Turbaanit lasten leikkeihin ja savikipot museoihin?

Lännen kolo­nia­lis­mi kol­man­nes­sa maa­il­mas­sa johti parempaan elämään suurelle osalle ihmisiä … Meidän tulee ottaa uudelleen käyttöön siir­to­maa­hal­lin­non työkalupakki.”

Lainaus on Bruce Gilleyn artik­ke­lis­ta, joka ilmestyi Third World Quarterly -jul­kai­sus­sa elokuussa. Kolonialismin puolesta puhuva artikkeli kuohuttaa aka­tee­mi­sia piirejä. 

Kolonialismin huip­pu­kau­del­la euroop­pa­lai­set hal­lit­si­vat, tappoivat ja riistivät miljoonia ihmisiä. Kansanmurhissa Namibiassa kuoli sato­ja­tu­han­sia herero‑, nama- ja san-alku­pe­rais­kan­so­jen edustajia. Kongon luon­non­va­ro­jen riisto johti mil­joo­nien kuolemaan. Gilley ei muistuta lukijaa tästä sorrosta, vaan esittää kolme haastetta. Kuinka kolo­ni­soi­da niin, että kolo­ni­soi­dut hyväk­sy­vät sen? Kuinka motivoida län­si­mai­ta kolo­ni­soi­maan uudelleen? Kuinka saada aikaan pysyviä tuloksia kolonialismilla? 

Kolonialistisen hal­lin­to­mal­lin glo­ri­fioi­mis­ta voidaan verrata siihen, että etsit­täi­siin posi­tii­vi­sia seu­rauk­sia juu­ta­lais­ten kan­san­mur­has­ta. Gilleyn artikkeli on aiheut­ta­nut ongelmia jul­kai­sul­le ja on käynyt ilmi, ettei se käynyt läpi vaa­dit­ta­vaa ver­tai­sar­vioin­tia. Se, että artikkeli jul­kais­tiin “vahin­gos­sa”, tuo kuitenkin esiin akatemian ennakko-oletuksia. 

Kolonialismin vähät­te­lyn tuhoisat vai­ku­tuk­set unohtuvat usein myös kult­tuu­ri­seen omimiseen liit­ty­väs­tä keskustelusta. 

Anti-kolo­nia­lis­ti­sen ajat­te­li­jan Franz Fanonin sanoin: kolo­nia­lis­mi tuhosi pai­kal­li­sia kult­tuu­rei­ta ja piti niitä alem­piar­voi­si­na. Siksi ne piti korvata euroop­pa­lai­sel­la sivi­li­saa­tiol­la, joka oli tietenkin uusille ala­mai­sil­le vieras. Kolonialismi hyödynsi kou­lu­tus­ta ja tietoa kolo­ni­soi­tu­jen ihmisten ja heidän kult­tuu­rien­sa epäin­hi­mil­lis­tä­mi­ses­sä. Eurooppalaiset raken­si­vat omaa kult­tuu­ris­ta kukois­tus­taan siir­to­mais­ta varas­tet­tu­jen raaka-aineiden ja esineiden avulla. 

Siirtomaiden itse­näis­ty­mi­sen jälkeen on syntynyt uusia kult­tuu­ri­sen omimisen muotoja. Tämä näkyy mm. kult­tuu­ri­tuo­tan­nos­sa ja turis­mis­sa. Egyptissä useat museot iloit­se­vat enemmän euroop­pa­lai­sis­ta vieraista kuin egyp­ti­läi­sis­tä. Köyhien asumukset siivotaan pois Luxorin arkeo­lo­gis­ten ihmeiden ääreltä, jotta ne eivät häi­rit­si­si ylä­luok­kais­ten turistien elä­mys­mat­kaa. Käyttöarvo, jonka Egyptin köyhempi kansa antaa kysei­sel­le perin­nöl­le, on tois­si­jai­nen euroop­pa­lai­siin tul­kin­toi­hin verrattuna.

Toisen kär­si­myk­sen omiminen toimii kult­tuu­ri­sen omimisen tavoin. Sodista ja köy­hyy­des­tä juontuva kärsimys mah­dol­lis­taa monen valkoisen valo­ku­vaa­jan, jour­na­lis­tin ja joskus myös ant­ro­po­lo­gin uran. Miksi syy­ria­lai­set ja kon­go­lai­set eivät pääse mark­ki­noil­le myymään omaa kärsimystään? 

Alkuperäiskansojen edustajat viit­taa­vat kult­tuu­ri­sel­la omi­mi­sel­la kolo­nia­lis­min perintöön ja siitä juon­tu­viin val­ta­suh­tei­siin. Kuten pro­fes­so­ri Olufynmilayo Arewa mainitsee, vaja­vai­nen kes­kus­te­lu kult­tuu­ri­ses­ta omi­mi­ses­ta jättää huo­mioi­mat­ta sen, että kult­tuu­rin lai­naa­mi­nen, yhteen­su­lau­tu­mi­nen ja jakaminen eivät ole sama asia kuin omiminen. Lainaamisesta tulee omimista, kun se vahvistaa his­to­rial­li­ses­ti hyväk­si­käyt­tä­vää suhdetta, tai riistää ryhmältä mah­dol­li­suu­det hyötyä kult­tuu­ri­ses­ta mate­ri­aa­lis­taan ja hallita sitä itse. 

Monet yhtyvät Gilleyn ideoita kohtaan esi­tet­tyyn kri­tiik­kiin. Ajatellaan kes­kus­te­lua kult­tuu­ri­ses­ta omi­mi­ses­ta samassa valossa: hege­mo­ni­sen val­ta­kult­tuu­rin edus­ta­jil­la ei ole yksi­noi­keut­ta mää­ri­tel­lä sitä. 

  1. Bruce Gilley, 2017. The case for colo­nia­lism. Third World Quarterly
  2. The Conversation: When borrowing becomes exploitation
  3. Al Jazeera: Time to reclaim our suffering 
  4. Franz Fanon, 1967. Black Skin White Masks
  5. Arthur & Joan Kleinman, 1996. The Appeal of Experience; the Dismay of Images: Cultural Appropriations of Suffering in Our Times

Kirjoittaja

Liina Mustonen on yhteiskuntatieteiden tohtori (EUI 2017) ja työskentelee tutkijana ja dosenttina Saksassa Duisburg-Essenin yliopistossa sosiologian laitoksella. Hänen tutkimuksensa käsittelee muun muuassa sukupuolta, muuttoliikettä, toiseuttamisen diskursseja ja hierarkioita Euroopassa sekä Lähi-idässä.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Helsingin hovioikeus tuomitsi maaliskuussa 2020 piispa Teemu Laajasalon sakkoihin tuottamuksellisesta kirjanpitorikoksesta yritystoiminnassaan. HS:n haastattelussa Laajasalo katsoo monien menettäneen suhteellisuudentajunsa arvioidessaan hänen tuomioon johtaneita syntejään, ja kertoo olevansa huolestunut vallitsevasta keskustelukulttuurista. Piispa toivoo itselleen armoa ja arvostelijalleen tuomiota.