Siirry suoraan sisältöön

Aseksuaalisuus – kun seksi ei kiinnosta

Seksi ja seksuaalisuus ovat olleet antropologien huomion kohteena alan alkuhetkistä ja erityisesti 1970-luvulta lähtien, jolloin seksuaalinen vapautuminen kuohutti länsimaisia yhteiskuntia. Antropologiassa seksin tutkimus kietoutuu yhteen niin uskonnon, talouden, politiikan, sukulaisuuden kuin ihmisoikeuksienkin kanssa, huomauttavat antropologit Hastings Donnan ja Fiona Magowan (2010). Tutkittu on muun muassa kinkyä seksuaalisuutta ja biseksuaalisuutta, Etelä-Amerikan alkuperäisen Moche-kansan seksikeramiikkaa sekä Meksikon kolmanneksi sukupuoleksi kutsuttuja muxeja.Alan klassikoihin lukeutuvat antropologi Margaret Meadin (1928) etnografinen kuvaus murrosiästä ja nuorten tyttöjen seksuaalisuudesta Samoan saarella sekä antropologi Bronislaw Malinowskin (1929) Trobriand-saarilla tehtyyn kenttätyöhön perustuva kuvaus seksuaalisuudesta ja sen punoutumisesta lähes kaikille elämän alueille. Kiinnostavana yksityiskohtana mainittakoon, että Meadin teoksesta lähti liikkeelle yksi antropologian suurimmista ja tunnetuimmista kiistoista.

Entä aseksuaalisuuden tutkimus? Hieman yllättävästi antropologit eivät ole tarttuneet aiheeseen kovinkaan hanakasti. Antropologialle aseksuaalisuus on kiinnostava tutkimusaihe nimenomaan sosiaalisena ja kulttuurisena ilmiönä, jonka vuoksi kysymyksenasettelu eroaa esimerkiksi psykologian vastaavasta. Antropologisen tiedon mukaan ei ole olemassa mitään välttämättömyyttä sille, että seksuaalisen suuntautumisen ympärille muodostuu sosiokulttuurinen identiteetti.

Meillä länsimaisessa yhteiskunnassa aseksuaalisuus on muodostumassa tällaiseksi omaksi identiteetikseen, jota on tutkittu sosiaalisena ja kulttuurisena ilmiönä ainakin yhden pro gradu -työn (2017) verran. Se ei kuitenkaan ole ilmiö, jonka voisi olettaa löytyvän kaikista ihmisyhteisöistä kaikkialta maailmasta.

Moche-kulttuurin keramiikkaa. Kuva: Walters Art Museum (CC BY-SA 3.0)

Aseksuaalisuus biopsykologisena ilmiönä

Tähän mennessä aseksuaalisuutta on tutkittu lähinnä biologisena ja psykologisena ilmiönä, joten tarkastelen aihetta tässä kappaleessa näitä linssejä lainaten.

Erityisesti psykologian alalla seksuaalisuus ylipäätään on ollut pitkään kiinnostuksen kohteena. Aseksuaalien oma AVEN-verkosto (The Asexual Visibility and Education Network) luottaa näiden alojen näkökulmiin määritellessään aseksuaalisuutta. Heidän mukaansa aseksuaali on henkilö, joka tuntee vähän tai ei lainkaan seksuaalista halua toisia ihmisiä kohtaan. Määritelmässä tehdään tarkka ero selibaattiin, jolla viitataan yleensä pidättäytymiseen avioliitosta ja seksuaalisuudesta, liittyen esimerkiksi kristilliseen luostarilupaukseen. Nykyään näkee käytettävän myös sanaparia tahaton selibaatti, jolla tarkoitetaan tilannetta jossa joku ei saa seksiä, vaikka sitä haluaisikin. Aseksuaalia seksi ei puolestaan kiinnosta. Tämä on hänelle olennaiseksi ja synnynnäiseksi koettu ominaisuus.

