Itäinen vastaus läntiseen stressiin?

On niin hyvä pysähtyä, osata pysähtyä, valita pysäh­ty­vän­sä. Ei niin, että teke­mi­ses­sä olisi mitään pahaa… mutta täällä ei ole mitään tehtävää. Unohtakaa hetkeksi päivän tapah­tu­mat ja kaikki ne säh­kö­pos­tit, joihin teidän tulisi vastata ja syleilkää tätä hetkeä, tätä elämää, jonka pystyy tavoit­ta­maan juuri tässä hetkessä ja kysykää itsel­tän­ne: miltä minusta tuntuu?”

On tiis­tai­nen kes­ki­päi­vä, istun risti-istun­nas­sa ja kuuntelen mind­ful­ness-ohjaajan joh­da­tus­ta medi­taa­tio­har­joi­tuk­seen. Ympärilläni Lissabonin kes­kus­tas­sa sijait­se­vas­sa medi­taa­tio­kes­kuk­ses­sa kym­men­päi­nen joukko siististi pukeu­tu­nei­ta 30 – 50 ‑vuotiaita naisia ja miehiä istuu saman­kal­tai­ses­sa asennossa silmät kiinni. Alkamassa on lou­nas­tauon medi­taa­tio­har­joi­tus.

Ylläoleva kuvailu on osa pro gradu ‑tut­kiel­maa­ni, jossa tar­kas­te­len aloit­te­le­vien mind­ful­ness-har­ras­ta­jien koke­muk­sia stres­sis­tä. Työssäni pohdin, mikä tässä itäiset juuret omaavassa, mielen ja kehon yhteyttä vah­vis­ta­vas­sa har­joi­tuk­ses­sa vetoaa län­si­mai­seen kuu­li­ja­kun­taan. Kenttätyöni myötä huomioni tarkentui ennen kaikkea medi­taa­tio­sa­lin ulko­puo­lel­le: uus­li­be­raa­lien työ­mark­ki­noi­den logiik­kaan sekä sen vai­ku­tuk­siin tut­ki­muk­seen osal­lis­tu­nei­den hen­ki­löi­den arki­päi­väi­ses­sä elämässä.

yoga1

Mindfulness-meditaatio

Mindfulness-medi­taa­tiol­la viittaan län­si­mais­sa 1970-luvulta lähtien yleis­ty­nee­seen seku­laa­riin läs­nä­olo­har­joi­tuk­seen. Toisinaan se suo­men­ne­taan nimellä hyväksyvä tietoinen läsnäolo. Harjoitus opettaa omien ajatusten, olo­ti­lo­jen ja tunteiden tun­nis­ta­mi­seen ja hyväk­sy­mi­seen. Tavoitteena on, että meditoija kehittää mie­len­tyy­neyt­tä sekä posi­tii­vi­sia että nega­tii­vi­sia tun­te­muk­sia kohtaan. Näin meditoija oppii tun­nis­ta­maan hai­tal­li­sek­si koettuja aja­tus­ra­ken­tei­ta ja suh­tau­tu­maan niihin tyy­nem­mäl­lä tavalla.

Meditointia tree­na­taan esi­mer­kik­si eri­lais­ten hen­gi­tys­har­joi­tus­ten kautta. Harjoituksessa meditoija suuntaa huomionsa tar­koi­tuk­sel­la ja tuo­mit­se­mat­ta käsillä olevaan hetkeen. Moni aloit­te­li­ja käyttää hyväkseen esi­mer­kik­si medi­toin­ti­ää­nit­tei­tä, jotka auttavat ohjaamaan huomiota. Harjoituksen aikana ohjaaja saattaa esi­mer­kik­si pyytää medi­toi­jaa suun­taa­maan kaiken huomionsa hen­gi­tyk­seen­sä, ja aistimaan ilman kul­ke­mis­ta sie­rai­mis­ta keuh­koi­hin ja takaisin. Kun tark­kaa­vai­suus her­paan­tuu, ohjeis­te­taan medi­toi­jaa hyväk­sy­mään tämä ja palaut­ta­maan huomio lempeästi takaisin hen­gi­tyk­sen seu­raa­mi­seen. Ideana on, että saman­kal­tai­nen tie­dos­ta­va maa­il­mas­sa olemisen tapa tulee osaksi kaikkea arkea.

Harjoituksen juuret ovat idän budd­ha­lai­ses­sa ja hin­du­lai­ses­sa perin­tees­sä, vähintään 2500 vuoden takana. Laajempaan län­si­mai­seen tie­toi­suu­teen mind­ful­ness on noussut 1970-luvulta alkaen, jolloin yhdys­val­ta­lai­nen budd­ha­lais­ta medi­toin­tia opis­kel­lut Jon Kabat-Zinn rupesi sovel­ta­maan har­joi­tus­ta kroo­ni­ses­ta kivusta kärsivien poti­lai­den hoidossa. Harjoitus tuotti hyviä tuloksia, ja sitä ruvettiin sovel­ta­maan myös muihin tera­peut­ti­siin tar­koi­tuk­siin. Kabat-Zinn, jota myös monesti kutsutaan län­si­mai­sen mind­ful­nes­sin oppi-isäksi, kehitti kenties tun­ne­tuim­man mind­ful­ness-sovel­luk­sen eli kah­dek­san­viik­koi­sen Mindfulness Based Stress Reduction –ohjelman.

Varsinainen mind­ful­nes­sin val­ta­vir­tais­tu­mi­nen alkoi 1990-luvulla, kun suuret yhdys­val­ta­lai­set yritykset alkoivat suosia mind­ful­nes­sia työn­te­ki­jöi­den­sä hyvin­voin­nin edis­tä­mi­sek­si. TIME-lehden helmikuun 2014 kansi otsikolla “Mindful revo­lu­tion” mainitaan myös monesti virs­tan­pyl­vääk­si, jolloin harjoitus tavoitti suuren yleisön.

Nykyään mind­ful­ness-perus­tei­sia har­joi­tuk­sia sovel­le­taan stressin lie­vit­tä­mi­sen lisäksi esi­mer­kik­si union­gel­mien hoi­ta­mi­seen, masen­nuk­sen ennal­taeh­käi­syyn ja eri­lai­siin ahdis­tus­häi­riöi­hin. Harjoitus on suosittu etenkin angloa­me­rik­ka­lai­ses­sa maa­il­mas­sa, mutta mind­ful­ness-keskuksia on kaik­kial­la län­si­mais­sa.

Ongelmallinen self help?

Yhteiskuntatieteelliseltä kannalta mind­ful­ness-medi­taa­tion suosio on ris­ti­rii­tais­ta. Kun metodia käytetään stressin hel­pot­ta­mi­seen, on sitä muiden self help ‑tek­nii­koi­den tavoin moitittu yksi­lö­kes­kei­ses­tä lähes­ty­mis­ta­vas­ta yhteis­kun­nal­li­siin ongelmiin. Se kääntää vastuun hai­tal­li­ses­ta työ­kult­tuu­ris­ta sel­viy­ty­mi­seen yksilöön itseensä. Se ei vält­tä­mät­tä rohkaise muut­ta­maan raken­tei­ta, jotka aiheut­ta­vat pahoin­voin­tia myös muille.

Harjoitusta voikin tar­kas­tel­la kriit­ti­sin silmin. Kurssi, jolle osal­lis­tuin, piti har­joit­te­lun lisäksi sisällään luentoja har­joi­tuk­sen hyö­dyl­li­syy­des­tä. Oli mie­len­kiin­tois­ta kuunnella luen­noil­la esi­tet­ty­jä olet­ta­muk­sia ihmisestä ja yhteis­kun­nas­ta. Yksi näistä koskee ajatusta tekemisen ja olemisen välisestä suhteesta. Ensimmäisellä tapaa­mis­ker­ral­la ohjaa­jam­me kertoivat, että nykyih­mi­siä leimaa suo­rit­ta­mi­sen tarve: “Meillä on koko ajan tarve tehdä jotain, olla parempia, olla parhaita.”

Toinen kurssilla monesti esitetty olettamus oli ajatus nyky­maa­il­man hek­ti­ses­tä elä­män­tah­dis­ta. Kurssin osal­lis­tu­jil­le luen­noi­tiin ihmisen eli­nym­pä­ris­tön muut­tu­neen val­ta­vas­ti lähi­his­to­rian aikana, kun samaan aikaan ihmi­sai­vo­jen rakenne on pysynyt lähes­tul­koon samana. Käsitystä nyky­maa­il­man nopeasta elä­män­tah­dis­ta vah­vis­tet­tiin näyt­tä­mäl­lä rin­nak­kain kuvia ilta­päi­vä­au­rin­gos­sa kyl­pe­väs­tä levol­li­ses­ta savan­nis­ta sekä Manhattanin sykkeestä. Stressin ker­rot­tiin olevan nyky­maa­il­man vitsaus — mutta nyky­maa­il­man edustaja näytti osal­lis­tu­jien perus­teel­la olevan valkoinen, keski-ikäinen ja ‑luok­kai­nen työs­sä­käy­vä henkilö.

Lepona medi­taa­tio­ta ei kui­ten­kaan voi pitää, ja mind­ful­ness-har­joi­tus­ta verrataan monesti aivo­jump­paan. Kurinalainen har­joit­te­lu näyttää olevan avai­na­se­mas­sa. Säännöllinen, mie­lel­lään päi­vit­täi­nen medi­taa­tio on tärkeää, sillä se on ainoa väylä halut­tui­hin tuloksiin.

Toisaalta medi­toin­tit­ren­di herättää kri­tiik­kiä myös koke­neem­pien medi­toi­jien parissa. McMindfulness-termillä kuvataan ilmiötä, jossa har­joi­tus­ta käytetään työ­te­hok­kuu­den lisää­mi­seen, jättäen huo­mioi­mat­ta har­joi­tuk­seen liittyvät eettiset ohje­nuo­rat.

Tuntuu siltä kuin olisimme kiirehtimässä lentokoneeseen koko ajan”

Oli ”oikean­lai­ses­ta” mind­ful­nes­sin har­joit­ta­mi­sen tavasta sitten mitä mieltä tahansa, ei sen kri­ti­soi­mi­nen anna juurikaan tietoa siitä, mitä harjoitus tarjoaa sen pariin hakeu­tu­vil­le hen­ki­löil­le. Miltä stressi tuntuu? Osana kent­tä­työ­tä­ni osal­lis­tuin kah­dek­san­viik­koi­sel­le kurssille, jonka teemana oli mind­ful­ness stres­sin­hal­lin­taan. Haastattelin kurssille osal­lis­tu­nei­ta hen­ki­löi­tä ja kuuntelin heidän huo­mioi­taan vii­koit­tai­sis­sa kurs­si­ta­paa­mi­sis­sa, jakaen myös omia koke­muk­sia­ni.

Haastattelemani henkilöt kertoivat tun­te­van­sa itsensä uupu­neik­si ja menet­tä­vän­sä malttinsa herkästi. Lisäksi moni kuvaili oloaan sumui­sek­si, irrallaan ympärillä käynnissä olevista tapah­tu­mis­ta. Yleistä oli kom­men­toi­da ainaista kiirettä, ajan puutetta, infor­maa­tio­äh­kyä sekä hoi­det­ta­vien asioiden loputonta virtaa.

Woman meditating

Portugalissa työ­hy­vin­voin­ti on Euroopan mit­ta­kaa­vas­sa alhaista tasoa ja pit­kit­ty­neen euro­krii­sin myötä kilpailu työ­pai­kois­ta kova. Mahdollisuudesta tehdä töitä oltiin kii­tol­li­sia, mutta työ­paik­ko­jen ilmapiiri vaikutti ker­to­mus­ten valossa vähin­tään­kin ikävältä. “Ovella on met­ri­kau­pal­la kan­di­daat­te­ja, jos sinua ei kiinnosta”, oli 42-vuotias Sónia saanut kuulla esi­mie­hel­tään ker­rot­tu­aan, että hänen työ­taak­kan­sa oli liian suuri.

Suomessa tilanne on työ­hy­vin­voin­nin kannalta parempi. Stressi on kuitenkin ongelma kaik­kial­la län­si­mais­sa, myös meillä.

