Nainen, virtaako vetesi vapaana?

Naisen orgas­mil­la on län­si­mais­sa lähes mystinen maine. Ruandassa siihen liittyy perinne, jossa koros­te­taan naisen eja­ku­laa­tio­ta orgasmin yhtey­des­sä.

Tämän ”vesien” vir­taa­mi­sen alkuna pidetään tärkeää legendaa. Satoja vuosia sitten kunin­ga­tar määräsi pal­ve­li­jan­sa tyy­dyt­tä­mään hänet kuninkaan ollessa loput­to­mal­la sota­ret­kel­lä. Tarinan mukaan palvelija pelkäsi epä­on­nis­tu­mis­ta henkensä edestä ja tärisi kau­huis­saan. Hermostunut lii­keh­din­tä aiheutti kunin­gat­ta­rel­le yllät­tä­vän voi­ma­kas­ta mie­li­hy­vää, ja orgas­mis­sa laukeavat vedet muo­dos­ti­vat pyhän Kivu-järven.

Kuningattaren tarina on pohjana kunyaza-perin­teel­le, joka korostaa naisen veden vir­taa­mi­sen tärkeyttä pari­suh­teel­le ja avio­lii­tol­le. Kunyazaa on pidetty perin­tei­ses­ti yllä opet­te­le­mal­la oikean­lai­set sti­mu­loi­vat liikkeet ja rytmit. Runsasta veden erit­tä­mis­ky­kyä edis­te­tään myös gukuna-ritu­aa­lil­la. Tytöt aloit­ta­vat jo nuorena venyt­tä­mään sisempiä häpy­huu­lia ja käyt­tä­mään toi­mi­tuk­ses­sa oikean­lai­sia yrt­ti­seok­sia. Tapa vahvistaa sek­su­aa­lis­ta herk­kyyt­tä ja johtaa toden­nä­köi­sem­min eja­ku­laa­tioon.

Nautinnollisen ilmiön aikaan­saa­mi­nen on ylpeyden aihe molem­mil­le osa­puo­lil­le, mutta kunin­gat­ta­ren jalan­jäl­jis­sä kul­ke­mi­nen voi myös aiheuttaa paineita. Veden vähyys tai sen puut­tu­mi­nen on huo­les­tut­ta­vaa, ja sitä pyritään hoitamaan.

Ruandalainen yhteis­kun­ta on nykyään kris­til­li­nen ja monet tra­di­tio­naa­li­sen kult­tuu­rin piirteet aiheut­ta­vat kes­kus­te­lua. Onko kunyaza van­hen­tu­nut tapa vai tärkeä osa paris­kun­tien hyvin­voin­tia? Joka tapauk­ses­sa perinne elää: naiset joilla on paljon vettä ovat haluttuja kump­pa­nei­ta, banaa­ni­kui­tu­mat­to­ja tarjotaan kih­la­jais­lah­joi­na patjojen suo­jaa­mi­sek­si ja yrt­ti­seok­sia on saa­ta­vil­la naisille suuremman vesi­mää­rän tuot­ta­mi­sek­si.

  1. Olivier Jourdain: Sacred Water (2017). Nameless Productions. Elokuva.

Kirjoittaja

Emmi Huhtaniemi, VTM, on sosiaali- ja kulttuuriantropologi Helsingin yliopistosta. Hän tarkasteli pro gradu -työssään maya-kalenterin loppuun liittynyttä uushenkisyyttä Meksikossa rituaalin ja magian näkökulmista. Emmiä kiinnostavat erityisesti inhimillisen kokemuksen rakentuminen ja tietoisuuden antropologia.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Kaksi AntroBlogin toimittajaa jalkautui Wonderlust-festivaalille, joka juhlisti tiedostavaa, kaikenkirjavaa seksiä ja seksuaalisuutta jo viidettä kertaa. Tapahtuma tarjoaa tilaisuuden vapautua vallitsevista normeista, kokeilla ja tutkailla kaikkea seksuaalisuuteen liittyvää. Miltä se näyttää antropologin silmin? Ihmisen seksuaalisuus kasvaa ja kehittyy tietyn kulttuurisen ympäristön vaikutuksen alaisena.

Alle murrosikäisten lasten sukupuolikokemuksiin ja -käsityksiin sekä sukupuolen esittämiseen liittyvää kokemusperäistä tutkimusta on tehty kansainvälisesti hälyttävän vähän. Miten sukupuoli ja sukupuolisuus ilmenevät lapsen maailmassa? Miten heteroseksualisoidut seurustelunomaiset suhteet toimivat osana lasten monitasoisia sosiaalisten suhteiden kokonaisuuksia?

Itsetyydytystä on luonnehdittu länsimaisen seksuaalikulttuurin pitkäkestoisimmaksi tabuksi, jota edes viime vuosikymmenten seksuaalinen vapautuminen ei ole kyennyt murtamaan. Vaikka itsetyydytys nykyään jo nähdäänkin osana seksuaaliterveyttä, harva puhuu siitä avoimesti – ainakaan ilman kiusaantuneita kuulijoita. Taustaa ja syitä tabun murtumattomuudelle voi etsiä itsetyydytyksen värikkäästä kulttuurihistoriasta.