Sukulaisuuden tutkimus antropologiassa

Sukulaisuuden tutkimus on ollut osa ant­ro­po­lo­gi­aa alan alkua­jois­ta saakka. Antropologien kiin­nos­tus­ta suku­lai­suut­ta kohtaan selittää se, että se on monissa yhteis­kun­nis­sa mer­kit­tä­vä sosi­aa­li­sen orga­ni­saa­tion muoto. Sukulaisuus mää­rit­te­lee poliit­tis­ta jär­jes­tel­mää, työnjakoa, avio­liit­to­ja ja iden­ti­teet­te­jä.

Sukulaisuussuhteet mää­rit­te­le­vät ihmisten käyt­täy­ty­mis­tä toisiaan kohtaan. Sukulaisuuteen liit­ty­vien normien kautta pidetään yllä yhteisön tasa­pai­noa ja jär­jes­tys­tä. Liittyessään omai­suu­den ja vallan periy­ty­mi­seen suku­lai­suu­del­la on myös oikeu­del­li­sia ulot­tu­vuuk­sia.

Sukulaisuus ja sosiaalinen organisaatio

1800-luvun lop­pu­puo­lel­la suku­lai­suu­den tut­ki­muk­seen vaikutti ajan evo­lu­tio­nis­ti­nen ajattelu, jolla pyrittiin selit­tä­mään kult­tuu­rien välisiä eroja. Tieteellisen ant­ro­po­lo­gian perus­ta­jiin kuuluvan Lewis Henry Morganin teorian mukaan per­he­muo­dot kehit­tyi­vät jär­jes­täy­ty­mät­tö­mäs­tä lau­mae­lä­mäs­tä asteit­tain niin, että mono­ga­mi­nen miehen ja naisen avio­liit­to edusti sivis­tyk­sen korkeinta astetta. Vaikka hänen teoriansa on nyky­ai­ka­na van­hen­tu­nut, toivat hänen työnsä suku­lai­suu­den ja avio­lii­ton ant­ro­po­lo­gi­sen tut­ki­muk­sen keskiöön.

Jotkut Morganin aja­tuk­sis­ta ovat edelleen keskeisiä suku­lai­suu­den tut­ki­muk­ses­sa. Morgan oli ensim­mäi­nen tutkija, joka havaitsi, että erot yhteis­kun­tien suku­lai­suus­ter­mi­no­lo­giois­sa ilmen­si­vät eroja sosi­aa­li­sen orga­ni­saa­tion tavoissa. Hän jakoi suku­lai­suus­jär­jes­tel­mät luo­kit­te­le­viin ja yksi­löi­viin jär­jes­tel­miin. Luokittelevissa jär­jes­tel­mis­sä esi­mer­kik­si isästä ja tämän veljestä tai äidistä ja tämän siskosta saatetaan käyttää samaa termiä. Yksilöivässä jär­jes­tel­mäs­sä, jollainen vallitsee muun muassa län­si­mais­sa, erotetaan ydin­per­heen jäsenet muista suku­lai­sis­ta. Tämä kertoo ydin­per­heen kes­kei­syy­des­tä sosi­aa­li­se­na yksikkönä.

Isä ja poika. Kuva: Pixabay.com, CC0 Creative Commons

Polveutuminen ja avioliitto

1900-luvun puo­len­vä­lin ant­ro­po­lo­git katsoivat ei-län­si­mais­ten yhteis­kun­tien raken­tu­van laajoista suku­ryh­mis­tä. Jäsenyyden niissä kat­sot­tiin mää­rit­ty­vän yleensä joko äidin tai isän puoleisen pol­veu­tu­mi­sen kautta. Tämä poikkesi selvästi län­si­mais­ten yhteis­kun­tien bila­te­raa­li­sis­ta suku­lai­suus­jär­jes­tel­mis­tä, joissa lasten katsotaan olevan yhtä­lail­la molempien van­hem­pien­sa suku­lai­sia.

Patrilineaalisen ja mat­ri­li­ne­aa­li­sen suku­ryh­män eli niin sanotun lin­ja­su­vun mer­ki­tys­tä on tutkittu monissa yhteis­kun­nis­sa. Patrilineealisissa yhteis­kun­nis­sa vain miehet ja heidän lapsensa ovat lin­ja­su­vun jäseniä vaimojen ja äitien kuuluessa isiensä lin­ja­su­kui­hin. Valta-asemat ovat yleensä miesten hallussa. Linjasuku voidaan jäljittää hyvinkin pitkälle taak­se­päin. Esimerkiksi mali­lai­sen dogon-kansan myyttien mukaan kansan aset­tues­sa nykyi­sil­le asuin­si­joil­leen vel­jes­sar­jat perus­ti­vat kyliä. Näistä vel­jek­sis­tä tuli klaanien esi-isiä, joista nykyiset kylä­läi­set ovat pat­ri­li­ne­aa­li­ses­ti pol­veu­tu­neet.

Matrilineaalisissa yhteis­kun­nis­sa suku­ryh­mään kuulutaan äidin­puo­lei­sen pol­veu­tu­mi­sen kautta eli lin­ja­su­kuun kuuluvat äiti ja hänen lapsensa. Matrialineaalisuus ei ole pat­ri­li­ne­aa­li­suu­den peilikuva eikä sitä pidä sekoittaa mat­riar­kaat­ti­suu­teen. Matrilineaalisissakin yhteis­kun­nis­sa poliit­tis­ta valtaa pitävät yleensä miehet ja perintö saattaa kulkea enolta sisaren lapsille.

Kuuluisimpia suku­lai­suu­teen, suku­ryh­miin ja poliit­ti­seen ryh­mit­ty­mi­seen liittyviä tut­ki­muk­sia on E.E. Evans-Pritchardin (1940) tutkimus Sudanin nuer-kansasta. Nuerit käsit­teel­lis­tä­vät pai­kal­lis­ryh­miä, joita Evans-Pritchard kutsui heimoiksi ja hei­mo­seg­men­teik­si, suku­lais­suh­tei­siin liit­ty­vien ideoiden kautta. Nämä ryhmät yhdis­ty­vät tai asettuvat konflik­ti­ti­lan­teis­sa toisiaan vastaan suku­lai­suu­des­ta kum­pua­vien peri­aat­tei­den mukaan.

Evans-Pritchardin mukaan hei­mo­seg­men­tit muo­dos­tu­vat vas­ta­koh­ti­na toi­sil­leen. Heimot eli laajimmat yksiköt ovat olemassa vain silloin, kun niiden ja toisten heimojen välillä on konflikti. “Veljet” voivat olla konflik­tin vas­ta­puo­le­na “serk­ku­jaan” vastaan, mutta toisaalta yhdistyä “serkkujen” kanssa kau­kai­sem­pia suku­lai­sia vastaan. Henkilön kuu­lu­mi­nen tiettyyn ryhmään tai sukuun määräytyy siis tilanteen mukaan. Laajimmalla tasolla kaikki nuerit voivat yhdistyä tais­te­lus­sa ulkoista vihol­lis­ta vastaan, kuten naa­pu­ri­kan­saa dinkoja.

Polveutumisen lisäksi ant­ro­po­lo­git tutkivat avio­liit­toa eri kult­tuu­reis­sa. Antropologisesta näkö­kul­mas­ta kahden henkilön väliseen rak­kau­teen ja pää­tök­seen perustuva avio­liit­to on jopa poik­keuk­sel­li­nen. Avioliittojen sol­mi­mi­ses­sa ovat usein mukana suvun muut jäsenet. Merkityksellisiä ovat avio­lii­ton yhtey­des­sä vaih­det­ta­vat erilaiset lahjat ja myö­tä­jäi­set.

Claude Lévi-Straussin kuuluisa struk­tu­ra­lis­ti­nen allians­si­teo­ria pohjautui aja­tuk­sel­le, jonka mukaan “naisten vaihto” ryhmien välillä perustui inses­ti­kiel­toon. Hänen mukaansa kielto on osa kaikkien yhteis­kun­tien sääntöjä, vaikka sen mää­ri­tel­mät eri kult­tuu­reis­sa vaih­te­le­vat. Avioliittojen myötä syntyy allians­se­ja, jotka yhdis­tä­vät suku­ryh­miä toisiinsa. Polveutumiseen kes­kit­ty­neet 1900-luvun puo­len­vä­lin suuret ant­ro­po­lo­git kuten Evans-Pritchard tulivat haas­te­tuik­si allians­si­teo­rioi­den tullessa suo­si­tuik­si. Lévi-Straussin teorian mukaan allians­sit olivat pol­veu­tu­mis­ta tärkeämpi tekijä suku­lai­suus­jär­jes­tel­mis­sä.

Sukulaisuuden merkitys

Polveutuminen ja avio­liit­to ovat edelleen keskeisiä teemoja suku­lai­suu­den tut­ki­muk­ses­sa, vaikka post-struk­tu­ra­lis­ti­sen ja femi­nis­ti­sen kritiikin myötä ant­ro­po­lo­git siir­tyi­vät 1970-luvulta lähtien tar­kas­te­le­maan enemmän suku­lai­suu­den mer­ki­tys­tä. Lévi-Straussin teoriaa kri­ti­soi­tiin siitä, että se ei ottanut huomioon, miten ihmiset itse ymmär­si­vät suku­lai­suu­den. Se myös sivuutti naisten aktii­vi­sen roolin suku­lai­suus­jär­jes­tel­mis­sä.

David Schneiderin mukaan suku­lai­suut­ta ei ollut olemassa ant­ro­po­lo­gien tar­koit­ta­ma­na ana­lyyt­ti­se­na kate­go­ria­na. Hän esitti, että suku­lai­suut­ta muissa kult­tuu­reis­sa oli tulkittu euro-ame­rik­ka­lai­sen näke­myk­sen valossa, jossa suku­lai­suus perustuu ensi­si­jai­ses­ti bio­lo­gi­sel­le suvun­jat­ka­mi­sel­le.

Schneiderin kir­joi­tus­ten vai­ku­tuk­ses­ta suku­lai­suu­den tutkimus menetti suo­sio­taan perin­tei­ses­sä mer­ki­tyk­ses­sä, mutta sai pian uusia ulot­tu­vuuk­sia eri­lais­ten suku­lai­suus­kä­si­tys­ten tut­ki­muk­ses­ta. Yksi viime vuo­si­kym­men­ten kes­kei­sis­tä suun­tauk­sis­ta on ollut tar­kas­tel­la suku­lai­suus­suh­tei­ta tehtyinä tai tuo­tet­tui­na kans­sa­käy­mi­sen tai jakamisen kautta.

Janet Carsten on tutkinut, miten male­sia­lai­ses­sa yhtei­sös­sä ihmiset tulevat suku­lai­sik­si yhdessä syömisen ja asumisen kautta, sekä miten suku­lai­suut­ta tehdään arki­päi­väis­ten tekojen ja vuo­ro­vai­ku­tuk­sen kautta. Myös moniin muihin kult­tuu­rei­hin liit­ty­väs­sä suku­lai­suu­den tut­ki­muk­ses­sa ihmisten välinen resurs­sien jakaminen on ollut tärkeä ulot­tu­vuus.

Persoonan raken­tu­mi­nen on yksi mer­kit­tä­viä suku­lai­suu­den tut­ki­muk­sen aiheita. McKim Marriott ja Ronald Inden ovat esit­tä­neet, että Intiassa ihmiset ymmär­re­tään indi­vi­du­aa­lien, eli tarkasti rajat­tu­jen yksi­löi­den, sijaan divi­du­aa­lei­na. Tällöin ihmiset raken­tu­vat sosi­aa­li­ses­sa kans­sa­käy­mi­ses­sä, kuten syö­mi­ses­sä tai muissa jakamista ja vaihtoa sisäl­tä­vis­sä tilan­teis­sa toisten divi­du­aa­lien kanssa. Dividuaalin ja yksilön välistä eroa on käsit­te­lyt myös Marilyn Strathern Melanesian kon­teks­tis­sa.

Kuva: naomii.tumblr.com, Flickr.com, (CC BY-ND 2.0)

Sukulaisuus ja sukupuoli

Feministisen ant­ro­po­lo­gian vai­ku­tuk­ses­ta ant­ro­po­lo­git tutkivat 1970-luvulta lähtien yhä enemmän naisten asemaa ja näkö­kul­maa eri yhteis­kun­nis­sa ja kysyivät, oliko naisten asema kaik­kial­la alis­tei­nen miehille. Schneiderin ajatukset bio­lo­gi­sen suku­lai­suu­den aseman pur­ka­mi­ses­ta vai­kut­ti­vat myös suku­puo­len ant­ro­po­lo­gi­aan, sillä se purki myös luonnon ja kult­tuu­rin välillä tehtyä jakoa.

Useat ant­ro­po­lo­git, kuten Marilyn Strathern, Sylvia Yanagisako ja Jane Collier ovat esit­tä­neet, että ei ole mah­dol­lis­ta olettaa olevan uni­ver­saa­le­ja luon­nol­li­sia suku­puo­li­ka­te­go­rioi­ta, jotka perus­tu­vat bio­lo­gi­aan. Marit Melhuus ja Signe Howell ovat puo­les­taan kir­joit­ta­neet, että suku­lai­suus­jär­jes­tel­mät ovat suku­puo­lit­tu­nei­ta eikä suku­puo­len ja suku­lai­suu­den tut­ki­mus­ta näin voinut erottaa toi­sis­taan. Antropologit ottivat eri kult­tuu­rien ja yhteis­kun­tien omat suku­puo­li­kä­si­tyk­set ja jär­jes­tel­mät tut­ki­mus­ten läh­tö­koh­dak­si. Sukupuolta alettiin myös käsitellä enemmän sosi­aa­li­ses­ti ja kult­tuu­ri­ses­ti raken­net­tu­na.

Antropologien tutkimus onkin laven­ta­nut sek­suu­ali­suu­teen ja suku­puo­leen liittyviä käsi­tyk­siä. Marilyn Strathern on esittänyt Gillian Gillisonin tut­ki­muk­seen perus­tu­vas­sa ana­lyy­sis­saan, että Melanesian gimit eivät erota suku­puo­lia samalla tavalla yksi­se­lit­tei­ses­ti toi­sis­taan kuin län­si­mais­sa, vaan esi­mer­kik­si naisten kehot ovat suku­puo­lit­tu­nei­ta, kun he tekevät asioita eri tavalla kuin miehet. Antropologit ovat esi­mer­kik­si tutkineet intia­lai­sia hijroja, jotka eivät ole miehiä eivätkä naisia vaan edustavat kolmatta suku­puol­ta. Hijrat esiin­ty­vät häissä ja hau­ta­jai­sis­sa ja heidän uskotaan voivan siunata perhettä hyvällä onnella tai kirota heidät. Hijroihin liittyy monia ste­reo­tyyp­pi­sia käsi­tyk­siä, joita muun muassa Serena Nanda ja Gayatri Reddy ovat pyrkineet purkamaan kir­joit­ta­mal­la hijrojen elä­män­tyy­lien ja iden­ti­teet­tien moni­nai­suu­des­ta.

Länsimaissa on tutkittu muun­muas­sa sek­su­aa­li­vä­hem­mis­tö­jen jäsenten per­heen­muo­dos­tus­ta ja van­hem­muut­ta. Kath Weston tutki 1990-luvun klas­sik­ko­kir­jas­saan, miten homot ja lesbot kon­struoi­vat suku­lai­suut­ta rakkauden, ystä­vyy­den ja biologian kautta ja muo­dos­ta­vat näin omia per­hei­tään.

5302123800_519250bde0_z

Lisääntymisen tutkimus

Bronislaw Malinowski toi jo 1920-luvulla esiin kult­tuu­ri­si­don­nai­sia käsi­tyk­siä lisään­ty­mi­ses­tä. Hänen tut­ki­muk­sen­sa Trobriand-saarilla Tyynellävaltamerellä osoitti, että pai­kal­li­set ymmär­si­vät naisen raskauden olevan hen­kio­len­non aikaan­saa­ma — ei tulos isän ja äidin yhdyn­näs­tä. Viime vuo­si­kym­me­ni­nä uusia ulot­tu­vuuk­sia suku­lai­suu­den tar­kas­te­luun ovat tuoneet lisään­ty­mi­seen eli repro­duk­tioon liit­ty­vien tek­no­lo­gioi­den tutkimus, ja niiden merkitys suku­lai­suu­den ja eri­tyi­ses­ti van­hem­muu­den kult­tuu­ri­sel­le mää­rit­te­lyl­le.

Sarah Franklin on tutkinut, miten sekä ”taval­li­nen” että avustettu hedel­möit­ty­mi­nen nähdään luon­nol­li­si­na, vaikka avus­te­tus­sa lisään­ty­mi­ses­sä tek­no­lo­gia on osa prosessia. Pohjimmiltaan repro­duk­tion tut­ki­muk­ses­sa on kyse on myös siitä, miten ihmi­se­lä­män aja­tel­laan saavan alkunsa. Antropologit ovat pohtineet, miten lisään­ty­mis­tek­no­lo­gioi­den myötä myös län­si­mai­nen käsitys hedel­möit­ty­mi­sen ehdoista ja edel­ly­tyk­sis­tä on muuttunut. Kohdunvuokrausta tutkineet ant­ro­po­lo­git kuten Helena Ragoné ovat tar­kas­tel­leet bio­lo­gi­sen ja geneet­ti­sen van­hem­muu­den mer­ki­tys­tä prosessin osa­puo­lil­le.

Sosiaalisen ja bio­lo­gi­sen van­hem­muu­den rajat ovat aiheena myös kan­sain­vä­li­sen adoption tut­ki­muk­ses­sa. Toinen näkökulma aiheeseen on adop­toi­dun lapsen iden­ti­tee­tin suhde juuriinsa, jota muun muassa Signe Howell on käsi­tel­lyt Norjassa.

Sukulaisuuden ja suku­puo­len ant­ro­po­lo­gias­sa keskeiset luonnon ja kult­tuu­rin sekä sosi­aa­lis­ten ja bio­lo­gis­ten suhteiden rajat tulevat nykyään myös esiin tut­ki­muk­ses­sa, joka käsit­te­lee tek­no­lo­gian ja ihmisten suhdetta. Antropologiseenkin tut­ki­muk­seen vai­kut­ta­nut Donna Haraway on kir­joit­ta­nut kybor­geis­ta, jotka koneiden ja ihmisten yhteen­liit­ty­mi­nä rikkovat län­si­mai­sen sukupuoli- ja suku­lai­suus­kä­si­tyk­sen rajoja.

Sukulaisuuden ant­ro­po­lo­gia on käynyt läpi suuria muutoksia tie­tee­na­lan historian aikana. Sekä vanhemmat että uudemmat teemat ovat edelleen ajan­koh­tai­sia, ja ne saavat uuden tut­ki­muk­sen myötä yhä uusia kerroksia. Sukulaisuuden tut­ki­muk­ses­sa tapah­tu­neet muutokset hei­jas­te­le­vat­kin koko alassa vuo­si­kym­me­nien aikana tapah­tu­nei­ta muutoksia.

  • Barkin, Robert ja Stone, Linda 2004. Kinship and family: an anth­ro­po­lo­gical reader.
  • Carsten, Janet 2004. After Kinship.
  • Franklin, Sarah ja Ragoné, Helena 1998. (toim.) Reproducing Reproduction. Kinship, Power, and Technological Innovation.
  • Franklin, Sarah ja McKinnon, Susan 2001. (toim.) Relative Values. Reconfiguring Kinship Studies.
  • Howell, Signe & Melhuus, Marit 1993. The study of kinship: the study of person: a study of gender? Teoksessa: Gendered anth­ro­po­lo­gy (toim. del Valle, Teresa).
  • Schneider, David 1968. American Kinship. A cultural account.
  • Weston, Kath 1997. Families we Choose: lesbians, gays, kinship.

Aiheesta lisää AntroBlogissa

Kirjoittaja

Suvi Sillanpää (VTK) on Helsingin yliopistossa maisteriopintojaan viimeistelevä sosiaali- ja kulttuuriantropologian opiskelija. Hänen pro gradu-työnsä käsittelee miesten työperäisen muuton vaikutuksia sukupuolirooleihin Intian maaseudulla. Tällä hetkellä Suvi asuu Nepalissa ja on kiinnostunut valtion rakentamisen ruohonjuuritason prosesseita, yhteisöjen osallistamisesta ja buddhalaisesta taiteesta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Aktivisti ja yrittäjä, vuorovaikutus- ja mindfulness-kouluttaja, antropologi ja ihmislähtöinen tekijä. Elina Kauppila on kirjoittanut kasvatusoppaita kiireisille, vetänyt vuorovaikutuskursseja vanhemmille ja toimii vapaa-ajallaan ilmastotoimia vaativan Elokapina-liikkeen joukoissa. Työkentällä-haastattelussa hän kertoo urastaan hyvinvointialalla.