Vastakkaiset logiikat

Aina stres­sis­sä ei kui­ten­kaan ollut kyse hek­ti­ses­tä elä­män­tah­dis­ta, kiireestä tai työstä. Moni tut­ki­muk­ses­sa mukana olleista kertoi naut­ti­van­sa työstään ja koke­muk­ses­ta, että he saivat teh­tä­vän­sä hoidettua nopeasti ja tehok­kaas­ti.

Työ osoit­tau­tui stres­saa­vak­si silloin, kun se häiritsi tut­ki­muk­seen osal­lis­tu­nei­den hen­ki­löi­den sosi­aa­li­sia suhteita. Moni koki, että ajan­puut­teen takia he eivät pystyneet vas­taa­maan odo­tuk­siin joita heillä oli itseään kohtaan, ja niihin joita he olettivat muiden heiltä odottavan. Etenkin nais­puo­li­set medi­taa­tio­har­ras­ta­jat rapor­toi­vat, kuinka heitä jat­ku­vas­ti vedettiin eri suuntiin. Työnantaja odotti venymistä ja saman­ai­kai­ses­ti omat vanhemmat vaativat huomiota. Lisäksi aikaa pitäisi löytää omille lapsille ja puo­li­sol­le, mutta säh­kö­pos­ti piippaa kesken vii­kon­lo­pun­vie­ton ja työasiat täyttävät mielen.

Kokemus siitä, että tut­ki­muk­seen osal­lis­tu­neet henkilöt eivät pystyneet vai­kut­ta­maan arki­päi­vän­sä ajal­li­siin raken­tei­siin, teki olosta vielä tuka­lam­man. He kokivat ettei heillä ei ollut kapa­si­teet­tia vaikuttaa siihen, mitä heiltä vaa­dit­tiin ja millä tahdilla erilaisia pyyntöjä tuli. He myös kokivat, että heidän odo­tet­tiin joustavan tilan­tees­sa kuin tilan­tees­sa. Heillä ei ollut kylliksi aika paneutua niihin asioihin, jotka he itse kokivat tärkeiksi.

stones

Laajemmassa vii­te­ke­hyk­ses­sä mind­ful­ness-medi­taa­tion suosion voikin ymmärtää liittyvän työn ja muun elämän välisen rajan hämär­ty­mi­seen sekä uus­li­be­raa­leil­le työ­mark­ki­noil­le tyy­pil­li­seen jous­ta­vuu­den vaa­ti­muk­seen.

Muille elämän osa-alueille valuva työ näyt­täy­tyi Portugalin kon­teks­tis­sa etenkin naisilla perheen ja työn välisenä ris­ti­rii­ta­na. Perhe-elämä ja työ ovat perin­tei­ses­ti toimineet eri­lais­ten logii­koi­den mukaan, sillä hen­ki­löl­tä odotetaan eri asioita per­heen­jä­se­nen ja työn­te­ki­jän rooleissa. Uusliberalismille tyy­pil­li­nen jous­ta­vuus haastaa tämän erottelun. Jos monen asian yhtä­ai­kai­sen tekemisen myötä elämän eri osa-alueilla ei ole selkeää rajaa, miten oikea toiminta määräytyy kussakin tilan­tees­sa?

Arvojen uudelleenkalibrointi

Koska mind­ful­ness-medi­taa­tios­sa opetetaan kes­kit­ty­mään vain olemaan läsnä kussakin hetkessä, vaikuttaa se lupaa­val­ta vas­tauk­sel­ta yllä­ole­viin haas­tei­siin. Toisin kuin alku­pe­räi­ses­sä budd­ha­lai­suu­teen liit­ty­väs­sä valais­tu­mi­sen ja vapau­tu­mi­sen tavoit­tees­sa, län­si­mai­sel­la mind­ful­ness-har­joi­tuk­sel­la tavoi­tel­laan hyvää, rikasta elämää.

Moni spi­ri­tu­aa­li­sem­man medi­taa­tion puo­lus­ta­ja sanoo, että kyky keskittyä on vain sivutuote. Kun har­joi­tuk­sen suh­teut­taa uus­li­be­raa­lien työ­mark­ki­noi­den haas­tei­siin, on syytä huomata ettei kyseessä ole ”vain” sivutuote. Meditoijan ei tarvitse olla ainai­ses­sa val­miu­des­sa oleva uus­li­be­raa­li subjekti, joka on valmis jous­ta­maan joka hetkessä. Sen sijaan hänellä on mah­dol­li­suus olla hetki rauhassa, tar­kas­tel­la omaa olo­ti­laan­sa ja elämäänsä ja siihen vai­kut­ta­via tekijöitä. Kun omaan koke­muk­seen voi suhtautua avoimella tavalla, voi omia arvojaan myös har­ki­tus­ti sopeuttaa.

Tutkimukseen osal­lis­tu­neet henkilöt kertoivat, että medi­taa­tio antoi työkaluja arvioida eri asioita ja sitä, kuinka tärkeitä ne itselle ovat. Toisinaan tämä oli hyvin kon­kreet­tis­ta: esi­mer­kik­si kykyä keskittyä käsillä olevaan työ­teh­tä­vään.

Toisinaan arvojen uudelleen pun­nit­se­mi­nen liittyi puo­les­taan suu­rem­piin kysy­myk­siin. Esimerkiksi Sónia kommentoi kurssilla oppi­maan­sa näin: ”Ymmärsin, että minun ei tarvitse juosta pitkin poikin kaupunkia hoi­ta­mas­sa muiden asioita.” Meditaatio mah­dol­lis­ti antamaan vähemmän mer­ki­tys­tä asioille, jotka hän koki stres­saa­vik­si.

Harjoitukseen liittyy silti para­dok­se­ja. Kuten haas­tat­te­le­ma­ni hen­ki­löi­den ker­to­muk­sis­ta kävi ilmi, heidän elä­män­laa­tu­aan heikensi kokemus siitä, että heillä ei ollut tarpeeksi aikaa lähei­sil­le ihmisille. Koska mind­ful­ness-medi­taa­tio on hyvin yksi­löl­li­nen harjoitus ja vaatii aikaa itselle, ei se vält­tä­mät­tä korjaa alku­pe­räis­tä tilan­net­ta. Henkilöllä on yhä saman verran aikaa satsata mer­ki­tyk­sel­li­siin suh­tei­siin­sa, antoi hän sille mer­ki­tys­tä tai ei.

  1. Cook, Joanna 2016. Mindful in Westminster: The politics of medi­ta­tion and the limits of neo­li­be­ral critique. HAU: Journal of Ethnographic Theory 6(1): 141 – 161.
  2. Gelles, David 2015. Mindful Work: How Meditation Is Changing Business from the Inside Out. Houghton Mifflin Harcourt: New York.
  3. Purser, Ron 2013. Beyond McMindfulness. The Huffington Post.
  • Artikkelikuva: K. E. Hellman
  • Podcast-lukija: Sanna Rauhala
  • Verkkotaitto: Aino Pohjola

Kirjoittaja

Hilja Aunela on kesäkuussa 2017 maisteriksi valmistunut sosiaali- ja kulttuuriantropologi Helsingin yliopistosta. Gradussaan hän tarkastelee länsimaisen mindfulness-meditaation ja uusliberalismin välistä suhdetta. Tällä hetkellä Hilja työskentelee avustajana entiseen Etelä-Rhodesiaan suuntautunutta brittiläistä lapsisiirtolaisuutta tutkivassa projektissa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Graffitinmaalaajat miellettiin ennen usein nuorisorikollisiksi. Vaikka kyseessä on laillisuuden rajamailla liikkuva alakulttuuri, graffiti on jo kauan ollut osa taide- ja mainosmaailmaa. Viime vuosina graffiteista on tullut laajemmin hyväksytty ilmiö.

Aktivisti ja yrittäjä, vuorovaikutus- ja mindfulness-kouluttaja, antropologi ja ihmislähtöinen tekijä. Elina Kauppila on kirjoittanut kasvatusoppaita kiireisille, vetänyt vuorovaikutuskursseja vanhemmille ja toimii vapaa-ajallaan ilmastotoimia vaativan Elokapina-liikkeen joukoissa. Työkentällä-haastattelussa hän kertoo urastaan hyvinvointialalla.