Kuva: Juan Álvarez Ajamil (CC0)

AVENin mukaan aseksuaali voi tuntea vetovoimaa toisia ihmisiä kohtaan tai identifioitua aseksuaalin ohella heteroksi, homoksi, lesboksi ja niin edelleen – eli tuntea vetovoimaa tiettyä sukupuolta kohtaan. Erotuksena tavanomaisen seksuaaliseen ihmiseen aseksuaali ei tunne tarvetta ilmaista kokemaansa vetovoimaa seksuaalisella tavalla. Vetovoiman lisäksi jotkut aseksuaalit saattavat tuntea seksuaalista kiihottumista, mutta tuntemukseen ei liity tarvetta löytää seksikumppania tai -kumppaneita. Samaan tapaan jotkut aseksuaalit saattavat kokea tarvetta masturboimiselle, mutta eivät kaipaa rinnalleen seksiseuraa. Toisin kuin seksuaaliselle ihmiselle, aseksuaalille seksuaalisen halun puute ei siis ole merkki mahdollisesta ongelmasta tai häiriötilasta kehossa tai mielessä.

Haasteellista määritelmässä on seksuaalisen halun käsite. Miten aseksuaali voi tietää, ettei tunne seksuaalista halua, jos hän ei tiedä miltä tuollainen halu tuntuu? Tai jos otetaan askel eteenpäin: mitä on seksuaalinen halu ja kuka sen määrittelee? Kun aseksuaalinen identiteetti käsitetään seksuaalisen halun puuttumisen kautta, asettuu se lähtökohtaisesti vastakkain ”normaalin”, puutteettoman, täyden seksuaalisuuden kanssa.

Aseksuaalisuuden tutkimuksen ja identiteetin tunnustamisen ollessa varhaisessa vaiheessa, keskustelut määritelmistä käyvät kuumina. Myös alussa mainitussa kulttuuriantropologian pro gradu -tutkielmassa pohditaan tätä: kun seksuaalisuutta on totuttu ajattelemaan vain siitä näkökulmasta, keneen tai mihin seksuaalinen halu kohdistuu, asettaa aseksuaalisuus kiperän haasteen.

Aseksuaalisuus osoittaa, että yksilön seksuaaliseen kokemukseen kuuluu paljon muutakin kuin mahdollisen seksuaalisen halun suunta. On lukuisia biologisia eroja, joita ei ole millään tavalla sosiaalisesti huomioitu eikä niiden ympärille ole syntynyt identiteettejä. Esimerkiksi politiikan ja historian tutkija Joseph Massad esittää, että homoseksuaalisuus ilmiönä on tullut Lähi-itään länsimaista. Vaikka seksisuhteet samaa sukupuolta olevien kanssa ovat aikaisemmin olleet siellä aivan yhtä yleisiä kuin muualla, eivät ne ole olleet Lähi-idässä seksuaalisen identiteetin perusta samalla tavalla kuin modernissa eurooppalaisessa kulttuurissa.

AVENin kaltaisten etuverkostojen ja -järjestöjen myötävaikutuksesta aseksuaalisuus voi tulla identiteetiksi muiden mahdollisten identiteettien joukossa. Nähdäkseni yksi AVENin tavoitteista on nimenomaan tehdä aseksuaalisuus yleisesti tunnetuksi ja tunnustetuksi seksuaalisuuden ja ihmisenä olemisen muodoksi, samaan tapaan kuin Pride-liike on tehnyt töitä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien ja etujen puolesta.

Aseksuaalien lippu

Kinseyn asteikosta 2000-luvulle

Myös muilla aloilla kuin antropologiassa aseksuaalisuus on edelleen suhteellisen kartoittamaton ilmiö. Ensimmäinen aseksuaalisuudesta tehty tutkimus on salaperäisen Myra T. Johnsonin Asexual and Autoerotic Women: Two Invisible Groups vuodelta 1977, jossa kirjoittaja tekee nykynäkökulmasta hieman kummallisen jaottelun. Johnsonin mukaan on olemassa naisia, jotka toteuttavat seksuaalisia halujaan mieluiten yksin eli masturboimalla; sekä naisia, jotka eivät tunne seksuaalista halua ollenkaan eli ovat aseksuaaleja. Tässä aseksuaalisuus nähdään seksuaalisena mieltymyksenä identiteetin tai seksuaalisen halun sijaan. Tutkimuksen aineisto on koottu 70-luvulla naistenlehtiin tulleista kirjeistä.

Tätä ennen aseksuaalisuus on tavallaan ollut mukana kuvioissa jo kuuluisassa Kinseyn asteikossa (1948), jonka tarkoituksena on kuvata seksuaalista suuntautumista ja osoittaa, että ihmisen seksuaalisuus ei ole kiveen hakattu. Asteikossa on luvut nollasta kuuteen. Nolla tarkoittaa täysin heteroseksuaalia, kuusi täysin homoseksuaalia. Huomionarvoista on, että asteikkoon kuuluu myös vaihtoehto X, joka merkitsee aseksuaalisuutta.

2000-luvulla aseksuaalisuutta on tutkinut erityisesti psykologi Anthony F. Bogaert. Iso-Britanniassa tekemässään tilastollisessa tutkimuksessa hän on esittänyt, että noin yksi prosentti tutkimusjoukosta ilmoitti olevansa aseksuaaleja. Jos väite on totta, aseksuaalien osuus maailmassa olisi reilusti suurempi kuin tutkimuksen vähäisyys aiheesta antaa ymmärtää! Samassa tutkimuksessa käy ilmi myös muun muassa naisten miehiä suurempi osuus aseksuaaleista.

Edelleen 2000-luvulla neurotutkija Nicole Prause ja psykologi Cynthia A. Graham (2007) ovat pyrkineet määrittelemään aseksuaalisuutta. Heidän pieni laadullinen tutkimuksensa (neljä vastaajaa) ja laajempi määrällinen verkkokyselynsä oli suunnattu aseksuaaleiksi itsensä tunteville. Tutkimustulos lähinnä vahvisti sen, mikä jo tiedettiinkin: biopsykologisesta näkökulmasta aseksuaalisen identiteetin tärkein määrite on matala seksuaalinen halu ja vähäinen kiinnostus seksiä kohtaan.

Aseksuaalisuus avioliiton vaihtoehtona

Avioliittokäytäntöjä Intian Kangrassa 1990-luvulla tutkinut sosiaaliantropologi Peter Phillimore kuvailee järjestelmän, jossa sādhinin eli pyhän naisen statukseen kuuluu oletus oman seksuaalisuuden täydellisestä hylkäämisestä. Tätä Phillimore kutsuu aseksuaalisuudeksi ja tekee eron selibaattiin. Sādhinin status on kunnioitettu, hindujen askeettisuuden ihanteeseen liittyvä asema, joka tarjoaa vaihtoehdon naisen perinteiselle roolille vaimona ja äitinä. Sādhin-statusta tunnetumpi lienee sen maskuliininen versio sadhu, joka tarkoittaa pyhää miestä.

Sādhinin asemaan astuva tyttö luopuu avioliitosta ja seksuaalisuudesta. Status täytyy valita ennen murrosikää, jotta seksuaalinen identiteetti jää täydellisesti taakse. Sādhin on siis aikuinen, joka on siirtynyt lapsuuden esiseksuaalisesta vaiheesta suoraan ei-seksuaaliseksi naiseksi. Hän jää asumaan kotikyläänsä toisin kuin naimisiin menevät naiset, jotka muuttavat aviomiehensä kylään. Sādhin voi myös periä omaisuutta ja saattaa pukeutua ja käyttäytyä maskuliinisesti.

Sādhin-järjestelmään kuuluu ajatus, että valinnan täytyy olla tytön oma, eikä siis esimerkiksi sukulaisten sanelema pakko. Tutkimuksesta saa käsityksen, että järjestelmä on toimiva kulttuurin muoto, joka antaa naisille todellisen vaihtoehdon avioliitolle, säästäen heidät vanhanpiian asemaan liitetyiltä negatiivisilta assosiaatioilta. On kuitenkin kysyttävä, kuinka vapaita tytöt ovat valitsemaan sādhinin roolin ja millainen sosiaalinen asema heitä todellisuudessa odottaa?

On myös kiinnostavaa, kuinka tutkimuksessa järjestelmän negatiivisena piirteenä näyttäytyy seksuaalisuuden riistäminen ja aseksuaaliseksi ”tuomitseminen”. Tässä yhteydessä aseksuaalisuudella ei tarkoiteta henkilön omaa kokemusta itsestään ja seksuaalisuudestaan, vaan se tulee ikään kuin kaupanpäällisenä liittyen sādhinin asemaan. Tietoisuutta aseksuaalisuudesta jakava AVEN-verkosto puolestaan korostaa termin suurta merkitystä identiteettityölle ja oman itsen löytämiselle: monelle aseksuaalille on todennäköisesti suuri helpotus löytää seksuaalitermi, johon samaistua hyperseksuaalisessa ajassamme.

Kuva: Pablo Heimplatz (CC0)

Aseksuaalisuuden antropologiaa?

Psykoanalyytikko Sigmund Freudista lähtien on ajateltu, että seksuaalisuus määrää, kuinka ajattelemme, tunnemme ja käyttäydymme, ja että seksiä ymmärtämällä on mahdollisuus ymmärtää ihmistä kokonaisuutena. Mitä aseksuaalisuuden tutkimus voi meille itsestämme kertoa? Mitä antropologia voi tuoda aseksuaalisuuden tutkimukseen?

Kuten sanottua, antropologialle aseksuaalisuus on kiinnostava aihe sosiaalisena ja kulttuurisena ilmiönä. Kysymyksenasettelu voisi koskea esimerkiksi sitä, miksi ja millaisessa sosio-kulttuurisessa tilanteessa syntyy AVENin tapainen aseksuaalien etuja ja oikeuksia ajava taho? Mikä ylipäätään määrää, että jostain inhimillisestä ominaisuudesta muodostuu tai ei muodostu mahdollinen osa identiteettiä?

Elämme länsimaissa jonkinlaista seksuaalisuuden ja seksuaalisten suuntautumisten vapautumisen juhlaa: seksuaalisuuteen liittyvät monenlaiset identiteetit ovat tulleet mahdollisiksi. Sen lisäksi, että esimerkiksi homo- ja biseksuaalisuus alkavat olla paremmin tunnettuja seksuaali-identiteettejä, on seksuaalisten suuntautumisten kirjo laventunut entisestään. Näiden lisäksi vaihtoehtoina ovat muun muassa demi-, sapio-, pan- ja aseksuaalisuus. Myös suhdemuotojen tunnustettu kirjo lisääntyy, kuten monisuhteisuuden eli polyamorian tapauksessa on käynyt. Oman seksuaalisen suuntautumisen ja halun työstämisestä ja avartamisestä on tullut jopa jossain määrin jopa edellytys modernille eurooppalaiselle ihmiselle.

Antropologialla puolestaan on kyky tuottaa (a)seksuaalisuudesta tietoa, joka ottaa huomioon elävien ja tuntevien ihmisten kokemukset ja tuo mukaan kulttuurien välisen vaihtelun. Tällaisen tiedon avulla voitaisiin helpottaa aseksuaaleiksi itsensä määrittelevien tilannetta seksin täyttämässä maailmassa. Antropologialla on lisäksi mahdollisuus valottaa paitsi ihmisten eläviä kokemuksia, myös niitä sosiaalisia ja yhteiskunnallisia rakenteita, jotka synnyttävät tai tekevät mahdolliseksi tietynlaisten identiteettien ja yhteisöjen syntymisen – tai estävät niitä syntymästä.

Kuva: Tim Gouw (CC0)

Toimitus

  • Podcast-lukija: Sanna Rauhala
  • Verkkotaitto: Taina Cooke
  • Artikkelikuva: Stephen Weppler (CC BY-ND 2.0)

Lukemista

  1. Bogaert Anthony (2004) Asexuality: Prevalence and Associated Factors in a National Probability Sample. The Journal of Sex Research: Volume 41, No. 3, August 2004: 279-287.
  2. Bogaert Anthony (2006) Toward a conceptual understanding of asexuality. Review of General Psychology, Volume 10, No. 3, 2006: 241-250.
  3.  Bogaert Anthony (2012) Understanding Asexuality.
  4.  Donnan Hastings & Magowan Fiona (2010) The Anthropology of Sex.
  5.  Koponen Katriina (2017) Ei sittenkään rikki: Aseksuaalisuuden määritelmiä ja vastatarinoita aseksuaalien identiteettikertomuksissa. Pro gradu -tutkielma. Oulun yliopisto.
  6.  Phillimore Peter (1991) Unmarried Women of the Dhaula Dhar: Celibacy and Social Control in Northwest India. Journal of Anthropological Research. Volume 47, No. 3, Autumn 1991: 331-350.
  7.  Prause Nicole & Graham Cynthia A. (2007) Asexuality: Classification and Characterization.
Jaa tämä artikkeli:
Aino Pohjola

Aino Pohjola

Aino Pohjola on filosofian maisteri kulttuuriantropologiasta Oulun yliopistosta ja AntroBlogin toimituksen jäsen. Aino näkee rituaaleja kaikkialla ja on hullaantunut seksuaalisuutta ja suhteita käsitteleviin podcasteihin. Vapaa-ajallaan hän opettelee sietämään epäonnistumista boulderoinnin parissa.Katso kirjoittajan artikkelit

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *