Intiaanipäähineen ongelma

Oletko käynyt joogassa? Onko lapsesi käyttänyt “ink­ka­ri­pää­hi­net­tä”? Kiiluuko sym­paat­ti­nen Buddha-patsas kir­ja­hyl­lys­sä­si? Jos vastaat myön­tä­väs­ti, olet saattanut syyl­lis­tyä kult­tuu­ri­seen appropri­aa­tioon eli kult­tuu­rin omimiseen. Vaikka vieraiden kult­tuu­ris­ten vai­kut­tei­den omimista on tapah­tu­nut aina, vii­me­ai­kai­ses­sa kes­kus­te­lus­sa kiteytyy etnisten vähem­mis­tö­jen huoli omasta ase­mas­taan. Voiko omimisen kieltää? 

Helsingin Sanomien NYT-liite julkaisi artik­ke­lin Miss Helsinki -kisojen osal­lis­tu­jis­ta. Missit posee­raa­vat muo­ti­ku­vis­sa sul­ka­pää­hi­neis­sä, jotka muis­tut­ta­vat Pohjois-Amerikan alku­pe­räis­kan­so­jen perin­tei­siä pää­hi­nei­tä. Suomen saa­me­lais­nuo­ret ry julkaisi tapah­tu­nees­ta vas­ta­lauseen: kysymys on kult­tuu­ri­ses­ta appropri­aa­tios­ta eikä “alku­pe­räis­kan­sa­kult­tuu­rin hyväk­si­käyt­tö ja ekso­ti­soi­mi­nen ole hyväksyttävää”. 

Alkuperäiskansojen ja joidenkin vähem­mis­tö­jen kes­kuu­des­sa koetaan usein, että jotkut yhteisön perin­tei­set tuotteet ovat erityisen arvok­kai­ta, uniikkeja tai jopa pyhiä. Tämän vuoksi yhteisöön kuu­lu­mat­to­mien ei tulisi käyttää niitä kau­pal­li­ses­ti, viih­teel­li­ses­ti tai esteet­ti­sis­tä syistä. 

Appropriaatiokritiikin perusidea on yksin­ker­tai­nen: älä matki alku­pe­räis­kan­so­ja. Suomessa kes­kus­te­lu on kes­kit­ty­nyt lähinnä saa­men­pu­ku­jen tai niitä muis­tut­ta­vien vaat­tei­den käyttöön muiden kuin saa­me­lais­ten toimesta. Pohjois-Amerikassa kritiikin kohteena on usein valkoinen val­ta­väes­tö, joka käyttää alueen alku­pe­räis­kan­so­jen symboleja kuten pää­hi­net­tä tai toteemia. Kriittisimmillään kult­tuu­riap­propri­aa­tio­kri­tiik­ki voi kohdistua jopa moot­to­ri­pyö­riin, tatuoin­tei­hin ja — kyllä — tree­nat­tui­hin lihaksiin, jotka kes­ki­luok­ka on anastanut työväenluokalta. 

Kulttuuriseen lai­naa­mi­seen suh­tau­du­taan ant­ro­po­lo­gias­sa useim­mi­ten kriit­ti­ses­ti, jos sen kohteena on etninen vähem­mis­tö jonka his­to­ri­aan sisältyy ns. val­ta­väes­tön har­joit­ta­maa sortoa. Samalla ihmis­kun­nan historia on ant­ro­po­lo­gi­ses­sa mielessä yhtä pitkää kult­tuu­ris­ta appropri­aa­tio­ta. Sekä hienot että huonot ideat ja ideo­lo­giat, esteet­ti­set objektit ja muut mate­ri­aa­li­sen ja men­taa­li­sen kult­tuu­rin tuotteet leviävät, ins­pi­roi­vat ja ärsyt­tä­vät ihmisiä. Kulttuurista omimista ja lainailua on tapah­tu­nut aina: heh­ku­lamp­pu­ja käytetään kau­la­ko­ru­na, nat­siu­ni­vor­mu­ja sek­si­lei­keis­sä ja ympäri Suomea syödään kar­ja­lan­pii­ra­koi­ta. Kulttuuriseksi omi­mi­sek­si nimetään kuitenkin vain pieni osa tällaisia ilmiöitä. Siitä puhutaan, kun vähem­mis­tö­ryh­mä pyrkii suo­je­le­maan omaa kulttuuriaan. 

Puhe kult­tuu­riap­propri­aa­tios­ta saa kult­tuu­rin näyt­tä­mään kokoel­mal­ta symboleja, jotka etnisen ryhmän edustajat kul­loin­kin vali­koi­vat, pyhit­tä­vät ja nos­tal­gi­soi­vat edus­ta­maan eroa ulko­puo­li­siin. Käyttöön liittyy ajatus yhte­näi­ses­tä “val­ta­kult­tuu­ris­ta”, joka ei välitä vähem­mis­tö­jä sor­ta­vas­ta men­nei­syy­des­tään, vaan jatkaa ajat­te­le­ma­ton­ta riistoa omimalla tuotteita ja antamalla niille uusia merkityksiä.

Ongelmallista kes­kus­te­lus­sa on mää­ri­tel­lä, kenellä on valta päättää suo­jel­ta­vis­ta sym­bo­leis­ta ja mitkä kaikki uniikit kult­tuu­ri­set ilmiöt tietty ryhmä omistaa. Kuuluvatko niihin kieli, ker­to­muk­set, vaa­te­mal­lit, uskonto, har­ras­tuk­set ja ihmis­suh­teet — vai raja­taan­ko oikeudet vain visu­aa­li­siin kult­tuu­rin muotoihin? Miltä kuu­los­tai­si kult­tuu­rin copyright?

Kirjoittaja

Jukka Jouhki on etnologian dosentti ja antropologian lehtori Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitokselta. Hän on tutkinut mm. mobiiliteknologian käyttöä Intiassa, uususkonnollista yhteisöllisyyttä ja suomalaisjohtajia, media- ja uusmediakulttuuria Etelä-Koreassa, nationalismia ja kolonialismia, kasinoympäristöjä Macaossa sekä lapsiavioliittoja ja naisten ympärileikkauksia Gambiassa. Hän on The West Networkin johtaja, https://thewestnetwork.org.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Kommentit

  • Tuula Tuisku 28.9.2017 klo 08:32

    Kulttuurien lai­naa­mi­nen ja omiminen on kaksi eri asiaa. Läpi historian on tapah­tu­nut lai­naa­mis­ta. Yksi kansa tai yhtei­söl­tä lainaa toiselta kansalta jotakin, muuttaa sen omaan kult­tuu­rin­sa sopivaksi ja siitä tulee osa omaa kult­tuu­ria. Omiminen on taas se huono asia.

    Vastaa
    • Jukka Jouhki 28.9.2017 klo 09:19

      Juuri näin. Vielä kun pystyisi mää­rit­te­le­mään, mikä on omimista ja mikä lai­naa­mis­ta. Omiminen kuulostaa siltä, että omittu tuote jää pel­käs­tään omijan käyttöön.

