Siirry suoraan sisältöön

Luurankoja matkalaukussa

Olin kesällä jälleen reppureissussa. Tällä kertaa Meksikossa, Belizessä, Guatemalassa ja Kuubassa. Viimeistään Madventures-villityksen myötä omin päin “off the beaten track” kohteisiin reissaaminen ja “autenttisten” kokemusten hankkiminen on muodostunut lähes muotivillitykseksi suomalaisten matkailijoiden keskuudessa. En ole ainoa, joka karkaa tilaisuuden tullen rinkka selässä ulkomaille ihmettelemään maailman menoa.

Turistien vaeltaessa paikkoihin, joissa turismia ei aikaisemmin ole juuri nähty, he myös levittävät teollisuuden ja kaupallistumisen lonkeroita uusille alueille. Ollessani itse osa reppureissaajien virtaa aloin pohtia turismin vaikutuksia paikalliseen todellisuuteen ja omaa rooliani turistina.

Kuubassa

Ilma on melkein siedettävä – ei viileä, mutta ei vielä tukahduttavan kuumakaan. Aurinko on vasta nousemassa. Ulkona näkyy muutama ihminen. Amerikanraudat tupruttavat mustaa savua el Maleconia kohti viettävällä San Lazarolla.

Olen Meksikon kiertelyn jälkeen saapunut Havannaan, Kuuban pääkaupunkiin. Matkan on tänään tarkoitus jatkua saaren halki bussilla maan toiseksi suurimpaan kaupunkiin, noin miljoonan asukkaan Santiago de Cubaan. Olen kuullut sen olevan salsan syntykaupunki, luonteeltaan hyvin erilainen kuin Havanna – pääkaupunkiakin kuumempi. Havannaan verrattuna sen väestöstä isommalla osalla on kuulemani mukaan afrikkalaisia juuria. Kaupungissa vietetään karnevaalia, joka on Santiagossa vuoden kohokohtia.

Havanna, Kuuba.

Kuuban väestö on syntyperältään hyvin sekoittunut. Saarella asuu alueen alkuperäisväestöjen, Afrikasta Amerikan mantereelle tuotujen orjien, eurooppalaisen siirtomaahallinnon ja seikkailijoiden jälkeläisiä sekä entisen Neuvostoliiton alueilta ja muista Karibian maista maahan muuttanutta väestöä. Santeria, katolilaisuus ja sosialismi näkyvät maan arjessa ja juhlassa rinnakkain. Monet vanhemmat kuubalaiset kertovat sosialismin hyvistä puolista; toisaalta nuoret kulkevat t-paidoissa, joita koristaa Yhdysvaltojen lippu.

Kuubassa tulen tavallistakin enemmän tietoiseksi asemastani turistina. Maassa on kaksi valuuttaa, yksi turisteille (CUC), toinen paikallisille (CUP). Kuubassa on myös erilliset bussiterminaalit turisteille ja paikallisille. Turistit ajavat paikasta toiseen takseiksi muunnetuilla amerikanraudoilla tai ViaAzulin busseilla, eivät paikallisten kanssa julkisella liikenteellä. Aina vuoteen 1997 kontakti turistien ja paikallisten välillä oli käytännössä kielletty.

Keinotekoiselta tuntuva erottelu turistien ja paikallisten välillä vaivaa minua suunnattomasti ensimmäisestä päivästä asti. Haluan maksaa ‘cupeilla’ ja ajella bussilla kuubalaisten kanssa. Onnistunkin matkustamaan paikallisten busseilla joitain välimatkoja. Poden kuitenkin jatkuvaa syyllisyyttä. Kysyn itseltäni, onko oikein ‘tunkeutua’ alueelle, jolta turistit selkeästi pyritään pitämään poissa.

Callejon de Hamel, Havanna. Kuva: Saara Toukolehto

Suuri osa Kuuban saaresta on turisteille ‘no go’ aluetta. Pääsy on vaikeaa ja kallista, turismin vaatimaa infrastruktuuria ei ole. Turismi keskitetään näin tiettyihin kohteisiin, Havana Viejaan, Viñalesin laaksoon, rantalomakohteisiin, kuten Varaderoon, historiallisiin kaupunkeihin kuten Santa Claraan ja Trinidadiin. Tämä harmittaa minua Kuubassa ollessani. Olisin halunnut mennä vuorille ja viidakkoon, mutta se osoittautuu kalliiksi ja matkustaminen on hidasta.

Turismin antropologista tutkimusta reflektoiden pohdin matkani aikana turismin negatiivisia vaikutuksia ja syitä siihen, miksi turistit halutaan pitää poissa joiltain alueilta. Turistina näiden asioiden miettiminen on ajankohtaista, mutta vaikeaa. Ei ole helppoa myöntää, että omalla toiminnalla voisi olla negatiivisia vaikutuksia. Lomaa ei myöskään haluaisi pilata potemalla syyllisyyttä. On helpompi osoitella sormella muita turisteja kuin laskea itsensä osaksi tätä ryhmää.

Erityisen vaikeaa turismiin liittyvän vastuun ja ongelmien pohdiskelusta tekee näiden teemojen lähes täydellinen puuttuminen julkisesta keskustelusta ja matkustamisen positiivisten ulottuvuuksien korostuminen esimerkiksi mainonnassa.

Matkustaminen hyveenä

Matkustelusta on tullut hyvin arkinen osa maailman varakkaiden väestönosien elämäntapaa. Kätevät lentoyhteydet mitä kaukaisimpiin maailman kolkkiin mahdollistavat meille tämän luksuksen. Eurooppalaisella passilla turistiviisumin saa melkein minne tahansa helposti ja edullisesti.

Matkailua pidetään usein hyveenä. Jotkut alan toimijat, kuten eräs suosittu lentovertailusivusto, esittävät sen jopa välttämättömänä askeleena moraalisen valaistuksen tiellä. Matkailu avartaa, sanotaan. Sen ajatellaan vähentävän ennakkoluuloja, kasvattavan empatian kykyä ja monipuolistavan maailmankuvaa. Matkailu on kosmopoliitin yksilön identiteetin muodostuksen kannalta välttämättömyys. Miksi matkustamisesta pitäisi siis potea huonoa omaatuntoa? Turismi on valtava teollisuudenala. Se kattaa erilaiset matkustusmuodot lentokoneista juniin, ja ne moninaiset toimijat, jotka osallistuvat ihmisten liikuttamiseen paikasta toiseen. Lisäksi majoitus-, matkamuisto-, ravintola-alan ja moninaiset muut turismin toimijat kasvattavat kansantaloutta kohdemaissa. Markkinat ovat laajat ja suunnattu pääasiassa keskiluokkaiselle tai sitä varakkaammalle, yleensä Euroopan maista, Pohjois-Amerikasta, Israelista, Australiasta tai Uudesta-Seelannista kotoisin olevalle henkilölle.

Vaikka turismi luo työpaikkoja ja saattaa joidenkin kohdalla avartaa maailmankatsomusta, saa se aikaan myös paljon tuhoa ja hallitsematonta muutosta. Lisäksi se kantaa kolonialismin taakkaa ja uusintaa siirtomaavallan aikana luotuja valtasuhteita.

Alueilla, joiden asukkailla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa kehitykseen, paikalliset joutuvat mukautumaan turismin tuomaan rakenteelliseen ja sosiaaliseen muutokseen, kuten kulutustuotteiden, vuokrien ja joukkoliikenteen hintojen nousuun. Köyhien asuinalueita raivataan turistien tieltä. Jotkut yhteisöt joutuvat jopa järjestämään elämänsä täysin turismin ehdoilla.

Valitettavasti paikalliset ihmiset pääsevät harvoin kunnolla osallisiksi turismin luomista taloudellisista voitoista lentoyhtiön, hotellien ja turistiravintoloiden ollessa usein ulkomaisessa omistuksessa. Pääosa voitoista valuu matkailukonsernien pankkitileille matkakohteiden ulkopuolelle. Tätä tapahtuu myös Euroopassa. Etenkin köyhemmissä maailman kolkissa paikallisväestö usein kärsii turismista, vaikka sen myötä infrastruktuuri ja palvelut kehittyvätkin.

Kenen lasia täytämme?

On tärkeää kysyä, kenen ehdoilla ja kenen tarpeita vastaaviksi palveluita kehitetään? Paikallisilla on eliittiä lukuun ottamatta vain harvoin varaa käyttää turismin luomia palveluita. Näin yhteiskunta ikään kuin jakautuu kahtia: paikalliseen todellisuuteen ja sen rinnalla olevaan turistien maailmaan.

Kuuba on tästä hyvä esimerkki, vaikka se onkin erityinen tapaus. Maassa pyritään aktiivisesti ennaltaehkäisemään turismin negatiivisia vaikutuksia. Turistit pidetään joko aktiivisin tai passiivisin keinoin poissa tietyiltä alueilta, ja turistien aiheuttamaa hintojen nousua hillitään kahden valuutan järjestelmällä. Kaikki kuubalaiset eivät tietenkään ole tästä innoissaan. Turismi on tärkeä tulonlähde monille paikallisille ja monet myös hankkiutuvat tietoisesti tekemisiin turistien kanssa henkilökohtaisista syistä. Kahden valuutan järjestelmän toimivuutta on myös kritisoitu rankasti, eivätkä paikalliset missään nimessä ole kaikki sen kannalla.

Kestävyyden ongelma turismissa

Tapamme matkustaa ei ole kestävä ympäristöhaittojen näkökulmasta tai sosiaalisen yhdenvertaisuuden mittarilla mitattuna. Matkustajien välinpitämättömyys ja tietämättömyys paikallisten sosiopoliittisesta tilanteesta on erityisen suuri ongelma.

Havanna, Kuuba. Kuva: Saara Toukolehto

Matkaoppaissa saatetaan antaa taustatietoa paikallisista konflikteista ja ajankohtaisista aiheista, mutta painopiste on turistin näkökulmasta nautittavissa kokemuksissa. Tyypillistä on, että matkakohde kuvataan turistille eli kuluttajalle luonnontilassa, jolloin paikalliset joko jätetään kokonaan kuvasta pois tai heidät esitetään osana maisemaa, aktiivisten toimijoiden sijaan.

Harva esimerkiksi tietää Balin rantahotellien läheisyydessä sijaitsevista joukkohaudoista, Myanmarin etnisistä vihamielisyyksistä, maputchejen kohtalosta Chilessä, ihmiskaupasta, orjatyövoimasta tai siitä, miten Brasiliassa hankkiudutaan eroon katulapsista.

Mutta on myös toinen ääriesimerkki: kuoleman, kärsimyksen ja konfliktien kaupallistaminen ja esineellistäminen, jopa omiminen. Berliinin muuri, Kambodžan joukkohaudat, Euroopan murhattujen juutalaisten muistomerkki, orpokotiturismi, erilaiset hyväntekeväisyysmatkat: nämä kaikki keskittyvät myymään kokemuksia ja moraalista ylemmyydentunnetta ‘hyväntekijänä’ esiintyville turisteille.

Ollessani Chiapasin osavaltiossa Meksikossa järkytyin siitä, kuinka täysin tietämättömiä tapaamani reppureissaajat olivat zapatistiliikkeestä ja sen hallintoalueista. Myös Oaxacassa kohtasin samanlaista välinpitämättömyyttä. Paikallisen vastarinnan ja Meksikon armeijan väliset yhteenotot olivat täysin monien turistien kokemusmaailman ulkopuolella. Harva tiesi, että Meksikon armeija käy virallisesti sotaa kapinallisia vastaan kyseisillä alueilla.Toisaalta Chiapasissa näkyi selkeästi konfliktin kaupallistaminen: zapatistitaistelijoita esittävät nuket ja muut matkamuistot olivat myynnissä San Cristobalissa. Nämä matkamuistot oli suunnattu vaihtoehtoturisteille, eli niille, jotka ovat kiinnostuneita zapatistiliikkeestä ja haluavat mahdollisesti osoittaa sille tukensa.

Erityisen ongelmallisia ovat kuitenkin turismin aiheuttamat paikallistason konfliktit, joista harva turisti on tietoinen. Chiapasissa kilpailevat pienet matkatoimistot ovat ottaneet rajustikin yhteen sekä keskenään että paikallisten kanssa, jotka vastustavat kasvavaa turismia alueilleen.

Etenkin maakiistat muodostuvat helposti ongelmaksi turismin kasvun myötä. Meksikossa, Tulumissa luksushotellit ja joogaretriitit ovat kärjistäneet maakiistan, josta uutisoitiin jokin aika sitten The Guardianissa asti. Yucatanilla kohtaamani Tulumista tulevat turistit tuntuivat kuitenkin olevan autuaan tietämättömiä turismin aiheuttamista kiistoista ja konflikteista alueella.

Etnografiasta ohjeita turisteille?

Antropologista kenttätyötä, eli tutkimustapaa joka edellyttää paikallisten ihmisten parissa elämistä, on kritisoitu hyvin samankaltaisista lähtökohdista kuin olen tässä artikkelissa tehnyt turismille. Onkin aivan totta, että etnografin läsnäolo vaikuttaa paikalliseen yhteisöön – joskus negatiivisesti.

Turismin ja etnografian välillä on kuitenkin hyvin selkeä ero: tutkijan tulee ottaa huomioon asetelmaan liittyvät eettiset ongelmat ja pyrkiä ratkaisemaan ne parhain päin yhdessä paikallisten ihmisten kanssa. Luottamus, kunnioitus ja vastavuoroisuus ovat tutkimusta ohjaavia tärkeitä eettisiä ohjenuoria. Tutkijan tulee aina tarkkaan harkita, ettei tutkimuksella tai tutkijan läsnäololla ole negatiivisia vaikutuksia paikallisväestölle. Myös tutkijan (valta-)aseman ja siihen liittyvän vastuun tunnustaminen kuuluu etnografiaan.

Globalisaatio ja ihmisten kiihtynyt liikkuvuus ovat kehityskulkuja, joita ei voi kiistää tai pysäyttää. Matkustamisen kulttuurin täytyy kuitenkin muuttua ympäristöystävällisyyden lisäksi sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävämmäksi tai tulemme todistamaan yhä enenevissä määrin konflikteja paikallisten ja turistien välillä. Tällaisista konflikteista on viime aikoina uutisoitu Euroopan turistikohteista, Meksikosta, Nepalista, Bhutanista ja monesta muusta maailman kolkasta.Turismin antropologinen tutkimus on kasvava tutkimussuuntaus. Siinä ei suinkaan aina keskitytä tutkimaan turismin negatiivisia vaikutuksia. Tutkimuksessa pyritään ymmärtämään turistien roolia paikallisissa todellisuuksissa tai hahmottamaan erilaisia turismin trendejä, ja niiden sosiaalisia ja kulttuurisia viitekehyksiä.

Esimerkiksi Paul Basu on tutkinut esi-isiään Skotlannissa etsiviä turisteja pyhiinvaelluksen metaforan avulla, Leslie Dwyer ja Degung Santikarma tutkivat traumaa ja muistia Balilla ja Erve Chambers tutkii turismia muun muassa kestävyyden näkökulmasta. Helsingin yliopistollakin puhunut Rupert Stasch on tutkinut Indonesian Guinean Korowaiden ja turistien välisiä kohtaamisia.

Turistina ja antropologina pidän matkailuun liittyvien ilmiöiden tutkimusta äärimmäisen tärkeänä. Toivon, että meillä kuluttajilla tulee tulevaisuudessa olemaan vieläkin parempia mahdollisuuksia harjoittaa kestävää ja eettistä turismia välinpitämättömyyden ja nautintokeskeisyyden sijaan. Omia etuoikeuksia ja oman toiminnan vaikutuksia muihin, kaukaisiinkin ihmisiin, on hyvä pysähtyä pohtimaan säännöllisesti: Se mikä on itselle pelkkää hupia joululoman ratoksi, voi aiheuttaa rankkojakin seuraamuksia paikallisten todellisuudelle.

Toimitus

  • Podcast-lukija: Sanna Rauhala
  • Verkkotaitto: Marjatta Kuisma
  • Artikkelikuva: K.E. Hellman
Jaa tämä artikkeli:
nv-author-image

Saara Toukolehto

FT Saara Toukolehto on AntroBlogin vastaava päätoimittaja. Hänen antropologisia kiinnostuksen kohteitaan ovat mm. maahanmuuton, arvojen, moraalin ja ”hyvän elämän” -käsitteen tutkimus integraatiopolitiikan viitekehyksessä sekä laajemmin sosiokulttuurisen jatkuvuuden ja muutoksen ymmärtäminen. Saara väitteli kesäkuussa 2023 Groningenin yliopistolla väitöskirjalla "Even if I do things perfectly, I can never become 'German'" - The Paradox of Immigrant Integration in Post-'Refugee Crisis' Berlin.Katso kirjoittajan artikkelit

6 kommenttia artikkeliin “Luurankoja matkalaukussa”

  1. Kiitos tästä avauksesta! Erityisesti kiinnostaa myös se, miten turismi muuttuu kun keskiluokkaistuneet Kiinalaiset alkavat matkustaa. Ja miten suuret massat vaikuttavat ekosysteemeihin esim rantakohteissa… monta kysymystä jää vielä auki.

    1. Kiitos kommentista! Totta, turismiin ja ihmisten liikkuvuuteen liittyviä aiheita on loputtomasti! Suosittelen tutustumaan turismin antropologiaan, siinä tutkitaan juurikin tuollaisia aiheita,joista olet kiinnostunut. Paitsi ekosysteemien tuntemus menee ehkä osittain antropologisen näkökulman ulkopuolelle. T. Saara Toukolehto

      1. Kiitos, täytyykin tutustua. Jotakin kirjallisuutta olen aiemmin lueskellut, mutten ehkä ole etsinyt tuolla termillä.

    2. Kiitos. Mahtavaa lukea kunnollinen kirjoitus aiheesta. Olen itse saanut elantoni matkailusta koko työurani ja nähnyt sitä monelta kantilta. Välillä tuntuu että vihaan koko ilmiötä vaikka olenkin siinä sisällä korviani myöten. Ja on aika järkyttävää miten paljon matkailusta kirjoitetaan, ja kuinka vähän otetaan kantaa sen negatiivisiin puoliin. Nykyään olen hotelli yrittäjä pienellä saarella Filippiineillä ja joudun pohtimaan näitä asioita päivittäin, sillä saaren turismi on alkanut kehittymään hurjalla vauhdilla, hurjemmalla kuin kukaan osasi odottaa. Vaikka omasta tekemisestään yrittää tehdä niin sosiaalisesti kuin ekologisesti mahdollisimman kestävää, tietynlainen syyllisyys on läsnä ja aina tunne siitä että ei tee tarpeeksi ja oikeita asioita. Se onko kehitys hyvästä vai pahasta on kovin monimutkainen ja moniselitteinen asia. Matkailijoita ympäri maailman seuranneena ( enkä tässä tekisi eroa niin kauheasti reppureissaajan ja muiden matkailijoiden välillä) jaksaa aina hämmästyttää se, miten vaikeaa monien on ymmärtää se että matkakohde on ensisijaisesti jonkun koti. Välillä tuntuu että monille koko maailma on vain taustaa instgram- kuville.
      On myös mielenkiintoista se, että nimenomaan airbnb, jota moni pitää “itsenäisen, paikallisesta elämästä kiinnostuneen, matkailijan majoituspalveluna” on nostanut niin monessa paikassa valtavan vastustusvyöryn paikallisten keskuudessa.
      Olisi todella tärkeää kartoittaa ja kuunnella paikallisten tuntemuksia. Esimerkiksi meillä täällä kysellään mielipiteitä tulevaisuuden kehityksen suhteen meiltä matkailuyrittäjiltä, joista suuri osa on expatteja tai muualta maasta muuttaneita, mutta todellisen paikallisväestön on vaikea saada ääntään kuuluviin, vaikka heidän kotinsa on radikaalisti muuttumassa.
      Olisiko Sinulla neuvoa joitakin tapaustutkimuksia vastaavista tilanteista? Näitähän maailmassa riittää…
      Meillä täällä kovasti pelätään kiinalaisia ja oman maan matkailijoita, ns. uusia matkailijoita. Toisaalta, jos miettii millaisia
      Matkailijoita me eurooppalaiset olimme 70- ja 80- luvuilla ja vielä myöhemminkin, aika vähissä taisi olla esim ympäristötietoisuus.
      Nämä olivat nyt todella hajanaisia ja sekavia ajatuksia aiheesta. Kaipaan todella paljon uusia näkökulmia ja kaikki vinkit jatkolukemiseen tai foorumeihin jossa asiasta keskustellaan hieman syvemmällä tasolla kuin “5 vinkkiä kestävämpään matkailuun” tai ” 15 vuotta sitten kaikki oli paremmin Balilla” ovat suuresti arvostettuja.

      1. Saara Toukolehto

        Kiitos paljon kommentistasi! Tässä menet ongelman ytimeen niinkuin itsekin sen näen. En valitettavasti ole erikoistunut turismin tutkimukseen, oma tutkimusalueeni käsittelee maahanmuuttoa ja akkulturaatiota, mutta suosittelisin ihan vaan Googlen avulla tutustumaan turismin antropologiaan. Tutkimusta on todella moneen lähtöön, esimerkiksi ekoturismia on tutkittu paljon eri alueilla, ja esimerkiksi nuo nimet, jotka artikkelini lopuksi mainitsen, ovat tutustumisen arvoisia. Kirjoitat, että “Se onko kehitys hyvästä vai pahasta on kovin monimutkainen ja moniselitteinen asia.” Tässä kiteytät hyvin turismin vaikutusten tutkimisen ongelmallisuuden. Myös paikallisten keskuudessa on usein paljon risteäviä mielipiteitä siitä, onko turismi toivottavaa vai ei, ja on hyvin vaikeaa saada tyhjentävää vastausta sille, onko turismi alueelle X saanut aikaan positiivista vai negatiivista kehitystä, usein vastaus riippuu siitä keneltä kysytään ja mistä näkökulmasta asiaa tarkastellaan. Siksi valtasuhteiden tutkiminen ja tiedostaminen turismin saralla onkin erityisen tärkeää. Suosittelen lukaisemaan tämän tekstin, joka käsittelee sitä, miten turismia on tutkittu antropologiassa ja mihin suuntaan tulisi mennä tulevaisuudessa: https://www.csu.edu/cerc/researchreports/documents/ANTHROPOLOGYofTOURISMForgingNewGroundForEcotourism.pdf Harmi etten pysty antamaan käytännön vinkkejä, mutta uskon, että jo asiasta puhuminen ja keskustelun avaaminen on hyvä alku! Mukavaa viikonloppua. Yst. terv. Saara Toukolehto

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *