Ylitodellinen Murheellisten laulujen maa

Murheellisten laulujen maan vuodelta 1982 piti olla poh­ja­no­tee­raus. Näin kertoi Eppu Normaalin solisti ja sanoit­ta­ja Martti Syrjä Ylen uutisissa 9.10.17, jossa häntä haas­ta­tel­tiin bändin tuoreesta kirjasta Kaikki sanat. Syrjän mukaan suositun biisin “tarkoitus oli tehdä satiiri melan­ko­li­ses­ta suo­ma­lai­ses­ta iskel­mäs­tä, jossa todel­la­kin menee kauhean huonosti. On elämän valt­ti­kor­tit ja vii­kon­lop­pui­sät. Kaikki on mennyt ja menetetty.”

Pilkkatarkoituksestaan huo­li­mat­ta suo­ma­lai­sen kurjuuden kliseinen kuvaus upposi kansaan kuin kuuma veitsi voihin. “Syyttömänä syn­ty­mi­ses­tä” on laulettu viime vuo­si­kym­me­net etkoilla, jatkoilla, Toyotan taka­pen­kil­lä ja koti­soh­val­la — mie­lel­lään koti­mai­sel­la juomalla höys­tet­ty­nä. Turmiolan Tommi, kirves ja hanki ovat pitäneet paikkansa Suomi-kuvassa. 

Vaikka Eppujen lyriikka ei iske kaikkiin, jokainen silti tunnistaa sen kan­sal­lis­ta iden­ti­teet­tiä raken­ta­vat viit­tauk­set. Tässä mielessä Murheellisten laulujen maa edustaa sosi­aa­lip­sy­ko­lo­gi Michael Billigin kuvai­le­maa banaalia natio­na­lis­mia eli arki­päi­väis­tä kan­sal­lis­ta yhtei­söl­li­syyt­tä par­haim­mil­laan. Siinä eivät liput liehu eikä ihailla Rokkaa tai vaadita Suomea suo­ma­lai­sil­le, vaan kansa yhdistyy arkisesti, yhtei­sek­si kuvi­tel­lun kär­si­myk­sen äärellä. 

On myös esitetty, että spon­taa­nis­ti jär­jes­täy­ty­neet suo­ma­lai­set seka­kuo­rot eivät ole hok­san­neet Eppujen laulun olevan pelkkää satiiria, vaan ovat vir­heel­li­ses­ti ottaneet sen todesta. Murheellisten laulujen maa ei tosi­aan­kaan ole totta, vaan todempaa kuin tosi.

Sosiologi Jean Baudrillardin mukaan kult­tuu­rin tuotteet ovat hyper­re­aa­le­ja eli yli­to­del­li­sia. Todellisuuden kuvaukset mai­nok­sis­ta uskon­toi­hin, saip­pua­sar­jois­ta poliit­ti­siin ideo­lo­gioi­hin sekä jokainen satii­ri­nen, vakava, romant­ti­nen tai kliseinen ilmaisu maa­il­mas­ta ei suinkaan ole epäaito. Päinvastoin, ne ovat todel­li­sem­pia kuin itse todel­li­suus. Niissä kiteytyy se, mikä kullekin kult­tuu­ril­le on tärkeää. 

Liioiteltu yli­to­del­li­suus siis sisältää kult­tuu­ri­ses­ti mer­kit­tä­viä kysy­myk­siä, arvoja ja käyt­täy­ty­mis­mal­le­ja. Mutta vähän niin kuin mehu­tii­vis­tet­tä ei juoda sel­lai­se­naan, hyper­re­aa­le­ja kult­tuu­rin­tuot­tei­ta ei nautita raakana. Niistä ammen­ne­taan tipoit­tain mer­ki­tys­tä arjen todel­li­suu­teen, ne lai­men­ne­taan joka­päi­väi­sen elämän käyttöön. Näin arki­to­del­li­nen elämämme todel­li­ses­sa yhtei­sös­sä — tai “toden erämaassa”, niin kuin Baudrillard sitä kuvasi — saa merkityksensä.

Murheellisten laulujen maa on satiiria, mutta satii­ria­kaan ei ole olemassa ilman jon­kin­lai­sia samas­tu­mi­sen kohteita. Muuten sitä ei lau­let­tai­si kyynel sil­mä­kul­mas­sa, kave­ri­po­ru­kan het­kel­lis­tä uusheimoa juh­lis­taen tai itsekseen karkeaa kan­san­luon­net­ta fiilistellen. 

Niin kuin perin­tei­nen syvän etelän bluesin kär­si­mys­ly­riik­ka paketoi vas­toin­käy­mi­set lii­oi­tel­tuun, mutta helposti käsi­tel­tä­vään muotoon ja tarjoaa kuu­li­joi­taan yhdis­tä­vän tera­peut­ti­sen koke­muk­sen, myös jaettu satiiri suo­ma­lai­sen kansan kurjasta koh­ta­los­ta yhdistää ihmisiä — kenties paremmin kuin ylväät menestystarinat. 

  1. Baudrillard, Jean 1994 [1981]. Simulacra and Simulation.
  2. Billig, Michael 1995. Banal Nationalism.
  3. Normaali, Eppu 2017. Kaikki sanat. 

Kirjoittaja

Jukka Jouhki on etnologian dosentti ja antropologian lehtori Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitokselta. Hän on tutkinut mm. mobiiliteknologian käyttöä Intiassa, uususkonnollista yhteisöllisyyttä ja suomalaisjohtajia, media- ja uusmediakulttuuria Etelä-Koreassa, nationalismia ja kolonialismia, kasinoympäristöjä Macaossa sekä lapsiavioliittoja ja naisten ympärileikkauksia Gambiassa. Hän on The West Networkin johtaja, https://thewestnetwork.org.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Antropologista tutkimusta tehdään nykyään paitsi alkuperäiskansoista ja kaukaisista maista, myös tutummista aiheista, kuten urheilusta, lähiöistä ja perihämäläisestä kahvipöytäkursailusta. Miksi monet antropologit silti tuntevat syyllisyyttä tai jopa ajoittaista katumusta siitä, että valittu aihe ei olekaan tarpeeksi jännittävä – tai siitä, että se ei vie heitä tarpeeksi kauas kotoa?

Syöminen on ihmiselle elinehto, ja ruoan valinnassa on usein mukana muitakin kuin selviytymiseen liittyviä seikkoja. Karsimalla tai lisäämällä ruokavalioonsa elementtejä ihminen rakentaa minäkuvaansa, ilmaisee arvomaailmaansa ja saavuttaa tavoitteensa. Superruokien syöminen on yksi keino tällaiseen itsensä määrittelyyn ja tavoitteellisuuteen. Miksi ihmiset kokevat tarvetta superruokien kaltaisille tuotteille tai ravinnelisille?

Seksi ja seksuaalisuus ovat olleet antropologien huomion kohteena alan alkuhetkistä lähtien. Seksin tutkimus kietoutuu yhteen niin uskonnon, talouden, politiikan, sukulaisuuden kuin ihmisoikeuksienkin kanssa. Aseksuaalisuuden tutkimusta antropologiasta ei vielä juurikaan löydy, vaikka se on sosiaalisena ja kulttuurisena ilmiönä kiinnostavaa. Ei ole olemassa mitään välttämättömyyttä sille, että seksuaalisen suuntautumisen ympärille muodostuu sosiokulttuurinen identiteetti.