  Ole siviä sikanen – suomalaiset eläinuskomukset. Helsinki: Teos

Drake Stutesman 2005.  Snake. Lontoo: Reaktion Books

Jaa tämä artikkeli:
nv-author-image

Eemi Nordström

Eemi Nordström, VTM, on ihmisten ja muiden elävien olentojen välisestä vuorovaikutuksesta kiinnostunut tohtorikoulutettava Helsingin yliopistossa. Hän tarkastelee väitöskirjatutkimuksessaan tulvahyttysten ja niiden torjunnan vaikutuksia yhteisöelämään Keski-Ruotsissa.  Katso kirjoittajan artikkelit

2 kommenttia artikkeliin “Mistä kyytä syytetään?”

  1. Ei kai rauhoittamattomuus automaattisesti merkitse tappolupaa? Vai saako minkä tahansa rauhoittamattoman eläimen halutessaan tappaa? Missä menee raja luvallisen tappamisen suhteen? Kaloja kyllä tapetaan ihan jatkuvasti. Ja hyttysiä. Saisiko jäniksen tappaa? Vai onko se niin, että jos eläin ei ole rauhoitettu, eikä sen tappamiseen toisaalta myönnetä kaatolupaakaan, niin sen saa tappaa lupia kyselemättä?

    1. Kaikki Suomessa luonnonvaraiset nisäkkääät ja linnut ovat automaattisesti rauhotettuja. Muut eliöt rauhotetaan asetuksella.

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *