Alussa ihmisapina oppii käyttämään työkalua aseena. Aggressiivisuuden puuskassa hän tappaa sillä kilpailevan ihmisapinaryhmän jäsenen. Muut hänen ryhmästään yhtyvät väkivaltaan. Näin kutoo Stanley Kubrick Avaruusseikkailu 2001 -elokuvan alussa ihmiskunnan kehityksen ja sodankäynnin yhteen.
Onko kuvaus fiktiota? Vastauksen vaikutukset ovat kauaskantoiset. Onko esimerkiksi väkivaltaviihde vaaraton keino toteuttaa vaarallista luontoamme vai sotaisen kulttuurimme tulosta? Tai kenties jopa sen ylläpitäjä? Jos tietäisimme mikä ajaa meitä sotimaan, voisimme myös paremmin puuttua syihin.
Uskomus, että vain sivistys voi kahlita sisäisen petomme, on iskostettu syvään. Filosofi Thomas Hobbesin mukaan ennen järjestäytynyttä yhteiskuntaa vallitsi kaikkien sota kaikkia vastaan. Nykyisin näkemystä perustellaan evoluutiopsykologialla: sotaisuus johtuu aggressiivisuudesta, joka on luonnonvalinnan kautta kirjattu geeneihimme.
Kuva: Igor Miske/Unsplash
Viime aikoina evoluutiopsykologista selitysmallia ovat tehneet tunnetuiksi evoluutiobiologi Jared Diamond bestsellerillään The World Until Tomorrow ja kognitiotieteilijä Steven Pinker omallaan The Better Angels of Our Nature. Kummatkin tukeutuvat kattavaan arkeologiseen ja nykyisiin metsästäjä-keräilijöihin perustuvaan tutkimusaineistoon, joka näyttää osoittavan väkivallan ja sotien vähentyneen dramaattisesti ihmiskunnan alkuajoista meidän päiviimme. Aineiston valossa ihmisen esihistoria oli Pinkerin mukaan ”shokeeraavan väkivaltainen”.
Todistusaineisto on kuitenkin kiisteltyä. Arkeologisia tilastoja on syytetty tarkoituksenhakuisesti valikoiduiksi. Erityistä kiistaa aiheuttaa se, mitä nykyisten metsästäjä-keräilijöiden tutkiminen kertoo omasta esihistoriastamme. Kaikki ihmiset hankkivat elantonsa metsästämällä, keräilemällä ja kalastamalla 12 000 vuotta sitten, ennen maanviljelyn yleistymistä.
Pinker viittaa antropologi Napoleon Changonin 1960-luvulta lähtien suorittamiin kenttätutkimuksiin Etelä-Amerikan alkuperäiskansoihin kuuluvien janomami-intiaanien keskuudessa Amazonin alueella. Chagnonin mukaan aggressiivisimmat ja sotaisimmat janomamimiehet saavat eniten naisia ja siten myös eniten jälkeläisiä. Tästä Chagnon päätteli, että luonnonvalinta on tehnyt luonteestamme sotaisan.
Tutkimustuloksen yleistys on ongelmallinen. Chagnon poimi yhden nykyisen yhteisön, joka hankki vieläpä elantonsa osittain puutarhanviljelyllä, edustamaan kaikkia menneen ajan metsästäjä-keräilijöitä.
Åbo Akademin tutkimus
Janomamien aggressiivinen käyttäytyminen on ollut aggressiivisten kiistojen kohde. Kuva: Kuvakaappaus Joey Dello Russon dokumentista Shaki
Åbo Akademin tutkijat Douglas Fry ja Patrik Söderberg nousivat kiistan keskiöön Science-lehdessä kesällä 2013 julkaistulla tutkimuksellaan. Toisin kuin Pinker esittää, Fryn ja Söderbergin tutkimuksen valossa sodankäynti ei ole yleistä ainakaan modernien metsästäjä-keräilijöiden parissa. Tutkimustulokseen he päätyivät tarkastelemalla väkivallasta johtuneita kuolemantapauksia 21:n metsästäjä-keräilijäyhteisön parissa.
Julkaisuun on viitattu laatumedioiden kuten BBC:n, Economistin ja Scientific American jutuissa ja kolumneissa.
Fry kertoo sähköpostitse tavoitelleensa objektiivista tutkimusmetodia, joka kuvaisi kattavasti varhaisia metsästäjä-keräilijöitä. Siksi hän valitsi aineistoksi vanhimpia ja luotettavimpia etnografisia kuvauksia viime vuosisadan alusta.
Tutkimuksen mukaan vain kolmasosa 148:sta raportoidusta kuolemantapauksesta johtui sotatoimista, eli yhteisöjen ja ryhmien välisestä organisoidusta väkivallasta. Näistäkin yli puolet tapahtui yhden yhteisön, Australian tiwien keskuudessa.
Yli puolet tarkastelluista yhteisöistä ei harjoittanut sodankäyntiä. Suurin osa kuolemista oli seurausta yksittäisten henkilöiden väkivallasta.
Fry katsoo tutkimuksen tukevan näkemystä, jonka mukaan sodat kehittyivät maanviljelyn myötä. Koska ihmiset asettuivat paikalleen, halusivat he puolustaa raivaamiaan maa-alueita. Väestöntiheys johti hierarkkisiin yhteiskuntiin, joita sotaretkien järjestäminen edellyttää.
Sotaa tutkinut antropologi Brian Ferguson katsoo vastaavasti, että kiistaton arkeologinen aineisto sodankäynnistä on vasta 10 000 vuoden takaa, jolloin maanviljely oli jo keksitty. Fergusonin mukaan 8 000 vuotta sitten Turkin alueella ”alkaa systemaattinen sotakulttuuri, joka johtaa verisenä nykypäivään saakka”.
Fry kertoo, että tämä on hänen ja Söderbergin tutkimuksen kannalta olennaista: ”tutkimuksemme vastaavat arkeologisia löytöjä. Ihmiskunnan historiassa sodankäynti on uusi keksintö, joka edellytti sosiaalisen monimuotoisuuden kehittymistä.” Sitä vastoin metsästäjä-keräilijöillä ei ollut juurikaan voitettavaa sodankäynnillä. He elivät tasa-arvoisissa pienyhteisöissä ja vaihtoivat paikkaa useasti. Sillä, että jotkut eivät halua sotia on merkitystä, kun kaikki saavat äänensä kuuluviin. Samaa argumenttia käytetään usein perustelemaan, miksi demokratiat ovat haluttomia aloittamaan sotia.
Sosiaalievoluutio ja metsästäjä-keräilijät
Tuskin kukaan silti uskoo, että menneet metsästäjä–keräilijä-kulttuurit olivat rauhaa rakastavia hippiyhteisöjä. Esimerkiksi antropologi James Scottin mukaan harha syntyy, kun niitä verrataan vaikkapa pohjoismaisiin hyvinvointivaltioihin ja päätellään, että valtionmuodostus johti rauhoittumiseen. Myös varhaiset agraariyhteisöt olivat väkivaltaisia, mutta ilmeisesti toisin kuin metsästäjä-keräilijä-yhteisöt, lisäksi sotaisia.
Kiistan ratkaisemisen tekee ongelmalliseksi nykyisten metsästäjä-keräilijöiden käyttäminen perusteluissa. Metsästäjä-keräilijät eivät elä eristyksissä, vaan linkittyvät taloudellisesti ja sosiaalisesti muuhun ihmiskuntaan. Useat ovat vaihtaneet elannon hankkimisen tapojaan olosuhteiden mukaan. Lisäksi Chagnonin metodologiset oletukset muistuttavat antropologiaa 1800-luvun lopulla hallinnutta sosiaalievoluutiota. Sen mukaan kulttuurit käyvät samat kehitysasteet läpi. Kulttuurisen kehityksen huipulla ovat länsimaiset yhteiskunnat, kun metsästäjä-keräilijät ovat vasta primitiivisellä alkuasteella.
Sosiaalievoluution vahva tulkinta hylättiin 1900-luvun alkupuolella. Kulttuureita ei voida asettaa suoraviivaiselle kehitysasteikolle, koska ne ovat kaikki kulttuurisesti rikkaita ja monimuotoisia. Metsästäjä-keräilijät eivät ole siten yhtään eläimellisempiä ja viettiensä johdateltavissa kuin vaikkapa Euroopan aatelisto.
Kallonmittausta Tiibetissä. Kuva: Wikipedia
Antropologiassa tuli hallitsevaksi näkemys, jonka mukaan kulttuurit ovat geneettisesti yhtenäisen ihmiskunnan erilaisia oksia, eivät samojen tikapuiden ylempiä ja alempia puolia. Nykyisiä metsästäjä-keräilijöitä tutkimalla ei siten voida vetää pitkälle meneviä johtopäätöksiä ihmiskunnan sotaisesta esihistoriasta.
Kiistan teoreettinen tausta: aggressiivisuus ja sota
Sodan alkuperästä käydyn empiirisen kiistan taustalla piilee teoreettinen kysymys siitä, voidaanko sodankäynnin edellyttämää kollektiivista toimintaa selittää yksilöiden aggressiivisuudella.
Sosiobiologi Edward Wilsonin ja etologi Konrad Lorenzin mukaan sotiminen johtuu yksilöiden taipumuksesta aggressiivisuuteen. Esimerkiksi Lorenzin mukaan sodat ovat seurausta siitä, että nyky-yhteiskunta ei salli aggressioille luontaisia purkautumiskanavia. Vastaavasti filosofi William James esitti 1900-luvun alussa, että aggressiivisia impulssejamme ei voida sammuttaa, ja siksi yhteiskunnan tulisi tukea urheilun tapaisia väkivallattomia purkautumisväyliä.
Kulttuuristen selitysten mukaan sota on kuitenkin liian monimutkainen kollektiivinen ja koordinoitu tapahtuma, jotta sitä voisi selittää yksilöiden vaistonvaraisen aggression avulla. Keihään heittäjä tai ohjuksen laukaisija on luultavammin kauhuissaan kuin aggressiivinen. Sotaan voidaan lähteä esimerkiksi rakkaudesta isänmaata kohtaan tai inhimillisyydestä raa’an diktatuurin lopettamiseksi. Suurin osa lienee mukana pakon vuoksi.
Teorioiden vertaamista vaikeuttaa, että aggressiivisuudella ja sodalla ei ole yksiselitteisiä määritelmiä. Samaa käytöstä voidaan pitää kassajonossa aggressiivisena ja jalkapallopelin katsomossa jopa rauhallisena. Hondurasin ja El Salvadorin välinen ”jalkapallosota” vuonna 1969 johtui osittain tappelusta MM-jalkapallokatsomossa – mutta on määritelmäkysymys, milloin varsinainen sota alkoi.
Kuva: Hilda Clayton/Wikipedia
Kenties uskottavan selityksen tarjoaa erilaisten lähestymistapojen yhdistäminen. Ihmisen evoluutiossa kulttuuri ja biologia kietoutuvat yhteen. Alttius aggressiiviseen käytökseen on varmasti ollut ihmisevoluutiossa keskeinen selviytymiskeino, ja siksi yksi syy väkivaltaiseen luonteeseemme. Toisaalta eritoten koordinoitu sotatoimi edellyttää tietynlaisia kulttuuri- ja ympäristötekijöitä. Tällöin mukaan astuvat selitykset jotka perustuvat aggression lisäksi vaikkapa sosiaaliseen oppimiseen, yhteiskunnallisiin jännitteisiin tai kiistoihin materiaalisista resursseista.
Kiista sodan syistä ei ole vain teoreettinen, vaan selityksellä voi olla hyvinkin konkreettisia seurauksia. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama sanoi Nobelin rauhanpalkintopuheessaan, että ”sota ilmeni muodossa tai toisessa ensimmäisen ihmisen kanssa”. Tästä hän päätteli, että ”meidän täytyy alkaa hyväksyä raskas totuus: emme tule hävittämään väkivaltaisia konflikteja elinaikanamme”.
Amerikkalaisen antropologin Marshall Sahlinsin mukaan ajatus ihmisen luontaisesta sotaisuudesta on kuitenkin länsimaita piinaava kulttuurinen harha. Sen avulla on perusteltu yhtälailla länsimaiden sivistystehtävää kuin asevarusteluakin. Tässä valossa Obaman ”raskas totuus” on itse itseään toteuttava kulttuurinen uskomus.
Jos sotaa voidaan pitää osaksi kulttuurisena keksintönä, niin sellaisena voidaan pitää myös rauhaa. Ihmisen luonto on varmasti taipuvainen kumpaankin. Antropologit ovat tutkineet rauhaa suosivia kulttuuritekijöitä. Ratkaisevia ovat yhteisöjen väliset sosiaaliset suhteet. Tärkeää on myös asenneilmasto, jossa väkivaltaa paheksutaan.
