Sukulaisuuden tutkimus on ollut osa antropologiaa alan alkuajoista saakka. Antropologien kiinnostusta sukulaisuutta kohtaan selittää se, että se on monissa yhteiskunnissa merkittävä sosiaalisen organisaation muoto. Sukulaisuus määrittelee poliittista järjestelmää, työnjakoa, avioliittoja ja identiteettejä.
Sukulaisuussuhteet määrittelevät ihmisten käyttäytymistä toisiaan kohtaan. Sukulaisuuteen liittyvien normien kautta pidetään yllä yhteisön tasapainoa ja järjestystä. Liittyessään omaisuuden ja vallan periytymiseen sukulaisuudella on myös oikeudellisia ulottuvuuksia.
Sukulaisuus ja sosiaalinen organisaatio
1800-luvun loppupuolella sukulaisuuden tutkimukseen vaikutti ajan evolutionistinen ajattelu, jolla pyrittiin selittämään kulttuurien välisiä eroja. Tieteellisen antropologian perustajiin kuuluvan Lewis Henry Morganin teorian mukaan perhemuodot kehittyivät järjestäytymättömästä laumaelämästä asteittain niin, että monogaminen miehen ja naisen avioliitto edusti sivistyksen korkeinta astetta. Vaikka hänen teoriansa on nykyaikana vanhentunut, toivat hänen työnsä sukulaisuuden ja avioliiton antropologisen tutkimuksen keskiöön.
Jotkut Morganin ajatuksista ovat edelleen keskeisiä sukulaisuuden tutkimuksessa. Morgan oli ensimmäinen tutkija, joka havaitsi, että erot yhteiskuntien sukulaisuusterminologioissa ilmensivät eroja sosiaalisen organisaation tavoissa. Hän jakoi sukulaisuusjärjestelmät luokitteleviin ja yksilöiviin järjestelmiin. Luokittelevissa järjestelmissä esimerkiksi isästä ja tämän veljestä tai äidistä ja tämän siskosta saatetaan käyttää samaa termiä. Yksilöivässä järjestelmässä, jollainen vallitsee muun muassa länsimaissa, erotetaan ydinperheen jäsenet muista sukulaisista. Tämä kertoo ydinperheen keskeisyydestä sosiaalisena yksikkönä.
Polveutuminen ja avioliitto
1900-luvun puolenvälin antropologit katsoivat ei-länsimaisten yhteiskuntien rakentuvan laajoista sukuryhmistä. Jäsenyyden niissä katsottiin määrittyvän yleensä joko äidin tai isän puoleisen polveutumisen kautta. Tämä poikkesi selvästi länsimaisten yhteiskuntien bilateraalisista sukulaisuusjärjestelmistä, joissa lasten katsotaan olevan yhtälailla molempien vanhempiensa sukulaisia.
Patrilineaalisen ja matrilineaalisen sukuryhmän eli niin sanotun linjasuvun merkitystä on tutkittu monissa yhteiskunnissa. Patrilineealisissa yhteiskunnissa vain miehet ja heidän lapsensa ovat linjasuvun jäseniä vaimojen ja äitien kuuluessa isiensä linjasukuihin. Valta-asemat ovat yleensä miesten hallussa. Linjasuku voidaan jäljittää hyvinkin pitkälle taaksepäin. Esimerkiksi malilaisen dogon-kansan myyttien mukaan kansan asettuessa nykyisille asuinsijoilleen veljessarjat perustivat kyliä. Näistä veljeksistä tuli klaanien esi-isiä, joista nykyiset kyläläiset ovat patrilineaalisesti polveutuneet.
Matrilineaalisissa yhteiskunnissa sukuryhmään kuulutaan äidinpuoleisen polveutumisen kautta eli linjasukuun kuuluvat äiti ja hänen lapsensa. Matrialineaalisuus ei ole patrilineaalisuuden peilikuva eikä sitä pidä sekoittaa matriarkaattisuuteen. Matrilineaalisissakin yhteiskunnissa poliittista valtaa pitävät yleensä miehet ja perintö saattaa kulkea enolta sisaren lapsille.
Kuuluisimpia sukulaisuuteen, sukuryhmiin ja poliittiseen ryhmittymiseen liittyviä tutkimuksia on E.E. Evans-Pritchardin (1940) tutkimus Sudanin nuer-kansasta. Nuerit käsitteellistävät paikallisryhmiä, joita Evans-Pritchard kutsui heimoiksi ja heimosegmenteiksi, sukulaissuhteisiin liittyvien ideoiden kautta. Nämä ryhmät yhdistyvät tai asettuvat konfliktitilanteissa toisiaan vastaan sukulaisuudesta kumpuavien periaatteiden mukaan.
Evans-Pritchardin mukaan heimosegmentit muodostuvat vastakohtina toisilleen. Heimot eli laajimmat yksiköt ovat olemassa vain silloin, kun niiden ja toisten heimojen välillä on konflikti. “Veljet” voivat olla konfliktin vastapuolena “serkkujaan” vastaan, mutta toisaalta yhdistyä “serkkujen” kanssa kaukaisempia sukulaisia vastaan. Henkilön kuuluminen tiettyyn ryhmään tai sukuun määräytyy siis tilanteen mukaan. Laajimmalla tasolla kaikki nuerit voivat yhdistyä taistelussa ulkoista vihollista vastaan, kuten naapurikansaa dinkoja.
Polveutumisen lisäksi antropologit tutkivat avioliittoa eri kulttuureissa. Antropologisesta näkökulmasta kahden henkilön väliseen rakkauteen ja päätökseen perustuva avioliitto on jopa poikkeuksellinen. Avioliittojen solmimisessa ovat usein mukana suvun muut jäsenet. Merkityksellisiä ovat avioliiton yhteydessä vaihdettavat erilaiset lahjat ja myötäjäiset.
Claude Lévi-Straussin kuuluisa strukturalistinen allianssiteoria pohjautui ajatukselle, jonka mukaan “naisten vaihto” ryhmien välillä perustui insestikieltoon. Hänen mukaansa kielto on osa kaikkien yhteiskuntien sääntöjä, vaikka sen määritelmät eri kulttuureissa vaihtelevat. Avioliittojen myötä syntyy alliansseja, jotka yhdistävät sukuryhmiä toisiinsa. Polveutumiseen keskittyneet 1900-luvun puolenvälin suuret antropologit kuten Evans-Pritchard tulivat haastetuiksi allianssiteorioiden tullessa suosituiksi. Lévi-Straussin teorian mukaan allianssit olivat polveutumista tärkeämpi tekijä sukulaisuusjärjestelmissä.
Sukulaisuuden merkitys
Polveutuminen ja avioliitto ovat edelleen keskeisiä teemoja sukulaisuuden tutkimuksessa, vaikka post-strukturalistisen ja feministisen kritiikin myötä antropologit siirtyivät 1970-luvulta lähtien tarkastelemaan enemmän sukulaisuuden merkitystä. Lévi-Straussin teoriaa kritisoitiin siitä, että se ei ottanut huomioon, miten ihmiset itse ymmärsivät sukulaisuuden. Se myös sivuutti naisten aktiivisen roolin sukulaisuusjärjestelmissä.
David Schneiderin mukaan sukulaisuutta ei ollut olemassa antropologien tarkoittamana analyyttisena kategoriana. Hän esitti, että sukulaisuutta muissa kulttuureissa oli tulkittu euro-amerikkalaisen näkemyksen valossa, jossa sukulaisuus perustuu ensisijaisesti biologiselle suvunjatkamiselle.
Schneiderin kirjoitusten vaikutuksesta sukulaisuuden tutkimus menetti suosiotaan perinteisessä merkityksessä, mutta sai pian uusia ulottuvuuksia erilaisten sukulaisuuskäsitysten tutkimuksesta. Yksi viime vuosikymmenten keskeisistä suuntauksista on ollut tarkastella sukulaisuussuhteita tehtyinä tai tuotettuina kanssakäymisen tai jakamisen kautta.
Janet Carsten on tutkinut, miten malesialaisessa yhteisössä ihmiset tulevat sukulaisiksi yhdessä syömisen ja asumisen kautta, sekä miten sukulaisuutta tehdään arkipäiväisten tekojen ja vuorovaikutuksen kautta. Myös moniin muihin kulttuureihin liittyvässä sukulaisuuden tutkimuksessa ihmisten välinen resurssien jakaminen on ollut tärkeä ulottuvuus.
Persoonan rakentuminen on yksi merkittäviä sukulaisuuden tutkimuksen aiheita. McKim Marriott ja Ronald Inden ovat esittäneet, että Intiassa ihmiset ymmärretään individuaalien, eli tarkasti rajattujen yksilöiden, sijaan dividuaaleina. Tällöin ihmiset rakentuvat sosiaalisessa kanssakäymisessä, kuten syömisessä tai muissa jakamista ja vaihtoa sisältävissä tilanteissa toisten dividuaalien kanssa. Dividuaalin ja yksilön välistä eroa on käsittelyt myös Marilyn Strathern Melanesian kontekstissa.
Sukulaisuus ja sukupuoli
Feministisen antropologian vaikutuksesta antropologit tutkivat 1970-luvulta lähtien yhä enemmän naisten asemaa ja näkökulmaa eri yhteiskunnissa ja kysyivät, oliko naisten asema kaikkialla alisteinen miehille. Schneiderin ajatukset biologisen sukulaisuuden aseman purkamisesta vaikuttivat myös sukupuolen antropologiaan, sillä se purki myös luonnon ja kulttuurin välillä tehtyä jakoa.
Useat antropologit, kuten Marilyn Strathern, Sylvia Yanagisako ja Jane Collier ovat esittäneet, että ei ole mahdollista olettaa olevan universaaleja luonnollisia sukupuolikategorioita, jotka perustuvat biologiaan. Marit Melhuus ja Signe Howell ovat puolestaan kirjoittaneet, että sukulaisuusjärjestelmät ovat sukupuolittuneita eikä sukupuolen ja sukulaisuuden tutkimusta näin voinut erottaa toisistaan. Antropologit ottivat eri kulttuurien ja yhteiskuntien omat sukupuolikäsitykset ja järjestelmät tutkimusten lähtökohdaksi. Sukupuolta alettiin myös käsitellä enemmän sosiaalisesti ja kulttuurisesti rakennettuna.
Antropologien tutkimus onkin laventanut seksuualisuuteen ja sukupuoleen liittyviä käsityksiä. Marilyn Strathern on esittänyt Gillian Gillisonin tutkimukseen perustuvassa analyysissaan, että Melanesian gimit eivät erota sukupuolia samalla tavalla yksiselitteisesti toisistaan kuin länsimaissa, vaan esimerkiksi naisten kehot ovat sukupuolittuneita, kun he tekevät asioita eri tavalla kuin miehet. Antropologit ovat esimerkiksi tutkineet intialaisia hijroja, jotka eivät ole miehiä eivätkä naisia vaan edustavat kolmatta sukupuolta. Hijrat esiintyvät häissä ja hautajaisissa ja heidän uskotaan voivan siunata perhettä hyvällä onnella tai kirota heidät. Hijroihin liittyy monia stereotyyppisia käsityksiä, joita muun muassa Serena Nanda ja Gayatri Reddy ovat pyrkineet purkamaan kirjoittamalla hijrojen elämäntyylien ja identiteettien moninaisuudesta.
Länsimaissa on tutkittu muunmuassa seksuaalivähemmistöjen jäsenten perheenmuodostusta ja vanhemmuutta. Kath Weston tutki 1990-luvun klassikkokirjassaan, miten homot ja lesbot konstruoivat sukulaisuutta rakkauden, ystävyyden ja biologian kautta ja muodostavat näin omia perheitään.
Kuva: Caleb Drost, Flickr.com, (CC BY-ND 2.0)
Lisääntymisen tutkimus
Bronislaw Malinowski toi jo 1920-luvulla esiin kulttuurisidonnaisia käsityksiä lisääntymisestä. Hänen tutkimuksensa Trobriand-saarilla Tyynellävaltamerellä osoitti, että paikalliset ymmärsivät naisen raskauden olevan henkiolennon aikaansaama – ei tulos isän ja äidin yhdynnästä. Viime vuosikymmeninä uusia ulottuvuuksia sukulaisuuden tarkasteluun ovat tuoneet lisääntymiseen eli reproduktioon liittyvien teknologioiden tutkimus, ja niiden merkitys sukulaisuuden ja erityisesti vanhemmuuden kulttuuriselle määrittelylle.
Sarah Franklin on tutkinut, miten sekä ”tavallinen” että avustettu hedelmöittyminen nähdään luonnollisina, vaikka avustetussa lisääntymisessä teknologia on osa prosessia. Pohjimmiltaan reproduktion tutkimuksessa on kyse on myös siitä, miten ihmiselämän ajatellaan saavan alkunsa. Antropologit ovat pohtineet, miten lisääntymisteknologioiden myötä myös länsimainen käsitys hedelmöittymisen ehdoista ja edellytyksistä on muuttunut. Kohdunvuokrausta tutkineet antropologit kuten Helena Ragoné ovat tarkastelleet biologisen ja geneettisen vanhemmuuden merkitystä prosessin osapuolille.
Sosiaalisen ja biologisen vanhemmuuden rajat ovat aiheena myös kansainvälisen adoption tutkimuksessa. Toinen näkökulma aiheeseen on adoptoidun lapsen identiteetin suhde juuriinsa, jota muun muassa Signe Howell on käsitellyt Norjassa.
Sukulaisuuden ja sukupuolen antropologiassa keskeiset luonnon ja kulttuurin sekä sosiaalisten ja biologisten suhteiden rajat tulevat nykyään myös esiin tutkimuksessa, joka käsittelee teknologian ja ihmisten suhdetta. Antropologiseenkin tutkimukseen vaikuttanut Donna Haraway on kirjoittanut kyborgeista, jotka koneiden ja ihmisten yhteenliittyminä rikkovat länsimaisen sukupuoli- ja sukulaisuuskäsityksen rajoja.
Sukulaisuuden antropologia on käynyt läpi suuria muutoksia tieteenalan historian aikana. Sekä vanhemmat että uudemmat teemat ovat edelleen ajankohtaisia, ja ne saavat uuden tutkimuksen myötä yhä uusia kerroksia. Sukulaisuuden tutkimuksessa tapahtuneet muutokset heijastelevatkin koko alassa vuosikymmenien aikana tapahtuneita muutoksia.
Contributors
- Kirjoittaja: Suvi Sillanpää, VTM.
- Artikkelikuva: Jeff Golden, Flickr.com, (CC BY-SA 2.0)
- Verkkotaitto: Saara Toukolehto
Luettavaa
- Barkin, Robert ja Stone, Linda 2004. Kinship and family: an anthropological reader.
- Carsten, Janet 2004. After Kinship.
- Franklin, Sarah ja Ragoné, Helena 1998. (toim.) Reproducing Reproduction. Kinship, Power, and Technological Innovation.
- Franklin, Sarah ja McKinnon, Susan 2001. (toim.) Relative Values. Reconfiguring Kinship Studies.
- Howell, Signe & Melhuus, Marit 1993. The study of kinship: the study of person: a study of gender? Teoksessa: Gendered anthropology (toim. del Valle, Teresa).
- Schneider, David 1968. American Kinship. A cultural account.
- Weston, Kath 1997. Families we Choose: lesbians, gays, kinship.
