Mindfulness-meditaatio on kasvattanut suosiotaan jo pitkään. Mikä tässä itäiset juuret omaavassa, mielen ja kehon yhteyttä vahvistavassa harjoituksessa vetoaa länsimaiseen kuulijakuntaan? Mielenrauhan lisäksi syitä mindfulnessin suosiolle voidaan hakea uusliberaalien työmarkkinoiden logiikasta.
Jos biologiset vanhemmat eivät jostain syystä kykene huolehtimaan lapsestaan tai menehtyvät, lapsen saattaa kasvattaa adoptiovanhempi. Adoptiota tapahtuu myös muista syistä. Polynesialaisissa yhteiskunnissa, kuten Havaijilla, tunnetaan lahjaan pohjaava adoptio.
Suomalainen yhteiskunta rakentuu voimakkaasti ydinperheen ympärille. Tähän ydinperheeseen lasketaan perinteisesti kuuluvaksi lapset ja vanhemmat - siis äiti ja isä. Avioerojen, yksinhuoltajuuden ja uusperheiden yleistyminen sekä erityisesti samansukupuolisten liittojen laillinen hyväksyminen on muuttanut ydinperheen raameja. Nykypäivänä meidän onkin helpompaa omaksua antropologille tuttu näkökulma: äitiys ja isyys ovat sosiaalisesti rakentuneita kategorioita. Kuka siis on isä, ja mikä on hänen merkityksensä?
Nopeasti ajatellen voisi luulla, että “äiti” on itsestäänselvä ja biologiaan pohjaava rooli: äiti on se, joka synnyttää lapsen. Mutta hetkinen - adoptioäiti on niin ikään äiti. Niin on myös naisparista se, joka ei kanna ja synnytä yhteistä lasta. Erilaisia äidin määritelmiä löytyykin maailmalta suuri kirjo.
