Itäinen vastaus läntiseen stressiin?

On niin hyvä pysähtyä, osata pysähtyä, valita pysäh­ty­vän­sä. Ei niin, että teke­mi­ses­sä olisi mitään pahaa… mutta täällä ei ole mitään tehtävää. Unohtakaa hetkeksi päivän tapah­tu­mat ja kaikki ne säh­kö­pos­tit, joihin teidän tulisi vastata ja syleilkää tätä hetkeä, tätä elämää, jonka pystyy tavoit­ta­maan juuri tässä hetkessä ja kysykää itsel­tän­ne: miltä minusta tuntuu?”

On tiis­tai­nen kes­ki­päi­vä, istun risti-istun­nas­sa ja kuuntelen mind­ful­ness-ohjaajan joh­da­tus­ta medi­taa­tio­har­joi­tuk­seen. Ympärilläni Lissabonin kes­kus­tas­sa sijait­se­vas­sa medi­taa­tio­kes­kuk­ses­sa kym­men­päi­nen joukko siististi pukeu­tu­nei­ta 30 – 50 -vuotiaita naisia ja miehiä istuu saman­kal­tai­ses­sa asennossa silmät kiinni. Alkamassa on lou­nas­tauon meditaatioharjoitus. 

Ylläoleva kuvailu on osa pro gradu -tut­kiel­maa­ni, jossa tar­kas­te­len aloit­te­le­vien mind­ful­ness-har­ras­ta­jien koke­muk­sia stres­sis­tä. Työssäni pohdin, mikä tässä itäiset juuret omaavassa, mielen ja kehon yhteyttä vah­vis­ta­vas­sa har­joi­tuk­ses­sa vetoaa län­si­mai­seen kuu­li­ja­kun­taan. Kenttätyöni myötä huomioni tarkentui ennen kaikkea medi­taa­tio­sa­lin ulko­puo­lel­le: uus­li­be­raa­lien työ­mark­ki­noi­den logiik­kaan sekä sen vai­ku­tuk­siin tut­ki­muk­seen osal­lis­tu­nei­den hen­ki­löi­den arki­päi­väi­ses­sä elämässä.

yoga1

Mindfulness-meditaatio

Mindfulness-medi­taa­tiol­la viittaan län­si­mais­sa 1970-luvulta lähtien yleis­ty­nee­seen seku­laa­riin läs­nä­olo­har­joi­tuk­seen. Toisinaan se suo­men­ne­taan nimellä hyväksyvä tietoinen läsnäolo. Harjoitus opettaa omien ajatusten, olo­ti­lo­jen ja tunteiden tun­nis­ta­mi­seen ja hyväk­sy­mi­seen. Tavoitteena on, että meditoija kehittää mie­len­tyy­neyt­tä sekä posi­tii­vi­sia että nega­tii­vi­sia tun­te­muk­sia kohtaan. Näin meditoija oppii tun­nis­ta­maan hai­tal­li­sek­si koettuja aja­tus­ra­ken­tei­ta ja suh­tau­tu­maan niihin tyy­nem­mäl­lä tavalla.

Meditointia tree­na­taan esi­mer­kik­si eri­lais­ten hen­gi­tys­har­joi­tus­ten kautta. Harjoituksessa meditoija suuntaa huomionsa tar­koi­tuk­sel­la ja tuo­mit­se­mat­ta käsillä olevaan hetkeen. Moni aloit­te­li­ja käyttää hyväkseen esi­mer­kik­si medi­toin­ti­ää­nit­tei­tä, jotka auttavat ohjaamaan huomiota. Harjoituksen aikana ohjaaja saattaa esi­mer­kik­si pyytää medi­toi­jaa suun­taa­maan kaiken huomionsa hen­gi­tyk­seen­sä, ja aistimaan ilman kul­ke­mis­ta sie­rai­mis­ta keuh­koi­hin ja takaisin. Kun tark­kaa­vai­suus her­paan­tuu, ohjeis­te­taan medi­toi­jaa hyväk­sy­mään tämä ja palaut­ta­maan huomio lempeästi takaisin hen­gi­tyk­sen seu­raa­mi­seen. Ideana on, että saman­kal­tai­nen tie­dos­ta­va maa­il­mas­sa olemisen tapa tulee osaksi kaikkea arkea.