      Vastaa
  • AK 28.9.2017 klo 15:22

    Hei, tässä blo­gi­sar­jas­sa­ni (linkki alla) olen pohtinut sitä, mitä voi tapahtua, kun kiel­le­tään “lainan” alkuperä. Kutsun ilmiötä sym­bo­li­var­kau­dek­si. Suomessa se on ilmennyt feik­ki­pu­ku­jen käytön yhtey­des­sä siten, että kiis­te­tään saa­men­pu­ku­jen ja niiden jäl­jen­nös­ten edes viit­taa­van saa­me­lai­siin ja väitetään niiden sen sijaan viit­taa­van vaikkapa lap­pi­lai­suu­teen, poh­joi­suu­teen tai rova­nie­me­läi­syy­teen. Ilmiö ei ole kult­tuu­ri­lai­na (muuten, kult­tuu­ri­lai­no­ja ei voida palauttaa, joten voisiko kult­tuu­ri­si­taat­ti olla yksi­se­lit­tei­sem­pi termi) vaan sym­bo­li­var­kaus liittynee etnisten rajojen sumen­ta­mi­seen ja siihen liit­ty­vään pro­pa­gan­daan. Tätä on jatkunut Suomessa jo niin pitkään, että monet suo­ma­lai­set luulevat, että saa­men­pu­ku ei ole saa­me­lais­ten etninen symboli vaan kaikkien käytössä miten sattuu. Ei siis tiedetä, mitä se symboloi. Se on kan­san­pu­ku, ethnic dress, joka symboloi kuu­lu­mis­ta etniseen ryhmään. Vertailun vuoksi: mitä me suo­ma­lai­set ajat­te­li­sim­me, jos venä­läi­set alkai­si­vat käyttää meidän kan­sal­lis­pu­ku­jam­me ja väit­täi­si­vät, että puku sym­bo­loi­kin heitä. Muunkinlaista saa­men­pu­ku­riis­toa Suomessa on, mutta tämän ilmiön tajua­mi­nen hätkähdytti.

    http://​perus​te​lut​.blogspot​.fi/​2​0​1​7​/​0​8​/​s​y​m​b​o​l​i​v​a​r​k​a​u​d​e​n​-​a​n​a​t​o​m​i​a​a​-​1​5​.​h​tml

    Vastaa
    • Jukka Jouhki 28.9.2017 klo 17:22

      Kulttuurisitaatti onkin muuten aika hyvä termi. Henkilökohtaisesti ajattelen, että muiden maiden kan­sa­lai­set saavat vapaasti käyttää suo­ma­lais­ten kan­sal­lis­pu­ku­ja — ja vaikka väittää niitä omikseen, vaikka se vähän hassulta tuntuisikin.

      Vastaa
      • AK 28.9.2017 klo 18:35

        Joo, tuo kan­sal­lis­pu­ku­ver­taus ei tainnut olla kaikkein onnis­tu­nein, koska sillä ei ole samaa sym­bo­lis­ta ja muita funk­tioi­ta kuin kan­san­pu­vuil­la. Ehkä suo­ma­lais­ten asema on myös niin vakaa, ettei ole pelkoa siitä, että meiltä edes voi­tai­siin mitään symboleja viedä vaan se olisi vain venä­läis­ten outoa has­sut­te­lua. Tästäkin varmaan näkee miten erilainen on saa­me­lais­ten asema. En tosin usko, että pitemmän päälle saa­me­lai­sil­ta­kaan voidaan enää pitkään ryöstää heidän tär­keim­piä sym­bo­le­jaan, kun tämä asia tulee laajemmin tietoon ja suo­ma­lai­set tajuavat mitä ovat tehneet. Toivotaan.

        Kirjallisen sitaatin yhtey­des­sä sopivana pidetään lähteen jul­ki­tuo­mis­ta toisin kuin muiden kult­tuu­ri­si­taat­tien kohdalla.

        Vastaa
  • Paula 28.9.2017 klo 16:31

    Mun täytyy myöntää, että minun oli vaikea ymmärtää mitä pahaa oli miss Helsinki-kisaajien sul­ka­pää­hi­neen käytössä. Koin sen vain lähinnä posi­tii­vi­se­na asiana, Kiva hieno päähine otettiin mukaan muotiin. Missit eivät yrit­tä­neet tekeytyä inti­aa­neik­si, minusta heitä ei voinut erehtyä pitämään inti­aa­nei­na, enkä itse kokenut että asiayh­tey­des­sä esi­tet­tiin mitään oletuksia inti­aa­neis­ta. Sen sijaan postin mai­nok­ses­sa heti särähti kun alku­pe­räis­kan­sa esi­tet­tiin kli­sei­ses­sä kon­teks­tis­sa, joka oli omiaan luomaan mie­li­ku­via ja mää­rit­te­le­mään alku­pe­räis­kan­san edustaja ja heidän kult­tuu­ri­aan. Ensimmäinen oli minun mie­les­tä­ni kult­tuu­rin lai­naa­mis­ta, toinen kult­tuu­rin omimista. Kun kult­tuu­ria omitaan, siinä ikään kuin mää­ri­tel­lään mitä saa­me­lai­suus on, kun kult­tuu­ria lainataan otetaan vaikkapa saa­me­lais­ten käyttämä päähine ja käytetään sitä koska se on hieno! Tämä siis mei­kä­läi­sen maalikkonäkemys. 

    Toivoisin kovasti, että joku osaisi asian esittää tämän kult­tu­ril­li­sen appropri­aa­tion siten, että ymmär­täi­sin mikä teki inti­aa­ni­pää­hi­neen käytöstä mis­si­ki­so­jen kuvauk­sis­sa louk­kaa­vaa. Nyt en ihan ole päässyt jutun juonesta kiinni.

    Vastaa
    • Jukka Jouhki 28.9.2017 klo 17:31

      Itse en voi täs­mäl­leen tietää, mitä Pohjois-Amerikan alku­pe­räis­väes­tö­jen edustajat asiasta ajat­te­le­vat, mutta käsit­tääk­se­ni monet heistä kokevat, että heidän perin­teis­ten ja nykyään sym­bo­li­ses­ti arvok­kai­den (ja niitä mukai­le­vien) esi­nei­den­sä käytön tulisi rajautua vain heidän ryhmäänsä. Jos heidän ryhmänsä ulko­puo­li­set ihmiset — ja etenkin ns. val­kois­ten uudi­sa­suk­kai­den jäl­ki­pol­vet — niitä käyttävät, he ikään kuin alistavat uudestaan alku­pe­räis­kan­so­ja. Samalla uusi käyt­tö­tar­koi­tus voi poiketa vanhasta, mikä tuntuu monista loukkaavalta.

      Vastaa
    • Mirjami 28.9.2017 klo 18:02

      Hei Paula & kaikki muut, 

      tämän kysy­myk­se­si pohjalta innostuin tässä hieman pohtimaan aihetta. 

      Itse ymmär­täi­sin kult­tuu­ri­sen appropri­aa­tion (tunnetaan myös mm. nimillä kult­tuu­ri­nen omiminen, sekä joissakin yhteyk­sis­sä suomeksi myös kult­tuu­ri­nen lai­naa­mi­nen) tar­koit­ta­van tilan­net­ta, jossa yhden kult­tuu­ria­lu­een ominaisia ele­ment­te­jä ‘lainataan’ ilman lupaa toisella kulttuurialueella/​erilaisessa kult­tuu­ri­kon­teks­tis­sa — yleensä käyt­tö­tar­koi­tuk­siin, jotka ovat vastoin alku­pe­räi­sen kult­tuu­ria­lu­een hen­ki­löi­den toiveita tai kon­teks­teis­sa, jotka eroavat alku­pe­räi­ses­tä kontekstista.

      Näin ollen kult­tuu­ri­ses­sa appropri­aa­tios­sa on tyy­pil­li­ses­ti kyse tavalla tai toisella
      1) luvat­to­mas­ta lai­naa­mi­ses­ta (joka mää­ri­tel­lään usein varastamiseksi)
      2) epätasa-arvoi­ses­ta val­ta­suh­tees­ta, jossa kon­teks­tit ja käyt­tö­tar­koi­tuk­set mää­rit­te­lee dominoiva toimija
      = kult­tuu­ri­piir­tei­den hyväksikäyttämisestä 

      Miksi inti­aa­ni­pää­hi­nei­den käyttö voidaan siis nähdä kult­tuu­ri­se­na appropriaationa?
      Kulttuurialueen (Intiaanien eli Amerikan alku­pe­räis­kan­so­jen, siis vähem­mis­tö­jen) ominaisia ele­ment­te­jä (päähineet) lai­nat­tiin ilman lupaa toisen kult­tuu­ria­lu­een kon­teks­tis­sa (Suomen, Euroopan jne) kau­pal­li­sis­sa tar­koi­tuk­sis­sa (uudelleen mää­ri­tet­ty konteksti ja tar­koi­tus­pe­rä) — toisin sanoen käy­tet­tiin hyväksi.

      Toteaisin näin hieman asiaa poh­dit­tua­ni myös, ettei sellaista asiaa voida ongel­mat­to­mat­to­mas­ti tunnustaa olevan olemassa kuin “kult­tuu­ri­nen lai­naa­mi­nen” — lai­naa­mi­nen­han sinänsä viittaisi siihen, että jotain on palau­tet­ta­vis­sa käytön jälkeen. Mutta mitenkäs tämä nyt toimisi kon­teks­ti­riip­pu­vais­ten kult­tuu­rie­le­ment­tien kohdalla?

      Kenties lai­naa­mi­sen sijaan voi­tai­siin puhua ikäänkuin ‘inter­teks­tu­aa­lis­ten viit­tei­den’ sekä luval­li­ses­ta käytöstä: kuin kir­jal­li­suu­des­sa ja taiteessa, voidaan kult­tuu­rien välisiä viit­tauk­sia tehdä oikeu­te­tus­ti ilman valta-asetelmaa sekä erilaisia ele­ment­te­jä ottaa käyttöön läh­de­viit­tei­den kera. 

      Näin ollen oleel­lis­ta on, Jouhkin lop­pu­ka­deet­te­ja mukaillen, pohtia mitä on lai­naa­mi­nen, kuinka oikeutus käytölle syntyy, missä yhteyk­sis­sä ja kuka ns. luvan voi antaa? Entä kenellä — valtiolla, yhdis­tyk­sel­lä, hen­ki­löl­lä — on oikeus suojella mitäkin kult­tuu­ri­sia ele­ment­te­jä ja miten? Sekä toisaalta, missä kulkee viit­tauk­sen ja luvat­to­man käytön raja?

      Vastaa
      • Jukka Jouhki 28.9.2017 klo 18:35

        Hyvin täy­den­net­ty!

        Vastaa
      • Jorma 11.10.2017 klo 11:49

        Minun mielestä tämä kyseinen mis­si­ju­pak­ka on ongel­mal­li­nen juuri sen takia, että pää­hi­nei­tä ei voi ereh­tyä­kään luulemaan aidoiksi inti­aa­ni­pää­hi­neik­si tai aidon jäl­ji­tel­mik­si, koska mate­ri­aa­lit, värit tai edes teko­tyy­lit eivät olleet yhteneviä inti­aa­ni­pää­hi­nei­den kanssa.

        On helppo ymmärtää, että intiaanit saavat päättää asiasta ja suut­tua­kin, jos joku menee pitämään heidän teke­mään­sä pää­hi­net­tä päässä tai kopioi heidän pää­hi­neen­sä ja menee vielä väit­tä­mään niitä intiaanipäähineiksi.

        Tässä ei tapah­tu­nut kum­paa­kaan, joten ongel­mak­si jää se, että _​osa_​tulkitsee päähineet inti­aa­ni­pää­hi­neik­si tai niillä rat­sas­ta­mi­sek­si. Tämä on taas sub­jek­tii­vi­nen näkemys ja toden­nä­köi­ses­ti tähän ei ole edes inti­aa­niyh­tei­söil­lä meille antaa yhte­näis­tä vastausta, oliko päähineet inti­aa­ni­pää­hi­nei­tä vai ei.

        Ongelmaa voi “län­si­mais­taa” aja­tel­le­mal­la sitä vaikka Adidaksen lenk­ka­rei­den kautta. Missä kohtaa lenkkari on Adidaksen omistaman tyylin mukainen? Suomessa on oikeu­des­sa tuomittu neljän viivan käyttö, jotka ovat saman­lail­la aseteltu kuin Adidaksen. Kuitenkaan kolmea pys­ty­vii­vaa ei voida tuomita Adidaksen jäl­jit­te­lyk­si. Voidaanko saman­lai­nen mää­rit­te­ly luoda intiaanipäähineille? 

        Onko siis päähine heti inti­aa­ni­pää­hi­ne, jos sulat on aseteltu vie­rek­käin kier­tä­mään päätä? Vaikuttaako väri asiaan? Vaikuttaako sulkien tyyppi? Onko esim. yksi sulka nauhassa jo inti­aa­ni­pää­hi­ne? Käsittääkseni sem­moi­sia­kin ovat käyt­tä­neet. Vaan sulkia on käytetty lukui­sis­sa muissakin kult­tuu­reis­sa pää­hi­nei­nä aikojen ajan. Sulkapäähine itsessään ei voi siis olla auto­maat­ti­ses­ti intiaanipäähine.

        Mielestäni niin pitkään kuin näitä ei mää­ri­tel­lä ja tälläinen tul­kin­nan­va­rai­suus ja sub­jek­tii­vi­suus aiheeseen liittyy, siihen ei voi muodostaa mitään lopul­lis­ta vas­taus­ta­kaan. Yhteiskunta ei voi toimia niin, että jollekin taholle annetaan mie­li­val­tai­nen mah­dol­li­suus päättää, mikä inti­aa­ni­pää­hi­neen mää­ri­tel­mä kul­loin­kin on — sikäli jos asiassa halutaan jotain “sosi­aa­li­sen oikeuden” edistystä.

        Vastaa
        • Jukka Jouhki 11.10.2017 klo 15:31

          Hei Jorma!

          Tulit ana­lyy­sis­sä­si asian ytimeen. Samankaltaisia visaisia ongelmia tosiaan yritetään ratkoa myös juri­di­sis­sa teki­jä­noi­keus­kiis­tois­sa, kun mietitään, milloin tuote Y on selkeästi itse­näi­nen teos ver­rat­tu­na tuo­tee­seen X. Ilmeisesti missien päähineet olivat monien mielestä tarpeeksi saman­kal­tai­sia natii­vi­poh­joi­sa­me­rik­ka­lai­siin pää­hi­nei­siin ver­rat­tu­na, että tällainen yhteys pys­tyt­tiin raken­ta­maan. Oletan, että saa­me­lai­sak­tii­vit nostivat tämän yhteyden esiin, koska samalla voidaan käsitellä myös heidän koke­maan­sa kult­tuu­ris­ta appropriaatiota. 

          Lakia appropri­aa­tios­ta on tosiaan vaikea laatia, joten käy­tän­nös­sä vain sosi­aa­li­nen paine säätelee teki­jä­noi­keu­det­to­mien kult­tuu­rin­tuot­tei­den käyttöä. Niitä symboleja/​tuotteita vältetään, jotka aiheut­ta­vat kri­tiik­kiä. Tai EI vältetä, koska 1) pai­no­te­taan omaa ilmai­su­va­paut­ta, 2) ei olla tietoisia kri­tii­kis­tä, 3) aja­tel­laan, että kritiikin esittäjät eivät edusta koko vii­te­ryh­mään­sä ja/​tai 4) pidetään kri­tiik­kiä kes­tä­mät­tö­mä­nä, mer­ki­tyk­set­tö­mä­nä, hai­tal­li­se­na jne.

          Vastaa
  • Rauno Halme 8.10.2017 klo 14:33

    Keuliikohan Jukka Jouhkilla nyt mopo, mikä lienee varas­ta­mis­ta 15-vuo­tiai­den nuo­ri­so­kult­tuu­ris­ta. Että terveyttä ja mie­len­rau­haa edistävän joogan leviä­mi­nen län­si­mai­hin olisi kult­tuu­ri­var­kaut­ta, vaikka joogan aja­tuk­se­na on levittää sanomaan laa­jem­mal­le. Tai vapaa-ajalla treenatut lihakset olisivat anastettu työ­väen­luo­kal­ta, jonka lihakset muo­dos­tui­vat pakon­omai­sen ruu­miil­li­sen työn kautta. Kas kun ei syyl­lis­te­tä ano­rek­ti­koi­ta köy­hä­lis­tön näl­kä­kult­tuu­rin omimisesta.

    Sorron lii­tä­mi­nen kult­tuu­ri­lai­noi­hin on melkoisen outo joh­to­pää­tös, sillä kuten Jouhkikin myöntää, kult­tuu­ris­ta omimista ja lainailua on tapah­tu­nut aina ja se on itse asiassa ollut kehit­ty­mi­sen elinehto. Huomionarvoista on myös se, että lainat on miltei poik­keuk­set­ta tehty ihai­luis­ta johtuen ja arvostaen. Ei inti­aa­ni­pää­hi­neen käytttö mis­si­ki­sois­sa ekso­tiik­kaa tuovana ele­ment­ti­nä häpäise alku­pe­räis­kan­so­ja vaan toimii pikem­min­kin huo­mion­he­rät­tä­jä, joka lisää nuorten ja miksei van­hem­pien­kin mie­len­kiin­toa alkuperäiskansoihin.

    Olisi ehkä korkea aika aka­tee­mis­ten kuk­ka­hat­tu­tä­tien lähteä kentälle ummeh­tu­neis­ta nor­sun­luu­tor­neis­taan ja hieman selvittää oikeita asiayh­teyk­siä. Esimerkiksi kar­ja­lan­pii­ra­koi­den leviä­mi­nen ympäri Suomea johtui kar­ja­lais­ten leviä­mi­ses­tä evakkoina ympäri Suomen, ei Karjalaan koh­dis­tu­neen kult­tuu­ri­sen ryös­tö­ret­ken seurauksena. 

    Sulkapäähine päätä kier­tä­vä­nä “kalk­ku­nan­pyrs­tö­nä” on tun­nuso­mai­nen vain joillain tasan­koin­ti­aa­ni­hei­moil­la (lakotat). Näin ollen se ei ole tyy­pil­li­nen inti­aa­ni­pää­hi­ne, vaan itse asiassa Holliwoodin westernin kulta-ajan luoma vää­ris­ty­nyt kuva. Toisin sanoen matkitaan levi­tyk­seen tar­koi­tet­tua kult­tuu­ri­ma­te­ri­aa­lia, jolla on vain löyhä side alkuperäiskansoihin.

    On suo­ras­taan sur­ku­hu­pai­saan kun eräskin mielensä pahoit­ta­nut selittään somessa, että nämä inti­aa­nien sulat ovat pyhiä, sillä ne on ansaittu heimon hyväksi tehdystä työstä. Kommentoija ei ilmei­ses­ti­kään ole tutustun aiheeseen, sillä ylei­sem­min sulka tarkoitti tapettua naa­pu­ri­hei­mo­lais­ta tai siir­to­lais­ten tultua toisen väristä maa­han­tu­li­jaa. Yhtä kaikki kes­kus­te­lus­ta puutuu edelleen inti­aa­nien kan­nan­ot­to asiaan ja täl­löin­kin mal­li­var­kaus pitää olla tunnistettavissa.

    http://​www​.tun​tu​ri​susi​.com/​w​i​l​d​w​e​s​t​/​s​u​l​k​a​p​a​a​h​i​n​e​.​htm

    Vastaa
    • Jukka Jouhki 8.10.2017 klo 18:40

      Hei Rauno!

      Noilla esi­mer­keil­lä pyrin nime­no­maan proble­ma­ti­soi­maan kult­tuu­riap­propri­aa­tion käsitettä. Eli mopo on toivon mukaan vielä kaistalla :). 

      En koe syyl­lis­ty­vä­ni kult­tuu­ri­seen omimiseen, jos meditoin, poltan tupakkaa, laitan ristin vää­rin­päin seinälle tai syön banaania, vaikka asiat eivät olekaan lähtöisin “minun kult­tuu­ris­ta­ni”. Koen jopa oikeu­dek­se­ni laittaa päälleni ihan mitä vain haluan (paitsi tietyt lailla suojatut vir­ka­pu­vut) huo­li­mat­ta siitä, onko pukine jonkun mielestä pyhä tai epäpyhä. 

      Samalla kuitenkin kun­nioi­tan ihmisten oikeutta tuohtua asiasta ja kutsua toi­min­taa­ni kult­tuu­ri­sek­si appropri­aa­tiok­si, jos he kokevat, että minä riistän jotain uniikkia kult­tuu­ria ja pidän elossa epä­suo­tui­saa valta-asetelmaa sym­bo­li­sel­la tasolla. En vält­tä­mät­tä itse koe asiaa samoin, mutta ymmärrän heidän reaktionsa. 

      Koen siis, että minulla on oikeus pitää vaikkapa inti­aa­ni­pää­hi­net­tä, mutta ymmärrän, että se voi tuoh­dut­taa monia ja voin halu­tes­sa­ni ottaa sen huomioon pää­tök­ses­sä­ni. Vaakakupissa on siis minun ilmai­su­va­pau­te­ni ja etnisen ryhmän tuohtumus kokemansa yksi­noi­keu­den rik­ko­mi­ses­ta. Kumpi painaa enemmän, riippuu ihmisestä.

      Vastaa
  • Erik 8.10.2017 klo 22:12

    Linkki poli​tii​kas​ta​.fi -sivus­tol­le on rikki.

    Vastaa
    • AntroBlogi 9.10.2017 klo 09:35

      Kiitos Erik! Nyt toimii.

      Vastaa

Lue myös nämä:

”Miten voit olla varma siitä, että jaksat paneutua samaan tutkimusaiheeseen neljän vuoden ajan?” Tämä on kysymys, johon moni alkuvaiheen väitöskirjatutkija joutuu vastaamaan sekä tuttavien kysellessä urakuulumisia että epävarmuuden peikon hiipiessä oman pään sisälle. Koska tutkin kaivoskiistoja ja ympäristönhallintaa, vastaan yleensä tällaisiin kysymyksiin tutkimusaiheeni yhteiskunnallista tärkeyttä liputtaen. ”Nämä asiat vaikuttavat erittäin paljon paikallisten ihmisen elämään ja aiheuttavat päänvaivaa viranomaisille ja poliitikoille, joten lisää tutkimusta tarvitaan”, saatan sanoa.

Kesällä ilmestynyt elokuva Saamelaisveri kuvaa niin arkipäivän kuin institutionaalisen rasismin aiheuttamaa kipua yksilöille ja yhteisöille. Elokuva sijoittuu pääosin 1930-luvun Ruotsiin. Sen keskiössä ovat saamelaislapset sisäoppilaitoksessa, jossa heitä ruotsalaistetaan kieltämällä mm. saamen puhuminen. Sekä arkipäiväinen että institutionalisoitu rasismi on kuvattu hyvin hienovaraisesti. Elokuva ei jätä epäilyksiä siitä, minkälaista vahinkoa saadaan aikaan kieltämällä kieli, halventamalla saamelaiskulttuuria ja kieltämällä tasavertainen ihmisyys. Vaikka elokuva sijoittuu Ruotsiin, pätee kuvaus Suomeenkin.

Mikä on antropologian suhde talouteen, tai käänteisesti, talouden suhde antropologiaan? Taloudesta kuulee yllättävän usein puhuttavan kenttänä, joka on irrallinen siitä inhimillisestä arjesta, jossa me kaikki elämme. Se nähdään valmiina, annettuna, sellaisena missä on asioita kuten “markkinavoimat” ja “talouskasvu” (tai sen puuttuminen), ja johon ei antropologia sen kummemmin kaivata.