“Lännen kolonialismi kolmannessa maailmassa johti parempaan elämään suurelle osalle ihmisiä … Meidän tulee ottaa uudelleen käyttöön siirtomaahallinnon työkalupakki.”
Lainaus on Bruce Gilleyn artikkelista, joka ilmestyi Third World Quarterly -julkaisussa elokuussa. Kolonialismin puolesta puhuva artikkeli kuohuttaa akateemisia piirejä.
Kolonialismin huippukaudella eurooppalaiset hallitsivat, tappoivat ja riistivät miljoonia ihmisiä. Kansanmurhissa Namibiassa kuoli satojatuhansia herero-, nama- ja san-alkuperaiskansojen edustajia. Kongon luonnonvarojen riisto johti miljoonien kuolemaan. Gilley ei muistuta lukijaa tästä sorrosta, vaan esittää kolme haastetta. Kuinka kolonisoida niin, että kolonisoidut hyväksyvät sen? Kuinka motivoida länsimaita kolonisoimaan uudelleen? Kuinka saada aikaan pysyviä tuloksia kolonialismilla?
Kolonialistisen hallintomallin glorifioimista voidaan verrata siihen, että etsittäisiin positiivisia seurauksia juutalaisten kansanmurhasta. Gilleyn artikkeli on aiheuttanut ongelmia julkaisulle ja on käynyt ilmi, ettei se käynyt läpi vaadittavaa vertaisarviointia. Se, että artikkeli julkaistiin “vahingossa”, tuo kuitenkin esiin akatemian ennakko-oletuksia.
Kolonialismin vähättelyn tuhoisat vaikutukset unohtuvat usein myös kulttuuriseen omimiseen liittyvästä keskustelusta.
Anti-kolonialistisen ajattelijan Franz Fanonin sanoin: kolonialismi tuhosi paikallisia kulttuureita ja piti niitä alempiarvoisina. Siksi ne piti korvata eurooppalaisella sivilisaatiolla, joka oli tietenkin uusille alamaisille vieras. Kolonialismi hyödynsi koulutusta ja tietoa kolonisoitujen ihmisten ja heidän kulttuuriensa epäinhimillistämisessä. Eurooppalaiset rakensivat omaa kulttuurista kukoistustaan siirtomaista varastettujen raaka-aineiden ja esineiden avulla.
Siirtomaiden itsenäistymisen jälkeen on syntynyt uusia kulttuurisen omimisen muotoja. Tämä näkyy mm. kulttuurituotannossa ja turismissa. Egyptissä useat museot iloitsevat enemmän eurooppalaisista vieraista kuin egyptiläisistä. Köyhien asumukset siivotaan pois Luxorin arkeologisten ihmeiden ääreltä, jotta ne eivät häiritsisi yläluokkaisten turistien elämysmatkaa. Käyttöarvo, jonka Egyptin köyhempi kansa antaa kyseiselle perinnölle, on toissijainen eurooppalaisiin tulkintoihin verrattuna.
Toisen kärsimyksen omiminen toimii kulttuurisen omimisen tavoin. Sodista ja köyhyydestä juontuva kärsimys mahdollistaa monen valkoisen valokuvaajan, journalistin ja joskus myös antropologin uran. Miksi syyrialaiset ja kongolaiset eivät pääse markkinoille myymään omaa kärsimystään?
Alkuperäiskansojen edustajat viittaavat kulttuurisella omimisella kolonialismin perintöön ja siitä juontuviin valtasuhteisiin. Kuten professori Olufynmilayo Arewa mainitsee, vajavainen keskustelu kulttuurisesta omimisesta jättää huomioimatta sen, että kulttuurin lainaaminen, yhteensulautuminen ja jakaminen eivät ole sama asia kuin omiminen. Lainaamisesta tulee omimista, kun se vahvistaa historiallisesti hyväksikäyttävää suhdetta, tai riistää ryhmältä mahdollisuudet hyötyä kulttuurisesta materiaalistaan ja hallita sitä itse.
Monet yhtyvät Gilleyn ideoita kohtaan esitettyyn kritiikkiin. Ajatellaan keskustelua kulttuurisesta omimisesta samassa valossa: hegemonisen valtakulttuurin edustajilla ei ole yksinoikeutta määritellä sitä.
Lukemista
- Bruce Gilley, 2017. The case for colonialism. Third World Quarterly
- The Conversation: When borrowing becomes exploitation
- Al Jazeera: Time to reclaim our suffering
- Franz Fanon, 1967. Black Skin White Masks
- Arthur & Joan Kleinman, 1996. The Appeal of Experience; the Dismay of Images: Cultural Appropriations of Suffering in Our Times
