Kieli on valtaa

Aamulehden ilmoitus luopua suku­puo­lit­tu­nei­den ammat­ti­ni­mik­kei­den käytöstä on herät­tä­nyt kiivasta kes­kus­te­lua, josta on kir­joi­tet­tu suu­rim­mis­sa medioissa monista näkö­kul­mis­ta. Helsingin Sanomien tekemän kyselyn mukaan lievä enemmistö noin 5000 vas­taa­jas­ta kannatti suku­puo­lit­tu­nei­den termien hyl­kää­mis­tä ja “uusien keksimistä”.

Todellisuudessa kie­les­säm­me on jo olemassa vakiin­tu­nut, suku­puo­li­neut­raa­lim­pi termi monille mies-päät­tei­sil­le tai naisiin viit­taa­vil­le nimik­keil­le. Uusien termien kek­si­mi­nen ei monesti ole lainkaan tarpeen: lehtimies on toi­mit­ta­ja, len­toe­män­tä stuertti ja lakimies juristi. Kyse onkin sana­va­lin­nois­ta, ei väki­näi­ses­tä kielen uudis­ta­mi­ses­ta — tai ‘uus­kie­les­tä’, niin kuin suku­puo­li­neut­raa­lin lähes­ty­mis­ta­van kriitikot ovat paikoin asian ilmaisseet.

Kielitieteellinen ant­ro­po­lo­gia on tie­tee­na­lam­me alkua­jois­ta lähtien tar­kas­tel­lut kielen ja maailman välistä suhdetta. Kuvaako kieli todel­li­suut­ta vai luoko se sitä? Voimme mones­sa­kin mielessä nähdä sen tekevän molempia. Sukupuolineutraaliuden saama hanakka vastustus tukee tätä havaintoa. Sapirin-Whorfin hypo­tee­sin mukaan kieli antaa ajat­te­lul­lem­me rakenteen ja voi rajoittaa sitä. Tässä mielessä kielen uudis­ta­mi­nen on äärim­mäi­sen tärkeää. Kieli voi ylläpitää alistavia raken­tei­ta, jotka uusin­ta­vat yhteis­kun­nan val­ta­ra­ken­tei­ta ja sosi­aa­li­sia hierarkioita.

Mies- ja nais­su­ku­puo­liin viit­taa­vat nimikkeet eivät ole kielessä sat­tu­mal­ta. Ne kertovat suku­puo­li­roo­leis­ta ja suku­puol­ten asemasta yhteis­kun­nas­sa — ne kun eivät ole olemassa itsestään, vaan raken­ne­taan sosi­aa­li­ses­ti. Miessukupuoleen viit­taa­vat termit ja sana­muo­dot hei­jas­ta­vat tiettyjä val­ta­ra­ken­tei­ta ja kielivät, että yhden­ver­tai­suu­teen on vielä matkaa. Keskustelusta ilmenee, että monelle on vaikeaa hyväksyä neut­raa­lis­sa kielessä välit­ty­vää yhden­ver­tai­sem­paa yhteis­kun­taa. Tämä näkyy muutoksen saamassa vastustuksessa.

Antropologiassa on pitkään tehty ver­tai­le­vaa tut­ki­mus­ta maailman eri yhtei­sö­jen välillä. Universaaliksi, kaikkia maailman kult­tuu­rei­ta kos­ket­ta­vak­si piir­teek­si on havaittu kult­tuu­rien dynaa­mi­suus eli jatkuva muutos. Aivan yhtä todel­lis­ta ja ‘luon­nol­lis­ta’ kuin kult­tuu­rin jatkuva muutos on myös kielen muut­tu­mi­nen. Kun hege­mo­ni­ses­sa arvo­maa­il­mas­sa ja sosi­aa­li­ses­sa jär­jes­tyk­ses­sä tapahtuu muutoksia, kieli mukautuu niihin. Uudistumiskyky on myös kult­tuu­ri­sen jat­ku­vuu­den edellytys. Uudistamalla sanas­toam­me vas­taa­maan paremmin elettyä todel­li­suut­ta myös takaamme kielen ja kult­tuu­rin jatkuvuuden.

Sukupuoliroolit muuttuvat. Kielen kautta välit­ty­vän suku­puo­li­jär­jes­tel­män hei­jas­taes­sa val­ta­suh­tei­ta tulee kielenkin muuttua pyr­kies­säm­me kohti yhden­ver­tais­ta yhteis­kun­taa. Termit kuten ‘edus­kun­nan puhemies’ ovat esi­merk­ke­jä ajat­te­lus­ta, jossa vain miehet toimivat poli­tii­kas­sa. Tänään tilanne on toinen. Voimmekin kysyä kumpi on kei­no­te­koi­sem­paa, väkisin van­han­ai­kai­sis­ta termeistä kiin­ni­pi­tä­mi­nen vai niiden uudis­ta­mi­nen aikaamme vas­taa­vak­si? Kumpi on turhaa näper­te­lyä, monien elämään syr­ji­väl­lä tavalla vai­kut­ta­van epäkohdan kor­jaa­mi­nen vai vanhaan taker­tu­mi­nen perinteen varjolla?

Kirjoittaja

Saara Toukolehto on valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta ja AntroBlogin toimituspäällikkö. Saaran antropologisia kiinnostuksen kohteita ovat mm. maahanmuuton, arvojen, moraalin ja ”hyvän elämän” -käsitteen tutkimus integraatiopolitiikan viitekehyksessä.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Hiljattain uutisoitiin tapauksesta, jossa erään vartiointiliikkeen esimiestehtävissä toiminut henkilö erotettiin työtehtävistään rasistisen Facebook-kirjoittelun vuoksi. Tapaus kertoo sosiaalisen median voimasta, sillä miehen kirjoitteluun kiinnitettiin huomiota alun perin eräällä keskustelupalstalla. Samalla tapaus on kuvaava esimerkki siitä, kuinka sosiaalinen media on tehnyt  yksityisen ja julkisen käsitteistä aiempaa hämärämpiä ja ongelmallisempia.

Perjantaina 6.10. saa ensi-iltansa kotimainen elokuva Yösyöttö. Se kertoo miehestä, joka jää kaksin vastasyntyneen kanssa ja joutuu opettelemaan elämää lapsen ehdoilla. Elokuva on lajityypiltään komedia - mitä muutakaan se voisi olla? Vaikka suomalaisessa vanhemmuuskulttuurissa isän rooli on vahvistumassa, on eräs mielikuva miesten vanhemmuudesta edelleen voimissaan: mies ja vauva on toivoton ja hullunkurinen yhdistelmä. Juuri tälle tematiikalle Yösyöttö naureskelee.

Prinsessa Dianan viimeiseksi jääneestä automatkasta Pariisissa tuli tänä vuonna kuluneeksi 20 vuotta. Vuosipäivän myötä mediassa on muisteltu Dianan elämää. Antropologisesti mielenkiintoisin seikka ovat kuitenkin Dianan kuoleman kulttuuriset seuraukset, jotka saattoivat vaikuttaa elämäämme enemmän kuin tiedostamme.