Harjoituksen juuret ovat idän budd­ha­lai­ses­sa ja hin­du­lai­ses­sa perin­tees­sä, vähintään 2500 vuoden takana. Laajempaan län­si­mai­seen tie­toi­suu­teen mind­ful­ness on noussut 1970-luvulta alkaen, jolloin yhdys­val­ta­lai­nen budd­ha­lais­ta medi­toin­tia opis­kel­lut Jon Kabat-Zinn rupesi sovel­ta­maan har­joi­tus­ta kroo­ni­ses­ta kivusta kärsivien poti­lai­den hoidossa. Harjoitus tuotti hyviä tuloksia, ja sitä ruvettiin sovel­ta­maan myös muihin tera­peut­ti­siin tar­koi­tuk­siin. Kabat-Zinn, jota myös monesti kutsutaan län­si­mai­sen mind­ful­nes­sin oppi-isäksi, kehitti kenties tun­ne­tuim­man mind­ful­ness-sovel­luk­sen eli kah­dek­san­viik­koi­sen Mindfulness Based Stress Reduction –ohjelman.

Varsinainen mind­ful­nes­sin val­ta­vir­tais­tu­mi­nen alkoi 1990-luvulla, kun suuret yhdys­val­ta­lai­set yritykset alkoivat suosia mind­ful­nes­sia työn­te­ki­jöi­den­sä hyvin­voin­nin edis­tä­mi­sek­si. TIME-lehden helmikuun 2014 kansi otsikolla “Mindful revo­lu­tion” mainitaan myös monesti virs­tan­pyl­vääk­si, jolloin harjoitus tavoitti suuren yleisön.

Nykyään mind­ful­ness-perus­tei­sia har­joi­tuk­sia sovel­le­taan stressin lie­vit­tä­mi­sen lisäksi esi­mer­kik­si union­gel­mien hoi­ta­mi­seen, masen­nuk­sen ennal­taeh­käi­syyn ja eri­lai­siin ahdis­tus­häi­riöi­hin. Harjoitus on suosittu etenkin angloa­me­rik­ka­lai­ses­sa maa­il­mas­sa, mutta mind­ful­ness-keskuksia on kaik­kial­la länsimaissa.

Ongelmallinen self help?

Yhteiskuntatieteelliseltä kannalta mind­ful­ness-medi­taa­tion suosio on ris­ti­rii­tais­ta. Kun metodia käytetään stressin hel­pot­ta­mi­seen, on sitä muiden self help -tek­nii­koi­den tavoin moitittu yksi­lö­kes­kei­ses­tä lähes­ty­mis­ta­vas­ta yhteis­kun­nal­li­siin ongelmiin. Se kääntää vastuun hai­tal­li­ses­ta työ­kult­tuu­ris­ta sel­viy­ty­mi­seen yksilöön itseensä. Se ei vält­tä­mät­tä rohkaise muut­ta­maan raken­tei­ta, jotka aiheut­ta­vat pahoin­voin­tia myös muille.

Harjoitusta voikin tar­kas­tel­la kriit­ti­sin silmin. Kurssi, jolle osal­lis­tuin, piti har­joit­te­lun lisäksi sisällään luentoja har­joi­tuk­sen hyö­dyl­li­syy­des­tä. Oli mie­len­kiin­tois­ta kuunnella luen­noil­la esi­tet­ty­jä olet­ta­muk­sia ihmisestä ja yhteis­kun­nas­ta. Yksi näistä koskee ajatusta tekemisen ja olemisen välisestä suhteesta. Ensimmäisellä tapaa­mis­ker­ral­la ohjaa­jam­me kertoivat, että nykyih­mi­siä leimaa suo­rit­ta­mi­sen tarve: “Meillä on koko ajan tarve tehdä jotain, olla parempia, olla parhaita.”

Toinen kurssilla monesti esitetty olettamus oli ajatus nyky­maa­il­man hek­ti­ses­tä elä­män­tah­dis­ta. Kurssin osal­lis­tu­jil­le luen­noi­tiin ihmisen eli­nym­pä­ris­tön muut­tu­neen val­ta­vas­ti lähi­his­to­rian aikana, kun samaan aikaan ihmi­sai­vo­jen rakenne on pysynyt lähes­tul­koon samana. Käsitystä nyky­maa­il­man nopeasta elä­män­tah­dis­ta vah­vis­tet­tiin näyt­tä­mäl­lä rin­nak­kain kuvia ilta­päi­vä­au­rin­gos­sa kyl­pe­väs­tä levol­li­ses­ta savan­nis­ta sekä Manhattanin sykkeestä. Stressin ker­rot­tiin olevan nyky­maa­il­man vitsaus — mutta nyky­maa­il­man edustaja näytti osal­lis­tu­jien perus­teel­la olevan valkoinen, keski-ikäinen ja -luok­kai­nen työs­sä­käy­vä henkilö.

Lepona medi­taa­tio­ta ei kui­ten­kaan voi pitää, ja mind­ful­ness-har­joi­tus­ta verrataan monesti aivo­jump­paan. Kurinalainen har­joit­te­lu näyttää olevan avai­na­se­mas­sa. Säännöllinen, mie­lel­lään päi­vit­täi­nen medi­taa­tio on tärkeää, sillä se on ainoa väylä halut­tui­hin tuloksiin.

Toisaalta medi­toin­tit­ren­di herättää kri­tiik­kiä myös koke­neem­pien medi­toi­jien parissa. McMindfulness-termillä kuvataan ilmiötä, jossa har­joi­tus­ta käytetään työ­te­hok­kuu­den lisää­mi­seen, jättäen huo­mioi­mat­ta har­joi­tuk­seen liittyvät eettiset ohjenuorat.

Tuntuu siltä kuin olisimme kiirehtimässä lentokoneeseen koko ajan”

Oli ”oikean­lai­ses­ta” mind­ful­nes­sin har­joit­ta­mi­sen tavasta sitten mitä mieltä tahansa, ei sen kri­ti­soi­mi­nen anna juurikaan tietoa siitä, mitä harjoitus tarjoaa sen pariin hakeu­tu­vil­le hen­ki­löil­le. Miltä stressi tuntuu? Osana kent­tä­työ­tä­ni osal­lis­tuin kah­dek­san­viik­koi­sel­le kurssille, jonka teemana oli mind­ful­ness stres­sin­hal­lin­taan. Haastattelin kurssille osal­lis­tu­nei­ta hen­ki­löi­tä ja kuuntelin heidän huo­mioi­taan vii­koit­tai­sis­sa kurs­si­ta­paa­mi­sis­sa, jakaen myös omia kokemuksiani.

Haastattelemani henkilöt kertoivat tun­te­van­sa itsensä uupu­neik­si ja menet­tä­vän­sä malttinsa herkästi. Lisäksi moni kuvaili oloaan sumui­sek­si, irrallaan ympärillä käynnissä olevista tapah­tu­mis­ta. Yleistä oli kom­men­toi­da ainaista kiirettä, ajan puutetta, infor­maa­tio­äh­kyä sekä hoi­det­ta­vien asioiden loputonta virtaa.

Woman meditating

Portugalissa työ­hy­vin­voin­ti on Euroopan mit­ta­kaa­vas­sa alhaista tasoa ja pit­kit­ty­neen euro­krii­sin myötä kilpailu työ­pai­kois­ta kova. Mahdollisuudesta tehdä töitä oltiin kii­tol­li­sia, mutta työ­paik­ko­jen ilmapiiri vaikutti ker­to­mus­ten valossa vähin­tään­kin ikävältä. “Ovella on met­ri­kau­pal­la kan­di­daat­te­ja, jos sinua ei kiinnosta”, oli 42-vuotias Sónia saanut kuulla esi­mie­hel­tään ker­rot­tu­aan, että hänen työ­taak­kan­sa oli liian suuri.

Suomessa tilanne on työ­hy­vin­voin­nin kannalta parempi. Stressi on kuitenkin ongelma kaik­kial­la län­si­mais­sa, myös meillä.

Vastakkaiset logiikat

Aina stres­sis­sä ei kui­ten­kaan ollut kyse hek­ti­ses­tä elä­män­tah­dis­ta, kiireestä tai työstä. Moni tut­ki­muk­ses­sa mukana olleista kertoi naut­ti­van­sa työstään ja koke­muk­ses­ta, että he saivat teh­tä­vän­sä hoidettua nopeasti ja tehokkaasti.

Työ osoit­tau­tui stres­saa­vak­si silloin, kun se häiritsi tut­ki­muk­seen osal­lis­tu­nei­den hen­ki­löi­den sosi­aa­li­sia suhteita. Moni koki, että ajan­puut­teen takia he eivät pystyneet vas­taa­maan odo­tuk­siin joita heillä oli itseään kohtaan, ja niihin joita he olettivat muiden heiltä odottavan. Etenkin nais­puo­li­set medi­taa­tio­har­ras­ta­jat rapor­toi­vat, kuinka heitä jat­ku­vas­ti vedettiin eri suuntiin. Työnantaja odotti venymistä ja saman­ai­kai­ses­ti omat vanhemmat vaativat huomiota. Lisäksi aikaa pitäisi löytää omille lapsille ja puo­li­sol­le, mutta säh­kö­pos­ti piippaa kesken vii­kon­lo­pun­vie­ton ja työasiat täyttävät mielen.

Kokemus siitä, että tut­ki­muk­seen osal­lis­tu­neet henkilöt eivät pystyneet vai­kut­ta­maan arki­päi­vän­sä ajal­li­siin raken­tei­siin, teki olosta vielä tuka­lam­man. He kokivat ettei heillä ei ollut kapa­si­teet­tia vaikuttaa siihen, mitä heiltä vaa­dit­tiin ja millä tahdilla erilaisia pyyntöjä tuli. He myös kokivat, että heidän odo­tet­tiin joustavan tilan­tees­sa kuin tilan­tees­sa. Heillä ei ollut kylliksi aika paneutua niihin asioihin, jotka he itse kokivat tärkeiksi.

stones

Laajemmassa vii­te­ke­hyk­ses­sä mind­ful­ness-medi­taa­tion suosion voikin ymmärtää liittyvän työn ja muun elämän välisen rajan hämär­ty­mi­seen sekä uus­li­be­raa­leil­le työ­mark­ki­noil­le tyy­pil­li­seen jous­ta­vuu­den vaatimukseen.

Muille elämän osa-alueille valuva työ näyt­täy­tyi Portugalin kon­teks­tis­sa etenkin naisilla perheen ja työn välisenä ris­ti­rii­ta­na. Perhe-elämä ja työ ovat perin­tei­ses­ti toimineet eri­lais­ten logii­koi­den mukaan, sillä hen­ki­löl­tä odotetaan eri asioita per­heen­jä­se­nen ja työn­te­ki­jän rooleissa. Uusliberalismille tyy­pil­li­nen jous­ta­vuus haastaa tämän erottelun. Jos monen asian yhtä­ai­kai­sen tekemisen myötä elämän eri osa-alueilla ei ole selkeää rajaa, miten oikea toiminta määräytyy kussakin tilanteessa?

Arvojen uudelleenkalibrointi

Koska mind­ful­ness-medi­taa­tios­sa opetetaan kes­kit­ty­mään vain olemaan läsnä kussakin hetkessä, vaikuttaa se lupaa­val­ta vas­tauk­sel­ta yllä­ole­viin haas­tei­siin. Toisin kuin alku­pe­räi­ses­sä budd­ha­lai­suu­teen liit­ty­väs­sä valais­tu­mi­sen ja vapau­tu­mi­sen tavoit­tees­sa, län­si­mai­sel­la mind­ful­ness-har­joi­tuk­sel­la tavoi­tel­laan hyvää, rikasta elämää.

Moni spi­ri­tu­aa­li­sem­man medi­taa­tion puo­lus­ta­ja sanoo, että kyky keskittyä on vain sivutuote. Kun har­joi­tuk­sen suh­teut­taa uus­li­be­raa­lien työ­mark­ki­noi­den haas­tei­siin, on syytä huomata ettei kyseessä ole ”vain” sivutuote. Meditoijan ei tarvitse olla ainai­ses­sa val­miu­des­sa oleva uus­li­be­raa­li subjekti, joka on valmis jous­ta­maan joka hetkessä. Sen sijaan hänellä on mah­dol­li­suus olla hetki rauhassa, tar­kas­tel­la omaa olo­ti­laan­sa ja elämäänsä ja siihen vai­kut­ta­via tekijöitä. Kun omaan koke­muk­seen voi suhtautua avoimella tavalla, voi omia arvojaan myös har­ki­tus­ti sopeuttaa.

Tutkimukseen osal­lis­tu­neet henkilöt kertoivat, että medi­taa­tio antoi työkaluja arvioida eri asioita ja sitä, kuinka tärkeitä ne itselle ovat. Toisinaan tämä oli hyvin kon­kreet­tis­ta: esi­mer­kik­si kykyä keskittyä käsillä olevaan työtehtävään.

Toisinaan arvojen uudelleen pun­nit­se­mi­nen liittyi puo­les­taan suu­rem­piin kysy­myk­siin. Esimerkiksi Sónia kommentoi kurssilla oppi­maan­sa näin: ”Ymmärsin, että minun ei tarvitse juosta pitkin poikin kaupunkia hoi­ta­mas­sa muiden asioita.” Meditaatio mah­dol­lis­ti antamaan vähemmän mer­ki­tys­tä asioille, jotka hän koki stressaaviksi.

Harjoitukseen liittyy silti para­dok­se­ja. Kuten haas­tat­te­le­ma­ni hen­ki­löi­den ker­to­muk­sis­ta kävi ilmi, heidän elä­män­laa­tu­aan heikensi kokemus siitä, että heillä ei ollut tarpeeksi aikaa lähei­sil­le ihmisille. Koska mind­ful­ness-medi­taa­tio on hyvin yksi­löl­li­nen harjoitus ja vaatii aikaa itselle, ei se vält­tä­mät­tä korjaa alku­pe­räis­tä tilan­net­ta. Henkilöllä on yhä saman verran aikaa satsata mer­ki­tyk­sel­li­siin suh­tei­siin­sa, antoi hän sille mer­ki­tys­tä tai ei.

  1. Cook, Joanna 2016. Mindful in Westminster: The politics of medi­ta­tion and the limits of neo­li­be­ral critique. HAU: Journal of Ethnographic Theory 6(1): 141 – 161.
  2. Gelles, David 2015. Mindful Work: How Meditation Is Changing Business from the Inside Out. Houghton Mifflin Harcourt: New York.
  3. Purser, Ron 2013. Beyond McMindfulness. The Huffington Post.
  • Artikkelikuva: K. E. Hellman
  • Podcast-lukija: Sanna Rauhala
  • Verkkotaitto: Aino Pohjola

Kirjoittaja

Hilja Aunela on kesäkuussa 2017 maisteriksi valmistunut sosiaali- ja kulttuuriantropologi Helsingin yliopistosta. Gradussaan hän tarkastelee länsimaisen mindfulness-meditaation ja uusliberalismin välistä suhdetta. Tällä hetkellä Hilja työskentelee avustajana entiseen Etelä-Rhodesiaan suuntautunutta brittiläistä lapsisiirtolaisuutta tutkivassa projektissa sekä on osana AntroBlogin ajankohtaistoimitusta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Mikä on antropologian suhde talouteen, tai käänteisesti, talouden suhde antropologiaan? Taloudesta kuulee yllättävän usein puhuttavan kenttänä, joka on irrallinen siitä inhimillisestä arjesta, jossa me kaikki elämme. Se nähdään valmiina, annettuna, sellaisena missä on asioita kuten “markkinavoimat” ja “talouskasvu” (tai sen puuttuminen), ja johon ei antropologia sen kummemmin kaivata.

Antropologista tutkimusta tehdään nykyään paitsi alkuperäiskansoista ja kaukaisista maista, myös tutummista aiheista, kuten urheilusta, lähiöistä ja perihämäläisestä kahvipöytäkursailusta. Miksi monet antropologit silti tuntevat syyllisyyttä tai jopa ajoittaista katumusta siitä, että valittu aihe ei olekaan tarpeeksi jännittävä – tai siitä, että se ei vie heitä tarpeeksi kauas kotoa?

Lokakuun lopulla Helsingissä vierailivat israelilaiset ihmisoikeusaktivistit Yeela Raanan ja Attia Al-Asam, Suomeen heidät olivat kutsuneet ICAHD Finland (Israeli committee against house demolition) ja Suomen rauhanpuolustajat. Raanan on antropologi, ihmisoikeusaktivisti ja yliopistonopettaja. Hän keskustelee tässä artikkelissa arjesta ja politiikasta Israelissa sekä beduiinien asemasta samaisessa maassa.