Tutkija kiistan keskiössä: Napoleon Chagnon
Antropologi Napoleon Chagnonin teoriat sodan alkuperästä perustuvat tutkimuksiin Amazonin alueen janomami-kansan parissa. Hän aloitti kenttätyönsä keräämällä viisi kuukautta Basaari-terin kylän suku- ja nimilistoja. Vieraillessaan naapurikylässä hän mainitsi Basaari-terin kyläpäällikön vaimon nimeltä. Kyläläiset repesivät nauruun. Selvisi, että kyläpäällikkö oli naimissa karvaisen alapään kanssa. Itse päällikkö oli pitkä-kalu ja hänen veljensä kotkan uloste.
Ongelmat kuitenkin vasta alkoivat, kun Chagnon palasi kentältä kotiin. Hän julkaisi vuonna 1967 kenttätutkimuksiinsa perustuvan kirjan Yanomamö – The Fierce People. Kirjassa Chagnon väittää janomamien elävän jatkuvassa sotatilassa. Kilpailu naisista johtaa sotiin. Aggressiivisimmat ja sodissa kyvykkäimmät miehet saavat eniten naisia ja eniten jälkeläisiä. Myöhemmin Chagnon on puolustanut Wilsonin sosiobiologista tutkimuslinjaa, jonka mukaan ihmisten sosiaalista käytöstä voidaan selittää samaan tapaan kuin muidenkin eläinten.
Napoleon Chagnon janomamien kanssa. Kuva: Kuvakaappaus Joey Dello Russon dokumentista Shaki
Monien antropologien mukaan Chagnon liioittelee janomamien aggressiivisuutta. Chagnonia on syytetty vakavammastakin. Brasilian antropologisen seuran mukaan kaivosfirmat vetosivat Chagnonin tutkimuksiin lobatessaan kaivausoikeuksien puolesta janomamien alueella. Brasilian hallitus suunnitteli myös intiaaniryhmien eristämistä sotien lopettamiseksi. Changon ei tehnyt mitään toimien estämiseksi. Kirjoissaan Chagnon myös avoimesti kertoo manipuloineensa ja provosoineensa janomameja saadakseen tietoja.
Vuonna 2000 tutkiva journalisti Patrick Tierney julkaisi Chagnonin toimia luotaavan kirjan Darkness in El Dorado. Kirjassa Tierney vihjailee muun muassa Chagnonin ja geenitutkija James Neelin levittäneen tuhkarokkoa janomameihin. Chagnon ja Neel rokottivat janomameja vuonna 1968. Tierneyn mukaan rokote valittiin siten, että se saattoi aiheuttaa epidemian. Tarkoituksena olisi ollut tutkia taudin leviämistä.
American Anthropological Association muodosti tutkimusryhmän selvittämään kirjan väitteitä. Kiistojen vuoksi yhdistys katsoi väitteet kumotuiksi vasta vuonna 2005.
Chagnon julkaisi vuonna 2013 kokemuksistaan kirjan paljonpuhuvalla otsikolla Jalot villit: elämäni kahden vaarallisen heimon parissa – janomamien ja antropologien.
(Lainaukset Douglas Frylta ovat peräisin kirjoittajan hänen kanssaan vaihtamista sähköposteista 8.12.2013.)
Toimitus
- Podcast-lukija: Bea Bergholm
- Verkkotaitto: Niina Ahola
- Artikkelikuva: K.E. Hellman
Lukemista
- Diamond, Jared 2012: The World Until Yesterday: What Can We Learn From Traditional Societies? London: Penguin.
- Ferguson, Brian 2013: Pinker’s list – Exaggerating Prehistoric War Mortality. Teoksessa: Fry, Douglas (toim.): War, Peace, and Human Nature. The Convergence of Evolutionary and Cultural Views. Oxford: Oxford University Press.
- Ferguson, Brian 2013: The Prehistory of War and Peace in Europe and the Near East. Teoksessa: Fry, Douglas (toim.): War, Peace, and Human Nature. The Convergence of Evolutionary and Cultural Views. Oxford: Oxford University Press.
- Fry, Douglas & Söderberg, Patrik 2013: Lethal Aggression in Mobile Forager Bands and Implications for the Origins of War. Science, 242, 270-273.
- Pinker, Steven 2012: The Better Angels of our Nature: How Violence Has Declined. London: Penguin.
- Tierney, Patrick 2000: Darkness in El Dorado: How Scientists and Journalists Devastated the Amazon. New York: Norton & Co cop.
