Lääketieteellinen antropologia

Lääketieteellisellä tai medi­kaa­liant­ro­po­lo­gial­la tar­koi­te­taan yhtä ant­ro­po­lo­gian laa­jim­mas­ta sovel­ta­vas­ta eri­koi­sa­las­ta. Nimensä mukai­ses­ti ala on eri­kois­tu­nut tutkimaan kaikkea ihmisen ter­vey­teen ja hyvin­voin­tiin liittyvää. Sen sisällä tutkitaan esi­mer­kik­si ihmisten koke­muk­sia sairaana ole­mi­ses­ta, para­ne­mis­pro­ses­sien eroa­vai­suuk­sia kult­tuu­rien välillä, psy­ko­lo­gis­ten ja fyysisten tera­pia­hoi­to­jen kes­ki­näis­tä suhdetta sekä eri­lais­ten kult­tuu­ri­si­don­nais­ten lää­kin­tä­muo­to­jen hyö­dyn­tä­mis­tä osana poti­lai­den hoitoa.

Toisin kuin olemme tottuneet ajat­te­le­maan län­si­mai­ses­sa lää­ke­tie­tees­sä, läheskään kaikki sai­rau­teen liittyvät kysy­myk­set eivät ole joh­det­ta­vis­sa bio­lo­gi­aan eivätkä käsi­tyk­set sairauden syistä tai sen aiheut­ta­mis­ta oireista ole kaik­kial­la saman­lai­sia. Lääketieteellisessä ant­ro­po­lo­gias­sa terveyttä ja hyvin­voin­tia tar­kas­tel­laan ennen kaikkea sosi­aa­li­ses­ti ja kult­tuu­ri­ses­ti raken­tu­nei­na koko­nai­suuk­si­na ver­tai­le­vas­ti.

Lääketieteellinen ant­ro­po­lo­gia on eri­kois­tu­nut tutkimaan kehon ja mielen välistä yhteyttä monesta eri näkö­kul­mas­ta, ja ala tuo yhteen tut­ki­mus­ta sekä sosiaali- ja kult­tuu­riant­ro­po­lo­gias­ta, fyy­si­ses­tä ant­ro­po­lo­gias­ta että ling­vis­ti­ses­tä ant­ro­po­lo­gias­ta. Alana lää­ke­tie­teel­li­nen ant­ro­po­lo­gia toimii muun muassa kliinisen tut­ki­muk­sen, kan­san­ter­veys­tie­teen, tar­tun­ta­tau­tien, bio­etii­kan ja kult­tuu­rip­sy­kiat­rian leik­kaus­pis­tees­sä. Sen har­joit­ta­jil­la saattaa ant­ro­po­lo­gian lisäksi olla lää­ke­tie­teel­li­nen koulutus esi­mer­kik­si sai­raan­hoi­ta­ja­na, lääkärinä tai psy­ko­lo­gi­na.

Alan sisällä tar­kas­tel­laan myös sitä, miten yksilön terveys on yhtey­des­sä hänen ympä­ris­töön­sä ja ympä­röi­vään yhteis­kun­taan. Tämä pitää sisällään paitsi ihmisten vuo­ro­vai­ku­tus­suh­teet toistensa kanssa myös heidän suhteensa muihin lajeihin, kuten eläimiin ja kasveihin.

Lisäksi terveyttä ja hyvin­voin­tia ohjaavat pai­kal­li­set arvot ja käytännöt sekä ihmisten mah­dol­li­suus päästä käsiksi heitä itseään koskevaan tietoon, perus­ter­vey­den­huol­toon tai lääk­kei­siin. Tätä kautta lää­ke­tie­teel­li­nen ant­ro­po­lo­gia linkittyy kysy­myk­siin glo­ba­li­saa­tios­ta ja kan­sain­vä­li­ses­tä ter­veys­po­li­tii­kas­ta, joilla on suorat ja epäsuorat vai­ku­tuk­sen­sa pai­kal­lis­ta­son pää­tök­sen­te­koon.

Kuva: Victoria Reay, Flickr​.com (CC BY 2.0)

Antropologiasta lääketieteeseen ja takaisin

Antropologia ja lää­ke­tie­de jakavat his­to­rial­li­ses­ti saman mene­tel­män, vaikka lää­ke­tie­det­tä on totuttu ajat­te­le­maan ant­ro­po­lo­gias­ta etäiseksi alaksi. Ennen labo­ra­to­rio­ko­kei­den ja muiden klii­nis­ten mene­tel­mien kehit­ty­mis­tä lääkärit nimittäin käyttivät etno­gra­fi­aa, eli potilaan havain­noin­tia ja hänen kanssaan kes­kus­te­lua, ensi­si­jai­se­na keinona tau­din­ku­van mää­ri­tyk­seen.

Tämä menetelmä on nykyisin ant­ro­po­lo­gial­le lei­mal­li­nen siinä missä lää­ke­tie­tees­sä on otettu käyttöön laajempi kei­no­va­li­koi­ma. Lääkärin ja potilaan suhde län­si­mais­sa muis­tut­taa­kin nykyään enemmän asiakkaan ja pal­ve­lun­tar­joa­jan kuin ant­ro­po­lo­gin ja infor­man­tin välistä suhdetta.

Lääketieteellinen ant­ro­po­lo­gia irtautui sosiaali- ja kult­tuu­riant­ro­po­lo­gias­ta omaksi eri­koi­sa­lak­seen vasta 1950-luvulla, vaikka se on ollut osana ant­ro­po­lo­gis­ta tut­ki­mus­ta oikeas­taan aina. Länsimaiset tut­ki­mus­mat­kai­li­jat, lähe­tys­saar­naa­jat, lääkärit ja kas­vi­tie­tei­li­jät olivat kiin­nos­tu­nei­ta ei-län­si­mais­ten kult­tuu­rien paran­ta­mis- ja lää­kin­tä­ta­vois­ta jo var­hai­sil­la ulko­maan­mat­koil­laan.

Heidän kerää­män­sä tieto oli arvokasta, sillä ennen 1800-luvun puo­li­vä­liä län­si­mai­nen lää­ke­tie­de ei ollut vielä ehtinyt saavuttaa nykyistä hal­lit­se­vaa asemaansa. Esimerkiksi troop­pis­ten sai­rauk­sien paran­ta­mi­ses­sa sen mene­tel­mät olivat tehot­to­mia, mikä teki pai­kal­li­ses­ta tie­tä­myk­ses­tä elin­tär­ke­ää.

Yhtenä alan ura­nuur­ta­jis­ta pidetään brit­ti­läis­tä ant­ro­po­lo­gia W.H.R. Riversiä, joka tuli tun­ne­tuk­si osal­lis­tu­mi­ses­taan Kaakkois-Aasiaan suun­tau­tu­nee­seen Torresinsalmen ret­ki­kun­taan 1890-luvulla. Torresinsalmella Rivers kiin­nos­tui kokeel­li­ses­ta psy­ko­lo­gias­ta ajan hengelle tyy­pil­li­sen alku­pe­räis­väes­tön fysio­lo­gian mit­tauk­sen sijaan, ja hän julkaisi yhtenä ensim­mäi­sis­tä tut­ki­jois­ta ter­veys­kä­si­tyk­sien kult­tuu­rien­vä­lis­tä vari­aa­tio­ta käsit­te­le­vän kirjan Medicine, Magic, and Religion vuonna 1924.

Samoihin aikoihin psy­koa­na­lyy­si alkoi kiin­nos­taa ant­ro­po­lo­ge­ja. Lääketieteellisen ant­ro­po­lo­gian sisällä syntyi oma mieleen ja mie­len­ter­vey­teen kes­kit­ty­nyt psy­ko­lo­gi­sen ant­ro­po­lo­gian kou­lu­kun­ta, jota pidetään nykyään omana eri­koi­sa­la­naan.

Teoreettiset lähestymistavat

Lääketieteellisen ant­ro­po­lo­gian kehi­tyk­seen vaikutti toisen maa­il­man­so­dan jälkeinen maa­il­man­po­liit­ti­nen tilanne sekä kylmän sodan aikainen jako ensim­mäi­seen, toiseen ja kol­man­teen maailmaan. Se herätti län­si­mais­sa kiin­nos­tuk­sen köyhyyden ja sairauden tut­ki­mi­seen ali­ke­hit­ty­neek­si aja­tel­lus­sa kol­man­nes­sa maa­il­mas­sa, joka oli perin­tei­ses­ti ollut ant­ro­po­lo­gi­sen tut­ki­muk­sen kohteena.

Tuolloin aja­tel­tiin, että kult­tuu­ri­läh­töi­set “usko­muk­set” estivät län­si­mais­ten kan­san­ter­vey­sin­ter­ven­tioi­den leviä­mi­sen kol­man­teen maailmaan. Antropologisen tut­ki­muk­sen uskottiin tarjoavan pai­kal­li­sia kult­tuu­re­ja paremmin huomioon ottavia rat­kai­su­ja tähän ongelmaan.

Tultaessa 1950- ja 60-luvuille lää­ke­tie­teel­li­sen ant­ro­po­lo­gian pain­opis­te olikin län­si­mai­ses­ta näkö­kul­mas­ta vieraiden lää­ke­tie­teel­lis­ten jär­jes­tel­mien tut­ki­mi­ses­sa ja lää­kin­näl­li­sen kan­san­tie­don kerää­mi­ses­sä. Tätä suun­taus­ta kutsutaan kan­san­lää­kin­näl­li­sek­si ant­ro­po­lo­giak­si (eth­no­me­dical anth­ro­po­lo­gy). Suuntauksen sisällä kiin­nos­tut­tiin etenkin sha­ma­nis­min tai hen­ki­pos­ses­sioi­den kal­tais­ten kult­tuu­ri­si­don­nais­ten paran­ta­mis­muo­to­jen tut­ki­mi­ses­ta, joita sitten ver­rat­tiin län­si­mai­seen bio­lää­ke­tie­teel­li­seen lähes­ty­mis­ta­paan. Eroja seli­tet­tiin pää­asias­sa kult­tuu­ri­sil­la tai ideo­lo­gi­sil­la eroa­vai­suuk­sil­la tut­kit­ta­vien jär­jes­tel­mien välillä.

1970-luvulla medi­kaa­liant­ro­po­lo­gias­sa siir­ryt­tiin tar­kas­te­le­maan vieraiden kult­tuu­rien sijaan ter­vey­den­hoi­don tiellä olevia erilaisia esteitä. Syntyi kriit­ti­sen lää­ke­tie­teel­li­sen ant­ro­po­lo­gian suuntaus, jolloin val­ta­ky­sy­myk­set yhteis­kun­nal­lis­ten ins­ti­tuu­tioi­den välillä sekä vallan jakau­tu­mi­nen eri ryhmien kesken tulivat kes­kei­sek­si osaksi lää­ke­tie­teel­li­sen ant­ro­po­lo­gian tut­ki­mus­ta. Kriittinen tutkimus pyrkii osoit­ta­maan, että sai­rauk­sia tutkiessa on vält­tä­mä­tön­tä tar­kas­tel­la siihen liittyviä poliit­ti­sia, talou­del­li­sia, sosi­aa­li­sia ja ympä­ris­tö­olo­suh­tei­ta valitun vii­te­ke­hyk­sen sisällä.

Suuntauksen edustajat kri­ti­soi­vat alalla aiemmin val­lin­nut­ta kehi­tys­dis­kurs­sia, sillä sen kat­sot­tiin pit­kit­tä­vän köyhyyttä ennemmin kuin tukevan kehit­ty­viä alueita ja näiden ter­vey­den­huol­toa. Esimerkiksi HIV/​AIDSin tutkijat ovat osoit­ta­neet, että taudin leviä­mi­nen sekä tehokkaan hoidon piiriin pää­se­mi­nen ja vaih­toeh­toi­siin lää­kin­tä­muo­toi­hin tur­vau­tu­mi­nen ovat kyt­kök­sis­sä sai­ras­tu­nei­den sosio­eko­no­mi­seen asemaan, eikä sairautta voi tar­kas­tel­la niistä eril­li­se­nä osa-alueena.

Samoihin aikoihin kriit­ti­sen kou­lu­kun­nan kanssa syntyi tul­kin­nal­li­sek­si lää­ke­tie­teel­li­sek­si ant­ro­po­lo­giak­si kutsuttu suuntaus, joka halusi tutkia pai­kal­li­sia ter­vey­den­hoi­to­jär­jes­tel­miä moni­puo­li­sem­min ja syväl­li­sem­min kuin pelkkinä kult­tuu­ri­si­don­nai­si­na usko­muk­si­na. Alan tutkijat kes­kit­ty­vät tar­kas­te­le­maan tut­kit­ta­vien koke­muk­sia sairaana ole­mi­ses­ta sekä mer­ki­tyk­siä, joita sai­ras­tu­neet antavat psyyk­ki­sel­le ja fyy­si­sel­le hyvin­voin­nil­leen tie­teel­lis­ten seli­tys­ten sijaan. Tulkinnallinen ant­ro­po­lo­gia on kiin­nos­tu­nut etenkin sairauden sym­bo­li­sis­ta ulot­tu­vuuk­sis­ta.

Eksoottisen “toisen” tutkimuksesta länsimaisiin käytäntöihin

Yhteiskuntatieteelliseen ajat­te­luun 1980-luvulla laajalti vai­kut­ta­nut sosi­aa­li­sen kon­struk­tio­nis­min suuntaus heijastui myös lää­ke­tie­teel­li­seen ant­ro­po­lo­gi­aan. Tuolloin alettiin kysee­na­lais­taa aiempia olettamia esi­mer­kik­si siitä, jakavatko kaikki ihmiset saman koke­muk­sen maa­il­mas­ta vai eivät. Medikaaliantropologian kon­teks­tis­sa alettiin yhä enemmän pohtia sairautta ja terveyttä rodul­lis­te­tus­ta näkö­kul­mas­ta sekä sosi­aa­li­sen suku­puo­len kautta. Alan sisällä kes­kei­sik­si kysy­myk­sik­si muo­dos­tui­vat kehol­li­sen tiedon poliit­ti­suus sekä biologian ja vallan välisen suhteen tar­kas­te­lu.

Samoihin aikoihin lää­ke­tie­tees­sä perus­tet­tiin uusia, monia­lai­sia tut­ki­mus­suun­tauk­sia. Lääketieteellinen tutkimus ja käytännöt laa­je­ni­vat enti­ses­tään, mikä vuo­ros­taan vaikutti lää­kä­rei­den ja eri­lais­ten tera­peut­tien toi­min­ta­ta­poi­hin. Yksi suuri muutos lää­ke­tie­teel­li­sen alan sisällä oli lääkealan yritysten vai­ku­tus­val­lan kasvu sekä val­tiol­lis­ten toi­mi­joi­den, kan­sa­lais­jär­jes­tö­jen ja yksi­tyis­ten yritysten kes­ki­näis­ten suhteiden ja roolin muutos ter­veys­mark­ki­noil­la.

Kliininen lää­ke­tie­teel­li­nen ant­ro­po­lo­gia syntyi vas­taa­maan tähän muu­tok­seen. Suuntaus keskittyi entistä enemmän yksilön hyvin­voin­nin tut­ki­mi­seen yhtei­sö­jen sijaan sekä tar­kas­te­le­maan sosi­aa­lis­ten suhteiden ja ins­ti­tuu­tioi­den vai­ku­tus­ta yksilön kehol­li­siin koke­muk­siin ja para­ne­mi­seen.

Lisäksi suuntaus kiin­nos­tui tutkimaan odotuksia, joita yksi­löil­lä on heidän saa­mas­taan hoidosta, mikä toisinaan saattaa olla ris­ti­rii­das­sa viral­lis­ten suo­si­tus­ten ja hoi­to­mää­räys­ten kanssa. Nämä ideo­lo­gi­set yhteen­tör­mäyk­set tulevat näkyviin myös saman­ai­kai­ses­ti toimivia, mutta toi­sis­taan ideo­lo­gi­ses­ti poik­kea­via ja keskenään kil­pai­le­via ter­veys­jär­jes­tel­miä tut­kit­taes­sa.

Toisaalta taas lää­ke­tie­teel­li­ses­sä ant­ro­po­lo­gias­sa kult­tuu­rin merkitys ei enää määritä tut­ki­mus­ta yhtä vahvasti kuin ennen, sillä sosi­aa­li­tie­tei­tä ja luon­non­tie­tei­tä edus­ta­vien tut­ki­joi­den esittämät kysy­myk­set ovat yhte­näis­ty­neet jat­ku­vas­ti, vaikka näkö­kul­mat saattavat poiketa toi­sis­taan edelleen. Lääketieteellisen ant­ro­po­lo­gian sisällä tut­ki­taan­kin terveyden ja sairauden kult­tuu­rien­vä­li­sen vaihtelun lisäksi myös sikainfluens­san kaltaisia glo­baa­le­ja epi­de­mioi­ta, ympä­ris­tön­muu­tok­seen sopeu­tu­mi­sen seu­ran­nais­vai­ku­tuk­sia ter­vey­del­le sekä eri­lais­ten tar­tun­ta­tau­tien hävit­tä­mis­tä maa­il­mas­ta.

Kuva: angrywane, Flickr.com (CC BY-NC-ND 2.0)

Kuva: angrywane, Flickr​.com (CC BY-NC-ND 2.0)

Tutkimusta meillä ja muualla

Kansainvälisesti tun­net­tu­ja lää­ke­tie­teel­li­siä ant­ro­po­lo­ge­ja ovat esi­mer­kik­si kriit­tis­tä suun­taus­ta edustavat Merrill Singer, joka on tutkinut muun muassa HIV/​AIDSia sekä alkoholi- ja huu­me­riip­pu­vuut­ta Yhdysvalloissa, Brasiliassa, Haitilla ja Kiinassa sekä köyhyyden yhteyttä tar­tun­ta­tau­tien leviä­mi­seen etenkin Haitilla tutkinut Paul Farmer.

Muita alan keskeisiä nimiä ovat Margaret Lock, jonka tutkimus on käsi­tel­lyt meno­paus­sia ja aivo­kuol­lei­den elin­siir­to­ja Japanissa ja Yhdysvalloissa sekä Nancy Scheper-Hughes, joka on tullut tun­ne­tuk­si skit­so­fre­ni­aa Irlannin maa­seu­dul­la sekä kan­sain­vä­lis­tä elin­kaup­paa käsit­te­le­vis­tä tut­ki­muk­sis­taan.

Psykologisen ant­ro­po­lo­gian puolelta psykiatri ja ant­ro­po­lo­gi Arthur Kleinman on vai­kut­ta­nut lää­ke­tie­teel­li­sen ant­ro­po­lo­gian kehi­tyk­seen laa­jem­min­kin. Hän on toiminut useiden alan tun­net­tu­jen nimien, kuten Farmerin ja Lockin, opet­ta­ja­na. Kleinman on kes­kit­ty­nyt urallaan pää­asias­sa mie­len­ter­veys­ky­sy­mys­ten tut­ki­mi­seen Kiinassa.

Suomessa lääkäri ja ant­ro­po­lo­gi Marja-Liisa Honkasalo on tehnyt pitkän uran lää­ke­tie­teel­li­sen ant­ro­po­lo­gian parissa. Hän on tutkinut muun muassa kroonista kipua, sydän- ja veri­suo­ni­tau­tia sekä itse­mur­haa kult­tuu­ri­se­na ilmiönä Suomessa sekä äitien suh­tau­tu­mis­ta lastensa vakavaan sai­rau­teen tai kuolemaan Länsi-Afrikassa.

Lisäksi ant­ro­po­lo­gi Susanne Ådahl on tutkinut maal­li­koi­den käsi­tyk­siä syövästä sekä elin­siir­ron saaneiden poti­lai­den koke­muk­sia. Tällä hetkellä hän tutkii ääniä päänsä sisällä kuulevien ihmisten suhdetta kuu­le­miin­sa ääniin. Sekä Honkasalo että Ådahl työs­ken­te­le­vät tällä hetkellä Mieli ja toinen ‑tut­ki­mus­hank­kees­sa.

Antropologit sairauksien tulkkina

Käsityksemme siitä mistä hyvin­voin­ti koostuu ja mistä sairaudet johtuvat ovat kult­tuu­ri­si­don­nai­sia usein meidän sitä itse huo­maa­mat­ta. Asiat, jotka on totuttu näkemään län­si­mai­ses­sa yhteis­kun­nas­sa itses­tään­sel­vyyk­si­nä saatetaan ymmärtää toisaalla täysin päin­vas­tai­ses­ti.

Esimerkiksi monet meillä mie­len­ter­vey­son­gel­mik­si ymmär­ret­tä­vät vaivat voidaan kate­go­ri­soi­da muualla fyy­si­sik­si ongel­mik­si. Toisaalta taas noituus saattaa näyt­täy­tyä meille helposti hum­puu­ki­na siinä missä muissa kult­tuu­reis­sa sitä pidetään pätevänä seli­tyk­se­nä sai­rauk­sien syiksi.

Lääketieteellisellä ant­ro­po­lo­gial­la on mah­dol­li­suus toimia tulkkina keskenään eri­lais­ten jär­jes­tel­mien välillä. Taito, joka on tärkeä nyky­ai­kai­sis­sa moni­kult­tuu­ri­sis­sa yhteis­kun­nis­sa, missä lukuisat sään­nös­tel­lyt sekä vaih­toeh­toi­set ter­vey­den­hoi­to­jär­jes­tel­mät lomit­tu­vat keskenään ja ihmisten valin­nan­mah­dol­li­suu­det annet­ta­van hoidon suhteen ovat lisään­ty­neet huo­mat­ta­vas­ti.

Etenkin kroo­nis­ten sai­rauk­sien ja mie­len­ter­vey­son­gel­mien hoidossa sosio­kult­tuu­ri­sen ulot­tu­vuu­den merkitys korostuu, sillä para­ne­mis­pro­ses­sin kannalta on usein vält­tä­mä­tön­tä, että potilas itse kokee tulleensa ymmär­re­tyk­si ja saavansa omaa ter­veys­kä­si­tys­tään vastaavaa hoitoa.

  • Kirjoittaja: Niina Ahola, VTK
  • Artikkelikuva: Pixabay​.com
  • Verkkotaitto: Saara Toukolehto
  • Margaret Lock, 1993. Encounters with Aging – Mythologies of Menopause in Japan and North America. University of California Press.
  • Marja-Liisa Honkasalo, 2008. Reikä sydämessä. Vastapaino.
  • Marja-Liisa Honkasalo ja Hannu Salmi, 2012. Terveyttä kult­tuu­rin ehdoilla – Näkökulmia kult­tuu­ri­seen ter­veys­tut­ki­muk­seen. K&H kustannus.
  • Markku Hokkanen ja Kalle Kananoja, 2017. Kiistellyt tiet ter­vey­teen – Parantamisen moni­muo­toi­suus glo­baa­li­his­to­rias­sa. SKS.
  • Merrill Singer, 2007. Introducing Medical Anthropology. A Discipline in Action. AltaMira Press.
  • Nancy Scheper-Hughes, 1993. Death Without Weeping: The Violence of Everyday Life in Brazil. University of California Press.
  • Paul Farmer, 2001. Infections and Inequalities – The Modern Plagues. University of California Press.
  • W.H.R. Rivers, 2001 (1924). Medicine, Magic and Religion. Routledge.

Aiheesta lisää AntroBlogissa

Kirjoittaja

Niina Ahola on antropologi ja valtiotieteiden maisteri Helsingin yliopistosta. Hän toimii AntroBlogin työelämäosion toisena toimituspäällikkönä. Niinaa kiinnostavat erityisesti psykologian ja lääketieteen rajapinnassa tapahtuva antropologinen tutkimus sekä Itä-Afrikka. Gradussaan hän tarkasteli sotatraumaa Ugandassa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN