Voihan terroristipatjat!

Kenttätyöt suo­ma­lai­se­na naisena ara­bi­mies­ten parissa haastavat tutkijan toisinaan pohtimaan omaa paik­kaan­sa kult­tuu­ris­sa sekä tutkijana että tut­kit­ta­vien ystävänä. Olen tut­ki­muk­sis­sa­ni tar­kas­tel­lut mus­li­mi­taus­tais­ten miesten aset­tu­mis­ta Suomeen sekä osana suo­ma­lais­ta perhettä että “vapailla mark­ki­noil­la”, yksin tulleina ja täällä elävinä. 

Ennakkoluulot Lähi-idästä tulevia (nuoria) miehiä kohtaan voivat olla joskus suuria. Tässä pohdin osaa niistä kult­tuu­ri­sis­ta koh­taa­mi­sen kysy­myk­sis­tä, joita kentällä olen kohdannut. Haasteensa kentällä luo se, miten toimia naisena arabien parissa tehdyssä kent­tä­työs­sä ja millaisia käsi­tyk­siä suku­puol­ten suhteista maa­han­muut­ta­jien ja suo­ma­lais­ten parissa elää. 

Päätin tarttua aiheeseen luettuani hil­jat­tain Rajat kiinni -ryhmää Facebookissa. Törmäsin siellä rie­muk­se­ni ja kau­huk­se­ni itselleni uuteen termiin: ter­ro­ris­ti­pat­ja! Ilmaus, jolla typis­te­tään lyhyesti maa­han­muu­ton, moni­kult­tuu­ris­ten suhteiden ja kan­sain­vä­li­sen poli­tii­kan huolet yhteen sanaan.

Vuonna 2009 aloit­te­lin väi­tös­kir­ja­ni aineiston keruuta maa­han­muut­ta­ja­mie­his­tä ja heidän suo­ma­lai­sis­ta vai­mois­taan tai tyt­töys­tä­vis­tään. Olin naiivin häm­men­ty­nyt kom­men­teis­ta, joita inter­net­kir­joit­te­lus­ta saattoi löytyä. “Hiekkaneekeri” ja “mamupatja” koh­ta­si­vat kir­joit­ta­jien mukaan toisensa jou­he­vas­ti, koska molemmat kuuluivat kes­kus­te­li­joi­den perus­te­luis­sa fiksuja suo­ma­lai­sia alempaan ihmisryhmään. 

Sittemmin lähes 10 vuotta myöhemmin kir­joit­te­lu inter­ne­tis­sä ja sen lai­ta­mil­la on voi­mis­tu­nut niin, etteivät tällaiset enää tunnu tutkijaa tai ehkä tavan luki­jaa­kaan kau­his­tut­ta­van. Rankatkin ilmaisut ovat arki­päi­väis­ty­neet. ”Suvakkihuorista” on tullut yleinen termi niille (naisille), jotka puo­lus­ta­vat ja tukevat maa­han­muut­ta­jia ja heidän oikeuk­si­aan – tai yksin­ker­tai­ses­ti ovat maahan tulleiden arkisia ystäviä. Yhtä kaikki voidaan ajatella, että ajatus vil­pit­tö­mäs­tä ystä­vyy­des­tä tai ihmisten välisestä vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­ta on erityisen värit­ty­nyt­tä ja kysee­na­lais­tet­tua juuri eri­lais­ten kult­tuu­ri­taus­to­jen ja suku­puol­ten välisissä tilanteissa.

Abdulwahab Al Mousioe-2

Kuva: Abdulwahab Al Mousioe

Keskusteluun ja ilma­pii­riin on tullut myös uusia sävyjä. Aiemmin lähinnä sek­su­aa­li­suu­teen ja mie­hi­syy­den uhkaan liittyvä termistö on alkanut muok­kau­tua uhkaa­vam­mak­si. “Ulkomailta”, etelästä tulevat miehet eivät vie enää ”töitä ja naisia”, vaan maa­han­muut­toon liittyy uuden­lais­ta isla­mi­saa­tion ja ter­ro­ris­min pelkoa. Terroristipatja-termi kytkeytyy tähän ajatukseen.

Naiset liittyvät nyt uhka­ku­viin ja riskeihin pääs­tä­mäl­lä miehet kotei­hin­sa, avaamalla raajansa ja samalla maan sym­bo­li­set rajat. Tästä kirjoitti kolum­nis­ti Roosa Vastamäki aiemmin osuvan kolumnin. Kyse on kuitenkin yksit­täi­siä sanoja laajemmin siitä, millä tavoin jul­ki­ses­sa kes­kus­te­lus­sa kyetään yhteiseen, rau­han­omai­seen vuo­ro­pu­he­luun ongelmia pii­lot­ta­mat­ta, kuten jul­ki­ses­sa debatissa on viime aikoina usein nostettu esiin.

Toisaalta suku­puo­liin ja kult­tuu­riin liittyviä ste­reo­ty­pioi­ta pohditaan ja tun­nis­te­taan myös maa­han­muut­ta­jien parissa. Muutama vuosi sitten haas­tat­te­le­ma­ni syy­ria­lai­nen Ahmed pilaili enonsa sanoneen, että “muuta Eurooppaan ja etsi joku nainen, ihan sama millainen, kunhan löydät vaimon”. Ahmed esitti asian huu­mo­ril­la, nauraen. Keskustelussamme hän toi esille, että kyseessä on huumori ja pilailu niillä ste­reo­ty­pioil­la, joita ara­bi­mie­his­tä Euroopassa ja Suomessa on.

Syyriassa asuvalle vanhalle enolle asia saattoi olla vakavampi ja huoli pojan nai­mat­to­muu­des­ta todel­li­nen. Nuori, Suomeen muuttanut mies tunnisti paremmin ne ongelmat ja mie­li­ku­vat, joita asiaan liittyi, mutta lei­kil­li­seen ja humo­ris­ti­seen puheeseen saattoi liittyä vaka­vam­pia­kin sävyjä; hän oli pitkään etsinyt suo­ma­lais­ta vaimoa ennen nykyistä liittoaan.

Irakista 2015 Suomeen tullut Ali toteaa, että hän huomaa ihmisten aina katsovan, kun hän liikkuu suo­ma­lais­ten nais­puo­lis­ten ystä­vien­sä kanssa kadulla. Ali ei seu­rus­te­le, mutta hänellä on paljon suo­ma­lai­sia kavereita. Tuijotukset ja yksit­täi­set kommentit häi­rit­se­vät, mutta hän koettaa unohtaa ne ja sanoo olevansa oma itsensä: ”aja­tel­koot mitä ajattelevat”.

Ystävyyden haasteet

Riippumatta miehen ja naisen väleistä, ajatus hyö­ty­mi­ses­tä ja epä­ta­sa­pai­noi­ses­ta suhteesta leimaa yhdessä liikkuvia pareja. Kuten jutun alun net­ti­ter­mis­töis­sä käy ilmi, myös naiset saavat osansa. Tämä tuo vai­keu­ten­sa arjen kans­sa­käy­mi­sel­le sekä kodeissa että arkisessa ystävyydessä. 

Toisaalta suhteiden ja ystä­vyy­den rajan vetäminen ei ole aina yksin­ker­tais­ta. Ali kertoi, että ”heidän kult­tuu­ris­saan” miehen ja naisen ystävyys on jopa mah­dot­to­muus — eri suku­puol­ten suhteessa on aina mukana ajatus muustakin kuin ystä­vyy­des­tä. Jopa haas­tat­te­lun tekeminen sul­je­tus­sa, eril­li­ses­sä huoneessa kaksin herättää helposti vääriä käsityksiä. 

Sittemmin haas­tat­te­luis­sa ja kent­tä­töis­sä olen usein kysynyt ja sivunnut sitä, millainen suhde esi­mer­kik­si alle­kir­joit­ta­nee­seen on. Voidaanko olla vain kavereita, ystäviä tai tut­ki­muk­sen suhteen tuttuja? Onko kyse aina siitä, että naisen kanssa ei voisi olla ystävä? Muutaman kerran olen itse saanut kuulla varoit­te­lu­ja siitä, että ihmiset puhuvat kun olen kahden miesten kanssa samassa tilassa. Ja huo­mau­tuk­sia “varo miehiä, odottavat sinulta liikaa”. 

Useimmiten varoit­te­lut ovat tulleet ara­bi­taus­tai­sil­ta miehiltä itseltään, koskien ”niitä muita”. “Että minä tunnen sinut ja voimme olla ystäviä, mutta muut eivät sitä ymmärrä”. “Että vain kyllin suo­ma­lais­tu­neet voivat ymmärtää suo­ma­lais­ta suku­puol­ten tasa-arvoa”, mutta kyseinen joukko on rajattu kertojan lähi­pii­riin. Käsitykseni mukaan suo­ma­lai­nen tasa-arvo­kult­tuu­ri on usein tavoi­tel­tu ja sitä myös arvos­te­taan, mutta ennak­ko­luu­lot sekä oman kult­tuu­rin edustajia että suo­ma­lais­ten asennetta kohtaan voivat olla suuria. Suomalaisten katseet tai väärät sanat voidaan tulkita rasis­mik­si tai toisaalta naisten pro­vo­kaa­tiok­si, sillä arkisia, taval­li­sia koh­taus­paik­ko­ja eri­lai­suu­del­le on kovin vähän. 

Kuva: Abdulwahab Ahmed

Kahden kult­tuu­rin perheitä kos­ke­vas­sa tut­ki­muk­ses­sa­ni sopeu­tu­mi­nen toiseen on pitkä prosessi — kuten suo­ma­lai­sis­sa lii­tois­sa­kin. Erotuksena ns. kan­ta­suo­ma­lai­siin liit­toi­hin eri­tyi­ses­ti käsi­tyk­set suku­puol­ten rooleista tai odotukset perheen asemasta voivat olla erilaisia.

Vastaavat tekijät vai­kut­ta­vat myös kodin tai liiton ulko­puo­li­ses­sa arkisessa kom­mu­ni­kaa­tios­sa. Ajatus miehen ja naisen välisestä ”puhtaasta” ystä­vyy­des­tä ei aina ole selvää, mikäli kult­tuu­ri­set käsi­tyk­set suku­puol­ten rooleista ovat kovin erilaiset.

Kulttuurien ylityksiä

Palaan nyt kom­men­toin­tiin kes­kus­te­lu­pals­toil­la. Olen työssäni ja ken­täl­lä­ni pyrkinyt aktii­vi­ses­ti pohtimaan ja haas­ta­maan asetelmaa, jossa suku­puo­lia ste­reo­ty­pi­soi­daan, mutta matka ei ole yksin­ker­tai­nen. Aineistoissani olen haas­ta­tel­lut mus­li­mi­taus­tai­sia miehiä lähinnä Lähi-idän alueelta. Joukkohaastattelussa suo­ma­lai­sen mie­len­mai­se­man ja etnisten pelkojen äärelle on usein vaikea päästä. Miehet kysyvät, miksi suo­ma­lais­ten naisten kanssa ei saisi seu­rus­tel­la? Miksi ylpeyttä omasta menes­tyk­ses­tä ei saisi näyttää? Miksei mieskin saisi olla lait­tau­tu­nut ja pyrkiä aset­tu­maan Suomeen – suo­ma­lai­sen vaimon kanssa? Miehiä kohtaan ammuttu kritiikki menee usein ohi, sillä puhutaan eri asioista ja eri kanavilla. 

Useimmat haas­tat­te­le­ma­ni miehet eivät kes­kus­te­lu­pals­to­ja koskaan lue, mutta toisaalta rasismia koetaan olevan myös monissa tilan­teis­sa, joissa itse en suo­ma­lai­se­na sitä näe. Puhuttaessa suo­ma­lai­ses­ta miehestä on esille noussut se, ”ettei suo­ma­lai­nen mies oikein puhu”. Kontaktia heihin on vaikea saada “paitsi kännissä, ja sil­loin­kin saa kuulla pään aukomista uusista ten­na­reis­ta”, kuten Ali totesi. Suomalaisiin naisiin tutustuu helpommin, ja joskus ystä­vyy­den rajan pitäminen on vaikeaa. 

Kuten Ali myös ira­ki­lai­nen Muhammed totesi, että heidän kult­tuu­ris­saan on itses­tään­sel­vää, että ulos lähtiessä lait­tau­du­taan. Se on arvos­tus­ta kaikkia kohtaan, sekä miehiä että naisia. Samainen mies pahoit­te­li toisella kertaa, ettei ollut ehtinyt vaihtaa puhtaita vaatteita tul­les­saan minua tapaamaan. Vakuutin, ettei asia haittaa ja tut­ta­vuu­tem­me kestää sen. Itse huomioin samalla kertaa val­koi­se­na hohtavat tennarit ja lakalla tärkätyn tukan, jotka oman (ste­reo­tyyp­pi­sen suo­ma­lais­tul­kin­ta­ni mukaan!) tuntuivat tilan­tee­seen yliampuvilta. 

Sittemmin haas­tat­te­lu­ja tehdessä ja välien muut­tues­sa tutum­mik­si turha vie­ras­ko­reus on kent­tä­työn tilan­teis­ta karissut. Kaveripiirissä ja kyllin tuttuja voi tavata vaikka kal­sa­reis­sa. Tällöin ero suo­ma­lai­sen ja ara­bia­lai­sen kult­tuu­rin välillä ei tosiaan ole järin suuri. 

Islamilaista kult­tuu­ria ja ylipäänsä miehiä tut­ki­val­le naiselle on haasteena tasa­pai­noi­lu oman ja vieraan välissä, kuten ant­ro­po­lo­gias­sa yleen­sä­kin. Kuinka päästä lähelle kohdetta, mutta pitää riittävä etäisyys. Kulttuurisen normiston ylitykset vaativat toisinaan itsensä likoon pis­tä­mis­tä puolin ja toisin. Nainen, mies, Suomi, Irak, mitä väliä, kun istutaan yhdessä kal­sa­reis­sa ja puhutaan maa­il­mas­ta. Kyse on lopulta arkisista havain­nois­ta yhdessä tut­kit­ta­vien kanssa, ant­ro­po­lo­gi­sen kent­tä­työn ytimestä. 

Abdulwahab Al Mousioe

Kuva: Abdulwahab Al Mousioe

Esimerkkitapausten hen­ki­löi­den nimet ja muut tun­nis­te­tie­dot on muutettu.

  • Podcast-lukija: Bea Bergholm
  • Verkkotaitto: Marjatta Kuisma
  • Artikkelikuva: K.E.Hellman

Kirjoittaja

Kaisa Nissi, FT, Historian ja etnologian laitos, Jyväskylän yliopisto. Kulttuuriantropologi Kaisa Nissi on väitöskirjassaan tarkastellut kahden kulttuurin perheitä ja niiden kertomuksia, ja tehnyt sittemmin kenttätöitä Suomeen muuttaneiden, Lähi-idän alueelta olevien miesten parissa. Lisäksi Nissi on koulutukseltaan psykiatrinen sairaanhoitaja ja erikoistunut kulttuurin ja psykiatrian kysymyksiin.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Antropologista tutkimusta tehdään nykyään paitsi alkuperäiskansoista ja kaukaisista maista, myös tutummista aiheista, kuten urheilusta, lähiöistä ja perihämäläisestä kahvipöytäkursailusta. Miksi monet antropologit silti tuntevat syyllisyyttä tai jopa ajoittaista katumusta siitä, että valittu aihe ei olekaan tarpeeksi jännittävä – tai siitä, että se ei vie heitä tarpeeksi kauas kotoa?

Hypistelin lentolippuani jännittyneenä; edessä häämötti ensimmäinen jakso kentällä. Pioneerin intoa puhkuen haaveilin antropologin hattusulasta: kenttätyön myötä selvittäisin yhden mystisen maailman viipaleen kulttuurisen reseptin. Sulloin rinkkaani kaiken, mitä arvelin kentällä tarvittavan: kameran, ääninauhurin, tyhjiä vihkoja, kirjoja, tietokoneen, Suomi-tuliaisia, kasan vaatteita ja suuren valkoisen huivin yhteisön liturgisia menoja varten. Punaiseksi huutomerkiksi paisunut rinkka ritisi saumoistaan ja painoi kuin lyijy. Vaikka olin kaatua selälleni ja hiki norui selkääni pitkin, en hennonnut jättää mitään pois. Täältä tullaan, Siperia – do svidanija, Helsinki!

Prinsessa Dianan viimeiseksi jääneestä automatkasta Pariisissa tuli tänä vuonna kuluneeksi 20 vuotta. Vuosipäivän myötä mediassa on muisteltu Dianan elämää. Antropologisesti mielenkiintoisin seikka ovat kuitenkin Dianan kuoleman kulttuuriset seuraukset, jotka saattoivat vaikuttaa elämäämme enemmän kuin tiedostamme.