Siirry suoraan sisältöön

Itäinen vastaus läntiseen stressiin?

“On niin hyvä pysähtyä, osata pysähtyä, valita pysähtyvänsä. Ei niin, että tekemisessä olisi mitään pahaa… mutta täällä ei ole mitään tehtävää. Unohtakaa hetkeksi päivän tapahtumat ja kaikki ne sähköpostit, joihin teidän tulisi vastata ja syleilkää tätä hetkeä, tätä elämää, jonka pystyy tavoittamaan juuri tässä hetkessä ja kysykää itseltänne: miltä minusta tuntuu?”

On tiistainen keskipäivä, istun risti-istunnassa ja kuuntelen mindfulness-ohjaajan johdatusta meditaatioharjoitukseen. Ympärilläni Lissabonin keskustassa sijaitsevassa meditaatiokeskuksessa kymmenpäinen joukko siististi pukeutuneita 30-50 -vuotiaita naisia ja miehiä istuu samankaltaisessa asennossa silmät kiinni. Alkamassa on lounastauon meditaatioharjoitus.

Ylläoleva kuvailu on osa pro gradu -tutkielmaani, jossa tarkastelen aloittelevien mindfulness-harrastajien kokemuksia stressistä. Työssäni pohdin, mikä tässä itäiset juuret omaavassa, mielen ja kehon yhteyttä vahvistavassa harjoituksessa vetoaa länsimaiseen kuulijakuntaan. Kenttätyöni myötä huomioni tarkentui ennen kaikkea meditaatiosalin ulkopuolelle: uusliberaalien työmarkkinoiden logiikkaan sekä sen vaikutuksiin tutkimukseen osallistuneiden henkilöiden arkipäiväisessä elämässä.

Mindfulness-meditaatio

Mindfulness-meditaatiolla viittaan länsimaissa 1970-luvulta lähtien yleistyneeseen sekulaariin läsnäoloharjoitukseen. Toisinaan se suomennetaan nimellä hyväksyvä tietoinen läsnäolo. Harjoitus opettaa omien ajatusten, olotilojen ja tunteiden tunnistamiseen ja hyväksymiseen. Tavoitteena on, että meditoija kehittää mielentyyneyttä sekä positiivisia että negatiivisia tuntemuksia kohtaan. Näin meditoija oppii tunnistamaan haitalliseksi koettuja ajatusrakenteita ja suhtautumaan niihin tyynemmällä tavalla.

Meditointia treenataan esimerkiksi erilaisten hengitysharjoitusten kautta. Harjoituksessa meditoija suuntaa huomionsa tarkoituksella ja tuomitsematta käsillä olevaan hetkeen. Moni aloittelija käyttää hyväkseen esimerkiksi meditointiäänitteitä, jotka auttavat ohjaamaan huomiota. Harjoituksen aikana ohjaaja saattaa esimerkiksi pyytää meditoijaa suuntaamaan kaiken huomionsa hengitykseensä, ja aistimaan ilman kulkemista sieraimista keuhkoihin ja takaisin. Kun tarkkaavaisuus herpaantuu, ohjeistetaan meditoijaa hyväksymään tämä ja palauttamaan huomio lempeästi takaisin hengityksen seuraamiseen. Ideana on, että samankaltainen tiedostava maailmassa olemisen tapa tulee osaksi kaikkea arkea.Harjoituksen juuret ovat idän buddhalaisessa ja hindulaisessa perinteessä, vähintään 2500 vuoden takana. Laajempaan länsimaiseen tietoisuuteen mindfulness on noussut 1970-luvulta alkaen, jolloin yhdysvaltalainen buddhalaista meditointia opiskellut Jon Kabat-Zinn rupesi soveltamaan harjoitusta kroonisesta kivusta kärsivien potilaiden hoidossa. Harjoitus tuotti hyviä tuloksia, ja sitä ruvettiin soveltamaan myös muihin terapeuttisiin tarkoituksiin. Kabat-Zinn, jota myös monesti kutsutaan länsimaisen mindfulnessin oppi-isäksi, kehitti kenties tunnetuimman mindfulness-sovelluksen eli kahdeksanviikkoisen Mindfulness Based Stress Reduction –ohjelman.Varsinainen mindfulnessin valtavirtaistuminen alkoi 1990-luvulla, kun suuret yhdysvaltalaiset yritykset alkoivat suosia mindfulnessia työntekijöidensä hyvinvoinnin edistämiseksi. TIME-lehden helmikuun 2014 kansi otsikolla ”Mindful revolution” mainitaan myös monesti virstanpylvääksi, jolloin harjoitus tavoitti suuren yleisön.

Nykyään mindfulness-perusteisia harjoituksia sovelletaan stressin lievittämisen lisäksi esimerkiksi uniongelmien hoitamiseen, masennuksen ennaltaehkäisyyn ja erilaisiin ahdistushäiriöihin. Harjoitus on suosittu etenkin angloamerikkalaisessa maailmassa, mutta mindfulness-keskuksia on kaikkialla länsimaissa.

Ongelmallinen self help?

Yhteiskuntatieteelliseltä kannalta mindfulness-meditaation suosio on ristiriitaista. Kun metodia käytetään stressin helpottamiseen, on sitä muiden self help -tekniikoiden tavoin moitittu yksilökeskeisestä lähestymistavasta yhteiskunnallisiin ongelmiin. Se kääntää vastuun haitallisesta työkulttuurista selviytymiseen yksilöön itseensä. Se ei välttämättä rohkaise muuttamaan rakenteita, jotka aiheuttavat pahoinvointia myös muille.

Harjoitusta voikin tarkastella kriittisin silmin. Kurssi, jolle osallistuin, piti harjoittelun lisäksi sisällään luentoja harjoituksen hyödyllisyydestä. Oli mielenkiintoista kuunnella luennoilla esitettyjä olettamuksia ihmisestä ja yhteiskunnasta. Yksi näistä koskee ajatusta tekemisen ja olemisen välisestä suhteesta. Ensimmäisellä tapaamiskerralla ohjaajamme kertoivat, että nykyihmisiä leimaa suorittamisen tarve: “Meillä on koko ajan tarve tehdä jotain, olla parempia, olla parhaita.”Toinen kurssilla monesti esitetty olettamus oli ajatus nykymaailman hektisestä elämäntahdista. Kurssin osallistujille luennoitiin ihmisen elinympäristön muuttuneen valtavasti lähihistorian aikana, kun samaan aikaan ihmisaivojen rakenne on pysynyt lähestulkoon samana. Käsitystä nykymaailman nopeasta elämäntahdista vahvistettiin näyttämällä rinnakkain kuvia iltapäiväauringossa kylpevästä levollisesta savannista sekä Manhattanin sykkeestä. Stressin kerrottiin olevan nykymaailman vitsaus – mutta nykymaailman edustaja näytti osallistujien perusteella olevan valkoinen, keski-ikäinen ja -luokkainen työssäkäyvä henkilö.Lepona meditaatiota ei kuitenkaan voi pitää, ja mindfulness-harjoitusta verrataan monesti aivojumppaan. Kurinalainen harjoittelu näyttää olevan avainasemassa. Säännöllinen, mielellään päivittäinen meditaatio on tärkeää, sillä se on ainoa väylä haluttuihin tuloksiin.

Toisaalta meditointitrendi herättää kritiikkiä myös kokeneempien meditoijien parissa. McMindfulness-termillä kuvataan ilmiötä, jossa harjoitusta käytetään työtehokkuuden lisäämiseen, jättäen huomioimatta harjoitukseen liittyvät eettiset ohjenuorat.

“Tuntuu siltä kuin olisimme kiirehtimässä lentokoneeseen koko ajan”

Oli ”oikeanlaisesta” mindfulnessin harjoittamisen tavasta sitten mitä mieltä tahansa, ei sen kritisoiminen anna juurikaan tietoa siitä, mitä harjoitus tarjoaa sen pariin hakeutuville henkilöille. Miltä stressi tuntuu? Osana kenttätyötäni osallistuin kahdeksanviikkoiselle kurssille, jonka teemana oli mindfulness stressinhallintaan. Haastattelin kurssille osallistuneita henkilöitä ja kuuntelin heidän huomioitaan viikoittaisissa kurssitapaamisissa, jakaen myös omia kokemuksiani.

Haastattelemani henkilöt kertoivat tuntevansa itsensä uupuneiksi ja menettävänsä malttinsa herkästi. Lisäksi moni kuvaili oloaan sumuiseksi, irrallaan ympärillä käynnissä olevista tapahtumista. Yleistä oli kommentoida ainaista kiirettä, ajan puutetta, informaatioähkyä sekä hoidettavien asioiden loputonta virtaa.Portugalissa työhyvinvointi on Euroopan mittakaavassa alhaista tasoa ja pitkittyneen eurokriisin myötä kilpailu työpaikoista kova. Mahdollisuudesta tehdä töitä oltiin kiitollisia, mutta työpaikkojen ilmapiiri vaikutti kertomusten valossa vähintäänkin ikävältä. “Ovella on metrikaupalla kandidaatteja, jos sinua ei kiinnosta”, oli 42-vuotias Sónia saanut kuulla esimieheltään kerrottuaan, että hänen työtaakkansa oli liian suuri.

Suomessa tilanne on työhyvinvoinnin kannalta parempi. Stressi on kuitenkin ongelma kaikkialla länsimaissa, myös meillä.

Vastakkaiset logiikat

Aina stressissä ei kuitenkaan ollut kyse hektisestä elämäntahdista, kiireestä tai työstä. Moni tutkimuksessa mukana olleista kertoi nauttivansa työstään ja kokemuksesta, että he saivat tehtävänsä hoidettua nopeasti ja tehokkaasti.

Työ osoittautui stressaavaksi silloin, kun se häiritsi tutkimukseen osallistuneiden henkilöiden sosiaalisia suhteita. Moni koki, että ajanpuutteen takia he eivät pystyneet vastaamaan odotuksiin joita heillä oli itseään kohtaan, ja niihin joita he olettivat muiden heiltä odottavan. Etenkin naispuoliset meditaatioharrastajat raportoivat, kuinka heitä jatkuvasti vedettiin eri suuntiin. Työnantaja odotti venymistä ja samanaikaisesti omat vanhemmat vaativat huomiota. Lisäksi aikaa pitäisi löytää omille lapsille ja puolisolle, mutta sähköposti piippaa kesken viikonlopunvieton ja työasiat täyttävät mielen.

Kokemus siitä, että tutkimukseen osallistuneet henkilöt eivät pystyneet vaikuttamaan arkipäivänsä ajallisiin rakenteisiin, teki olosta vielä tukalamman. He kokivat ettei heillä ei ollut kapasiteettia vaikuttaa siihen, mitä heiltä vaadittiin ja millä tahdilla erilaisia pyyntöjä tuli. He myös kokivat, että heidän odotettiin joustavan tilanteessa kuin tilanteessa. Heillä ei ollut kylliksi aika paneutua niihin asioihin, jotka he itse kokivat tärkeiksi.Laajemmassa viitekehyksessä mindfulness-meditaation suosion voikin ymmärtää liittyvän työn ja muun elämän välisen rajan hämärtymiseen sekä uusliberaaleille työmarkkinoille tyypilliseen joustavuuden vaatimukseen.

Muille elämän osa-alueille valuva työ näyttäytyi Portugalin kontekstissa etenkin naisilla perheen ja työn välisenä ristiriitana. Perhe-elämä ja työ ovat perinteisesti toimineet erilaisten logiikoiden mukaan, sillä henkilöltä odotetaan eri asioita perheenjäsenen ja työntekijän rooleissa. Uusliberalismille tyypillinen joustavuus haastaa tämän erottelun. Jos monen asian yhtäaikaisen tekemisen myötä elämän eri osa-alueilla ei ole selkeää rajaa, miten oikea toiminta määräytyy kussakin tilanteessa?

Arvojen uudelleenkalibrointi

Koska mindfulness-meditaatiossa opetetaan keskittymään vain olemaan läsnä kussakin hetkessä, vaikuttaa se lupaavalta vastaukselta ylläoleviin haasteisiin. Toisin kuin alkuperäisessä buddhalaisuuteen liittyvässä valaistumisen ja vapautumisen tavoitteessa, länsimaisella mindfulness-harjoituksella tavoitellaan hyvää, rikasta elämää.Moni spirituaalisemman meditaation puolustaja sanoo, että kyky keskittyä on vain sivutuote. Kun harjoituksen suhteuttaa uusliberaalien työmarkkinoiden haasteisiin, on syytä huomata ettei kyseessä ole ”vain” sivutuote. Meditoijan ei tarvitse olla ainaisessa valmiudessa oleva uusliberaali subjekti, joka on valmis joustamaan joka hetkessä. Sen sijaan hänellä on mahdollisuus olla hetki rauhassa, tarkastella omaa olotilaansa ja elämäänsä ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Kun omaan kokemukseen voi suhtautua avoimella tavalla, voi omia arvojaan myös harkitusti sopeuttaa.

Tutkimukseen osallistuneet henkilöt kertoivat, että meditaatio antoi työkaluja arvioida eri asioita ja sitä, kuinka tärkeitä ne itselle ovat. Toisinaan tämä oli hyvin konkreettista: esimerkiksi kykyä keskittyä käsillä olevaan työtehtävään.Toisinaan arvojen uudelleen punnitseminen liittyi puolestaan suurempiin kysymyksiin. Esimerkiksi Sónia kommentoi kurssilla oppimaansa näin: ”Ymmärsin, että minun ei tarvitse juosta pitkin poikin kaupunkia hoitamassa muiden asioita.” Meditaatio mahdollisti antamaan vähemmän merkitystä asioille, jotka hän koki stressaaviksi.

Harjoitukseen liittyy silti paradokseja. Kuten haastattelemani henkilöiden kertomuksista kävi ilmi, heidän elämänlaatuaan heikensi kokemus siitä, että heillä ei ollut tarpeeksi aikaa läheisille ihmisille. Koska mindfulness-meditaatio on hyvin yksilöllinen harjoitus ja vaatii aikaa itselle, ei se välttämättä korjaa alkuperäistä tilannetta. Henkilöllä on yhä saman verran aikaa satsata merkityksellisiin suhteisiinsa, antoi hän sille merkitystä tai ei.

Lukemista

  1. Cook, Joanna 2016. Mindful in Westminster: The politics of meditation and the limits of neoliberal critique. HAU: Journal of Ethnographic Theory 6(1): 141-161.
  2. Gelles, David 2015. Mindful Work: How Meditation Is Changing Business from the Inside Out. Houghton Mifflin Harcourt: New York.
  3. Purser, Ron 2013. Beyond McMindfulness. The Huffington Post.

Toimitus

  • Artikkelikuva: K. E. Hellman
  • Podcast-lukija: Sanna Rauhala
  • Verkkotaitto: Aino Pohjola
Jaa tämä artikkeli:
Hilja Aunela

Hilja Aunela

Hilja Aunela on kesäkuussa 2017 maisteriksi valmistunut sosiaali- ja kulttuuriantropologi Helsingin yliopistosta. Gradussaan hän tarkastelee länsimaisen mindfulness-meditaation ja uusliberalismin välistä suhdetta. Tällä hetkellä Hilja työskentelee avustajana entiseen Etelä-Rhodesiaan suuntautunutta brittiläistä lapsisiirtolaisuutta tutkivassa projektissa.Katso kirjoittajan artikkelit

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *