Mieshenkilö kysyy ikääni. Olemme tunteneet vain muutaman minuutin. Samalla hän kertoo olevansa kaksi kertaa minua vanhempi. Mies flirttailee. Kerron ikäni, vaikka kysymys on mielestäni asiaton. Seuraavaksi mies kysyy painoani. Naurahdan. En tiedä, miten muuten reagoida nolostuttamatta häntä. Kyseessä on valtasuhde: miehellä on tutkimusprojektini kannalta tärkeitä suhteita. Jos nolostutan hänet, tutkimukseni kannalta tärkeä ovi pysyy kiinni.

Mikä on antropologian suhde talouteen, tai käänteisesti, talouden suhde antropologiaan? Taloudesta kuulee yllättävän usein puhuttavan kenttänä, joka on irrallinen siitä inhimillisestä arjesta, jossa me kaikki elämme. Se nähdään valmiina, annettuna, sellaisena missä on asioita kuten “markkinavoimat” ja “talouskasvu” (tai sen puuttuminen), ja johon ei antropologia sen kummemmin kaivata.

Antropologista tutkimusta tehdään nykyään paitsi alkuperäiskansoista ja kaukaisista maista, myös tutummista aiheista, kuten urheilusta, lähiöistä ja perihämäläisestä kahvipöytäkursailusta. Miksi monet antropologit silti tuntevat syyllisyyttä tai jopa ajoittaista katumusta siitä, että valittu aihe ei olekaan tarpeeksi jännittävä – tai siitä, että se ei vie heitä tarpeeksi kauas kotoa?

Kulttuurisen omimisen käsite on tullut tutuksi lähinnä iltapäivälehtien kohukirjoitusten ja television keskusteluohjelmien kautta, joissa vähemmistöjä kuvataan omimisesta ”loukkaantuneina”. Vähemmälle huomiolle ovat jääneet ilmiön todelliset vaikutukset alkuperäiskansojen yhteiskunnalliseen ja kansainväliseen asemaan. Monet vähemmistöryhmät kokevat syrjintää käyttäessään julkisesti omien kulttuuriensa symboleita, vaikka samalla valtaväestö voi hyötyä näistä esimerkiksi taloudellisesti.

Lokakuun lopulla Helsingissä vierailivat israelilaiset ihmisoikeusaktivistit Yeela Raanan ja Attia Al-Asam, Suomeen heidät olivat kutsuneet ICAHD Finland (Israeli committee against house demolition) ja Suomen rauhanpuolustajat. Raanan on antropologi, ihmisoikeusaktivisti ja yliopistonopettaja. Hän keskustelee tässä artikkelissa arjesta ja politiikasta Israelissa sekä beduiinien asemasta samaisessa maassa.

Marraskuun alussa Etelä-Suomen Vasemmistonuoret järjesti Yläluokkasafarin, retken jolla tutustuttiin yläluokan suosimiin asuinalueisiin. Näillä vasemmistonuorten ”ökyalueiksi” nimeämillä asuinalueilla asuu varsinaisen yläluokan lisäksi myös paljon keskiluokan edustajia. Heitä Yläluokkasafari ärsytti.