Voihan terroristipatjat!

Kenttätyöt suo­ma­lai­se­na naisena ara­bi­mies­ten parissa haastavat tutkijan toisinaan pohtimaan omaa paik­kaan­sa kult­tuu­ris­sa sekä tutkijana että tut­kit­ta­vien ystävänä. Olen tut­ki­muk­sis­sa­ni tar­kas­tel­lut mus­li­mi­taus­tais­ten miesten aset­tu­mis­ta Suomeen sekä osana suo­ma­lais­ta perhettä että “vapailla mark­ki­noil­la”, yksin tulleina ja täällä elävinä.

Ennakkoluulot Lähi-idästä tulevia (nuoria) miehiä kohtaan voivat olla joskus suuria. Tässä pohdin osaa niistä kult­tuu­ri­sis­ta koh­taa­mi­sen kysy­myk­sis­tä, joita kentällä olen kohdannut. Haasteensa kentällä luo se, miten toimia naisena arabien parissa tehdyssä kent­tä­työs­sä ja millaisia käsi­tyk­siä suku­puol­ten suhteista maa­han­muut­ta­jien ja suo­ma­lais­ten parissa elää.

Päätin tarttua aiheeseen luettuani hil­jat­tain Rajat kiinni ‑ryhmää Facebookissa. Törmäsin siellä rie­muk­se­ni ja kau­huk­se­ni itselleni uuteen termiin: ter­ro­ris­ti­pat­ja! Ilmaus, jolla typis­te­tään lyhyesti maa­han­muu­ton, moni­kult­tuu­ris­ten suhteiden ja kan­sain­vä­li­sen poli­tii­kan huolet yhteen sanaan.

Vuonna 2009 aloit­te­lin väi­tös­kir­ja­ni aineiston keruuta maa­han­muut­ta­ja­mie­his­tä ja heidän suo­ma­lai­sis­ta vai­mois­taan tai tyt­töys­tä­vis­tään. Olin naiivin häm­men­ty­nyt kom­men­teis­ta, joita inter­net­kir­joit­te­lus­ta saattoi löytyä. “Hiekkaneekeri” ja “mamupatja” koh­ta­si­vat kir­joit­ta­jien mukaan toisensa jou­he­vas­ti, koska molemmat kuuluivat kes­kus­te­li­joi­den perus­te­luis­sa fiksuja suo­ma­lai­sia alempaan ihmis­ryh­mään.

Sittemmin lähes 10 vuotta myöhemmin kir­joit­te­lu inter­ne­tis­sä ja sen lai­ta­mil­la on voi­mis­tu­nut niin, etteivät tällaiset enää tunnu tutkijaa tai ehkä tavan luki­jaa­kaan kau­his­tut­ta­van. Rankatkin ilmaisut ovat arki­päi­väis­ty­neet. ”Suvakkihuorista” on tullut yleinen termi niille (naisille), jotka puo­lus­ta­vat ja tukevat maa­han­muut­ta­jia ja heidän oikeuk­si­aan – tai yksin­ker­tai­ses­ti ovat maahan tulleiden arkisia ystäviä. Yhtä kaikki voidaan ajatella, että ajatus vil­pit­tö­mäs­tä ystä­vyy­des­tä tai ihmisten välisestä vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­ta on erityisen värit­ty­nyt­tä ja kysee­na­lais­tet­tua juuri eri­lais­ten kult­tuu­ri­taus­to­jen ja suku­puol­ten välisissä tilan­teis­sa.

Abdulwahab Al Mousioe-2

Kuva: Abdulwahab Al Mousioe

Keskusteluun ja ilma­pii­riin on tullut myös uusia sävyjä. Aiemmin lähinnä sek­su­aa­li­suu­teen ja mie­hi­syy­den uhkaan liittyvä termistö on alkanut muok­kau­tua uhkaa­vam­mak­si. “Ulkomailta”, etelästä tulevat miehet eivät vie enää ”töitä ja naisia”, vaan maa­han­muut­toon liittyy uuden­lais­ta isla­mi­saa­tion ja ter­ro­ris­min pelkoa. Terroristipatja-termi kytkeytyy tähän aja­tuk­seen.

Naiset liittyvät nyt uhka­ku­viin ja riskeihin pääs­tä­mäl­lä miehet kotei­hin­sa, avaamalla raajansa ja samalla maan sym­bo­li­set rajat. Tästä kirjoitti kolum­nis­ti Roosa Vastamäki aiemmin osuvan kolumnin. Kyse on kuitenkin yksit­täi­siä sanoja laajemmin siitä, millä tavoin jul­ki­ses­sa kes­kus­te­lus­sa kyetään yhteiseen, rau­han­omai­seen vuo­ro­pu­he­luun ongelmia pii­lot­ta­mat­ta, kuten jul­ki­ses­sa debatissa on viime aikoina usein nostettu esiin.

Toisaalta suku­puo­liin ja kult­tuu­riin liittyviä ste­reo­ty­pioi­ta pohditaan ja tun­nis­te­taan myös maa­han­muut­ta­jien parissa. Muutama vuosi sitten haas­tat­te­le­ma­ni syy­ria­lai­nen Ahmed pilaili enonsa sanoneen, että “muuta Eurooppaan ja etsi joku nainen, ihan sama millainen, kunhan löydät vaimon”. Ahmed esitti asian huu­mo­ril­la, nauraen. Keskustelussamme hän toi esille, että kyseessä on huumori ja pilailu niillä ste­reo­ty­pioil­la, joita ara­bi­mie­his­tä Euroopassa ja Suomessa on.

Syyriassa asuvalle vanhalle enolle asia saattoi olla vakavampi ja huoli pojan nai­mat­to­muu­des­ta todel­li­nen. Nuori, Suomeen muuttanut mies tunnisti paremmin ne ongelmat ja mie­li­ku­vat, joita asiaan liittyi, mutta lei­kil­li­seen ja humo­ris­ti­seen puheeseen saattoi liittyä vaka­vam­pia­kin sävyjä; hän oli pitkään etsinyt suo­ma­lais­ta vaimoa ennen nykyistä liittoaan.

Irakista 2015 Suomeen tullut Ali toteaa, että hän huomaa ihmisten aina katsovan, kun hän liikkuu suo­ma­lais­ten nais­puo­lis­ten ystä­vien­sä kanssa kadulla. Ali ei seu­rus­te­le, mutta hänellä on paljon suo­ma­lai­sia kavereita. Tuijotukset ja yksit­täi­set kommentit häi­rit­se­vät, mutta hän koettaa unohtaa ne ja sanoo olevansa oma itsensä: ”aja­tel­koot mitä ajat­te­le­vat”.

Ystävyyden haasteet

Riippumatta miehen ja naisen väleistä, ajatus hyö­ty­mi­ses­tä ja epä­ta­sa­pai­noi­ses­ta suhteesta leimaa yhdessä liikkuvia pareja. Kuten jutun alun net­ti­ter­mis­töis­sä käy ilmi, myös naiset saavat osansa. Tämä tuo vai­keu­ten­sa arjen kans­sa­käy­mi­sel­le sekä kodeissa että arkisessa ystä­vyy­des­sä.

Toisaalta suhteiden ja ystä­vyy­den rajan vetäminen ei ole aina yksin­ker­tais­ta. Ali kertoi, että ”heidän kult­tuu­ris­saan” miehen ja naisen ystävyys on jopa mah­dot­to­muus — eri suku­puol­ten suhteessa on aina mukana ajatus muustakin kuin ystä­vyy­des­tä. Jopa haas­tat­te­lun tekeminen sul­je­tus­sa, eril­li­ses­sä huoneessa kaksin herättää helposti vääriä käsi­tyk­siä.

Sittemmin haas­tat­te­luis­sa ja kent­tä­töis­sä olen usein kysynyt ja sivunnut sitä, millainen suhde esi­mer­kik­si alle­kir­joit­ta­nee­seen on. Voidaanko olla vain kavereita, ystäviä tai tut­ki­muk­sen suhteen tuttuja? Onko kyse aina siitä, että naisen kanssa ei voisi olla ystävä? Muutaman kerran olen itse saanut kuulla varoit­te­lu­ja siitä, että ihmiset puhuvat kun olen kahden miesten kanssa samassa tilassa. Ja huo­mau­tuk­sia “varo miehiä, odottavat sinulta liikaa”.

Useimmiten varoit­te­lut ovat tulleet ara­bi­taus­tai­sil­ta miehiltä itseltään, koskien ”niitä muita”. “Että minä tunnen sinut ja voimme olla ystäviä, mutta muut eivät sitä ymmärrä”. “Että vain kyllin suo­ma­lais­tu­neet voivat ymmärtää suo­ma­lais­ta suku­puol­ten tasa-arvoa”, mutta kyseinen joukko on rajattu kertojan lähi­pii­riin. Käsitykseni mukaan suo­ma­lai­nen tasa-arvo­kult­tuu­ri on usein tavoi­tel­tu ja sitä myös arvos­te­taan, mutta ennak­ko­luu­lot sekä oman kult­tuu­rin edustajia että suo­ma­lais­ten asennetta kohtaan voivat olla suuria. Suomalaisten katseet tai väärät sanat voidaan tulkita rasis­mik­si tai toisaalta naisten pro­vo­kaa­tiok­si, sillä arkisia, taval­li­sia koh­taus­paik­ko­ja eri­lai­suu­del­le on kovin vähän.

Kuva: Abdulwahab Ahmed

Kahden kult­tuu­rin perheitä kos­ke­vas­sa tut­ki­muk­ses­sa­ni sopeu­tu­mi­nen toiseen on pitkä prosessi — kuten suo­ma­lai­sis­sa lii­tois­sa­kin. Erotuksena ns. kan­ta­suo­ma­lai­siin liit­toi­hin eri­tyi­ses­ti käsi­tyk­set suku­puol­ten rooleista tai odotukset perheen asemasta voivat olla erilaisia.

Vastaavat tekijät vai­kut­ta­vat myös kodin tai liiton ulko­puo­li­ses­sa arkisessa kom­mu­ni­kaa­tios­sa. Ajatus miehen ja naisen välisestä ”puhtaasta” ystä­vyy­des­tä ei aina ole selvää, mikäli kult­tuu­ri­set käsi­tyk­set suku­puol­ten rooleista ovat kovin erilaiset.

Kulttuurien ylityksiä

Palaan nyt kom­men­toin­tiin kes­kus­te­lu­pals­toil­la. Olen työssäni ja ken­täl­lä­ni pyrkinyt aktii­vi­ses­ti pohtimaan ja haas­ta­maan asetelmaa, jossa suku­puo­lia ste­reo­ty­pi­soi­daan, mutta matka ei ole yksin­ker­tai­nen. Aineistoissani olen haas­ta­tel­lut mus­li­mi­taus­tai­sia miehiä lähinnä Lähi-idän alueelta. Joukkohaastattelussa suo­ma­lai­sen mie­len­mai­se­man ja etnisten pelkojen äärelle on usein vaikea päästä. Miehet kysyvät, miksi suo­ma­lais­ten naisten kanssa ei saisi seu­rus­tel­la? Miksi ylpeyttä omasta menes­tyk­ses­tä ei saisi näyttää? Miksei mieskin saisi olla lait­tau­tu­nut ja pyrkiä aset­tu­maan Suomeen – suo­ma­lai­sen vaimon kanssa? Miehiä kohtaan ammuttu kritiikki menee usein ohi, sillä puhutaan eri asioista ja eri kanavilla.

Useimmat haas­tat­te­le­ma­ni miehet eivät kes­kus­te­lu­pals­to­ja koskaan lue, mutta toisaalta rasismia koetaan olevan myös monissa tilan­teis­sa, joissa itse en suo­ma­lai­se­na sitä näe. Puhuttaessa suo­ma­lai­ses­ta miehestä on esille noussut se, ”ettei suo­ma­lai­nen mies oikein puhu”. Kontaktia heihin on vaikea saada “paitsi kännissä, ja sil­loin­kin saa kuulla pään aukomista uusista ten­na­reis­ta”, kuten Ali totesi. Suomalaisiin naisiin tutustuu helpommin, ja joskus ystä­vyy­den rajan pitäminen on vaikeaa.

Kuten Ali myös ira­ki­lai­nen Muhammed totesi, että heidän kult­tuu­ris­saan on itses­tään­sel­vää, että ulos lähtiessä lait­tau­du­taan. Se on arvos­tus­ta kaikkia kohtaan, sekä miehiä että naisia. Samainen mies pahoit­te­li toisella kertaa, ettei ollut ehtinyt vaihtaa puhtaita vaatteita tul­les­saan minua tapaamaan. Vakuutin, ettei asia haittaa ja tut­ta­vuu­tem­me kestää sen. Itse huomioin samalla kertaa val­koi­se­na hohtavat tennarit ja lakalla tärkätyn tukan, jotka oman (ste­reo­tyyp­pi­sen suo­ma­lais­tul­kin­ta­ni mukaan!) tuntuivat tilan­tee­seen yliam­pu­vil­ta.

Sittemmin haas­tat­te­lu­ja tehdessä ja välien muut­tues­sa tutum­mik­si turha vie­ras­ko­reus on kent­tä­työn tilan­teis­ta karissut. Kaveripiirissä ja kyllin tuttuja voi tavata vaikka kal­sa­reis­sa. Tällöin ero suo­ma­lai­sen ja ara­bia­lai­sen kult­tuu­rin välillä ei tosiaan ole järin suuri.

Islamilaista kult­tuu­ria ja ylipäänsä miehiä tut­ki­val­le naiselle on haasteena tasa­pai­noi­lu oman ja vieraan välissä, kuten ant­ro­po­lo­gias­sa yleen­sä­kin. Kuinka päästä lähelle kohdetta, mutta pitää riittävä etäisyys. Kulttuurisen normiston ylitykset vaativat toisinaan itsensä likoon pis­tä­mis­tä puolin ja toisin. Nainen, mies, Suomi, Irak, mitä väliä, kun istutaan yhdessä kal­sa­reis­sa ja puhutaan maa­il­mas­ta. Kyse on lopulta arkisista havain­nois­ta yhdessä tut­kit­ta­vien kanssa, ant­ro­po­lo­gi­sen kent­tä­työn ytimestä.

Abdulwahab Al Mousioe

Kuva: Abdulwahab Al Mousioe

Esimerkkitapausten hen­ki­löi­den nimet ja muut tun­nis­te­tie­dot on muutettu.

  • Podcast-lukija: Bea Bergholm
  • Verkkotaitto: Marjatta Kuisma
  • Artikkelikuva: K.E.Hellman

Kirjoittaja

Kaisa Nissi, FT, Historian ja etnologian laitos, Jyväskylän yliopisto. Kulttuuriantropologi Kaisa Nissi on väitöskirjassaan tarkastellut kahden kulttuurin perheitä ja niiden kertomuksia, ja tehnyt sittemmin kenttätöitä Suomeen muuttaneiden, Lähi-idän alueelta olevien miesten parissa. Lisäksi Nissi on koulutukseltaan psykiatrinen sairaanhoitaja ja erikoistunut kulttuurin ja psykiatrian kysymyksiin.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Kuolema ei ole yksiselitteinen biologinen fakta. Antropologinen kuolemantutkimus osoittaa kuolemaan liittyvän valtavasti sosiokulttuurista ja historiallista vaihtelua. Kuolema on myös poliittinen kysymys.